Muukalaisen kohtalo

Kirkkomme käyttää ihastuttavan paljon erilaisia analogioita, typologioita ja esikuvia. Meille esitellään erilaisia elämänkohtaloita omien suuntaviivojen osoittamiseksi ja toivon luomiseksi. Etenkin nyt sovintosunnuntaina saamme paasto-ohjeita ja rohkaisua tulevaan paastoaikaan. 

Esikuvia on tarjolla erityisen runsaasti ensi viikolla, kun ensimmäinen paastoviikko käynnistyy ja kuulemme kirkoissa luettavan Andreas Kreetalaisen katumuskanonia. Siinä eteemme tuodaan lukuisa joukko erilaisia ihmiskohtaloita vanhasta testamentista; osa varoitukseksi, osa esikuviksi. 

Sovintosunnuntai sivujuonteen omainen teema on ihmisen syntiinlankeemus ja paratiisista karkottaminen. Tarina on hyvin tuttu kaikille eikä kertaamiseen ole syytä. Mutta kiinnostavaa on se, miten kertomus liittyy omaan elämäämme ja paastonaikaan. 

Paaston ajaksi saamme seuraksemme Aadamin ja Eevan. He ovat peilimme, jotta ymmärtäisimme sen, ettei kaikki ole kunnossa. Peili edessämme näyttää meidät sellaisina kuin olemme: epäonnistuneina ja vajaina. 

Tätä ei kannattaa ymmärtää pessimistisin mielin eikä antaa sen masentaa mieltämme. Pikemminkin se tarkoittaa meille mahdollisuutta muistaa miten jaloa ja ylhäistä tekoa me olemme. Olemme tehneet virheitä mutta nämä virheet voi oikaista oikealla asenteella. Vaikka astia on likainen, sen voi pestä uuden veroiseksi ja jopa hienommaksi. 

Meidät on ajettu ulos paratiisista Aadamin ja Eevan kanssa. Paratiisin portti on suljettu ja enkeli vartioi portteja leimuava miekka kädessään. Joissakin kirkkomme ikonostaasin ovissa on kuvattuna tämä enkeli miekan kanssa, joka ikäänkuin vartioi paratiisia. Mutta huolenpitoaan Jumala ei lopettanut. Hän antoi ihmiselle monia asioita, joilla hän pärjäisi langenneessa maailmassa ja ennen kaikkea toivon. Toivon anteeksiannosta. 

On hyvä muistaa, että saamamme karkotustuomio ei ole lopullinen ja kertakaikkinen. 

Ihmiselle on aina varattu toivo paremmasta. Ellei ihmisellä olisi hitustakaan toivoa, koko elämämme menettäisi merkityksensä. 

Mikä meidän toivomme on? Toivomme on ihmisiä rakastava Jumala, joka odottaa tuhlaajapoikaa kotiin. Matka kotiin käy katumuksen, puhdistautumisen ja paaston kautta. Se ei ole mahdotonta kenellekään. 

Paasto merkitsee katumusta ja puhdistautumista. Kirkon ajattelussa ihminen nähdään kokonaisuuteni ja siksi paasto on samaan aikaan fyysistä ja samaan aikaan myös henkistä. Kumpaakaan osaa emme voi vähätellä. 

Ruokavalio vaikuttaa ajatteluumme ja asenteisiimme ja lopulta myös tekoihin. Kun vähennämme ruokailua, se herättää meissä myötätuntoa ja auttamishalua avuntarpeessa olevia lähimmäisiämme kohtaan. Lihan välttäminen herättää myötätuntoa eläimiä ja koko luomakuntaa kohtaan. Keveä ruokavalio tekee rukouksen keveämmäksi ja helpommaksi. 

Paasto voi olla myös katumusuhrimme. Luovumme vapaaehtoisesti jostakin, joka on tullut olennaiseksi osaksi elämäämme. Uhri on nimensä mukaisesti uhraus jonkun tärkeämmän ja pyhän asian puolesta. 

Hiljalleen ymmärrämme, miten hyvää tuo uhraus tekee meidän elämällemme. Esimerkkeinä voisi ajatella vaikkapa televisiosta tai jostakin nautintoaineesta luopumista. Se vaatii ehkä enemmänkin ponnistelua mutta kun mielessämme on jokin suurempi tarkoitus, olemme oikealla tiellä. Paaston kautta me voimme uudistaa elämämme, jopa rakentaa elämämme kokonaan uusiksi. 

Kirkko on yhteisöllinen ja siksi me kuljemme matkamme yhdessä, toisiamme tukien.  Tarvitsemme toisia ihmisiä, jotta voimme palvella, ravita, vaatettaa ja auttaa heitä. 

Kaiken tämän vuoksi paasto on hengellisen ilon ja odotuksen aikaa. Ilon aihe on se, että meillä on mahdollisuus palata, meillä on mahdollisuus valmistautua. Pääsiäisenä kerrotaan, miten paratiisin portti on jälleen avoinna jokaiselle. Vanha on pyyhitty pois ja syntiemme velkakirjaa ei enää ole. Vastassa on rakastava isä odottamassa. 

Valoisaa ja iloista paaston aikaa!