keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Memento mori!


Tuleva Uuden vuoden juhla tuo mieleeni ajan kulumisen, kaiken tilapäisyyden ja elämän vääjäämättömän kulun kohti kuolemaa. Joskus aikamme kiitää eteenpäin ja monet tärkeät asiat elämässä jäävät huomaamatta. Lapset kasvat aikuiseksi, puolisomme tuntuu vieraalta, vanhempamme heikkenevät ja sairastuvat. Toisaalta me voimme elää hyvin tässä hetkessä mutta emme löydä tarkoitusta elämällemme. Tekemistä ja tarkoitusta voimme hetkeksi löytää mutta onko sillä ikuisuuden kannalta mitään merkitystä? 

Memento mori, muista kuolemaasi on vanha elämän ohje. Muista että tämä kaikki on väliaikaista ja sinä olet kuolevainen. Kaikella on aikansa, kuten Saarnaaja kirjassaan toteaa: Aika on syntyä ja aika kuolla. Ehkä kuoleman ja ajan kulumisen muistaminen voisi tulevana vuonna vakavoittaa ja inspiroida meitä. Ehkä se voisi auttaa meitä jalostamaan elämästämme esille ne oleelliset asiat, jotka tekevät elämästä Elämän.

Miksi kuolemaa pitäisi erityisesti muistella, näemmehän kuolemaa joka päivä sitä televisioista ja lehdistä jopa ahdistukseen asti? Siksi, että niin moni on vieraantunut kuoleman todellisuudesta. Ihmiset kuolevat hoitolaitoksissa ilman läheisiään, kuoleman jälkeen vainajia säilytetään sairaalan ruumishuoneissa siunaustilaisuuteen asti, hautaustoimistot hoitavat omaisten puolesta kaikki käytännön järjestelyt. Sanomalehdissä ei kutsuta siunaustilaisuuteen vaan todetaan että siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa. Lapset saatetaan jättää kotiin, jotta he eivät pelästyisi kuollutta. Ruumisarkku halutaan pitää suljettuna, koska joku omaisista saattaa kauhistua vainajan näkemistä. Äärimmilleen vietynä vainaja toimitetaan suoraan ruumishuoneelta tuhkattavaksi.

Me haluamme sulkea silmämme kuoleman todellisuudelta ja kaiken katoavaisuudelta ja sillä on vakavia vaikutuksia elämän arvostamiseen ja luonnon kiertokulun ymmärtämiseen. Me vieraannumme yhä kauemmas sen todellisuudesta ja sen vuoksi meistä on tullut ikään kuin kuolemattomia, vaikka kuolema ei olekaan kadonnut mihinkään. Sinä sinun ja minun aika tulee, varmasti.

Ehkä on hyvä nyt pysähtyä ja olla aivan hiljaa ja hengittää. Kuunnella hiljaisuutta ja kuunnella hetki, kuinka elämä menee eteenpäin ja silti kaikki on pysähtynyt. Avaruus ja koko maailmankaikkeus ympärillämme jatkaa tietään hiljaisuudessa ja harmoniassa. Me olemme elossa ja hengitämme, sydämemme lyö tasaisesti. Kaikella on tarkoituksensa ja sinun vuorosi on myös kuolla. 

Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen. (Ps. 90:12)

Kristinuskossa on erityistä sen jatkuva ja elävä suhde ikuisuuteen. Me elämme ajattomassa ja katoavassa maailmassa, jossa monesti elämämme kulkee nautintoja etsien. Vaikka me usein petymme niiden antamaan palkintoon, me jatkamme niiden etsimistä yhä uudelleen. Vaikka tiedämme tämän kaiken katoavaksi ja väliaikaiseksi, silti me turvaamme elämämme sen varaan. Hiljalleen mekin sairastumme, heikkenemme ja kuolemme. Haemme tarkoitusta elämäämme tästä maailmasta ja kun emme sitä löydä jatkamme etsimistä uudelleen, vaikka tiedämme, että kaikki on hyvin väliaikaista.

Me voimme kokea kuoleman joka päiväisessä elämässämme, kun mietimme päivän kiertoa. Tämä näkyy myös päivittäisissä rukouksissamme: Me rukoilemme, ettemme nukkuessamme joutuisi kuoleman osaksi vaan saisimme hänen laupeudestaan jälleen herätä uuteen päivään. Monissa rukouksissa me pyydämme, ettei Jumala antaisi meidän nukkua synnin uneen, hengelliseen kuolemaan. Se merkitsee suruttomuutta ja katumuksen puutetta. Jokainen päivä on Jumalan lahja ja se merkitsee uutta mahdollisuutta katumukselle, anteeksipyytämiselle ja -antamiselle. Elämä on valmistautumista iankaikkiseen elämään.

Kiitetty olet Herra, opeta minulle käskysi. Me olemme saaneet Jumalan pelastavat käskyt, jotta elämämme varjeltuisi tuholta ja kuolemalta. Me saimme uuden päivän, jotta katumuksen kautta voisimme kääntyä kuolemaan johtavalta tieltä kohti elämän lähdettä. Siksi moni maailmassa koettu ikävä asia on iloinen asia hengellisen elämän kannalta: katumus, anteeksipyytäminen, nöyrtyminen ja suru voivat elvyttää särkyneen mielemme, kun niiden kautta teemme paluun Jumalan luokse.

Memento mori! Kuoleman muistamiseen liittyy myös luottamus ja toivo Jumalan hyvyyteen. Vaikka kuoleman voima on musertava elämässämme, me tiedämme, että Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valloittanut itselleen kuoleman valtakunnan avaimet. Meille on annettu lukuisia lupauksia siitä, että jos me uskomme Jumalaan, me emme kuole vaan me saamme kuoltuamme iankaikkinen elämän.

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh. 5:24)


Valot sammuvat, liikenne hiljenee ja tietoliikenneyhteydet katkeavat. Saapuu hiljaisuus mutta luonto jatkaa kulkuaan. Minä olen muukalainen maan päällä, älä salaa minulta käskyjäsi. Enää ei ole kiire vaan on vain tämä hetki ja tässä hetkessä on elämämme.