Arkkipiispan anteeksipyyntö

Porissa järjestetään tällä viikolla Suomi-areena, joka mukavalla tavalla piristää kesäkauden muuten hiljaista media-aikaa. Tämän viikon alussa tuli todella iso avaus luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkiseltä, joka pyysi kirkon nimissä anteeksi homoseksuaaleilta kirkon harjoittamaa julmuuttaja syrjintää heitä kohtaan.

Miten ortodoksien kirkko tuohon suhtautuu ja pitäisikö meidän jotenkin reagoida asiaan? Osa luterilaisista teologeista on jo sanonut odottavansa roomalais-katolisen ja ortodoksisen kirkon vastinetta asiaan.

Ennen kuin pyydämme anteeksi, on hyvä tietää tarkalleen mitä pyydetään anteeksi. Mitä anteeksipyynnöstä seuraa, ja tässä tapauksessa, miten luterilainen kirkko muuttaa toimintaansa. Millä tavoin se muuttaa käytäntöjään, hyvittää vääriä tekojaan tai korjaa aiheuttamiaan vahinkoja. Olisi hyvä, että asiaan liittyisi jotain konkreettista.

Miksi juuri nyt on ajankohtaista pyytää anteeksi ja mitä me tarkkaan ottaen pyydämme anteeksi, mitä on tapahtunut? Varmaankin  meillä on paljon anteeksipyydettävää, mutta ei vain homoilta vaan kaikilta heiltä, jotka ovat mahdollisesti joutuneet julmuutemme, syrjintämme ja epäoikeudenmukaisen kohtelumme kohteeksi.

Arkkipiispan julkinen anteeksipyyntö, siitä syntynyt mediahuomio ja homojen asema tämän päivän yhteiskunnassa... Samaan aikaan roomalais-katolisessa kirkossa paavi Fransiscus ottaa askelia kohti syviä vesiä. Hän ottaa härkää sarvista ja puuttuu vuosikymmeniä jatkuneeseen pedofiliaskandaaliin. Entä ihmiskauppa ja kehitysmaiden kaltoinkohtelu?

Ei ole reilua asettaa tällä tavalla erilaisia eettisiä asioita rinnakkain, koska jokaisesta aiheesta ja ongelmasta pitää pystyä puhumaan vaikka pahempiakin ongelmia olisi olemassa. Mitta silti mielessäni herää oudoksuntaa sitä kohtaan, että luterilaisen kirkon arkkipiispa pyytää julkisesti anteeksi kirkon harjoittamaa julmaa syrjintää homoseksuaaleja kohtaan kun pinnan alla on isompiakin asioita.

Tietenkin koko anteeksipyyntö liittynee vahvasti siihen keskusteluun, jota luterilaisessa kirkossa käydään tasa-arvoisesta avioliitosta. Luterilaisessa kirkossa on ensi kertaa järjestetty sateenkaarimessuja, joista yksi äskettäin televisioitiinkin. Pridekulkue järjestettiin juuri Helsingissä ja Eduskunnassa lykättiin lakialoitetta samaa sukupuoltaolevien avioliitosta.

Luulen, että olemme kyllä seurakunnissa syyllistyneet homojen syrjintään. Eniten se varmaankin näkyy ennakkoluuloissamme heitä kohtaan, joista taas seuraa se, että me helposti tuomitsemme ja suljemme heidät ulkopuolelle. Tuomitsessamme teon, me huomaamattamme tuomitsemme myös ihmisen emmekä tarpeeksi tue, rohkaise ja auta heitä kilvoituksen tiellä. Ehkä syyllistymme vääriin tuomioihin siinä, ettemme tunne homoseksuaalisuutta tarpeeksi hyvin ja tuomitsemme vähäisin ja jopa väärin tiedoin asioissa, jotka eivät välttämättä edes kuulu meille.

Tuomitseminen harvoin saa aikaan mitään hyvää. Rohkaiseminen hyvään ja kannustaminen oikealle tielle on usein ainoa keino kuinka me voimme auttaa toisiamme kilvoituksessame tai johdattaa lähimmäistämme pelastuksen polulle.

