Tulkaa, kaikki on jo valmiina!

"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'

"Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"


Raamatussa usein puhutaan suurista pidoista ja häistä. Ne usein kuvaavat taivasten valtakuntaa ja nämä palvelijat olivat profeettoja. Israelin valittu kansa oli se, joka kutsuttiin takaisin Isän kotiin, luvattuun maahan. Tänä päivänä myös me olemme kutsuttuja. Monissa kirkon veisuissa ja etenkin tropareissa me pyydämme, että puolestamme rukoiltaisiin, jotta saisimme pelastuksen ja siis kutsun tuohon taivaalliseen juhlaan.

Mitä tämä evankeliumi opettaa meille pelastuksesta? Aika ison yllätyksen. Kaikki on valmista. Vierailta ei vaadita katumusta, parannuksen tekoa vaan kaikki esteet tulemiselle on poistettu. Me olemme kaikki tervetulleita, ja kun valittu kansa ei ole halukas tulemaan, kutsuttiin kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Ei tulliporttiteorioita eikä kiirastulia eikä oikeudenkäyntejä. Tulkaa, kaikki on valmista!

Tämän vuoksi isäntä piti itsestään selvänä, että kaikki haluavat osallistua juhliin, jotka hän järjesti. Paljon armoa, paljon laupeutta, paljon rakkautta! Jumala on tuhlaavainen rakkaudessaan ja hyvyydessään emmekä me useinkaan arvosta sellaista, mitä on paljon. Toisin kuitenkin kävi kutsujen isännälle ja niin käy tänäkin päivänä. Näin vähänkö me arvostamme Jumalaa, että kieltäydymme hänen kutsustaan? Me keksimme tekosyitä mutta Jumala tietää ne.

Pyyteetön hyvyys herättää halveksuntaa. Jos me saamme paljon ja ilmaiseksi, me emme arvosta sitä vaan ajattelemme sen olevan jotain huonoa, halpaa ja helppoa. Me olemme joutuneet aika kauas kodistamme ja kuljemme yhä kauemmas vailla pysähdyksiä.

Iankaikkinen elämä hyvyydessä on jokin unohtunut maa meille, jota emme juurikaan enää edes kaipaa. Me elämme tilapäisyyden maailmassa, jossa kaikki on katoavaa. Juhlat taivaassa, jonne meidätkin on kutsuttu? Onko se jo niin kaukaista ettemme edes jaksa miettiä sitä tai innostua siitä. Olemmehan me kovin luottavaisia, kyllä me sitten kadumme ja teemme parannuksen, kun olemme vanhoja. Mutta pian me ohitamme tuon kutsujan eikä hän välttämättä enää kutsu meitä. Kun olemme vanhoja, emme edellenkään löydä katumusta ja kaikki mennyt tuntuu tarkoituksettomalta ja turhalta.

Uni ja unohdus, ne ovat lähellämme.


Jumala ei anna perksi

Turha meidän on vakuutella, että jos me olisimme noita kutsuttuja, me kyllä ottaisimme kutsun vastaan ja lähtisimme mukaan juhlimaan. Tämä evankeliumi nimittäin kuvaa meitä. Kyllähän meillä syitä riittää sille, ettemme käy kirkossa. Olemme väsyneitä, haluamme viettää vapaa-aikaa, on erilaisia perhesyitä, työasioita, harrastuksia, matkustelua.

Nämä ovat vielä tekosyitä mutta vielä enemmän niitä, joita ei yksinkertaisesti kiinnosta. Me vaadimme ja oletamme, että Jumala on aina käytettävissämme mutta kuinka paljon me uhraamme aikaamme sille, että itse kuuntelemme häntä ja olemme hänen käytettävissään?

