keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Katekeesi 1: Herran pyhälle ehtoolliselle valmistautuminen


Yksi tutuimmista kysymyksistä rippi-isälle on se, miten meidän pitäisi valmistautua ehtoolliselle. 

Kirkossamme on tapana noudattaa ruokapaastoa (1) siten, ettemme ruokaile ennen ehtoollista. Jos ehtoollinen on aamulla, me jätämme aamiaisen väliin. Jos ehtoollinen on illalla (vaikkapa EPL) niin paastoamme kuusi tuntia ennen ehtoolliselle osallistumista. Olen rippi-isänä hyväksynyt aamulääkkeiden ottamisen veden kanssa ennen ehtoollista.

Ruokapaaston osalta poikkeuksen ovat muodostaneet lapset, odottavat äidit, vanhukset ja sairaat. He eivät ole vapautettuja paastosta vaan he noudattavat sitä soveltuvin osin. Jos jotakin pitää syödä aamulla, sen tulee olla pelkistettyä ja yksinkertaista ja ravintoa nautitaan vain sen verran kuin on tarve. Kukaan ei ole lapsi ikuisesti eikä sairauskaan välttämättä kestä lopun ikää. Kun tilanteet muuttuvat, on syytä asiasta keskustella oman rippi-isän kanssa.

Ruokapaaston lisäksi meillä on oltava oikea mielenlaatu ja tämän oikean mielenlaadun me löydämme rukouksen (2) kautta. Rukous- ja hartauskirjasta löytyy ilta- ja aamurukoukset ennen ehtoollista. Ellei jokaista rukousta jaksa tai ehdi lukea niin on parempi lukea jotakin kuin jättää ne kokonaan väliin. Tässä linkki hartausvihkoon, joissa osa rukouksista

Ehtoollisrukousten mukaan yksi pahimmista synneistä on välinpitämättömyys pyhää ehtoollista kohtaan. Ehtoollinen tulee aina kokea ainutlaatuisena tässä hetkessä olevana armon lahjana, joka meille annetaan, kun Jumala uhraa ainokaisen Poikansa meidän tähtemme. Jumala on valmis tekemään tämän rakkaudestaan meitä kohtaan, joten meidän on vastattava tähän oikeanlaisella katumuksella. Meillä on oltava halu muuttaa koko elämämme lopullisesti kohti parempaa. Jättää pois vanhat pahat tottumuksemme ja ehtoollisen pyhittäminä lähteä kulkea uutta tietä kohti pelastusta.

Evankeliumissa löytyy vertauskuva tähän asiaan:

11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'" (Matt. 22:11-14)

Meidän pitää tehdä parhaamme, että saamme sovittua erimielisyydet (3) läheistemme kanssa. Voimme aina itse pyytää anteeksi mutta emme välttämättä aina saa anteeksi. Tämän kanssa joudumme elämään. Jos on kyse isommasta riidasta kannattaa vakavasti harkita ehtoolliselle osallistumista. Isä Thomas Hopko kertoi kerran jättäneen liturgian toimittamatta, koska ei mielestään kyennyt siihen henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi. Ehtoolliselle osallistuminen ei ole itsestään selvä oikeus vaan asia, johon me pyydämme Jumalalta lupaa ja siunausta.

Tämän lisäksi katumuksen sakramentille (4) pitää osallistua säännöllisesti. Kun valmistaudumme ehtoolliselle, on hyvä pitää mielessä myös suru siitä, miten me olemme käyttäneet näitä lahjoja, joita Jumala on meille antanut. Suru ei ole synkistelyä tai epätoivoa vaan valoisaa murhetta. Me olemme tehneet väärin ja sairastuttaneet itsemme mutta meillä on toivo Kristuksessa. Suru on vastakohta ylpeydelle, väärälle itsevarmuudelle ja sydämen kovuudelle.


Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!

