lauantai 27. lokakuuta 2018

Käännekohdassa


1 Silloin Jeesuksen eteen tuli Jairos, synagogan esimies. Hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa. 42 Hänen ainoa lapsensa, noin kaksitoistavuotias tytär, oli kuolemaisillaan.
Matkalla Jairoksen kotiin väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä. 43 Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. 44 Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti. 45 Jeesus kysyi: »Kuka koski minuun?» Kukaan ei myöntänyt koskeneensa, ja Pietari sanoi: »Opettaja, joka puoleltahan tässä ihmiset tunkevat päällesi.» 46Mutta Jeesus sanoi: »Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa.» 47 Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi. 48 Jeesus sanoi hänelle: »Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.  Mene rauhassa.»
49 Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: »Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa.» 50 Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: »Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu.» 51 Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. 52 Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: »Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu.» 53 He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut. 54 Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: »Tyttö, nouse!» 55 Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. 56 Tytön vanhemmat olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut.

Evankeliumin perusrakenne on siinä, että se sisältää usein ratkaisevan käännekohdan. Ihmisellä on jokin ongelma, joka syvenee lopulta kriisiksi hänen elämässään ja hän etsii apua.

Me pyrimme tietenkin omassa elämässämme minimoimaan ongelmien muodostumisen kriiseiksi mutta kovin usein juuri kriisien kautta meidän elämässämme saattaa tapahtua muutos. Monesti tuo kriisi on vakava sairaus, joka saattaa johtaa kuolemaan. Kriisi tarkoittaa tienristeystä ja samalla me voimme ymmärtää sen myös oman elämämme tarinasta. Mikä oli minun elämäni käännekohta vai onko se vielä tulematta.

Mutta katsotaan mitkä olivat tämän evankeliumin käännekohdat.

Elämän käännekohtaan kuuluu usko. Usko siihen, että tästä selvitään. Mutta sitten kun oma usko ei riitä, me turvaamme Jumalaan. Kuka tahansa meistä, joka on ollut oikeasti kuoleman vaarassa, tietää millainen tuo hetki. Jätämme kaiken muun taaksemme ja ilman mitään taka-ajatuksia turvaamme Jumalaan: Jumala auta. Teen mitä tahansa, kunhan autat minua nyt.

Meidän on välillä vaikea uskoa Jumalaan koska se on monesti hengellistä tai käsitteellistä mutta kun oikeassa elämässä joudumme kuoleman vaaraan, vaikka syövän kautta, me todella rukoilemme ja turvaudumme Jumalaan.

Evankeliumi kertoo verenvuotoa sairastavan naisen uskosta. Hän oli käyttänyt koko omaisuutensa lääkäreihin saamatta apua. Kuulostaa aika tutulta etenkin 2010-luvulla. Terveyskeskuksessa ei saa hoitoa ja yksityiseltä kyllä saa, kunhan on valmis maksamaan satoja euroja. Pian rahat loppuvat ja sairaus jää.

Nainen uskoi, että hän parantuu koskettamalla Jeesuksen viitan tupsua. Nainen on epäpuhdas verenvuotonsa takia ja hänet on suljettu yhteisön ulkopuolelle. Kristillisen termein ilmaistuna hän on saastuttanut itsensä eikä häntä lasketa kirkkoon. Voitte uskoa miten hartaasti hän haluaa päästä eroon tuosta sairaudestaan.

Siksi hänellä ei ole vaihtoehtoa eikä myöskään mitään hävittävää. ajaton ongelma: Vaikka Jumalan pitäisi olla elämässämme ensimmäinen asia se on usein viimeinen. Vasta sitten kun mikään muu ei auta.

