lauantai 28. kesäkuuta 2014

Jeesuksen rukous, osa 3: omasta rukoussäännöstäni



Paastoten, valvoen ja läpi öiden rukouksissanne seisoen te teitte lihanne hengelle kuuliaiseksi. Sen tähden te saittekin Kaikkivaltiaan oikeasta kädestä ansaitut kruunut. (Pyhien Sergein ja Hermanin tropari)

Tässä troparissa meille kerrotaan paljon siitä, mitä rukous on. Se on lihan tekemistä kuuliaiseksi hengelle. Ja kuinka me sen teemme? Väsymättömällä rukouksella, paastolla ja valvoen. Kun me seisahdumme ikonin eteen, me tunnustamme Kristuksen Jumalaksemme ja annamme itsemme Hänen haltuunsa. Uskomme, että hän on sielujemme ja koko elämämme pelastaja. Armossaan hän antaa meille katoamattomat kruunut, kunhan me elämme tämän elämän valvovalla mielellä ja seuraamme Hänen pelastavia käskyjään.

Aamurukous antaa sävyn päivällemme. Kun hiljennymme ikonin edessä rukoukseen ja kuulemme ne kaikki hyvät asiat, joita meitä osoitetaan tänä päivänä, se rohkaisee meitä hyvän tekemiseen. Valitettavasti nämä pyrkimykset katoavat helposti ja pian unohdamme mitä olemme pyytäneet ja mitä saaneet. Tämän rukouksellisen ilmapiirin ja sävyn palauttamiseen on hyvänä lääkkeenä Jeesuksen rukous. Kun tuntuu, että kaikki se hyvä, johon aamulla suuntauduimme on kadonnut, niin silloin kannattaa varata hetki Jeesuksen rukoukselle.

Rukoilkaa lakkaamatta! Se tarkoittaa tauotonta rukousta, jonka me saamme lahjaksi pitkäaikaisesta Jeesuksen rukouksen harjoittamisesta. Mutta samalla lakkaamaton rukous on myös niiden sanojen muistelemista päivän mittaa, joilla olemme aamulla Jumalaa lähestyneet. Siksi on hyvä aamulla keskittyä joihinkin rukouksiin kunnolla kuin pyrkiä vain lukemaan mahdollisimman monta rukousta vauhdilla.


Säännöllisesti ja ajatuksella

Minulle olennaista rukoussäännössä on säännöllisyys. Säännöllisyydellä tarkoitan sitä, että yritän muistaa Jumalaa vähintään kolmesti päivän aikana, aamulla herätessä, päivällä ja illalla nukkumaan käydessä. Tämä on minimi ja esim. viikonloppuna määrä kasvaa, kun osallistuu kirkon yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Olen kokenut hyödylliseksi opetella rukouksia ulkoa, koska silloin minulla on aina valmius harjoittaa hengellistä hiljentymistä. Tässä on varottava yhtä ilmeistä syntiä, johon itse olen myös langennut: huolimattomuus. Etenkin jos luemme rukouksia konemaisesti ja ilman ajatusta, voimme saada aikaan melko erikoisia rukouksia, joissa ei välttämättä ole mitään järkeä.

Elävyys on kaikessa rukouksessa tärkeää. Siksi on oltava valmis keskeyttämään rukous ja aloittamaan se alusta joka kerta, jos ajatus karkaa ja rukouksen sisältö jää epäselviksi. Ahneuden henki voi helposti tulla mukaan myös rukouksemme, jos alamme urakoida rukouksia monisanaisuuden toivossa. On siis parempi lukea yksi rukous aamulla ja miettiä sitä päivän aikana kuin kymmenen, joita ei hetken kuluttua muista lainkaan.

Rukousta kannattaa muistaa myös lupauksena ja sitoutumisena. Kun pyydän anteeksi omia rikkomuksiani, on minun muistettava antaa myös itse anteeksi muille heidän rikkomuksensa. Jumalan hyvyyden ehtona on se, että me seuraamme hänen käskyjään ja turvaamme kaikessa Häneen. Kaikessa turvaaminen tarkoittaa sitä, että me emme luota tämän maailman apuun vaan otamme vakavasti sen tosiasian, että viime kädessä kaikki on riippuvaista Jumalan tahdosta.

On hyvä ymmärtää, että rukous on Jumalalle annettu uhri. Tutussa psalmissa me laulamme: Nouskoon minun rukoukseni niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri. Rukous ei ole vain katumusta ja ylistystä vaan se kertoo, mikä on suhteemme Jumalaan. Maailma luotiin Sanalla, Jumala Poika on Sana ja sanalla me annamme itsemme ja koko elämämme Jumalan haltuun.


Kuinka itse harjoitan Jeesuksen rukousta?

Käytän 33 solmun rukousnauhaa ja pyrin lukemaan kerralla aina useamman kierroksen pelkästään rukouksen perusmuotoa, Herra Jeesus Kristus, armahda minua! Tämän jälkeen käännyn pyhien puoleen, jotta he rukoilisivat puolestani. Luen jokaisen pyynnön kerran, poikkeuksena Jumalansynnyttäjä, jota saatan toistaa useamman kerran. Pyydän pyhien esirukouksia seuraavalla kaavalla:

Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta minut esirukouksillasi!
Pyhät apostolit Pietari ja Paavali, rukoilkaa Jumalaa minun puolestani!
Rukoile Jumalaa minun puolestani pyhä palkatta parantaja Panteleimon!
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, rukoile Jumalaa minun puolestani!

Jeesuksen rukouksessa voi auttaa myös se, että käy yhden kierroksen läpi rukousnauhaa hiljentymiseen ja rentoutumiseen. Jokaisen solmun kohdalla hiljentää mielensä ääniä ja ärsykkeitä ja hylkää mieleen tulevia ajatuksia. Tässä on hyvä hiljentää järjestää kaikki ajatukset, niin hyvät, pahat kuin turhatkin ajatukset. Tämä voi olla yllättävän vaikeaa. Hyvä keino on hengittää muutaman kerran syvään ja keskittyä rauhalliseen hengitykseen.

Joskus liitän rukoukseen esirukouksia läheisten puolesta vaikka kirkkomme ohjaajavanhukset antavatkin tämän suhteen erilaisia ohjeita. Osan mielestä esirukous kuuluu olennaisesti Jeesuksen rukoukseen mutta siinä ei pidä mainita ketään nimeltään vaan sisällyttää minään kaikki ihmiset. Näin esim. suuresti kunnioittamani vanhus Porfyrios. Kun sanon armahda minua, se tarkoittaa koko ihmiskuntaa, koska me kaikki olemme saman Kristuksen ruumiin jäseniä.

Kun luen esirukouksia, käytän seuraavaa kaavaa: Herra, Jeesus Kristus armahda (sairastavaa) palvelijaasi NN.


Lopuksi

Mikä on ideani tässä systeemissä? Keskittää koko mieleni Jeesuksen rukoukseen ja yrittää automatisoida se mieleeni lakkaamattomaksi rukoukseksi. Toistuvasti törmään siihen, että riittävän toiston jälkeen mieleni harhailee ja lopulta unohtaa koko rukouksen, etenkin jos en seiso ikonin edessä. Sen vuoksi pyrin pitämään mieleni kurissa pienen varioinnin kautta kuten Jeesuksen rukouspalveluksessakin tehdään.

