tiistai 31. joulukuuta 2013

Siunatut vaikeudet - Kohti vuotta 2014























Tämän vuodenajan pimeys luo rauhallisuutta, toivoa ja rukouksellista mielialaa. Kun vuosi lähestyy loppuaan on hyvä miettiä oman elämän hyviä puolia ja kiittää niistä Jumalaa. Samalla miettiä myös elämän epäonnistumisia ja virheitä ja osallistua katumuksen sakramenttiin. Samalla kannattaa pohtia myös tarkemmin sitä arvioimmeko oikein elämämme hyviä ja huonoja asioita. Väitän, että elämämme huonot asiat saattavatkin olla kovin hyödyllisiä hengelliselle elämällemme ja päinvastoin.

Tämä vuosi on ollut itselleni varsin haastava ja rikkonainen. Vasta nyt jälkikäteen olen alkanut pohtimaan kuluneen vuoden vastoinkäymisiäni ja alkanut hämärästi oivaltamaan, että kulunut vuosi on yksi parhaista vuosista elämässäni.  Vastoinkäymiset ja sairaudet antavat oikein ymmärrettyinä mahdollisuuden muutokseen ja elämän perusasioista nauttimiseen. Saatamme niiden keskellä ensi kertaa havahtua Elämään ja löytää ne pilarit jotka kannattelevat elämäämme.

Huonossa tapauksessa vaikeudet estävät meitä näkemästä mitä kaikkea hyvää ympärillämme tapahtuu. Tästä syystä mm. onnellisuutemme on monesti kiinni meistä itsestämme: näemmekö sen kuuluisan lasin puoleksi tyhjänä vai täytenä. Olemmeko onnellisia siitä, mitä meillä on vai kaipaammeko ja haluammeko aina jotain sellaista mitä meillä ei ole? Tyytymättömyys olemassa olevaan johdattaa meidät pian ahneuteen ja kiintymyksen tätä maailmaa kohtaan. Kunpa oppisimme  tyytymään vähään ja antamaan liiat köyhille!

Toisaalta koko kristinuskohan ja kilvoittelu on sen tavoittelemista, mikä meiltä puuttuu ja sen kaipaavista mikä on tulossa. Me pyrimme hengellisessä elämässä aktiivisesti eteenpäin emmekä palaa menneisyyteen kuin koira oksennukselleen. (San. 26:11). Me emme koskaan voi olla tyytyväisiä hengelliseen tilaamme vaan meidän on uudistauduttava yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän on tässä mielessä janottava jotain sellaista mitä meillä ei ole ja minkä voimme saada vain Kristukselta: elämän leivän ja elävän veden.

Uuden vuoden kynnyksellä on myös tärkeää muistaa kaikki kokemamme huolella, koska muuten kokemuksistamme ei juurikaan ole hyötyä. Kirkkomme opetuksessa on puhuttu "liikennemerkeistä" eli siitä että muistaisimme merkitä varoitusmerkillä sellaiset asiat, jotka johtavat meitä kiusauksiin, jotta osaisimme ensi kerralla varoa niitä ajoissa. Jotkin asiat meissä ovat sellaisia, joita emme voi muuttaa. Ne ovat sisällämme ja meidän on opittava elämään niiden kanssa.

Mutta samalla meidän on kiinnitettävä katseemme kaikkeen siihen hyvään, jota Herra on meille antanut. Me emme saa kaivaa näitä talentteja maahan vaan käytettävä ne heikompiemme auttamiseen. Kun me käännämme katseemme Luojaamme, me saamme lisää toivoa, rohkeutta ja intoa tämän maailman epätoivon ja tuskan keskellä.

Vastoinkäymiset opettavat meitä tinkimään omasta tahdostamme ja kuuntelemaan sitä mitä Jumala minusta tahtoo. Mitä hän on suunnitellut minulle ja haluanko tehdä sitä? Koko Raamattu kertoo siitä, kuinka Jumala etsii ihmisiä, joiden kanssa hän voisi tehdä yhteistyötä maailman pelastamiseksi. Kasvaminen pyhyyteen on siis sitä, että me teemme yhteistyötä Jumalan kanssa.

Ja yhteistyö on myös sen muistamista, ettemme kulje matkaa Jumalan luo yksin. Etenkin joulun aikaan on hyvä ymmärtää hyvin konkreettisesti se, että Kristus on kanssamme. Kun kärsimykset ja vaikeudet ovat suuria, niin on myös Jumalan myötätunto meitä kohtaan suurta.

Kun tutustuin pyhän Porfyrioksen kirjoituksiin minulle aukeni jotakin sairauden mysteeristä. Hänen sanansa, älä paranna minua vaan tee minut hyväksi, tulivat koetuksi hyvin konkreettisesti sairaalassa. En varmaankaan tullut hyväksi parannuttuani mutta toivon, että tie hyvyyteen on entistä selkeämpänä edessäni. Jo mahdollisuuden saaminen on suuri lahja jokaiselle ihmiselle vaikka harva meistä tätä mahdollisuutta käyttää.

Sairaus antaa myös mahdollisuuden pohtia haavoittuvaisuutta ja heikkoutta.  Parhaassa tapauksessa se herättää meissä kaipuun pyhyyteen ja tunteen katumuksen välttämättömyydestä. Maailma on yllättävän hauras paikka, jossa hyvin pienet sattumukset saattavat lamauttaa yllättävän kovalla tavalla elämäämme. Sodat, pakolaisuus, nälänhätä ja monet muut murhenäytelmät syntyvät yllättävän pienistä asioista, jotka eskaloituessaan saavat suurta tuhoa aikaan. Synti haavoittaa meitä helposti jos laiminlyöneet toivomme Jumalaan. 

Näiden ajatusten kautta meidän kannattaa tehdä tiliä menneestä vuodesta ja nähdä mahdollosimman aidosti ja rehellisesti se kuinka kulunut vuosi on sujunut. Millaisia Uuden vuoden lupauksia olemme tekemässä vuodelle 2014? Antaa pyhän Porfyrioksen tarjota meille malli.

Hankkikaamme sisimpäämme rakkaus, sävyisyys ja rauha voidaksemme auttaa niillä lähimmäistämme, joka on pahan vallassa. Esimerkkimme vaikuttaa häneen salaisesti – eikä ainoastaan hänen läsnä ollessaan vaan myös hänen ollessaan poissa. Pyrkikäämme säteilemään ympärillemme hyväntahtoisuutta. Silloinkin, kun puhumme jon­kun elämäntyylistä, jota emme hyväksy, hän vaistoaa sen ja kokee tulleensa torjutuksi. Jos sitä vastoin olemme laupiaita ja annamme hänelle anteeksi, me vaikutamme hä­neen hyvyydellä, vaikkei hän näkisikään meitä, aivan vastaavasti kuin saatamme vai­kuttaa häneen pahuudella. Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen (1906-1991)

Erityisesti kiinnittäisin huomiomme sanaan hyväntahtoisuus. Me olemme nyt jouluna kuulleet enkelien ylistyksen, jonka mukaan Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Levittäkäämme tätä samaa hyvää tahtoa myös toisillemme!

Seuraava blogikirjoitus ilmestyy Teofaniana ja se käsittelee mm. Kristusta meidän esikuvanamme. Armollista uutta vuotta 2014!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulun mysteerin ääressä: Romanos Melodos

Joulukontakki on yksi kirkkomme liturgisista uskontunnustuksista. Sen on kirjoittanut suuri hymnirunoilija, Romanos Melodos 500-luvulla ja siitä löydämme joulun teologisen sisällön hyvin yksinkertaisessa ja kauniissa muodossa. Tutkitaan tarkemmin mitä kaikkea me siitä voimme löytää.

Kontakki menee näin:

Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat, Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen – iankaikkinen Jumala.

Tänä päivänä

Kirkon elämä ei ole menneiden muistelemista vaan pelastavien tapahtumien uudelleen elämistä ja niiden merkitysten löytämistä omaan elämäämme. Meistä tulee osa suurta kertomusta, koska kaikki nämä historian tapahtumat liittyvät meihin. Kymmenen käskyä annettiin koko ihmiskunnalle - ei vain Israelin kansalle. Juutalaiset eivät ristiinnaulinneen Jeesusta, vaan me kaikki olemme osallisia siihen. Ylösnousemus ei koskenut vain opetuslapsia, vaan meitä kaikkia. Hengellisellä tavalla kaikki nuo tapahtumat ovat läsnä meidän elämässämme ja ne ovat meille myös ilmoitus Jumalasta.

Neitsyt …                    

Jeesuksen syntymä neitseestä on ennustettu Vanhassa testamentissa, jossa Jesaja ennustaa: Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (Jes. 7:14). Kun aika oli täysi ylienkeli Gabrielin sanoi: Pyhä Henki tulee päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sen tähden myös se Pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi." Jeesukselle annettu nimi merkitsee "Jumala pelastaa.

Maria antaa Jeesukselle hänen inhimillisen olemuksen, Marian kautta siis Jeesus tulee todelliseksi ihmiseksi, yhdeksi meistä. Matteuksen pyhässä evankeliumissa ylienkeli Gabriel kertoo, että häntä on kutsuttava Immanueliksi eli meidän kanssamme on Jumala. Aadam luotiin tahrattomasta maasta ja uusi Aadam luotiin tahrattomasta neitseestä.

yliolennollisen…          

Kristus on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua ja hän saa ajallisen syntymän kun Pyhä Henki verhoaa Neitseen Marian ja neitsyt tulee raskaaksi. Kirkon runoudessa kuvataan tätä suurta mysteeriä kuinka sijoittumaton ja ääretön Jumala tulee kohtuun ja syntyy ihmiseksi. Kirkon historiassa monet harhaopit ovat koskeneet Jeesuksen ihmisyyttä ja jumaluutta ja useita kirkolliskokouksia on järjestetty tämän uskon mysteerin määrittämiseksi. Kirkolliskokousten tarkoitus ei niinkään ollut selittää tätä mysteeriä vaan estää mysteerin väärintulkinta. Me emme saa jättää pyhistä kirjoituksista mitään pois sen takia ettemme ymmärrä niitä emmekä saa myöskään lisätä niihin mitään.

synnyttää

Ei ole sama asia, onko Jumalan Sana syntynyt vai luotu. Kirkon harhaoppien historiassa libyalainen pappi Areios opetti, että Kristus on luotu olento ja oli aika, jolloin häntä ei ollut. Jos seuraisimme tätä opetusta, niin olisimme tänä päivänä Jehovan todistajia. Tämän harhaopin mukaan Jeesus on vain yksi ihminen muiden joukossa, joka tarvitsisi itsekin pelastusta Jumalalta. Mutta jotta ihminen voisi pelastua on ensiarvoisen tärkeää todeta, että Poika on syntynyt Isästä ennen kaikkia aikoja. Ellei Kristus olisi Jumala, ei hän kykenisi auttamaan meitä ihmisiä. Ensimmäisessä kirkolliskokouksessa v. 325 luotiin uskontunnustuksen ensimmäinen puolisko, jossa vahvistettiin: "syntynyt, ei luotu, joka on Isän kanssa yhtä olentoa".