Me viihdymme nimittäin liian hyvin tässä elämässä. Tämän elämän tarkoitus on harjoittaa sieluamme kilvoituksessa iankaikkista elämää varten. Mutta me mieluummin menemme kaupan kautta kotiin katsomaan telkkaria. Käymme töissä, jotta saamme velkamme maksettua ja ostamme lisää velaksi että jaksaisimme yhä kiihtyvää työelämää. Me olemme oravanpyörässä. Me odotamme eläkkeelle pääsyä ja eläkkeellä ihmettelemme miten nopeasti elämä meni ohitse.

Kuningas suuttuu mutta juhlien hylkäämisen sijaan hän lähettääkin palvelijansa takaisin. Tällä kertaa palvelijat vaativat ihmisiä tulemaan, he tekevät  kaikkensa, vakuuttelevat ja jopa painostavat, jotta kaikki tulisivat.


Juhlat alkavat

Yhtenä päivänä koitti aika, jolloin ovet sulkeutuivat ja juhlat alkoivat. Silloin me olimme kuin viisi tyhmää neitsyttä, jotka eivät koskaan huolehtineet sielunsa lampukasta. Kun ylkä tuli keskellä yötä, me heräsimme unestamme.  Silloin huomasimme juhlahuoneen sulkeutuneen ja juhlien alkaneen. Kukaan ei enää auttanut meitä.

Kutsun vastaanottaneet ovat pyhiä ihmisiä, autuaita, vanhurskaita. He ovat kukin päätyneet erilaisiin elämänkohtaloihin, osa tunnustajiksi, osa apostoleiksi, osa maksoi verellään, osa antoi koko omaisuutensa, osa uhrasi toisella tapaa koko elämänsä, lähti yksinäisyyteen ja kokosi ympärilleen kilvoittelijoita. He ovat kutsuttuja mutta ennen kaikkea he ovat kutsun vastaanottajia.

Miksi köyhät ja raajarikot olivat otollisia ottamaan vastaan taivasten valtakunnan?

Hengessään köyhät ovat sellaisia, jotka  tuntevat ja  tunnustavat oman syntisyytensä ja heikkoutensa. He tietävät, että ainoan avun elämässään he saavat suurista pidoista eli kirkosta. Siksi he haluavat tulla sinne. Heistä itsestään ei ole mihinkään eivätkä he ole tehneet mitään hyvää ja siksi he janoavat Pyhää Henkeä täyttämään heidät ja asumaan heissä.

Meidän on löydettävä askel askeleelta tämä sama köyhyys hengessämme.

Autuuden lauseet kertovat lisää otollisista: pyhät ovat ovat nälkäisiä, he janoavat, heitä vainotaan, heillä ei ole mitään mihin turvata. He janoavat Jumalan armoa, niinkuin meidänkin tulisi janota. He eivät ole itserakkaita, heillä ei ole mitään millä kehuskella, ylpeillä vaan he voivat ainoastaan pyytää ja anoa armoa.

Siksi nämä puutteessa elävät ovatkin meidän esikuviamme. Kerta toisensa jälkeen meidän on huomattava miten vähän meillä on hyveitä ja miten paljon me tarvitsemmekaan Jumalan armoa. Sitä meidänkin elämämme pitäisi olla. Huomata niin syvästi oma syntisyytemme ettemme enää luottaisi omiin uimataitoihimme kun huomaamme hukkuvamme vaan huutaisimme apua.

Nyt on juhlien aika!

"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. 17 Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' 18 Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 19 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 20 Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'

21 "Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' 22 Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' 23 Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. 24 Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"

Tällä viikolla julkaistiin Hesarissa pieni uutisjuttu Norjasta, jossa kerrottiin pojasta, jonka syntymäpäivä juhlille ei tullut kukaan kutsutuista (HS 9.12). Seuraavana päivänä myös suomalaiset lukijat kertoivat omista ikävistä kokemuksistaan ja tarinat herättivät ajatuksia välittämisestä ja toisen ihmisen huomioimisesta. Näissä tarinoissa on kuultavissa tunteita, jotka käsittelevät pettymyksen, surun, vihastuminen ja ylenkatsomisen tunteita. Samalla niissä näkyy toisesta välittämisen puutteen, yhteisen ilon jakamisen välttämistä, tekosyiden kuulemista ja suoranaisen itsekkyyden paljastumista. Ehkä noiden kokemusten kautta me saamme vähän lisävaloa tämän sunnuntain evankeliumille.  

