sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Mitä hyvää tuossa nyt on?




"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. 32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. 33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. 34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. 35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. 36 "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. (Luuk. 6:31-36)


Onko kristinusko vain yksi uskonto muiden joukossa? Onko se muuttunut apostolien helluntain innostuksesta tavalliseksi laitosuskonnoksi, jota kutsumme kirkoksi. Tälläkin hetkellä seurakunnan arjessa pohditaan hallinnon uudistusta ja tulevia seurakunta- ja kirkolliskokousvaaleja. Kohta aloitamme seurakunnassa tulevan vuoden budjetin teon.

Meidät on kutsuttu suurempaan, hengelliseen elämään. Tässä evankeliumissa on se mielenkiintoinen kohta, että suuremmat ja syvemmät päämäärät eivät tapahdu kiipeämällä sumuiselle vuorelle. Ei siten, että me hylkäämme maailman ja kääntäisimme katseemme vain pyhiin. 

Niinhän se on sanottu jo monta kerta: me voimme pelastua vain lähimmäisemme kautta. Se on koko kristillisen kilvoituksen vaikein osuus ja siihen useimmat kompastuvat. Edes luostareissa kukaan ei aloita yksinäisyydessä vaan tuo yksinäisyyteen vetäytyminen on se viimeinen vaihe maan päällisessä kilvoituksessa.

Tämä evankeliumi kohdistuu vain siihen, miten me kohtelemme vieraita ihmisiä. Rakkaitamme on helppo rakastaa ja voimme luotta siihen että hekin ovat luottamuksemme arvoisia. Mutta tässä ei ole mitään erityistä verrattuna muihin uskontoihin tai ateisteihin. Kyllä hekin samaan kykenevät. Jos tämä olisi kristinuskon käänteentekevä opetus, niin meillä ei olisi käytännössä mitään. Koko Kristuksen opetustyön kulmakivi olisi yhtä tyhjän kanssa.

Samalla tavalla Jumalaa on helppo rakastaa koska hän on meille kaukainen, hän on rakastava ja anteeksiantava. Hän ei rankaise meitä eikä ole meitä kohtaan inhottava.

Vieraan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa, koska silloin me törmäämme omaan itsekkyytemme, kun meidän pitäisi luopua omastamme toisen hyväksi. Hänen kanssaan me emme voi käydä kauppaa koska emme voi olla varmnoja kuinka hän toimii.


Ja tämä evankeliumi yrittää tehdä tyhjäksi meidän kaupankäyntimme lähimmäistemme kanssa. Jos tee minulle hyvää niin voin tehdä sinullekin. Jos sinä rakastat minua niin minäkin voin rakastaa sinua.  Voin lainata sinulle, jos varmasti maksat takaisin. Ja vielä enemmän: voin antaa sinulle anteeksi, jos lupaat ette enää koskaan tee mitään pahaa. Olemmeko valmiit antamaan saman lupauksen Jumalalle, jotta me saisimme syntimme anteeksi?

  
Jokainen teko muokkaa meidän persoonallisuuttamme.

- Jos teemme hyvää meistä tulee hyviä, pahantekijöistä tulee pahoja. Jos me siis tahdomme kasvaa jumalankaltaisiksi, meidän on tehtävä jumalallisia tekoja omassa rajallisuudessamme. Silloin tekomme muovaavat sieluamme Jumalalle otolliseksi. Puheet ja ajatukset ohjaavat meitä tekoihin, mutta vasta teot saavat aikaan muutoksen. Paljon rukouksia ja niin vähän tekoja, huokasi pyhä Johannes Kronstadtilainen.

Mihin tämä johtaa? Että me käyttäytyisimme kuin Jumala. Olkaa täydelliset niin kuin taivaallinen isänne on täydellinen. Se on siten jumalankaltaiseksi kasvamista. Tämä on koko ortodoksisen pelastuskäsityksen ydin.

Olkaa valmiita armahtamaan: Olennainen osa tätä evankeliumia on myös pelastuksemme vastavuoroisuus: niin valmiita kuin me olemme armahtaman toisiamme, niin samalla tavalla myös Jumala on valmis armahtamaan meitä.

Ja kuinka suuri onkaan tämä epäsuhta: jos voimme edes pienissä määrin armahtamaan lähimmäisiämme, kun mietimme edes hetken, kuinka paljon Jumala on meille suonut anteeksiantoa ja antanut meille uusia mahdollisuuksia.

Ole siis valmis tekemään enemmän ja ylittämään itsesi. Voita siis pahuus ja vääryys rakastamalla ja kosta tekemällä hyvää.

Loppuun lohdun sana: te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Hän on meidän isämme. Olemmeko me hänen lapsiaan?

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pyhän Ristin ylentämisen sunnuntai - radiosaarna 16.9.2018


Tänään pyhä kirkkomme jatkaa Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniallisen ja eläväksi tekevän Ristin ylentämisen juhlaa. Varsinainen juhla alkoi jo torstai-iltana ja tänä sunnuntaina juhla jatkuu. Juhlan tärkeyttä kuvaa se, että juhlakausi jatkuu aina seuraavaan perjantaihin asti. Tänään Kouvolassa tässä pyhän Ristin kirkossa meillä on kirkkomme vuosijuhla.

Tämä Ristin ylentämisen juhla syyskuussa ei ole kirkkovuoden ainoa ristin juhla. Elokuun ensimmäisenä päivänä me vietämme kunniallisen ja eläväksi tekevään ristin esiintuomisen juhlaa ja keväällä vietetään Ristin sunnuntaita, kun Suuri paasto on puolessa välissä. Tämän lisäksi muistelemme myös jokainen perjantai Herramme kärsimystä ja ristinkuolemaa. Kaikki ristin juhlat ovat paastopäiviä.

