perjantai 30. elokuuta 2013

Aika rientää ja ikuisuus odottaa


 Tämän puolalaisen sananlaskun myötä on hyvä pohtia hengellistä elämäämme kirkkovuoden vaihtuessa. Vuoden mittaan meille on annettu kirkon jumalanpalveluksissa paljon aineksia hengellisen elämän aloittamiseksi, kehittämiseksi ja jatkamiseksi. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään ja siksi kannattaa miettiä, mitä hyvää olemme saaneet aikaan kuluneen kirkkovuoden aikana ja miten voisimme paremmin tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä. Entä millaisia heikkouksia löysimme omasta itsestämme ja kuinka pystyisimme jatkossa varomaan ansoja, jotka saivat meidät satimeen. Sen vuoksi on hyvä yksin tai rippi-isän kanssa käydä läpi mennyttä vuoden kiertoa.

Suuri haaste hengellisessä elämässämme on se, kuinka me pystymme rikkomaan ja murtamaan sen maailmallisen elämämme, jonka olemme ympärillemme rakentaneet. Ne palaset, joiden varaan olemme elämän rakentaneet harvoin kestävät todellisessa myrskyssä. Esikuvana elämällemme on liturgiassa murrettu Jumalan Karitsa ”joka ottaa kannettavakseen maailman synnin”. Se on kehotus myös murtamaan meidän luutunut elämämme, jotta Jumala voisi tehdä työtä meissä.

Sanon joka päivä itselleni, tänään minä aloitan. (Antonius Suuri)

Kilvoittelu alkaa alusta jokaisena aamuna ja jokaisen lankeamisen jälkeen. Ajan kautta Jumala on armollinen ihmiselle, sillä jokainen aamu on ihmiselle mahdollisuus aloittaa uusi ja hylätä entinen. Mutta, meille ei ole luvattu huomista päivää. Sen takia meidän pitäisi elää kilvoitteluelämäämme kuin huomista ei ole olemassakaan. Tämä jännite saattaa tuntua pelottavalta mutta samalla se pitää meidät ajan hermolla.

Kirkon suuri mysteerio on siinä, kuinka ajaton Jumala tulee ajalliseen maailmaan ja pyhittää maailmamme ajan. Aika jäsensi luomistyötä ja koko maailma heijasti Jumalan viisautta kauniina sopusointuna (kreik. kosmos). Vasta ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena kuolevaisuus tuli osaksi elämää ja elollemme asetettiin raja. Elämän raja merkitsi kuolemaa ihmiselle mutta samalla se merkitsi päätepistettä ihmisen syntimäärän kasvamiselle. Vasta Kristuksen inkarnaatio pyhitti ajan ja teki ylösnousemuksen kautta tyhjäksi kuoleman vallan elämässämme.


Kronos ja kairos

Länsimainen aikakäsityksemme on lineaarinen ja janamainen – ymmärrämme aikaa siten, että tapahtumilla on alkunsa ja ne päättyvät johonkin. Mennyt aika ei palaa ja jokainen elämämme hetki on siten ainutlaatuinen. Menneisyyden kautta me ymmärrämme nykyhetkeä ja kaikki pyrkimyksemme liittyvät nykyhetken kautta tulevaisuuteen. Silti etenkin kirkollisessa elämässä meidän aikamme on pikemminkin syklinen. Jumalan pelastava armotalous ei vain ala ja lopu vaan me vuosi toisensa jälkeen palaamme uudelleen elämään näitä pelastavia tapahtumia.

Antiikin kreikan kielessä on kaksi sanaa ajalle, toinen on normaalissa elämässä käytettävä aika, kronos, jonka avulla ihmiset mittaavat, jäsentävät, suunnittelevat elämässään tapahtuvia asioita. Kronos-aika mittaa mennyttä ja tulevaa aikaa. Menneisyydessä ja tulevaisuudessa emme voi elää, ainoastaan muistot menneistä tapahtumista elävät ajatuksissamme. Tulevaisuudelta me voimme toivoa asioita ja voimme tehdä työtä jonkin asian eteen, että saisimme mahdollisuuden johonkin.