”Vielä uskon, että tämä on puhtain ruumiisi ja tämä on kallis veresi”. Ehtoolliselle osallistuminen on jumalalliseen salaisuuteen osallistumista. Ehtoolliselle osallistuminen on käytännössä Jumalan eteen ja lähelle menemistä. Sen vuoksi meille annetaan tästä aika uhkaava vertauskuva: Jumalan kasvojen edessä me emme kestä vaan palamme kuin kuiva ruoho.

Kenen sitten on mahdollista osallistua ehtoolliselle? Tavallaan asia on aivan itsestään selvä, kaikkien. Kukaan opetuslapsista ei kieltäytynyt ehtoollisesta, kun se asetettiin. Kristus sanoo: Juokaa tästä te kaikki.

- Mutta samaan aikaan, kukaan meistä ei voi myöskään sanoa, että nyt olen valmis vastaanottamaan Herran pyhät lahjat. Ehtoolliselle valmistautuminen on jollain tapaa paradoksi. Meidän pitää valmistautua ehtoolliselle muistaen, ettemme koskaan ole valmiita tai kelvollisia osallistumaan siihen omien ponnistelujemme perusteella - Ehtoollinen on armon ateria.

Meidän pitää osoittaa omien tekojemme kautta, ettemme osallistu siihen välinpitämättömästi. Jokainen valmistautuu yhä ylemmäs kurottaen. Jumala ymmärtää, että me olemme heikkoja, kun me yritämme kaikkemme omien voimiemme mukaan hän täyttää sen kohdan joka meiltä jää täyttämättä. Toisin sanoen: meidän on lähdettävä matkalle ja kuljettava voimiemme mukainen matka kohti päämäärää mutta, jos emme pääse perille oman heikkoutemme takia niin Jumala tulee meitä vastaan. Aivan kuin Tuhlaajapoika kertomuksessa. Hänen piti lähteä kotiin, sillä ei lähtenyt hakemaan häntä kotiin.


Lopuksi

Meistä tulee helposti tämän aikakauden aikana näköalattomia. Emme näe elämämme pitkää kaarta syntymästä kuolemaan ja sen ylitse iankaikkiseen elämään. Meillä on horisontaalinen velvollisuus rakastaa yli kaiken lähimmäisiämme, kokea myötätuntoa ja sääliä heikompiamme kohtaan. Nämä kaikki ihmiset ympärillämme annettiin meille, jotta pitäisimme heistä huolta. Unohtamatta kuitenkaan samalla myös, sitä että pidämme huolta itsestämme ja läheisistämme.

Samalla myös vertikaalisesti oppisimme näkemään itsemme linkkinä pyhien ihmisten loputtomassa ketjussa aina maailman luomisesta lähtien. Pyhä Henki tekee työtään koko ajan kanssamme ja me olemme nyt hengellisen taistelun areenalla.

Herran pyhässä ehtoollisessa, sakramenttien sakramentissa me käymme kaikki nämä tapahtumat läpi. Veretön uhri, toisen puolesta kuoleminen, rakkaus toista kohtaan, Jumalan kaltaiseksi kasvaminen, syntien anteeksi saaminen, armo.

Kun keskitymme asiaan ja pohdimme näitä asioitaan me emme voi yksinkertaisesti jättää ehtoolliselle valmistautumista väliin.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Uusi katekumeenikurssi alkaa




Aloitan uuden juttusarjan blogissani, joka käsittelee kirkossakäymiseen ja jumalanpalveluksiin liittyviä kysymyksiä. Nämä selvästi askarruttavat monia kirkossa kävijöitä ja sitä harkitsevia. Olemme Haminan seurakunnassa pitäneet katekumeenikursseja kolme reilun vuoden sisään ja keskustelu niiden sisällä ovat olleet hyviä ja valaisevia.

