perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulupaaston tiellä - vastuu



Joulupaasto jatkuu kirkossamme ja paaston evankeliumit valmistavat meitä tulevaan juhlaan. Kristillisen ja maallisen joulun välillä on suuri. Kristillinen valmistautuminen kohdistuu itsestämme ulospäin ja maallinen joulu taas omaan itseemme. Sen vuoksi kannattaa miettiä otammeko jouluun valmistautuessamme huomioon myös ne ihmiset, jotka ovat heikossa asemassa.

Yhdessä paaston evankeliumissa kerrotaan rikkaasta miehestä. Hän sai hyvä sadon pellostaan. Ja mitä hän teki? Käytti kaiken omaksi ilokseen ja nautinnoksi. Hän jopa sanoi itselleen: Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä! Mutta Jumala sanoi miehelle: Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin, ja kaikki minkä olet itsellesi varannut, kenelle se joutuu?

Toisessa evankeliumissa eräs mies kysyi Jeesukselta mitä hänen pitää tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. - Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja annata rahat köyhille. Mies poistui murheellisena.

Eikö tämä ole selkeä rohkaisu meille hyväntekeväisyyteen? Rakkaus rahaan ja omaisuuteen ja tähän katoavaan maailmaan voi tulla esteeksi minun ja lähimmäiseni, minun ja Jumalan välille.

Kannattaako tämän jälkeen miettiä vastuusta lähimmäisestämme?

Siunausta ja voimia paaston ajan kilvoitukseen!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Luvattu maa






















Mooses johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta ja tästä pitkästä matkasta kohti luvattua maata kerrotaan Toisessa Mooseksen kirjassa. Tämä 40 vuotta kestänyt matka on meille vertauskuva elämästämme kohti Taivasten valtakuntaa. Lyhyemmässä mittakaavassa tuleva joulupaasto on myös matka jostakin jonnekin.

Ja matka suuntautuu eteenpäin, taakse ei ole katselemista. Voimme toki muistaa, kuinka jätämme hengellisen Egyptin taaksemme, synnillisen elämän ja vaikka tie edessä näyttääkin pitkältä ja vaivalloiselta me emme sa jäädä uneksimaan tuosta vanhasta. Edessä on jotain parempaa jota emme ole vielä kokeneet.

Me emme kulje yksin vaan tämä on yhteinen matka. Me emme saavuta pelastusta yksin, vaan voimme pelastua vain yhdessä ja toistemme kautta. Me olemme vastuussa toisistamme ja jokainen huomaavaisuus toisiamme kohtaan ilmaisee sen, miten me rakastamme Jumalaa.

Meillä on päämäärä ja moni kilvoittelija on saavuttanut sen.  Tunnetuimmat näistä ovat pyhiä mutta vielä enemmän on autuaita kilvoittelijoita joiden kohtaloa tai nimiä emme koskaan oppineet tietämään. He olivat matkalla kohti Luvattua maata, jossa heitä odotti armahtava Isä. Jo monia on edelleen matkalla.

Vaikka vaellus kestikin Israelin kansan aikaan kauan, se ei ollut vailla tarkoitusta. Mikään elämässä ei ole vailla tarkoitusta. Myös meidän elämämme kilvoitus kestää kauan, vaikka pian voimmekin huomata, miten aika on loppumassa eikä kukaan ole luvannut huomista päivää.

Kristus on kutsunut meidät tälle tielle. Hän kutsuu yhä uudelleen ja uudelleen. Opetuslapset ottivat kutsun vastaan ja heistä tuli apostoleja. Moni muukin sai kutsun mutta osa kieltäytyi ja osa jätti matkan kesken. Osa palasi katuen oikealle tielle ja heidät otettiin vastaan iloiten.

Kristus kulkee kanssamme. Hän antoi Israelin kansalle kymmenen käskyä ja Vuorisaarnassa hän edelleen syvensi noita elämää suojaavia lakeja.

Muistatteko mitä kävi Laupiaan samarialaisen tarinan hakatulle miehelle? Hän poikkesi tietä ja niin paholainen pieksi hänet henkihieveriin. Samoin käy meille, jos me lähdemme kulkemaan synnin tietä. Onneksi Laupias samarialainen, Kristus, tuli hänen luokseen ja vei hänet kirkkoon hoidettavaksi. Hän sanoi palaavansa haavoittuneen miehen luokse.

Hän jätti lupauksen toisesta Lohduttajasta, Pyhästä Hengestä. Jumala on kanssamme aina maailman loppuun asti ja sitten hän on palaava kunniassaan.

Me emme kulje yksin, sillä me olemme saaneet opetuksen häneltä. Me emme ole yksin, vaikka hairahtuisimme. Hän on armollinen Jumala ja tekee kaikkensa ja antaa anteeksi, vaikka mitä kunhan me vain pysymme tuolla tiellä.

Mikä sitten on tärkeää tällä matkalla? Se että elämme tätä elämää rakastaen. Rakastaen Jumalaa, lähimmäistämme ja itseämme. Kuten Kristus sanoi, siinä on kaikki. Jumala on meidän opettajamme ja hän käski rakastamaan. Hän on meidän esikuvamme ja hän on rakkaus.