Synnintekoa on edelleen tuomittavaa mutta meillä kaikilla on taipumus monenlaisiin synteihin ja näitä vastaan me voimme taistella. Me emme voi tuomita ihmistä hänen heikkoutensa tai taipumuksensa mukaan vaikka synti sinänsä onkin tuomittava asia. Olennaista on tukea häntä hänen kilvoituksessaan.


Miten me voimme pyytää anteeksi?

Tällä arkkipiispa Kari Mäkisen avauksella on yllättävän isoja vaikutuksia koko anteeksipyynnön teemaan. Me voimme ottaa anteeksipyynnön yleiseltä kannalta, kuten arkkipiispa tässä teki ja pyytää kaikkea mahdollista anteeksi mahdollisimman monelta. Emme välttämättä tunne silloin samanlaista katumusta kuin selvästi itsemme tekemistämme konkreettisista teoista.

Monissa kirkkomme rukouksissa tämä on lähtökohta. Tämä on anteeksipyynnön kollektiivinen muoto, jossa me ikäänkuin otamme koko ihmiskunnan rikkomukset kantaaksemme ja pyydämme niitä anteeksi. Me tunnemme suurta sääliä maailmaa kohtaan ja haluamme rukoilla anteeksiantoa niidenkin puolesta, jotka eivät tunne katumusta vääristä teoistaan. Suurilla kilvoittelijoilla on varmasti tähän mahdollisuus hengellisen herkkyytensä vuoksi.

Anteeksipyyntöä ei kannata ajatella vain rikkomistemme anteeksisaamisen kannalta. Anteeksipyyntöä kannattaa miettiä pikemminkin asenteena lähimmäisiämme, luomakuntaa ja Jumalaa kohtaan. Anteeksipyynnön yksi tärkeimmistä asioista meille itsellemme on herättää katumuksen, herkkyyden ja nöyryyden asennetta. - Emme ehkä ole riittävästi tunteneet myötätuntoa ja kärsivällisyyttä toisiamme kohtaan, mutta tulemme yrittämään kuitenkin uudelleen ja paremmin. Tähän me tarvitsemme Herramme apua ja tukea, jotta voisimme onnistua.

Toisaalta me voimme miettiä mitä olemme aidosti rikkoneet kuluneen päivän aikana ja keskittyä siihen. Koko uskomme ydin on katumuksesta ja anteeksipyynnössä. Aamuin illoin me lähestymme Jumalaa ja pyydämme anteeksi tekojamme ja sanojamme, joilla olemme rikkoneet Herraamme ja lähimmäistämme kohtaan. Ehkemme ole mielestämme syyllistyneet kaikkiin niihin rikoksiin, joita rukouksessa mainitaan, mutta tarkemmin ajateltuna me saatamme nähdä tuon rikoksen siemenen muiden joukossa odottamassa kasvuaan .

Anteeksipyyntö on todellinen, kun yritämme myös rukouksessa esitetyn anteeksipyynnön lisäksi pyytämään aivan suusanallisesti anteeksi heiltä, joita vastaan olemme rikkoneet ja pyrkimään elämää siten, ettemme jatkossa enää riko heitä vastaan.

Tämä aiheuttaa suurimman ja parhaimman muutoksen meissä ja toivottavasti tästä myös ulkopuoliset tunnistavat ortodoksin. Tämä voisi olla liturgiaa liturgian jälkeen, että viemme tuon anteeksipyynnön myös lähimmäistemme ja vihamiestemme elämään ja toivomme heiltä suopeutta meitä kohtaan.


Vähemmän muodikkaita ja ajankohtaisia anteeksipyyntöjä

Ketään ei saa syrjiä eikä kohdella julmasti.

Homojen lisäksi uskon, että myös muut vähemmistöt ovat kohdanneet meidän kaltoinkohtelua. Emme ole tarpeeksi kirkkaana pitäneet mielessämme että me kaikki olemme Jumalan kuvia. Erityisen selvä tämä Jumalan kuva on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten sielussa. Haluaisin pyytää anteeksi ainakin seuraavilta.


