lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kristus nousi kuolleista!



Pääsiäinen on juhlistamme kiistattomasti suurin ja siinä kiteytyy koko uskomme ydin. Kristus on kuolemallaan voittanut kuoleman ja tyhjentänyt tuonelan valtakunnan hautaanlaskeutumisellaan. Hänen ristillä vuodattamansa lunnasveri on valunut ristiltä maahan ja se on antanut meille uuden elämän. Meidän syntiemme velkakirja on revitty ja olemme vapaita.

Kuninkaana hän laskeutuu alas sielumme syvyyteen ja valaisee olemuksemme pimeyden jokaisen kohdan. Hän vapauttaa sielumme himojen ja synnin vallasta. Tuo luomaton valo johtaa meidät todelliseen elämään eikä synti enää kahlehdi tahtoamme. Meidän sielumme pääsiäinen on lähtöä pois hengellisen Egyptin maasta ja Punaisen meren halki me kuljemme kohti luvattua maata.

Miten suuren rakkauden osaksi me olemme tulleetkaan nyt pääsiäisenä! Meille kerrotaan Jumalasta, joka on valmis tekemään mitä tahansa pelastaakseen meidät omaksi kansakseen. Hän ei vain johda meitä pois pimeydestä vaan on valmis tuhoamaan koko pimeyden. Hän ei kutsu meitä luokseen vaan tulee itse luoksemme synnin saastuttamaan maailmaan.

Ja meille jää vapaa tahto, seurata häntä iankaikkiseen elämään. Hän kulkee edellämme ja samalla hän on se tie, jota me kuljemme. Hän ei vain anna meille elämää, sillä Hän itsessään on aito ja todellinen elämä.

Osa meistä ei ole koskaan herännyt tähän ylösnousemuksen juhlaan ja todellisuuteen, koska jos me olisimme hereillä, me emme yksinkertaisesti voisi olla iloitsematta siitä ylenpalttisesta armosta ja laupeudesta ja hyvyydestä, joka on tullut osaksemme. Se on enemmän kuin olemme ansainneet, se on liikaa meille edes käsittää.

Ja kun rakkauteen ei edes kuulu sitä, että meidän pitäisi se käsittää tullaksemme siitä osalliseksi. Rakkaus, kuka tahansa sen on kokenut tietää, että se on aina jotain sellaista jota me emme ansaitse. Sitä ei voi ostaa, hankkia tai hakea jostain.

Rakastamista ja rakkautta on yhtä vaikea kuvailla kuin lämpöä tai kotia. Muistatko kun ensi kertaa joku rakastui sinuun?

Ensimmäinen tyttö- ja poikaystävä, joka jostain syystä vain rakastui meihin. Häkellyksestä seuraa mielihyvä ja koko maailma hymyille, jopa nauraa. Kaikki mikä oli tärkeää, oli mahdollista. Mitään turhaa tai aineellista emme tuona päivänä tarvinneet vaan pelkästään rakkaus riitti. Omat vanhempamme jotka tekivät monia uhrauksia puolestamme, jotta meillä olisi hyvä elämä. Tai lapset, joiden vuoksi me olemme myös valmiita tekemään enemmän kuin voimamme antavat myöten.

Rakkautta me emme voi teoillamme ansaita vaan se pitää vain hyväksyä. Eikä loppujen lopuksi edes hyväksyä vaan ottaa se vain vastaan jo koettaa asetella elämänsä siten, ettei tuo rakkaus meitä kohtaan sammuisi omien tekojemme ja sanojemme vuoksi. Rakkaus sammuu, jos käyttäydymme sitä kohtaan ylimielisesti ja halveksuen.

Ja sen muistaa ikuisesti, kun tämä maallinen rakkaus sammui ja hän rakastui toiseen. Silloin maailma pysähtyy ja pettymys on valtava. Hylätyksi tuleminen. Tämä on myös meidän Jumalamme osa tässä synnin kyllästämässä maailmassa kun me käännymme pois hänen luotaan synnin tekojen kautta.

Samalla me voimme muistaa miltä rakastuminen toiseen ihmiseen tuntui. Ainoa toivomme oli siinä, että tuo toinen vastaisi meidän rakkauteemme. Tämä on myös meidän Jumalamme osa tässä synnin kyllästämässä maailmassa kun emme ole vastanneet hänen rakkauteen ja antanut itseämme hänelle.

Jos tämä on ihmisten välistä rakkautta niin miten paljon suurempaa voikaan olla Jumalan rakkaus meitä kohtaan? Iankaikkisen ja täydellisen olennon ehdotonta, pyyteetöntä ja loputonta rakastamista.

