perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulupaaston tiellä - vastuu



Joulupaasto jatkuu kirkossamme ja paaston evankeliumit valmistavat meitä tulevaan juhlaan. Kristillisen ja maallisen joulun välillä on suuri. Kristillinen valmistautuminen kohdistuu itsestämme ulospäin ja maallinen joulu taas omaan itseemme. Sen vuoksi kannattaa miettiä otammeko jouluun valmistautuessamme huomioon myös ne ihmiset, jotka ovat heikossa asemassa.

Yhdessä paaston evankeliumissa kerrotaan rikkaasta miehestä. Hän sai hyvä sadon pellostaan. Ja mitä hän teki? Käytti kaiken omaksi ilokseen ja nautinnoksi. Hän jopa sanoi itselleen: Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä! Mutta Jumala sanoi miehelle: Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin, ja kaikki minkä olet itsellesi varannut, kenelle se joutuu?

Toisessa evankeliumissa eräs mies kysyi Jeesukselta mitä hänen pitää tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. - Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja annata rahat köyhille. Mies poistui murheellisena.

Eikö tämä ole selkeä rohkaisu meille hyväntekeväisyyteen? Rakkaus rahaan ja omaisuuteen ja tähän katoavaan maailmaan voi tulla esteeksi minun ja lähimmäiseni, minun ja Jumalan välille.

Kannattaako tämän jälkeen miettiä vastuusta lähimmäisestämme?

Siunausta ja voimia paaston ajan kilvoitukseen!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Luvattu maa






















Mooses johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta ja tästä pitkästä matkasta kohti luvattua maata kerrotaan Toisessa Mooseksen kirjassa. Tämä 40 vuotta kestänyt matka on meille vertauskuva elämästämme kohti Taivasten valtakuntaa. Lyhyemmässä mittakaavassa tuleva joulupaasto on myös matka jostakin jonnekin.

Ja matka suuntautuu eteenpäin, taakse ei ole katselemista. Voimme toki muistaa, kuinka jätämme hengellisen Egyptin taaksemme, synnillisen elämän ja vaikka tie edessä näyttääkin pitkältä ja vaivalloiselta me emme sa jäädä uneksimaan tuosta vanhasta. Edessä on jotain parempaa jota emme ole vielä kokeneet.

Me emme kulje yksin vaan tämä on yhteinen matka. Me emme saavuta pelastusta yksin, vaan voimme pelastua vain yhdessä ja toistemme kautta. Me olemme vastuussa toisistamme ja jokainen huomaavaisuus toisiamme kohtaan ilmaisee sen, miten me rakastamme Jumalaa.

Meillä on päämäärä ja moni kilvoittelija on saavuttanut sen.  Tunnetuimmat näistä ovat pyhiä mutta vielä enemmän on autuaita kilvoittelijoita joiden kohtaloa tai nimiä emme koskaan oppineet tietämään. He olivat matkalla kohti Luvattua maata, jossa heitä odotti armahtava Isä. Jo monia on edelleen matkalla.

Vaikka vaellus kestikin Israelin kansan aikaan kauan, se ei ollut vailla tarkoitusta. Mikään elämässä ei ole vailla tarkoitusta. Myös meidän elämämme kilvoitus kestää kauan, vaikka pian voimmekin huomata, miten aika on loppumassa eikä kukaan ole luvannut huomista päivää.

Kristus on kutsunut meidät tälle tielle. Hän kutsuu yhä uudelleen ja uudelleen. Opetuslapset ottivat kutsun vastaan ja heistä tuli apostoleja. Moni muukin sai kutsun mutta osa kieltäytyi ja osa jätti matkan kesken. Osa palasi katuen oikealle tielle ja heidät otettiin vastaan iloiten.

Kristus kulkee kanssamme. Hän antoi Israelin kansalle kymmenen käskyä ja Vuorisaarnassa hän edelleen syvensi noita elämää suojaavia lakeja.

Muistatteko mitä kävi Laupiaan samarialaisen tarinan hakatulle miehelle? Hän poikkesi tietä ja niin paholainen pieksi hänet henkihieveriin. Samoin käy meille, jos me lähdemme kulkemaan synnin tietä. Onneksi Laupias samarialainen, Kristus, tuli hänen luokseen ja vei hänet kirkkoon hoidettavaksi. Hän sanoi palaavansa haavoittuneen miehen luokse.

Hän jätti lupauksen toisesta Lohduttajasta, Pyhästä Hengestä. Jumala on kanssamme aina maailman loppuun asti ja sitten hän on palaava kunniassaan.

Me emme kulje yksin, sillä me olemme saaneet opetuksen häneltä. Me emme ole yksin, vaikka hairahtuisimme. Hän on armollinen Jumala ja tekee kaikkensa ja antaa anteeksi, vaikka mitä kunhan me vain pysymme tuolla tiellä.

Mikä sitten on tärkeää tällä matkalla? Se että elämme tätä elämää rakastaen. Rakastaen Jumalaa, lähimmäistämme ja itseämme. Kuten Kristus sanoi, siinä on kaikki. Jumala on meidän opettajamme ja hän käski rakastamaan. Hän on meidän esikuvamme ja hän on rakkaus.