Varioinnissa eli rukouksen muuntelussa on myös toinen tärkeä asia. Olen kokenut myös suurempaa rikkautta, nöyryyttä ja hartautta kun olen pyytänyt pyhien esirukouksia puolestani. Silloin saan usein vahvan tunteen, etten ole tässä hengellisessä maailmassa yksin vaan näkymätön ja ylistävä kirkko rukoilee kanssani.

Rukousnauha ja rukoussääntö ovat hyviä apuvälineitä Jeesuksen rukouksen harjoittamiseen. Ne tekevät rukouspalveluksesta konkreettisempaa ja jäsentyneempää. Samalla rukousmuodon muistaminen on helpompaa, kun lyhyt rukousnauha pyörii kädessä päivän mittaa. Ilmankin tulee toimeen, mutta helposti sen käyttöön tottuu niin paljon, ettei ilmankaan osaa olla. Tässä muutama paikka jossa on myytävänä rukousnauhoja: Athos-säätiöTuohuksen verkkokauppa, verkkokauppa Chotki.com ja verkkokauppa St. Paisios webstore.

Tänään puhuin siitä mihin kykenen ihannetapauksessa. Joskus hengellinen innostus on suurta ja joskus taas taisteleminen pahoja henkiä vastaan uuvuttaa. Heikkouden hetkellä ei pidä antaa periksi vaikka voimat olisivatkin loppu. Ellemme jaksa rukoilla, niin silloin kannattaa lukea. Se tekee rukouselämästä monipuolisempaa, koska kirjallisuus usein selittää meille hengellisen elämän perusasioita. Ellei jaksa lukea, kannattaa tehdä jotakin käytännöllistä hyvää ja hyödyllistä.

***

Jokainen Jeesuksen rukouksen pyyntö merkitsee kiitosta. Me pyydämme armahdusta ja tämä pyyntö on katumuksen ohella kiitos Jumalalle siitä, että hän on ihmisiä rakastava ja armahtava. Tästä jatkamme ensi kerralla.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jeesuksen rukous, osa 2: katumus














Rakkaat kanssakilvoittelijani Kristuksessa! Jeesuksen rukouksesta on mahdotonta kirjoittaa tyhjentävästi yhdellä kertaa ja tai saada omia sanojaan kuvailemaan sitä valtavaa lahjaa, jonka me olemme saaneet tämän rukouksen muodossa. Siksi jatkamme nyt tämän kiehtovan aiheen käsittelemistä ja toivottavasti ensi syksyyn mennessä olemme saaneet jotain olennaista kokoon siitä!
Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä! Nuo sanat ovat pelastuksemme alku ja paluumatka kohti rakastavan Isän kotia.

Rukous on ilmaus henkilökohtaisesta ja elävästä suhteesta ihmisen ja Luojan välillä. Se on vuoropuhelua, joka tähtää sisäiseen muutokseen. Meissä elää kaipuu pyhään elämään ja sen vuoksi on tärkeää, että ilmaisemme tätä kaipaustamme rukouksen sanoin yhä uudelleen ja useammin kuin tähän mennessä.


Katumus voi syntyä sairaudesta

Jeesuksen rukouksen lähtökohta on avunhuutamisessa. Tästä esimerkkeinä meillä on paljon kertomuksia evankeliumissa, joissa erilaiset ihmiset huusivat apua Herralta hätäänsä. Kuvitellaan tällä kertaa Henlluntain jälkeisenä sunnuntaina luettua evankeliumia sokeasta miehestä tien ääressä kerjuulla (Luuk 18:35-43): Minne hän menisi etsimään Jeesusta kun hän ei näe mitään eikä kukaan häntä auta? Hän elää pysyvästi kerjuulla ja kun hän kuulee parantajasta, toivo herää hänessä. Siksi hän on valmis tekemään mitä tahansa, että Herra kohtaisi hänet ja auttaisi häntä. Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!

Meille olisi suuri siunaus, jos saisimme tämän miehen sairauden lahjan itsellemme. Ymmärtäisimme täysin riippuvuutemme Kristuksesta ja saisimme samantien todellisen tarpeen hengellisen hätämme avunpyyntömme. Kukaan meistä ei tietenkään toivo itselleen sokean miehen kurjuutta osakseen mutta jos löydämme omasta elämästämme sen kautta mahdollisuuden muutokseen, olemme siunattuja.

Onko oikein ajatella näin? En tiedä, enkä oikeastaan välitä oikeassa olemisesta tässä tilanteessa. Jos katsomme näitä hetkiä tässä ja nyt porvarillisen sovinnaisuuden hengessä saatan hyvinkin olla väärässä. Mutta jos pyrimme katsomaan isoa kokonaisuutta, tilanne on toinen. Kaikki on viime kädessä Jumala kädessä ja uskomme punnitaan tällä kämmenellä. Uskovalle ei maailmassa tapahdu mitään pahaa, mutta ateistille jopa Jumalan rakkaus voi olla vastenmielistä.

Ellei tuhlaajapoika olisi joutunut pohjalle, ei paluu isän kotiin olisi ollut mahdollinen. Jumalan tiet ovat meille hyvin tutkimattomat, mutta varmaa on se, että kaikki hänen tekonsa meitä kohtaan tuovat pelastuksen jos osaamme vain ottaa ne vastaan lääkkeenä synnin sairauteemme.

Jos sairaus nujertaa meissä ylpeyden ja väärän luottamuksen, se on siunaukseksi. Sairauden kautta me saatamme saada erityistä hoitoa sieluamme ahdistavaan hätään. Tulla otolliseksi ottamaan vastaan hoitoa, jota Jumala meille tarjoaa…

Jeesuksen rukous synnyttää sieluumme pelastavan katumuksen. Katumus taas helposti synnyttää meissä Jeesuksen rukouksen. Ne täydentävät, tukevat ja rohkaisevat toisiaan ja yhdessä niistä syntyy hedelmiä. Ellet rukoile, ei katumus ole aitoa. Katuva taas ei voi muuta kuin nöyrtyä rukoukseen.


Katumus on kaikki

Armahtaminen tarkoittaa auttamista. Syntiemme paljous on niin suuri ja ne ovat tahranneet sielumme niin pysyvästi, ettemme selviä itse niiden kanssa vaikka sitä usein yritämmekin. Usein vasta äärimmäinen hätä on edellytys sielumme täyskäännökselle ja muutokselle, parantumiselle ja pelastumiselle. Siksi on tärkeää, että voisimme löytää mieluummin ennen onnettomuutta katumuksen hengen. Ellei meillä ole katumusta tai sairautta, me emme kykene myöskään pyytämään tai saamaan apua.

Evankeliumin maailmassa juuri katumus erottaa pelastuneet ja kovasydämiset toisistaan. Hädän tunteminen ajaa ihmistä eteenpäin ja saa usein hänet heräämään tosiasioiden eteen. Simon Fariseus ja syntinen nainen, joka pesi kyynelillään Jeesuksen jalat. Pietari ja Juudas, joista toinen katui. Kaksi ryöväriä ristillä joista toinen katui.

