lauantai 19. elokuuta 2017

Pelastuksen tiellä


Kirkkovuosi kääntyy kohti loppua ja meillä tapana sanoa, että syyskuun alusta alkaa uusi pelastuksen vuosi. Mitä me tarkkaan ottaen ajattelemme pelastuksesta, ja mitä siinä tapahtuu?

Monesti kysytään mikä erottaa ortodoksista ja luterilaista uskoa. Olen aika usein sanonut, että meidän käsityksemme pelastuksesta on hieman erilainen. Joskus luterilaisella puolella sanottiin, että ihminen pelastuu yksin uskosta eikä teoilla ole merkitystä. Vain Jumalan armo voi pelastaa ihmisen. Mitä me ortodokseina tähän sanomme? Monesti otamme tässä kohtaan esiin apostoli Jaakobin kirjeen, jossa sanotaan: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? (Jaak. 2:14)

Silti meidän uskossamme ilmaistaan selkeästi, ettei yksikään teko tee meitä vanhurskaiksi Jumalan edessä. Kuten Basileios Suuri sanoo eukariastian salaisessa rukouksessa:

Sen tähden oi Kaikkein pyhin Herra, mekin syntiset ja kelvottomat palvelijasi, tultuamme otollisiksi palvelemaan pyhän uhrialttarisi edessä, emme vanhurskautemme tähden, sillä emme ole tehneet mitään hyvää maan päällä vaan luottaen armoosi ja laupeuteesi ---.

Jos meillä olisi riittävästi vanhurskaita tekoja pelastustamme varten, niin mihin silloin tarvitsisimme armoa?

Kirkon opetus nojaa yhteistyöhön Jumalan ja ihmisen välillä (kr. synergia) kun tavoittelemme pelastusta. Vaikka me olemmekin särkeneet Jumalan kuvan itsessämme ja olemme kaukana hänen kaltaisuudestaan, meillä on katumuksen kautta mahdollisuus anteeksiantoon ja uuteen elämään. Jumala on lähellä, ja kun katuen ja rakastaen lähestyn Häntä ja Hän pelastaa minut armossaan ja laupeudessaan. Aivan symmetrinen tämä kuvio ei ole mutta molempien aktiivisuutta vaaditaan. Kun minä kuljen yhden askeleen, niin Jumala ottaa kymmenen. Pelastuksemme on armahtavan Jumalan kädessä.

Siksi meidän on haluttava ja yritettävä. Vaikka epäonnistumme me emme anna periksi ja nousemme ylös yrittämään uudelleen uudelleen. Koko hengellisen elämän idea on jatkuva ja toistuva katumus ja paluu Jumalan luokse. Jos kuljemme riemusaatossa kohti Taivasten valtakuntaa vailla epäonnistumisia ja pettymyksiä olemme matkalla kohti kadotusta. Kenekään pyhän elämä ei ollut sellaista edes kuoleman hetkellä.

Valitse iankaikkinen elämä. Sinulle on annettu vapaa tahto ja siksi sinun on valittava tämän maailman ja Jumalan välillä. Seuraatko Kristusta vai lähdetkö katoavan elämän tielle?

Vapaalle valinnalle on annettu aivan valtavan suuri merkitys. Jumala ei pelasta meitä, ellemme ole halua sitä. Jumala ei kosta meille, vaikkemme olisi kiinnostuneet asiasta. Me voimme valita kaiketi jopa surkean lopun elämällemme mutta silti Jumala odottaa meitä kärsivällisesti. Hän suojelee viimeiseen asti eikä anna minkään tarpeettoman pahan kohdata meitä.  Hän on Rakastava isä, joka odottaa portilla tuhlaajapoikaansa.

Tässä on tärkeä huomata, että yritys riittää. Kunhan vain lähdemme kulkemaan ristin tietä ja teemme vilpittömästi parhaamme. Silloin Jumala on kanssamme.

Muistatteko sokean Bartimaiuksen joka tien vieressä huusi Jeesusta apuun? Tämä tarina kertoo pelastuksesta.

He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. (Mark. 10:46-52)

Niin, sekä usko että teot. Ja kun pysyt mukana laumassa ja seuraat paimenesi ääntä, niin voit pelastua. Aivan kuten lampaatkin tekevät tänä päivänä.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Päivän koittaessa

Rukous päivän koittaessa
Vanhus Sofroni Saharov (1896-1993)



















Oi iankaikkinen Herra ja kaiken Luoja,
joka tutkimattomassa hyvyydessäsi olet kutsunut minut tähän elämään,
joka olet suonut minulle kasteen armon ja Pyhän Hengen sinetin,
joka olet sytyttänyt sisimpääni kaipuun etsiä Sinua, ainoaa totista Jumalaa:
kuule rukoukseni.