Nainen rohkeni lähestyä Jeesusta. Johannes Damaskolaisen ehtoolliselle valmistavassa rukouksessa mainitaan tämä evankeliumin kohta:

”Ota vastaan minut, joka tulen luoksesi ja kosken sinuun, niin kuin otit vastaan syntien naisen ja verenvuotoa sairastaneen naisen. Toinen heistä, joka syleili jalkojasi, sai syntinsä anteeksi; ja toinen parani heti koskiessaan viittasi lievettä. Mutta minä, viheliäinen, rohkenen ottaa vastaan koko ruumiisi. Älköön se polttako minua kuten tuli, vaan ota minut vastaan niin kuin heidät syntisen ja verenvuotoa sairastaneen naisen, ja kirkasta tunteeni polttaen minusta kaikki synnin taipumukset..…”

Me emme monesti ymmärrä miten suuren asian kanssa olemme tekemissä, kun olemme osallistumassa ehtoolliselle. Onko meillä samanlainen usko kuin tuolla verenvuotoa sairastavalla naiselle? Että me koskemme Jumalaa samoin kuin apostoli Tuomas Herramme ylösnousemuksen jälkeen. Ja silti me syömme koko hänen puhtaimman ja kalleimman ruumiinsa. Uskomme mekin, että me saamme parannuksen vaivoihimme Herran pyhän ehtoollisen kautta? Sielun ja ruumiin terveydeksi.

Nainen kokee aikamoisen pelon hetken, kun Jeesus huomaa hänen kosketuksen. Nainen joutuu tulemaan esiin ja kertomaan kaikille kuka hän on ja mitä hän on tehnyt. Tässä saattaa käydä huonosti. 
Mutta Jeesus vastaa hänelle: Mene rauhassa, uskosi on parantanut sinut.

Naiselta ei vaadittu sovitusuhria, syntiuhria, polttouhria. Luja usko Jumalan apuun pelasti hänet. Tämä kannattaa painaa mieleen.

Sitten siirrymme taas Jairoksen hätään. Myös Jairos oli syvästi vakuuttunut siitä, että Jeesus voi auttaa häntä. On muistettava, ettei Jeesuksen ja juutalaisten välit olleet hyvät ja Jairos sentään oli synagogan esimies, jonkin sortin kirkkoherra siis. Mitä meillä ajateltaisiin, jos vastaava esimies hakisi apua kohuparantajalta heittäytyen hänen jalkojensa juureen uskoen, että tämä voisi auttaa?
Jeesus ei torju apuaan vaikka hankaluuksia juutalaisten kanssa on ollut. Hän auttaa kaikkia, jotka pyytävät Jumalan apua.

Puhumme uudelleen uskosta. Jairokselle tuodaan sana, että tytär on jo menehtynyt. Tässä vaiheessa monen usko olisi loppunut, pahoitellut Jeesukselle häiriötä ja lähtenyt kotiin valmistelemaan hautajaisia. Tämän päivän somessa olisi varmasti syyllistetty tuo verenvuotoa sairastuneen naisen aiheuttama keskeytys, joka johti tyttären kuolemaan.

Tässä on hyvä pysähtyä ja huomata käännekohta.

Jeesus sanoo Jairokselle: Älä pelkää vaan usko. Jeesus ei ole vain opettaja vaan hän on myös parantaja, tai paremmin sanoen, pelastaja. Jairoksen usko säilyy, vaikka ympärillä meteli kasvaa.
Pietarin usko sen sijaan horjui ja hän alkoi vajota veteen. Hän oli uskon avulla kävellyt hetken vetten päällä:

Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. 30 Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. »Herra, pelasta minut!» hän huusi. 31 Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: »Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?»

He lähtevät matkaan. Vaikka kuolintalossa nauretaankin Jeesukselle, Jairos ei naura. Tähän mennessä Jeesus on hallinnut säitä, parantanut sairauksia mutta nyt on edessä ensi kertaa kuoleman valta.
Ei hän ole kuollut, hän nukkuu. Iankaikkisessa todellisuudessa ei ole kuolemaa. Jumala on kuoleman todellisuutta suurempi. Tässä evankelista siis ilmaisee meille kahden tunnusteon myötä, että Kristus on siis todellakin Jumalan poika. Millä lailla me lähestymme häntä: samalla tavalla kuin verenvuotoa sairastava nainen tai synagogan esimies. Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Mitä hyvää tuossa nyt on?