Ehkä siksi vanhus Paisiokselle katumus oli kaiken rukouksen päämäärä:
Sen vuoksi, veljeni, pyydä rukouksessasi katumusta äläkä mitään muuta. Älä jumalallisia valoja, älä ihmeitä, älä profetioita, äläkä hengellisiä lahjoja – ei mitään muuta kuin katumusta. Katumus tuo sinulle nöyryyden, nöyryys tuo Jumalan Armon, ja Jumalalla on Armossaan kaikki mitä tarvitset pelastukseksesi, tai kaikki mitä saattaisit tarvita auttaaksesi toista sielua.

Katumus ei merkitse sitä, että löytäisimme elämästämme laittomuuksia vaan pikemminkin sitä, että huomaamme sairastuneemme syntiin. Tämän vuoksi ei ole järkevää miettiä kuka meistä on suurimmat synnit tehnyt ja kenen pitäisi eniten katua, koska tästä ei ole kysymys. Toki jossakin vaiheessa syntien määrä voi pakottaa ihmisen kohtaamaan elämän realiteetit mutta usein suurimman omantunnon taakan kantavat pyhät ihmiset ja pyhyyden äärellä viihtyvät askeetikot. He ovat oppineet näkemään synnin sairauden ruumiissaan eivätkä herkeä pyytämistä apua tähän kärsimykseen.

Tämä sama asenne pitäisi olla meilläkin, kun me aloitamme Jeesuksen rukouksen. Hyvä keino valmistautua tähän on muistella kulunutta päivää ja omien syntiemme paljoutta ja nähdä sairautemme juuri noissa teoissa. Kun etenemme pelkästään ulkoisista teoista tekojemme taustalla oleviin rakenteisiin ja asenteisiin me voimme löytää melkoisen puutarhan rikkaruohoja. Mitkä teoistamme kertovat itsekkyydestä, ahneudesta ja mitkä kuvastavat vihaa ja epäluottamusta sielussamme?


Aidolla ja täydellä sydämellä

Tämän seurauksena me voimme ymmärtää oikean tavan lukea Jeesuksen rukousta. Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. (Matt. 6:7)

Hoemmeko Jeesuksen rukousta kuin pakanat? Kyllä jos emme keskity rukoukseen.
Me emme hoe sitä aikamme kuluksi vaan jokaisella sanalla vetoamme velkojemme puolesta Jumalaan antamaan ne anteeksi. Kaikki alkaa hiljentymisestä ja keskittymisestä. Miettiä jokaista sanaa ja ajatusta niiden takana.

Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat (Matt. 9:12). Tämän vuoksi meidän pitää oppia katumaan ja kokemukseni mukaan tämä katumuksen ja häpeän tunne ovat meille kaikkein vaikeimpia tunteita kokea. Ellei sydämemme ole murtunut, me emme kykene pyytämään Herraa avuksemme.

Me olemme kuin evankeliumin kahdesta rukoilijasta se publikaani, joka asettui temppelin takaosaan rukoilemaan rukousta: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! (Luuk. 18:13) Hän eristää itsensä ulkopuoliseksi tuosta yhteisöstä, koska kokee, ettei ole arvollinen kulkemaan heidän kanssaan samaa tietä. Hän ei kohota katsettaan taivasta kohti, sillä hän tietää olevansa arvoton sellaiseen. Tästä alkaa lakkaamaton rukous ja syvä katumus, kenties sumentuva katse ja kurkkua kuristava tunne. Toistuvasti hän pyytää Herraa armahtamaan. Taivaassa hänen särkynyt rukous otetaan vastaan.

Publikaani tunsi pyhää pelkoa tuossa temppelissä. Millaista on se Herran pelko, johon rukous meidät asettaa? Se ensinnäkin vakavoittaa mielemme ja pysäyttää sen. Me emme voi jatkaa matkaa eteenpäin ennen kuin tuo asia on selvitetty. Herran pelko on myös toivoa herättävää pelkoa, sillä hän on kaikkivaltias ja ihmisiä rakastava Jumala.


Ensi kerralla jatkamme puhtaalla konkretialla eli kerron omasta tavasta harjoittaa Jeesuksen rukousta, rukousnauhasta, eri tämän rukoustavan eri variaatioista. Kuulen mielelläni kommentteja omista kokemuksistanne tämän vanhan rukousmuodon parissa!

Hyvää Johanneksen juhlaa!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Otollinen sinua seuraamaan













Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Nämä neljä opetuslasta, Pietari ja Andreas, Johannes ja Jaakob, eivät kauaa miettineet Kristuksen seuraamista. He jättivät työnsä, perheensä ja sukunsa, heti ja niille sijoilleen.

Miksi monet evankeliumin ihmiset valitsivat näin helposti Kristuksen ja niin monet meistä empivät koko ikänsä? Luulen, että kyse on nälästä ja köyhyydestä. Köyhän on helpompi ottaa vastaan muutos elämäänsä, sillä hän odottaa enemmän eikä hänellä ole mitään menetettävää. Siksi Jeesus puhuu niin usein nälästä, janosta ja kaipuusta hengellisen elämän lähtökohtana. Hän on vastaus elämän leipänä, vetenä, totuutena, elämänä ja ylösnousemuksena. Rikkaan on todellakin vaikea päästä taivasten valtakuntaan, koska omaisuus omistaa hänet.

'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.' (Luuk. 14:18-20)

Kun elämä on kauniin yksinkertaista, oppii paremmin näkemään mikä olennaista ja ikuista. Tästä ideasta koko luostariliikekin syntyi, askeesi ja kilvoittelu. Sama tie vie edelleenkin ihmisiä kohti iankaikkista elämää.


Kulmakivi

Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme (Ps. 118:22).
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. (Ef. 2:20)

Kristus on tuo kivi, jonka juutalaiset hylkäsivät. Se kivi voi olla joko rakennuksen perusta, jonka päälle talo rakennetaan. Toisaalta se voi olla rakennuksen holvikaaren viimeinen kivi, jonka varassa koko rakennus lepää. Miten tahansa, tuo kivi on kaiken perusta, kaiken alku ja päätös. Maailman luominen, ihmiseksituleminen, kuolleista ylösnouseminen ja Pyhä Hengen vuodattaminen, kaikki pyhät ihmiset tässä maailmassa...

Kunpa osaisimme arvostaa valintojamme läpi elämän eikä niiden merkitys koskaan himmenisi vaan vuosikymmentenkin jälkeen ne tuntuisivat yhtä suurelta kuin silloinkin. Avioliitto, pappeus, lapset: ne olivat minun suuria valintoja ja saamiani lahjoja. Muistan kuinka tärkeitä hetkiä ne aikanaan olivat ja tunsin aivan selvästi miten elämäni muuttui. Ja tietenkin elämä muuttui eikä koskaan ollut enää samanlaista. Me olemme aina täynnä suurta intoa kun valitsemme jotain ,tärkeää mutta pian me totumme uusiin tilanteisiin, emmekä osaa olla kiitollisia siitä lahjasta, jonka saimme.

On hyvä huomata, ettei kiitollisuus ei ole lahja vaan työn tulos.