…maa tarjoaa luolan…    

Luomakunta osallistuu Luojansa ylistämiseen tarjoamalla suojan Vapahtajalleen. Kirkon ajattelussa Neitsyt Maria on samalla tavalla pidetty ihmiskunnan pelastavana vastauksena Jumalalle. Toisaalta me voimme ymmärtää, että vaikka Kristus on iankaikkisen Jumalan kirkkauden kuva niin silti maailma ei ottanut häntä vastaan ja hän syntyy pimeään luolaan. Jeesuksen maanpäällinen elämä alkoi luolassa ja sinne se myös päättyi ristiinnaulitsemisen jälkeen.

…lähestymättömälle.        

Jumala on ihmiselle lähestymätön ja käsittämätön. Gregorios Palamas (1296-1359) opetti, että ihmisen mahdotonta tuntea Jumala, mutta ihminen voi tuntea Jumalan Hänen voimassaan, koska Jumala on tullut ihmiseksi. Aina jos me koetamme ymmärtää tai käsittää Jumalan, me olemme erehtyneet. Jumala on samaan aikaan meille täysin tuntematon ja tavoittamaton, mutta kuitenkin samaan aikaan me voimme tuntea ja tietää hänen olemassaolonsa maailmassa ja elämässämme.

Enkelit paimenten kanssa…                

Enkeli merkitsee sanansaattajaa ja pelastuksen sanoman tuojaa ihmiskunnalle. Sana ev-ankeliumi tulee sanoista hyvä ja enkeli, mikä siis tarkoittaa hyvää sanomaa Jumalasta. Ylienkeli Gabriel ilmoitti ilosanoman Neitseelle (Luuk. 1:26-37) ja tästä yhdeksän kuukauden jälkeen taivaallinen sotajoukko puhkesi ylistämään Jumalaa suuresta ihmeestä Betlehemissä. Ensimmäiset ihmiset, jotka tulivat tervehtimään Jeesusta olivat yksinkertaisia paimenia ja myöhemmin Jeesuksen elämässä näemme, kuinka tämä sama asia toistu uudelleen ja uudelleen.

…ylistystä veisaavat…

Paimenet yhtyivät enkelien kanssa ylistykseen. Tänä päivänä vain harva ihminen uskoo kristillisellä tavalla Jumalaan ja tulee kumartamaan häntä. Joulun viettomme keskittyy juhlan valmistamiseen kiireessä ja juhlan sanoma on usein unohtunut. Tällä tavoin ihminen sinetöi pyhän evankelista Johanneksen ennustuksen: Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh. 1:11)

Ylistäminen on ihmisen luonnollisin tapa olla yhteydessä Jumalaan ja osallistua hänen luomistyöhönsä. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ylipursuavaa ja me saamme pyhän apostoli Johanneksen mukaan armoa armon lisäksi (Joh. 1:16). Tämän vuoksi on tärkeää, että myös me osallistumme Jumalaa ylistävien joukkoon eli osallistumme kirkon jumalanpalveluksiin.

…Tietäjät…

Psalmien kirjassa (72) ja Jesajan kirjassa (60:6) kerrotaan kuinka maan kuninkaat ja viisaat tulevat tervehtimään syntynyttä Rauhan kuningasta. Odotus oli täyttynyt ja messiaaninen riemuvuosi voi alkaa. Jeesuksen tulo maailmaan ei siis ollut sattuma, vaan Messiasta, Kristusta oli odotettu kauan ja nyt tietäjät tulivat kumartamaan uutta kuningasta. He toivat tulevalle kuninkaalle kultaa, tulevalle ylipapille suitsuketta ja tulevalle vainajalle mirhaa. Tietäjien muistoa vietämme kirkossamme 25.12.

…tähden mukana vaeltavat,

Tähti johdattaa itämaantietäjät kumartamaan Jeesusta. Tähti kuvaa valoa, joka johdattaa ihmisen pois pimeydestä turvaan. Mutta tänä päivänä maailma saa todellisen ja jumalallisen Valkeuden joka on Uskontunnustuksen mukaan lähtöisin Valkeudesta, joka valaisee jokaisen ihmisen. (Joh. 1:9).

…sillä meidän tähtemme…

Jeesus ei syntynyt maailmaan välttämättömyydestä vaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että Kristus olisi tullut ihmiseksi vaikka syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunutkaan. Joulun esijuhlan tropari selittää tätä mysteeriä: Kristus syntyy jälleenkorottaakseen muinoin lankeemuksessa turmeltuneen kuvan.

Israelin vankeus Egyptin orjuudessa päättyi siihen, että Mooses vei kansan pois orjuudesta, ja hänen seuraajansa, Joosua toi heidät luvattuun maahan (Joos. 1:1-5). Toisin sanoen: me itse elämme synnin ja kuoleman vankeudessa, josta Joosua, Jeshua, eli Jeesus, vie meidät iankaikkiseen elämään.

…on syntynyt lapsukainen –

Kristinusko on paradoksien uskonto. Kaikkivaltias Jumala syntyy maailmaan, jossa hänellä ei ole sijaa majatalossa ja hän syntyy luolassa. Pieni lapsi, joka lepää Marian sylissä, on samantien vainottu kun kuningas Herodes käynnistää lapsisurmat ja pyhän perheen pakomatka Egyptiin alkaa ennustuksen mukaan (Hoos. 11:1).

…iankaikkinen Jumala.    

Monet ihmettelivät tätä Betlehemissä syntynyttä ja Nasaretissa kasvanutta nuorukaista, joka oli puuseppä Joosefin poika. (Joh. 6:42) Jeesuksen elämä kuitenkin pian osoittaa, että meidän keskellämme asuva Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin todellinen Jumala, joka ottaa kannettavakseen maailman synnit meidän pelastuksemme takia. Jeesuksen ihmeteot osoittavat kuinka Jeesus kykeni ylittämään luonnonlait ja voimat. Joulun yksi suurista ihmeistä on se kuinka iankaikkinen Jumala tulee osaksi meidän ajallista elämää.


Lopuksi

Joulun sisältö ja tapahtumat ovat pääsiäisen ohella meille suuri mysteerio. Suuren mysteerion tarkoitus on johdattaa meidät rukouksen, uskon ja armon kautta Jumalan tuntemiseen. Me emme kykene järjen avulla käsittämään Jumalan salaisuuksia mutta me voimme rukoilla Herraa antamaan meille ymmärrystä  käsittämään evankeliumin saarnoja. Kasvattakoon tämä joulun mysteerio meissä nöyryyttä tämän suuren salaisuuden edessä ja seuratkaamme Herran pyhää äitiä Mariaa, joka kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. (Luuk. 2:19)

Siunattua joulun juhla-aikaa kaikille lukijoille ja muistakaa osallistua myös enkelten ja paimenten ylistykseen seurakuntamme kirkoissa!

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Lahden seurakunnan Sana seurakunnasta palstalla jouluna 2012. 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Minä en pelkää mitään, koska minä uskon

En pelkää kadotusta enkä haikaile Paratiisia. Anon Jumalalta ainoastaan, että Hän armahtaisi koko maailmaa ja minua. Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen














Tämä lause herätti minut miettimään vakavasti sitä, minkä takia paastoan, kilvoittelen ja yritän elää hengellisesti. Kritiikki, jota Porfyrios esittää, kohdistuu suoraan siihen, miten olen hengellistä elämääni viettänyt. Uskon, että näiden lauseiden jälkeen jokaisen pitää miettiä miksi kilvoittelemme ja mitkä ovat motiivimme. Paastoammeko palkan takia ja rukoilemmeko siksi, että me hyötyisimme siitä?

Mikä vanhus Porfyrioksesta tekee minulle erityisen ohjaajan? Ensinnäkin hänen tuoreutensa ja hänen opetuksensa. Hän eli vuosina 1906-1991 ja koki kanssamme mm. molemmat maailman sodat, sosialismin nousun, 70-luvun energiakriisin sekä Neuvostoliiton hajoamisen 1991. Hän tietää tämän ajan ongelmamme ja eli niiden kanssa. Hän eli ja hengitti sama ilma kuin mekin. 

Vielä enemmän ihailen sitä, miten valtavalla ehdottomuudella hän tukeutuu rakkauteen. Hänellä ei ole b-suunnitelmaa rakkaudelle vaan hän soveltaa tätä periaatetta jokaiseen ihmiseen, vaikka mielemme vastustaisi sitä. Hän oli vakuuttunut rakkauden ylivoimasta. Pyhän vanhus Porfyrioksen mukaan meidän ainoa tehtävämme on vain rakastaa ja rakastaa. Jumalaa ja lähimmäistämme, odottamatta palkintoa siitä. 

Pyhä Porfyrios kehottaa: Rakastakaamme Kristusta vain Hänen itsensä tähden, älkäämme koskaan hyötyäksem­me Hänestä. Laittakoon Hän meidät, minne tahtoo, ja antakoon meille, mitä tahtoo. Älkäämme rakastako Häntä Hänen lahjojensa vuoksi.