Toinen kreikankielinen aikaa merkitsevä sana on kairos, joka ei tarkoita kellossa kuluvaa aikaa vaan se merkitsee erityistä hetkeä, jolloin jotakin suurta tapahtuu. Tämä aika ei ole mitattavissa vaan se on hetki, jolloin iankaikkisuus on kohtaa meidän aikamme ja elämämme.  Kairos-aika ei mittaa ajan määrää vaan ajan laatua. Kairos aikaa ei voi mitata, sen voi vain kokea ja tuntea.

Kirkon veisuissa usein puhutaan siitä kuinka juhlan aihe tapahtuu "tänä päivänä". Tämä on kairos-aikaa. Kun koemme suuria asioita elämässämme, me helposti voimme kokea mitä kairos tarkoittaa. Apostoli Paavali puhuu kairos-ajasta sanoessaan: Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6:1)


Iankaikkinen elämä on kairos-aikaa

Jokainen kai on miettinyt millaista iankaikkinen elämä on ja mitä silloin tapahtuu. Koska viimeinen tuomio alkaa ja kauanko iankaikkinen elämä kestää? Jos meille olisi vain kronos-aika, koko iankaikkinen elämä oli vähintäänkin mieletön ajatus. Kronos-aikana ymmärrettynä ikuisuus tuntuisi lähinnä pitkäveteiseltä ja ikävystyttävältä ajalta, joka kuitenkin päättyisi joskus. Vastaus ikuisuusongelmaan on kairos-sanassa, joka kuvaa parhaiten ikuista elämää.

Ajasta ikuisuuteen voisi tarkoittaa siirtymistä kronos-ajasta kairos-aikaan. Kairos-ajalla ei ole muuta olemusta kuin tämä hetki. Taivaassa ei ole mennyttä eikä tulevaa vaan se on ikuista nyt-hetkeä. Tässä mielessä Kairos-aika tutustuttaa meidät kolmanteen aikakäsitykseen, pistemäiseen aikaan: on olemassa vain tämä hetki. Taivasten valtakunta on lasten kaltainen ja aivan pienet lapset kokevatkin ajan vain tällä tavalla.


Ainoa tapani mitata aikaa on se, olenko kanssasi vai yksin (Jorge Luis Borges)

Elämämme olisi helppoa, jos ymmärtäisimme kuinka riippuvaisia olemme Jumalasta, tai sen kuinka yltäkylläisen elämän voisimme löytää Jumalan parista. Se, että Jumala muistaa meitä, on meidän pelastuksemme. Kirkkoisät opettavat meitä sanomalla, että ellei Jumala muistaisi meitä, maailma lakkaisi olemasta.

"Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."  Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43)

Kirkon elämässä unohdetun ihmisen kohtalo näyttää olevan kurjin vaihtoehto. Sen vuoksi rukoilemme edesmenneelle iankaikkista muistoa. Esirukous on muistamista: meitä pyydetään rukoilemaan toistemme puolesta ja me pyydämme toisiamme muistamaan toisiamme rukouksen kautta.

Kannattaa osallistua seurakunnissa mahdollisimman usein vainajien muistelupalvelukseen tai jos niitä ei ole, niin pyytää pappia toimittamaan sellainen edesmenneen sukulaisen tai ystävän muistoksi. Muistaessamme kuolemaa säännöllisesti, kykenemme väkevämmin aistimaan ja kokemaan elämää. Aikamme ei ole vain tylsiä arkipäiviä toisensa jälkeen, vaan näemme kuinka elämä on tässä hetkessä.


Aika on Herran toimia

Jokainen liturgia alkaa tällä pyynnöllä ja se tarkoittaa sitä, että meidän uurastuksemme on ohitse ja nyt on Jumalan aika tehdä työtä meidän sisällämme ja meidän hyväksemme. Me emme kykene omalla työllämme pelastamaan syntistä maailmaamme ja sen vuoksi Jumala tekee pelastavan työn meidän hyväksemme. Tässä itse asiassa on tiivistettynä koko evankeliumi ja näistä tapahtumista kaikki evankeliumit kertovat.

Yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Tämän sunnuntain evankeliumi asettaa meidät lähes mahdottoman tehtävän eteen. Oman elämämme aikana meidän pitäisi oppia noudattamaan rakkauden pyhää lakia ja toteuttamaan sitä. Tehtävän mahdottomuus ei johdu Jumalan antamasta vaikeasta tehtävästä vaan siitä kuinka kauas synti on meidät Jumalasta vienyt. Tämä laki kertoo meille taivaan valtakunnan todellisuudesta ja siitä, mikä on iankaikkisen elämän perustuslaki. Suhteuttamalla itsemme ja oman toimintamme tähän periaatteeseen, me voimme arvioida kuinka lähellä pelastusta me olemme.