Suurimman lahjamme saimme kasteessa, kun meidät kutsuttiin Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen. Silloin meistä tuli Jeesuksen opetuslapsia ja kasvu kohti apostolisuutta alkoi. Ehkä kasteesta pitäisikin mieluummin puhua lahjan sijaan tehtävänä, joka meille on annettu. Nämä evankeliumissa mainitut neljä veljestä saivat toki suuren lahjan kun heidät kutsuttiin, mutta käytännössä se merkitsi heille pyhää tehtävää.

Olisimmeko me otollisia jättämään kaiken taaksemme, jos Kristus kutsuisi meitä vastaavassa tilanteessa? Entäpä jos iankaikkinen elämä määräytyisikin sen mukaan mitä me tuohon Kristuksen kutsuun vastasimme? Kristus on kulmakivi mutta yhtä lailla myös Kristuksen kutsu on se kulmakivi, jonka ansiosta me pelastumme mutta johon monet myös kompastuvat.


Suurempi kokonaisuus

Pyhän Nikolaoksen troparissa sanotaan: Sen tähden olet sinä saavuttanut nöyryydessäsi ylhäisen aseman ja köyhyydessäsi rikkauden. Mistä ihmeestä me löytäisimme tämän pelastavan köyhyyden ja yksinkertaisuuden? Me olemme länsimaissa varmasti koko maailman historian hyvätuloisin ja menestynein sukupolvi, jos hyvinvointia mitataan materiaalisin arvoin. Ja samaan aikaan hengellisessä mielessämme olemme kaiketi kauimpana evankeliumin ihanteista kuin koskaan. Meille ei käynyt niin kuin Jobille, joka menetti kaiken vaan päinvastoin, me saimme kaiken emmekä tiedä mitä tuolla kaikella tekisimme. Meillä on ähky.

Pelastava köyhyys löytyy siinä, että me osaamme arvioida ja tarpeen tullen kieltäytyä. Meille kyllä tarjotaan kaikkea mutta vain harva asia koituu pelastukseksemme. Samaa myös pyhä apostoli pohti kirjeessään: Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)

Me olemme tässä valintatilanteessa toistuvasti, jopa päivittäin. Olemmeko juutalaisia jotka hylkäsivät kulmakivi-Kristuksen vai tuleeko meistä noita kiviä tähän suureen rakennukseen?  Pitääkö meidän todellakin asettaa Kristus kaiken edelle niinkuin viime sunnuntain evankeliumissa sanottiin?

Ellemme tänään hylkää perhettämme, taloamme ja koko omaisuuttamme, meidän on ainakin tehtävä itsellemme selväksi, että se saattaa huomenna olla edessämme. Mikään maailmallinen asia saa tulla minun ja  Jumalan väliin. Vaikkei tänään täytyisi luopua, niin huomenna se voi olla totta. Voihan tämän ymmärtäminen herättää jopa kiitollisuutta: meitä ei ole ainakaan vielä laitettu valitsemaan.

Valinnan suuruutta on turha lähteä dramatisoimaan. Valinta muuttuu elämänasenteeksi nopeammin kuin huomaammekaan. Tämä asia on meille tuttu paaston kautta. Kun alkuun teemme valintaa tavallisen ja paastoruuan välillä pienen totuttelun jälkeen huomaamme, ettei meidän tarvitse enää valita vaan teemme luonnostamme oikein. Pikemminkin meidän pitää valita väärin, jos haluamme käyttää valinnan mahdollisuutta. Tämän saman syyn takia meidän on vaikea myös luopua synnistä ja tehdä parannus. Me totumme yllättävän nopeasti vallitseviin elämäntilanteisiin kun pääsemme yli muutoksen aiheuttamasta vaivasta.

Apostoleille tämä valinta oli helppo, koska he luottivat Jumalan johdatukseen. Toisekseen he olivat hengessään valmiita ja Kristus ravitsi heidät. Heissä oli sitä hengellistä herkkyyttä joka meistä on vaarassa kadota kun tämän maailman himot kietovat mieltämme. Kun ihminen halua pelastavaa muutosta elämäänsä, Jumala ottaa hänet vastaan riemuiten ja armoon kietoen. Siihen auttaa rukous, joka tekee meidät valmiiksi ottamaan vastaan tuon hyvän sanoman, silloin me saatamme oppia aistimaan pyhyyttä tässä luomakunnassa.

Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Jeesuksen rukous, osa 1














Kävin sunnuntaina Lammilla Athos-yhteisössä toimittamassa kaikkien pyhien sunnuntain liturgian. Tunnelma oli pyhän Kosmas Aitolialaisen kappelissa harras ja yhteisöllinen ja keskittyminen rukoukseen oli vahva. Saarnassani pohdin Pyhän Hengen vuodattamista Helluntaina ja sen merkitystä jokaisen pyhän ihmisen elämään. Tuon armovoiman rohkaisemana heidän elämänsä muuttui todistukseksi Kristuksesta. Tärkeysjärjestys heidän elämässään oli selvä, he omistivat koko elämänsä Kristukselle. He maksoivat tästä ristin tiestä kovan hinnan, mutta saivat siitä lopulta palkkion, satakertaisena.

Pyhitys on koko elämämme päämäärä ja sen me voimme saavuttaa vain rukoilemalla. Lakkaamatta. Tekemällä elämämme rukoukseksi. Siksi nyt puhumme Jeesuksen rukouksesta.

Juhannuksena vietetään Johannes Kastajan juhlaa ja se on oiva päivä aloittaa Jeesuksen rukouksen harjoittaminen. Johanneksen keskeinen sanomahan oli kaksiosainen, Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! (Matt. 3:2). Nämä kaksi asiaa ovat Jeesuksen rukouksen sisältö.

Mutta mitä meille opetetaan Jeesuksen rukouksesta tai ylipäätään rukouksesta?

Kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. (Matt. 6:6)

Kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. (Matt. 6:7)

Rukoilkaa lakkaamatta! (1. Tess. 5:17)

Jeesuksen rukous syntyy kahdesta perussanasta Herra ja armahda. Jokaiselle ortodoksisen kirkon elämään tutustuneille nämä sanat ovat tuttuja sanoja kirkon rukouksista, joita toistamme useaan otteeseen jumalanpalveluksissa.

Perusmuoto Jeesuksen rukouksesta on seuraava: Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä! Tätä rukousta toistetaan mielessä keskittyen sen sanoihin ja teemoihin, joita noihin sanoihin sisältyy. Mitä tarkoitamme sanalla Herra, Kyrios, mitä nimet Jeesus Kristus pitävät sisällään, entä Jumalan poika, jne. Rukous kertoo Jumalan suhteesta meihin (armahda) ja meidän suhteestamme Jumalaan (Herra).

Jeesuksen rukouksesta on olemassa monia muunnoksia, jotka sisältävät nämä kaksi osaa. Itse käytän muotoa Herra Jeesus Kristus, armahda minua!, sekä Kosmas Aitolialaisen pidempää muotoa Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika ja Sana, Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien esirukouksien tähden, armahda minua syntistä ja kelvotonta palvelijaasi!

Jeesuksen rukouksen suuri lahja ja tavoite on sen automatisointi ja muuttuminen meidän hengitykseksemme. Sen vuoksi kannattaa melko pian päättää mitä muotoa siitä käyttää ja pysyä tässä. Jos rukousta vaihtelee usein, rytmi häviää ja ajatus katkeilee ja keskittyminen on vaikeaa.