Tämän rakastamisen vaatimuksen mukaan meidän pitää myös rakastaa niitä, jotka vihaavat meitä, koska rakkaus on ainoa asenne mikä meillä voi olla toista ihmistä kohtaan. Rakkaus on pyhän vanhus Porfyrioksen mukaan niin väkevä voima, että se kukistaa kaiken pahan tässä maailmassa. Siksi hän kehottaakin rukoilemaan pahojen puolesta ja auttamaan heitä, ketkä vihaavat meitä.

Porfyrios huomauttaa, ettei meidän pidä rakastaa kuin yhden syyn takia: jotta me olisimme Jumalassa ja Jumala meissä. Emme saa rakastaa palkkion toivossa tai että jotenkin hyötyisimme asiasta. Ja rakastamisen syy on selkeä: rakastamalla lähimmäisiämme, me me opimme siten rakastamaan Jumalaa ja vain Jumalassa meillä on todellinen elämä. Kaikki muu on turhaa.

Pyhä apostoli ja evankelista kirjoittaa: Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. (1. Joh 4:11-12)


Sinä et tarvitse muuta kuin Kristuksen

Minä levitän käteni ja rukoilen kaikkien puolesta. – – Tehkää tekin samoin. Tajusitteko? Älkää rukoilko terveytenne puolesta. Älkää sanoko: ”Herra, paranna minut.” Ei niin, vaan sa­nokaa: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua”; pyyteettömästi, rakastaen, odottamatta itsel­lenne mitään – ”Herra, tee minulle niin kuin rakkaudessasi hyväksi näet...” Toimikaa tästä lä­hin aina näin, rakastaen Kristusta ja veljiänne.

Pyhä vanhus kuvaa hyvin terävästi rukouselämäämme, joka liiaksi keskittyy omien pyyteidemme ympärille. Jumala tietää kyllä meidän tarpeemme ja puutteemme ja antaa meille kaiken mitä me elääksemme tarvitsemme. Siksi hän huomauttaakin, miten me yritämme käydä kauppaa Jumalan kanssa. - Minä paastoan, rukoilen ja autan lähimmäisiäni, jotta pelastuisin. Näin me saatamme olla hyvin lähellä kertomusta Publikaanista ja fariseuksesta. Joskus me jopa alamme vaatia Jumalalta asioita, joista meille ei välttämättä ole mitään hyötyä vaan pikemminkin haittaa.

Meihin saattaa himon kautta syntyä halu jotain asiaa kohtaan, johon me haluamme tyydytyksen Jumalalta. Me siis saatamme ajattelemattomuuttamme pyytää Jumalaa tyydyttämään jopa himojamme. Ja mitä surullisinta, himot paljastavat sen ettemme me rakasta Kristusta vaan synti elää sielussamme vahvana.

Me jatkamme tätä vaihtokauppaa myös lähimmäistemme kanssa. "Jotta tuo ihminen rakastaisi minua, minä teen hänelle näin". Me rakastamme, jotta meitä rakastettaisiin ja saisimme vastarakkautta. Vanhuksen mukaan me saatamme jopa kerjätä rakkautta lähimmäisiltämme. Kuitenkin meidän ainoa tehtävä maailmassa on vain rakastaa ilman, että me saisimme vastarakkautta tai että jotenkin hyötyisimme itse siitä.

Porfyrios käskee meitä rukoilemaan hyvin yksinkertaista Jeesuksen rukousta: Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.  Tämä rukous jättää meidät Kristuksen rakkauden ja anteeksiannon armoille, sillä vain hän voi vapahtaa meidät himoistamme. Jumala tietää rakkaudessaan mitä me olemme ja mikä meille on parasta. Me emme pyydä Jumalalta kuin anteeksi antoa ja että hän tekisi meille sen, mikä on meidän parhaaksemme.


Miksi kirjoitan Porfyrioksesta?

Koska tänä aikana me tarvitsemme yhä enemmän esikuvia omaan ortodoksisuuteemme. Me olemme erityisesti täällä Suomessa kovin maallistuneita ja elämme haalealla tavalla kirkkomme elämää. Me tarvitsemme yhä vahvemmin heittäytymistä Jumalan armon, rakkauden ja hyvyyden varaan. Samalla meidän on yhä vahvemmin keskityttävä Jumalan miettimiseen ja toistemme rakastamiseen.

Porfyrios oli yksi meistä joka kasvoi lähelle Jumalan kaltaisuutta. Se olkoon rohkaisu meille kaikille, jotka haluamme omistaa elämämme Jumalalle. Se on mahdollista meille kaikille, kunhan olemme valmiita rukoilemaan ja elämään tuota rukousta todeksi. Meidän tulee vain ottaa tuo tehtävä ainoaksi päämääräksi elämässämme ja tehdä se suurella vakavuudella ja uskolla. Se on meille jokaiselle mahdollista tänäkin päivänä ja sen voi aloittaa jo tänään.

Jouluun liittyy olennaisesti jumalallinen rakkaus maailmaa kohtaan. Jumala osoittaa rakkauttaan meitä kohtaan kun antaa poikansa syntyä Betlehemiin meidän pelastuksemme tähden. Maria osoittaa Joosefin kanssa syvää rakkautta seimessä makaavaa Jeesusta kohtaan. Mutta samalla hän myös kätki enkelien sanat sydämeensä ja mietti joulun mysteeriä sydämessään.

Tämän rakastamisen ja mietiskelyn tuloksena Kristus syntyi myös pyhän Porfyrioksen sydämeen ja niin Jumala elää hänen pyhissään. Suokoon Jumala meille kaikille myös voimia ja kestävyyttä kilvoitteluun, jotta ottaisimme vaarin pyhän vanhuksen sanoista ja saisimme myös itse kokea, miten me elämme Jumalassa ja Jumala elää meissä.

Pyhä vanhus Porfyrios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!


lauantai 14. joulukuuta 2013

Nyt on juhlien aika!



"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. 17 Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' 18 Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 19 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 20 Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'

21 "Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' 22 Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' 23 Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. 24 Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"


Tällä viikolla julkaistiin Hesarissa pieni uutisjuttu Norjasta, jossa kerrottiin pojasta, jonka syntymäpäivä juhlille ei tullut kukaan kutsutuista (HS 9.12). Seuraavana päivänä myös suomalaiset lukijat kertoivat omista ikävistä kokemuksistaan ja tarinat herättivät ajatuksia välittämisestä ja toisen ihmisen huomioimisesta. Näissä tarinoissa on kuultavissa tunteita, jotka käsittelevät pettymyksen, surun, vihastuminen ja ylenkatsomisen tunteita. Samalla niissä näkyy toisesta välittämisen puutteen, yhteisen ilon jakamisen välttämistä, tekosyiden kuulemista ja suoranaisen itsekkyyden paljastumista. Ehkä noiden kokemusten kautta me saamme vähän lisävaloa tämän sunnuntain evankeliumille.  


Evankeliumin tausta

Kenelle Jeesus puhuu tässä evankeliumissa tai paremmin sanoen kenestä hän puhuu tässä vertauksessa? Tämän Luukkaan evankeliumin 14. luvun alussa kerrotaan, kuinka Jeesus meni fariseusten johtomiesten kotiin aterioimaan ja puhuu heille ylpeydestä ja nöyryydestä. Paikalle tulee vesipöhöä sairastava mies ja Jeesus kysyi fariseuksilta, onko häntä lupa parantaa sapattina. Fariseukset vaikenevat. Koskevatko sapattisäännöt siis myös Jumalan pelastustyötä?

Seuraavaksi Jeesus kertoo ns. pöytävertauksen, jossa ihminen ylentäessään itsensä alentaa itsensä ja alentaessaan ylentää itsensä. Jos siis olet menossa juhliin, niin älä mene istumaan korkeimmalle paikalle, koska jos isäntä siirtää sinut alemmalle paikalle, niin häpeä valtaa mielen. Sen sijaan nöyryys palkitaan kun isäntä siirtää sinut alhaiselta paikalta parempaan paikkaan. Vaikka tämä vertaus tai ohje saattaa kuulostaa arkipäiväisestä, niin opetuksissa on selvä eskatologinen sävy - nyt puhutaan myös tuonpuoleisesta.

Nämä varoitukset oli siis tarkoitettu fariseuksille ja nyt ehkä jo huomaamme, että teemat liittyvät tämän sunnuntain evankeliumiin suurista pidoista. Pitäessään tiukasti kiinni Mooseksen laista, fariseukset torjuvat Messiaan parannusihmeen ja ovat ikään kuin sokaistuneita sille, että Jumala on nyt heidän kanssaan. Samalla heitä on pöytävertauksessa varoitettu ylpeyden siemenestä, koska he kuvittelevat jo olevansa valmiita vanhurskauteen lain kautta.


Vertaus suurista pidoista


Tämän jälkeen Jeesus kertoo vertauksen suurista pidoista, jonne kutsuttiin isännän tuttavat ja ystävät. Jumala on tuo isäntä ja nämä ystävät hänen valittua kansaansa. Nämä kuitenkin keksivät verukkeita eivätkä halua osallistua juhlaan. Tästä vihastuneena  kuningas kutsuu juhliin kaikki ne muut ihmiset, joita palvelijat kaduilta löytävät ja niin juhlaväki vaihtuu lopullisesti. Fariseusten reaktiota ei kerrota evankeliumista mutta meillä voi olla aavistus siitä, jos ajattelemme kuinka itse olisimme reagoineet tällaiseen kritiikkiin. Sanaton viesti tässä evankeliumissa on voimakas.

Vaikka siis tämä vertaus on tarkoitettu fariseuksille, niin me voimme löytää kuitenkin siitä kosketuskohdan omaan elämäämme. Me emme ole näitä fariseuksia mutta me saatamme käyttäytyä samalla tavalla.

Vaikka ihminen sai luomisessa aivan ainutlaatuisen aseman luomakunnassa Jumalan kuvana ja kaltaisena, niin silti me olemme kiinnostuneempia häristä, pelloista ja muista maallisista asioista. Me puuhastelemme niin innokkaasti tavaroidemme kanssa, että unohdamme tarkoituksemme tässä maailmassa. Meille siunaukseksi annettu lahja sumentaa mielemme ja outoja asioita herää ajatuksiimme: minä omistan tämän, tämä on minulle tärkeää enkä voi luopua siitä. Olisinko voinut auttaa lähimmäistäni vai olenko yksi niistä, jotka sanoivat Marialle ja Josefille, ettei heille ole sijaa majapaikassa?

