Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" 1. Moos. 1:2-3
Jo Raamatun ensimmäisissä sanoissa meille esitetään Pyhä Kolminaisuus: Henki liikkui vetten yllä ja Isä luo Sanallaan. Pyhä Kolminaisuus toimii aina yhdessä ja Sana ja Pyhä Henki muodostavat pyhän Ireneios Lyonilaisen (k. 202) mukaan Jumalan kaksi kättä. Nyt Helluntain lähestyessä me olemme saaneet Kristukselta lupauksen Lohduttajasta, parakleetista, jonka Isä lähettää meille Puolustajaksi.
Me vietämme Pyhän Hengen vuodattaminen juhlaa Helluntaita ja maanantaina Pyhän Hengen päivää. Olennaisena osana näihin molempiin päiviin liittyy myös Pyhä Kolminaisuus, sillä yhtäkään Jumalan persoonaa ei voida käsittää ilman viittausta kahteen muuhun. Poika ei toimi yksinään vaan aina Isän lähettämänä Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki taas lähtee Isästä Pojan kautta. Isä on luonut kaiken Poikansa ja Sanansa kautta Pyhässä Hengessä. Näin Pyhä Kolminaisuus on täydellinen rakkaus, jossa Isä on kaiken olevaisen alku, josta syntyy Poika, joka tule ihmiseksi ja tämä tapahtuu Pyhässä Hengessä, joka lähtee Isästä Pojan kautta. Tämä elävöittävä henki antaa täyteyden kaikelle. Ilman Pyhää Henkeä kirkko on pelkkä järjestö muiden rinnalla, liturgia pelkkä näytelmä, sakramentit rituaaleja ja Raamattu yksi kirja muiden joukossa. Ellemme rukoile Isää Hengessä ja Totuudessa, on rukouksemme ja kaikenlainen kilvoittelu ja askeesi hyödytöntä ja kuollutta.
Sinä olet enemmän kuin sanani - apofaattinen teologia
Pyhältä Hengeltä me saamme sanat, jotta voimme sanoa Isä, Abba! (Gal 4:6) Me tarvitsemme oman pelastuksemme takia rukouksen sanoja, veisuja, pyhiä kuvia ja tuoksuja, jotta me pystyisimme palvomaan ja osoittamaan kunnioitusta Kolmiyhteiselle Jumalalle. Kun ymmärrämme sanojemme rajallisuuden, me voimme aina mielessämme ajatella, kuinka Jumala armossaan antaa meille mystisellä tavalla esimakua tulevasta. Pelkästään hänen armonsa turvaten me voimme ymmärtää jäävuoren huipun siitä kaikesta, mikä pysyy meille salattuna.
Sanojen myötä me yritämme ymmärtää ja käsittää jotakin mikä on meille käsittämätöntä ja sanojemme ulottumattomissa. Mutta usein me sanojen ja selittämisen sijaan tarvitsemme hiljentymistä, ihmetystä ja ylistystä.
Kun yritämme kuvata sanoin tätä jumalallista henkeä, me törmäämme suloiseen mahdottomuuteen. Kun sanamme ei täällä riitä kuvaamaan Jumalan suuruutta, me voimme ottaa avuksemme apofaattisen teologian eli teologisen superkielen, joka perustuu kieltämiseen tai sanojemme ylittämiseen. Sanokaamme, että Jumala on hyvä, mutta mieluummin kannata todeta, että Hän ei ole vain hyvä, vaan jotakin paljon enemmän, syvempää ja suurempaa. Voimme sanoa, että Jumala on rakkaus ja samalla ymmärtää, että hän on jotakin paljon mahtavampaa kuin rakkaus. Meidän rakastamista kuvaava sana millään voi kuvata täydesti sitä mitä jumalallinen rakkaus on.