Rukousnauha on hyvä apuväline Jeesuksen rukouksen lukemiseen. Rukousnauha antaa rukoukseen konkretiaa ja sen vuoksi rukous on koko ajan käsissäsi. Muistat sen helpommin, kun ajatus karkaa ja mieli lähtee vaeltelemaan. Usein näissä rukousnauhoissa on 33, 50 tai 100 solmua/helmeä ja jokaisen kohdalla lausutaan kerran rukouslauselma. Tarkoitus ei ole niinkään laskea rukouksia vaan rytmittää rukoussarjan alkua ja päätöstä. Kun rukousta lausuu rukousnauhan kanssa, ajatus ei harhaile niin helposti ja keskittyminen on helpompaa. Toki jos kyse on varsinaisen rukouspalveluksen toimittamisesta, myös laskemisella on oma sijansa.


Rukous tekee työtään

Jeesuksen rukouksen voima on seisauttava. Kun sitä alkaa harjoittaa, huomaa miten se vie meidät nopeasti kirkon mystiseen elämään ja tutustuttaa meidät taivaan valtakunnan salaisuuteen sisällämme. Ja samalla se on todella helppoja kevyt tapa ottaa rukous mukaan jokaiseen elämän hetkeen.

Pian huomasin miten se alkoi tehdä työtä sielussa. Ei sillä, että olisin tullut paremmaksi ihmiseksi vaan pikemminkin toisin päin. Havaitsin, miten puutteellinen ja keskeneräinen olin ja mitä enemmän rukoilin, sitä etäämmäs tunsin joutuvani Jumalasta. Todellisuudessa näin, miten etäällä häntä olin jo aiemmin. Varsinainen saavutus siis tämäkin, mutta se on kaiken hengellisen elämän alkupiste. Todellisuus alkoi näyttäytyä varsin karulta, mutta siihen sisältyy mahdollisuus, jos tämä on nykytilanne, kuinka paljon paremmalta tulevaisuus voikaan näyttää.

Olen Jeesuksen rukouksen kautta saanut kokea suuria ja hartaita hetkiä ja hengellisen elämän elävöitymistä. Haluan oppia tuntemaan entistä syvemmin Jumalaa, hänen tahtoaan ja elää hänen yhteydessään. Oikeastaan muulla ei ole väliä. Oikeasti.

Joskus tuntuu, että rukous on kuin kaupankäyntiä, jossa me kerromme Jumalalle maalliset tarpeemme ja odotamme Hänen täyttävän ne. Anna minulle tämä, niin sinä saat tuon ja minä sitten hyödyn siitä tällä tavoin.

Rukouksen tarkoitus on herättää meissä rakkaus Jumalaan, asettaa toivomme häneen ja turvautua hänen armoonsa. Ei muuta. Ei hyötyä, ei oman tahtomme täyttämistä tai halujemme tyydytystä. Aito rukous on Jumalan tahdon ymmärtämistä, nöyrtymistä sille ja sen ottamista oman elämän ohjenuoraksi.

Pyhä Athosvuoren vanhus Paisios opettaa:

Sen vuoksi, veljeni, pyydä rukouksessasi katumusta äläkä mitään muuta. Älä jumalallisia valoja, älä ihmeitä, älä profetioita, äläkä hengellisiä lahjoja – ei mitään muuta kuin katumusta. Katumus tuo sinulle nöyryyden, nöyryys tuo Jumalan Armon, ja Jumalalla on Armossaan kaikki mitä tarvitset pelastukseksesi, tai kaikki mitä saattaisit tarvita auttaaksesi toista sielua.

Rukous tuo mukanaan monia kauniita asioita elämäämme. Se kääntää katseemme sinne, jonne emme ole tottuneet katsomaan ja alamme nähdä miten yksinkertaisen sopusointuista kaikki ympärillämme on. Se valtava maailma, joka meille rukouksen kautta aukenee, kutsuu meitä sekä katumukseen että ylistykseen. Kun näemme miten tulvillaan armoa tämä luomakunta on, me emme voi olla osoittamatta sitä myös toisillemme.

Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea! (Ps. 141:3) Jeesuksen nimi on ainoa sielujemme suojelija ja vartija pahaa vastaan. Kun Jeesuksen rukousta harjoittaa, pian huomaa kuinka se täyttää ja pyhittää ajatuksemme ja tuo levon. Huomasin itse harkitsevani tarkemmin tekojani ja katuvani nopeammin erehdyksiäni. Tietoinen synnin tekeminen muuttui yhä vaikeammaksi, koska Jeesuksen nimen kaikuminen mielessä selvästi suojeli sielua. Jeesuksen nimen suojeleva voima näyttää siis pitävän paikkansa!

Jeesuksen rukouksen tarkoitus on muuttua meidän hengitykseksemme. Me tarvitsemme Jeesuksen nimeä kuin happea, koska ilman sitä me olemme himojemme vietävänä ja turhat ajatukset valtaavat sielumme ja mielemme. Osa rukoilijoista pyrkiikin aivan konkreettisesti asettamaan Jeesuksen rukouksen osaksi hengitystä, jakamalla rukouksen kahteen osaan. Sisäänhengittäessä lausutaan mielessä Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika ja uloshengittäessä armahda minua syntistä!

Hengellisessä heräämisestä kyse on silmien avaamisesta. Maailma ja todellisuus on sama kuin ennenkin mutta sen voi nähdä ja kohdata uudella tavalla. Me emme voi muuttaa maailmaa, jossa me elämme emmekä lähimmäisiämme mutta me voimme nähdä asioita hengellisellä tavalla.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pyhyyden suloinen tuoksu















On hyvin luontevaa, että helluntain jälkeinen sunnuntai on omistettu kaikille pyhille ihmisille. Samalla tavalla kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, niin samoin jokaisesta meistä voi tulla Pyhän Hengen astia. Tänä sunnuntaina me muistelemme kaikkia pyhiä ihmisiä kaikkina aikoina, jotka ottivat vastaan tämän taivaallisen kuninkaan ja kirkastivat itsessään Jumalan kuvan. He löysivät elämän Kristuksessa ja pelastuivat, mutta me seisomme edelleen valinnan edessä.

Päivän evankeliumi kertoo meille kaksi ilosanomaa. Ensinnäkin se kertoo,  mikä on oleellista maailmassa ja toinen on se, mitä siitä seuraa. Jos me haluamme keskittyä ainoaan oleelliseen asiaan tässä  elämässä, meidän on tultava Kristuksen ruumiin eläväksi jäseneksi.

Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle. (Matt. 10:37)

Tämä merkitsee erottautumista maailmallisesta "ruumiista" ja sen elämästä. Mikään asia tässä maailmassa saa tulla meidän ja Jumalan väliin. Ei edes riippuvuus tai rakkaus lähimpiimme. Tästä luopumisesta kuitenkin seuraa iankaikkinen elämä Jumalassa:

Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan --- saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.

Pyhälle jokainen ihminen on veli ja sisar, isä ja lapsi. Kristuksen ruumiissa me olemme enemmän kuin pelkkiä biologiseen suhteeseen perustuvia sukulaisia, me olemme elimellinen osa toisiamme, osaa samaa ruumista, jonka päänä on Kristus. Suhde toisiimme ei perustu sukulaisuuteen vaan rakkauteen.