Todellinen katumus syntyy siitä että me heräämme ajattelemaan että meiltä puuttuu jotakin ja että tarvitsemme jotakin. Me saatamme kuvitella että meillä on kaikki kunnossa pelastuksemme kannalta mutta enempää väärässä me emme voi olla. Ei riitä, että me olemme valittua kansaa eli kirkon jäseniä vaan ihmisen on myös nähtävä itsessään se että tarvitsemme ja haluamme noihin suuriin pitoihin. Meidän on sen vuoksi ymmärrettävä, että me olemme syntisistä ensimmäisiä.

Hyvä toimeentulo näyttää olevan monelle ihmiselle ongelma ja todellinen Jumalan avun tarve syntyy vasta silloin, kun omaisuutemme ja terveytemme on vaarassa. Hyvin toimeentuleva tyytyy siihen, mitä hänellä on eikä uskalla vaarantaa toimeentuloaan uskon takia. Näin kävi rikkaalle miehelle kun Jeesus käski häntä ottamaan ristin ja seuraamaan häntä.


Kuka sitten voi pelastua?

Samantyyppinen kertomus löytyy myös Matteuksen evankeliumista (Matt 22:1-14), jossa vieraat kieltäytyivät kutsusta ja sen lisäksi vielä pahoinpitelivät ja tappoivat kuninkaan palvelijoita. Tässä kertomuksessa myös esiintyy mies, jolla ei ollut hääpukua. Näiden molempien evankeliumeiden kutsutut olivat juutalaisia, jotka eivät ottaneet Messiasta vastaan. Kun penseys näitä juhlia kohtaan paljastuu, niin kutsut jaetaan uudelleen. Oliko kyse sittenkin sokeudesta ja kuuroudesta Jumalaa kohtaan, en tiedä. Kyse on kuitenkin varmuudella siitä, että he luulivat olevansa jo valmiita taivasten valtakuntaan ja heillä oli mielestään varaa kieltäytyä tästä kutsusta. - Kaipa niitä tulee meille myöhemmin lisää. Nämä fariseukset olivat tyytyväisiä itseensä.

Miten katumus olisi muuttanut kutsunsaajien asennetta Herraa kohtaan? Katumus olisi lisännyt heidän itsetuntemustaan ja herättänyt heissä kaipuun yhteiseen iloon ja jakamiseen. Katumaton ihminen on itsekäs eikä hän löydä tasaveroista suhdetta toiseen ihmiseen vaan on hänelle kateellinen. Sen sijaan katumus osoittaa meille asemamme Jumalan ja toisten ihmisten edessä ja siten lisää nöyryyden valtaa meissä.

Taivaan suuret pidot on valmistettu niille, jotka todella "isoavat ja janoavat" vanhurskautta. Kristus on vastaus kaikkien niiden rukouksiin, jotka sydämessään odottavat Herran ilmestymistä. Entä jos asetelma onkin niinkuin tässä evankeliumissa kerrotaan: me emme etsi Herraa vaan, että Herra etsii meitä ja kutsuu meitä taivaallisiin juhliin? Hän ei vain kutsu vaan jopa vaatimalla vaatii meitä tulemaan. Jos me kieltäydymme, niin hän ei anna periksi vaan yrittää suostutella meitä.

Me emme ole veremme mukaan luvattua kansaa vaan me olemme niitä sairaita, rampoja ja syntisiä, joita toisella kerralla lähdettiin hakemaan kutsuihin. Nämä elämän murjomat eivät esitä tekosyitä vaan tulevat iloiten mukaan suuriin pitoihin. He ovat otollisia ja valittuja, koska he huomaavat että heiltä puuttuu jotakin ja kun kutsu käy, niin he ovat valmiita tulemaan. Tässä on tärkeä yhtymäkohta Autuuden lauseisiin: taivaan valtakunnan perivät ne, joiden oletamme vähiten sen perivän.


Ajasta ikuisuuteen

Suuret pidot kertovat meille asioista, jotka tapahtuvat eskatologisessa ajassa. Me olemme saaneet kutsun tähän taivaalliseen juhlaan ja nyt meidän on aika valmistautua siihen. Ja sitähän me jokainen teemme tällä hetkellä kun noudatamme joulupaastoa. Me saamme esimakua tästä taivasten valtakunnasta kirkon jumalanpalvelusten myötä ja silti me olemme adventtiajassa eli me odotamme.

Suuret pidot ovat meille kuva kirkon elämästä, sakramenteista ja erityisesti ehtoollisesta. Meidän ei pidä ajatella ehtoollista vain sunnuntaina tapahtuvaksi toimitukseksi vaan ymmärtää sen kautta koko pelastushistoria, niin Kristuksesta taaksepäin aina maailman luomiseen kuin myös hänestä eteenpäin aina meidän aikaamme asti. Erityinen kulminaatiopiste on Suuren viikon tapahtumissa, erityisesti ylähuoneessa tapahtunut ehtoollisen asettaminen, Kristuksen vangitseminen ja kuolema Golgatalla, ylösnouseminen varhain sunnuntaiaamuna ja tyhjä hauta. Opetuslapset, jotka kohtasivat ylösnousseen Kristuksen, hänen taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen Helluntaina. Kaikki pyhät ihmiset ja erityisesti ne, jotka saarnasivat näiden pelastavien lahjojen merkityksestä.

Kuvitelkaa miten äärimmäisen positiivisen pelastuskäsityksen tämä evankeliumi meille tarjoaa! Meidät kutsuttu juhliin eikä haittaa vaikka olemmekin sairaita ja köyhiä ja muutenkin vähän huonossa kunnossa. Ovella ei peritä pääsymaksua eikä kysellä ansioistamme vaan kaikki pääsevät mukaan, jotka haluavat. Ainoa este mukaan tulemiselle on se, ettei itse halua osallistua.

Paaston ja armon yhteistyötä

Nyt meneillään olevan paaston tehtävä on valmistaa meitä noihin suuriin pitoihin. Rukous on meidän positiivinen vastaus Jumalan kutsuun ja sen tunnustamista että me tarvitsemme häntä. Raamatun lukeminen opettaa meille sen millainen näiden pitojen isäntä on. Ettemme unohtaisi, että hän on rakastava ja armollinen. Paastoaminen merkitsee sitä, että me osaamme kieltäytyä maallisesta ja kääntää katseemme taivaalliseen. Emme ole kiinnostuneita häristä ja pelloista vaan taivaallisista pidoista. Katumuksen sakramentti valmistaa meidät kuulemaan tämän kutsun.

Mutta paastossa voi olla myös farisealainen vaara. Jos toistuvasti onnistumme paastossamme meistä saattaa tulla ylpeitä, joten on hyvä välillä myös epäonnistuakin! Meidän on paaston lisäksi löydettävä armo, koska se olennainen osa pelastustamme. Ilman tätä armoa me olemme kuin nuo fariseukset, jotka olivat varmoja omasta pelastuksestaan.

Mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Se että kutsut ovat jo käynnissä ja meidät on kutsuttu sinne. Nyt meidän on vain lakattava kulkemasta väärään suuntaan ja tultava kiireen vilkkaan näihin pitoihin. Kaikki on jo valmiina niin kuin meille luvattiin.


*******

Mistä tietää että on tullut vanhaksi tai aikuiseksi? Siitä, että joulua ei enää odota vaan että se tulee joka vuosi nopeammin ja monta asiaa on vielä tekemättä. Kymmenen päivää vielä ja sitten voimme aloittaa tämän suloisen juhlan viettämisen. Kirjoitan jouluksi vielä tekstin Jumalan ihmiseksi tulemisesta. Aihe on mielenkiintoinen ja se on askarruttanut kristittyjen mieliä  satoja vuosia aina kristinuskon synnystä alkaen.

Siunattua pyhä päivää kaikille lukijoille!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Mitä menetämme Analogin myötä?


Nykymaailmassa tiedonvälityksen nopeus kiihtyy koko ajan ja jo tällä hetkellä aamun uutinen on päivällä jo vanha uutinen. Kirjoitin aiemmassa blogijutussani siitä kuinka Aamun Koitolla ja Analogilla tulee olemaan vaikeuksia tulevaisuudessa mutta olin todella yllättynyt, että tilanne onkin jo näin huonossa jamassa. Eilisessä Analogissa kerrottiin, että lehden julkaiseminen loppuu ensi vuonna. Tilanne on mielestäni surullinen enkä missään nimessä toivonut sitä.

Tiesin, että taloudellisia ongelmia oli maksajalla eli niillä seurakunnilla, jotka kuuluivat Analogin julkaisijoihin. 
Kustannukset kasvoivat vuosi vuodelta ja säästöjä haettiinkin vähentämällä lehden julkaisukertoja vuodessa kuudesta viiteen. Se aiheutti mm. sen ongelman, että samassa Analogin numerossa käsiteltiin joulua ja suurta paastoa. Lehden ajankohtaisuus kärsi tästä paljon: jutut menneistä tapahtumista olivat vanhoja ja harva luki jumalanpalvelustiedotteita enää kahden viikon jälkeen lehden ilmestymisestä.

Entä internetin mahdollisuus eli verkkojulkaisu? Suurin ongelma oli siinä, että kaikkein iäkkäimmät ihmiset eivät käytä verkkoa. Silti tämä mahdollisuus olisi pitänyt käyttää, koska valtaosa seurakuntien jäsenistä on alle 70-vuotiaita. Tulevaisuudessa netin käyttö lisääntyy ja taulutietokoneet lisääntyvät todella vauhdilla ja iso kustannussääntö olisi syntynyt lehden digitalisoinnista.  Analogin tärkein tehtävä oli nimenomaan se kuinka se tavoitti ihmisiä, jotka eivät osallistu seurakunnan toimintaan.

