lauantai 31. maaliskuuta 2018

Osallisina Herramme ylösnousemuksesta




Kristus nousi kuolleista! Siunattua juhlan aikaa!

Herra sanoi minulle: "Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi: "Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra." (Hes. 52:3-)


Monet pääsiäisen veisut puhuvat meille hengellisestä uudistumisesta. Onnistunut paasto on sellainen, jossa me uudistumme, opimme nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, huomaamme että on monia asioita, joita ilman me tulemme hyvin toimeen. Paaston aikana lähenemme Jumalaa ja opimme paremmin tuntemaan itsemme. Ei suuria saavutuksia, saimme paljon vähemmän kuin toivoimme. Mutta voimme ottaa opiksemme seuraavaa kertaa varten. Vai tuleeko seuraavaa kertaa, ehkä tuo seuraava kerta on jo menossa.

Paaston aikana olemme kilvoitelleet ja onnistuneet paremmin tai huonommin. Entä paaston jälkeen, kun juhlat alkavat? Juhlan aikana paastoaminen on kielletty mutta meidän on oltava tarkka millä lailla me vietämme tätä juhlaa. Mitä tapahtuu, kun paaston aika on ohitse, palaammeko vanhoihin huonoihin tapoihin. On oikein juhlia kunhan me juhlimme Jumalassa, Jumalan kunniaksi ja häntä kunnioittaen ja rakastaen.  Todellinen onni ei löydy maallisista nautinnoista ja iloista vaan siitä että me elämme Jumalan yhteydessä ja noudatamme hänen käskyjään. Palaamme Isämme luo ja jäämme hänen luokseen.

Todellinen onnemme on siinä, että Jumala rakastaa meitä ja me vastaamme tähän rakkauteen osoittamalla sitä Jumalalle ja toisillemme.

***

Meillä kirkossa alkaa suuri juhla, mutta juhlimmeko vain omaksi iloksemme? Jumala on tehnyt osalliseksi iankaikkisista hyvyyksistä ja elämästä. Kuinka vastaamme tähän lahjaan?

Joku voisi sanoa, ettei siihen tarvitse vastata mitenkään, se on lahja. Olen kuitenkin oppinut, että Jumalan hyvyyteen liittyy vastavuoroisuus, paras tapa kiittää on jatkaa hyvän tekemistä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10:8). Uskon, että me olemme saaneet monia hyviä asioita, ei omaksi iloksemme vaan yhteiseksi iloksi. Tätä ei annettu minulle vaan meille. Ketkä siis pääsevät osalliseksi juhlastamme? Meidät on kutsuttu jakamaan, antamaan ja kutsumaan toinen toisemme mukaan.

***

Meidät on kutsuttu osallistumaan Jumalan luomistyöhön. Me voimme luoda paljon hyvää omien sanojemme ja tekojemme kautta: lohduttaa, kannustaa, antaa, auttaa, hoivata, pitää seuraa… Tämä on paras tapa taistella kaikkea lihan ja hengen heikkoutta vastaan.


- Herätä minut suruttomuuden unesta. 
- Virvoita sieluni joka on lähellä kuolemaa. 
- Herra, joka laskeuduit alas tuonelaan, laskeudu minunkin sieluuni ja nosta minut ylös pimeydestä.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Jumalan kuolema


Giuseppe Sammartino: Cristo velato / Veiled Christ (1753). Cappella Sansevero, Naples

Syntymä ja kuolema. - Ne ainoat hetket jolloin me kaikki olemme tasa-arvoisia.

Suuren viikon tapahtumat vievät meitä kohti ylösnousemuksen juhlaa. Alkuviikosta meille kerrotaan viimeisistä tapahtumista, merkeistä jotka enteilevät Kristuksen toista tulemista. Tänään tiistaina meitä varoitetaan monin esikuvin sydämen kylmyydestä, ulkokultaisuudesta, talenttien hukkaamisesta ja vähäuskoisuudesta. Viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä. Lopun ajan tapahtumat ovat monella tapaa nyt läsnä. 