Eheytyminen korjaa ja kutsuu yhteen
Vanhassa testamentissa usein toistuu teema diasporasta ja pakolaisuudesta. Syntiinlankeemus ajoi meidät maanpakoon, valittu kansa joutui Egyptin orjuuteen ja pakkosiirtolaisuuden aika on katkeran orjuuden aikaa. Jumala ei näiden onnettomuuksien kautta koetellut ihmisiä vaan me itse valitsimme kerta toisensa jälkeen oman tiemme ja oman tahtomme, joka vei meidät tämän maailman orjuuteen. Jumala kuitenkin on kanssamme vaikka usein me jatkamme napinaamme, vaikka olisimmekin tiellä kohti luvattua maata.
Konkreettinen maanpakolaisuus saattaa muuttua myös hengelliseksi. Luomiskertomuksessa me kuulemme ensikertaa kuinka ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen syntyy särö. Käärme kysyi: Onko Jumala todella sanonut? (1. Moos. 3:1) Syntyy epäluottamus ja pian se pilaa myös miehen ja vaimon välisen suhteen: Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän. (1. Moos. 3:12) Diabolos eli paholainen on jakaja ja se erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme. Se synnyttää meissä ylpeyden, kateuden ja epäilyksen.
Helluntain juhlan erityispiirre on tuliset kielet, jotka laskeutuivat opetuslasten päälle. Tämä yksimielisyys Pyhässä Hengessä pohjautuu Vanhan testamentin kertomukseen Baabelin tornin rakentamisesta ja sen hajottamiseen. Koska ihmiset halusivat tavoitella maallista onnea ja kohota kohti jumaluutta omatoimisesti, Jumala hajoitti heidän mielettömän pyrkimyksen. Tornin harjoittamisen myötä he menettivät yhteisen kielen eivätkä he enää ymmärtäneet toisiaan.
Helluntain kontakki tiivistää juhlan tarkoituksen: Kun Kaikkeinkorkein tultuaan alas sekoitti kielet, hän hajotti kansat. Mutta kun hän jakoi tuliset kielet, hän kutsui kaikki yhteyteen. Ja niin me yksin mielin ylistämme kaikkein pyhintä Henkeä.
Tuliset kielet kertovat, kuinka Baabelin tornin rakentamisesta seurannut hajaannus on päättynyt ja kykenemme ensi kertaa ymmärtämään toisiamme. Yhteinen kieli antoi apostoleille mahdollisuuden saarnata evankeliumia kaikkialle maailmaan ja tehdä kansoista Kristuksen seuraajia.
Pyhä Henki siis kokoaa yhteen ja sitä lopulta myös Pyhä Hengen synnyttämä kirkkokin tarkoittaa. Me jätämme oman itsemme ja osallistumme yhteiseen liturgiaan, jotta voisimme yhdessä astua pelastuksen arkkiin ja rukoilla yhtenä pelastettuna kansana Jumalaa, toinen toistemme kanssa.
Uskontunnustusta sanotaan uskon symboliksi ja tämä sana tulee kreikan kielen sanasta sym-ballo, joka merkitsee yhteen laittamista. Pyhän Hengen armosta uskontunnustus siis kokoaa yhteen ortodoksisen opetuksen ja sen kautta koko uskovaisen kansan. Sen kautta me voimme ylistää oikein Jumalaa ja pysyä siinä totuudessa, jonka Kristus meille antoi Pyhässä Hengessä.
Että he olisivat yhtä
Kristuksen jäähyväisrukous korosti moneen kertaan, että he olisivat yhtä niinkuin hänkin on yhtä Isän kanssa.
"Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21)
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua". (Joh. 17:22-23)
Jumalan toiminta on aina yhdistävää ja kokoavaa. Lihaksitulemisessaan hän tuli kokoamaan laumaansa, joka oli lyöty hajalle synnin seurauksena. Hän valmistaa meille aterian vihollistemme eteen ja kutsuu meitä juhlapitoihin, jotka hän on järjestänyt valitsemalleen kansalleen. Me saimme Helatorstaina tehtävän odottaa Lohduttajaa ja nyt tuo vahvistuksen henki annetaan meidän päällemme tulisten kielien muodossa.