Toivon, että Analogin lopettaminen johtui vain rahasta, koska tiedän, että isä Hariton Räntilän ja Mikko Juneksen kynät ovat teräviä. Olen ihaillut heidän rohkeuttaan kirjoittaa vaikeistakin asioista asiantuntevasti. Erittäin tärkeää on myös ollut se, kuinka lehti on antanut jokaiselle asianosaiselle mahdollisuuden puheenvuoroon mm. Valamon irtisanomisissa.

Jaan myös pettymyksen Ortodoksi.netin kanssa siitä, että Analogin lopettamisesta ei keskusteltu seurakuntalaisten kanssa. Kirkkokunnassamme vierastetaan avoimuutta ja asioista tiedottaminen on ollut heikkoa. Erityisesti tämä näkyy siinä miten seurakunnat uutisoivat tapahtumistaan ja kertovat tulevaisuuden suunnitelmistaan. Uutisia saattaa syntyi vähäpätöisistä ja pienistä kesäleireistä mutta esim. Lahden kavallusepäilystä ei kerrottu paikallisen seurakunnan nettisivuilla. Jyväskylän seksirikosepäilystä ei ole tiedotettu ja tällä hetkellä kuka tahansa alueen viidestä opettajasta voisi olla syyllinen epäilyyn.

Kuka on tässä suurin häviäjä? Tavallinen seurakuntalainen. Toki Ortodoksiviesti osaa tehdä samaa asiaa kuin Analogikin mutta samat taloudelliset realiteetit myös silläkin on ja tulevaisuudessa ne nousevat. Jostakin tingittävä ja paikallisuus on ensimmäinen. Hiippakunnan alueella on kahdeksan seurakuntaa, joten jokaiselle seurakunnalle on jäämässä hyvin vähän julkaisutilaa.


Kirkon tehtävä kastaa ja opettaa. Mitä moniäänisemmin se kykenee tätä tekemään sen parempi. On yllättävää, että näin pieni kirkkokunta supistaa koko ajan tiedotuksestaan, koska se on pienen vähemmistön ainoa toivo olla olemassa. Tiedonvälitys ei ole median ainoa tarkoitus vaan suurempi asia on vielä se kuinka tiedottamínen ja lisää meidän yhteishenkeämme ja vahvistaa identiteettiämme ortodokseina. 

Toivottavasti ennustukseni menee oikeaan edellisessä kirjoituksessani jossa uskoin että tulevaisuudessa tiedon luominen ja välittäminen siirtyy tavallisen seurakuntalaisen tehtäväksi. Saisimmeko lisää uusia blogeja ja twiittaajia? Toivottavasti!

torstai 5. joulukuuta 2013

Kohti hengellistä itsenäisyyttä, kohti todellista vapautta

Käthe Kollwitz: Help Russia! 1921


Joulupaasto etenee hyvää vauhtia ja tänään vietämme Pyhän Nikolaoksen päivää ja tasavaltamme itsenäisyyden juhlaa. Me olemme kansakuntana saaneet suuren siunauksen valtiollisen itsenäisyyden muodossa ja saamme elää yhteiskunnassa, joka on rauhallinen, luotettava, hyvin asukkaistaan huolta pitävä. Suomi on maksanut itsenäisyydestä kovan hinnan sotien muodossa ja kansakuntamme yhtenäisyys on vahvistunut monien koettelemusten myötä.

Suomen itsenäisyydellä on erityisen suuri merkitys kansakuntamme tasolla ja uskonkin, että kaikkina aikoina itsenäisyys syntyy meidän mielissämme ja asenteessamme maatamme kohtaan. Me koemme sen erityiseksi arvoksi, jonka edestä olimme valmiita jopa kuolemaan. Tänä maailman hetkenä uhka itsenäisyydelle ei tule ulkopuoleltamme vaan sisältämme. Me voimme elää ulkoisesti vapaassa valtiossa mutta olla sielussamme sidottuja vaikka rasismiin, materialismiin, päihteisiin, katkeruuteen tai kaunaisuuteen. 

Tämän vuoksi väitänkin, että itsenäisyys on tehtävä meille jokaiselle. Meidän on elämässämme tehtävä sellaisia valintoja, jotka säilyttävät itsenäisyytemme ja jopa lisäävät sitä. Tässä jutussa keskityn ihmisen omiin valintoihin ja siihen, miten himot pyrkivät tätä itsenäisyyttämme tuhoamaan.


Huolenpito langenneesta ihmisestä

Ihmisen syntiinlankeemus liittyy oleellisesti siihen, kuinka himot vaikuttavat meidän elämässämme. Varsinaista synnin tekoa edelsi Aadamin ja Eevan kiusaukseen joutuminen eli sen himoitseminen joka oli kielletty ihmiselle. Karkotus paratiisista ajoi ihmisen katalaan maailmaan, jossa synti on aina läsnä ja vaikuttaa vahvasti jokapäiväiseen elämäämme. Me emme kanna itsessämme tuota Aadamin syyllisyyttä tai perisyntiä, mutta me voimme kokea hyvin vahvasti sen, miten himot kietovat meidät pauloihinsa ja miten vaikea niitä on vastustaa.

Jumalan huolenpito ja rakkaus ihmistä kohtaan jatkui kuitenkin sukupolvesta toiseen.  Ihmisen toistuva epäonnistuminen langenneessa maailmassa herätti rakastavan Jumalan säälin ihmistä kohtaan ja niin tämä ihminen sai pelastuksen vapahtajamme Kristuksen kautta. Hänen vapaaehtoinen ristinkuolemansa toi meille pelastuksen kuolemasta. Mutta samalla se toi meille myös voiton tietämättömyydestä, voiton epäjumalanpalveluksesta, voiton synnin orjuudesta ja himojen seuraamisesta. Vapahdus merkitsee meille vapautta ja itsenäisyyttä, jotta voisimme elää pyhää elämää Jumalan yhteydessä.

Kristus tuli ihmiseksi parantaakseen meidän himoissa kuoleentuneen sydämemme ja mielemme. Ristinkuolemallaan, ylösnousemuksellaan ja taivaaseen astumisellaan hän palautti ihmiselle mahdollisuuden tulla syntien ja himojen voittajaksi. Sen minkä himot särkivät meissä, sen Kristus eheytti rakkaudellaan ihmistä kohtaan. Nyt kaikki on tehty meille valmiiksi, jos vain otamme sen kutsun vastaan Herraltamme.


Mitä himot ovat?

Suurin uhka ihmisen hengelliselle itsenäisyydelle ovat himot. Se on sielunvihollisen työtä tässä maailmassamme, jonka tarkoitus on etäännyttää meidät Kristuksesta. Pyhän Maksimos Tunnustajan (580-662) mukaan himo on sairas ja kieroutunut asenne sinänsä luonnollisia asioita kohtaan. Himo on niiden asioiden väärinkäyttämistä ja riistämistä, jotka on luotu sinänsä puhtaiksi ja viattomiksi. Ihminen voi viheliäisyydessään kääntää kaiken Jumalan luoman hyvän omien himojensa kohteiksi.

Himot ovat siis meidän sisällämme ja ne syntyvät meidän pirstoutuneessa mielessä. Me emme saastu asioista, joita näemme itsemme ulkopuolella, vaan me saastutamme itsemme luomalla omassa mielessämme himoja. Itsekkyys, omistuksenhalu, ahneus, nautinnonhalu, hyväksikäyttö ovat ne tekijät, joilla me turmelemme Jumalan siunaamia lahjoja himoiksi.

Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. (Mark.7:21-23).

Kuinka himo ja synti liittyvät toisiinsa? Himo on se tunne, joka syntyy ennen varsinaista synnin tekemistä. Himo on ajatus ja asenne, kun taas synti on teko joka syntyy himosta. Kun ihminen tekee toistuvasti jotakin syntiä, hänelle kasvaa tähän asiaan himo ja hän lankeaa tähän syntiin yhä helpommin ja useammin. Kun ihminen onnistuu välttämään synnin tekoa, myös himo sen teon ympäriltä katoaa.

Himot syntyvät sielussamme vääristä asenteista ja harhaluuloista. Me kuvittelemme, että me itse olemme tärkeitä, me kuvittelemme että maailma on luotu minua ja minun halujani varten, minä koen lähimmäiseni kilpailijaksi tai viholliseksi. Himot ovat meille kuin pikatyydytys, jota saatamme jopa etsiä tässä hektisessä maailmassa. Mutta yhtä pian kuin se väliaikaisesti tyydyttää meidät, niin yhtä pian se vie meidät myös pettymykseen ja masennukseen.

Tämän vuoksi me joudumme etsimään tasapainon vapaudellemme ja itsenäisyydellemme. Jos orjuutamme sydämemme himoa seuraten, me emme koskaan kykene seuraamaan Kristusta. Jos taas kuvittelemme itsemme sellaiseen vapauteen, jossa kiellämme Jumalan olemassaolon, me menetämme elämämme tarkoituksen. Molemmissa tapauksissa me olemme lähellä sitä syntiä, johon Aadam ja Eeva lankesivat. Ensimmäisessä he seurasivat käärmeen tarjoamaan himoa kaikkitietävyydestä ja toisessa tilanteessa he taas kuvittelivat kasvavansa Jumalan kaltaisuuteen ilman Jumalaa käärmeen neuvoja noudattaen.

Ihminen voi kääntää himonsa hyveiksi. Viha, joka kohdistuu himollisessa ajatuksessa lähimmäistä kohtaan, muuttuu puhtaassa mielessä vihaksi kaikkea pahan hengen työtä kohtaan. Kilvoittelun kautta ahneus voi muuttua vanhurskauden janoksi ja kiivaus haluksi puolustaa heikko-osaisten asemaa. Me suuntaamme silloin mielemme halun pois saastaisista asioista ja kohdistamme ne hyviin asioihin.