Monesti minulta kysytään, miten joku asia tehdään: miten valmistaudutaan ehtoolliselle, miten paastotaan, jne. Olen ollut itse aika suurpiirteinen ulkoisia tapoja suhteen. Joillekin typikonit (jumalanpalvelusohjeet) ovat tärkeä osa jumalanpalvelusta, kun taas itselleni se varsinainen juttu on siinä mitä rukouksissa sanotaan. Sisältö on muotoa ensisijaisempi.

Ortodoksisuus ei ole ulkoisia menoja ja tapoja, se on magiaa. Ennen kaikkea meidän on opittava rukoilemaan hengessä ja totuudessa (Joh. 4:24). Henki on muotoa suurempi.  Sen vuoksi meillä on joskus puhuttu myös siitä, ettei ortodoksisuus ole uskonto. Uskonnolla tarkoittaa laitostunutta, ulkoisia tapoja noudattavaa hengetöntä instituutiota. Tämän sijaan pyritään siihen, että ortodoksisuus on jotakin syvällisempää, hengellisempää ja sydämessä olevaa katumuksen ja ylistyksen henkeä. Tämä saa meidät kääntymään Jumalan puoleen Hengessä ja Totuudessa eli pyhässä Hengessä ja Kristuksessa.

Monet Jeesuksen riidat fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa liittyivät juuri ulkoisiin tapoihin. Tavoista oli tullut sisältöä ja elämää tärkeämpiä. Ne synnyttivät sydämen kovuutta ja illuusion, että tapoja noudattamalla voimme pelastaa sielumme.

Monet tapamme eivät perustu Raamattuun, perimätietoon, ei edes kanoneihin tai kirkkolakiin. Osa tavoistamme voi olla vanhoja mutta useimmat kovin tuoreita, vaikka pidämmekin niitä uusina. Monet tavat ovat muuttuneet historian kuluessa vaikka monesti pidämme niitä lähes ikuisina. Vaikkapa nykyinen tapamme viettää Suurta paastoa ei ole kovinkaan vanha tapa ja sen sisältö on muuttunut vuosien kuluessa.

Tavat ovat pelkkiä tapoja ja niitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Jopa paaston osalta meidän olisi syytä miettiä, millä tavalla me paastoamme. Paasto on työväline, jonka tarkoitus on lähentää meitä Jumalaan ja ellei tämä ole lopputulos, niin sitten asiasta kannattaa puhua oman rippi-isän kanssa. Me voimme yhtä lailla luoda myös uusia tapoja, jos ne koituvat sielumme pelastukseksi.

Mutta olen hiljalleen huomannut, että tapojen tuntemisella on merkityksiä, joita en ole aiemmin ajatellut. Itse asiassa on hyödyllistä osata jotain keskeisiä tapojamme.

Yhteiset tavat yhdistävät meidät toisiimme. Kun joku haluaa liittyä joukkoomme, hän opettelee meidän tapamme ja toimii niiden mukaan. Jos joku vierailija toimii eri tavalla kuin me, tunnistamme hänet uudeksi hänen tavoistaan. Tavat luovat yhteenkuuluvuutta. Ammattikunnat tunnistavat toisensa keskeisistä tavoista ja kielestä, jota he käyttävät.

Toisekseen, epävarmuus ei tunnu mukavalta. Kun tulemme uuteen paikkaan me saatamme äskeisestä syystä kokea itsemme ulkopuolisiksi. Meillä kaikilla on luonnollinen tarve kuulua ryhmään. Kun me tunnemme tavallisimmat ulkoiset tavat, niin meidän on helpompi osallistua palveluksiin. 

Paremmin sanoen, kun me tunnemme ulkoiset tavat, me voimme keskittyä palveluksen hengellisiin merkityksiin. Sama koskee pappia, kun hän oppii palvelukset vuosien kuluessa hän voi keskittyä varsinaiseen sisältöön eikä vain seuraavaan vuorosanaan tai liturgiseen ohjeeseen.