Se joka meitä rakastaa on valmis vaikka kuolemaan ristillä meidän puolestamme. Eikä tämä ole sanoja vaan historiallinen tosiasia! Tuon jumalallisen rakkauden rinnalla meidän kykymme rakastaa on kuin pienen tähden valo verrattuna auringon lämmittävään loistoon. Kaikki ihanat kokemuksemme ja muistomme ovat vain pieni häivähdys siitä autuudesta, jota me koemme taivasten valtakunnassa.

Siunattu kevään aika on taas tullut! Vehreyden ja tuoreuden ja uuden elämän aika! Takanamme on pitkä pimeän jakso ja joskus tuntui, että päivät ovat pelkkää pimeyttä. Nyt olemme siirtyneet juhlan aikaan joka kestää 40 päivää ja senkin jälkeen juhlimme tätä ylösnousemuksen sanomaa jokainen sunnuntai. Nyt päivät taas pitenevät ja lumi sulaa pois. Ei kauaakaan, kun puissa taas on vihreät lehdet ja lämpimät tuulet tuovat kesän lähelle.

Älkäämme siis pitäkö tätä ylösnousemuksen sanomaa vain itsellämme vaan viekää se koko maailmaan. Käykää vierailemassa ja slaavimassa, julistamalla Jumalan kunnia ystäviemme luona. Antakaamme anteeksi kaikille vihamiehillemme koska nyt meille kaikille on koittanut uusi synnistä vapaa elämä! Älköön meistä kukaan murehtiko, sillä Kristus on noussut kuolleista ja kuolemallaan voittanut kuoleman!

Kristus nousi kuolleista!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Hyveiden portaat johtavat lähemmäs Jumalaa



Herra, minä olen himoillani kuluttanut jumalallisen elämäni, olen kokonaan syntieni haavoittama; nyt turvaudun sinuun ja rukoilen: armahda minua! (Siinailaisen sunnuntain kanonin 5. irmossin tropari)

Kun tänä sunnuntaina taas muistamme Johannes Siinailaista, Portaiden kirjoittajaa, muistakaamme että meillä on pyhä esirukoilija paastokilvotuksemme tukena. Hän on meidän kanssakulkijamme ja opastajamme noustessamme hyveiden portaita. Pyhä Johannes, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Ristin sunnuntaista alkaen me olemme kääntäneet hiljalleen katseemme kohti Herramme kärsimyksiä ja ristin kuolemaa. Olemme toivottavasti ottaneet vaarin kirkkomme katumuskehotuksesta ja alkanut nousta näitä Johanneksen kuvaamia hengellisiä portaita omassa kilvoituksessamme. Tässä työssä me tarvitsemme paljon anteeksiantoa, sääliä, kärsivällisyyttä ja laupeutta toisiamme kohtaan. Me olemme kaikki maistaneet synnin hedelmää ja olemme pettyneet sen karvaaseen makuun. Nyt on aika nousta ja aloittaa elämä.

Jokainen meistä muistaa toisen valmistautumissunnuntain tarinan tuhlaajapojan paluusta. Hän oli ajautunut elämässään tilanteeseen, jossa hänen pohtimansa ratkaisu vaikuttaisi hänen koko loppuelämäänsä. Jäättääkö sikolätti taakseen ja palata takaisin rakastavan isänsä kotiin, josta hän oli huikentelevaisuudessaan lähtenyt? Kirkossamme tämä Siinailaisen sunnuntai on sen sijaan liitetty laupiaan samarialaisen kertomukseen. Molemmat olivat jättäneet kotinsa ja lähteneet synnin tielle. Nyt meille annetaan kuitenkin entistä vakavampi varoitus synnin tuhovoimasta. Synninteko ei ole vain maanpakolaisuutta vaan hengenvaarallinen tila, joka saattaa pitkittyessään ajaa meidät kuolemaan.

Saatana on kateellinen jokaiselle yrityksellemme, jolla yritämme lähestyä Jumalaa. Me voimme itse yrittää taistella tuota vastustajaa vastaan mutta ainoan todellisen avun saamme Herramme nimen avuksihuutamisesta: Herra Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä! Synti on juurtunut niin syvälle sieluumme, ettemme me pelkästään omien kykyjemme avulla voi tässä taistelussa pärjätä. Sen vuoksi pahan tekemä väsymätön työ sielumme tuhoksi saattaa jopa ajaa meidät Jumalamme suojaan!