Taistelu himoja vastaan













Tärkeintä taistelussa himoja vastaan on se, että me teemme sen Jumalassa ja Kristuksen nimessä. Käytännössä väkevimmät aseet himoja vastaan ovat katumuksen sakramentti ja rukous. Me emme saa menettää tässä taistelussa toivoamme vaan meidän on oltava hyvin kärsivällisiä ja myös armeliaita itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kirkon jumalanpalveluksiin osallistuminen ja Raamatun lukeminen pitää meidät oikealla tiellä kohti pyhittymistä. Kirkon jumalanpalvelustekstien kautta me opimme ymmärtämään Jumalan käskyjä ja kun kuulemme kertomuksia Jumalan hyvistä teoista pyhien ihmisten kautta, me voimme paremmin ymmärtää miten jokaiselle meille on varattu tarkoitus tässä suuressa luomiskertomuksessa.

Rippi-isän merkitys on oleellinen taistelussa himoja vastaan. Hän auttaa miettimään mitkä ovat todelliset himojen synnyttämät uhat tänä elämän hetkenä. Meidän pitää yhä uudelleen miettiä, taistelemmeko me todellisia himoja vastaan, sillä heikkoutemme saattavat muuttua ajan saatossa. Uusien himojen löytäminen sielustamme saattaa satuttaa meitä, koska joudumme silloin kohtaamaan heikkouksia, joita ei toivoisi itsessään olevan. Valitettavasti moni himo on sellainen, jonka kaikki muut sinussa näkevät mutta jota sinä et itse näe, et tahdo nähdä tai jopa pidät sitä asiaa hyvänä itsessäsi.  


Kuolema on läsnä himoissa

Ihmisen tie himojen maailmassa johtaa kuolemaan. Joko me tulemme riippuvaiseksi jostakin himosta ja esim. päihteestä ja tämä lopulta aiheuttaa traagisen lopun elämäämme. Me saatamme löytää himojen maailmasta riippuvuuden, joka vie hitaasti meidät masennukseen ja epätoivoon, josta emme enää selviä. Himo voi sokaista myös mielemme oravanpyörään, jossa lopulta terveytemme pettää.

Ihminen saa käyttää vapauttaan vaikka pahan tekemiseen mutta tragedia on siinä, että tuo vapauden käyttäminen himoihin vie häneltä sen vapauden. Ihminen addiktoituu himoihin ja menettää sen kautta sen itsenäisyyden, joka hänelle luomisessa annettiin. Ihmiselle syntyy likainen salaisuus, joka tuottaa häpeää. Tämä häpeä alkaa pikku hiljaa täyttää elämämme ja se luontainen vapaus, johon ihminen on luotu saa väistyä. 

Tämä addiktoituminen tuhoaa ihmisen vapauden ja olemassaolon pikku hiljaa. Me emme kykene rakentamaan sieluamme hyvillä teoilla ja jumalallisella elämällä. Synti ja himot heikentävät elämäämme koko ja pian se alkaa tummentamaan sieluamme masennuksella, toivottomuudella, turhautumisella ja tylsyydellä. Sisäisen itsenäisyyden menettäminen näkyy myös siinä, kuinka me emme enää kanna vastuuta lähimmäisistämme emmekä ole valmiita uhraamaan omasta itsestämme toistemme hyväksi.


Voiko himoja kukistaa?

Paras ase taistelussa himoja vastaan on hiljentyminen ja rukoukseen keskittyminen. Näin tehdessämme me luonnostaan käännämme katseemme pois maallisesta ja ajallisesta ja suuntaamme sen taivaan valtakunnan todellisuutta kohti. Kaikki se mikä on pyhää ja ikuista, saa meidät luopumaan himollisista ajatuksista.

Me rukoilemme, että tulisimme himojemme voittajiksi mutta jotkin himot ovat liian suuria meille voitettaviksi. Joitakin himoja vastaan ei kannata ruveta taistelemaan vaan niiden vahvuus on vain tunnustettava ja käännyttävä takaisin siihen suuntaan, josta on tullutkin. Jos sinulla on ongelmia pettämisen, ylpeyden tai vaikka pornografian kanssa, on paras, että pyyhit ajatuksen heti pois mielestäsi ja teet jotakin muuta. Älä edes yritä voittaa sitä taistelua vaan myönnä reilusti, että se on sinua vahvempi tai muuten tulet varmuudella häviämään jokaisen taistelun. Älä väittele tai keskustele tällaisten himojen kanssa vaan käänny heti pois kun havaitset sellaisen.

Himo on vaikea vihollinen meille, koska se osaa houkutella meitä hyvin taidokkain tavoin. Kun alamme taistella himoja vastaan, ne saattavat yllättää meidät siinä kuinka kovasti ne hyökkäävät meitä vastaan.  Pian ne saattavat kuitenkin kadota ja koemme onnistumisen elämyksiä. Kun hetken aikaa on mennyt, nämä samat himot tulevat luoksemme houkuttelevampina. Jos muistamme mielessämme niiden todellisen luonteen, me voimme edelleen vastustaa niitä. Kunnes ne taas palaavat viehättävimpänä kuin aiemmin. Silloin ne saavat meidät uskomaan, ettei niiden vastustamisessa ole juurikaan järkeä, koska ”mehän elämme täällä vain kerran” ja ”ehkäpä ne kuuluvatkin meidän elämäämme, ihmisiä kun olemme”. Pyhät ihmiset kertovat kuinka himot eivät koskaan jätä meitä rauhaan tässä elämässä. Ihmisen taistelu niitä vastaan jatkuu aina kuolemaamme asti, mutta silti me voimme voittaa ne.

Kristuksen voitto kuolemasta tarkoittaa myös voittoa himoista


Kristuksen voitto kuolemasta merkitsee voittoa myös voittoa meitä vaivaamista himosta ja synnistä. Vaikka himojen valta elämässämme on suuri, me emme saa kuvitella ettemme voisi voittaa niitä. Pyhä Maksimos Tunnustaja vakuuttaa, että ihminen voi voittaa taistelun himoja vastaan. Hän kuvaa, kuinka me voimme asteittain edetä taistelussa ja lopulta saavuttaa rauhan sydämeemme.

Hän kirjoittaa: Ensimmäinen himottomuuden aste on täydellinen pidättäytyminen varsinaisesta synninteosta; tätä voidaan todeta aloittelijoissa. Toinen aste on täydellinen luopuminen veljeilystä pahojen ajatusten kanssa, näin tekevät ne, jotka vaeltavat järkevästi hyveen tietä. Kolmas aste, himollisten halujen täydellinen vaikeneminen, toteutuu niissä, jotka kohoavat luotujen näkyväisistä muodoista niiden olemuksen henkiseen tarkasteluun. Neljäs himottomuuden aste on täydellinen puhdistuminen kaikista, aivan viattomistakin mielikuvista; tämän saavuttavat ne, jotka ovat tiedon ja jumalallisten tutkiskelujen avulla puhdistaneet mielensä kirkkaaksi Jumalan kuvastimeksi. Jos siis joku on puhdistautunut himollisesta teoista ja vapautunut sisäisestä suostumuksesta niihin sekä vaientanut himolliset halunsa ja hävittänyt mielestään himojen sinänsä himottomat mielikuvatkin, hän on saavuttanut kaikki neljä himottomuuden päämuotoa ja hän erkanee aineellisesta sekä astuu hengellisten jumalalliseen rauhaan. (Filokalia II, s. 198-199)

Kirkon jumalanpalvelusten merkitystä emme koskaan voi korostaa liikaa. Jo pelkästään psalmien kuunteleminen jumalanpalveluksissa auttaa meitä paremmin ymmärtämään sielumme liikkeitä ja ne auttavat paljastamaan himojen toimintaa ajatuksissamme ja elämässämme. Meille on annettu mahdollisuus katumuksen ja yksi kauneimmista evankeliumin tarinoista kertoo meille tuhlaajapojasta ja rakastavasta isästä.

Kukaan meistä ei taistele himoja vastaan yksin. Me muodostamme eukaristisen yhteisön, jonka tehtävä on auttaa ja kannustaa meitä elämään pyhää elämää. Kristuksen voitto kuolemasta merkitsee meille jokaiselle mahdollisuutta tulla vapaiksi ja itsenäisiksi Kristuksessa. Meillä on vain oltava uskallusta ja vakuuttuneisuus siitä, että kirkon pyhien ihmisten tie on mahdollinen meille jokaiselle. Tämän lisäksi jokaisella meillä pitää olla positiivinen mieli, rohkeutta ja hyvää yritystä siihen, että me selviydymme tästä taistelusta.

Suurin voitto himoista meille kuitenkin on Jumalan suunnaton armo ihmistä kohtaan. Me teemme jatkuvasti pahoja tekoja Jumalaa kohtaan eikä hän siltikään hylkää meitä vaan seuraa meitä kuin rakastunut nuorukainen ja antaa tekomme anteeksi. Me olemme evankelista Johanneksen mukaan saaneet armoa armon päälle. Tämän takia meille riittää pelkästään se, että me edes yritämme tehdä asioita oikein. Kun me yritämme tehdä asioita oikein, me osoitamme sillä uskomme Jumalaan, joka on laupias meitä kohtaan. Kun me turvaamme Jumalaan hän palkitsee pelkän yrityksemme ja aikeemmekin, kuten pyhä Johannes Krysostomos pääsiäissaarnassaan sanoo. 

***

Seuraava kirjoitukseni tule käsittelemään seuraavan sunnuntain (15.12) evankeliumia, jossa puhutaan Suurista pidoista (Luuk. 14:16-24). Tämä evankeliumin jakso kuvaa ihmisten välinpitämätöntä suhtautumista kirkkoa kohtaan mutta luulenpa, että siellä on olemassa toivon siemen ja valonpilkahdus ikuisuudesta!

Voimia ja rauhaa joulupaaston viettoon!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Huomisen jälkeen - kohti toisenlaista mediamaailmaa


Mitäpä jos kaikki seurakunnan ulkoiset puitteet katoaisivat ja jäljelle jäisi vain ortodoksisuus jokaisen meidän mielissämme ja sydämissämme. Ei kirkkoja ja seurakunnan virastoja, seurakuntasaleja, kesäpaikkoja ja arkistoja.  Rukous jatkuisi tavalliseen tapaan ja ihmiset kokoontuisivat toistensa kotona eukaristian merkeissä. Me varmastikin olisimme samassa tilanteessa kuin varhaiskristityt, puhtaassa uskossa ja rukouksessa Herran edessä... Palava tuohus ja suitsutuksen tuoksu, ja ehkä vielä vahvempi rukous ikonin edessä.