Eukaristinen yhteisö on parhaimmillaan lämmin, vastaanottavainen ja hellä uutta tulijaa kohtaan.  Meidän tulee itse myös osoittaa paljon ymmärrystä toisiamme kohtaan ja erityisesti uusia kohtaan. Ei riitä, että toivotamme hänet tervetulleeksi vaan on myös tarjota apua ja kysyä kuulumiset. Meidät tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta.

Ensimmäisessä osassa käsitellään yhtä keskeistä asiaamme eli ehtoolliselle valmistautumista.
Voit osallistua tämän blogin tekemiseen kommentoimalla ja ehdottamalla aiheita joita olisi hyvä käsitellä.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Jumalan luomakunnassa





















Tänään Herramme lupaus saa täyttymyksen, kun Hän lähettää meille toisen Puolustajan, Totuuden hengen, Lohduttajan ja jumalallisen Voiman. Kun Kristus on astunut kunniassaan ylös Taivaaseen, me saamme Pyhän Hengen osaksemme.

Odottamiseen liittyy usein ikävä, epävarmuus, epäilys, kaipaus, odotus, uskomme koetus. Näitä tunteita näemme erityisesti apostoli Tuomaassa mutta samalla kaikissa apostoleissa, sillä he kokoontuivat ”lukittujen ovien takana”. Sama epävarmuus ja epäilys on osamme myös tässä maailmassa jossa me emme voi koskaan löytää lopullista varmuutta Jumalasta.

Mutta jumalallisen Hengen humina käy ylitsemme hiljaisena ja näkymättömänä. Se karkottaa luotamme epävarmuuden ja synnyttää sydämessämme rakkauden ja kiitollisuuden tunteen. Samalla tavoin kuinka Kristus, pyhä Henki vahvistaa uskoamme, kun vain pyydämme sitä. Jokainen etsijä tulee löytämään ja jokaiselle koputtavalle avataan.

Keskeinen osa Helluntaijuhlaa on tulisten kielten vuodattaminen opetuslasten päälle ja tämän seurauksena he profetoivat kielillä puhuen. Ymmärtääksemme tämä hetken merkityksen kokonaan meidän on palattava Ensimmäiseen Mooseksen kirjan 11. lukuun, jossa puhutaan Baabelin tornin rakentamisesta. Kun tornin rakentamisen seurauksena kaikki kielet sekoittuivat. Helluntain tapahtumat merkitsevät tämän rangaistuksen päättymistä ja kaikkien kansojen yhteyttä. Jerusalemissa paikalla olleet vieraat ymmärsivät omalla kielellään mitä oli tapahtumassa. Tämä jos mikä merkitsi tulevien apostolien maailmanlaajuista tehtävää, lähetystyön kohteena ei ollut vain juutalainen kansa vaan koko asuttu maanpiiri.

Sinä Herra teit viisaiksi kalamiehet, kun heidän päälleen Pyhän Hengen vuodatit ja heidän kauttaan sait verkkoon koko maailman (Juhlan tropari). Kristus antoi heille sanoman, jota he lähtivät viemään kaikille kansoille opettamalla ja kastamalla. Pyhän Hengen vuodattaminen merkitsi apostoleille kastetta ja uutta elämää Kristuksessa. Enää he eivät pelänneet samalla tavoin kuin enne, he eivät olleet epävarmoja vaan täynnä henkeä ja uskoa.

***

Pyhä Henki on läsnä meidän elämässämme edelleenkin kuten se on ollut kanssamme sukupolvesta toiseen. Hän ei ole vain jokin Jumalan lähettämä epämääräinen apuvoima tai -henki vaan hän on todella Jumala, pyhän Kolminaisuuden persoona. Hänessä me voimme tuntea ja kokea Jumalan armolliset energiat, hänen laupeutensa ja armonsa. Hän vahvistaa synnissä heikon ihmisen ja vahvistaa meitä kilvoituksessa. Hän on armon lähde, kun hänet annettiin apostoleille, jotta he voivat parantaa ja antaa syntejä anteeksi. Hän on se Henki, joka liikkui vetten päälle ennen maailman luomista.