Armo. Armahtava Jumala joka on laupias meitä kohtaan. Me valitettavan usein typistämme Jumalan armon ja rakkauden omien sanojemme kautta kovin rajalliseksi maalliseksi. Armo ja rakkaus ovat aina enemmän kuin me voimme kuvitella. Montako kertaa pitää anteeksi, peräti seitsemänkö kertaa? Joskus tuntuu, että me voimme antaa toisillemme anteeksi vain yhden kerran. Saat anteeksi, kunhan et tee samaa toista kertaa.

Erityisesti joulun lähestyessä muistamme Johannes Kastajan, Herran edelläkävijän. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:

Ääni huutaa:
- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme!

Me olemme matkalla mutta samalla tämä on myös vastavuoroinen tapahtuma: Jumala on tulossa luoksemme ollakseen meidän kanssamme.

Kristus on odottaa meitä päämäärässämme. Hän meni jo aiemmin valmistamaan meille asuinsijat Isänsä kotona.

Siunattua joulupaaston aikaa!

lauantai 19. elokuuta 2017

Pelastuksen tiellä


Kirkkovuosi kääntyy kohti loppua ja meillä tapana sanoa, että syyskuun alusta alkaa uusi pelastuksen vuosi. Mitä me tarkkaan ottaen ajattelemme pelastuksesta, ja mitä siinä tapahtuu?

Monesti kysytään mikä erottaa ortodoksista ja luterilaista uskoa. Olen aika usein sanonut, että meidän käsityksemme pelastuksesta on hieman erilainen. Joskus luterilaisella puolella sanottiin, että ihminen pelastuu yksin uskosta eikä teoilla ole merkitystä. Vain Jumalan armo voi pelastaa ihmisen. Mitä me ortodokseina tähän sanomme? Monesti otamme tässä kohtaan esiin apostoli Jaakobin kirjeen, jossa sanotaan: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? (Jaak. 2:14)

Silti meidän uskossamme ilmaistaan selkeästi, ettei yksikään teko tee meitä vanhurskaiksi Jumalan edessä. Kuten Basileios Suuri sanoo eukariastian salaisessa rukouksessa:

Sen tähden oi Kaikkein pyhin Herra, mekin syntiset ja kelvottomat palvelijasi, tultuamme otollisiksi palvelemaan pyhän uhrialttarisi edessä, emme vanhurskautemme tähden, sillä emme ole tehneet mitään hyvää maan päällä vaan luottaen armoosi ja laupeuteesi ---.

Jos meillä olisi riittävästi vanhurskaita tekoja pelastustamme varten, niin mihin silloin tarvitsisimme armoa?

Kirkon opetus nojaa yhteistyöhön Jumalan ja ihmisen välillä (kr. synergia) kun tavoittelemme pelastusta. Vaikka me olemmekin särkeneet Jumalan kuvan itsessämme ja olemme kaukana hänen kaltaisuudestaan, meillä on katumuksen kautta mahdollisuus anteeksiantoon ja uuteen elämään. Jumala on lähellä, ja kun katuen ja rakastaen lähestyn Häntä ja Hän pelastaa minut armossaan ja laupeudessaan. Aivan symmetrinen tämä kuvio ei ole mutta molempien aktiivisuutta vaaditaan. Kun minä kuljen yhden askeleen, niin Jumala ottaa kymmenen. Pelastuksemme on armahtavan Jumalan kädessä.

Siksi meidän on haluttava ja yritettävä. Vaikka epäonnistumme me emme anna periksi ja nousemme ylös yrittämään uudelleen uudelleen. Koko hengellisen elämän idea on jatkuva ja toistuva katumus ja paluu Jumalan luokse. Jos kuljemme riemusaatossa kohti Taivasten valtakuntaa vailla epäonnistumisia ja pettymyksiä olemme matkalla kohti kadotusta. Kenekään pyhän elämä ei ollut sellaista edes kuoleman hetkellä.

Valitse iankaikkinen elämä. Sinulle on annettu vapaa tahto ja siksi sinun on valittava tämän maailman ja Jumalan välillä. Seuraatko Kristusta vai lähdetkö katoavan elämän tielle?

Vapaalle valinnalle on annettu aivan valtavan suuri merkitys. Jumala ei pelasta meitä, ellemme ole halua sitä. Jumala ei kosta meille, vaikkemme olisi kiinnostuneet asiasta. Me voimme valita kaiketi jopa surkean lopun elämällemme mutta silti Jumala odottaa meitä kärsivällisesti. Hän suojelee viimeiseen asti eikä anna minkään tarpeettoman pahan kohdata meitä.  Hän on Rakastava isä, joka odottaa portilla tuhlaajapoikaansa.

Tässä on tärkeä huomata, että yritys riittää. Kunhan vain lähdemme kulkemaan ristin tietä ja teemme vilpittömästi parhaamme. Silloin Jumala on kanssamme.

Muistatteko sokean Bartimaiuksen joka tien vieressä huusi Jeesusta apuun? Tämä tarina kertoo pelastuksesta.