Lapsilta

Ennen homoseksuaaleja meidän on pyydettävä anteeksi lapsilta. He ovat erityisen suojan tarpeessa ja hyvin riippuvaisia meidän sanoistamme ja teoistamme. Heidän tarpeensa on helppo sivuuttaa, koska he eivät ole aikuisia eivätkä osaa ilmaista tarpeitaan niin hyvin kuin aikuiset. Me voisimme useammin kohdella lapsia lapsina emmekö pieninä aikuisina.

Katolinen kirkko juuri pyysi anteeksi pedofiilien uhreilta. Ei tämä häpeällinen asia  vieras ole ortodoksisen kirkon sisälläkään. Tämän kieroutuneen taipumuksen omaavia ihmisiä on meidänkin kirkossamme emmekä tuskin ole riittävän vahvasti ja päämäärä tietoisesti taistelleet sitä vastaan ja purkaneet niitä rakenteita, jotka mahdollistavat sen olemassaolon. Näitä tekoja on tapahtunut kirkkomme sisällä aivan lähitulevaisuudessa ja uusia tulee varmasti esille jatkossakin. Häpeä tulee osaksemme, joten voisimmeko toimia ennen kuin joudumme katumaan tekemättömyyttämme ja pyytämään anteeksi.

Vanhempina me olemme varmastikin syyllistyneet siihen, ettemme ole tarpeeksi tuoneet lapsiamme kirkkoon ja opettaneet heitä rukoilemaan. Sen vuoksi me olemme estäneet lapsia tulemasta Jumalan tykö. Olemme johtaneet harhaan lapsia omien himojemme tähden ja tarjonneet hengellisen sijaan aineellista, ikuisen sijaa ajallista ja katoamattoman sijaan katoavaista.


Köyhiltä

Kristus on meidän esikuvamme ja hänen seurakuntalaisensa olivat niitä, jotka olivat köyhiä. Hän ei sanonut köyhille, että pitäkää huolta itsestänne vaan hän auttoi heitä.  Kristus ei jättänyt heitä köyhyyteen vaan antoi heille rauhan. Meidät on lähetetty köyhien pariin mutta harva meistä auttaa, vaikka köyhät lähetettäisiin meidän luokse.

Kirkko kutsuu meitä yhä uudelleen auttamaan niitä, jotka kokevat materiaalista köyhyyttä tässä maailmassa. Ei riitä, että vain rukoilemme heidän puolestaan, meidän on myös autettava heitä. Auttamiskanavia on lukuisia ja tänä päivänä on vaikea keksiä  syitä olla auttamatta. Taloudellisesti heikko tilanne, rahat loppu?

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark. 12:41-44)


Luomakunnalta

Luomakunta on meidän lapsemme, josta me emme pidä tarpeeksi hyvää huolta. Me olemme sen suojelijoita mutta helposti me ajattelemmekin mieluummin omien tarpeisemme sijaan omia mielihalujamme ja saatamme tällä tiellä helposti joutua myös ahneuden tielle.

Kuluttaessamme kaupoilla me helposti syyllistymme kertakäyttökulttuurin tukemiseen. Tähän usein syynä on vain uutuuden viehätys. Me haluamme sellaista joka on hienossa paketissa, joka on aivan uutta ja jota voimme hypistellä. Kun olemme saaneet tuon koristeen itsellemme, huomiomme kohdistuukin jo seuraavaan asiaan.

Anteeksi että olemme kohtuuttomia, kunpa oppisimme tyytymään tarpeelliseen ja kieltäytymään turhasta ja liiasta. Jospa me tämän anteeksipyynnön jälkeen oppisimme kunnioittamaan sitä samalla tavalla kuin kunnioitamme ikoneita. Molemmathan ovat Jumala kuvia, luomakuntahan tosin on Jumalan itsensä tekemä kuva!