Evankeliumin tausta

Kenelle Jeesus puhuu tässä evankeliumissa tai paremmin sanoen kenestä hän puhuu tässä vertauksessa? Tämän Luukkaan evankeliumin 14. luvun alussa kerrotaan, kuinka Jeesus meni fariseusten johtomiesten kotiin aterioimaan ja puhuu heille ylpeydestä ja nöyryydestä. Paikalle tulee vesipöhöä sairastava mies ja Jeesus kysyi fariseuksilta, onko häntä lupa parantaa sapattina. Fariseukset vaikenevat. Koskevatko sapattisäännöt siis myös Jumalan pelastustyötä?

Seuraavaksi Jeesus kertoo ns. pöytävertauksen, jossa ihminen ylentäessään itsensä alentaa itsensä ja alentaessaan ylentää itsensä. Jos siis olet menossa juhliin, niin älä mene istumaan korkeimmalle paikalle, koska jos isäntä siirtää sinut alemmalle paikalle, niin häpeä valtaa mielen. Sen sijaan nöyryys palkitaan kun isäntä siirtää sinut alhaiselta paikalta parempaan paikkaan. Vaikka tämä vertaus tai ohje saattaa kuulostaa arkipäiväisestä, niin opetuksissa on selvä eskatologinen sävy - nyt puhutaan myös tuonpuoleisesta.

Nämä varoitukset oli siis tarkoitettu fariseuksille ja nyt ehkä jo huomaamme, että teemat liittyvät tämän sunnuntain evankeliumiin suurista pidoista. Pitäessään tiukasti kiinni Mooseksen laista, fariseukset torjuvat Messiaan parannusihmeen ja ovat ikään kuin sokaistuneita sille, että Jumala on nyt heidän kanssaan. Samalla heitä on pöytävertauksessa varoitettu ylpeyden siemenestä, koska he kuvittelevat jo olevansa valmiita vanhurskauteen lain kautta.

Vertaus suurista pidoista

Tämän jälkeen Jeesus kertoo vertauksen suurista pidoista, jonne kutsuttiin isännän tuttavat ja ystävät. Jumala on tuo isäntä ja nämä ystävät hänen valittua kansaansa. Nämä kuitenkin keksivät verukkeita eivätkä halua osallistua juhlaan. Tästä vihastuneena  kuningas kutsuu juhliin kaikki ne muut ihmiset, joita palvelijat kaduilta löytävät ja niin juhlaväki vaihtuu lopullisesti. Fariseusten reaktiota ei kerrota evankeliumista mutta meillä voi olla aavistus siitä, jos ajattelemme kuinka itse olisimme reagoineet tällaiseen kritiikkiin. Sanaton viesti tässä evankeliumissa on voimakas.

Vaikka siis tämä vertaus on tarkoitettu fariseuksille, niin me voimme löytää kuitenkin siitä kosketuskohdan omaan elämäämme. Me emme ole näitä fariseuksia mutta me saatamme käyttäytyä samalla tavalla.

Vaikka ihminen sai luomisessa aivan ainutlaatuisen aseman luomakunnassa Jumalan kuvana ja kaltaisena, niin silti me olemme kiinnostuneempia häristä, pelloista ja muista maallisista asioista. Me puuhastelemme niin innokkaasti tavaroidemme kanssa, että unohdamme tarkoituksemme tässä maailmassa. Meille siunaukseksi annettu lahja sumentaa mielemme ja outoja asioita herää ajatuksiimme: minä omistan tämän, tämä on minulle tärkeää enkä voi luopua siitä. Olisinko voinut auttaa lähimmäistäni vai olenko yksi niistä, jotka sanoivat Marialle ja Josefille, ettei heille ole sijaa majapaikassa?