Ylösnousemuksen juhlaa emme kuitenkaan voi aidosti kohdata ellemme kulje tuota vrjoisaa tietä joka vie ristille ja kalliohautaan. Ellemme me sisäistä mitä kuolema tarkoittaa, niin on vaikea myös ymmärtää mitä ylösnousemuksen riemua. Ne meistä jotka osallistuvat alusta alkaen Suuren viikon tapahtumiin voivat aidosti tuntea sisimmässään mitä kaikkea näihin Suuren viikon tapahtumiin kuuluu.


Mitä Jumalan kuoleminen tarkoittaa? Kuoleeko hän todella ja miksi hänen pitää kuolla?

Kirkon opetuksessa on monesti käytetty vertaukuvia, paralleeleja tai typologiaaa ja niin tässäkin kohtaa. Jumala kehottaa Aabrahamia nousemaan vuorelle, rakentamaan alttarin ja uhraamaan oman poikansa Iisakin polttouhrina. Jumala ei testaa Aabrahamin uskoa vaan antaa hänelle mahdollisuuden kasvaa omassa uskossaan. Aabraham on kuuliainen Jumalan tahdolle ja lähtee Iisakin kanssa vuorelle. Viime hetkellä, kun Aabraham on kohottamassa veistään, enkeli tulee ja estää uhraamisen. (1. Moos. 22) Viereiseen orjantappura pensaaseen on takertunut oinas, joka uhrataan Iisakin sijaan.

On varsin ilmeisestä, mikä on tämän kertomuksen rinnakkainen kuva Uudessa testamentissa. Kun Jumala uhraa oman poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kukaan ei tule estämään sitä. 

Toinen ristinkuolemaan liittyvä paralleeli meille kerrotaan Johanneksen evankeliumin 3. luvussa kun Nikodeemus tulee yöllä tapaamaan Jeesusta. Hän sanoo: "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle (4. Moos. 21:8-9), niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:14-15)

Olisiko Jeesuksen ristinkuolema voitu estää ? Evankeliumi tuo esille monta kohtaa, joista ensimmäinen lienee merkittävin, Jeesus itse rukoili Getsemanessa kuoleman tuskan vallassa, että Jumala ottaisi häneltä pois tämän maljan (Matt. 26:42). Kun pidättäjät saapuivat, yksi opetuslapsista tarjoutui miekan kanssa taistelemaan Jeesuksen puolesta sivaltamalla korvan irti ylimmäisen papin palvelijalta (Matt. 26:51). Jeesus nuhtelee tätä miestä ja sanoo: ”Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä?” (Matt 26:53).

Uusia hetkiä tulee. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka Pilatus yritti etsiä keinoa jolla vapauttaa Jeesus. Juutalaiset kuitenkin pysyivät kannassaan: ristiinnaulitse! Pilatus tarjoaa toista miestä mestataavaksi, Barabbaksen mutta häntä ei huolita (Matt. 27:20-21). Ehkä Barabbas on Oinas, joka Aabrahamin kertomuksessa oli takertunut pensaaseen. 

Lopulta ei edes kyyneleet matkalla Golgataa voineet estää varmaa ristinkuolemaa.

Kristus ristiinnaulitaan Golgatalla ja hän kuolee ristille. Seuraavana päivänä myös sotilaat tulevat tarkastamaan kolmen ristiinnaulitun kuoleman, Jeesuksen kylki puhkaistiin keihäällä. Siitä vuosi verta ja vettä ja tämän on meille varhainen kuva ehtoollisesta, jossa meille annetaan veden ja viinin sekoitusta. Kun Jeesuksen kuolema on varmistettu, Hänet otetaan alas ristiltä ja viedään kalliohautaan ja hän lepää siellä kuolleena kolme päivää.