Lopuksi

Anteeksipyyntö ja anteeksianto on sisältävät uuden elämän siemenen. Usko siihen, että Jumalamme on armahduksen ja anteeksiannon Jumala. Mutta anteeksipyyntö ei ole vain mahdollisuus meille vaan enemmänkin se on valtava mahdollisuus heille, joilta me pyydämme anteeksi. He saavat mahdollisuuden. Jos vain me itse muistamme sen antaa heille anteeksipyynnön jälkeen.

Ihminen kannanottojen takana - kuluneen vuoden homokeskustelu

Kuluneena vuotena on otettu vilkkaasti kantaa homoseksuaalisuuteen. Luterilainen kirkko on jo pitkään valmistellut kantaansa samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Oman kirkkomme arkkipiispa Leo, totesi yksikantaan, että meidän kirkossamme asiasta ei edes keskustella. Jo aiemmin keväällä Venäjän ortodoksisen kirkko reagoi Venäjän valtion tiukentuneeseen kantaan homoja kohtaan. Viime kesän MM-kisoissa Moskovassa urheilijat protestoivat eri tavoin homokielteisyyttä vastaan ja kulttuuriministerimmekin nähtiin yleisön joukossa sateenkaarilipun kanssa.

Patriarkka Kirill

Etenkin Venäjän ortodoksisen kirkko reagoi voimakkaasti siihen, jos kirkko velvoitetaan siunaamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Se nähtiin selvänä uhkana Kirkkoa kohtaan ja suurin osa keskustelusta onkin syntynyt nimenomaan tästä asiasta. Patriarkka Bartolomeos tuki tätä näkemystä ja toi julki Viron vierailullaan 7.9.2013 selkeän kannan ortodoksiseen perhekäsityksen puolesta. Hänen mukaansa kristillinen perhe voi syntyä vain miehen ja naisen välille. Harmi kyllä, ettei hän ottanut kantaa homoseksuaalisten ihmisten asemaan yhteiskunnassa.

On yllättävää, miten voimakkaasti homoseksuaalisuus jakaa ihmisten mielipiteitä, vaikka kyse on pientä ihmisryhmää koskevasta asiasta. Nuorempi sukupolvi suhtautuu homoseksuaalisuuteen usein suvaitsevammin kuin vanhempi sukupolvi. Ja heti kun tämän sanoo ääneen niin vastaan valtava määrä suvaitsevia ihmisiä, jotka poikkeavat tästä säännöstä.

Minusta tuntuu, ettei kirkkomme esiintuoma opetus homoseksuaalisuudesta huomioi riittävästi seksuaalivähemmistöjen edustajia ihmisinä ja yksittäisinä seurakuntalaisina. Nostan seuraavaksi esiin kaksi tärkeää asiaa, jotka pitäisi aina pitää mielessä kun asiasta puhutaan.


Ainutkertainen ihminen

Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos 1:26-27)

Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kutsuttu kasvamaan kohti Hänen kaltaisuuttaan. Tämä ominaisuus on luovuttamaton osa ihmistä. Vaikka ihminen lankesi syntiin ja tuhosi mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä, niin hän ei siltikään menettänyt Jumalan kuvaa itsessään.

Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa. (Ps 8:5-7)

Jokainen ihminen, riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan, on kutsuttu kasvamaan Jumalan kaltaisuuteen. Kirkon opetuksen valossa näyttää siltä, että homoseksuaaleille on annettu erityinen kilvoitus seksuaaliseen elämään ja seurakunnan elämässä meidän on selkeämmin annettava tukemme asian kanssa eläville. Seurakunnissa tapahtuva tuomitseminen ja syrjintä  on erityisen tuomittavaa, koska meille on opetettu kuinka suhtautua lähimmäisiimme.

Patriarkka Bartolomeos

On siis olemassa ihminen olemus (kuva) ja hänen toimintansa (kaltaisuus). Ihmisen toimintaan liittyy olennaisesti vapaa tahto ja kyky toteuttaa tätä vapautta omassa elämässä ja suhteessa toisiin ihmisiin. Vapaan tahdon kautta ihminen voi tehdä hyvää mutta myös syntiä ja kaikkea siltä väliltä. Nämä moninaiset vaihtoehdot tekevät ihmisestä vastuullisen toimijan. Kirkon linjana on ollut pitkään se, että ihminen voi toimia kirkossa homoseksuaalina mutta sen toteuttaminen on tuomittavaa. (Tämä ajatus on haasteellinen ja mielenkiintoinen mutta en ota siihen nyt kantaa.)