He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. (Mark. 10:46-52)

Niin, sekä usko että teot. Ja kun pysyt mukana laumassa ja seuraat paimenesi ääntä, niin voit pelastua. Aivan kuten lampaatkin tekevät tänä päivänä.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Päivän koittaessa

Rukous päivän koittaessa
Vanhus Sofroni Saharov (1896-1993)



















Oi iankaikkinen Herra ja kaiken Luoja,
joka tutkimattomassa hyvyydessäsi olet kutsunut minut tähän elämään,
joka olet suonut minulle kasteen armon ja Pyhän Hengen sinetin,
joka olet sytyttänyt sisimpääni kaipuun etsiä Sinua, ainoaa totista Jumalaa:
kuule rukoukseni.

Minulla ei ole itsessäni elämää, valoa, iloa, viisautta
eikä voimaa muutoin kuin Sinussa, Jumala.
Lukemattomien syntieni tähden
en rohkene nostaa silmiäni Sinun puoleesi.
Mutta Sinä itse sanoit opetuslapsillesi:
”Kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte” (Matt. 21:22)
ja: ”Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen” (Joh. 14:13).

Tämän tähden rohkenen huutaa avukseni Sinua.
Puhdista minut kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta.
Opeta minua rukoilemaan oikein.
Siunaa tämä päivä, jonka olet antanut minulle, ansiottomalle palvelijallesi.
Siunauksesi voimalla auta minua puhumaan
ja toimimaan aina Sinun kunniaksesi puhtaalla mielellä,
nöyrästi, kärsivällisesti, rakastavasti, ystävällisesti, rohkeasti,
viisaasti ja rauhan hengessä – alati tietoisena siitä, että Sinä olet läsnä.

Käsittämättömän hyvyytesi tähden, oi Herra Jumala,
näytä minulle tahtosi polku ja anna minun vaeltaa kasvojesi edessä vapaana synnistä.

Oi Herra, kaikkien sydämet ovat Sinulle kuin avoin kirja.
Sinä tiedät minunkin tarpeeni.
Sinä tunnet sokeuteni ja tietämättömyyteni.
Sinä tunnet voimieni heikkouden ja sieluni turmeluksen,
mutta katseeltasi ei ole kätkössä myöskään tuskani ja ahdistukseni.
Siksi rukoilen Sinua: kuule minua
ja Pyhän Henkesi kautta osoita minulle tie, jota minun tulisi vaeltaa.
Ja kun minun viheliäinen tahtoni yrittää houkuttaa
minut toisille poluille, älä silloin säästä minua,
Herra, vaan pakota minut palaamaan luoksesi.

Rakkautesi voimasta suo minun aina riippua hyvässä kiinni.
Pidätä minut joka ainoasta sieluani turmelevasta sanasta ja teosta,
jokaisesta mielenliikahduksesta, joka ei Sinua miellytä ja joka koituisi vahingoksi veljelleni.
Opeta minulle, mitä minun pitäisi sanoa ja kuinka minun tulisi puhua.
Jos tahdot, etten avaa suutani, vahvista minua olemaan vaiti rauhan hengessä,
jotten loukkaa lähimmäistäni enkä tee häntä surulliseksi.

Aseta minut Sinun käskyjesi polulle ja varjele minua
viimeiseen hengenvetooni asti eksymästä pois säädöstesi valkeudesta,
että käskysi tulisivat koko olemukseni ainoaksi laiksi
sekä maan päällä että koko ikuisuudessa.

Niin, Herra, rukoilen Sinua, ole armollinen minulle.
Sääli minua ahdistuksessani ja kurjuudessani
äläkä kätke minulta pelastuksen tietä.

Tyhmyyksissäni minä pyydän Sinulta, Jumala, monia ja suuria asioita.
Kuitenkin olen koko ajan tietoinen pahuudestani,
kelvottomuudestani ja arvottomuudestani.
Armahda minua.
Älä heitä minua pois luotasi liiallisen rohkeuteni tähden,
vaan pikemminkin lisää minussa uskallusta lähestyä Sinua.
Suo minun, kaikkia muita huonomman, rakastaa Sinua
siten kuin olet käskenyt, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani,
kaikesta mielestäni ja kaikesta voimastani, koko olemuksellani.

Niin, oi Herra, Pyhän Henkesi kautta opeta minulle
oikeaa ymmärrystä ja lahjoita sisimpääni tieto.
Suo minun oppia tuntemaan Sinun totuutesi
ennen kuin minut lasketaan hautaan.
Varjele ajallista elämääni siihen asti, kunnes tuon eteesi katumuksen, joka kelpaa Sinulle.
Älä tempaa minua pois tästä maailmasta kesken päivieni
äläkä silloin, kun mieleni vielä peittää synkkä pimeys.

Kun sitten näet hyväksi saattaa elämäni päätökseen,
varoita minua ennalta, että voisin valmistaa sieluani astumaan eteesi.
Ole kanssani, oi Herra, tuona peljättävänä hetkenä
ja lahjoita minulle pelastuksen ilo.
Puhdista Sinä minut salaisista vioistani, kaikesta vääryydestä,
joka on sisimpäni kätkössä, ja lausu minulle vapahduksen sana seisoessani tuomioistuimesi edessä.