Elämä ei ala, eikä tule, eikä mene ohitse vaan koko olemisemme on tässä. Totisesti. Me elämme nyt vain tässä hetkessä. Tänä hetkenä voit aloittaa elämäsi muuttamisen.  Momentum on se hetki, jolloin tuhlaajapoika katui ja vaihtoi sikolätin taivaaseen. Sinä hetkenä koko luomakunta sai maistaa paratiisia, koska ihminen päätti palata tuhlaajapojan muodossa Luojansa kotiin. 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kokoöinen vigilia Ronnin Athos-yhteisössä

Yksityiskohta Konstantinos
Ksenopouloksen maalauksesta
Kävin viime perjantaina Ronnin Athos-säätiössä toimittamassa agripnian eli kokoöisen vigilian. Yhteisön pyhäkkö on omistettu apostolien vertaiselle pappismarttyyri Kosmas Aitolialaiselle ja palvelukset toimitettiin praasniekkana. Vastaanotto yhteisössä oli kaikille tulijoille välitön, ystävällinen ja vastaanottava. Hämärtyvässä illassa toimitettu jumalanpalvelus oli tunnelmaltaan keskittynyt ja rukouksellinen. Tällaisessa ilmapiirissä pitkältä vaikuttava ilta eteni kuin siivillä. Koska pyhäkössä vältettiin sähkövalon käyttöä niin tuohusten ja lampukoiden luoma tunnelma oli koko ajan herkkä ja harras.

Juhlailta aloitettiin klo 20 pienellä ehtoonjälkeisellä palveluksella. Noin tunnin jälkeen siirryttiin ehtoopalvelukseen, jossa luettiin katismat ja parimiat sekä toimitettiin leipiensiunaus. Aamupalvelukseen siirryttiin noin puoli yhdentoista aikoihin ja katismojen ajaksi oli varattu rukoilijoille mm. litaniassa siunattua leipää ja teetä vahvistukseksi. Aamupalvelusta jatkettiin polyeleolla ja palveluksen päätteeksi toimitettiin pieni vedenpyhitys ja toimitilojen vihmominen. Yöllinen palvelus päättyi klo 1.15. ja sen jälkeen mentiin yölevolle. Aamulla ennen aamukahdeksaa aloitettiin kolmas ja kuudes hetki ja sitten liturgia. Isä Markus (Aroma) toimitti liturgian ja piti lyhyen saarnan, jossa hän käsitteli rakkautta ihmisen todellisena kutsumuksena.

Illan aikana kuulin psalmeja enemmän kuin koskaan aikaisemmin kirkon jumalanpalveluksessa. Jumalanpalvelusteksteissä katumus, anomus ja ylistys vaihtelevat ja tässä kokoöisessä jumalanpalveluksessa sen syvyyden ymmärsi oikeasti. Lukuisat psalmit kertoivat hyvin konkreettisesti ihmisen tehtävästä katua Luojan edessä ja katuessaan turvata Häneen. Samalla myös kantaa kiitosta siitä hyvyydestä ja lohdusta, jonka Jumala antaa Häneen turvaavalle. Lisäksi Kosmakselle kirjoitetut tekstit toivat kirkon sanomaa tuoreella tavalla pyhyyden sanomaa tämän hetken maailmaamme.


Jumalanpalvelusten priorisoiminen vai lyhentäminen

Minkä takia jumalanpalveluksia ylipäätään toimitetaan? Syitä on lukemattomia mutta useimmat syyt johtavat ihmiset tarpeeseen vastata Jumalan kutsuun. Arkielämän kiireessä on hyvä keskittää ajatuksemme olemassaolomme ytimeen, muistaa Luojamme hyvää tahtoa ihmistä kohtaan. Jumalanpalveluksessa me annamme sielumme hiljentyä ja rauhoittua sekä saada ravintoa Luojamme ehtoollispöydästä.

