lauantai 10. helmikuuta 2018

Parannuksen sakramentti



















Katumuksen sakramenttia voisi kutsua yhtä lailla parannuksen teon sakramentiksi. Katumuksen jälkeen olomme on vapautunut, valoisa, toiveikas ja monesti täynnä hengellistä iloa.
Miten sitten valmistautua katumuksen sakramentille?

Elämän aikana on hyvä välillä pysähtyä ja hiljentyä. Välillä kannattaa ihan vakavasti miettiä mihin elämä on menossa ja millainen tilanne minulla on tällä hetkellä. Onko asioita jotka painavat mieltäni, aiheuttavat syyllisyyttä, joista haluaisi päästä eroon. Onko toisaalta asioita, joita on jo vuosia lykännyt ja hyvät aikeet ovat jääneet toteuttamatta.

Meillä on ensinnäkin oltava halu elää parempaa elämää ja päästä eteenpäin nykyisestä tilastamme. Jokainen ihminen tekee elämässään virheitä, pahoja ja vääriä tekoja. Jumala ei odota meiltä niinkään synnittömyyttä vaan katumusta ja parannuksen tekoa. Jos Kristus kehottaa meitä antamaan anteeksi toisillemme seitsemänkymmentä kertaa seitsemän niin toki Jumalakin on valmiita antamaan meille anteeksi, jos Häneltä sitä vilpittömästi pyydämme.

Oleellista katumuksessa on se, että me tarkastelemme omaa elämäämme ja mietimme mitä asioita siellä pitäisi parantaa.  Mietimme suhdettamme omaan perheeseemme, työkavereihin, sukulaisiin. Tarkoitus ei ole syytellä toisia vaan etsiä omasta elämästä sellaisia kohtia joissa on tehnyt väärin. Ei ole myöskään tarkoitus kertoa mitä väärää muut ovat tehneet vaan fokus on omissa tekemisissämme.
Katuja voi itse valita mistä asioista hän haluaa papin kanssa keskustella ja mitä hän haluaa tunnustaa Jumalalle. Jos haluaa, voi tehdä listan asioista joita haluaa tunnustaa ja joista haluaa puhua. 

Katumuksen sakramentilla ei kuitenkaan pidä salailla tai kaunistella asioita. Minusta on ymmärrettävää, että joidenkin asioiden tunnustaminen voi olla ensimmäisellä kerralla vaikeaa ja on inhimillistä, että rakennamme luottamusta varovasti. Pian seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla on kuitenkin käytävä läpi sellaisetkin asiat jotka meitä erityisesti hävettävät, koska vain sellaiset synnit joita me kadumme me voimme saada anteeksi.

Joskus törmään siihen, ettei ole mitään tunnustettavaa, koska katumukselle tuleva ei ole rikkonut lakia tai joutunut ongelmiin tekojensa takia. Me voimme tehdä syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin - tietäen tai tietämättään. Jokainen meistä tekee syntiä ainakin ajatuksen tasolla: kateus, ylpeys, tuomitseminen, vihastuminen jne. Monesti nuo ajatukset muuttuvat sanoiksi ja joskus jopa teoiksi. Sanojen tasolla me usein juoruilemme, tuomitsemme, panettelemme, kehumme itseämme, kiroilemme, valehtelemme jne.

Olennaista on, että ymmärrämme tekevämme synnin tunnustuksen Jumalalle. Mihin sitten pappia tarvitaan? Pappi on todistaja katumuksen sakramentista. Pappi on myös kanssakulkija ja paimen, jonka tehtävänä on auttaa rippilastaan matkallaan. Jokainen katumukselle osallistunut tietää eron omien katumusrukousten ja katumuksen sakramentin käymisen välillä. On eri asia puhua pyhästä ehtoollisesta kuin käydä pyhällä ehtoollisella.

Jokainen valitsee itse oman rippi-isänsä. Kun rippi-isän on valinnut itselleen, on tärkeää ylläpitää tätä suhdetta emmekä vaihda rippi-isäämme vähäisistä syistä. Parhaimmillaan rippi-isän ja -lapsen suhde voi kestää koko elämän ajan ja tuo erittäin tärkeän avun meille niin iloin kuin hädänkin keskellä. Aina on joku jolle voi kertoa ihan kaiken mitään salaamatta.