Niin, Herra, suuresta armostasi ja määrättömän ihmisrakkautesi tähden kuule rukoukseni.


***


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Apostolien paasto on alkanut



Pääsiäisen juhlakausi on takana ja helluntain päätösjuhla oli viime perjantaina. Tänään maanantaina laskeudutaan apostolien paastoon ja paasto päättyy 29.6. kun vietetään apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Apostolit ovat tämän paaston esikuvia. He aloittivat työnsä paastoamalle ja sitten lähtivät maailmaan levittämään ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta. Tästä alkoi kristinuskon voittokulku, joka muutti koko maailman.

Nyt alkava kesäpaasto jää usein meillä kesän jalkoihin. Nyt alkava apostolien paasto on ulkoisesti keveämpi kuin Suuren paaston aika. Viini, kala ja öljy on sallittu paitsi keskiviikkona ja perjantaina. Paasto ei ole myöskään kovin pitkä etenkään tänä vuonna, mutta silti me voimme tehdä siitä elämäämme mullistavan ajanjakson. Pelastuksen hetki on käsillämme.

Jokainen meistä noudattaa paastoa omien kykyjensä mukaan. Sairaat, raskaana olevat ja lapset voivat noudattaa paastoa soveltuvin osin. Paastoa ei kannata laiminlyödä sen takia, että on aiemmin siinä epäonnistunut tai että tavoittelee täydellistä suoritusta. Harvoin osaamme paastota ensimmäisestä kerrasta alkaen. Ei, paasto on pikemminkin koko elämän läpi kestävä harjoitus, jossa me kehitymme kun olemme siinä vilpittömin ja vapain mielin mukana. 

Paastoaminen on oleellinen osa hengellistä elämää. Sen kautta me voimme ilmaista kuuliaisuuttamme ja nöyrtymistä Jumalan edessä ja etsiä sitä mikä katoavan sijan ikuista. 

Kirkko on normatiivinen paaston suhteen ja odottaa meiltä tietynlaista elämäntapaa, ajattelua ja toimintaa. Paasto on ilmaus meidän uskostamme ja kuuliaisuudesta Jumalan edessä. On hyvä aina pitää mielessä, ettemme palvele Jumalaa vain ajatusten ja sanojen kautta vaan pyrimme tekemään sen aina myös tekojen kautta.

Apostoli Jaakob kirjoittaa: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaak. 5:14-17)

Paastosäännöt luovat meille ihanteen hyvästä elämästä. Keskitymme ruumiimme ja sielumme kannalta tarpeellisiin asioihin ja jätämme ylimääräisen pois. Nautinnoilla on oma paikkansa kun alkaa juhlan kausi mutta muuten etsimme mieluummin ikuista ja iankaikkista kuin katoavaa ja väliaikaista.

Miksi meidän sitten pitäisi paastota? 

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" 15 Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. (Matt. 9:14-15)

Jeesus paastosi monessa evankeliumin kohdassa. Kasteen jälkeen hän lähti erämaahan ja paastosi 40 päivää ja yötä. Hän vetäytyi yksinäisyyteen, jossa hän paastosi ja rukoili. Vuorisaarnassa hän sanoi: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät (Matt. 5:16).

Hän ei siis sanonut, että jos paastoatte vaan kun paastoatte. Sama koskee rukousta ja hyväntekeväisyyttä - ei jos vaan kun. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan, kuinka apostolit paastosivat ja apostoli Paavalin lähetyskirjeissä annetaan kehotuksia paastoamaan.

Paasto saattaa tehdä meidät ylpeiksi ja toisiamme tuomitseviksi. Sen vuoksi on tärkeää muistaa, että paasto on henkilökohtainen asia. Samoin kuin rukous, me emme tee sitä farisealaisesti ja rehennellen vaan pitäen sen omana tietonamme. 

Ilman lähimmäisen rakkautta paastosta ole meille mitään hyötyä, kuten apostoli Jaakob äsken kirjoitti.

Paasto valmistaa tärkeään tehtävään.  Apostolit jättivät Jerusalemin taakseen ja lähtivät julistamaan evankeliumia. On silmiinpistävää, miten Helluntain jälkeen he eivät olleet enää pelokkaita ja neuvottomia opetuslapsia vaan rohkeita, kuolemaa pelkäämättömiä uskon sankareita. Samalla kun muistamme, että Kristus oli jättänyt heidät maailmaan mutta lupaus toisesta Lohduttajasta sai täyttymyksen, kun pyhä Henki vuodatettiin heidän päälleen. Me olemme saaneet tämän saman hengen kasteen sakramentissa ja siten mekin olemme valmiita tähän samaan tehtävään.

Apostolisuus on uskon jakamista. Kirkossa saamamme pyhän Hengen lahja on yhteinen ja tarkoitettu jaettavaksi samoin kuin keskinäinen rakkaus, hyvinvointi, laupeus, hyvän tekeminen jne. Se ei ole vain puhumista vaan tekemistä. Tämän vuoksi monet pyhät ihmiset ovat meille esikuvia omassa vaelluksessaan. 

