Tuhlaajapojat, palataan kotiin...

Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Tänään kirkkomme pukeutuu violettiin ja Suuri paasto on valmis alkamaan. Ensimmäisenä paastoviikkona kuulemme jokainen pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanonin, jossa toistuvasti todetaan, ”Armahda minua Jumala, armahda minua”. Paaston aikana me pysähdymme, hiljennymme ja teemme päätöksen parannuksesta.

Tuhlaajapojan matka kotiin on alkanut.

Anteeksianto

Jos me olemme valmiita antamaan anteeksi toisillemme, niin me voimme pyytää armoa myös Jumalalta. Periaate on yksinkertainen mutta valtavan suuri, tämähän liittyy suoraan meidän pelastukseemme. Me tiedämme, että syntimme, säälimättömyytemme ja kovasydämisyytemme ovat pelastuksemme esteitä. Taivaan valtakunnan laki on rakkaus ja nuo edellä mainitut huonot ominaisuudet ovat vastakkaisia tuolle periaatteelle. Jos me olemme valmiita luopumaan näistä, meillä on lupa odottaa anteeksiantoa Herramme sanan mukaan.

Olemmeko valmiita luopumaan oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta, olemmeko valmiita kestämään epäreilua kohtelua, olemmeko valmiita siihen, että me rakkauden vuoksi voisimme olla kärsivällisiä? Tätä marttyyritkin tekivät ja samaa on myös kristittynä oleminen tarkoittaa.

Lähimmäisen rakkaus on mieluummin tekoja kuin sanoja. Toki me voimme auttaa toista myös lohduttamalla, kuuntelemalla ja rohkaisemalla. Mutta apostoli Jaakobin sanoin: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: »Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin», jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaak. 2:14-17)

Jos me aidosti rakastamme toinen toistamme, niin kuinka voisimme olla antamatta toisillemme anteeksi? Miksi me tällä pitkällä paaston tiellä kantaisimme mukanamme tällaista taakkaa, joka kasva rakkaudesta vaan kaunasta toista ihmistä kohtaan? Ja samaan aikaan, kuka meistä osaa laskea omien elonpäiviensä määrän? Kaikki meistä eivät tule elämään välttämättä vanhoiksi asti. Ja kuten Vapahtajamme sanoin, olemmeko itse antaneet anteeksi, kun nyt Kaikkivaltiaan edessä me olemme pyytämässä anteeksi rikkomuksiamme?

Paastoaminen

On hyvä huomata, ettei Jeesus vain ehdota meille paastoa vaan pikemminkin olettaa meidän paastoamistamme. ”Kun te paastoatte…”

Paastoamalla me valmistaudumme suureen juhlaan. Kirkon opettajien mukaan syömisen kautta synti tuli maailmaan, niin paaston kautta me etsimme voittoa tuosta samasta lankeemuksen hetkestä.

Paaston kautta me haemme hengellistä kuin ruumiillistakin puhdistautumista. Paastolla on kiistatta terveydellisiä vaikutuksia ja nykylääketiede suhtautuu hallittuun paastoon positiivisesti. 

Paastoaminen myös opettaa meille niin itsehillintää kuin pidättäytymistäkin. Me emme elä syödäksemme vaan syömme elääksemme. Siksi on hyvä muistaa, että paasto on meille työkalu, apuväline, jonka tarkoitus on tukea hengellistä pyrkimystämme tavoittaa aito ja oikea elämäntapa. Siksi paastoaminen on myös sisäisen harkinnan paikka ja kannattaa miettiä mistä lopulta on kysymys tässä elämässä.

Kuten Jeesuksen sanoo, paaston aika ei pidä olla murheen vaan ilon aikaa. Toki luopumisen tuska tämän elämän nautinnoista voi ajoittain masentaa meitä mutta jos jaksamme pysyä kestävinä, me tulemme huomaamaan mistä loppujen lopuksi on kysymys.

Jokaisen meistä tulee muistaa vielä viimeinen periaate, josta Jeesus puhuu suoraan. Paasto on jokaisen yksityisasia, se tulee tehdä salassa. Siksi paastoaminen on siis jokaisen yksityinen asia ja kukin meistä pyrkii parhaansa mukana toteuttamaan täydellisen paaston ihannetta. Emme myöskään velvoita toisiamme paastoamaan emmekä puutu toistemme paastoon.

Taivaallinen aarteemme

Missä meidän aarteemme on? Siellä on myös sydämemme. Aarteemme eteen olemme valmiita tekemään kaikkemme, aarteeseemme on sidottu koko ajankäyttömme, meidän halumme, se on päämäärämme, se vasta motivoi meitä yhä uudelleen ja uudelleen. Sen me asetamme etusijalle.

Tämä maailmallinen aarre saattaa olla elämämme epäjumala. Kultainen vasikka, ainoa mikä merkitsee jotakin, jonka eteen teemme kaikkemme. Palvomme mammonaa kahmimalla rahaa ja omaisuutta itsellemme, kokoamme rikkauksia - samaan aikaan kun toinen kärsii nälkää, janoa.

Saatamme tehdä itsestämme epäjumalankuvan keskittyessämme omaan nautintoomme ja unohtaessamme lähimmäisemme hädän. Me asetamme itsemme muiden edelle ja teemme itsestämme maailman keskuksen. Luomakunnan kärsiessämme me ostamme ja kulutamme luonnonvaroja niin peruuttamattomasti, että lapsemme ei tule koskaan perimään yhtä puhdasta ja eheää luomakuntaa sellaisena kuin me sen saimme.