Ykseys ei merkitse moninaisuuden ja siitä syntyvän rikkauden katoamista. Pyhän Hengen synnyttämä yhteenkuuluvuus yhdistää meidät persoonaltamme ja lahjoiltamme erilaiset ihmiset yhdeksi kansaksi. Me olemme silloin kuin Kristuksen ruumis, jossa jokaisella on tehtävänsä kokonaisuudessa ja erilaisuuden rikkaus palvelee ykseyttä.
Kristillisen kirkon synty
Kiitetty olet sinä, Kristus, meidän Jumalamme, joka teit viisaiksi kalamiehet, kun heidän päälleen Pyhän Hengen vuodatit ja heidän kauttaan sait verkkoon koko maailman. Kunnia olkoon sinulle ihmisiä rakastava Jumala. (Juhlan tropari)
Helluntai on kirkon, eukaristisen yhteisön ja seurakunnan juhlapäivä. Se ei ole tosin vain kirkon syntymäpäivä vaan koko kirkon olemassaolon edellytys. Pyhä Hengen laskeutuminen tekee eläväksi tämän yhteisömme, verhoaa sen iloon ja armoon. Ensi kertaa me saamme tuon armon kasteessa kun kolmesti pyydämme Henkeä laskeutumaan kasteveden ja pyhittämään se:
Sinä itse, ihmisiä rakastava Kuningas, ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta ja pyhitä tämä vesi.
Me saamme voitelussa Pyhän Hengen lahjan sinetin. Herran ehtoollisessa Pyhä Henki pyhittää leivän ja viinin. Kaikki sakramentit perustuvat Pyhän Hengen laskeutumiseen ja sen pyhittävään voimaan.
Minkä vuoksi Pyhä Henkeä sanotaan eläväksi tekeväksi? Siksi, että se parantaa sieluamme synnistä. Kun me kilvoittelemmme ja tulemme sen kautta osalliseksi armosta, Jumalan armo saa meissä aikaan muutoksen. Pyhä Henki parantaa ja kaunistaa sielun nöyryydellä ja antaa sille kuuliaisuuden lahjan. Antaessamme itsemme Jumalan haltuun, Pyhä Henki työskentelee meissä puhdistaakseen meidät synnin turmeluksesta. Sielumme janoaa hyvyyttä ja me voimme sammuttaa tuon janon elävällä vedellä, joka lähtee Jumalasta.
Kun Pyhä Henki vuodatettiin Marian päälle hänestä tuli taivaallinen kuningatar ja hänestä syntyi sielujemme Vapahtaja. Kun Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Kristuksen päälle Jordanilla, me näimme Pyhän Kolminaisuuden. Kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, heistä tuli apostoleja. Se antoi heille sanat ihmisten edessä ja rohkaisi heitä iloitsemaan tulevien kärsimysten edellä. Tämä Pyhän Hengen astiaksi tuleminen koskee myös meidän elämäämme jokaisessa sakramentissa.
Eukaristinen yhteisö
Ortodoksinen kirkko on korostuneesti yhteisöllinen kirkko. Me emme niinkään puhu omasta pelastuksestamme vaan yhteisömme pelastumisesta. Kun kuvaamme kirkkoa pelastuksen laivana, me mielellämme sen pikemminkin Nooan arkkina kuin yksinäisen miehen soutuveneenä.
Me monesti rukoilemme monikossa. Pyydämme, emme vain itsellemme vaan koko yhteisöllemme ja joskus koko maailmalle armahdusta, tukea ja rauhaa Jumalalta. Silloinkin kun rukoilemme ikään kuin omasta puolestamme, me kiedomme tuon rukouksen piiriin kaikki lähimmäisemme ja koemme heidät yhdeksi meidän kanssamme. Siksi Kirkko merkitsee yhdessä rukoilemista, jota apostolitkin olivat tekemässä Jerusalemin yläsalissa. Yhteisö merkitsee myös Jumala kansaa ja Kristuksen ruumista, jonka pää on Kristus.