Me tunnustamme, että Pyhä Henki yhdistää kaiken rakkauden sitein.

Mitä tuo yhdistyminen tarkoittaa? Me olemme osa suurempaa katkeamatonta ketjua. Hän yhdistää kaikkien aikojen pyhät ihmiset toisiinsa. Samalla tavalla mekin olemme saaneet osamme tässä samassa katkeamattomassa ketjussa osamme. Me olemme saaneet esivanhemmiltamme, meidän on pidettävä huoli saamastamme lahjasta, vaalittava sitä luovalla tavalla ja annettava lopulta se eteenpäin meidän lapsillemme.

Pyhä Henki yhdistää meidät toisiimme, kun huomaamme sosiaalisen epäoikeuden mukaisuuden ja sydämessämme herää solidaarisuuden henki. Tunnemme myötätuntoa tai jopa vilpitöntä rakkautta ja halua jakaa toisen kanssa se mistä minä olen tullut osalliseksi.

Pyhän Hengen vuodattaminen tarkoittaa myös luodun maailman rikastumista, moninaisuuden näkemistä ja kauneuden havaitsemista, tunteiden tuntemista, elämästä iloitsemista. Pääskyt nousevat korkeuksiin ja joen vesi virtaa raikkaana. Valo välkehtii tumman veden pinnalla. Jumalan luomakuntaa katsellessa syntyy hetkiä, jotka ovat pakahduttavan kauniita.

Helluntain myötä me näemme koko aistillisen luomakunnan vehreyden, uuden tuoreuden, lämmön ja vapauden. Pyhä Henki on kuin tuulen vire, joka hyväilee meitä hyvyydellään.

*

Olemmeko ylenpalttisen hengellisiä vailla kosketusta tähän aineelliseen maailmaan? Jumalan työ meissä alkaa sydämestä ja tekojen kautta me teemme Jumalan todelliseksi tässä maailmassa. Emme pääse mihinkään siitä, että loppujen lopuksi koko todellinen elämä tapahtuu vain hengen maailmassa. Kuvitelkaa rakkauden kokemuksessa, mitä aineellista siinä on. Entä taiteen synnyttämässä syvässä tunteessa, entä ilossa tai syvässä ahdistuksessa, joka raastaa sieluamme. Kun autamme toisiamme ja annamme jotain omastamme, se on ensi sijassa hengellisessä maailmassa tapahtuva asia. On totta, että me ilmaisemme näitä syviä tuntoja tekemällä mutta niiden pohja on kokemuksessa ja hengessä. Lopulta ainoa millä on merkitystä, on se, mitä tapahtuu meidän sisällämme – me olemme hengellisiä olentoja.

Hengellinen maailma on se, joka on olemassa ja näkyvä heijastelee sen muotoja. Jumala murtautuu tähän maailman aineen kautta, ottamalla ja pyhittämällä sen. Meillä on ihmeitätekevät ikonit, pyhien reliikit, pyhä Ehtoollinen, joiden kautta me tulemme osalliseksi ikuisesta ja katoamattomasta maailmasta.

Tämä hengellinen näkökulmamme ei silti koskaan latista aineellisen maailman merkitystä. Tämä luomakunta on Jumalan luoma kuva, ikoni, jossa hän ilmaisee ylipursuavan rakkautensa meitä kohtaan. Tämän ikonin kautta hän kutsuu meitä rakastamaan itseään ja tulemaan osalliseksi hänen elämästään. Kun Pyhä Henki laskeutuu apostolien ylle Helluntaina, me muistamme, ettei tämä koske vain apostoleja vaan kaikkia ihmisiä ja koko luomakuntaa: Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. (Joel 6:1)

Luomakunnan ajaton kauneus ja harmonia. Se on meidän esikuvamme ja me voimme saattaa oman elämämme kauniiksi ja harmoniseksi seuraamalla Kristusta. Se on Jumalan kunnioittamista ja rakastamista parhaimmillaan.