Pappi ja leeviläinen kulkivat meidän ohitsemme eivätkä pysähdy auttamaan meitä. Kirkon opetuksessa nämä kaksi kuvaavat lakia ja profeettoja. Kuinka ne olisivat voineet auttaa meitä, koska emme ole kyenneet täyttämään lakia emmekä ole kuunnelleet profeettojen varoitusta. Siksi huudamme avuksemme ohi kulkevaa samarialaista, siis Kristusta, että hän pelastaisi meidän elämämme. Ja jos olemme valmiit antamaan elämämme hänen haltuunsa, hän todella pysähtyy auttamaan. Vain hän voi nostaa meidät juhtansa eli pappiensa selkään ja viedä meidät majataloon eli kirkkoonsa hoidettavaksi.

Entä jos emme edes huomaa olevamme täynnä synnin haavoja? Kuinka silloin edes kykenisimme pyytämään apua?

Kun me löydämme elämästämme pettymyksen ja turhautumisen, me tiedämme että synti on ollut lähellämme. Kun kateus, itsekkyys, ylpeys ja pahanpuhumisen ovat tehneet työt meidän kauttamme, me olemme kuin hätäänjoutuneita, jotka jättivät taivaallisen kotinsa taakseen. Pettymystemme kautta me tunnemme, kuinka elämämme on kulunut turhuudessa ja olemme kiinnittäneet itsemme katoavaan. Onneksi meille on annettu mahdollisuus palata kirkkoon.

Suuren paaston aika johdattaa meidät syvään itsetutkiskeluun ja oman syntisyytemme havaitsemiseen. Me alussa me yritämme monesti kovasti mutta kerta toisensa jälkeen me epäonnistumme. Nöyrtymisen sijaan me saatamme langeta kolmeen huonoon vaihtoehtoon. Me yritämme omavoimaisesti entistä kovempaa ja annamme ylpeydellemme vallan. Toisekseen me saatamme vaipua alakuloisuuteen, koska emme luota riittävästi Jumalan huolenpitoon ja laupeuteen. Kolmas vaihto ehto on se, että me jätämme kaiken kesken ja luovumme uskostamme koska emme ITSE onnistuneet. Siksi meidän pitää aina muistaa, että myös epäonnistumisella on roolinsa hengellisessä kasvussa. Tätä taistelua emme voita ominvoimin vaan ainoastaan Jumalan avulla: ilman minua te ette voi mitään tehdä (Joh. 15:5).

Jumalasta kumpuava vaihtoehto on nöyrtyminen ja rukous. Hän tietää heikkoutemme ja on meidän veljemme ja ystävämme hädän hetkellä. Vain hän voi auttaa meitä silloin kun kilvoitus on vaikeaa eikä vastausta löydy.

Meidän on hiljennettävä itsessämme vanhan ihmisen puhe ja annettava Jumalan pysähtyä luoksemme ja nostaa meidät juhtansa selkään. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä että me osallistumme yhteiseen jumalanpalvelukseen ja hiljennymme. Siitä hiljaisuudesta lähtien me avaamme sielumme Jumalan läsnäololle. Yhtenä päivää jatkamme kirkossa käymistä ja osallistumme katumukselle ja ehtoolliselle. Toisena päivänä otamme hengellisen kirjallisuuden lukemisen avuksemme. Kolmantena päivänä annamme rahaa hyväntekeväisyyteen. Neljäntenä keskitymme rukoukseen yhä tarkemmin ja laajemmin sekä otamme evankeliumin opetukset avuksemme. Rukous ikonin edessä todellakin ohjaa meidät pelastuksen kapealle polulle! Viidentenä kiinnitämme huomiomme valveilla olemiseen ja vahdimme huultemme porttia ja ajatustemme kulkua. Kun huomaamme kuudentena päivänä synnin taas hiipineen ajatuksiimme ja sanoihimme karkotamme ne sinnikkäästi ja periksi antamatta lausumalla Jeesuksen rukouksen.

Nämä kaikki "päivät" ovat hetkiä jokapäiväisessä elämässämme. Kun käännymme syntien runtelemina Herramme puoleen, me huomaamme miten synnin taakka alkaa keventyä harteillamme. Hengellinen ilo alkaa tehdä työtään meidän sisällämme.  Mitä ylemmäs me kiipeämme noita hyveiden portaita, sitä kauemmas katoava maailma jää ja sitä lähempänä me olemme taivaallisia lupauksia.

Siunattua Suuren paaston aikaa ja voimia pyhään kilvoitukseen!