Kirkko kutsuu meitä jatkuvaan muutokseen Pyhässä Hengessä. Me teemme jatkuvaa katumusta ja paluuta isämme kotiin. Parhaiten tuo muutos tapahtuu silloin kun me olemme osa yhteisöä ja toisten ihmisten persoonat hiovat ja kirkastavat Jumalan kuvaa meissä. Mutta niin usein me tässä työssä koemme kuinka oma tahtomme herää ja vastustaa muutosta.
Meiltä vaaditaankin rauhaa, nöyryyttä, yksimielisyyttä, kärsivällisyyttä ja toistemme tukemista. Se, joka yhdistää meidät toisiimme on rakkaus, valmius kärsiä toistemme puolesta ja oman itsemme hylkääminen. Rakkaus ei syvimmillään ole jokin tunne meidän sisällämme vaan se on pikemminkin astumista oman itsemme ulkopuolelle. Se on itsestämme antamista, ei niinkään ottamista. Ja kun me annamme jotakin itsestämme meihin syntyy tyhjyys, jonka Jumalan armo ja hyvyys voi täyttää. Sen vuoksi rakkaus on hyvin yhdistävä voima. Se yhdistää meidät Luojaamme ja lähimmäiseemme ja sen vuoksi myös omaan itseemme. Me muodostamme silloin seurakuntana Kristuksen ruumiin ja saavutamme sisäisen eheyden.
Tule meihin, totinen valkeus ja hengellinen ilo!
Tule yllemme, vilvoittava pilvi ja kuvaamaton kauneus!
Tule ja ota vastaan ylistyksemme niin kuin tuoksuva suitsutus!
Tule ja anna meidänkin maistaa vuodattamisesi iloa!
Tule ja ilahduta meitä runsailla armolahjoillasi!
Tule, Sinä iankaikkinen, laskeutumaton aurinko, ja tee meihin asuntosi!
Lohduttaja, Pyhä Henki, tule ja asu meissä! Akatistoksesta Pyhälle Hengelle
Jo Raamatun ensimmäisissä sanoissa meille esitetään Pyhä Kolminaisuus: Henki liikkui vetten yllä ja Isä luo Sanallaan. Pyhä Kolminaisuus toimii aina yhdessä ja Sana ja Pyhä Henki muodostavat pyhän Ireneios Lyonilaisen (k. 202) mukaan Jumalan kaksi kättä. Nyt Helluntain lähestyessä me olemme saaneet Kristukselta lupauksen Lohduttajasta, parakleetista, jonka Isä lähettää meille Puolustajaksi.
Me vietämme Pyhän Hengen vuodattaminen juhlaa Helluntaita ja maanantaina Pyhän Hengen päivää. Olennaisena osana näihin molempiin päiviin liittyy myös Pyhä Kolminaisuus, sillä yhtäkään Jumalan persoonaa ei voida käsittää ilman viittausta kahteen muuhun. Poika ei toimi yksinään vaan aina Isän lähettämänä Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki taas lähtee Isästä Pojan kautta. Isä on luonut kaiken Poikansa ja Sanansa kautta Pyhässä Hengessä. Näin Pyhä Kolminaisuus on täydellinen rakkaus, jossa Isä on kaiken olevaisen alku, josta syntyy Poika, joka tule ihmiseksi ja tämä tapahtuu Pyhässä Hengessä, joka lähtee Isästä Pojan kautta. Tämä elävöittävä henki antaa täyteyden kaikelle. Ilman Pyhää Henkeä kirkko on pelkkä järjestö muiden rinnalla, liturgia pelkkä näytelmä, sakramentit rituaaleja ja Raamattu yksi kirja muiden joukossa. Ellemme rukoile Isää Hengessä ja Totuudessa, on rukouksemme ja kaikenlainen kilvoittelu ja askeesi hyödytöntä ja kuollutta.
