tiistai 28. helmikuuta 2017

Kohtuu kaikessa



Aika harvoin puhumme kohtuullisuudesta ja itsehillinnästä, vaikka se onkin keskeinen osa hengellistä elämää. Etenkin nyt paaston aikaa meidän on arvioitava kilvoitustamme kohtuuden valossa. Tervehenkisesssä teologiassa ja kilvoituksessa vältetään ääripäitä, koska sieltä harvoin löytyy hyvää.

Kohtuuttomuuden lähellä on ainakin kaksi pahetta, jotka huomaamatta hiiipivät elämäämnme, ellemme ole valppaita: ylpeys ja itserakkaus. Jos paastoamme yli kohtuuden, me saatamme tulla ylpeiksi saavutuksistamme. Hiljalleen väheksymme toisen ihmisen paastoa ja saatamme vaatia häntä noudattamaan omaa kohtuuttomuuttamme. Jos taas laiminlyömme paaston ja juoksemme halujemme perässä, sammuu rakkaus lähimmäiseemme. Me veltostumme, haluamme enemmän ja lopulta olemme tyytymättömiä, kun mikään ei tuota enää meille riittävää nautintoa.

Kohtuullisuus ja inhimilliset tarpeemme liittyvät oleellisesti toisiinsa: kohtuullisuus suojaa meidän elämäämme. On asioita, joita me haluamme ja toisaalta on asioita, joita tarvitsemme. Kohtuullisuus keskittyy nyt nimenomaan siihen, mitä me tarvitsemme tullaksemme toimeen tässä elämässä. Halut taas ovat ylimääräistä, joista luopumalla me tulemme toimeen. Toki juhlalla on sijansa vuoden kierrossa mutta ilman kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä juhla menettää merkityksensä. Halujemme jatkuva tyydyttäminen johtaa kyllästymiseen, kyllästyminen turhautumiseen ja turhautumisen keskellä me huomammme yhä suuremman tyhjyyden.

Tätä varten meille on paastoaminen.

Paaston tarkoitus on järjestää elämämme niin, että voimme täyttää inhimilliset tarpeemme. Paaston tarkoitus on karsia turhat halut mielestämme. Turhat halut ovat monesti sellaisia asioita, jotka tulevat meidän ja Jumalan väliin. Me haluamme jotakin maallista ja samassa siiitä tulee meille päämäär. Samalla unohdamme oman Jumalan ja elämämme pyhän tarkoituksen. Halumme kohteesta tulee meille siis päämäärä, vaikka se alkuaan olikin vain väline, jonka kautta Jumala osoittaa meille hyvyyttään.

Ortodoksisessa kirkossa me emme koskaan paastoa yksin tai omaksi iloksemme. Kristillisen elämän tarkoitus on lopulta käyttää vain se mitä tarvitsemme ja jakaa toistemme kanssa se mikä jää ylitse. Meillä on oikeus tarpeidemme tyydyttämiseen mutta halujen täyttäminen voi tarkoittaa sitä, ettei lähimmäisemme kykene täyttämään omia tarpeitaan. Siksi on olennaista, että me käytämme yli tarpeen jäävän osan lähimmäistemme auttamiseksi.

Kun me lähdemme kohtuuden tielle, meidän on taisteltava vanhoja tottumuksiamme vastaan. Tämä taistelu on kuitenkin hyvin vapauttava kokemus. Monesti tuntuu siltä, ettei ruoka tai juoma tai viihde sido meitä vaan me voimme itse päättää niiden käytöstä. Sen kautta opimme huomaamaan, miten meille on syntynyt riippuvuuksia, jotka ovat aivan turhia ja tarpeettomia. Tämä oivallus lisää meissä elämän tarkoituksen ja aitouden ymmärtämistä.

Siunattua paaston aikaa kaikille lukijoille!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kymmenen spitaalista














Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk. 17:12-19)

  
Kymmenen miestä tien vieressä tuomittuina kuolemaan. Vasta sairaus sai heidät ymmärtämään, että me kaikki olemme kuoleman omia ja elämä kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Tämä maailma ei heitä auttanut, päinvastoin, se karkotti heidät luotaan, ajoi ulos kaupungista. He havahtuvat, kun kuulevat Jeesuksen olevan heidän lähellä.  

