sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Ylösnousemuksen ensiairueet




Muistan, kuinka lapsena keväinen pääsiäinen oli kuin Auroraperhonen. Tuo perhonen on kaunis kuin mikä ja varma kevään merkki. Keskelle perhosta oleva musta vartalo kuin Herramme tyhjä hauta, josta säteilee valkoista valoa. Tämä valo leviää kaikkialle. Siipien päissä, siis meidän maailmassamme, tuo ihana valkeus näkyi kevään väreissä kirkkaan oranssina. Värimaailmaltaan tämä perhonen on puhdas, kaunis, yksinkertainen… Aurora, kuin auringon nousu.


Pitkä paaston aika on takana ja nyt olemme siirtyneet juhlakauteen. Pyhien joukot olivat kanssamme, kun viime yönä siirryimme paastosta juhlaan ja otimme vastaan kuoleman voittaneen ja ylösnousseen Kristuksen. Alttari oli täynnä valoa ja lupausta uudesta kirkastuneesta elämästä.

Ylösnousemuksen juhlassa mennyt ja tämä päivä kohtaavat. Me olemme osa historiallista jatkumoa ja jatkamme kirkon ilosanoman levittämistä. Vuosisatoja jatkunut ylösnousemuksen riemu on kaikunut katedraaleista, kirkoista ja rukoushuoneista sukupolvilta toisille. Jokainen meistä on Jumalan luoma mahdollisuus, jokainen meistä on kutsuttu elämään yhdessä rakastavan Luojamme kanssa. 

Ilosanoma on yhä uudelleen herättänyt meidät uuteen aamuun ja antanut uudenlaista toivoa maailman vaikeuksien keskellä. Ylösnousemuksen ilo on yhtä ainutkertainen tänä päivänä kuin silloin kauan sitten Jerusalemissa. Emme missään nimessä muistele menneitä vana koemme miten tyhjän haudan sanoma on tarkoitettu juuri meille, tässä ja nyt. 

Tässä juhlassa siis sekä mennyt että tämä päivä kohtaavat mystisellä tavalla. Samaan aikaan myös maantieteellisten rajoitusten merkitys on kadonnut. On sama, elämmekö idässä vai lännessä, juhlan sanoma on meille kaikille sama. Kristus nousi kuolleista!



Jumala on luonut meille nämä kaikki elämäntäyteiset aikakaudet, tämänkin hetken. Me olemme saaneet armoa armon päälle, rakkauden lahjana tämänkin hetken.

Kirkkomme valoisa juhlakausi on nyt alkanut ja nyt on otollinen aika ilmaista ilomme Jumalan pelastustyöstä. Siksi kiitollisuus on se päällimmäinen asia, joka leimaa suhdettamme Herran Pyhään Pääsiäiseen. Kiitokseen taas liittyy ilo, toivo uudesta, tunne siitä, että meitä rakastetaan. Kiitollisuudella me myös tunnustamme ja vahvistamme uskoamme Luojaamme.

Parhaimmillaan kiitollisuus on yhteisöllistä eikä siinä ole sijaa sanoille sinun ja minun. Kristillinen juhla ei ole poissulkevaa. Tarkoitus on sen sijaan jakaa toisen kanssa: Kaikki mikä on minun, on myös sinun. Meillä on yhteinen taivasten valtakunta, meillä on yhteinen isä, me olemme veljiä ja sisaruksia.


Tuo alussa mainitsemani Auroraperhonen. 

Me olemme joskus niin jämähtäneitä kuviin ja tarinoihin kirkon historiassa ja kuvataiteessa, ettemme havaitse hienovaraisia vihjeitä ympärillämme. Ehkä joskus meidän pitäisi antaa tilaa myös Jumalan yllätyksellisyydelle, kauneudelle ja herkkyydelle ja ottaa vaarin pienistä vinkeistä, joita hän meille antaa. Nuo kauniit Luojan luomat kevään perhoset - ehkä ne ovat ylösnousemuksen ensiairueet, jotka jatkavat juhlan sanoman julistamista myös pääsiäisen juhlakaudesta aina aurinkoisiin kesäpäiviin saakka. 


Siunattua pääsiäisen juhla-aikaa, 

Kristus nousi kuolleista!

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Jumalan väkevän käden alle



Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. (Matt. 23:26-28)


Olemme Suuren paaston tiellä ja matkaevääksi olemme saaneet tukun neuvoja kuinka paastota. Lihaton ja maidoton ruokavalio, hyväntekeväisyys ja kirkossa käyminen ovat tiedossamme ja jokainen yrittää parhaansa mukaan etsiä jonkinlaisen käytännön toteutuksen näille hyville aikeille.

