Voitollisen ristin päivänä

Paaston taival on puolivälissä ja vietämme sunnuntaina Ristin päivää. Juuri kun olemme tottuneet paastoamaan elämäntyyliin, on tärkeää jatkaa matkaa eteenpäin. Taistelu oman luontomme kanssa saa helpotusta kun me tunnemme, ettemme ole yksin vaan Herra kulkee kanssamme tietä kohti pyhää kaupunkia. 

Herran eläväksitekevä risti tuodaan kirkon keskelle ja käymme kumartamassa ja suutelemassa sitä syvästi kunnioittaen. Samalla mieleemme jää kuva ristiinnaulitusta ja tuo näkymä kääntää huomiomme meistä itsestämme Kristuksen seuraamiseen.

Tiemme kulkee kohti itsensä kieltämistä ja sillä matkalla risti on tienviitta ja varoitusmerkki. Se muistuttaa matkamme syystä, päämäärästämme ja palkinnostamme. Se paljastaa jotakin myös meistä itsestämme riippuen siitä, miten me tervehdimme tuota elämänpuuta. Näemmekö siinä rakkauden uhrin, mestausvälineen, voitonmerkin ja oman päämäärämme?

Risti, kärsimyksen voitto

Jumalan karitsa, joka ottaa kannettavakseen maailman synnit. Kykenisinkö edes kantamaan omia syntejäni tai maksamaan niistä syntyneitä velkoja Jumalalle? Maailman synnit kertovat, kuinka me toistuvasti rikomme sen ainoan käskyn, joka meille paratiisissa annettiin - älä syö tuosta puusta. Paratiisin puu muuttuu Golgatan ristiksi, joka on avaimemme paratiisiin.

Risti on merkki äärimmäisen suuresta rakkauden uhrista, joka annettiin meidän puolestamme. Rakkauden erityinen merkitys on siinä, että tuossa ristinkuolemassa meidän velkakirjamme revitään ja syntimme sovitetaan. Sen takia ristin tarkoitus on erityisesti muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, ettemme kykene maksamaan takaisin tuota velkaa, joka elämämme aikana on kasvanut suureksi. Syntyykö silloin meissä nöyryys, jossa pidämme vastoinkäymisiämme oikeutettuna takaisinmaksuna kaikesta siitä, millä olemme Luojaamme vastaan rikkoneet?

Tarvitseeko meidän kärsiä, jos Jumala kerran kärsi meidän puolestamme ristillä? Syntien ja sairauksien tuskassa saatamme ihmetellä usein sitä, miksi silti maailmassa on niin paljon kärsimystä. Kärsimys jatkuu aina Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Silloin risti lopullisesti korotetaan rakkauden, valkeuden, ilon ja riemun merkiksi, koska Jumala on voittanut maailman.

Kääntyminen kohti hengellistä maailmaa

Jos me seuraamme ristin tietä, me voimme nähdä myös sen kuinka risti suojelee meitä synnin pahalta. Muutoin synti kietoo meidät ja ennen kuin huomaammekaan, se on jo aiheuttanut meille kasapäin onnettomuuksia, joiden alkuperää emme välttämättä edes oivalla. Me valitsemme helpon tien ja pian huomaammekin, että tuo tie pettää allamme emmekä pääse perille. Turhamaisuutemme tekee meistä turhanpuhujia ja pian me huomaamme, ettei kukaan tahdo kuunnella meitä; ahnehdimme ja pian huomaamme, ettei mikään riitä meille.

Risti johdattaa meidät muutokseen elämässämme. Yhä uudelleen kohtaamme vanhan minämme ja luovumme pois omasta tahdostamme. Mutta samalla se kasvattaa meissä oman itsemme arvoa Jumalan kuvina. Toivottavasti se kasvattaa meissä aitoa todellista ja rakkautta hyveellistä ja hengellistä elämää kohtaan ja vakuuttaa meidät valitsemamme suunnan ainutlaatuisuudesta. 

