sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Muukalaisen kohtalo



Kirkkomme käyttää ihastuttavan paljon erilaisia analogioita, typologioita ja esikuvia. Meille esitellään erilaisia elämänkohtaloita omien suuntaviivojen osoittamiseksi ja toivon luomiseksi. Etenkin nyt sovintosunnuntaina saamme paasto-ohjeita ja rohkaisua tulevaan paastoaikaan. 

Esikuvia on tarjolla erityisen runsaasti ensi viikolla, kun ensimmäinen paastoviikko käynnistyy ja kuulemme kirkoissa luettavan Andreas Kreetalaisen katumuskanonia. Siinä eteemme tuodaan lukuisa joukko erilaisia ihmiskohtaloita vanhasta testamentista; osa varoitukseksi, osa esikuviksi. 

Sovintosunnuntai sivujuonteen omainen teema on ihmisen syntiinlankeemus ja paratiisista karkottaminen. Tarina on hyvin tuttu kaikille eikä kertaamiseen ole syytä. Mutta kiinnostavaa on se, miten kertomus liittyy omaan elämäämme ja paastonaikaan. 

Paaston ajaksi saamme seuraksemme Aadamin ja Eevan. He ovat peilimme, jotta ymmärtäisimme sen, ettei kaikki ole kunnossa. Peili edessämme näyttää meidät sellaisina kuin olemme: epäonnistuneina ja vajaina. 

Tätä ei kannattaa ymmärtää pessimistisin mielin eikä antaa sen masentaa mieltämme. Pikemminkin se tarkoittaa meille mahdollisuutta muistaa miten jaloa ja ylhäistä tekoa me olemme. Olemme tehneet virheitä mutta nämä virheet voi oikaista oikealla asenteella. Vaikka astia on likainen, sen voi pestä uuden veroiseksi ja jopa hienommaksi. 

Meidät on ajettu ulos paratiisista Aadamin ja Eevan kanssa. Paratiisin portti on suljettu ja enkeli vartioi portteja leimuava miekka kädessään. Joissakin kirkkomme ikonostaasin ovissa on kuvattuna tämä enkeli miekan kanssa, joka ikäänkuin vartioi paratiisia. Mutta huolenpitoaan Jumala ei lopettanut. Hän antoi ihmiselle monia asioita, joilla hän pärjäisi langenneessa maailmassa ja ennen kaikkea toivon. Toivon anteeksiannosta. 

On hyvä muistaa, että saamamme karkotustuomio ei ole lopullinen ja kertakaikkinen. 

Ihmiselle on aina varattu toivo paremmasta. Ellei ihmisellä olisi hitustakaan toivoa, koko elämämme menettäisi merkityksensä. 

Mikä meidän toivomme on? Toivomme on ihmisiä rakastava Jumala, joka odottaa tuhlaajapoikaa kotiin. Matka kotiin käy katumuksen, puhdistautumisen ja paaston kautta. Se ei ole mahdotonta kenellekään. 

Paasto merkitsee katumusta ja puhdistautumista. Kirkon ajattelussa ihminen nähdään kokonaisuuteni ja siksi paasto on samaan aikaan fyysistä ja samaan aikaan myös henkistä. Kumpaakaan osaa emme voi vähätellä. 

Ruokavalio vaikuttaa ajatteluumme ja asenteisiimme ja lopulta myös tekoihin. Kun vähennämme ruokailua, se herättää meissä myötätuntoa ja auttamishalua avuntarpeessa olevia lähimmäisiämme kohtaan. Lihan välttäminen herättää myötätuntoa eläimiä ja koko luomakuntaa kohtaan. Keveä ruokavalio tekee rukouksen keveämmäksi ja helpommaksi. 

Paasto voi olla myös katumusuhrimme. Luovumme vapaaehtoisesti jostakin, joka on tullut olennaiseksi osaksi elämäämme. Uhri on nimensä mukaisesti uhraus jonkun tärkeämmän ja pyhän asian puolesta. 

Hiljalleen ymmärrämme, miten hyvää tuo uhraus tekee meidän elämällemme. Esimerkkeinä voisi ajatella vaikkapa televisiosta tai jostakin nautintoaineesta luopumista. Se vaatii ehkä enemmänkin ponnistelua mutta kun mielessämme on jokin suurempi tarkoitus, olemme oikealla tiellä. Paaston kautta me voimme uudistaa elämämme, jopa rakentaa elämämme kokonaan uusiksi. 

Kirkko on yhteisöllinen ja siksi me kuljemme matkamme yhdessä, toisiamme tukien.  Tarvitsemme toisia ihmisiä, jotta voimme palvella, ravita, vaatettaa ja auttaa heitä. 

Kaiken tämän vuoksi paasto on hengellisen ilon ja odotuksen aikaa. Ilon aihe on se, että meillä on mahdollisuus palata, meillä on mahdollisuus valmistautua. Pääsiäisenä kerrotaan, miten paratiisin portti on jälleen avoinna jokaiselle. Vanha on pyyhitty pois ja syntiemme velkakirjaa ei enää ole. Vastassa on rakastava isä odottamassa. 