Raamatun ja kirkkoisien teksteissä homoseksuaaliset teot nähdäänkin heteroseksuaalisen ihmisen syntisenä toimintana eli vapauden väärinkäyttönä. Oletuksena on se, että jokainen ihminen on luonnostaan kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta ja homoseksuaalisuudessa on kysymys siitä, että heteroseksuaalinen ihminen käyttäytyy luonnonvastaisesti. Tämä luonnonvastaisuus on siis irstautta ja irstaus on tietenkin syntiä.


Tuliko tuomittua teko vai ihminen, vai molemmat?

Jotkin kirkon asiat ovat sellaisia, jotka eivät muutu vuosisatojen kuluessa mutta jotkut asiat taas pitää tarkastaa joka vuosikymmen uudelleen. Kirkon dogmaattinen tai eksegeettinen opetus harvoin muuttuu miksikään (esim. oppi Kolminaisuudesta) mutta esim. eettiset aiheet taas elävät ja tarkentuvat vuosikymmenestä toiseen (mm. ekologia, yhteiskunta).

Luulen, että meidän on seurattava mitä tieteessä ja tutkimuksessa tapahtuu ja päivittää käsityksiämme homoseksuaalisuudesta. Kaikki ihmiset eivät ole luonnostaan heteroseksuaaleja ja homoseksuaalisuuden parantamiseen kirkkomme ei kehota. Nykytietämyksen mukaan kukaan meistä ei tietoisesti valitse omaa seksuaalista suuntautumistaan eikä kasvatuksellakaan tai eheyttämiselläkään asiaan juuri merkitystä ole.

Ortodoksisen kirkon eksegetiikassa on käynyt hyvin selväksi se, että homoseksuaalisiin tekoihin suhtaudutaan kielteisesti. Perinteisesti viittaus tässä löytyy Paavalin Roomalaiskirjeeseen (1:26-27). Toisin kuin luterilaisessa kirkossa, ortodoksinen kirkko ei ole etsinyt tähän asiaan lievennyksiä mm. lähimmäisen rakkauden käsitteestä tai nykyajan maailmasta.

Paavi Franciscus

Homoseksuaalisen ihmisen hyväksyminen ei tarkoita ortodoksisen avioliitto- tai perhekäsityksen vaarantamista. Se merkitsee perhe- ja sakramenttiopetuksen pysymistä ennallaan ja jopa niiden selkiytymistä ja vahvistumista. Hyväksymällä seksuaaliset vähemmistöt, me voimme tunnustaa Jumalan luomistyön rikkauden ja oppia arvostamaan luonnon moninaisuutta.

Rooman kirkon paavi Franciscus otti kantaa seksuaalisten vähemmistöjen syrjintään heinäkuun lopulla. Tämä keskustelun avaus oli todella tärkeä ja toivoisin, että kirkkomme tekisi yhtä selvän rajauksen sille, mitä Kirkko hyväksyy ja missä menee uskomme rajat. Luulen, että meidän on entistä tarkemmin tiedostettava, ettemme voi tuomita homoseksuaaleja ihmisinä heidän suuntautumisensa perusteella. Samalla olisi hyvä ymmärtää, että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ja seksuaalisuuden toteuttaminen ovat kaksi eri asiaa.

Kirkon olisi selkeämmin hyväksyttävä homoseksuaalit ihmisinä ja tasaveroisina seurakunnan jäseninä. Tämän useimmat seurakunnat ovatkin näkyvästi tehneet. Toivottavasti tämä muutos tapahtuisi selvemmin jokaisen seurakuntalaisten mielessä ja näkyisi käytännön toiminnassa. Tuomitsemisen sijaan me tarvitsemme enemmän ymmärrystä.