"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. 32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. 33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. 34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. 35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. 36 "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. (Luuk. 6:31-36)


Onko kristinusko vain yksi uskonto muiden joukossa? Onko se muuttunut apostolien helluntain innostuksesta tavalliseksi laitosuskonnoksi, jota kutsumme kirkoksi. Tälläkin hetkellä seurakunnan arjessa pohditaan hallinnon uudistusta ja tulevia seurakunta- ja kirkolliskokousvaaleja. Kohta aloitamme seurakunnassa tulevan vuoden budjetin teon.

Meidät on kutsuttu suurempaan, hengelliseen elämään. Tässä evankeliumissa on se mielenkiintoinen kohta, että suuremmat ja syvemmät päämäärät eivät tapahdu kiipeämällä sumuiselle vuorelle. Ei siten, että me hylkäämme maailman ja kääntäisimme katseemme vain pyhiin. 

Niinhän se on sanottu jo monta kerta: me voimme pelastua vain lähimmäisemme kautta. Se on koko kristillisen kilvoituksen vaikein osuus ja siihen useimmat kompastuvat. Edes luostareissa kukaan ei aloita yksinäisyydessä vaan tuo yksinäisyyteen vetäytyminen on se viimeinen vaihe maan päällisessä kilvoituksessa.

Tämä evankeliumi kohdistuu vain siihen, miten me kohtelemme vieraita ihmisiä. Rakkaitamme on helppo rakastaa ja voimme luotta siihen että hekin ovat luottamuksemme arvoisia. Mutta tässä ei ole mitään erityistä verrattuna muihin uskontoihin tai ateisteihin. Kyllä hekin samaan kykenevät. Jos tämä olisi kristinuskon käänteentekevä opetus, niin meillä ei olisi käytännössä mitään. Koko Kristuksen opetustyön kulmakivi olisi yhtä tyhjän kanssa.

Samalla tavalla Jumalaa on helppo rakastaa koska hän on meille kaukainen, hän on rakastava ja anteeksiantava. Hän ei rankaise meitä eikä ole meitä kohtaan inhottava.

Vieraan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa, koska silloin me törmäämme omaan itsekkyytemme, kun meidän pitäisi luopua omastamme toisen hyväksi. Hänen kanssaan me emme voi käydä kauppaa koska emme voi olla varmnoja kuinka hän toimii.


Ja tämä evankeliumi yrittää tehdä tyhjäksi meidän kaupankäyntimme lähimmäistemme kanssa. Jos tee minulle hyvää niin voin tehdä sinullekin. Jos sinä rakastat minua niin minäkin voin rakastaa sinua.  Voin lainata sinulle, jos varmasti maksat takaisin. Ja vielä enemmän: voin antaa sinulle anteeksi, jos lupaat ette enää koskaan tee mitään pahaa. Olemmeko valmiit antamaan saman lupauksen Jumalalle, jotta me saisimme syntimme anteeksi?

  
Jokainen teko muokkaa meidän persoonallisuuttamme.

- Jos teemme hyvää meistä tulee hyviä, pahantekijöistä tulee pahoja. Jos me siis tahdomme kasvaa jumalankaltaisiksi, meidän on tehtävä jumalallisia tekoja omassa rajallisuudessamme. Silloin tekomme muovaavat sieluamme Jumalalle otolliseksi. Puheet ja ajatukset ohjaavat meitä tekoihin, mutta vasta teot saavat aikaan muutoksen. Paljon rukouksia ja niin vähän tekoja, huokasi pyhä Johannes Kronstadtilainen.