Apostolit kokosivat yhteen hajallaan olevat. Työ jatkuu tänäkin päivänä ja tehtävämme on kutsua toisemme jälleen yhteiseen liturgiaan. Sen vuoksi on luontevaa muistaa, että sana apostoli merkitsee lähetettyä. Lähtiessään evankeliumin julistamiseen he toteuttivat Jeesuksen viimeistä käskyä opetuslapsilleen: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä.


Siunattua paaston aikaa kaikille!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Yksilöllisyydestä yhteisöllisyyteen
















Miksi puhun aina me-muodossa ja korostan yhteisön merkitystä ja kaikkea sellaista mikä tekee meistä yhteisön?  Siksi että ortodoksisuus on ajattelultaan hyvin yhteisöllinen, vaikka se ei aina meidän käytöksessämme näkyisi.

Tänään (8.5.2017) Iltasanomissa puhuttiin hautajaisista, joissa ei ollut lainkaan saattoväkeä. Hautajaisiin kutsuttiin koululaisia, jotta hautajaiset eivät olisi "hiljaiset hautajaiset". Joensuulainen pastori kertoi, ettei vainajalla ollut sukulaisia tai ystäviä jotka olisivat tulleet saattamaan häntä viimeiselle matkalle. Tämä surullista mutta olen itse tällaisiin tapauksiin jonkun kerran törmännyt. Ellei vainajalla ole lapsia tai sisaruksia näin voi helposti käydä.

Lehtijutun huoli syntyi siitä, ettei vainajalla ollut ystäviä tai sukulaisia. Samalla aloin miettiä, että onhan hänellä ystäviä ja sukulaisia vaikka kuinka paljon, jos hän oli kirkossa kävijä.

Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi." Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."(Matt. 12:46-50)

Me olemme lyhyessä ajassa tulleet siihen pisteeseen, että monet kirkon toimitukset ovat muuttuneet yksityistilaisuuksiksi. Tämä ei kuitenkaan ole kirkkomme ajattelun mukaista, sillä jokainen seurakunta on yhteisö. Olisi kovin luonnollista, että ihmisen elämään liittyvät tapahtumat ja toimitukset tapahtuisivat yhdessä seurakuntalaisten kanssa ja läsnä ollessa.

Ja kyse ei ole vain siitä, että esim. vainaja jäisi yksin. Yhtä oleellista on myös se, että nuo pyhät toimitukset muistuttavat myös meitä elämän tärkeistä hetkistä. Me voimme kulkea toistemme rinnalla ja tukea toisiamme niin ilossa kuin surussakin. Kaste, avioliitto ja hautaan siunaaminen ovat luonnollinen osa meidän elämäämme ja nuo toimitukset pitävät meidät kiinni tässä elämässä. Ne tekevät meidän elämästämme elämän.

Tätä asiaa vastaan on myös hyvin tietoisesti taisteltu. Nykyisin meillä on kasteliturgioita, jolloin moni kirkon vakikävijä on paikalla. Mutta yhtä lailla liturgian osana voidaan myös toimittaa avioliittoon vihkiminen tai hautaan siunaaminen. 

Nämä yhteiset toimitukset eivät kuitenkaan ole mikään uusi keksintö vaan kyse on paluu alkuperäiseen varhaiskirkon tapaan.  Tämä on päämäärä, johon meidän on pyrittävä.

Osaltaan ongelma on siinä, ettemme voi ilmoittaa lehdessä kuka on kuollut ja kenen lapsi kastetaan seuraavaksi. Kuulutukset ennen häitä on edelleen olemassa mutta harvemmin näitä sanomalehdissä julkaistaan. 

Tässä kuitenkin voidaan usein tehdä poikkeus, jos kyseessä on henkilö, joka kiinteästi on ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Luonteva tapa tähän ilmoitukseen on kirjoittaa muistokirjoitus vainajasta, jonka lopussa mainitaan siunaustilaisuuden aika ja paikka.

Hautajaiset eivät ole yksityistilaisuus eikä omaisilla ole yksinoikeutta vainajaan. Vainaja on saattanut olla hyvin tärkeä osa seurakuntamme elämää ja olisi outoa, että joku kieltäisi ihmisiä osallistumista siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuuden voi jokainen tietenkin järjestää omiensa parissa mutta kirkossa toimitettava siunaustilaisuus on kaikille yhteinen tapahtuma.


Ortodoksinen pelastuskäsitys lähtee siitä, että me pelastumme toistemme kautta. Kukaan ei pelastu yksin vaan yhteisö on se, joka pelastuu, jos on pelastuakseen. Meille on myös hyvin tuttu opetus siitä mistä me voimme löytää Kristuksen: me löydämme Hänet toisesta ihmisestä.

Asioiden ei tarvitse olla jatkossa siten kuin ne tällä hetkellä ovat. Yksinäisyyden torjunta on tänä päivänä hyvin tärkeää koska se on yhä ylestyvät ongelma, etenkin vanhojen ihmisten kohdalla. Se on arkipäivän diakoniaa joka ei maksa mitään mutta tuottaa paljon iloa ja turvallisuutta kanssaihmisillemme. 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Minun tähteni

Kristus nousi kuolleista!