Paasto kuitenkin on enemmän ja sen on mentävä syvemmällä kuin pelkästään käytöksemme ulkoisiin muotoihin. Muistamme kaksi rukoilijaa temppelissä (Luuk. 18:10-14), jossa fariseus kertoi, mitä kaikkea hyvää hän oli tehnyt ja totta tosiaan: jos me noudattaisimme paastoamme yhtä täsmällisesti, voisimme varmasti olla kovin tyytyväisiä. Tätähän me monesti omalta paastoltamme haemme. Fariseus onnistui ja syystäkin hän kiitti Jumalaa.

Silti - hän ei paastoamisella ja hyvillä teoillaan saavuttanut vanhurskautta.

Publikaani sen sijaan tavoitti pyhyyden, kun hän toistuvasti rintaansa lyöden pyysi Jumalaa armahtamaan itsensä. Publikaani todella näki, että hän on omien valintojensa kautta menettänyt mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään eikä koskaan tule saavuttamaan sitä omien aherrustensa kautta. Nyt armoa pyytäessään hän antaa Jumalalle tilaisuuden toimia. - Minä en tästä selviä ellet sinä auta minua.

Tämän hetken jälkeen Jumala toimii, aina ja joka kerta. Ei niin, niin kuin me haluamme vaan siten että me löytäisimme tuon avun kautta pelastuksen.

Sama koskee myös Tuhlaajapojan käännekohtaa: Silloin poika meni itseensä (Luuk. 15:17). Hän ymmärsi niin syvästi, että hän on tehnyt väärin, että hän päätti palata vierailta mailta omaan kotimaahansa. Ilman tietoa siitä mitä hänelle tulisi tapahtumaan. Hänen ainoa toivonsa oli se, että Isä antaisi anteeksi. Vaatii todella suurta nöyryyttä mennä itseensä ja palata kotiin. Samalla tavalla myös Publikaani oli ollut kaukana vierailla mailla ja nyt hän teki kotiinpaluuta sama rukous huulillaan kuin Tuhlaajapojalla.

Paaston kautta me ymmärrämme olevamme vieraassa maassa ja väärällä asialla. Kun me oikeasti tämän ymmärrämme, niin meillä on vain yksi vaihtoehto. Lähteä kiireen vilkkaan kohti kotia ja toivoa, että meille käy kotona hyvin.


***

Kuinka me jaksamme piehtaroida omassa synnillisyydessämme ja keskeneräisyydessämme? Varmasti aika heikosti, koska emme ole tottuneet sellaiseen. Nykyaikana nöyryydestä puhutaan ani harvoin ja enemmänkin meidän aikanamme puhutaan itsemme ja tekojemme esilletuomisesta sosiaalisessa mediassa.

Tätä elämänasennetta meille opetetaan rukouksen koulussa. Siellä saamme yhä uudelleen opetella tuota publikaanin rukousta ja vedota Herramme armahtavaisuuteen. Kysymys on vakituisesta asenteesta elämää kohtaan. Se on nöyryyttä Jumalan ja lähimmäisten edessä.

Paaston keskeinen kohde on oman itsekkyytemme kohtaaminen. Olemme monesti turhamaisia ja tykkäämme hemmotella itseämme. Oletamme monesti, että maailma pyöri ympärillämme. Me oletamme, että saavutamme rauhan, jonkinlaisen onnellisuuden, kun saamme kaiken mitä haluamme ja saamme teemme mistä tykkäämme.


***

Kirkko kehottaa meitä syvälliseen ja todelliseen mielenmuutokseen, muuttumaan ihmisinä. Lopullisesti.

Fariseus oli meille esimerkillinen siinä, että hän todellakin noudatti paastosääntöjä. Nöyryys ei ole periksi antamista. Emme saa ottaa asennetta, ettei meidän tarvitsisi noudattaa paastoa ellen onnistu siinä sataprosenttisesti. Epäonnistumiset paastossamme voivat oikein ymmärrettynä kasvattaa meissä nöyryyttä ja myötätuntoa lähimmäisiämme kohtaan. Paaston yksi tarkoitus on myös muistuttaa meitä omasta keskeneräisyydestämme.

Publikaani oli oppinut, että nöyryys on nöyrtymistä Jumalan edessä ja sen tunnustamista, että me olemme riippuvaisia Hänestä. Painopiste siirtyi tuon yksinkertaisen rukouksen myötä hänestä itsestään Jumalan laupeuteen.