Minulla ei ole itsessäni elämää, valoa, iloa, viisautta
eikä voimaa muutoin kuin Sinussa, Jumala.
Lukemattomien syntieni tähden
en rohkene nostaa silmiäni Sinun puoleesi.
Mutta Sinä itse sanoit opetuslapsillesi:
”Kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte” (Matt. 21:22)
ja: ”Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen” (Joh. 14:13).

Tämän tähden rohkenen huutaa avukseni Sinua.
Puhdista minut kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta.
Opeta minua rukoilemaan oikein.
Siunaa tämä päivä, jonka olet antanut minulle, ansiottomalle palvelijallesi.
Siunauksesi voimalla auta minua puhumaan
ja toimimaan aina Sinun kunniaksesi puhtaalla mielellä,
nöyrästi, kärsivällisesti, rakastavasti, ystävällisesti, rohkeasti,
viisaasti ja rauhan hengessä – alati tietoisena siitä, että Sinä olet läsnä.

Käsittämättömän hyvyytesi tähden, oi Herra Jumala,
näytä minulle tahtosi polku ja anna minun vaeltaa kasvojesi edessä vapaana synnistä.

Oi Herra, kaikkien sydämet ovat Sinulle kuin avoin kirja.
Sinä tiedät minunkin tarpeeni.
Sinä tunnet sokeuteni ja tietämättömyyteni.
Sinä tunnet voimieni heikkouden ja sieluni turmeluksen,
mutta katseeltasi ei ole kätkössä myöskään tuskani ja ahdistukseni.
Siksi rukoilen Sinua: kuule minua
ja Pyhän Henkesi kautta osoita minulle tie, jota minun tulisi vaeltaa.
Ja kun minun viheliäinen tahtoni yrittää houkuttaa
minut toisille poluille, älä silloin säästä minua,
Herra, vaan pakota minut palaamaan luoksesi.

Rakkautesi voimasta suo minun aina riippua hyvässä kiinni.
Pidätä minut joka ainoasta sieluani turmelevasta sanasta ja teosta,
jokaisesta mielenliikahduksesta, joka ei Sinua miellytä ja joka koituisi vahingoksi veljelleni.
Opeta minulle, mitä minun pitäisi sanoa ja kuinka minun tulisi puhua.
Jos tahdot, etten avaa suutani, vahvista minua olemaan vaiti rauhan hengessä,
jotten loukkaa lähimmäistäni enkä tee häntä surulliseksi.

Aseta minut Sinun käskyjesi polulle ja varjele minua
viimeiseen hengenvetooni asti eksymästä pois säädöstesi valkeudesta,
että käskysi tulisivat koko olemukseni ainoaksi laiksi
sekä maan päällä että koko ikuisuudessa.

Niin, Herra, rukoilen Sinua, ole armollinen minulle.
Sääli minua ahdistuksessani ja kurjuudessani
äläkä kätke minulta pelastuksen tietä.

Tyhmyyksissäni minä pyydän Sinulta, Jumala, monia ja suuria asioita.
Kuitenkin olen koko ajan tietoinen pahuudestani,
kelvottomuudestani ja arvottomuudestani.
Armahda minua.
Älä heitä minua pois luotasi liiallisen rohkeuteni tähden,
vaan pikemminkin lisää minussa uskallusta lähestyä Sinua.
Suo minun, kaikkia muita huonomman, rakastaa Sinua
siten kuin olet käskenyt, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani,
kaikesta mielestäni ja kaikesta voimastani, koko olemuksellani.

Niin, oi Herra, Pyhän Henkesi kautta opeta minulle
oikeaa ymmärrystä ja lahjoita sisimpääni tieto.
Suo minun oppia tuntemaan Sinun totuutesi
ennen kuin minut lasketaan hautaan.
Varjele ajallista elämääni siihen asti, kunnes tuon eteesi katumuksen, joka kelpaa Sinulle.
Älä tempaa minua pois tästä maailmasta kesken päivieni
äläkä silloin, kun mieleni vielä peittää synkkä pimeys.

Kun sitten näet hyväksi saattaa elämäni päätökseen,
varoita minua ennalta, että voisin valmistaa sieluani astumaan eteesi.
Ole kanssani, oi Herra, tuona peljättävänä hetkenä
ja lahjoita minulle pelastuksen ilo.
Puhdista Sinä minut salaisista vioistani, kaikesta vääryydestä,
joka on sisimpäni kätkössä, ja lausu minulle vapahduksen sana seisoessani tuomioistuimesi edessä.

Niin, Herra, suuresta armostasi ja määrättömän ihmisrakkautesi tähden kuule rukoukseni.


***


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Apostolien paasto on alkanut



Pääsiäisen juhlakausi on takana ja helluntain päätösjuhla oli viime perjantaina. Tänään maanantaina laskeudutaan apostolien paastoon ja paasto päättyy 29.6. kun vietetään apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Apostolit ovat tämän paaston esikuvia. He aloittivat työnsä paastoamalle ja sitten lähtivät maailmaan levittämään ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta. Tästä alkoi kristinuskon voittokulku, joka muutti koko maailman.

