sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Ylösnousemuksen ensiairueet




Muistan, kuinka lapsena keväinen pääsiäinen oli kuin Auroraperhonen. Tuo perhonen on kaunis kuin mikä ja varma kevään merkki. Keskelle perhosta oleva musta vartalo kuin Herramme tyhjä hauta, josta säteilee valkoista valoa. Tämä valo leviää kaikkialle. Siipien päissä, siis meidän maailmassamme, tuo ihana valkeus näkyi kevään väreissä kirkkaan oranssina. Värimaailmaltaan tämä perhonen on puhdas, kaunis, yksinkertainen… Aurora, kuin auringon nousu.


Pitkä paaston aika on takana ja nyt olemme siirtyneet juhlakauteen. Pyhien joukot olivat kanssamme, kun viime yönä siirryimme paastosta juhlaan ja otimme vastaan kuoleman voittaneen ja ylösnousseen Kristuksen. Alttari oli täynnä valoa ja lupausta uudesta kirkastuneesta elämästä.

Ylösnousemuksen juhlassa mennyt ja tämä päivä kohtaavat. Me olemme osa historiallista jatkumoa ja jatkamme kirkon ilosanoman levittämistä. Vuosisatoja jatkunut ylösnousemuksen riemu on kaikunut katedraaleista, kirkoista ja rukoushuoneista sukupolvilta toisille. Jokainen meistä on Jumalan luoma mahdollisuus, jokainen meistä on kutsuttu elämään yhdessä rakastavan Luojamme kanssa. 

Ilosanoma on yhä uudelleen herättänyt meidät uuteen aamuun ja antanut uudenlaista toivoa maailman vaikeuksien keskellä. Ylösnousemuksen ilo on yhtä ainutkertainen tänä päivänä kuin silloin kauan sitten Jerusalemissa. Emme missään nimessä muistele menneitä vana koemme miten tyhjän haudan sanoma on tarkoitettu juuri meille, tässä ja nyt. 

Tässä juhlassa siis sekä mennyt että tämä päivä kohtaavat mystisellä tavalla. Samaan aikaan myös maantieteellisten rajoitusten merkitys on kadonnut. On sama, elämmekö idässä vai lännessä, juhlan sanoma on meille kaikille sama. Kristus nousi kuolleista!



Jumala on luonut meille nämä kaikki elämäntäyteiset aikakaudet, tämänkin hetken. Me olemme saaneet armoa armon päälle, rakkauden lahjana tämänkin hetken.

Kirkkomme valoisa juhlakausi on nyt alkanut ja nyt on otollinen aika ilmaista ilomme Jumalan pelastustyöstä. Siksi kiitollisuus on se päällimmäinen asia, joka leimaa suhdettamme Herran Pyhään Pääsiäiseen. Kiitokseen taas liittyy ilo, toivo uudesta, tunne siitä, että meitä rakastetaan. Kiitollisuudella me myös tunnustamme ja vahvistamme uskoamme Luojaamme.

Parhaimmillaan kiitollisuus on yhteisöllistä eikä siinä ole sijaa sanoille sinun ja minun. Kristillinen juhla ei ole poissulkevaa. Tarkoitus on sen sijaan jakaa toisen kanssa: Kaikki mikä on minun, on myös sinun. Meillä on yhteinen taivasten valtakunta, meillä on yhteinen isä, me olemme veljiä ja sisaruksia.


Tuo alussa mainitsemani Auroraperhonen. 

Me olemme joskus niin jämähtäneitä kuviin ja tarinoihin kirkon historiassa ja kuvataiteessa, ettemme havaitse hienovaraisia vihjeitä ympärillämme. Ehkä joskus meidän pitäisi antaa tilaa myös Jumalan yllätyksellisyydelle, kauneudelle ja herkkyydelle ja ottaa vaarin pienistä vinkeistä, joita hän meille antaa. Nuo kauniit Luojan luomat kevään perhoset - ehkä ne ovat ylösnousemuksen ensiairueet, jotka jatkavat juhlan sanoman julistamista myös pääsiäisen juhlakaudesta aina aurinkoisiin kesäpäiviin saakka. 


Siunattua pääsiäisen juhla-aikaa, 

Kristus nousi kuolleista!