Todellinen katumus syntyy siitä että me heräämme ajattelemaan että meiltä puuttuu jotakin ja että tarvitsemme jotakin. Me saatamme kuvitella että meillä on kaikki kunnossa pelastuksemme kannalta mutta enempää väärässä me emme voi olla. Ei riitä, että me olemme valittua kansaa eli kirkon jäseniä vaan ihmisen on myös nähtävä itsessään se että tarvitsemme ja haluamme noihin suuriin pitoihin. Meidän on sen vuoksi ymmärrettävä, että me olemme syntisistä ensimmäisiä.

Hyvä toimeentulo näyttää olevan monelle ihmiselle ongelma ja todellinen Jumalan avun tarve syntyy vasta silloin, kun omaisuutemme ja terveytemme on vaarassa. Hyvin toimeentuleva tyytyy siihen, mitä hänellä on eikä uskalla vaarantaa toimeentuloaan uskon takia. Näin kävi rikkaalle miehelle kun Jeesus käski häntä ottamaan ristin ja seuraamaan häntä.

Kuka sitten voi pelastua?

Samantyyppinen kertomus löytyy myös Matteuksen evankeliumista (Matt 22:1-14), jossa vieraat kieltäytyivät kutsusta ja sen lisäksi vielä pahoinpitelivät ja tappoivat kuninkaan palvelijoita. Tässä kertomuksessa myös esiintyy mies, jolla ei ollut hääpukua. Näiden molempien evankeliumeiden kutsutut olivat juutalaisia, jotka eivät ottaneet Messiasta vastaan. Kun penseys näitä juhlia kohtaan paljastuu, niin kutsut jaetaan uudelleen. Oliko kyse sittenkin sokeudesta ja kuuroudesta Jumalaa kohtaan, en tiedä. Kyse on kuitenkin varmuudella siitä, että he luulivat olevansa jo valmiita taivasten valtakuntaan ja heillä oli mielestään varaa kieltäytyä tästä kutsusta. - Kaipa niitä tulee meille myöhemmin lisää. Nämä fariseukset olivat tyytyväisiä itseensä.

Miten katumus olisi muuttanut kutsunsaajien asennetta Herraa kohtaan? Katumus olisi lisännyt heidän itsetuntemustaan ja herättänyt heissä kaipuun yhteiseen iloon ja jakamiseen. Katumaton ihminen on itsekäs eikä hän löydä tasaveroista suhdetta toiseen ihmiseen vaan on hänelle kateellinen. Sen sijaan katumus osoittaa meille asemamme Jumalan ja toisten ihmisten edessä ja siten lisää nöyryyden valtaa meissä.

Taivaan suuret pidot on valmistettu niille, jotka todella "isoavat ja janoavat" vanhurskautta. Kristus on vastaus kaikkien niiden rukouksiin, jotka sydämessään odottavat Herran ilmestymistä. Entä jos asetelma onkin niinkuin tässä evankeliumissa kerrotaan: me emme etsi Herraa vaan, että Herra etsii meitä ja kutsuu meitä taivaallisiin juhliin? Hän ei vain kutsu vaan jopa vaatimalla vaatii meitä tulemaan. Jos me kieltäydymme, niin hän ei anna periksi vaan yrittää suostutella meitä.

Me emme ole veremme mukaan luvattua kansaa vaan me olemme niitä sairaita, rampoja ja syntisiä, joita toisella kerralla lähdettiin hakemaan kutsuihin. Nämä elämän murjomat eivät esitä tekosyitä vaan tulevat iloiten mukaan suuriin pitoihin. He ovat otollisia ja valittuja, koska he huomaavat että heiltä puuttuu jotakin ja kun kutsu käy, niin he ovat valmiita tulemaan. Tässä on tärkeä yhtymäkohta Autuuden lauseisiin: taivaan valtakunnan perivät ne, joiden oletamme vähiten sen perivän.