Nyt vietämme pääsiäisen juhla-aikaa ja olemme hengellisen uudistumisen kynnyksellä. Herramme ylösnousemuksen juhlan aikana me muistamme, kuinka Vapahtajamme ilmestyi opetuslapsilleen 40 päivän aikana vahvistaakseen heidän uskoaan ylösnousseeeseen Herraan. Nämä ilmestykset koskevat myös meitä.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.  (Joh. 3:16)

Törmäsin tänään iltarukouksissani kohtaan, jossa puhuttiin siitä, kuinka pelastus tapahtui minun tähteni. Toki, pelastus on tapahtunut meidän tähtemme, niin kuin usein sanotaan. Samalla usein puhutaan kuinka kaikki pyhät tapahtumat tapahtuvat tänä päivänä. Mutta se, että ikuisuus on tässä hetkessä ja koskee nimenomaan minua, oli hätkähdyttävää.

Siksi hetken aikaa ymmärsin, että tässä hetkessä on ikuisuus. Tässä hetkessä voimme kokea sen saman Jumalan, jonka puoleen pyhät, autuaat ja vanhurskaat ovat kääntyivät.

Pyhä Maksimos puhui kosmisesta liturgiasta, jossa koko luomakunta yhtyy taivaallisten enkelten kuoroon ylistämään Jumalaa: Pyhä, pyhä, pyhä olet sinä Jumala. Aikakausilla, maantieteellä, tai millään muilla rajoilla ei ole enää väliä.

Koko ihmiskunta aina luomakunnan varhaisesta alkuhistoriasta profeettoihin, Israelin kansan vaiheisiin, puhumattakaan Herramme pelastustyöstä todistavat Jumalan läsnäolosta. Pyhät apostolit, jotka lähtivät täynnä pyhää inspiraatiota, levittivät ilosanomaa koko maailmalle. Me olemme saaneet tuon sanoman ja sen vuoksi olemme yhtä heidän kanssaan.

Yhtä lailla pyhät opettajat, marttyyrit, palkattaparantajat, pyhittäjät, itsensäkieltäjät, neitseet, tunnustajat, kilvoittelijat. Me elämää samaa todellisuutta. Herrassamme Jumalassamme me olemme yhtä, niin elävät kuin kuolleet.

Sen vuoksi Jumalan rakkautta minua yksinkertaista syntistä kohtaan on vaikea ymmärtää, koska en ole Hänen rakkautensa arvoinen. Ja samaan aikaan - se lahja, jonka olen saanut, on ylitse kaiken ymmärryksen. Jumala ei rakasta, Jumala ei ole laupias eikä ole armollinen vaan Hän on rakkaus ja hän on laupeus. Kun käännymme Hänen puoleensa, käännymme rakkauden, armon ja laupeuden puoleen. Kristuksen pelastustyö oli kertakaikkinen ja koskee meitä kaikkina aikoina, jopa tässäkin hetkessä.

Kuinka minä sitten vastaan, jos kaikki on tehty myös minun tähteni? Järjestämällä elämäni sellaiseksi, että elän sen mukaan, miten uskon ja rakastan. Laitan elämäni asiat järjestykseen sen mukaan, mikä on minulle arvokasta ja mitä rakastan. Kun minulle puhutaan, minä vastaan. Kun joku kolkuttaa ovellani, riennän avaamaan sen ja otan vieraan vastaan.

Herra on lähellämme ja odottaa vastaustamme.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kristus nousi kuolleista!


















Kristus nousi kuolleista!

Lauantaiyönä kokoonnuimme Kouvolan pyhän Ristin kirkkoon ja ristisaatto aloitti pääsiäisyön tapahtumat. Kun palasimme saaton jälkeen tyhjään kirkkoon, ikään kuin Kristuksen tyhjään hautaan, alkoi ilo, joka kiteytyi sanoissa "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."

Voi olla kovin abstraktia puhua siitä, että Kristus on kuolemallaan voittanut kuoleman. Haudan takaiset asiat ovat meille kaukaisia asioita, ellei kuolemantapauksia ole ollut lähellä elämäämme. Ja kuinka monestikaan olisi, koska kuolema on todella eristetty pois meidän arkisesta kokemusmaailmasta. Siksi meidän kannattaa lähestyä asiaa hieman arkisemmasta näkökulmasta - toivon ja kaipauksen näkökulmasta. Siihen liittyy myös rakastavan Jumalan huolenpito ja Hänen kaikkivaltiutensa.

Voimattomuutemme joidenkin asioiden äärellä saattaa ylösnousemuksen sanoman myötä kasvaa suunnattomaksi voimaksi jota mikään tai kukaan ei voi kukistaa.

Kristuksen voitto kuolemasta asettaa mittasuhteet meidän elämämme haasteille ja suruille. Monesti tämän maailman ongelmat hämärtävät meidän tarkoituksemme tässä elämässä. Mittasuhteet eivät vastaa ongelmaa ja elämästä voi tulla sarja taisteluita ongelmia vastaan.

Tämä usein konkretisoituu siinä, kun jaamme murheemme toisen ihmisen kanssa. Ihminen, joka ei ole osallisena meidän haasteissamme, osaa usein asettaa mittasuhteet asioille. Samalla myös puhuminen ja kertominen ongelmista saadaan tuoda nopeasti helpotuksen taakkamme kantamiseen.