Sinä olet enemmän kuin sanani - apofaattinen teologia
Pyhältä Hengeltä me saamme sanat, jotta voimme sanoa Isä, Abba! (Gal 4:6) Me tarvitsemme oman pelastuksemme takia rukouksen sanoja, veisuja, pyhiä kuvia ja tuoksuja, jotta me pystyisimme palvomaan ja osoittamaan kunnioitusta Kolmiyhteiselle Jumalalle. Kun ymmärrämme sanojemme rajallisuuden, me voimme aina mielessämme ajatella, kuinka Jumala armossaan antaa meille mystisellä tavalla esimakua tulevasta. Pelkästään hänen armonsa turvaten me voimme ymmärtää jäävuoren huipun siitä kaikesta, mikä pysyy meille salattuna.
Sanojen myötä me yritämme ymmärtää ja käsittää jotakin mikä on meille käsittämätöntä ja sanojemme ulottumattomissa. Mutta usein me sanojen ja selittämisen sijaan tarvitsemme hiljentymistä, ihmetystä ja ylistystä.
Kun yritämme kuvata sanoin tätä jumalallista henkeä, me törmäämme suloiseen mahdottomuuteen. Kun sanamme ei täällä riitä kuvaamaan Jumalan suuruutta, me voimme ottaa avuksemme apofaattisen teologian eli teologisen superkielen, joka perustuu kieltämiseen tai sanojemme ylittämiseen. Sanokaamme, että Jumala on hyvä, mutta mieluummin kannata todeta, että Hän ei ole vain hyvä, vaan jotakin paljon enemmän, syvempää ja suurempaa. Voimme sanoa, että Jumala on rakkaus ja samalla ymmärtää, että hän on jotakin paljon mahtavampaa kuin rakkaus. Meidän rakastamista kuvaava sana millään voi kuvata täydesti sitä mitä jumalallinen rakkaus on.
Eheytyminen korjaa ja kutsuu yhteen
Vanhassa testamentissa usein toistuu teema diasporasta ja pakolaisuudesta. Syntiinlankeemus ajoi meidät maanpakoon, valittu kansa joutui Egyptin orjuuteen ja pakkosiirtolaisuuden aika on katkeran orjuuden aikaa. Jumala ei näiden onnettomuuksien kautta koetellut ihmisiä vaan me itse valitsimme kerta toisensa jälkeen oman tiemme ja oman tahtomme, joka vei meidät tämän maailman orjuuteen. Jumala kuitenkin on kanssamme vaikka usein me jatkamme napinaamme, vaikka olisimmekin tiellä kohti luvattua maata.
Konkreettinen maanpakolaisuus saattaa muuttua myös hengelliseksi. Luomiskertomuksessa me kuulemme ensikertaa kuinka ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen syntyy särö. Käärme kysyi: Onko Jumala todella sanonut? (1. Moos. 3:1) Syntyy epäluottamus ja pian se pilaa myös miehen ja vaimon välisen suhteen: Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän. (1. Moos. 3:12) Diabolos eli paholainen on jakaja ja se erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme. Se synnyttää meissä ylpeyden, kateuden ja epäilyksen.
Helluntain juhlan erityispiirre on tuliset kielet, jotka laskeutuivat opetuslasten päälle. Tämä yksimielisyys Pyhässä Hengessä pohjautuu Vanhan testamentin kertomukseen Baabelin tornin rakentamisesta ja sen hajottamiseen. Koska ihmiset halusivat tavoitella maallista onnea ja kohota kohti jumaluutta omatoimisesti, Jumala hajoitti heidän mielettömän pyrkimyksen. Tornin harjoittamisen myötä he menettivät yhteisen kielen eivätkä he enää ymmärtäneet toisiaan.
Helluntain kontakki tiivistää juhlan tarkoituksen: Kun Kaikkeinkorkein tultuaan alas sekoitti kielet, hän hajotti kansat. Mutta kun hän jakoi tuliset kielet, hän kutsui kaikki yhteyteen. Ja niin me yksin mielin ylistämme kaikkein pyhintä Henkeä.