Jumala on kaiken elämisen ja olemassaolon lähde, eikä ilman häntä ole elämää. Luomiskertomuksessa meille kuvataan läheinen siteemme Herraamme: maan tomusta luotu ihminen saa elämän Jumalan henkäyksestä. Hän on enemmän kuin hengityksemme ja sydämen lyöntimme, koska ilman Häntä me lakkaamme olemasta.

Äsken edesmennyt arkkimandriitta Georgios Kapsanis kuvailee Kristuksen ruumiin jäsenyyttä seuraavasti kirjassaan "Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena" (julk. Kosmas Aitolialaisen veljestö 2004)

Kirkko on Kristuksen ruumis, ei moraalisesti, toisin kuin ovat virheellisesti kirjoittaneet jotkut sellaiset teologit, jotka eivät kyllin syvällisesti ole perehtyneet pyhän Kirkon henkeen. Hän tekee meistä itsemme jäseniä ja me tulemme hänen ruumiinsa jäseniksi, todellisesti ei moraalisesti. --- Mikäli hän ei tunnusta Kristusta, ei osallistu ehtoollisesta, eikä elä hengellistä elämää, hän on Kristuksen ruumiin kuollut jäsen. Kun hän sitten katuu, hänet välittömästi täytetään jumalallisella elämällä.  Ihmisestä voi tulla jumala ainoastaan Kirkossa, ei missään muualla, ei yliopistossa, ei sosiaalisten palvelujen avulla, ei minkään muunkaan maailmassa olevan kauniin ja hyvän asian avulla.


Valmius pyhyyteen

Jumalan lähelle tuleminen paljastaa meissä keskeneräisyytemme ja sen miten vähän meissä on Jumalan kuvaa. Se herättää meidät näkemään oman mitättömyytemme, joka herättää suunnattoman kaipuun Jumalaa kohtaan, joka voi tehdä meidät eheäksi. Tuo kaipuu pyhyyteen on pelastava meidät, koska se herättää meissä nöyryyden ja rakkauden. Me voimme jumaloitua vain ja ainoastaan armosta, jonka Jumala meille lahjoittaa. Profeetta Joel kirjoittaa:

Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä. (Joel 3:1-2)

Kautta aikojen Jumala on etsinyt meitä ja tekee sitä tänäkin hetkenä. Kun vastaamme hänen kutsuun rukouksella, me voimme löytää levon ja ilon tässä elämässämme. Meidän pyhittymisen lähtökohta on Pyhä Henki ja hengen vuodattaminen meihin.   Sen vuoksi Helluntai on niin Kirkon kuin meidän pelastuksemmekin syntymä- ja muistopäivä. Pyhän Hengen kautta me opimme tuntemaan totuuden, Kristuksen.

Kuinka me voimme tulla otolliseksi ottamaan vastaan tämän hengen? Helatorstain evankeliumi kertoo opetuslapsista, että he olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa (Luuk. 24:53). Kilvoitus tekee meidän sielumme asunnon puhtaaksi Pyhälle Hengelle ja niin hän voi tulla asumaan meissä. Rukous johtaa meidät herkkyyteen, jonka seurauksena me koemme pyhyyden ympärillämme. Rukous taivaan kastetta, joka välittää Jumalan armon sieluumme. Kilvoittelu on maan muokkaamista ja sen tekemistä otolliseksi Jumalan armolle. Siemenen kylväjä on Kristus ja hänen sanansa on siemen.


"Sinä olet elävän Jumala poika!"

Me uskomme persoonalliseen Jumalaan ja meidän tehtävämme on kasvaa persoonaksi suhteessa Jumalaan. Se merkitsee henkilökohtaista suhdetta omaan Luojaamme, häneen tutustumista, hänen tuntemistaan ja lopulta hänen rakastamistaan. Jumala ei ole vain meille tuntematon voima, joka hallitsee jossakin tuonpuoleisessa persoonattomasti. Hän on persoona, minä ja sinä! Hän on isämme, veljemme ja ystävämme, joka tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä.

Häneen me voimme sen vuoksi tutustua, vihastua, rakastua, me voimme puhua hänelle, kuunnella ja antaa hänen lähestyä. Hän on syntiä polttava tuli, vilvoittava kaste, elämän henkäys, rakastava lohdutus, taakkamme kantaja. Pyhät ovat löytäneet levon hänessä ja kokeneet myös kivun, jota irrottautuminen tästä maailmasta aiheuttaa ja jota hänen seuraamisensa synnyttää.

Jokainen meistä on kutsuttu tulemaan pyhäksi, sillä jokaisessa meissä on siemen pyhyydestä. Jumala on valo, joka valaisee elämämme ja lämmittää meitä. Ihminen on luotu pelastusta varten, hänet luotiin jo paratiisissa kasvamaan jumalaksi. Sen vuoksi on luonnollista, että käännymme valoa kohti, pelkäämme pimeää ja kaipaamme pyhyyttä. Meissä on kaikki valmiina pelastusta varten.

Kun me aloitamme askeettisen elämän, Jumalan tulee luoksemme ja tämän vuoksi valon kajo kirkastaa elämämme. Mutta alkuun se ei näytä meille Jumalan kunniaa vaan oman syntisyytemme. Mitä lähemmäs pyhyyttä me tulemme, sitä selkeänä me näemme oman vajavaisuutemme. Tästä alkaa askeettinen työ sielumme puhdistamiseksi rukouksen, hyvien tekojen ja sanojen ja rakkauden työnä.

Ristin tien kulkeminen synnyttää kipua ja kärsimystä, koska meidän pitää kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta. Kasvaminen merkitsee aina vanhan kuolemista ja uuden omaksumista. Me joudumme luopumaan omastamme eikä se usein ole meille helppoa. Tuo kasvaminen tarkoittaa myös eroamista maailmasta, joka aiheuttaa lisää kipua kasvumme rinnalle. Jumalan armo polttaa sielustamme syntiemme ohdakkeita ja muokkaa meidän peltomme otolliseksi armon vastaanottamiselle. Pimeään tottuneelle on vaikea sopeutua valoon.


Kohti pelastusta

Me emme kuitenkaan ole yksin kasvaessamme vaan me saamme moninaista lohtua Luojaltamme. Me saamme kokea sielustamme rauhaa, iloa, vapautumisen tunnetta, myöhemmin pyhyyden suloista tuoksua ja jopa luomatonta valoa. Pyhyyden kokemus luo myös osallisuuden pyhien perheeseen. Emme me ole tässä maailmassa yksin vaikka pyhät ihmiset tuntuvat olevan valovuosien päässä meidän kurjien vaatimattomasta kilvoittelustamme.

Siksi pyhä apostoli rohkaisee tämän päivän epistolassaan: Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Kun me avaamme Jumalalle sydämemme armon vastaanottamiseksi, pyhät ympäröivät meidät esirukouksillaan.