Vuorisaarnan sanoma ilmaisee edelleenkin syvän salaisuuden tästä elämästä ja sen tarkoituksesta.

Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?'  Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 5:31-34)

Tämä lyhyt opetus yrittää kääntää tavallisen ajattelumme ylösalaisin. Me monesti ajattelemme, että menemme kirkkoon sitten kun arkiset asiat on hoidettu ja ratkaistu. Kun asetamme etusijalle tämän maailman huolet, nuo huolet voittavat meidän elämämme ja Jumala jää unohduksiin.

Siksi kirkon sanoma pääsiäisenä on yksinkertainen. Meidän ei pidä liikaa huolehtia siitä, kuinka me pärjäämme, sillä me voimme luottaa Jumalan huolenpitoon. Jos hän rakastaa meitä niin paljon, että on valmis kuolemaan puolestamme, niin eikö hän auttaisi meidän paljon pienemmissäkin asioissa. Sen vuoksi me emme saa asettaa mitään niin tärkeäksi elämässämme, että se hämärtäisi ylösnousemuksen sanoman. Ei ole sellaista asiaa, mitä Herra ei olisi voittanut ristinkuolemallaan ja nyt kaikki on tehty uudeksi.

Ei pääsiäisen sanoma tee tyhjiksi ongelmiamme mutta se asettaa ne oikeaan mittasuhteeseen. Ja ehkä vielä enemmänkin, jokapäiväiset elämän haasteet sisältävät tarkoituksen. Luotammeko Jumalaan, että hän johtaa meidät pois "Egyptin orjuudesta" kohti luvattua maata, vaikka läpi Punaisen meren? Hän ei vain ohjaile meitä ylhäältä vaan kulkee kanssamme kärsivällisesti ja lempeästi ohjaten.

Luota häneen ja ole kärsivällinen. Älä luovu toivostasi ja uskostasi. Hän on kanssamme!


Siunattua ylösnousemuksen juhlaa!

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kohtuu kaikessa



Aika harvoin puhumme kohtuullisuudesta ja itsehillinnästä, vaikka se onkin keskeinen osa hengellistä elämää. Etenkin nyt paaston aikaa meidän on arvioitava kilvoitustamme kohtuuden valossa. Tervehenkisesssä teologiassa ja kilvoituksessa vältetään ääripäitä, koska sieltä harvoin löytyy hyvää.

Kohtuuttomuuden lähellä on ainakin kaksi pahetta, jotka huomaamatta hiiipivät elämäämnme, ellemme ole valppaita: ylpeys ja itserakkaus. Jos paastoamme yli kohtuuden, me saatamme tulla ylpeiksi saavutuksistamme. Hiljalleen väheksymme toisen ihmisen paastoa ja saatamme vaatia häntä noudattamaan omaa kohtuuttomuuttamme. Jos taas laiminlyömme paaston ja juoksemme halujemme perässä, sammuu rakkaus lähimmäiseemme. Me veltostumme, haluamme enemmän ja lopulta olemme tyytymättömiä, kun mikään ei tuota enää meille riittävää nautintoa.

Kohtuullisuus ja inhimilliset tarpeemme liittyvät oleellisesti toisiinsa: kohtuullisuus suojaa meidän elämäämme. On asioita, joita me haluamme ja toisaalta on asioita, joita tarvitsemme. Kohtuullisuus keskittyy nyt nimenomaan siihen, mitä me tarvitsemme tullaksemme toimeen tässä elämässä. Halut taas ovat ylimääräistä, joista luopumalla me tulemme toimeen. Toki juhlalla on sijansa vuoden kierrossa mutta ilman kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä juhla menettää merkityksensä. Halujemme jatkuva tyydyttäminen johtaa kyllästymiseen, kyllästyminen turhautumiseen ja turhautumisen keskellä me huomammme yhä suuremman tyhjyyden.

Tätä varten meille on paastoaminen.

Paaston tarkoitus on järjestää elämämme niin, että voimme täyttää inhimilliset tarpeemme. Paaston tarkoitus on karsia turhat halut mielestämme. Turhat halut ovat monesti sellaisia asioita, jotka tulevat meidän ja Jumalan väliin. Me haluamme jotakin maallista ja samassa siiitä tulee meille päämäär. Samalla unohdamme oman Jumalan ja elämämme pyhän tarkoituksen. Halumme kohteesta tulee meille siis päämäärä, vaikka se alkuaan olikin vain väline, jonka kautta Jumala osoittaa meille hyvyyttään.

Ortodoksisessa kirkossa me emme koskaan paastoa yksin tai omaksi iloksemme. Kristillisen elämän tarkoitus on lopulta käyttää vain se mitä tarvitsemme ja jakaa toistemme kanssa se mikä jää ylitse. Meillä on oikeus tarpeidemme tyydyttämiseen mutta halujen täyttäminen voi tarkoittaa sitä, ettei lähimmäisemme kykene täyttämään omia tarpeitaan. Siksi on olennaista, että me käytämme yli tarpeen jäävän osan lähimmäistemme auttamiseksi.