Yksityiskohta Konstantinos
Ksenopouloksen ikonista
Toisin kuin seurakunnissa, Ronnin yhteisössä jumalanpalveluksia ei lyhennetä. Jumalanpalvelukset toimitetaan kokonaisuudessaan eli kaikki jumalanpalveluskaavassa mainitut tekstit lauletaan tai luetaan. Käytännössä perjantai-iltana alkanut agripnia kesti reilut viisi tuntia, josta esim. ehtoopalveluksen pituudeksi tuli reilu tunti. Joissakin seurakunnissa sama ehtoopalvelus saatetaan toimittaa 20 minuutissa ja koko vigilia samassa ajassa.

Palvelusten lyhentämisestä tulee helposti kierre. Ei siten, että palvelukset lyhenisivät koko ajan vaan siten, että voimakkaasti lyhennetyn palveluksen kesto alkaa tuntua pitkältä. Syynä on usein se, että meillä on kiire johonkin ja odotamme palveluksen loppumista. Kun lyhentämisen myötä palveluksesta häviää sisältö ja syvyys, niin toimituksesta saattaa tulla eräänlainen kaava, joka luetaan läpi ymmärtämättä sen sisältöä.

Kun aloitin agripian, niin unohdin suosiolla kiireen. Palvelus alkaa klo 20 ja siinä on neljä palvelusta ja aikaa on turha edes alkaa laskemaan tai kelloa katselemaan. Oletus on viisi tuntia. Viisi tuntia päivän viimeisinä tunteina on niin pitkä aika, ettei kannata muuta kuin antaa itsensä Jumalan haltuun ja hiljentyä.

Jumalanpalveluksia on tiivistetty jumalanpalvelusteksteissä jo ilman lyhennyksiäkin. Kun me vigilian alussa lauletaan alkupsalmi (ps. 104), niin me kuulemme siitä lyhennetyn version. Suurin osa rukouksista on katkelmia Raamatun luomasta kokonaisuudesta ja meidän pitäisi suunnilleen tietää mihin mikäkin rukous liittyy. Jumalan palveluksissa luettavat prokimenit ovat esimerkkilauseita psalmikokonaisuuksista ja oletuksena on se että me tunnemme ja muistamme suunnilleen näiden psalmien sisällön. Kun kuulemme prokimenin "Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani" niin mielessämme pitäisi syntyä yhteys psalmiin 23: "Herra on minun paimeneni". Kirkkomme jumalanpalveluksissa on hyvin vähän Raamatun ulkopuolisia tekstejä.


Jumalanpalvelusten lyhentämisen perusteleminen

Pyhä Kosmas Aitolialainen opettamassa
Miten palvelusten lyhennyksiä puolustetaan? Palvelusten pitkä kesto suosii kirkossa kävijöiden määrää, jolloin ihmiset jaksavat paremmin osallistua palveluksiin. Tiivis palvelus kertoo kaiken olennaisen ja toimituksen "pidentämisestä" ole juurikaan hyötyä. Mikäli vigilia kestäisi puolitoista tuntia, niin kirkossa kävijöiden määrä vähenee. Tämä on yleinen selitys, jolla seurakunnissa palveluksia lyhennetään.

Mitä ongelmia palvelusten lyhentämisestä on? Jumalanpalveluksen kokonaisuuden hämärtyminen ja palveluksen hengellisen ymmärryksen katoaminen. Jumalanpalvelus muodostaa tarinan, jonka voi ymmärtää vain silloin, kun se on toimitettu kokonaan. Jumalanpalvelus ei ole kokoelma rukouksia vaan tarina, joka muodostaa ehyen kokonaisuuden. Lyhennetty palvelus on tiivistelmä, jonka ymmärtäminen edellyttää kokonaisuuden hallitsemista ja poisjätettävien osien muistamista. Jos palvelusta lyhennetään liikaa, tämä kertomus tai punainen lanka saattaa kadota. Esimerkiksi vigilia ja ehtoopalvelus alkavat kuvauksella maailman luomisesta (Alkupsalmi 104) ja kuinka Kristus ihmiseksi tulollaan pelasti maailman (Oi Jeesus Kristus).