Valoisaa ja iloista paaston aikaa!

lauantai 3. syyskuuta 2022

Pala kuin suitsuke














Pala elämässäsi kuin suitsuke. Levitä ympärillesi hyvää tuoksua, pyhää savua. Elomme on hyvin väliaikaista ja suuntaa vääjäämättä kohti loppuaan. Sulostuta siis  elämää sillä jumalallisella kuvallasi, joka on sisimmässäsi. 

Olkoon siis sanasi tuoksuvia, hengellisiä, pyhyyteen johtavia, hyviä ja kauniita. Kasvattakoon ne läheisissäsi mielihyvää, turvaa ja hyväksytyksi tulemista.  Olkoon sen vuoksi käytöksesi myös keveää, helppoa, rakastavaa ja myötätuntoista. Se koskettakoon toisen ihmisen sielua, hänen henkeään ja olemustaan. Tuntien Sinun voimasi, hellyytesi ja lämpösi. 

Olkoon elämäsi kuin suitsuke, uhrilahja joka syttyy ja palaa loppuun tuoden toteuttaen pyhän tarkoituksen elämässäsi, kirkastakoon se Sinussa Jumalan kuvan joka uinuu sisimmässäsi odottaen valon saapumista. 

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Laupiaan samarialaisen majatalo

Suomalaiset ovat ottaneet ukrainalaisten hädän omakseen ja järjestäneet keräyksiä sotaa pakenevien auttamiseksi. Sypressiin on varattu autotallin kokoinen tila avustustarvikkeiden säilyttämistä varten. Suomalaiset tuntevat suurta sympatiaa Ukrainasta pakenevia kohtaan mm. muistellessamme omaa kohtaloamme vuosina 1939-1944. 

Samaan aikaan olen epäuskoisena seurannut rasistisen käytöksen nousua seurakunnassamme olevia venäläisiä, virolaisia ja ukrainalaisia kohtaan. Ymmärrän että käynnissä oleva sota herättää mielessämme ahdistusta ja tuskaa mutta emme me voi purkaa sitä lähimmäisiimme. Pahimmillaan vihansa on saanut myös Ukrainasta paennut joka puhuu venäjän kuuloista kieltä. Jokainen venäläistaustainen ei kannata sotaa, vähiten ne jotka ovat aloittaneet uuden elämän täällä Suomessa tai jopa syntyneet täällä. Moni venäläistaustainen häpeilee sotaa ja jopa omaa taustaansa. Heidän oloaan voimme myös helpottaa, koska he ovat syyttömiä sotaan. Eräs kysyi, mikseivät venäläiset vaihda vaaleissa johtajiaan? Uutisista olemme nähneet miltei joka päivä tuhansien mielenosoittajien vangitsemisia ja toisinajattelijoiden myrkytyksiä.   

Emme me voi kristittyinä olla osa vallitsevaa ongelmaa eikä kirkossamme ei ole mitään sijaa rasismille. Kirkossamme on tilaa jokaiselle ihmiselle, niin suomalaiselle, venäläiselle, ukrainalaiselle tai kelle tahansa. Kirkko on se paikka, jossa me otamme jokaisen ihmisen vastaan, olkoon hän sotaan syyllinen tai sen uhri. Tehtävämme ei ole toivoa kenenkään johtajan tappamista tai janota kostoa. Meidän tehtävämme ei ole tuomita vaan ottaa vastaan ja antaa Jumalan hoitaa ja eheyttää katuvia. 


Kirkkomme on laupiaan samarialaisen majatalo, jossa hoidamme ja autamme vähäosaisia. Tässä majatalossa meidän tehtävämme on rukoilla niiden puolesta, jotka vaarantavat elämänsä puolustaessaan kotiaan, perhettään, sairaalaa, lämpö- tai vesilaitosta. Rukoiltava jokaisen äidin ja isovanhempien puolesta, jotka joutuivat jäämään syystä tai toisesta kotiinsa. Niiden jotka ovat sairaalassa, hoitolaitoksissa vailla mahdollisuutta paeta. Niiden jotka ovat jääneet kodittomiksi ja jääneet vaille vettä ja sähköä. Niiden naisten ja lasten puolesta, jotka pakenevat tulituksen keskellä kohti Puolan rajaa. 

Toista miljoonaa turvapaikanhakijaa on lähtenyt pakomatkalle. Odotamme omassa seurakunnassamme turvapaikanhakijoiden tuloa ja olemme valmiita ottamaan heidät vastaan avosylin ja auttamaan heidät uuden elämän alkuun. Sillä kaiken minkä me teimme yhdelle näistä vähäisimmistä, sen me teimme Kristukselle. 

Jatkakaamme siis rukousta rauhan puolesta ja lähimmäistemme palvelemista. Suojelkoon Jumalansynnyttäjän huntu kaikkia Häneen turvaavia!