Kun me lähdemme kohtuuden tielle, meidän on taisteltava vanhoja tottumuksiamme vastaan. Tämä taistelu on kuitenkin hyvin vapauttava kokemus. Monesti tuntuu siltä, ettei ruoka tai juoma tai viihde sido meitä vaan me voimme itse päättää niiden käytöstä. Sen kautta opimme huomaamaan, miten meille on syntynyt riippuvuuksia, jotka ovat aivan turhia ja tarpeettomia. Tämä oivallus lisää meissä elämän tarkoituksen ja aitouden ymmärtämistä.

Siunattua paaston aikaa kaikille lukijoille!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kymmenen spitaalista














Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk. 17:12-19)

  
Kymmenen miestä tien vieressä tuomittuina kuolemaan. Vasta sairaus sai heidät ymmärtämään, että me kaikki olemme kuoleman omia ja elämä kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Tämä maailma ei heitä auttanut, päinvastoin, se karkotti heidät luotaan, ajoi ulos kaupungista. He havahtuvat, kun kuulevat Jeesuksen olevan heidän lähellä.  

Miksi Jumala lähestyy näitä sairaita ja syntisiä ihmisiä, jotka kaikki muut ovat karkottaneet luotaan? Siksi, että Jumala tuli ihmiseksi, jotta syntisistä voisi tulla pyhiä. Kristus tulee sairaan luo parantaakseen hänet, hän tulee kadonneen luokse viedäkseen hänet takaisin Taivaalliseen kotiin.  Jumalan rakkaus on sitä että vaikkei ihminen etsi Luojaansa niin silti Jumala on uskollinen liitolleen ja etsii kadonneen luotunsa!

Mitä me sanomme ja ajattelemme kun sairaudessamme käännymme Jumalan puoleen? Tässä kertomuksessa miehet rukoilivat armoa ja saivat jälleen elämänsä takaisin. Tässä kohtaa on tärkeää havaita se että Jeesus ensin teki ihmetyön ja vasta sen jälkeen kyseli heidän uskonsa perään. Tavallisesti tämä menee toisinpäin. Muuttiko tuo ihmeteko näiden miesten uskoa ja elämää. Ei, vain yksi palasi kiittämään. Jumalan päämäärä ei ole antaa meille vuosia toisensa jälkeen vaan hän antaa meille mahdollisuuden parannukseen ja pelastukseen. Siksi vastaus siihen, mitä me sanomme Jumalalle, vaihtelee.

Jumala voi myös osoittaa ihmeellisen voimansa ja parantaa meidät sairaudesta. Ehkä tuossa tapauksessa tunnusteon koettuamme teemme parannuksen ja palaamme Jumalan luo. Mutta kuinka monesti me olemmekaan olleet kuin nuo yhdeksän muuta jotka eivät palanneet? Ehkä olemme hetken olleet kiitollisia Jumalalle hänen ihmeestään ja jaksaneet hetken olla kiitollisia mutta sitten unohtaneet kaiken. Tuo ihme oli suuri mutta se ei aiheuttanut muutosta elämässämme.

Mutta ymmärrämmekö me lopulta mitä me pyydämme? Tiedämmekö paremmin mikä on meille hyväksi ja pelastukseksi? Sairaudella voi olla monta erilaista tarkoitusta ja se voi koitua myös sielumme pelastukseksi. Se saa meidät kääntymään Jumalan puoleen ja luottamaan hänen apuunsa. Vaikka ruumiimme kuolisi tuon sairauden takia, me voisimme saavuttaa sielullemme iankaikkisen elämän uskollisuuden ja nöyryyden kautta.

Siksi on monesti parempi pyytää, että me saisimme Jumalalta riittävästi voimaa ja kärsivällisyyttä kantaa ristimme jonka olemme saaneet. Tämä kuuliaisuutta ja kaiken antamista Jumalan haltuun. Tätä kautta nöyryys kasvaa sydämessämme ja ymmärrämme mitä Herramme tarkoittaa sanoillaan:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)

Nöyryys on sitä, että me luovumme omasta tahdostamme ja pyrimme löytämään kaikessa Jumalan tahdon. On suuri lahja oppia ymmärtämään se opetus, jonka vanhurskas Job kiteytti: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job 1:21)

Kyse ei ole siitä mitä meille tapahtuu vaan siitä, miten me asennoidumme siihen ja kuinka kunniallisesti me tuon ristin kannamme. Uskon vahvasti, että kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa. Oikein ymmärrettynä jokainen elämämme tapahtuma johtaa meitä kohti pelastusta, jos osaamme asennoitua siihen oikein. Siihen tarvitsemme nöyrää asennetta Herraamme kohtaan ja kykyä hiljentyä ja kuunnella hänen sanojaan.


Jokainen noista kymmenestä miehestä päätyi lopulta kuolemaan. Siksi meidän on ymmärrettävä koko elämämme kokonaisuus ja ymmärtää, ettei Jumalan tarkoitus ole pelastaa katoavaa ruumistamme tässä maailmassa. Jumala on sen tehnyt maasta ja Jumalan käskyn mukaan maahan palaava. Hänen tarkoitus on saada meidän katoamaton ja ikuinen sielumme pelastumaan.