Miksi Jumala lähestyy näitä sairaita ja syntisiä ihmisiä, jotka kaikki muut ovat karkottaneet luotaan? Siksi, että Jumala tuli ihmiseksi, jotta syntisistä voisi tulla pyhiä. Kristus tulee sairaan luo parantaakseen hänet, hän tulee kadonneen luokse viedäkseen hänet takaisin Taivaalliseen kotiin.  Jumalan rakkaus on sitä että vaikkei ihminen etsi Luojaansa niin silti Jumala on uskollinen liitolleen ja etsii kadonneen luotunsa!

Mitä me sanomme ja ajattelemme kun sairaudessamme käännymme Jumalan puoleen? Tässä kertomuksessa miehet rukoilivat armoa ja saivat jälleen elämänsä takaisin. Tässä kohtaa on tärkeää havaita se että Jeesus ensin teki ihmetyön ja vasta sen jälkeen kyseli heidän uskonsa perään. Tavallisesti tämä menee toisinpäin. Muuttiko tuo ihmeteko näiden miesten uskoa ja elämää. Ei, vain yksi palasi kiittämään. Jumalan päämäärä ei ole antaa meille vuosia toisensa jälkeen vaan hän antaa meille mahdollisuuden parannukseen ja pelastukseen. Siksi vastaus siihen, mitä me sanomme Jumalalle, vaihtelee.

Jumala voi myös osoittaa ihmeellisen voimansa ja parantaa meidät sairaudesta. Ehkä tuossa tapauksessa tunnusteon koettuamme teemme parannuksen ja palaamme Jumalan luo. Mutta kuinka monesti me olemmekaan olleet kuin nuo yhdeksän muuta jotka eivät palanneet? Ehkä olemme hetken olleet kiitollisia Jumalalle hänen ihmeestään ja jaksaneet hetken olla kiitollisia mutta sitten unohtaneet kaiken. Tuo ihme oli suuri mutta se ei aiheuttanut muutosta elämässämme.

Mutta ymmärrämmekö me lopulta mitä me pyydämme? Tiedämmekö paremmin mikä on meille hyväksi ja pelastukseksi? Sairaudella voi olla monta erilaista tarkoitusta ja se voi koitua myös sielumme pelastukseksi. Se saa meidät kääntymään Jumalan puoleen ja luottamaan hänen apuunsa. Vaikka ruumiimme kuolisi tuon sairauden takia, me voisimme saavuttaa sielullemme iankaikkisen elämän uskollisuuden ja nöyryyden kautta.

Siksi on monesti parempi pyytää, että me saisimme Jumalalta riittävästi voimaa ja kärsivällisyyttä kantaa ristimme jonka olemme saaneet. Tämä kuuliaisuutta ja kaiken antamista Jumalan haltuun. Tätä kautta nöyryys kasvaa sydämessämme ja ymmärrämme mitä Herramme tarkoittaa sanoillaan:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)

Nöyryys on sitä, että me luovumme omasta tahdostamme ja pyrimme löytämään kaikessa Jumalan tahdon. On suuri lahja oppia ymmärtämään se opetus, jonka vanhurskas Job kiteytti: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job 1:21)

Kyse ei ole siitä mitä meille tapahtuu vaan siitä, miten me asennoidumme siihen ja kuinka kunniallisesti me tuon ristin kannamme. Uskon vahvasti, että kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa. Oikein ymmärrettynä jokainen elämämme tapahtuma johtaa meitä kohti pelastusta, jos osaamme asennoitua siihen oikein. Siihen tarvitsemme nöyrää asennetta Herraamme kohtaan ja kykyä hiljentyä ja kuunnella hänen sanojaan.


Jokainen noista kymmenestä miehestä päätyi lopulta kuolemaan. Siksi meidän on ymmärrettävä koko elämämme kokonaisuus ja ymmärtää, ettei Jumalan tarkoitus ole pelastaa katoavaa ruumistamme tässä maailmassa. Jumala on sen tehnyt maasta ja Jumalan käskyn mukaan maahan palaava. Hänen tarkoitus on saada meidän katoamaton ja ikuinen sielumme pelastumaan.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Liiton juhla


















21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. 22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." 24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".


Vuoden ensimmäisenä päivänä kirkkomme muistelee Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärileikkausta ja nimenantamista. Juhlan troparissa korostetaan sitä, kuinka lihaksitullut Jumalan Sana oli kuuliainen laille ja noudatti tässäkin Kaikkivaltiaan Jumalan tekemää liittoa Aabrahamin kanssa. 
  