Tuliset kielet kertovat, kuinka Baabelin tornin rakentamisesta seurannut hajaannus on päättynyt ja kykenemme ensi kertaa ymmärtämään toisiamme. Yhteinen kieli antoi apostoleille mahdollisuuden saarnata evankeliumia kaikkialle maailmaan ja tehdä kansoista Kristuksen seuraajia.
Pyhä Henki siis kokoaa yhteen ja sitä lopulta myös Pyhä Hengen synnyttämä kirkkokin tarkoittaa. Me jätämme oman itsemme ja osallistumme yhteiseen liturgiaan, jotta voisimme yhdessä astua pelastuksen arkkiin ja rukoilla yhtenä pelastettuna kansana Jumalaa, toinen toistemme kanssa.
Uskontunnustusta sanotaan uskon symboliksi ja tämä sana tulee kreikan kielen sanasta sym-ballo, joka merkitsee yhteen laittamista. Pyhän Hengen armosta uskontunnustus siis kokoaa yhteen ortodoksisen opetuksen ja sen kautta koko uskovaisen kansan. Sen kautta me voimme ylistää oikein Jumalaa ja pysyä siinä totuudessa, jonka Kristus meille antoi Pyhässä Hengessä.
Että he olisivat yhtä
Kristuksen jäähyväisrukous korosti moneen kertaan, että he olisivat yhtä niinkuin hänkin on yhtä Isän kanssa.
"Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21)
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua". (Joh. 17:22-23)
Jumalan toiminta on aina yhdistävää ja kokoavaa. Lihaksitulemisessaan hän tuli kokoamaan laumaansa, joka oli lyöty hajalle synnin seurauksena. Hän valmistaa meille aterian vihollistemme eteen ja kutsuu meitä juhlapitoihin, jotka hän on järjestänyt valitsemalleen kansalleen. Me saimme Helatorstaina tehtävän odottaa Lohduttajaa ja nyt tuo vahvistuksen henki annetaan meidän päällemme tulisten kielien muodossa.
Ykseys ei merkitse moninaisuuden ja siitä syntyvän rikkauden katoamista. Pyhän Hengen synnyttämä yhteenkuuluvuus yhdistää meidät persoonaltamme ja lahjoiltamme erilaiset ihmiset yhdeksi kansaksi. Me olemme silloin kuin Kristuksen ruumis, jossa jokaisella on tehtävänsä kokonaisuudessa ja erilaisuuden rikkaus palvelee ykseyttä.
Kristillisen kirkon synty
Kiitetty olet sinä, Kristus, meidän Jumalamme, joka teit viisaiksi kalamiehet, kun heidän päälleen Pyhän Hengen vuodatit ja heidän kauttaan sait verkkoon koko maailman. Kunnia olkoon sinulle ihmisiä rakastava Jumala. (Juhlan tropari)
Helluntai on kirkon, eukaristisen yhteisön ja seurakunnan juhlapäivä. Se ei ole tosin vain kirkon syntymäpäivä vaan koko kirkon olemassaolon edellytys. Pyhä Hengen laskeutuminen tekee eläväksi tämän yhteisömme, verhoaa sen iloon ja armoon. Ensi kertaa me saamme tuon armon kasteessa kun kolmesti pyydämme Henkeä laskeutumaan kasteveden ja pyhittämään se:
Sinä itse, ihmisiä rakastava Kuningas, ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta ja pyhitä tämä vesi.
Me saamme voitelussa Pyhän Hengen lahjan sinetin. Herran ehtoollisessa Pyhä Henki pyhittää leivän ja viinin. Kaikki sakramentit perustuvat Pyhän Hengen laskeutumiseen ja sen pyhittävään voimaan.