Armo. Armahtava Jumala joka on laupias meitä kohtaan. Me valitettavan usein typistämme Jumalan armon ja rakkauden omien sanojemme kautta kovin rajalliseksi maalliseksi. Armo ja rakkaus ovat aina enemmän kuin me voimme kuvitella. Montako kertaa pitää anteeksi, peräti seitsemänkö kertaa? Joskus tuntuu, että me voimme antaa toisillemme anteeksi vain yhden kerran. Saat anteeksi, kunhan et tee samaa toista kertaa.

Erityisesti joulun lähestyessä muistamme Johannes Kastajan, Herran edelläkävijän. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:

Ääni huutaa:
- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme!

Me olemme matkalla mutta samalla tämä on myös vastavuoroinen tapahtuma: Jumala on tulossa luoksemme ollakseen meidän kanssamme.

Kristus on odottaa meitä päämäärässämme. Hän meni jo aiemmin valmistamaan meille asuinsijat Isänsä kotona.

Siunattua joulupaaston aikaa!

lauantai 19. elokuuta 2017

Pelastuksen tiellä


Kirkkovuosi kääntyy kohti loppua ja meillä tapana sanoa, että syyskuun alusta alkaa uusi pelastuksen vuosi. Mitä me tarkkaan ottaen ajattelemme pelastuksesta, ja mitä siinä tapahtuu?

Monesti kysytään mikä erottaa ortodoksista ja luterilaista uskoa. Olen aika usein sanonut, että meidän käsityksemme pelastuksesta on hieman erilainen. Joskus luterilaisella puolella sanottiin, että ihminen pelastuu yksin uskosta eikä teoilla ole merkitystä. Vain Jumalan armo voi pelastaa ihmisen. Mitä me ortodokseina tähän sanomme? Monesti otamme tässä kohtaan esiin apostoli Jaakobin kirjeen, jossa sanotaan: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? (Jaak. 2:14)

Silti meidän uskossamme ilmaistaan selkeästi, ettei yksikään teko tee meitä vanhurskaiksi Jumalan edessä. Kuten Basileios Suuri sanoo eukariastian salaisessa rukouksessa:

Sen tähden oi Kaikkein pyhin Herra, mekin syntiset ja kelvottomat palvelijasi, tultuamme otollisiksi palvelemaan pyhän uhrialttarisi edessä, emme vanhurskautemme tähden, sillä emme ole tehneet mitään hyvää maan päällä vaan luottaen armoosi ja laupeuteesi ---.

Jos meillä olisi riittävästi vanhurskaita tekoja pelastustamme varten, niin mihin silloin tarvitsisimme armoa?

Kirkon opetus nojaa yhteistyöhön Jumalan ja ihmisen välillä (kr. synergia) kun tavoittelemme pelastusta. Vaikka me olemmekin särkeneet Jumalan kuvan itsessämme ja olemme kaukana hänen kaltaisuudestaan, meillä on katumuksen kautta mahdollisuus anteeksiantoon ja uuteen elämään. Jumala on lähellä, ja kun katuen ja rakastaen lähestyn Häntä ja Hän pelastaa minut armossaan ja laupeudessaan. Aivan symmetrinen tämä kuvio ei ole mutta molempien aktiivisuutta vaaditaan. Kun minä kuljen yhden askeleen, niin Jumala ottaa kymmenen. Pelastuksemme on armahtavan Jumalan kädessä.

Siksi meidän on haluttava ja yritettävä. Vaikka epäonnistumme me emme anna periksi ja nousemme ylös yrittämään uudelleen uudelleen. Koko hengellisen elämän idea on jatkuva ja toistuva katumus ja paluu Jumalan luokse. Jos kuljemme riemusaatossa kohti Taivasten valtakuntaa vailla epäonnistumisia ja pettymyksiä olemme matkalla kohti kadotusta. Kenekään pyhän elämä ei ollut sellaista edes kuoleman hetkellä.

Valitse iankaikkinen elämä. Sinulle on annettu vapaa tahto ja siksi sinun on valittava tämän maailman ja Jumalan välillä. Seuraatko Kristusta vai lähdetkö katoavan elämän tielle?

Vapaalle valinnalle on annettu aivan valtavan suuri merkitys. Jumala ei pelasta meitä, ellemme ole halua sitä. Jumala ei kosta meille, vaikkemme olisi kiinnostuneet asiasta. Me voimme valita kaiketi jopa surkean lopun elämällemme mutta silti Jumala odottaa meitä kärsivällisesti. Hän suojelee viimeiseen asti eikä anna minkään tarpeettoman pahan kohdata meitä.  Hän on Rakastava isä, joka odottaa portilla tuhlaajapoikaansa.

Tässä on tärkeä huomata, että yritys riittää. Kunhan vain lähdemme kulkemaan ristin tietä ja teemme vilpittömästi parhaamme. Silloin Jumala on kanssamme.

Muistatteko sokean Bartimaiuksen joka tien vieressä huusi Jeesusta apuun? Tämä tarina kertoo pelastuksesta.

He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. (Mark. 10:46-52)

Niin, sekä usko että teot. Ja kun pysyt mukana laumassa ja seuraat paimenesi ääntä, niin voit pelastua. Aivan kuten lampaatkin tekevät tänä päivänä.