Jokainen pyhä ihminen on meille todiste Jumalan armosta ja laupeudesta heikkoa ihmistä kohtaan. Ellei paha henki jatkuvasti masentaisi meitä epätoivolla, me voisimme rohkeammin taistella sielumme pelastumisen puolesta. Mutta niin valitettavan usein me ajattelemme, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta tulla pyhiksi, tai että evankeliumin ihanteet ovat kuin toisesta maailmasta. Meidän ei pidä epäillä Jumala armon syvyyttä tai anteeksiantamuksen määrää vaan rohkeasti lähestyä elämänantajaa. Loppujen lopuksi kysymys ei ole mistään muusta kuin omasta itsestämme ja halustamme ottaa pelastus vastaan. Kaikki on jo valmiina, sinua odotetaan!

Kiittäkää Jumalaa hänen pyhissään, kiittäkää Häntä hänen voimansa väkevyydessään!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pyhä Henki tekee meidät yhdeksi


Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" 1. Moos. 1:2-3

Jo Raamatun ensimmäisissä sanoissa meille esitetään Pyhä Kolminaisuus: Henki liikkui vetten yllä ja Isä luo Sanallaan. Pyhä Kolminaisuus toimii aina yhdessä ja Sana ja Pyhä Henki muodostavat pyhän Ireneios Lyonilaisen (k. 202) mukaan Jumalan kaksi kättä. Nyt Helluntain lähestyessä me olemme saaneet Kristukselta lupauksen Lohduttajasta, parakleetista, jonka Isä lähettää meille Puolustajaksi.

Me vietämme Pyhän Hengen vuodattaminen juhlaa Helluntaita ja maanantaina Pyhän Hengen päivää. Olennaisena osana näihin molempiin päiviin liittyy myös Pyhä Kolminaisuus, sillä yhtäkään Jumalan persoonaa ei voida käsittää ilman viittausta kahteen muuhun. Poika ei toimi yksinään vaan aina Isän lähettämänä Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki taas lähtee Isästä Pojan kautta. Isä on luonut kaiken Poikansa ja Sanansa kautta Pyhässä Hengessä. Näin Pyhä Kolminaisuus on täydellinen rakkaus, jossa Isä on kaiken olevaisen alku, josta syntyy Poika, joka tule ihmiseksi ja tämä tapahtuu Pyhässä Hengessä, joka lähtee Isästä Pojan kautta. Tämä elävöittävä henki antaa täyteyden kaikelle. Ilman Pyhää Henkeä kirkko on pelkkä järjestö muiden rinnalla, liturgia pelkkä näytelmä, sakramentit rituaaleja ja Raamattu yksi kirja muiden joukossa. Ellemme rukoile Isää Hengessä ja Totuudessa, on rukouksemme ja kaikenlainen kilvoittelu ja askeesi hyödytöntä ja kuollutta.


Sinä olet enemmän kuin sanani - apofaattinen teologia

Pyhältä Hengeltä me saamme sanat, jotta voimme sanoa Isä, Abba! (Gal 4:6) Me tarvitsemme oman pelastuksemme takia rukouksen sanoja, veisuja, pyhiä kuvia ja tuoksuja, jotta me pystyisimme palvomaan ja osoittamaan kunnioitusta Kolmiyhteiselle Jumalalle. Kun ymmärrämme sanojemme rajallisuuden, me voimme aina mielessämme ajatella, kuinka Jumala armossaan antaa meille mystisellä tavalla esimakua tulevasta. Pelkästään hänen armonsa turvaten me voimme ymmärtää jäävuoren huipun siitä kaikesta, mikä pysyy meille salattuna.

Sanojen myötä me yritämme ymmärtää ja käsittää jotakin mikä on meille käsittämätöntä ja sanojemme ulottumattomissa. Mutta usein me sanojen ja selittämisen sijaan tarvitsemme hiljentymistä, ihmetystä ja ylistystä.

Kun yritämme kuvata sanoin tätä jumalallista henkeä, me törmäämme suloiseen mahdottomuuteen. Kun sanamme ei täällä riitä kuvaamaan Jumalan suuruutta, me voimme ottaa avuksemme apofaattisen teologian eli teologisen superkielen, joka perustuu kieltämiseen tai sanojemme ylittämiseen.  Sanokaamme, että Jumala on hyvä, mutta mieluummin kannata todeta, että Hän ei ole vain hyvä, vaan jotakin paljon enemmän, syvempää ja suurempaa. Voimme sanoa, että Jumala on rakkaus ja samalla ymmärtää, että hän on jotakin paljon mahtavampaa kuin rakkaus. Meidän rakastamista kuvaava sana millään voi kuvata täydesti sitä mitä jumalallinen rakkaus on.


Eheytyminen korjaa ja kutsuu yhteen

Vanhassa testamentissa usein toistuu teema diasporasta ja pakolaisuudesta.  Syntiinlankeemus ajoi meidät maanpakoon, valittu kansa joutui Egyptin orjuuteen ja pakkosiirtolaisuuden aika on katkeran orjuuden aikaa. Jumala ei näiden onnettomuuksien kautta koetellut ihmisiä vaan me itse valitsimme kerta toisensa jälkeen oman tiemme ja oman tahtomme, joka vei meidät tämän maailman orjuuteen. Jumala kuitenkin on kanssamme vaikka usein me jatkamme napinaamme, vaikka olisimmekin tiellä kohti luvattua maata.

Konkreettinen maanpakolaisuus saattaa muuttua myös hengelliseksi. Luomiskertomuksessa me kuulemme ensikertaa kuinka ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen syntyy särö. Käärme kysyi: Onko Jumala todella sanonut? (1. Moos. 3:1) Syntyy epäluottamus ja pian se pilaa myös miehen ja vaimon välisen suhteen: Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän. (1. Moos. 3:12) Diabolos eli paholainen on jakaja ja se erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme. Se synnyttää meissä ylpeyden, kateuden ja epäilyksen.

Helluntain juhlan erityispiirre on tuliset kielet, jotka laskeutuivat opetuslasten päälle. Tämä yksimielisyys Pyhässä Hengessä pohjautuu Vanhan testamentin kertomukseen Baabelin tornin rakentamisesta ja sen hajottamiseen. Koska ihmiset halusivat tavoitella maallista onnea ja kohota kohti jumaluutta omatoimisesti, Jumala hajoitti heidän mielettömän pyrkimyksen. Tornin harjoittamisen myötä he menettivät yhteisen kielen eivätkä he enää ymmärtäneet toisiaan.

Helluntain kontakki tiivistää juhlan tarkoituksen: Kun Kaikkeinkorkein tultuaan alas sekoitti kielet, hän hajotti kansat. Mutta kun hän jakoi tuliset kielet, hän kutsui kaikki yhteyteen. Ja niin me yksin mielin ylistämme kaikkein pyhintä Henkeä.

Tuliset kielet kertovat, kuinka Baabelin tornin rakentamisesta seurannut hajaannus on päättynyt ja kykenemme ensi kertaa ymmärtämään toisiamme. Yhteinen kieli antoi apostoleille mahdollisuuden saarnata evankeliumia kaikkialle maailmaan ja tehdä kansoista Kristuksen seuraajia.

Pyhä Henki siis kokoaa yhteen ja sitä lopulta myös Pyhä Hengen synnyttämä kirkkokin tarkoittaa. Me jätämme oman itsemme ja osallistumme yhteiseen liturgiaan, jotta voisimme yhdessä astua pelastuksen arkkiin ja rukoilla yhtenä pelastettuna kansana Jumalaa, toinen toistemme kanssa.