Olen usein miettinyt, kuinka seurakuntalaiset suhtautuvat jumalanpalvelusten lyhentämiseen. Lähteekö lyhentämistarve työntekijöistä vai seurakuntalaisista? Isä Andrei on kirjoittanut aikaisemmin salaisten rukousten ääneen lukemisesta ja se myös liittyy palvelusten lyhentämiseen. Onko hyvä että luostarimaisissa yhteisöissä palvelukset toimitetaan kokonaisuudessaan ja halukkaat voivat osallistua niiden palveluksiin? Ovatko nykyiset seurakuntalyhennykset sen verran hyviä, että jumalanpalveluksen sanoma selviää riittävän hyvin kuulijalle? Jätä kommenttisi ja perustelusi tämän kirjoituksen perään. Parasta kommenttia ei palkita mutta siitä ollaan kiitollisia!

perjantai 23. elokuuta 2013

Jaossa kutsuja Linnan juhliin

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:

 2 "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. 3 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. 4 Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!' 5 Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, 6 toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. 7 Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8 Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. 9 Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.' 10 Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'"


Valmistautumisen tärkeys

Hääjuhla on oiva kuva meille kaikille, jotka ajattelemme Jumalan pelkästään tunteettomana tuomarina, jonka tehtävä on rankaista ihmisiä. Kuninkaan järjestämä hääjuhla on tarkoitettu hänen pojalleen Jeesukselle ja me olemme niitä Jeesuksen ystäviä, jotka on kutsuttu juhlimaan. Tämä juhla sai alkunsa luomisessa kun Jumala halusi jakaa rakkaudestaan ja loi maailman. Kuitenkin tämä idylli särkyi käärmeen viettelyyn ja ihmisen tottelemattomuuteen.  Mutta Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan ei päättynyt tähän, vaan Hän kutsuu ihmistä taas kerran taivaalliseen iloon.

Avioliitto on erittäin yleinen evankeliumin käyttämä kuva taivaan valtakunnasta. Kirkko Kristuksen morsiamena ja Kristus ylkänä ovat jo meille entuudestaan tuttuja niin evankeliumeista, apostolisista kirjoituksista ja kirkkoveisuista. Taivaallinen häämaja on meille kuva kirkosta, jonne jokainen on saanut kutsun. Uskomme mukaan alttari on juhlapöytä ja ehtoollinen on juhla-ateria. Tämän vuoksi Kirkko on aina korostanut ehtoolliselle valmistautumisen tärkeyttä. 

Ehtoollisessa on kyse uskomme valoisimmasta mysteeristä, joka käytännössä käsittelee uskomme kaikki teologiset ja hengelliset aspektit. Eukaristiassa me muistamme Jumalan hyvyyttä ihmiskuntaa kohtaan aina historian aamuhämäristä tähän päivään saakka. Katumuksen ja kilvoituksen kautta me liitämme itsemme tähän voitolliseen kertomukseen.  Samalla muistamisemme muuttuu horisontaaliseksi eli muistamme kanssapalvelijoitamme kaikissa maailman kirkoissa ja pyhäköissä. Eukaristiassa historia ja maantiede menettävät merkityksensä, sillä kaikesta tulee hetkeksi yksi ainoa kirkastettu todellisuus.

Valmistautumisemme taivaallisiin hääpitoihin alkaa kasteesta ja päättyy kuolemaan. Me olemme etuoikeutettuja, kun meidät on kutsuttu pyhään kasteeseen, tämän jälkeen tulemaan juhlapöytään pyhälle ehtoolliselle ja kerrottu katumuksen mahdollisuudesta. Kirkon seitsemän sakramentin kautta meidän sydämessämme herätetään muisto paratiisista, jonka moni on jo unohtanut. Tämä muisto kutsuu meitä pukeutumaan Kristukseen ja palaamaan takaisin kotiin.


Mies vailla hääpukua

Mikä ovat tämän vertauksen tulkinta? Vertaus selittää itsensä hyvin helposti mutta näin olemme perinteisesti vertauksen tulkinneet. Hääjuhla on siis pyhä kirkkomme ja erityisesti sen eukaristia. Kutsuja järjestävä isäntä on laupias Jumala, isännän poika on lihaksitullut Jumalan Sana ja juhlaruoka on ehtoollinen. Kutsusta kieltäytyneet vieraat olivat juutalaisia, jotka tappoivat profeettoja. Tämän jälkeen Jumala ei kutsu enää vain juutalaisia vaan kutsu laajenee koskemaan meitä tavallisia ihmisiä kujilta ja katujen varsilta. Entä mies, joka oli mukana juhlissa mutta hänet heitettiin pimeyteen vailla sopivaa hääpukua? Mies kuvaa jokaista ihmistä, joka kuulee kutsun mutta hylkää sen.