Sen tarkoitus on kasvattaa kaipuutamme iankaikkista elämää kohtaan, ettemme liikaa kiintyisi tähän ajalliseen maailmaan. Kunpa voisimme tervehtiä ristinkantamksta kuin marttyyrit, jotka kuolemaa ja kärsimyksiä halveksuen tervehtivät pelkojaan Jumalan rakkauden osoituksena. Ketä Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. Jumala testaa kärsimyksillä meidän rakkautemme ja uhrimielemme syvyyttä sekä  uskollisuuttamme ja valmiuttamme luopua itsestämme. 

Miksi näin äärimmäinen ristin uhri meidän elämämme pelastamiseksi? Synti on kuin parantumaton syöpä, joka oli kerta kaikkisesti läpäissyt ihmisen olemuksen niin suuresti, ettei meistä olisi jäänyt enää ihmisyyttä jäljelle, jos tuo pahuus olisi kerta kaikkiaan leikattu pois meistä. Kristuksen ristinkuolemasta syntyy minun mahdollisuuteni parantua sairaudesta ja tulla jälleen terveeksi. Elämää vapaudessa, synnittömyydessä, lunastettuna, verellä vanhurskautettuna.

Meille annettiin anteeksi, parannettiin synnin sairaudesta ja pelastettiin. Jumala ei auttaessaan tuhoa vanhaa vaan hän parantaa ja tekee uudeksi. Mitään ei heitetä pois vaan kaikki vääräkin käännetään hyväksi ja pelastavaksi.

Itsekkyydestä jumalalliseen elämään

Paaston aikana meiltä kysytään uskon lujuutta ja luottamusta Jumalaan. Matka on pitkä ja meidän uskoamme koetellaan. Paastoaminen, joka ei koettele meitä, ei ole todellista paastoa. Kuinka voisimme edes tulla synnin voittajiksi, jos emme joudu edes taistelemaan sitä vastaan?

Meidän on kuljettava tuota samaa kärsimyksen tietä kuin Kristus, jos haluamme pelastua. Meidän on kuoltava päivittäin,jotta me olisimme kelvollisia Jumalan palvelijoita. Tie pyhyyteen käy aina oman kuolemamme kautta. Minä kuolen omalle tahdolleni, kuolen omalle elämälleni, jotta voisin jälleen alkaa elämään sitä lahjaa, jonka Luoja on meille antanut hänen yhteydessään.

Mitä kuoleminen jollekin tarkoittaa? Että me kerta kaikkisesti hylkäämme jonkin asian emmekä enää tee sitä. Me kuolemme sanoille ja teoille, ikäänkuin niitä ei olisi enää olemassa. Luostariin menevä kilvoittelija kuolee tälle maailmalle, koska elämä siinä ei ole enää vaihtoehto tai mahdollisuus. Hän karsii itsestään sen, mikä vetää häntä maailmaan. Hän kuolee myös itselleen, koska hän ei elä eikä toimi itsensä hyväksi vaan Kristuksen.

Kärsimys kuuluu jokaisen kristityn elämään. Mitä vahvemmin me olemme sidottuja tähän maailmaan, sitä suuremmassa unessa me olemme suhteessa hengelliseen elämään ja sitä suurempi tuska on päästää siitä irti. Tässä elämässä me tunnemme luopumisen tuskaa kun taas hengellisessä elämässä me pikemminkin tunnemme luopumisen iloa.

Uuden elämän kynnyksellä

Kristuksen ristillä kuollut ruumis on kuin siemen, joka haudataan puutarhaan ja josta syntyy kolmantena päivänä uusi elämä. Puhdas käärinliina ja tuoksuvat yrtit kuvaavat rakkauttamme ja rukoustamme  Herran edessä. Tuo siemen, Elämän sana, kuolee haudattaessa, mutta kevään tullessa siitä syntyy elämä, joka versoo kuolemanlaakson maassa. Se särkee kerta kaikkisesti sen valtakunnan, jonka paholainen on valheillaan luonut tähän maailmaan. Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus tuovat meille valkeuden tähän pimeyden maahan. 

Vasta kun me itse olemme kuolleet Kristuksessa itsellemme ja tälle maailmalle ja nousseet ylös hänen kanssaan uuteen elämään, me voimme ottaa hänen ristinsä kannettavaksi. Juuri tässä järjestyksessä kaikki tapahtuu kun meidät kastetaan ja meille kerrotaan: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua!

