Maria - Sinä ja minä

Kirkkomme viettää tänään Maria Egyptiläisen sunnuntaita ja varmaan meille kaikille pyhittäjä-äidin elämä on tuttu. Hän vietti 500-luvulla synnin tahraamaa elämää Aleksandriassa eikä välittänyt sielunsa vahingoista. Hän kuitenkin lähti sattuman oikusta pyhiinvaeltajien mukaan Jerusalemiin ottamaan vastaan Herramme pääsiäistä. Kun hän saapui pyhiinvaeltajien joukossa Jerusalemin Pyhän Haudan kirkkoon, hän tunsi miten näkymätön voima esti häntä astumasta sisään. Hän yritti uudelleen monta kertaa muttei onnistunut.

Mitä tapahtui?

Maria kohtasi Hänet, jonka oli aina tuntenut mutta jota oli samalla aina etsinyt. Hän tiesi synnillisen elämän keskellä, että on olemassa parempaa ja ikuisempaa.

Siksi hän sisimmässään oli onnellinen, että kohtasi Hänet, joka vapahtaisi hänet. Mutta hän ei ollut valmistautunut, hänellä ei ollut taivaallista hääpukua.

Jokainen meistä on tuo Maria. Hän on metaforinen kuva sinusta ja minusta. Mutta se mitä hän katumuksen kyyneleiden kautta saavutti, jää monelle meistä haaveeksi. Hyvä lähtökohta on se, että tutkiskelemme itseämme joka kerta kun me astumme kirkon pihaan, kirkon ovelle.

Sillä Marian mystinen kokemus kirkastaa myös meille hengellisen elämän salaisuuden:

Vain samanlainen voi kohdata samanlaisen. Jumala etsii meissä olevaa särkynyttä kuvaa itsessämme. Meidän on pyrittävä kirkastamaan ja selventämään Jumalan kuvaa itsessämme. Toisin sanoen, kääntämään kasvomme kohti Jumalaa ja kulkea kohti valoa.

Syntinen voi katumuksen kyynelten kautta kohdata Jumalan armon lahjan mutta ihminen ei saa jäädä syntiseen elämään.

Sillä Jumala näkee aina ensimmäisenä ja muistaa viimeisenä luoduissaan lepäävän hyvyyden. Synti ei saa jäädä tahraamaan meissä olevaa ikuista hyvyyttä.

Kun me parannuksen kautta jätämme synnillisen elämän ja suuntaamme kohti iankaikkisia hyvyyksiä, me voimme kirkastaa elämämme kuin tämä pyhittäjä-äiti. Kun me parannuksen kautta ja Jumalan armosta kirkastamme oman sielumme katumuksen kyyneleiden kautta, me voimme kohdata kirkkaudessa asuvan Vapahtajamme.

Niin Maria aloitti vuosikymmenten pituisen katumuskilvoituksen erämaassa. Lopulta hän sai mahdollisuuden kohdata Jumalan joka vapahti hänet.

***

- Jokin tuntematon voima esti häntä menemästä kirkkoon…

Koronasta on tullut meille tuntematon voima, joka estää meitä astumasta kirkkoon. Se on läsnä kaikkialla mutta emme voi aistein havaita sitä. Osa meistä miettii, olemmeko mekin syntiä tehneet, kun emme pääse osallistumaan kirkon jumalanpalveluksiin? Olisimmeko me arvollisia astumaan Herramme huoneeseen, tai osallistumaan Herran pyhästä ehtoollisesta. Jos luemme rukouksia ehtoollisen edellä, törmäämme usein tähän ajatukseen. Ehkä meidän on syytä vakavoitua oman elämämme suhteen ja pysähtyä miettimään tätä asiaa.

Me emme koskaan ole arvollisia osallistumaan Herramme pyhään ehtoolliseen. Jumala voi armahtaa meitä, jos rukouksessa ja paastossa käännymme Hänen puoleensa.

Maria jätti tämän maailman hälyn ja lähti kilvoittelemaan erämaahan. Ehkei monikaan meistä toimi samoin mutta kaiketi me voimme ymmärtää tämän asian myös metaforana: Me jätämme tämän katoavan maailman ajalliset nautinnot ja lähdemme kilvoittelemaan autiomaahan, joka on meidän mielemme.

Sairauden teologiaa

Koronaepidemia on mullistanut koko maailman. Tuntuu kuin maailma pysähtyisi ja perusturvallisuutemme on uhattuna. Kenelläkään ei ole tietoa kauan tämä epidemia jatkuu ja mihin se lopulta johtaa. Mutta Jumalaan uskovan kristityn ei pitäisi huolestua tästä epidemiasta, koska kirkkomme on kauan opettanut meille oikeanlaista elämäntapaa ja asennoitumista elämää ja kuolemaa kohtaan, iloja ja suruja vastaan, terveyttä ja sairautta kohtaan.

