lauantai 29. huhtikuuta 2017

Minun tähteni

Kristus nousi kuolleista!

Nyt vietämme pääsiäisen juhla-aikaa ja olemme hengellisen uudistumisen kynnyksellä. Herramme ylösnousemuksen juhlan aikana me muistamme, kuinka Vapahtajamme ilmestyi opetuslapsilleen 40 päivän aikana vahvistaakseen heidän uskoaan ylösnousseeeseen Herraan. Nämä ilmestykset koskevat myös meitä.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.  (Joh. 3:16)

Törmäsin tänään iltarukouksissani kohtaan, jossa puhuttiin siitä, kuinka pelastus tapahtui minun tähteni. Toki, pelastus on tapahtunut meidän tähtemme, niin kuin usein sanotaan. Samalla usein puhutaan kuinka kaikki pyhät tapahtumat tapahtuvat tänä päivänä. Mutta se, että ikuisuus on tässä hetkessä ja koskee nimenomaan minua, oli hätkähdyttävää.

Siksi hetken aikaa ymmärsin, että tässä hetkessä on ikuisuus. Tässä hetkessä voimme kokea sen saman Jumalan, jonka puoleen pyhät, autuaat ja vanhurskaat ovat kääntyivät.

Pyhä Maksimos puhui kosmisesta liturgiasta, jossa koko luomakunta yhtyy taivaallisten enkelten kuoroon ylistämään Jumalaa: Pyhä, pyhä, pyhä olet sinä Jumala. Aikakausilla, maantieteellä, tai millään muilla rajoilla ei ole enää väliä.

Koko ihmiskunta aina luomakunnan varhaisesta alkuhistoriasta profeettoihin, Israelin kansan vaiheisiin, puhumattakaan Herramme pelastustyöstä todistavat Jumalan läsnäolosta. Pyhät apostolit, jotka lähtivät täynnä pyhää inspiraatiota, levittivät ilosanomaa koko maailmalle. Me olemme saaneet tuon sanoman ja sen vuoksi olemme yhtä heidän kanssaan.

Yhtä lailla pyhät opettajat, marttyyrit, palkattaparantajat, pyhittäjät, itsensäkieltäjät, neitseet, tunnustajat, kilvoittelijat. Me elämää samaa todellisuutta. Herrassamme Jumalassamme me olemme yhtä, niin elävät kuin kuolleet.

Sen vuoksi Jumalan rakkautta minua yksinkertaista syntistä kohtaan on vaikea ymmärtää, koska en ole Hänen rakkautensa arvoinen. Ja samaan aikaan - se lahja, jonka olen saanut, on ylitse kaiken ymmärryksen. Jumala ei rakasta, Jumala ei ole laupias eikä ole armollinen vaan Hän on rakkaus ja hän on laupeus. Kun käännymme Hänen puoleensa, käännymme rakkauden, armon ja laupeuden puoleen. Kristuksen pelastustyö oli kertakaikkinen ja koskee meitä kaikkina aikoina, jopa tässäkin hetkessä.

Kuinka minä sitten vastaan, jos kaikki on tehty myös minun tähteni? Järjestämällä elämäni sellaiseksi, että elän sen mukaan, miten uskon ja rakastan. Laitan elämäni asiat järjestykseen sen mukaan, mikä on minulle arvokasta ja mitä rakastan. Kun minulle puhutaan, minä vastaan. Kun joku kolkuttaa ovellani, riennän avaamaan sen ja otan vieraan vastaan.

Herra on lähellämme ja odottaa vastaustamme.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kristus nousi kuolleista!
















Kristus nousi kuolleista!

Lauantaiyönä kokoonnuimme Kouvolan pyhän Ristin kirkkoon ja ristisaatto aloitti pääsiäisyön tapahtumat. Kun palasimme saaton jälkeen tyhjään kirkkoon, ikään kuin Kristuksen tyhjään hautaan, alkoi ilo, joka kiteytyi sanoissa "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."

Voi olla kovin abstraktia puhua siitä, että Kristus on kuolemallaan voittanut kuoleman. Haudan takaiset asiat ovat meille kaukaisia asioita, ellei kuolemantapauksia ole ollut lähellä elämäämme. Ja kuinka monestikaan olisi, koska kuolema on todella eristetty pois meidän arkisesta kokemusmaailmasta. Siksi meidän kannattaa lähestyä asiaa hieman arkisemmasta näkökulmasta - toivon ja kaipauksen näkökulmasta. Siihen liittyy myös rakastavan Jumalan huolenpito ja Hänen kaikkivaltiutensa. 

Voimattomuutemme joidenkin asioiden äärellä saattaa ylösnousemuksen sanoman myötä kasvaa suunnattomaksi voimaksi jota mikään tai kukaan ei voi kukistaa. 

Kristuksen voitto kuolemasta asettaa mittasuhteet meidän elämämme haasteille ja suruille. Monesti tämän maailman ongelmat hämärtävät meidän tarkoituksemme tässä elämässä. Mittasuhteet eivät vastaa ongelmaa ja elämästä voi tulla sarja taisteluita ongelmia vastaan. 

Tämä usein konkretisoituu siinä, kun jaamme murheemme toisen ihmisen kanssa. Ihminen, joka ei ole osallisena meidän haasteissamme, osaa usein asettaa mittasuhteet asioille. Samalla myös puhuminen ja kertominen ongelmista saadaan tuoda nopeasti helpotuksen taakkamme kantamiseen. 

Vuorisaarnan sanoma ilmaisee edelleenkin syvän salaisuuden tästä elämästä ja sen tarkoituksesta. 

Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?'  Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 5:31-34)

Tämä lyhyt opetus yrittää kääntää tavallisen ajattelumme ylösalaisin. Me monesti ajattelemme, että menemme kirkkoon sitten kun arkiset asiat on hoidettu ja ratkaistu. Kun asetamme etusijalle tämän maailman huolet, nuo huolet voittavat meidän elämämme ja Jumala jää unohduksiin. 

Siksi kirkon sanoma pääsiäisenä on yksinkertainen. Meidän ei pidä liikaa huolehtia siitä, kuinka me pärjäämme, sillä me voimme luottaa Jumalan huolenpitoon. Jos hän rakastaa meitä niin paljon, että on valmis kuolemaan puolestamme, niin eikö hän auttaisi meidän paljon pienemmissäkin asioissa. Sen vuoksi me emme saa asettaa mitään niin tärkeäksi elämässämme, että se hämärtäisi ylösnousemuksen sanoman. Ei ole sellaista asiaa, mitä Herra ei olisi voittanut ristinkuolemallaan ja nyt kaikki on tehty uudeksi.

Ei pääsiäisen sanoma tee tyhjiksi ongelmiamme mutta se asettaa ne oikeaan mittasuhteeseen. Ja ehkä vielä enemmänkin, jokapäiväiset elämän haasteet sisältävät tarkoituksen. Luotammeko Jumalaan, että hän johtaa meidät pois "Egyptin orjuudesta" kohti luvattua maata, vaikka läpi Punaisen meren? Hän ei vain ohjaile meitä ylhäältä vaan kulkee kanssamme kärsivällisesti ja lempeästi ohjaten.  

Luota häneen ja ole kärsivällinen. Älä luovu toivostasi ja uskostasi. Hän on kanssamme!


Siunattua ylösnousemuksen juhlaa!

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kohtuu kaikessa



Aika harvoin puhumme kohtuullisuudesta ja itsehillinnästä, vaikka se onkin keskeinen osa hengellistä elämää. Etenkin nyt paaston aikaa meidän on arvioitava kilvoitustamme kohtuuden valossa. Tervehenkisesssä teologiassa ja kilvoituksessa vältetään ääripäitä, koska sieltä harvoin löytyy hyvää.

Kohtuuttomuuden lähellä on ainakin kaksi pahetta, jotka huomaamatta hiiipivät elämäämnme, ellemme ole valppaita: ylpeys ja itserakkaus. Jos paastoamme yli kohtuuden, me saatamme tulla ylpeiksi saavutuksistamme. Hiljalleen väheksymme toisen ihmisen paastoa ja saatamme vaatia häntä noudattamaan omaa kohtuuttomuuttamme. Jos taas laiminlyömme paaston ja juoksemme halujemme perässä, sammuu rakkaus lähimmäiseemme. Me veltostumme, haluamme enemmän ja lopulta olemme tyytymättömiä, kun mikään ei tuota enää meille riittävää nautintoa.

Kohtuullisuus ja inhimilliset tarpeemme liittyvät oleellisesti toisiinsa: kohtuullisuus suojaa meidän elämäämme. On asioita, joita me haluamme ja toisaalta on asioita, joita tarvitsemme. Kohtuullisuus keskittyy nyt nimenomaan siihen, mitä me tarvitsemme tullaksemme toimeen tässä elämässä. Halut taas ovat ylimääräistä, joista luopumalla me tulemme toimeen. Toki juhlalla on sijansa vuoden kierrossa mutta ilman kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä juhla menettää merkityksensä. Halujemme jatkuva tyydyttäminen johtaa kyllästymiseen, kyllästyminen turhautumiseen ja turhautumisen keskellä me huomammme yhä suuremman tyhjyyden.

Tätä varten meille on paastoaminen.

Paaston tarkoitus on järjestää elämämme niin, että voimme täyttää inhimilliset tarpeemme. Paaston tarkoitus on karsia turhat halut mielestämme. Turhat halut ovat monesti sellaisia asioita, jotka tulevat meidän ja Jumalan väliin. Me haluamme jotakin maallista ja samassa siiitä tulee meille päämäär. Samalla unohdamme oman Jumalan ja elämämme pyhän tarkoituksen. Halumme kohteesta tulee meille siis päämäärä, vaikka se alkuaan olikin vain väline, jonka kautta Jumala osoittaa meille hyvyyttään.

Ortodoksisessa kirkossa me emme koskaan paastoa yksin tai omaksi iloksemme. Kristillisen elämän tarkoitus on lopulta käyttää vain se mitä tarvitsemme ja jakaa toistemme kanssa se mikä jää ylitse. Meillä on oikeus tarpeidemme tyydyttämiseen mutta halujen täyttäminen voi tarkoittaa sitä, ettei lähimmäisemme kykene täyttämään omia tarpeitaan. Siksi on olennaista, että me käytämme yli tarpeen jäävän osan lähimmäistemme auttamiseksi.

Kun me lähdemme kohtuuden tielle, meidän on taisteltava vanhoja tottumuksiamme vastaan. Tämä taistelu on kuitenkin hyvin vapauttava kokemus. Monesti tuntuu siltä, ettei ruoka tai juoma tai viihde sido meitä vaan me voimme itse päättää niiden käytöstä. Sen kautta opimme huomaamaan, miten meille on syntynyt riippuvuuksia, jotka ovat aivan turhia ja tarpeettomia. Tämä oivallus lisää meissä elämän tarkoituksen ja aitouden ymmärtämistä.

Siunattua paaston aikaa kaikille lukijoille!