Ristin kantaminen on kaikkien niiden vastusten ja vaikeuksien kohtaamista, joita meille kilvoittelun aikana tulee vastaan. Ristin kantamista on se, että me ymmärrämme noiden vastusten tulevan Jumalalta ja että niiden kestäminen ja voittaminen on tarkoitettu meidän vahvistukseksi ja voitoksemme. Jokainen kiusaus on valintatilanne, jatkammeko ristin tiellä vai luovummeko siitä.

Särkynyt ja nöyrä sydän on paastomme päämäärä. Ristin tiellä Herra on aina lähellämme ja parantaa synnin haavoittaman sydämemme. Aarteemme taivaassa syntyy itsensä kieltämisestä ja kaiken voimamme suuntaamisesta Herran tahdon täyttämiseen. Silloin surumme tässä maailmassa muuttuu hengelliseksi iloksi ja Herramme häpeällinen kuolema ristillä muuttuu voitoksi, jota juhlitaan Herramme pääsiäisenä.

Siunatut vaikeudet - Kohti vuotta 2014

Tämän vuodenajan pimeys luo rauhallisuutta, toivoa ja rukouksellista mielialaa. Kun vuosi lähestyy loppuaan on hyvä miettiä oman elämän hyviä puolia ja kiittää niistä Jumalaa. Samalla miettiä myös elämän epäonnistumisia ja virheitä ja osallistua katumuksen sakramenttiin. Samalla kannattaa pohtia myös tarkemmin sitä arvioimmeko oikein elämämme hyviä ja huonoja asioita. Väitän, että elämämme huonot asiat saattavatkin olla kovin hyödyllisiä hengelliselle elämällemme ja päinvastoin.

Tämä vuosi on ollut itselleni varsin haastava ja rikkonainen. Vasta nyt jälkikäteen olen alkanut pohtimaan kuluneen vuoden vastoinkäymisiäni ja alkanut hämärästi oivaltamaan, että kulunut vuosi on yksi parhaista vuosista elämässäni.  Vastoinkäymiset ja sairaudet antavat oikein ymmärrettyinä mahdollisuuden muutokseen ja elämän perusasioista nauttimiseen. Saatamme niiden keskellä ensi kertaa havahtua Elämään ja löytää ne pilarit jotka kannattelevat elämäämme.

Huonossa tapauksessa vaikeudet estävät meitä näkemästä mitä kaikkea hyvää ympärillämme tapahtuu. Tästä syystä mm. onnellisuutemme on monesti kiinni meistä itsestämme: näemmekö sen kuuluisan lasin puoleksi tyhjänä vai täytenä. Olemmeko onnellisia siitä, mitä meillä on vai kaipaammeko ja haluammeko aina jotain sellaista mitä meillä ei ole? Tyytymättömyys olemassa olevaan johdattaa meidät pian ahneuteen ja kiintymyksen tätä maailmaa kohtaan. Kunpa oppisimme  tyytymään vähään ja antamaan liiat köyhille!

Toisaalta koko kristinuskohan ja kilvoittelu on sen tavoittelemista, mikä meiltä puuttuu ja sen kaipaavista mikä on tulossa. Me pyrimme hengellisessä elämässä aktiivisesti eteenpäin emmekä palaa menneisyyteen kuin koira oksennukselleen. (San. 26:11). Me emme koskaan voi olla tyytyväisiä hengelliseen tilaamme vaan meidän on uudistauduttava yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän on tässä mielessä janottava jotain sellaista mitä meillä ei ole ja minkä voimme saada vain Kristukselta: elämän leivän ja elävän veden.

Uuden vuoden kynnyksellä on myös tärkeää muistaa kaikki kokemamme huolella, koska muuten kokemuksistamme ei juurikaan ole hyötyä. Kirkkomme opetuksessa on puhuttu "liikennemerkeistä" eli siitä että muistaisimme merkitä varoitusmerkillä sellaiset asiat, jotka johtavat meitä kiusauksiin, jotta osaisimme ensi kerralla varoa niitä ajoissa. Jotkin asiat meissä ovat sellaisia, joita emme voi muuttaa. Ne ovat sisällämme ja meidän on opittava elämään niiden kanssa.