Miksi maailmassa on ylipäätään sairauksia? Kirkkomme opettaa, että sairaudet ovat tulleet elämään syntiinlankeemuksen seurauksena. Sairaudet muistuttavat meitä tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan, kun jätimme noudattamatta sitä ainoaa käskyä, jonka saimme: älä syö siitä puusta. Mitä tämä syömiskielto oikein tarkoitti? Elämme Suuren paaston aikaa ja kysymys on hyvin relevantti.

Jumala loi ihmiselle paratiisiin ja asetti hänet asumaan sinne. Paratiisin tarkoituksena olla tehdä ihmisestä onnellinen, jotta hän voisi yhdessä Luojansa kanssa nauttia luomistyöstä ja Hänen rakkaudestaan. Ihminen luotiin suhteessa Jumalaan, ei sentään itsenäiseksi ja omavaltaiseksi olennoksi. Meidän on luotu äärettömän suureen vapauteen mutta samaan aikaan me olemme silti tämän elämän lakien alaisia. Meillä on vaikeuksia, sairauksia ja kuolemaa.

Tottelemattomuus on pahuuden lähde luomiskertomusta seuraten. Tottelemattomuus juontuu ylpeydestä ja ihmisen itseriittoisuudesta. Ihminen on saanut Jumalalta lait, joita hänen tuli noudattaa ja jonka avulla hän voisi pelastua. Jumala tahtoo jokaisen luotunsa pelastuvan ja siksi ilmaisee tahtonsa ja rakkautensa lakien kautta. Lait suojaavat elämää pahalta. Ja vielä enemmän, nämä lait ja käskyt lupaavat meille iankaikkisen elämän.

Ihminen lankesi syntiin ja se merkitsi synnin seurausten tuloa osaksi meidän elämäämme. Synnin seurauksena meistä tuli kuolevia ja päädymme maan tomuun, josta meidät oli otettukin. Eräänä juonteena voimme muistaa myös ajatuksen kuoleman ja pahuuden yhteenkuuluvuudesta. Kuolema merkitsee aina pahan kierteen katkaisua. Paha ei voi kasvaa loputtomiin, koska jossakin mielessä sekin on kuoleman lain alainen. Muuten paha voisi kasvaa ihmisessä loputtomiin ja viedä hänet yhä syvemmälle pimeyteen. Kuolema vapauttaa ihmisen tästä kierteestä. Samalla kun myös muistamme miten vastasyntyneet ovat sielultaan puhtaita ja viattomia niin ymmärrämme miten, Luomakunta siis uudistuu koko ajan syntymän ja kuoleman kautta.

Maailmassa on tuskin mitään mitä Jumala ei voisi käyttää myös hyvään. Tämä koronaepidemia voi olla myös pontimena meille siinä, että se herättäisi meissä keskinäisen solidaarisuuden ja huomaavaisuuden.

Sairaudet antavat meille mahdollisuuden toimia Luojamme kuvana. Voimme näin aikoina olla toisiamme kohtaan hyviä, huomaavaisia, sääliviä, myötätuntoisia ja kannustavia. Yhtä lailla myös välttää kaikkea itsekkyyttä, ahneutta, sydämen kylmyyttä, julmuutta. Nyt paastokeräyksen aikana on hyvä myös tiedostaa omalta osaltamme, millaista elämää me sallimme veljiemme ja sisartemme elää kolmannessa maailmassa? Tämän epidemian osalta voimme paremmin ymmärtää millaisissa ongelmissa he joutuvat elämään, kun jokapäiväinen elämä on aivan perusasioiden kanssa taistelemista. Ja ehkä samaan aikaan mekin saatamme alkaa lopulta oman elämän yksinkertaistumisen ja rauhoittumisen kautta näkemään, mikä elämässä on kalleinta ja tärkeintä.

Terveytemme ja elämämme on Jumalan hallussa. Elämä on lahja, jonka olemme Luojaltamme saaneet ja sillä on selkeä tarkoituksensa. 

Elämän tarkoitus on valmistaa meitä iankaikkista elämää varten. Me monesti kuvittelemme tässä arkitodellisuudessa, että tämä katoava elämä on kaikki kaikessa. Vaikka kaikki ympäriltämme hiljalleen katoaa ja vaikka moni ihminen kuolee läheltämme, emme siltikään monesti ymmärrä tämän elävän katoavaisuutta.

Meillä on elämässä aina vaikeuksia mutta jos osaamme kääntää ne haasteiksi ja suunnata ajatuksemme kasvamiseen kohti Jumalan kaltaisuutta niin olemme oikealle tiellä. Elämämme on kilvoittelua, jonka päämäärä on kasvamisessa kohti Jumalan kaltaisuuta. Kuten pyhittäjä Porfyrios opettaa, me emme pyydä Jumalalta vapautusta sairauksista vaan että meistä tulisi hyviä sairauden kouluttamina.  Oppisimme nöyryyttä, kärsivällisyyttä, myötätuntoa. Pitäisimme mielessämme toivon ja jaksaisimme uskoa, että kaikella on myös tarkoituksensa. Jotta me oppisimme luottamaan Jumalaan.