Uskontunnustusta sanotaan uskon symboliksi ja tämä sana tulee kreikan kielen sanasta sym-ballo, joka merkitsee yhteen laittamista. Pyhän Hengen armosta uskontunnustus siis kokoaa yhteen ortodoksisen opetuksen ja sen kautta koko uskovaisen kansan. Sen kautta me voimme ylistää oikein Jumalaa ja pysyä siinä totuudessa, jonka Kristus meille antoi Pyhässä Hengessä.


Että he olisivat yhtä

Kristuksen jäähyväisrukous korosti moneen kertaan, että he olisivat yhtä niinkuin hänkin on yhtä Isän kanssa.

"Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21)

"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua". (Joh. 17:22-23)

Jumalan toiminta on aina yhdistävää ja kokoavaa. Lihaksitulemisessaan hän tuli kokoamaan laumaansa, joka oli lyöty hajalle synnin seurauksena. Hän valmistaa meille aterian vihollistemme eteen ja kutsuu meitä juhlapitoihin, jotka hän on järjestänyt valitsemalleen kansalleen. Me saimme Helatorstaina tehtävän odottaa Lohduttajaa ja nyt tuo vahvistuksen henki annetaan meidän päällemme tulisten kielien muodossa.

Ykseys ei merkitse moninaisuuden ja siitä syntyvän rikkauden katoamista. Pyhän Hengen synnyttämä yhteenkuuluvuus yhdistää meidät persoonaltamme ja lahjoiltamme erilaiset ihmiset yhdeksi kansaksi. Me olemme silloin kuin Kristuksen ruumis, jossa jokaisella on tehtävänsä kokonaisuudessa ja erilaisuuden rikkaus palvelee ykseyttä.


Kristillisen kirkon synty

Kiitetty olet sinä, Kristus, meidän Jumalamme, joka teit viisaiksi kalamiehet, kun heidän päälleen Pyhän Hengen vuodatit ja heidän kauttaan sait verkkoon koko maailman. Kunnia olkoon sinulle ihmisiä rakastava Jumala. (Juhlan tropari)

Helluntai on kirkon, eukaristisen yhteisön ja seurakunnan juhlapäivä. Se ei ole tosin vain kirkon syntymäpäivä vaan koko kirkon olemassaolon edellytys. Pyhä Hengen laskeutuminen tekee eläväksi tämän yhteisömme, verhoaa sen iloon ja armoon. Ensi kertaa me saamme tuon armon kasteessa kun kolmesti pyydämme Henkeä laskeutumaan kasteveden ja pyhittämään se:

Sinä itse, ihmisiä rakastava Kuningas, ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta ja pyhitä tämä vesi.

Me saamme voitelussa Pyhän Hengen lahjan sinetin. Herran ehtoollisessa Pyhä Henki pyhittää leivän ja viinin. Kaikki sakramentit perustuvat Pyhän Hengen laskeutumiseen ja sen pyhittävään voimaan.

Minkä vuoksi Pyhä Henkeä sanotaan eläväksi tekeväksi? Siksi, että se parantaa sieluamme synnistä. Kun me kilvoittelemmme ja tulemme sen kautta osalliseksi armosta, Jumalan armo saa meissä aikaan muutoksen. Pyhä Henki parantaa ja kaunistaa sielun nöyryydellä ja antaa sille kuuliaisuuden lahjan. Antaessamme itsemme Jumalan haltuun, Pyhä Henki työskentelee meissä puhdistaakseen meidät synnin turmeluksesta. Sielumme janoaa hyvyyttä ja me voimme sammuttaa tuon janon elävällä vedellä, joka lähtee Jumalasta.

Kun Pyhä Henki vuodatettiin Marian päälle hänestä tuli taivaallinen kuningatar ja hänestä syntyi sielujemme Vapahtaja. Kun Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Kristuksen päälle Jordanilla, me näimme Pyhän Kolminaisuuden. Kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, heistä tuli apostoleja. Se antoi heille sanat ihmisten edessä ja rohkaisi heitä iloitsemaan tulevien kärsimysten edellä. Tämä Pyhän Hengen astiaksi tuleminen koskee myös meidän elämäämme jokaisessa sakramentissa.


Eukaristinen yhteisö

Ortodoksinen kirkko on korostuneesti yhteisöllinen kirkko. Me emme niinkään puhu omasta pelastuksestamme vaan yhteisömme pelastumisesta. Kun kuvaamme kirkkoa pelastuksen laivana, me mielellämme sen pikemminkin Nooan arkkina kuin yksinäisen miehen soutuveneenä.

Me monesti rukoilemme monikossa. Pyydämme, emme vain itsellemme vaan koko yhteisöllemme ja joskus koko maailmalle armahdusta, tukea ja rauhaa Jumalalta. Silloinkin kun rukoilemme ikään kuin omasta puolestamme, me kiedomme tuon rukouksen piiriin kaikki lähimmäisemme ja koemme heidät yhdeksi meidän kanssamme. Siksi Kirkko merkitsee yhdessä rukoilemista, jota apostolitkin olivat tekemässä Jerusalemin yläsalissa. Yhteisö merkitsee myös Jumala kansaa ja Kristuksen ruumista, jonka pää on Kristus.

Kirkko kutsuu meitä jatkuvaan muutokseen Pyhässä Hengessä. Me teemme jatkuvaa katumusta ja paluuta isämme kotiin. Parhaiten tuo muutos tapahtuu silloin kun me olemme osa yhteisöä ja toisten ihmisten persoonat hiovat ja kirkastavat Jumalan kuvaa meissä.  Mutta niin usein me tässä työssä koemme kuinka oma tahtomme herää ja vastustaa muutosta.

Meiltä vaaditaankin rauhaa, nöyryyttä, yksimielisyyttä, kärsivällisyyttä ja toistemme tukemista. Se, joka yhdistää meidät toisiimme on rakkaus, valmius kärsiä toistemme puolesta ja oman itsemme hylkääminen. Rakkaus ei syvimmillään ole jokin tunne meidän sisällämme vaan se on pikemminkin astumista oman itsemme ulkopuolelle. Se on itsestämme antamista, ei niinkään ottamista. Ja kun me annamme jotakin itsestämme meihin syntyy tyhjyys, jonka Jumalan armo ja hyvyys voi täyttää. Sen vuoksi rakkaus on hyvin yhdistävä voima. Se yhdistää meidät Luojaamme ja lähimmäiseemme ja sen vuoksi myös omaan itseemme. Me muodostamme silloin seurakuntana Kristuksen ruumiin ja saavutamme sisäisen eheyden.

Tule meihin, totinen valkeus ja hengellinen ilo!
Tule yllemme, vilvoittava pilvi ja kuvaamaton kauneus!
Tule ja ota vastaan ylistyksemme niin kuin tuoksuva suitsutus!
Tule ja anna meidänkin maistaa vuodattamisesi iloa!
Tule ja ilahduta meitä runsailla armolahjoillasi!
Tule, Sinä iankaikkinen, laskeutumaton aurinko, ja tee meihin asuntosi!
Lohduttaja, Pyhä Henki, tule ja asu meissä! Akatistoksesta Pyhälle Hengelle