Mihin tämä johtaa? Että me käyttäytyisimme kuin Jumala. Olkaa täydelliset niin kuin taivaallinen isänne on täydellinen. Se on siten jumalankaltaiseksi kasvamista. Tämä on koko ortodoksisen pelastuskäsityksen ydin.

Olkaa valmiita armahtamaan: Olennainen osa tätä evankeliumia on myös pelastuksemme vastavuoroisuus: niin valmiita kuin me olemme armahtaman toisiamme, niin samalla tavalla myös Jumala on valmis armahtamaan meitä.

Ja kuinka suuri onkaan tämä epäsuhta: jos voimme edes pienissä määrin armahtamaan lähimmäisiämme, kun mietimme edes hetken, kuinka paljon Jumala on meille suonut anteeksiantoa ja antanut meille uusia mahdollisuuksia.

Ole siis valmis tekemään enemmän ja ylittämään itsesi. Voita siis pahuus ja vääryys rakastamalla ja kosta tekemällä hyvää.

Loppuun lohdun sana: te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Hän on meidän isämme. Olemmeko me hänen lapsiaan?

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pyhän Ristin ylentämisen sunnuntai - radiosaarna 16.9.2018


Tänään pyhä kirkkomme jatkaa Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniallisen ja eläväksi tekevän Ristin ylentämisen juhlaa. Varsinainen juhla alkoi jo torstai-iltana ja tänä sunnuntaina juhla jatkuu. Juhlan tärkeyttä kuvaa se, että juhlakausi jatkuu aina seuraavaan perjantaihin asti. Tänään Kouvolassa tässä pyhän Ristin kirkossa meillä on kirkkomme vuosijuhla.

Tämä Ristin ylentämisen juhla syyskuussa ei ole kirkkovuoden ainoa ristin juhla. Elokuun ensimmäisenä päivänä me vietämme kunniallisen ja eläväksi tekevään ristin esiintuomisen juhlaa ja keväällä vietetään Ristin sunnuntaita, kun Suuri paasto on puolessa välissä. Tämän lisäksi muistelemme myös jokainen perjantai Herramme kärsimystä ja ristinkuolemaa. Kaikki ristin juhlat ovat paastopäiviä.

Ristin juhlat ovat siis olennainen osa kirkkomme vuoden kiertoa ja risti on jo varhaisista ajoista lähtien ollut olennainen osa uskoamme. Tänään me vietämme siis Ristin ylentämisen juhlaa. Mistä juhlassa on kysymys, mikä on sen historiallinen, teologinen ja hengellinen perusta?

Juhlan alkuperä löytyy 300-luvulta Jerusalemista ja Konstantinopolista. Rooman valtakunnassa elettiin 300-luvun alussa aikaa, jolloin kristittyjen vainot olivat pahimmillaan. Keisari Diokletianoksen aikana vähintään kymmenet tuhannet kristityt kokivat
marttyyrikuoleman ja moni koki tämän lisäsi monenlaista vainoa.

Diokletianoksen jälkeen Rooman valtakunta oli jaettu neljän osaan ja maa ajautui kriisiin. Valtataistelun keskellä itä-Roomassa hallinnut neljännesruhtinas Konstantinos Suuri näki taivaalla punaisen ristin, ja kuuli: Tässä merkissä sinä olet voittava.

Hän otti ristin joukkojensa tunnukseksi ja todella voitti edessä olleet taistelut. Näiden taistelujen seurauksena hänestä tuli koko Rooman keisari ja aloitti mittavat uudistukset Rooman valtakunnassa. Kristittyjen vainot lopetettiin ja takavarikoitu omaisuus palautettiin. Valtakunta sai uuden pääkaupungin Konstantinopolista, jota kutsuttiin uudeksi Roomaksi.