Nyt alkava kesäpaasto jää usein meillä kesän jalkoihin. Nyt alkava apostolien paasto on ulkoisesti keveämpi kuin Suuren paaston aika. Viini, kala ja öljy on sallittu paitsi keskiviikkona ja perjantaina. Paasto ei ole myöskään kovin pitkä etenkään tänä vuonna, mutta silti me voimme tehdä siitä elämäämme mullistavan ajanjakson. Pelastuksen hetki on käsillämme.

Jokainen meistä noudattaa paastoa omien kykyjensä mukaan. Sairaat, raskaana olevat ja lapset voivat noudattaa paastoa soveltuvin osin. Paastoa ei kannata laiminlyödä sen takia, että on aiemmin siinä epäonnistunut tai että tavoittelee täydellistä suoritusta. Harvoin osaamme paastota ensimmäisestä kerrasta alkaen. Ei, paasto on pikemminkin koko elämän läpi kestävä harjoitus, jossa me kehitymme kun olemme siinä vilpittömin ja vapain mielin mukana. 

Paastoaminen on oleellinen osa hengellistä elämää. Sen kautta me voimme ilmaista kuuliaisuuttamme ja nöyrtymistä Jumalan edessä ja etsiä sitä mikä katoavan sijan ikuista. 

Kirkko on normatiivinen paaston suhteen ja odottaa meiltä tietynlaista elämäntapaa, ajattelua ja toimintaa. Paasto on ilmaus meidän uskostamme ja kuuliaisuudesta Jumalan edessä. On hyvä aina pitää mielessä, ettemme palvele Jumalaa vain ajatusten ja sanojen kautta vaan pyrimme tekemään sen aina myös tekojen kautta.

Apostoli Jaakob kirjoittaa: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaak. 5:14-17)

Paastosäännöt luovat meille ihanteen hyvästä elämästä. Keskitymme ruumiimme ja sielumme kannalta tarpeellisiin asioihin ja jätämme ylimääräisen pois. Nautinnoilla on oma paikkansa kun alkaa juhlan kausi mutta muuten etsimme mieluummin ikuista ja iankaikkista kuin katoavaa ja väliaikaista.

Miksi meidän sitten pitäisi paastota? 

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" 15 Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. (Matt. 9:14-15)

Jeesus paastosi monessa evankeliumin kohdassa. Kasteen jälkeen hän lähti erämaahan ja paastosi 40 päivää ja yötä. Hän vetäytyi yksinäisyyteen, jossa hän paastosi ja rukoili. Vuorisaarnassa hän sanoi: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät (Matt. 5:16).

Hän ei siis sanonut, että jos paastoatte vaan kun paastoatte. Sama koskee rukousta ja hyväntekeväisyyttä - ei jos vaan kun. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan, kuinka apostolit paastosivat ja apostoli Paavalin lähetyskirjeissä annetaan kehotuksia paastoamaan.

Paasto saattaa tehdä meidät ylpeiksi ja toisiamme tuomitseviksi. Sen vuoksi on tärkeää muistaa, että paasto on henkilökohtainen asia. Samoin kuin rukous, me emme tee sitä farisealaisesti ja rehennellen vaan pitäen sen omana tietonamme. 

Ilman lähimmäisen rakkautta paastosta ole meille mitään hyötyä, kuten apostoli Jaakob äsken kirjoitti.

Paasto valmistaa tärkeään tehtävään.  Apostolit jättivät Jerusalemin taakseen ja lähtivät julistamaan evankeliumia. On silmiinpistävää, miten Helluntain jälkeen he eivät olleet enää pelokkaita ja neuvottomia opetuslapsia vaan rohkeita, kuolemaa pelkäämättömiä uskon sankareita. Samalla kun muistamme, että Kristus oli jättänyt heidät maailmaan mutta lupaus toisesta Lohduttajasta sai täyttymyksen, kun pyhä Henki vuodatettiin heidän päälleen. Me olemme saaneet tämän saman hengen kasteen sakramentissa ja siten mekin olemme valmiita tähän samaan tehtävään.

Apostolisuus on uskon jakamista. Kirkossa saamamme pyhän Hengen lahja on yhteinen ja tarkoitettu jaettavaksi samoin kuin keskinäinen rakkaus, hyvinvointi, laupeus, hyvän tekeminen jne. Se ei ole vain puhumista vaan tekemistä. Tämän vuoksi monet pyhät ihmiset ovat meille esikuvia omassa vaelluksessaan. 

Apostolit kokosivat yhteen hajallaan olevat. Työ jatkuu tänäkin päivänä ja tehtävämme on kutsua toisemme jälleen yhteiseen liturgiaan. Sen vuoksi on luontevaa muistaa, että sana apostoli merkitsee lähetettyä. Lähtiessään evankeliumin julistamiseen he toteuttivat Jeesuksen viimeistä käskyä opetuslapsilleen: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä.


Siunattua paaston aikaa kaikille!