Varhaiskristityt pohtivat ympärileikkauksen merkitystä ihmisen ja Jumalan välisen liiton merkkinä mutta pian he ymmärsivät olevansa aivan uuden aikakauden edessä. He eivät enää olleet juutalaisia vaan kristittyjä. Tässä kohden erityisen tärkeään rooliin nousi apostoli Paavalin opetus ympärileikkausta vastaan. Kuten tiedämme, ympärileikkausta ei enää vaadittu kristityiltä vaan kaste oli se toimitus, jolla tultiin Kristuksen kirkon jäseniksi.

Mikä on se liitto sitten, josta me puhumme: olemmeko me myös jonkun liiton alaisia? Ensinäkin, Raamattu koostuu kahdesta kirjakokoelmasta, Vanhasta ja Uudesta testamentista. Raamattu on meidän liittomme Jumalan kanssa: kun me olemme kuuliaisia Herramme opetukselle, pidämme hänen käskynsä, me olemme Jumalan kansaa ja hän pitää meistä huolta. 

Jumala on tehnyt kanssamme liiton hänen Pojassaan ja sen merkkinä meillä on tänä päivänä Herran pyhä ehtoollinen. Viimeisillä ehtoollisella Kristus teki kanssamme uuden liiton: Tämä on minun vereni, se uuden liiton veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi. 

***

Mistä liitossa on lopulta kysymys? Me emme ole eläneet Jumalan käskyjen mukaan, olemme langenneet syntiin ja rikkoneet Jumalaa vastaan. Me olemme vastuussa teoistamme ja jokainen väärä teko Jumalan edessä pitää sovittaa ja hyvittää. Meidän syntiemme määrä on vain niin suuri, ettemme me kykene sovittamaan tai korvaamaan syntiemme määrää. Sen vuoksi Jumala antoi ainoan poikansa ristiinaulittavaksi, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja meillä olisi iankaikkinen elämä.

Liitto merkitsee rauhaa ja luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Liitto on meille ikäänkuin Elämän lanka: jos me olemme yhteydessä Jumalaan, meillä on elämä mutta jos liittomme hänen kanssaan rikotaan me olemme kuoleman omat.

Kahdeksantena päivänä myös Jeesukselle annettiin nimi. Miten nimi liittyy tähän juhlaan? Nimi on vanhastaan merkinnyt tarkoituksen antamista ja olennon olemuksen paljastamista. Niinpä Joosef antaa pojalleen nimeksi Jeesus joka merkitsee pelastajaa. Tämän vuoksi me voimme myös pitää tätä juhlaa Jeesuksen nimen juhlana ja silloin mieleemme tulee Jeesuksen rukous, johon me voimme turvata. On sinänsä mielenkiintoista, että kun Aabraham teki tämän liiton Jumalan kanssa, niin myös hänen nimensä muuttui Aabramista Aabrahamiksi.
 
Me olemme myös itse saaneet kasteessa nimen, joka yhdistää meidät taivaalliseen esirukoilijaamme. Se merkitsee meille pelastuksen päivää, sillä se paljastaa meissä olevan mahdollisuuden kasvaa pyhäksi ihmiseksi. 

Juhlaan liittyy myös lupauksen täyttyminen. Vanhurskas Simeon oli saanut Jumalalta lupauksen, ettei hän kuole ennen kuin on nähnyt tulevan messiaan. Juhlassa tuo lupaus täyttyy ja kuulemme vanhurskaan Simeonin suusta tutun rukouksen: Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään niin kuin olet luvannut. 

***

On tärkeää, että mekin pyrimme elämässämme noudattamaan kaikin tavoin Jumalan tahtoa ja lakia. - Olemaan uskollisia hänelle ja pyrkimään kaikessa miettimään mikä voisi olla Jumalan tahto. Vanhurskaan Simeonin tavoin mekin olemme saaneet lupauksen: hänen uskolliset palvelijansa tulevat saamaan palkinnon, kun hän palaa kunniassaan ja kirkkaudessaan. Sen vuoksi on hyvin mielekästä, että me ymmärrämme kaikkien näiden tapahtumien koskevan myös meitä tässä hetkessä.