Ydintehtävän kirkastaminen

Miksi tämmöinen ajatus tuli mieleeni? Siksi, että tiedän meidän olevan suuren murroksen partaalla ja tästä murroksesta on jo puhuttu kirkkokunnassamme aikaisemmin. Pelkästään seurakuntien toiminnan tehostaminen ja taloudelliset resurssit pakottavat meitä yhä tarkemmin miettimään sitä on seurakunnan ydintehtävä ja mihin vähät varat käytetään. Seurakuntien toimintoja keskitettiin Kuopion palvelukeskukseen, jotta seurakunnilla olisi enemmän aikaa jäsenilleen ja papit ehtisivät paremmin käyttää aikaansa ihmisten tapaamiseen ja kuuntelemiseen.

Luulen kuitenkin, että isompi muutos on se, kuinka me papit jatkossa hoidamme opetustyötämme ja levitämme taivaan valtakunnan sanomaa. Nykypäivänä me emme enää voi odottaa, että me olisimme tavattavissa vain kirkoissa vaan jokaisen pitää miettiä yhä tarkemmin uusia tapoja kohdata seurakuntalaisia. Tätä jalkautumista tavallisten ihmisten pariin on tehty jo muualla paljon kun oma kirkkomme vasta ottaa ensiaskelia asian parissa (esim. viranomaispäivät, luterilainen kirkko).

Teknisissä innovaatioissa en malta olla ihmettelemättä sitä, kuinka internet on muuttanut maailmaamme. 90-luvulla tapahtunut vallankumous on vaikuttanut meidän jokaisen elämään aivan valtavalla tavalla. Nyt tieto on kaikkien saatavilla ja jokaisella on mahdollisuus tutustua aivan ennen näkemättömällä tavalla toisiin ihmisiin, kulttuureihin ym. Seuraavaksi muuttuu se, kuka tietoa ja informaatiota luo. Onko ydin mediassa vai sen välittämässä sisällössä?


Ihmisestä tulee tiedon kuluttaja ja luoja

Mediassa asiasta jo puhutaan, ja keskeinen väite on se, että perinteiset mediat tulevat katoamaan ja tulevaisuudessa yksittäisestä ihmisestä tulee tiedon luoja. Ihminen luo itse tietoa ja ajatuksia, jotka hän jakaa toisten ihmisten kanssa. Yhteys syntyy siitä kun muut ihmiset kuuntelevat ja kommentoivat tätä sisältöä. Olemme hyvää vauhtia siirtymässä pois siitä maailmassa jossa vain pieni osa tunsi kirkon perinnön ja kertoi siitä muille. Tänä päivänä kuka tahansa voi perehtyä johonkin asiaan ja kasvaa pitkällisen perehtymisen kautta asiantuntijaksi.

Tämä muutos tarkoittaa myös sitä että yksittäiset ihmiset eivät ole riippuvaisia suurista organisaatioista ja esim. mediataloista. Ihmiset voivat hyvin helposti luoda yhteisöjä joissa tietoa luodaan ja jaetaan ilman että siihen tarvitaan televisiota, radiota, lehtiä tms.

Miten käy Analogin ja Aamun Koiton? Molemmat taistelevat jo nyt kannattavuuden kanssa. Näiden lehtien ainoa mahdollinen vahvuus on hyvä kirjoitustaito ja paikallisuus, koska internet-aikana maantieteellinen asema ei rajoita enää ihmisten tiedonhakua. Uskon, että molemmat lehdet jatkavat toimintaansa jonkin aikaa, mutta jo tällä hetkellä ne ovat jo tienristeyksessä. Tärkein peruste niiden olemassaololle tällä hetkellä on se, etteivät vanhat ihmiset käytä nettiä. Mutta tämänkin tulee muuttumaan kun nykyinen 50-60-vuotias väestö siirtyy eläkkeelle. He ovat tottuneita tietokoneiden käyttäjiä eikä tarvetta printatulle medialle ole samalla tavalla kuin ennen. Etenkin jos kustannustaso näiden julkaisujen kohdalla nousee entisestään.  

Miten käy Ortodoksi.netin? Se tulee menestymään hyvin, koska se tarjoaa julkaisualustan kirjoittajille. Tämän lisäksi he omistavat ja tuottavat itse sisältöä joka on ainoa tapa jatkaa toimintaa myös tulevaisuudessa.


Uusia yhteisöjä ja suhteita

Blogit, Facebook, Twitter ovat terve piristysruiske meille kaikille. Ne merkitsevät aivan uudenlaisia vuorovaikutusmahdollisuuksia ja luovat uudella tavalla uusia ortodoksisia yhteisöjä. Ne antavat meille tilaisuuden vaihtaa kokemuksia, kokea asioita, sitoutua aivan uudella tavalla ja saada kokemuksia sellaisilta ihmisiltä, joihin maantieteellisesti emme olisi muuten kosketuksissa.

Samalla myös jokainen ajatus ja uutinen saavat persoonan. Jokaisen uutisen ja tapahtuman takana on aidosti ihminen, joka luo sanoillaan yhteyden itseensä tai edustamaansa seurakuntaan. Tässä erityisen tärkeää on luotettavuus ja avoimuus: tällä hetkellä monien seurakuntien nettisivujen päivitys tuntuu tapahtuvan mieluummin kerran kolmessa kuukaudessa kuin joka viikko. Tämän lisäksi uutisten takaa puuttuu ihminen, joka antaa kasvot tapahtumille ja uutisille.  

Seurakuntalaiset eivät ole enää samalla lailla riippuvaisia paikallisesta seurakunnasta kuin ennen. Jumalanpalvelukset varmasti keräävät paikallisia ortodokseja yhteen välimatkojen lyhyyden vuoksi mutta samalla myös pyhiinvaellusmatkat naapuriseurakuntiin lisääntyvät. Hengellinen ohjaus ei ole tälläkään hetkellä enää sidoksissa paikalliseen seurakuntaan ja rippi-isä voi hyvinkin olla muualta kuin omasta seurakunnasta.

Koko tämä käynnissä oleva murros on tervetullut ilmiö. Se pakottaa meidät miettimään yhä tarkemmin sitä, mikä kirkkomme elämässä on oleellista ja keskittymään siihen. Uskon että tämän kehityksen myötä myös seurakunnista tulee aikaa myöten huomattavasti inhimillisempiä ja persoonallisempia. Hallinnon ja byrokratian vähentyminen on varmasti tervetullutta kaikille kirkkokuntamme jäsenille.

Kiitos teille kaikille, jotka olette rohkeasti kommentoineet blogiani ja olette jakaneet ajatuksia kanssamme. Jokainen saamani posti on ollut minulle todella tärkeä ja ne antavat minulle syytä jatkaa kirjoittamista jatkossakin. Ilman vuorovaikutusta kanssanne koko blogin pitäminen on tarpeetonta.


Joulupaasto jatkuu kirkossamme ja seuraavaksi olen kirjoittamassa juttua itsenäisyyspäiväksi. En ole kiinnostunut tulevassa jutussa niinkään sodasta tai muusta aiheeseen liittyvät tematiikasta vaan pikemminkin siitä mitä itsenäisyys tarkoittaa oman sielumme kannalta. Palataan perjantaina asiaan!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Daavidin poika, minä uskon!



Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.


Kun luin tämän sunnuntain evankeliumin ymmärsin, että sokeutta voi olla hyvin monenlaista. Onko parempi olla sokea ja omata sisäisesti rikas maailma vai olla näkevä ja nähdä mielessään pelkkiä mainoksia ja iltapäiväuutisia? Olla nälkäinen ja janoinen ja kaivata parempaa vai elää yltäkylläisyydessä ja elää ilman maallisia huolia? Ehkä karuinta kuitenkin on se, ettemme tässä hengellisessä sokeudessa kykene edes pyytämään apua vammaamme, kuten evankeliumin kerjäläinen. Joko meiltä puuttuu palava halu päästä johonkin tai sitten halu päästä pois jostakin. Ehkemme kokonaan ymmärrä mitä synnin maailma todellisuudessa tarkoittaa tai miten valtava aarre pyhyyden maailma voisi olla. 


Värähdys sairaan kerjäläisen sielussa

Sokean elämä oli varmasti vaikeaa tuon ajan maailmassa, koska kaikki oli täysin toisten ihmisten armeliaisuuden varassa. Kun Jeesuksen seurue alkaa lähestyä tätä sokeaa kerjäläistä, alkaa hänen sielussaan tapahtua. Suuri tunne herää tämän miehen sisällä, toisaalta hän uskoo tilaisuutensa tulleen ja samalla hän myös pelkää sen menettämistä. Hänen hätänsä ja epätoivonsa oman selviämisen puolesta on suuri ja hän pelkää tilaisuuden menettämistä. Miehet käskivät rukoilevaa sokeaa olemaan hiljaa – tämä toteamus kuvaa viiltävällä tavalla sitä pinnallisuutta, jossa me elämme.

Miehen avuntarve kuitenkin oli ilmeinen eikä kohtelias käyttäytyminen ollut enää olennaista vaan saada apua hätäänsä. - Mitä haluat minun tekevän sinulle? Ja samaan aikaan hänessä herää toivo tilaisuus parantua, hän tuntee, että pelastus on lähellä. Nyt kun Kristus oli lähellä, hän luotti ainoastaan siihen, että Jumala voi häntä auttaa. Hänelle syntyi tästä hädästä todellinen usko, jonka takia hän oli valmis suututtamaan vaikka omien almujensa antajat.

Tuo mies tunnisti Kristuksen Daavidin pojaksi, joka voisi auttaa häntä. Hän myös tunnusti Herransa kaikkien ihmisten edessä hyvin yksinkertaisella tavalla. Mutta kyllä myös Jumala löysi sen uskollisen palvelijansa, jota hän tuli maailmaan etsimään. Tunnustamisesta ja tunnistamisesta syntyi usko, joka loi siteen Luodun ja luomattoman välille. Tuo avunhuuto oli tuore ja eläväksi tekevä parkaisu Kuolemanvarjon maasta, jonne Vapahtaja oli tullut pelastamaan syntisiä. Mies rukoili Herraa melkein samoin sanoin kuin mekin lausumme Jeesuksen rukousta.