Ajasta ikuisuuteen

Suuret pidot kertovat meille asioista, jotka tapahtuvat eskatologisessa ajassa. Me olemme saaneet kutsun tähän taivaalliseen juhlaan ja nyt meidän on aika valmistautua siihen. Ja sitähän me jokainen teemme tällä hetkellä kun noudatamme joulupaastoa. Me saamme esimakua tästä taivasten valtakunnasta kirkon jumalanpalvelusten myötä ja silti me olemme adventtiajassa eli me odotamme.

Suuret pidot ovat meille kuva kirkon elämästä, sakramenteista ja erityisesti ehtoollisesta. Meidän ei pidä ajatella ehtoollista vain sunnuntaina tapahtuvaksi toimitukseksi vaan ymmärtää sen kautta koko pelastushistoria, niin Kristuksesta taaksepäin aina maailman luomiseen kuin myös hänestä eteenpäin aina meidän aikaamme asti. Erityinen kulminaatiopiste on Suuren viikon tapahtumissa, erityisesti ylähuoneessa tapahtunut ehtoollisen asettaminen, Kristuksen vangitseminen ja kuolema Golgatalla, ylösnouseminen varhain sunnuntaiaamuna ja tyhjä hauta. Opetuslapset, jotka kohtasivat ylösnousseen Kristuksen, hänen taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen Helluntaina. Kaikki pyhät ihmiset ja erityisesti ne, jotka saarnasivat näiden pelastavien lahjojen merkityksestä.

Kuvitelkaa miten äärimmäisen positiivisen pelastuskäsityksen tämä evankeliumi meille tarjoaa! Meidät kutsuttu juhliin eikä haittaa vaikka olemmekin sairaita ja köyhiä ja muutenkin vähän huonossa kunnossa. Ovella ei peritä pääsymaksua eikä kysellä ansioistamme vaan kaikki pääsevät mukaan, jotka haluavat. Ainoa este mukaan tulemiselle on se, ettei itse halua osallistua.

Paaston ja armon yhteistyötä

Nyt meneillään olevan paaston tehtävä on valmistaa meitä noihin suuriin pitoihin. Rukous on meidän positiivinen vastaus Jumalan kutsuun ja sen tunnustamista että me tarvitsemme häntä. Raamatun lukeminen opettaa meille sen millainen näiden pitojen isäntä on. Ettemme unohtaisi, että hän on rakastava ja armollinen. Paastoaminen merkitsee sitä, että me osaamme kieltäytyä maallisesta ja kääntää katseemme taivaalliseen. Emme ole kiinnostuneita häristä ja pelloista vaan taivaallisista pidoista. Katumuksen sakramentti valmistaa meidät kuulemaan tämän kutsun.

Mutta paastossa voi olla myös farisealainen vaara. Jos toistuvasti onnistumme paastossamme meistä saattaa tulla ylpeitä, joten on hyvä välillä myös epäonnistuakin! Meidän on paaston lisäksi löydettävä armo, koska se olennainen osa pelastustamme. Ilman tätä armoa me olemme kuin nuo fariseukset, jotka olivat varmoja omasta pelastuksestaan.

Mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Se että kutsut ovat jo käynnissä ja meidät on kutsuttu sinne. Nyt meidän on vain lakattava kulkemasta väärään suuntaan ja tultava kiireen vilkkaan näihin pitoihin. Kaikki on jo valmiina niin kuin meille luvattiin.

*******

Mistä tietää että on tullut vanhaksi tai aikuiseksi? Siitä, että joulua ei enää odota vaan että se tulee joka vuosi nopeammin ja monta asiaa on vielä tekemättä. Kymmenen päivää vielä ja sitten voimme aloittaa tämän suloisen juhlan viettämisen. Kirjoitan jouluksi vielä tekstin Jumalan ihmiseksi tulemisesta. Aihe on mielenkiintoinen ja se on askarruttanut kristittyjen mieliä  satoja vuosia aina kristinuskon synnystä alkaen.

Siunattua pyhä päivää kaikille lukijoille!