Meillä on paljon arkikokemusta synnistä ja tiedämme, miten se turmelee elämän: salailua, häpeää, syyllisyyttä, turhautumista ja toivon
hiipumista. Samaan aikaan tiedämme kuinka taas siunaaminen, siis
hyvänpuhuminen, ja hyväntekeminen taas synnyttää iloa, luottamusta, uskoa ja
valoa elämään. Synti sitoo ja totuus vapauttaa. Sen vuoksi meidän on helppo
ymmärtää Vapahtajamme sanat: Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja (Joh.
8:34). Paaston alkaminen on meille lähtökäsky lähteä pois synnin ja kuoleman maasta.
Matkamme kulkee läpi erämaan kohti elämää, luvattua maata.
Mikä sitten on syynä siihen, että me yhä uudelleen maistamme
syntiä ja astumme kerta toisensa jälkeen samaan satimeen. Meidän henkemme on
vahva ja se pyrkii väsymättä kohti hyvyyttä mutta meidän lihamme on heikko. Me
olemme kilvoituksessamme usein niin alkutekijöissään, ettei hyvä ole saanut
meissä vahvaa sijaa ja siksi me melkein luonnostaan valitsemme helpon tien,
joka johtaa synnin tekoon. Meissä on luonnollinen taito tehdä hyvää ja omatunto
suojaa valintojamme mutta valitettavasti synti on aina läsnä, kun teemme
valintoja. Saatana pukee synnin valheeseen ja monesti me lankeamme tähän
harhaan. Me emme monestikaan todella taistele syntiä vastaan vaan annamme
itsemme taipua synnin tekoon. Me emme riittävästi rukoile Jumalaa armahtamaan
meitä kiusauksilta ja tukemaan kilvoitustamme ja siksi me olemme monesti ilman
Jumalan suojaa pahan hengen edessä. Kaitselmuksen valossa synnistä on se hyöty,
että se usein pitää meidät nöyränä, jos osaamme suhtautua siihen oikealla
tavalla.
Nyt meillä on otollinen aika sielumme pelastukselle! Olemme
saapuneet suuren paaston kynnykselle.
Me olemme pitkään eläneet tässä maailmassa ja olemme monella
tapaa tottuneet siihen. Tämä maailma ei kuitenkaan voi johdattaa meitä
iankaikkiseen elämään ja siksi me tarvitsemme muutosta, joka tulee meille
ylhäältä. Muutos merkitsee vanhan hylkäämistä ja astumista katumuksen tielle.
Fariseukset hermostuivat Jeesuksen koska Jeesus halusi tehdä
muutoksen heidän uskossaan ja elämässään mutta tätä vastaan he kapinoivat. Me
olemme helposti saman tilaneteen edessä. Meille saarnataan pelastusta mutta me
emme halua muutosta koska entinen elämämme on helpompaa ja mukavampaa. Muutos
kuitenkin on ainoa asia joka voi tehdä meidän elämästämme elävän uhrin
Jumalalle ja tuoda meille iankaikkisen elämän Isämme luona.
Paaston perusasiat ovat meille varmaan jo aika selvät.
Paastoa pahan tekemisestä, tee hyvää, lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen,
rukoile enemmän ja säännöllisesti, lopeta liha- ja maitotuotteiden käyttö, käy
katumuksella. Näissä asioissa on paastomme käytännön tasolla ja kun noita
kaikkia teemme aktiivisesti, voimme puhua varsin onnistuneesta paastokilvoituksesta.
Nämä asiat ovat kuitenkin vain välineitä paastossa, ne eivät ole itse päämäärä.
Päämäärä on hengellinen virkoaminen, Jumalan armon löytäminen ja katumus
Jumalan edessä.
Katumus on Suuren paaston suurin asia. Mistään edellä
olevasta käytännön ponnistelusta ei ole mitään hyötyä, ellemme löydä katumuksen
mieltä. Mielenmuutos, kasteen armon uudelleen löytäminen, ehtoollisen
pyhittävän voiman ymmärtäminen, katumuksessa saatu uusi mahdollisuus tehdä
asiat oikein. Näistä syntyy uuden elämän alku.
Ortodoksisen kirkon kaksi ydintä ovat Kristuksen
ylösnousemuksen todellisuus ja katumuksen mieli. Missään muussa kristillisessä
yhteisössä katumuksella ei ole niin suurta roolia kuin meidän kirkossamme.
Jokainen maailmassa kilvoitteleva pyhä harjoittaa aktiivista katumusta
ensimmäisestä päivästään aina viimeiseen hengähdykseensä saakka. Katumus on
meidän elämässämme jatkuvaa itsensä tutkimista ja Jumalan puoleen kääntymistä.
Hyvä katumus tarvitsee valveilla olemista ja tarkkaavaisuutta.
Katumusta itsessään ei tarvitse opetella, sillä se on
luonnostaan meissä jo olemassa samoin kuin kyky rakastaa tai omatunto. Pieni
lapsi osaa katua tehdessään pahaa eikä katumus katoa meistä tämän elämän
aikana.
Katumus ei pääty koskaan, vaan se on asenne joka saattaa
synnyttää todellisen ihmeen meidän elämäämme. Ihmeellä tarkoitan sitä erityistä
tunnetta, kun me hetken saamme kokoa taivaan valtakunnan iloa ja rauhaa. Jumala
tekee ihmeen, jotta me voisimme liittyä hänen iloonsa kaikesta luomistyöstä,
jotka hän on vuoksemme tehnyt ja iloita hänen kanssaan hänen
kaikkivoimallisuudestaan.
Todellinen katumus edellyttää katumuksen sakramentille osallistumista. Meille jokaiselle on tuttu se häpeän tunne, jota tunnemme kertoessamme kaikesta millä olemme Jumalaa ja lähimmäistämme vastaan rikkoneet. Häpeä on olennainen tunne kun mietimme saatanan houkutuksia elämässämme. Sen vuoksi pyhä Johannes Krysostomos opastaakin meitä ettemme olisi häpeissämme katuessamme vaan häpeäisimme silloin kun houkutukset ovat voittaneet meidät ja olemme astumassa synnin tekoon.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä
olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:6) Tämän sanoman vastaanottamiseen paasto
meidän valmistaa. Ja pääsiäinen tuo meille vielä suuremman sanoman: Hän joka
kuoli puolestamme, mutta ei vain kuollut, vaan hän nousi kuolleista kolmantena
päivänä kuoleman vallan voittaen.