Kun Kristus kuolee ristillä, hän todellakin kuolee. Ristinkuolema ei ole vertauskuva eikä myytti vaan todellinen ja historiallinen tapahtuma. Hänet haudataan ja kun me lähdemme kirkosta perjantai-iltana outo suru valtaa meidät. Mutta tämä suru sisältää lupauksen, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen. 

***

Minkä vuoksi Kristuksen piti kuolla? Siksi että me ihmiset olemme kuoleman omia eläessämme synnissä. Ennen kuin Jumalan Sanan tuli ihmiseksi, meidän tiemme johti tuonelaan. Osa Jumalan luomistyöstä päättyy joka kerta kun yksi meistä kuolee. Kuolema siis pitää koko ihmiskunta ja luomakuntaa vallassaan.

Kirkkoisä Basileos Suuri kuvaa tätä asiaa liturgian eukaristian salaisissa rukouksissa: Hän antoi itsensä lunnaaksi kuolemalle, jonka vallassa, synnin orjiksi myytyinä me olemme olleet; ja mentyään ristin kautta tuonelaan, täyttääkseen itsessänsä kaikki, Hän päästi siellä olleet kuoleman kivuista ja nousi ylös kolmantena päivänä osoittaen sillä kaikelle lihalle tien kuolleista ylösnousemiseen, sillä katoavaisuuden ei ollut mahdollista pitää Elämän ruhtinasta vallassaan.

Jumalan Sana todellakin tulee ihmiseksi, Jeesus Nasaretilaiseksi, ja on kaikessa kuin kuka tahansa meistä. Ainoastaan, hän oli synnitön. Kun hän siis on kärsivä palvelija, hän ottaa kantaakseen kaiken sairauden, murheen, epätoivon, tuskan ja jopa kuoleman voittaakseen ne oman ristinkuolemansa kautta. 

Kun hän kuolee meidän puolestamme, meidän oma kärsimyksemme ja kuolemamme johtaa johonkin, jotakin seuraa niiden jälkeen. Kun teemme tämän Kristuksessa. Kun me kärsimme Kristuksessa, tuolla kärsimyksellä on merkitys. Kun me kuolemme Kristuksessa, meillä on toivo iankaikkisesta elämästä. Hauta ei ole päätepiste vaan iankaikkisen elämän alku.

Herramme ylösnousemuksen vuoksi meidän ei enää tarvitse pelätä kuolemaa. Kun uskomme Kristukseen, meille on luvattu iankaikkinen elämä: Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. (Joh. 5:24).

lauantai 10. helmikuuta 2018

Parannuksen sakramentti



















Katumuksen sakramenttia voisi kutsua yhtä lailla parannuksen teon sakramentiksi. Katumuksen jälkeen olomme on vapautunut, valoisa, toiveikas ja monesti täynnä hengellistä iloa.
Miten sitten valmistautua katumuksen sakramentille?

Elämän aikana on hyvä välillä pysähtyä ja hiljentyä. Välillä kannattaa ihan vakavasti miettiä mihin elämä on menossa ja millainen tilanne minulla on tällä hetkellä. Onko asioita jotka painavat mieltäni, aiheuttavat syyllisyyttä, joista haluaisi päästä eroon. Onko toisaalta asioita, joita on jo vuosia lykännyt ja hyvät aikeet ovat jääneet toteuttamatta.

Meillä on ensinnäkin oltava halu elää parempaa elämää ja päästä eteenpäin nykyisestä tilastamme. Jokainen ihminen tekee elämässään virheitä, pahoja ja vääriä tekoja. Jumala ei odota meiltä niinkään synnittömyyttä vaan katumusta ja parannuksen tekoa. Jos Kristus kehottaa meitä antamaan anteeksi toisillemme seitsemänkymmentä kertaa seitsemän niin toki Jumalakin on valmiita antamaan meille anteeksi, jos Häneltä sitä vilpittömästi pyydämme.