Konstantinos Suuren äiti, keisarinna Helena lähti 320-luvulla pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin. Hän suoritutti lukuisia kaivauksia eri puolilla Jerusalemia ja tämän tuloksena löytyi mm. Herramme eläväksi tekevä risti ja hauta. Tuolle paikalle rakennutettiin suuri kirkko, joka kattoi sekä pyhän haudan että ristin löytöpaikka. Kirkko vihittiin käyttöönsä syyskuun 13. päivä vuonna 335 ja seuraava päivä pyhitettiin Herramme ristin ylentämisen kunniaksi.

Juhlasta tuli saman tien valtakunnallinen ja ristin symbolista levisi kaikkialle. Juhla sai oman kansallislaulun, jota tänäänkin laulamme kirkossamme: Pelasta Herra sinun kansasi ja siunaa sinun perintöäsi, anna kirkollesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi sinun valtakuntaasi.

Mutta entä tänä päivänä - kuinka me suhtaudumme valtakuntaan, joka pyrkii yhdistämään sekä maallisen että hengellisen vallan? Nuo vuosisadat ovat jääneet taakse eikä risti tule koskaan taipumaan minkään valtion yksityisomaisuudeksi.

Evankeliumin ja ristin sanoma ovat aina jotain suurempaa, hengellisempää ja syvempää kuin mitä tämä katoava ja maallinen maailma voi tarjota. Sen vuoksi on hyvä hiljentyä ja pysähtyä tämän päivän evankeliumin sanojen äärelle ja kuunnella mitä evankeliumi rististä meille opettaa.

Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.

Jeesukselle oli selvää se, että hänen elämänsä päättyy ristinkuolemaan. Hän puhui asiasta usein opetuslapsilleen mutta he eivät ymmärtäneet hänen puheitaan. Vielä vähemmän he ymmärsivät sen, että ristin tie koskee myös heitä. Mikäli sanoma rististä olisi ollut heille selvä, he eivät olisi paenneet, kun Jeesus vangittiin. Tuskinpa Pietari ei olisi kieltänyt Herraansa.

Myöhemmin kaikki kuitenkin oli toisin. Lähes jokainen kuitenkin koki marttyyrikuoleman ja antoi henkensä evankeliumin tähden.

Kirkkomme historiassa tätä evankeliumia on luettu vuosituhannesta toiseen. Monet ovat jättäneet sen seurauksena maailman taakseen ja lähteneet luostareihin. Osa on valinnut pappeuden jalon tien ja toiset lähteneet julistamaan evankeliumia. Moni on ollut valmis kuolemaan uskonsa tähden ja vielä useampaa on vainottu.

Jo kasteessa me sitoudumme tähän evankeliumiin ja lupaamme täyttää nuo kehotukset: kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Me saamme kasteessa ristin ja kirkkomme johdattaa meidät evankeliumin tuntemiseen.

Siksi tämä evankeliumi on tarkoitettu jokaiselle meistä ja me kaikki voimme tehdä tämän seurauksena erilaisia ratkaisuja. Jokaisen tie kohti pelastusta on erilainen, kukin lähtee omista lähtökohdistaan.

Ristin kantaminen ei ole vain yksinäistä puurtamista ja tuskaa. Meillä on kirkko sen vuoksi, ettemme joutuisi kantamaan ristiä yksin. Jumala on kanssamme ja me voimme kääntyä Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien puoleen vaikeuksien keskellä. On selvää, että me tuemme toisiamme ja saamme ja annamme apua toisillemme vaikeina aikoina. Vaikka jokaiselle meistä on annettu oma risti, niin silti me kuljemme yhdessä.

Tämän päivä kolehti kerätään kansainvälisen diakoniatyön hyväksi. Lahjoitetut varat lahjoitetaan Syyriaan, Blemanin nunnaluostarin kaivohankkeeseen. Tämä pieni luostari on auttanut sotaa pakenevia siviilejä ja suonut heille suojapaikan, vaikka itsekin on monin tavoin ahdistettu.

Suokoon Jumala meille kaikille voimia, kärsivällisyyttä ja kestävyyttä Ristimme kantamisessa!