Mihin tämä aarteemme lopulta päätyy, jonka eteemme annoimme koko elämämme, kun päiviemme määrä on täysi?

Kaiken tämän keskellä me kuulemme Vapahtajamme sanat: älkää kootko aarteita maan päälle vaan taivaaseen. Mitä ovat aarteet taivaissa? Rakkaus, sääli, anteeksianto, auttaminen, kärsivällisyys, toisen auttaminen hädässä, sairaiden tai vaikka yksinäisten luona vieraileminen.

Lopuksi

Paaston tarkoitus on jälleen eheyttää meidät ihmisinä Toivon, että jokainen meistä löytäisi kaikki ne paaston tervehdyttävät puolet, kun huomenna laskeudumme paaston viettoon. Paastotkaamme siis ruuasta ja juomasta, pahan puhumisesta ja tekemisestä, laiskuudesta ja velttoudesta, ylpeydestä ja toistemme tuomitsemisesta, ahneudesta ja välinpitämättömyydestä. Nyt on mielenmuutoksen aika, nyt on parannuksen aika.

Rakastava isä odottaa meitä.

Kohtaamisia

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

»Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

»Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

»Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

»Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Tuomiosunnuntain evankeliumin sanoma on selkeä: meidät tuomitaan sen mukaan, miten me kohtelemme lähimmäisiämme. Eikä kysymys ole pelkästään omista kavereistamme ja sukulaisistamme, vaan niistä, jotka todella tarvitsevat myötätuntoamme ja apuamme.

Evankeliumissa ei vaadita meitä tilille siitä, kuinka olemme noudattaneet rukoussääntöämme tai paastonneet. Henkilökohtainen kilvoittelumme ei juurikaan auta hädässä olevaa veljeämme tai sisartamme ellemme konkreettisesti tee jotakin hänen auttamisekseen.

Lähimmäisen rakkauden sijasta voisi olla mielekkäämpää pohtia lähimmäistemme inhimillistä kohtelua. Annammeko me omastamme niille, jotka oikeasti tarvitsevat apuamme? Osoitammeko myötätuntoa ja sääliä kotimaamme huono-osaisia kohtaan, kodittomia, elämän myrskyihin joutuneita kohtaan? Entä ihmiset, jotka ovat katkeroituneet ja tai joutuneet epätoivon, eksytyksen tai vihan valtaan? Entä sairaaloissa ja hoitokodeissa olevat yksinäiset, jotka kärsivät tai joita kohdellaan huonosti? Entä kaukaa tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja sen saaneisiin? Entä meitä heikommat, jotka tarvitsevat rohkaisuamme ja hyväksyntäämme, vaikkapa lapset ja nuoret ja vanhat? Nämä kaikki ihmiset Kristuksen ikoneja.


Armahtaminen

Toivomme monessa rukouksessa, ettei meitä rangaistaisi tekojemme mukaan, vaan saisimme anteeksiannon. Me emme kestäisi meille kuuluvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Siksi me pyydämme armoa.

Saadessamme syntivelkamme anteeksi, myös meidän tulee antaa anteeksi toinen toisillemme:

Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. »Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.» (Matt. 18:32-35).

Syntiä ei ole vain pahat tekomme vaan myös tekemättä jättämiset. Ne hetket, jolloin emme välittäneet lähimmäisestämme, kun hän oli nälkäinen, janoinen, yksinäinen ja alaston. Jeesuksen sanoma ei ole vain passiivista pahan välttelyä vaan aktiivista hyvän tekemistä.


Pelosta vai rakkaudesta?

Kristillisen moraalin ydin ei ole enää siinä, että me noudattaisimme hyviä tapoja rangaistuksen pelossa vaan siksi, että me aidosti rakastamme ja haluamme olla myötätuntoisia. Ei kukaan voi rakastaa toista rangaistuksen pelossa. Todellinen rakkaus syntyy vapaudessa, meidän vapaan tahtomme seurauksena.

Rakastamalla me haluamme kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta, toimia niin kuin Jumala vastaavassa tilanteessa toimisi. Jumala on rakkaus. Teemme hyvää, koska uskomme sen saavan aikaan enemmän hyvää ja jotta voisimme jollain lailla samaistua itse Hyvyyteen. Toki voimme tehdä hyviä tekoja, jotta meillekin tehtäisiin hyviä tekoja mutta onko tämä pikemminkin itseämme hyödyttävää kaupankäyntiä?


Lopuksi

Mutta entä mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Mitä opittavaa meillä on noista evankeliumin vanhurskaista? Hyvän tekeminen ei ole heille mitään tekemistä vaan yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja syöminen.

Tuomiopäivä ei pitäisi olla meille pelon vaan ilon päivä. Silloin oikea erotetaan väärästä ja maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus päättyy. Jumalalle uskolliset saavat palkintona iankaikkisen elämän ja anteeksianto kohtaa niitä, jotka sitä sydämessään pyysivät. Meillä jokaiselle on mahdollisuus liittyä noiden vanhurskaiden joukkoon, jotka perivät taivaan valtakunnan.

Vaikka me olemme tehneet vääriä tekoja, niin silti meille on edelleen annettu mahdollisuus katumukseen. Siksi tulevan paaston aikana on muistaa, että me pitäisimme huolta lähimmäisestämme emmekä vain keskittyisi omaan itseemme. Kristusta me voimme palvella vain lähimmäisemme kautta.

Siunattua paaston aikaa!