Oleellista katumuksessa on se, että me tarkastelemme omaa elämäämme ja mietimme mitä asioita siellä pitäisi parantaa.  Mietimme suhdettamme omaan perheeseemme, työkavereihin, sukulaisiin. Tarkoitus ei ole syytellä toisia vaan etsiä omasta elämästä sellaisia kohtia joissa on tehnyt väärin. Ei ole myöskään tarkoitus kertoa mitä väärää muut ovat tehneet vaan fokus on omissa tekemisissämme.
Katuja voi itse valita mistä asioista hän haluaa papin kanssa keskustella ja mitä hän haluaa tunnustaa Jumalalle. Jos haluaa, voi tehdä listan asioista joita haluaa tunnustaa ja joista haluaa puhua. 

Katumuksen sakramentilla ei kuitenkaan pidä salailla tai kaunistella asioita. Minusta on ymmärrettävää, että joidenkin asioiden tunnustaminen voi olla ensimmäisellä kerralla vaikeaa ja on inhimillistä, että rakennamme luottamusta varovasti. Pian seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla on kuitenkin käytävä läpi sellaisetkin asiat jotka meitä erityisesti hävettävät, koska vain sellaiset synnit joita me kadumme me voimme saada anteeksi.

Joskus törmään siihen, ettei ole mitään tunnustettavaa, koska katumukselle tuleva ei ole rikkonut lakia tai joutunut ongelmiin tekojensa takia. Me voimme tehdä syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin - tietäen tai tietämättään. Jokainen meistä tekee syntiä ainakin ajatuksen tasolla: kateus, ylpeys, tuomitseminen, vihastuminen jne. Monesti nuo ajatukset muuttuvat sanoiksi ja joskus jopa teoiksi. Sanojen tasolla me usein juoruilemme, tuomitsemme, panettelemme, kehumme itseämme, kiroilemme, valehtelemme jne.

Olennaista on, että ymmärrämme tekevämme synnin tunnustuksen Jumalalle. Mihin sitten pappia tarvitaan? Pappi on todistaja katumuksen sakramentista. Pappi on myös kanssakulkija ja paimen, jonka tehtävänä on auttaa rippilastaan matkallaan. Jokainen katumukselle osallistunut tietää eron omien katumusrukousten ja katumuksen sakramentin käymisen välillä. On eri asia puhua pyhästä ehtoollisesta kuin käydä pyhällä ehtoollisella.

Jokainen valitsee itse oman rippi-isänsä. Kun rippi-isän on valinnut itselleen, on tärkeää ylläpitää tätä suhdetta emmekä vaihda rippi-isäämme vähäisistä syistä. Parhaimmillaan rippi-isän ja -lapsen suhde voi kestää koko elämän ajan ja tuo erittäin tärkeän avun meille niin iloin kuin hädänkin keskellä. Aina on joku jolle voi kertoa ihan kaiken mitään salaamatta.

Kun katumukselle on varattu riittävästi aikaa, olen itse panostanut katumuksella käytävään hengelliseen keskusteluun ja ohjeistamiseen. Papilla ei ole valmiita vastauksia ongelmiin ja hengellinen ohjaus vaihtelee eri ihmisten välillä. Monesti katuja myös itse oivaltaa ratkaisuja omiin ongelmiin, kun niistä avoimesti keskustelee.

Pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Monesti papilla on monia rippilapsia eikä hän useinkaan edes muista mitä asioita rippilapset ovat hänelle tunnustaneet. Pappi ei palaa katumuksen jälkeen niihin asioihin joita synnintunnuksella käynyt on puhunut. Monesti katuja voi ottaa esille seuraavalla kerralla näitä asioita esille mutta pappi ei tee tässä aloitetta.

Ennen katumusta voi lukea Raamatusta esim. apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen 12. luvun ja peilata omaa elämäänsä siihen.

1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. 4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, 5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. 6 Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. 7 Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, 8 rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.

9 Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. 10 Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. 11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. 12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. 13 Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. 14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. 15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.


16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. 17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. 18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. 19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra. 20 Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." 21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Siunattua paaston aikaa!