Rukous, joka syntyy palavasta halusta ja hädästä voi tuoda meille jokaiselle laupeuden. Kun tuo mies oli köyhä, hän kaipasi enemmän. Kun tuo mies oli sokea, hän luotti jumalalliseen valoon. Hän rukoili Herralta syntien anteeksi antamista ja hänen tapauksessaan se merkitsisi vapahdusta sokeudesta ja sen kautta kurjuudesta. Nämä kaksi vaivaa rajoittivat ja ahdistivat hänen elämäänsä siten, että hänen elämänsä muotoutui pelkäksi selviytymistarinaksi päivästä seuraavaan. Kun elämä on pelkkää selviytymistaistelua, monesti ihmisen on vaikea keskittyä hiljentymiseen ja kilvoitteluun.


Parannusihmeet ja synnin tekeminen

Miten parannusihmeet ja syntien anteeksi antaminen liittyvät toisiinsa? Kuinka synti ja ruumiillinen sairaus liittyvät toisiinsa? Tämä evankeliumin mies kärsi ruumiin vammasta ja tämä vamma todennäköisesti aiheutti hänelle köyhyyden. Evankeliumeiden ajan ajattelussa sairaus ja synti kyllä liittyivät yhtä vahvasti toisiinsa kuin parantuminen ja pelastuminenkin. Syntien ajateltiin synnyttävän sairauksia ihmisessä. Synti toki sairastuttaa sielumme ja hengen sairaus voi muuntua ruumiilliseksi sairaudeksi (esim. psykosomaattiset sairaudet). Tässä keskustelussa kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nousee kuitenkin tämä hetki ongelmineen ja vahva luottamus tulevaan.

Onko synti sama asia kuin moraalisesti väärin tehtyjä tekoja? Oletammeko, että tämä mies olisi tehnyt sairauteensa liittyen menneisyydessään jotakin väärin? On tärkeä huomata, että tässä evankeliumin kohdassa parannusihme ei tarkoita sitä, että mies oli tehnyt roppakaupalla moraalisesti vääriä tekoja ja olisi saanut ne anteeksi. Evankeliumiteksti ei yksinkertaisesti ilmaise sitä, että mies olisi omilla valinnoillaan aiheuttanut terveydellisen ja taloudellisen tilanteensa. Mutta se oli varmaa, että sokeudella oli iso merkitys siihen, että mies oli joutunut kerjuulle.  

Jos lyhyesti vilkaisemme seuraavia evankeliumin pätkiä, niin huomaamme kuinka niistä puuttuu kokonaan synnin teon moraalinen pohdinta. Halvaantunut mies Betesdan altaalla, kymmenen spitaalista, tomutahnalla parannettu sokea mies, köyryselkäinen nainen, verenvuotoa sairastanut nainen. Heissä Jumalan kunnia tule ilmi tunnusteon muodossa ja he ilmaisevat uskonsa Herraan saatuaan takaisin terveytensä.

Sen sijaan meillä on Raamatun henkilöitä, jotka ovat selkeästi toimineet moraalisesti väärin ja heidän katumuksensa tai katumattomuutensa nousee tarinan kohokohdaksi. Sakkeuksen luona puhutaan kiskonnasta, kertomus publikaanista ja fariseuksesta sisältää moraalisen osion samoin kuin kertomus rikkaasta miehestä.

Synti kavensi näiden ihmisten mahdollisuutta elää todellisina ihmisinä, he olivat vamman rajoittamia. Tämän kautta me voimme ymmärtää hengelliseltä kannalta, että mitä enemmän me olemme synnin orjuuttamia, sen vaikeammaksi ja rajatummaksi elämämme muuttuu. On hyvä katumuksella me kerromme niista ongelmista, joita synti on aiheuttanut, mutta suurin asia katumuksessa on kuitenkin se, että me kaipaamme parannusta!

Syntien anteeksi antaminen kuitenkin on elimellinen osa parantamista. Parantaminen aloittaa uuden elämän ja vasta tässä yhteydessä Jeesus saattaa varoittaa, ettei henkilö enää tekisi syntiä (esim. Betesdan altaan parannus. Synti aiheuttaa meissä sairauden ja synnin anteeksi antaminen merkitsee parantumista.


Synti on jotain syvempää kuin moraali

Me saatamme jostakin syystä ajatella Jumalaa moraalituomarina, joka rankaisee meitä vääristä valinnoista. Tässä ajattelussa kristityn elämä kutistuu sarjaksi moraalisia valintoja, joita mitataan asteikolla hyvä ja paha sekä oikea ja väärä. Sairaiden parantamiskertomuksissa harvemmin, jos koskaan, käydään moraalisia keskusteluja ihmisen aiemmasta elämästä eikä niihin liity eettistä tai juridista pohdintaa ihmisen valinnoista. Uskallan nyt väittää, että synnissä on kysymys jostain paljon syvemmästä asiasta ja samalla me voimme ymmärtää myös saamamme parannuksen ja pelastuksen huomattavasti syvempänä asiana.

Synti merkitsee eroa Jumalasta, se merkitsee yhteyden katkeamista todelliseen elämään, se merkitsee oman elämämme tarkoituksen kadottamista. Se merkitsee astumista ohuelle jäälle, joka saattaa pettää altamme hetkenä minä hyvänsä. Synnin seurauksena me unohdamme ja unohdumme, huumaannumme, joudumme harhaan ja alamme epäillä. Synti luo näennäistodellisuuden, jota moni pitää todellisena.

Synti on moraalisen valinnan sijaan asenne, jossa me kiellämme Jumalan olemassaolon. Kova sydän ja välinpitämättömät tekomme estävät Jumalan toiminnan elämässämme. Ihminen täynnä vihaa - hän ei jätä Jumalalle tilaa toimia itsessään. Ihminen, joka on julma toistaan kohtaan, on asenteeltaan vastakkainen kaikelle sille hyvyydelle, jota Jumala on.

Synti on meille niin tuttu olemisen muoto, että meidän on usein vaikea nähdä sen koko toimintaa meissä. Synti vammauttaa meidät. Se on monesti meille asioita, joita emme itse huomaa mutta lähimmäisemme saattavat kärsiä niistä hyvinkin paljon. Sokea mies vapautui vammasta, joka oli huomattavasti vakavampi asia kuin hänen yksittäiset syntinsä sen rinnalla. Miehen todellinen este jumalanpalvelukseen ei ollut yksittäinen synnin teko vaan hänen kyvyttömyytensä seurata ja palvella Herraa. 

Tähän hän pyyti armahdusta. Herran parannus eli pelastus oli paljon suurempi asia kuin vain väärien valintojen nollaaminen. Se tarkoittaa ihmisen vapautumista jumalalliseen elämään: ensin katumusta ja sitten kiitollisuutta Jumalan edessä. Sen vuoksi miehen rukous oli kahtalainen. Hän pyytää armahdusta ja kun laupeus tulee hänen osakseen, muuttuu katumus karkeloivaksi kiitollisuudeksi Luojaa kohtaan. 


Kun me opimme rukoilemaan, syntyy kiitollisuus elämästä














Usko pelastaa ja parantaa meidät sairauksistamme. Se on meille annettu mahdollisuus palata rakastavan Isän luo ja herätä jälleen oikeaan jumalalliseen todellisuuteen. Uskon kautta me muistamme, mistä me olemme kotoisin ja missä elämämme päämäärä on. Tämä on koko kristinuskon ydin. Usko siis herättää meidät jumalalliseen todellisuuteen ja johdattaa meidät siihen.

- Kuluneena syksynä olin kadottaa yhteyden Kristukseen, kun kohtasin sairalaassa ennen kokemattomia vahvaa ja pitkäkestoista kipua ja toivottomuuden tunnetta. Tunne terveyden menettämisestä karisti rukouksen mielestäni ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon horjui todenteolla. Silti yritin ja pyysin esirukouksia puolestani vaikka oma sieluni tuntiukin hengellisesti tyhjältä ja väljähtäneeltä.

 -Sain rakastavia vastauksia ja löysin kaiken läheltäni rukouksen ja perheeni kautta. Kun näin Filippiinien hirmumyrskyn ja tuhannet kuolleet ja kymmenet tuhannet kärsivät, minä uskoin ja ymmärsin, että voin sydämessäni auttaa tässä maailmassa Kristusta lähimmäiseni kautta. Suhteuttaessani oman tuskani toisen tuskaan sain perspektiiviä omaani. Kun palasin pitkän sairauteni jälkeen kirkkoon ja eukaristiaan sain palata toiseen kotiini.

Kirkko yhteisönä ja sen sakramentit ovat väkevin aseemme syntiä ja sairautta vastaan. Kirkon eukaristia palauttaa meille sen yhteyden, jonka olemme synnin kautta kadottaneet.

Oletko sinä jo pelastettu vai odotatko edelleen parantumista tai pelastusta? Me harvoin osaamme olla kiitollisia, jos vasta odotamme ihmetekoa. Sen sijaan me voisimme miettiä kuinka monta kertaa Jumala on jo pelastanut sielumme ja elämämme. Jokainen meistä on kokenut Jumalan hyvyyttä ja lahjaa tässä elämässä, mutta samalla meitä on myös suojeltu monilta vaaroilta.  

Ja tästä syntyy aito kiittäminen ja ylistäminen. Jumala ei tarvitse rukouksiamme vaan me tarvitsemme itse rukousta. Rukous muokkaa meitä, puhdistaa ja pyhittää sielumme. Sokean miehen rukous oli yksinkertainen ja se hän tarkoitti jokaista sanaa. Mies sai avun sokeuteensa mutta muistakaamme myös se ettemme aina itse tiedä mikä on parhaaksemme. Rukouksen tarkoitus on auttaa meitä oppia ymmärtämään Jumalan tahto omassa elämässämme. Ja ennen kaikkea rukouksen ja uskon kautta me annamme Herralle mahdollisuuden toimia meissä.