Minkä vuoksi Pyhä Henkeä sanotaan eläväksi tekeväksi? Siksi, että se parantaa sieluamme synnistä. Kun me kilvoittelemmme ja tulemme sen kautta osalliseksi armosta, Jumalan armo saa meissä aikaan muutoksen. Pyhä Henki parantaa ja kaunistaa sielun nöyryydellä ja antaa sille kuuliaisuuden lahjan. Antaessamme itsemme Jumalan haltuun, Pyhä Henki työskentelee meissä puhdistaakseen meidät synnin turmeluksesta. Sielumme janoaa hyvyyttä ja me voimme sammuttaa tuon janon elävällä vedellä, joka lähtee Jumalasta.
Kun Pyhä Henki vuodatettiin Marian päälle hänestä tuli taivaallinen kuningatar ja hänestä syntyi sielujemme Vapahtaja. Kun Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Kristuksen päälle Jordanilla, me näimme Pyhän Kolminaisuuden. Kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, heistä tuli apostoleja. Se antoi heille sanat ihmisten edessä ja rohkaisi heitä iloitsemaan tulevien kärsimysten edellä. Tämä Pyhän Hengen astiaksi tuleminen koskee myös meidän elämäämme jokaisessa sakramentissa.
Eukaristinen yhteisö
Ortodoksinen kirkko on korostuneesti yhteisöllinen kirkko. Me emme niinkään puhu omasta pelastuksestamme vaan yhteisömme pelastumisesta. Kun kuvaamme kirkkoa pelastuksen laivana, me mielellämme sen pikemminkin Nooan arkkina kuin yksinäisen miehen soutuveneenä.
Me monesti rukoilemme monikossa. Pyydämme, emme vain itsellemme vaan koko yhteisöllemme ja joskus koko maailmalle armahdusta, tukea ja rauhaa Jumalalta. Silloinkin kun rukoilemme ikään kuin omasta puolestamme, me kiedomme tuon rukouksen piiriin kaikki lähimmäisemme ja koemme heidät yhdeksi meidän kanssamme. Siksi Kirkko merkitsee yhdessä rukoilemista, jota apostolitkin olivat tekemässä Jerusalemin yläsalissa. Yhteisö merkitsee myös Jumala kansaa ja Kristuksen ruumista, jonka pää on Kristus.
Kirkko kutsuu meitä jatkuvaan muutokseen Pyhässä Hengessä. Me teemme jatkuvaa katumusta ja paluuta isämme kotiin. Parhaiten tuo muutos tapahtuu silloin kun me olemme osa yhteisöä ja toisten ihmisten persoonat hiovat ja kirkastavat Jumalan kuvaa meissä. Mutta niin usein me tässä työssä koemme kuinka oma tahtomme herää ja vastustaa muutosta.
Meiltä vaaditaankin rauhaa, nöyryyttä, yksimielisyyttä, kärsivällisyyttä ja toistemme tukemista. Se, joka yhdistää meidät toisiimme on rakkaus, valmius kärsiä toistemme puolesta ja oman itsemme hylkääminen. Rakkaus ei syvimmillään ole jokin tunne meidän sisällämme vaan se on pikemminkin astumista oman itsemme ulkopuolelle. Se on itsestämme antamista, ei niinkään ottamista. Ja kun me annamme jotakin itsestämme meihin syntyy tyhjyys, jonka Jumalan armo ja hyvyys voi täyttää. Sen vuoksi rakkaus on hyvin yhdistävä voima. Se yhdistää meidät Luojaamme ja lähimmäiseemme ja sen vuoksi myös omaan itseemme. Me muodostamme silloin seurakuntana Kristuksen ruumiin ja saavutamme sisäisen eheyden.
Tule meihin, totinen valkeus ja hengellinen ilo!
Tule yllemme, vilvoittava pilvi ja kuvaamaton kauneus!
Tule ja ota vastaan ylistyksemme niin kuin tuoksuva suitsutus!
Tule ja anna meidänkin maistaa vuodattamisesi iloa!
Tule ja ilahduta meitä runsailla armolahjoillasi!
Tule, Sinä iankaikkinen, laskeutumaton aurinko, ja tee meihin asuntosi!