Kun katumukselle on varattu riittävästi aikaa, olen itse panostanut katumuksella käytävään hengelliseen keskusteluun ja ohjeistamiseen. Papilla ei ole valmiita vastauksia ongelmiin ja hengellinen ohjaus vaihtelee eri ihmisten välillä. Monesti katuja myös itse oivaltaa ratkaisuja omiin ongelmiin, kun niistä avoimesti keskustelee.

Pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Monesti papilla on monia rippilapsia eikä hän useinkaan edes muista mitä asioita rippilapset ovat hänelle tunnustaneet. Pappi ei palaa katumuksen jälkeen niihin asioihin joita synnintunnuksella käynyt on puhunut. Monesti katuja voi ottaa esille seuraavalla kerralla näitä asioita esille mutta pappi ei tee tässä aloitetta.

Ennen katumusta voi lukea Raamatusta esim. apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen 12. luvun ja peilata omaa elämäänsä siihen.

1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. 4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, 5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. 6 Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. 7 Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, 8 rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.

9 Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. 10 Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. 11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. 12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. 13 Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. 14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. 15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.


16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. 17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. 18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. 19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra. 20 Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." 21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Siunattua paaston aikaa!

2 kommenttia:

  1. Keskustelin auteniasta lääkärini kanssa.Lääkärit hoitavat ihmisiä, ei sieluja.

    Näkemykseni asiasta on että He jotka tekevät kovimman jälkityön heille myös rauha suotakoon.

    Tämän näkemyksen omaavana jätän tämän työn pappien hoidettavaksi.

    VastaaPoista
  2. Oma rippi-isä olisi todella hieno juttu,voisi ikäänkuin puhdistua omista virheistään.Eksytykset,pahan olemassa olo ja ymmärtämättömyyskin johtavat sanoihin ja tekoihin joita myöhemmin katuu.

    Nk.kotiasketismi on hieno ratkaisu."Ihminen saattaa elää yksinäistä eristäytynyttä elämäänsä erilaisin tavoin".Näin ortodoksi.netistä kirjoitettuna.

    Samoin elämänkatsomuksestaan puhuminen johtaa helposti leimaantumiseen.Sen takia on tässäkin asiassa ehkä parempi vaieta.Papin kanssa voi keskustella puhelimessakin.Ainakin minulle on tärkeää saada kertoa vapaasti elämästään ja koettelemuksistaan.Olo on todella helpottunut keskustelun jälkeen.

    Moni ihminen tarvitsee sielunhoitoa tässä "maailmassa".Ymmärrys missä olemme avautuu sitten opiskelemallakin.Ortodoksisen teologian lukeminen muokkaa elämää oikealle tielle unohtamatta ottaa yhteyttä pappiin jos siltä tuntuu.

    Omissa oloissaan voi sitten hiljentyä,rukoilla ja nimenomaan lukea.Lukeminen karkoittaa monet pahat ajatukset pois,kirjoittaminenkin on ulosantia.Samoin taiteet,kuten ortoksisen kamarikuoron erittäin korkea tasoiset esitykset antavat hienoja elämyksiä.

    Eletty elämä sitten muistoineen vaivaavat silloin tällöin.Koettelemukset,omat erehdykset.Ihminen on todellakin vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan.

    Varsinkin vanhoille ihmisille jotka ovat nähneet ja kokeneet sodankin kärsimykset muistot työelämän jäätyä taakse kasaantuvat suuriksi koettelemuksiksi.He haluavat pysyä elämässä silti mukana,tämän maailman muutokset johtavat sitten pettymyksiin ja väsymiseen.Muistan kun isäni oli ollut kauppakeskuksessa,hän oli istahtanut penkille ja sanonut olevansa niin väsynyt.Kaikki se hälinä,mainostamiseen ym. mitä näissä paikoissa harjoitetaan oli ollut hänelle liikaa.

    Vanhojen ihmisten yksinäisyys on todella valitettavaa.Kukaan ei käy, ei edes soita tai kirjoita kirjeitä.Päivät ovat todella pitkiä kun joutuu olemaan yksinään muistojen keskellä.Tämä materilistinen maailmaa jatkaa pauhuaan,se unohtaa heidät.Lisäksi vanhuuden tuomat vaivat tuovat omat rasituksensa elämään.

    Papin vierailu vanhan ihmisen luona käyminen on yksinäiselle vanhukselle hieno ja odotettu hetki.Onneksi on olemassa omaishoitajia jotka uhrautuvat lähimmäistensä hyväksi.Kuinka yksinäisiä ja avuttomia he olisivatkaan tässä maailmassa ilman heitä.



    VastaaPoista