Mutta samalla meidän on kiinnitettävä katseemme kaikkeen siihen hyvään, jota Herra on meille antanut. Me emme saa kaivaa näitä talentteja maahan vaan käytettävä ne heikompiemme auttamiseen. Kun me käännämme katseemme Luojaamme, me saamme lisää toivoa, rohkeutta ja intoa tämän maailman epätoivon ja tuskan keskellä.

Vastoinkäymiset opettavat meitä tinkimään omasta tahdostamme ja kuuntelemaan sitä mitä Jumala minusta tahtoo. Mitä hän on suunnitellut minulle ja haluanko tehdä sitä? Koko Raamattu kertoo siitä, kuinka Jumala etsii ihmisiä, joiden kanssa hän voisi tehdä yhteistyötä maailman pelastamiseksi. Kasvaminen pyhyyteen on siis sitä, että me teemme yhteistyötä Jumalan kanssa.

Ja yhteistyö on myös sen muistamista, ettemme kulje matkaa Jumalan luo yksin. Etenkin joulun aikaan on hyvä ymmärtää hyvin konkreettisesti se, että Kristus on kanssamme. Kun kärsimykset ja vaikeudet ovat suuria, niin on myös Jumalan myötätunto meitä kohtaan suurta.

Kun tutustuin pyhän Porfyrioksen kirjoituksiin minulle aukeni jotakin sairauden mysteeristä. Hänen sanansa, älä paranna minua vaan tee minut hyväksi, tulivat koetuksi hyvin konkreettisesti sairaalassa. En varmaankaan tullut hyväksi parannuttuani mutta toivon, että tie hyvyyteen on entistä selkeämpänä edessäni. Jo mahdollisuuden saaminen on suuri lahja jokaiselle ihmiselle vaikka harva meistä tätä mahdollisuutta käyttää.

Sairaus antaa myös mahdollisuuden pohtia haavoittuvaisuutta ja heikkoutta.  Parhaassa tapauksessa se herättää meissä kaipuun pyhyyteen ja tunteen katumuksen välttämättömyydestä. Maailma on yllättävän hauras paikka, jossa hyvin pienet sattumukset saattavat lamauttaa yllättävän kovalla tavalla elämäämme. Sodat, pakolaisuus, nälänhätä ja monet muut murhenäytelmät syntyvät yllättävän pienistä asioista, jotka eskaloituessaan saavat suurta tuhoa aikaan. Synti haavoittaa meitä helposti jos laiminlyöneet toivomme Jumalaan. 

Näiden ajatusten kautta meidän kannattaa tehdä tiliä menneestä vuodesta ja nähdä mahdollosimman aidosti ja rehellisesti se kuinka kulunut vuosi on sujunut. Millaisia Uuden vuoden lupauksia olemme tekemässä vuodelle 2014? Antaa pyhän Porfyrioksen tarjota meille malli.

Hankkikaamme sisimpäämme rakkaus, sävyisyys ja rauha voidaksemme auttaa niillä lähimmäistämme, joka on pahan vallassa. Esimerkkimme vaikuttaa häneen salaisesti – eikä ainoastaan hänen läsnä ollessaan vaan myös hänen ollessaan poissa. Pyrkikäämme säteilemään ympärillemme hyväntahtoisuutta. Silloinkin, kun puhumme jon­kun elämäntyylistä, jota emme hyväksy, hän vaistoaa sen ja kokee tulleensa torjutuksi. Jos sitä vastoin olemme laupiaita ja annamme hänelle anteeksi, me vaikutamme hä­neen hyvyydellä, vaikkei hän näkisikään meitä, aivan vastaavasti kuin saatamme vai­kuttaa häneen pahuudella. Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen (1906-1991)

Erityisesti kiinnittäisin huomiomme sanaan hyväntahtoisuus. Me olemme nyt jouluna kuulleet enkelien ylistyksen, jonka mukaan Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Levittäkäämme tätä samaa hyvää tahtoa myös toisillemme!

Seuraava blogikirjoitus ilmestyy Teofaniana ja se käsittelee mm. Kristusta meidän esikuvanamme. Armollista uutta vuotta 2014!