Nöyryys on oman heikkoutemme hyväksymistä. Tätä elämää me emme pysty elämään yksin vaan me tarvitsemme monessa kohtaa lähimmäistemme apua emmekä ilman Jumalan ohjausta kykene pääsemään päämääräämme.

Kääntymys ja parannuksen teko vaativat ihmisen omaa päätöstä tehdä muutos. Ihminen aloittaa ja Jumala saattaa päätökseen. Paaston päätyttyä on tavoitteena, ettemme luisu takaisin siihen elämän, jonka yläpuolelle me nousimme paaston aikana. Hengellistä elämää kuvataankin kirkon teologiassa mieluummin tikapuiksi kuin yhdeksi askelmaksi.

Nöyryyteen kuuluu myös kiitollisuus, nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. On kuitenkin olemassa oikeanlaista ja vääränlaista kiitollisuutta. Oikeanlainen kiitos ymmärtää kaiken tulevan Jumalalta ja kohdistuu aina Häneen. Kiitollisuus ei ole kehumista eikä itsensä ylentämistä vaan kunnian antamista Jumalalle.

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. (1. Piet. 5:6)

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Naisten päivä, tasa-arvon päivä



Tänään vietämme kansainvälistä Naisten päivää. Miten oma kirkkomme suhtautuu naisiin ja naisten asemaan? Toivottavasti hyvin. Onko meillä syytä olla siitä huolissaan tai päivittää ajatteluamme 2010-luvulle? Varmasti.

Naisten tasa-arvo on edennyt aimo harppauksen yhteiskunnassamme ja tällä hetkellä olemme maailman kolmanneksi tai neljänneksi tasa-arvoisin maa. Asia on pitkään huomioitu lainsäädännössä ja tasa-arvovaltuutetun kanslia seuraa tilannetta.

Myös kirkossamme naisten asema on parantunut huomattavasti 1990-luvulta alkaen. Tällä hetkellä monissa kirkkokuntamme keskeisissä toimissa on naisia päättäjinä, johtajina ja työntekijöinä. Seurakunnan luottamuselimissä on tänä päivänä ilahduttavan paljon naisia, paikoitellen jopa enemmistöjä.

En silti usko, että meidän kannattaa jäädä hyrisemään tyytyväisinä. Meillä saattaa edelleen tulla eteen vanhoja käsityksiä miesten ja naisten rooleista. Nämä eivät välttämättä kuulu puheissa, vaan saattavat näkyä asenteissa ja rooleissa. Ennen esimerkiksi sanottiin, että naiset eivät saa mennä alttariin ja tätä kysytään edelleen, kun kirkossa käy vierailijoita. Kyllä, tänä päivänä naiset voivat mennä alttariin, jos heillä on jokin tärkeä tehtävä siellä. Kysymys ei ole siis miehestä tai naisesta vaan siitä onko siellä jotakin erityitä tehtävää hoidettavana.

Tasa-arvon ensimmäisessä vaiheessa me etsimme kohtia, joissa naisten tasa-arvoa voitaisiin parantaa ja siinä varmasti meillä on tehtävää. Mutta seuraava vaihe on jo käynnissä, se että pääsemme yli mies- ja naisrooleista. Meillä ei tänä päivänä ole syytä korostaa onko kiinteistölautakunnan puheenjohtaja mies tai nainen, koska sukupuolella ei ole merkitystä tehtävänhoidon kannalta. Me emme valitse miestä tai naista luottamustehtävään tai työntekijäksi vaan tehtävään sopiva henkilö ja samalla muistaen tasa-arvon vaatimukset. 

Onko meidän sitten tarkoitus hälventää miesten ja naisten rooleja tässä maailmassa? Ei suinkaan. Kirkkomme on tarkoitus myös tukea, antaa mahdollisuuksia ja ennen kaikkea antaa hyväksyntää erilaisille rooleille. Usein nämä roolit liittyvät perheisiin, isiin ja äiteihin. On hyvä, että naiset voivat halutessaan osallistua työelämään, että isät voivat jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, että myös miehet voivat tulla papin kanssa keskustelemaan vaikeista asioista ja tunteistaan. Kirkkomme ei ole kiinnostunut miehistä tai naisista vaan seurakuntalaisistaan.

Tämä sukupuolirooleista yli pääseminen on nimittäin yksi keskeinen osa Kristuksen opetusta. Kristinusko oli nimenomaan se uskonto, joka painotti ihmisten tasa-arvoa ja erityisesti paransi naisten, lapsien ja orjien asemaa. Apostoli Paavali sanoo sen selkeästi ääneen Galatalaiskirjeessään: 

Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. (Gal. 3:27-28)


Hyvää naistenpäivää kaikille!