Lohduttaja, Pyhä Henki, tule ja asu meissä! Akatistoksesta Pyhälle Hengelle
Kiitos kirjoituksistasi! Haluaisin oppia lisää kilvoituksesta. Viittaat siihen usein. Missä Raamatun kohdassa tästä puhutaan? Entä ehkä jossakin aikaisemmassa kirjoituksessasi erityisesti? Onko jotain kirjaa, jota suosittelisit? Marjo
VastaaPoistaTulitpa kysyneeksi jotain hyvin oleellista! Tämä olisi kyllä kokonaisen kirjoituksen aihe, joten ehkäpä asiaan vielä palataan myöhemmin. Tässä kuitenkin pintaraapaisu asiasta!
VastaaPoistaUskallan väittää, että jokainen Raamatun pyhä henkilö on kilvoittelija. Kristuksen elämästä kerrotaan, että Henki ajoi hänet erämaahan 40 päiväksi ja yöksi kilvoittelemaan (Matt. 4. luku, http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.4.html#o11). Hän paastosi ja taisteli pahan hengen kiusauksia vastaan. Tässä on esikuva meidän kilvoituksellemme.
Johannes Kastajan kerrotaan eläneen myös autiomaassa vaatteenaan kamelinkarvavaate ja söi ruuakseen hunajaa ja heinäsirkkoja (Matt. 3. luku, http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.3.html#o9). Helatorstain evankeliumissa kerrotaan kuinka opetuslapset olivat alati temppelissä ja rukoilivat siellä (Luuk. 24:53, http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.24.html#v53) Vanhan testamentin puolella taas monien profeettojen työ oli kutsua kansaa kilvoituksen, esim. Jesajan kirja alkaa tällä kehotuksella (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.1.html#o1). Kai vanhurskas Jobkin vietti melkoista kilvoituselämää kun hän menetti kaiken ja taisteli uskonsa puolesta. (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Job.2.html)
Nämä henkilöt eivät lopettaneet kilvoittelua kun kertomuksessa siirrytään uuteen vaiheeseen vaan kilvoittelu on elämänasenne ja tapa elää. Kristus ei lopettanut pahaa henkeä vastaan taistelua tai rukoilemista kun palasi ihmiseen pariin vaan esim. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka hän Getsemanessa rukoili ja taisteli pahaa henkeä vastaan. (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.26.html#o140). Luulen, että pyhän apostoli Pietarin ja Juudas Iskariotin ero oli kilvoituksessa: toinen oli löytänyt elämän Kristuksessa ja teki katumuksen erehdyttyään, kun taas toinen ei kilvoitellut eikä sen vuoksi koskaan oppinut tuntemaan Jumalan tahtoa ja siksi ajautui itsemurhaan.
Kilvoittelu on hengellistä taistelua kiusaajaa vastaan rukouksen voimalla. Se merkitsee oman tahtomme hylkäämistä ja Jumalan tahdon täyttämistä. Vanhurskas Nooa varmasti sai paljon ivaa osakseen kun ryhtyi rakentamaan arkkia Jumalan tahdosta, vaikka kukaan hänen yhteisössään ei pitänyt tätä toimintaa kovin järkevänä.
Sanana kilvoittelu on hyvin lähellä kilpailua ja luulen, että niillä on sama alkuperä ja kyllähän kilvoittelu on taistelua meidän alempaa minäämme vastaan. Olennaista koko kilvoittelussamme Jumalan armoon turvautuminen, yksin ihminen ei siihen koskaan kykene. Kilvoitus, samoin kuin rukous on Jumala armolahja, joka johtaa pelastukseen.
Meillä on hyvin paljon kilvoittelun liittyvää hengellistä kirjallisuutta. Tästä linkistä pääset Helsingin seurakunnan sivuille, johon on koottu hyvä valikoima hengellistä kirjallisuutta kohtaan "Hengellinen elämä, rukous ja kilvoittelu".
http://www.hos.fi/fi/component/k2/item/203-valikoima-ortodoksista-kirjallisuutta