Monesti vaikeat ajat osoittavat meille ja lähimmäisillemme sen mitä aidosti olemme. Ehkä koronaepidemia jälleen herättäisi meissä yhteisöllisyyden, jotta muistaisimme, että terveys on lopulta kovin arvokasta ja vasta kun olemme sairastuneet me voimme ymmärtää sen merkityksen.

 ***

Sunnuntaina vietämme pyhän Ristin sunnuntaita. Mitä ristin kantaminen tarkoittaa? Ristin kantaminen annetaan meille sinä päivänä, kun me liitymme kirkon jäseniksi. Me elämme langenneessa maailmassa ja jokaiselle meillä on haasteensa ja ongelmansa tässä elämässä. Jokainen meistä kantaa omaa ristiään, kukaan ei voi ottaa kantaakseen toisen ristiä. Mutta millä tavoin me kannamme omaa ristiämme? Suureen ääneen valittaen vai hiljaa ja kärsivällisesti. Kannammeko ristiä vihamielisesti ja toisiamme syytellen vai herättääkö se meissä myötätuntoa myös muita kantajia kohtaan.  Kun katsomme ristiinnaulittua Herraamme, me näemme oikean tavan suhtautua ristimme kantamiseen.

Me emme ole yksin. Jumala on meidän kanssamme aina, mutta erityisen helppoa meidän on muistaa tämä hädän ja sairauden keskellä. Hän etsii meitä ja jää luoksemme lohduttamaan.  

Siunattua paaston jatkoa ja muistakaamme rukoilla toistemme puolesta! 

Kuka on Jumala?

Salattu Jumala

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt." (1. Joh. 4:12)

Jumalan olemus ylittää ymmärryskykymme. Hän jää meille ikuisesti salaisuudeksi.

On sanottu, että jos me kykenemme ymmärtämään tai selittämään Jumalan, me olemme luoneet epäjumalan.

Mutta voimmeko mitenkään puhua Jumalasta? Apofaattinen teologia löytää tähän yhden ratkaisun: Jumala on mutta paljon enemmän. Me voimme sanoa, että Jumala on rakkaus mutta samalla myös paljon enemmän. Jumala on hyvyys mutta paljon suurempaa kuin se hyvyys mitä me tarkoitamme. Hän on viisaus mutta jotain paljon syvällisempää kuin se viisaus, jota opettelemme tässä katoavassa maailmassa.

Me voimme ilmaista, että käsityskykymme on rajallinen ja tunnustamme, että tuolla puolen on asioita, joita me emme kykene sanoilla kuvaamaan. Niin Hän jää sanoinselittämättömäksi, sanoinkuvaamattomaksi, silti ainaolevaksi ja muuttumattomaksi.

Näkyvä Jumala

Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. (1. Joh. 4:12)

Gregorios Palamas opettaa, että me voimme oppia tuntemaan Jumalan hänen energioidensa kautta.

Jumala on ilmestynyt meille Pojassaan. Hän on ilmestynyt meille käskyissään, profeettojen sanoissa, tunnusteoissa ja ihmeissään. Siinä, kun Hän johdattaa kaitselmuksessaan meidän elämäämme, kun Hän varjelee meitä vaaroilta, puolustaa meitä vihollisiamme vastaan, pelastaa hädästä ja armahtaa, kun olemme tehneet väärin.

Mutta vieläkin enemmän, me voimme tuntea Jumalan rakkauden kautta, sillä Jumala on rakkaus. Voimme tuntea hänet, kun halaamme lähimmäistämme, kun näemme toisen ihmisen hymyn, kun autamme toisiamme, annamme omastamme toisellemme. Rakastamalla toinen toisiamme, me voimme hetkeksi kokea miten suuri ja mahtava Jumala on.

Jumala tulee tunnetuksi meille ennen kaikkea oman Poikansa kautta. Kuuntelemalla Hänen sanojaan pyhästä Evankeliumista, noudattamalla Hänen käskyjään, seuraamalla häntä kaikessa missä voimme. 

Hän on hiljaisuus, Hän on kuiskaus, Hän on kuin tuulen huminaa. Jumala laskeutuu luoksemme kyyhkysenä, hän tulee päällemme tulisina kielinä. Jumala ilmoittaa itsensä luomakunnassa. Puiden lehtien havinassa, tumman sinisessä tähtitaivaassa, auringon lämmössä, kevään heräämisessä. Keskikesän sinisessä hetkessä, syksyn lehtien värikirjossa, talvisen hangen narskunnassa, tulen rätinässä.

Rajapinta tämän ikuisesti tuntemattoman ja läsnäolevan kohdalla on usko. Me uskomme, vaikka emme tiedä. Saamme Hänestä kokemuksen, kun osallistumme pyhään liturgiaan. Jumala on rakkaus ja vain rakastamalla toinen toistamme, me voimme kokea mitä Jumala on.