Ristin juhlat ovat siis olennainen osa kirkkomme vuoden kiertoa ja risti on jo varhaisista ajoista lähtien ollut olennainen osa uskoamme. Tänään me vietämme siis Ristin ylentämisen juhlaa. Mistä juhlassa on kysymys, mikä on sen historiallinen, teologinen ja hengellinen perusta?

Juhlan alkuperä löytyy 300-luvulta Jerusalemista ja Konstantinopolista. Rooman valtakunnassa elettiin 300-luvun alussa aikaa, jolloin kristittyjen vainot olivat pahimmillaan. Keisari Diokletianoksen aikana vähintään kymmenet tuhannet kristityt kokivat
marttyyrikuoleman ja moni koki tämän lisäsi monenlaista vainoa.

Diokletianoksen jälkeen Rooman valtakunta oli jaettu neljän osaan ja maa ajautui kriisiin. Valtataistelun keskellä itä-Roomassa hallinnut neljännesruhtinas Konstantinos Suuri näki taivaalla punaisen ristin, ja kuuli: Tässä merkissä sinä olet voittava.

Hän otti ristin joukkojensa tunnukseksi ja todella voitti edessä olleet taistelut. Näiden taistelujen seurauksena hänestä tuli koko Rooman keisari ja aloitti mittavat uudistukset Rooman valtakunnassa. Kristittyjen vainot lopetettiin ja takavarikoitu omaisuus palautettiin. Valtakunta sai uuden pääkaupungin Konstantinopolista, jota kutsuttiin uudeksi Roomaksi.

Konstantinos Suuren äiti, keisarinna Helena lähti 320-luvulla pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin. Hän suoritutti lukuisia kaivauksia eri puolilla Jerusalemia ja tämän tuloksena löytyi mm. Herramme eläväksi tekevä risti ja hauta. Tuolle paikalle rakennutettiin suuri kirkko, joka kattoi sekä pyhän haudan että ristin löytöpaikka. Kirkko vihittiin käyttöönsä syyskuun 13. päivä vuonna 335 ja seuraava päivä pyhitettiin Herramme ristin ylentämisen kunniaksi.

Juhlasta tuli saman tien valtakunnallinen ja ristin symbolista levisi kaikkialle. Juhla sai oman kansallislaulun, jota tänäänkin laulamme kirkossamme: Pelasta Herra sinun kansasi ja siunaa sinun perintöäsi, anna kirkollesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi sinun valtakuntaasi.

Mutta entä tänä päivänä - kuinka me suhtaudumme valtakuntaan, joka pyrkii yhdistämään sekä maallisen että hengellisen vallan? Nuo vuosisadat ovat jääneet taakse eikä risti tule koskaan taipumaan minkään valtion yksityisomaisuudeksi.

Evankeliumin ja ristin sanoma ovat aina jotain suurempaa, hengellisempää ja syvempää kuin mitä tämä katoava ja maallinen maailma voi tarjota. Sen vuoksi on hyvä hiljentyä ja pysähtyä tämän päivän evankeliumin sanojen äärelle ja kuunnella mitä evankeliumi rististä meille opettaa.

Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.

Jeesukselle oli selvää se, että hänen elämänsä päättyy ristinkuolemaan. Hän puhui asiasta usein opetuslapsilleen mutta he eivät ymmärtäneet hänen puheitaan. Vielä vähemmän he ymmärsivät sen, että ristin tie koskee myös heitä. Mikäli sanoma rististä olisi ollut heille selvä, he eivät olisi paenneet, kun Jeesus vangittiin. Tuskinpa Pietari ei olisi kieltänyt Herraansa.

Myöhemmin kaikki kuitenkin oli toisin. Lähes jokainen kuitenkin koki marttyyrikuoleman ja antoi henkensä evankeliumin tähden.

Kirkkomme historiassa tätä evankeliumia on luettu vuosituhannesta toiseen. Monet ovat jättäneet sen seurauksena maailman taakseen ja lähteneet luostareihin. Osa on valinnut pappeuden jalon tien ja toiset lähteneet julistamaan evankeliumia. Moni on ollut valmis kuolemaan uskonsa tähden ja vielä useampaa on vainottu.

Jo kasteessa me sitoudumme tähän evankeliumiin ja lupaamme täyttää nuo kehotukset: kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Me saamme kasteessa ristin ja kirkkomme johdattaa meidät evankeliumin tuntemiseen.

Siksi tämä evankeliumi on tarkoitettu jokaiselle meistä ja me kaikki voimme tehdä tämän seurauksena erilaisia ratkaisuja. Jokaisen tie kohti pelastusta on erilainen, kukin lähtee omista lähtökohdistaan.

Ristin kantaminen ei ole vain yksinäistä puurtamista ja tuskaa. Meillä on kirkko sen vuoksi, ettemme joutuisi kantamaan ristiä yksin. Jumala on kanssamme ja me voimme kääntyä Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien puoleen vaikeuksien keskellä. On selvää, että me tuemme toisiamme ja saamme ja annamme apua toisillemme vaikeina aikoina. Vaikka jokaiselle meistä on annettu oma risti, niin silti me kuljemme yhdessä.

Tämän päivä kolehti kerätään kansainvälisen diakoniatyön hyväksi. Lahjoitetut varat lahjoitetaan Syyriaan, Blemanin nunnaluostarin kaivohankkeeseen. Tämä pieni luostari on auttanut sotaa pakenevia siviilejä ja suonut heille suojapaikan, vaikka itsekin on monin tavoin ahdistettu.

Suokoon Jumala meille kaikille voimia, kärsivällisyyttä ja kestävyyttä Ristimme kantamisessa!