Miehen puvuttomuus hääjuhlassa tarkoittaa myös sitä, ettei hän ole valmistautunut tähän pelastavaan juhlaan. Kyyneleet, kilvoitus, murtunut mieli tai kaipaus Jumalan luo katosivat tiellä kohti maallista menestystä. Hän ehkä rakasti Jumalaa yli kaiken ja noudatti lakia kuin rikas nuorukainen. Ehkä hän rakasti mielessään lähimmäisiään, mutta ei koskaan auttanut heitä. Tällä miehellä olisi ollut samanlainen mahdollisuus valmistautumiseen kuin kaikilla muillakin mutta hän ei pitänyt sitä tärkeänä.

Yksi kauneimmista Suuren paaston veisuista kertoo hääpuvustamme: 

Minä näen, oi Vapahtaja, Sinun häämajasi kaunistettuna, mutta minulla ei ole vaatetta sinne sisälle mennäkseni. Valista, oi valon antaja, minun sieluni puku ja pelasta minut.


Häävaate on lahja meille

Katumuksen kautta me saamme tuon valoisan häävaatteen päällemme lahjana. Kertomus tuhlaajapojasta sisältää seuraavan dialogin: Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. (Luuk. 25:21-22)

Tähän aikaan oli tapana, että häävieraat saavat juhlapuvun isäntäväeltä juhlaa varten. Ei siis kannata kuvitella, että ansaitsen oman hääpuvun hyvää tekemällä, koska silloin hääpuku olisi kovin vaatimaton. Juhlien isäntä eli Jumala antaa meille kasteessa tuon hääpuvun armostaan ja laupeudestaan syntistä ihmistä kohtaan. Mutta tämä mies on kieltäytynyt ottamasta vastaan häävaatteita ja tullut juhliin omat vaatteet päällään. 

Kastepuvun valkoinen väri merkitsee sitä, että meidät on kasteessa herätetty pimeydestä ja pesty puhtaaksi synnistä. Ja kun me taas kerran lankeamme syntiin, me voimme pyytää kastepukumme pesua katumuksen sakramentissa. Liturgiassa pappi on pukeutunut valkoiseen kastepukuunsa. Ennen kuin hän pukee tuon alusstikarin päälleen, hän lukee seuraavan kohdan profeetta Jesajan kirjasta: 

Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. (Jes. 61:10) . Kannattaa lukea koko teksti tästä linkistä, se kertoo meille jotain oleellista liturgian luonteesta. 


Jumalan vastustajat

Evankeliumissa kuitenkin kerrotaan kuinka ensimmäiset vieraat eivät voineet sietää kutsun tuojia. Ehkä nämä ihmiset olivat niin kaukana paratiisista, etteivät ehkä enää tunteneet tuota isäntää, joka kutsui heitä takaisin kotiin. Ehkä he joskus muistelivat, että sellainen paikka oli joskus ollut olemassa mutta he eivät enää synnin hämärtäminä tunnistaneet Luojaansa. Viestintuojat saivat nämä ihmiset raivoihinsa ja osa tappoi näitä hyvien uutisten tuojia. Eikä näiden ylimielisten ihmisten kohtalo ollut enää kadehdittava. Heidän tapettiin ja heidän kotinsa poltettiin. Jumalan oli aika etsiä uusia ystäviä, joiden kanssa voisi iloita ja toki sellaisia löytyi. Ja he ottivat kutsun ilomielin vastaan.

Jumala suojelee meitä ja siksi Hän kertoo meille myös sen kuinka kieltäytyjille käy. Profeettojen murhaajille kävi yhtä huonosti kuin sille, joka ei ollut valmistautunut juhliin. Mielestämme kuningas varmastikin toimi raivostuessaan oikein mutta kestäisimmekö itse heidän kohtaloaan? Jeesus puhui vertauksin ja pelkään, että tämä ajaton vertaus voi tarkoittaa ketä tahansa. Olemmeko sydämessämme tappaneet ne kaikki profeetat, jotka kutsuivat meidät katumukseen ja ehtoolliselle? Ehkä kerta toisensa jälkeen vaimensimme omantuntomme äänen, joka kutsui meitä pelastukseen? Keksimmekö hyvän syyn sille, miksemme taaskaan tällä kertaa pysty osallistumaan liturgiaan?

 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä rakkautensa piiriin mutta vain harva ottaa tämän kutsun tosissaan. Jo paratiisissa ihmisen tärkein tehtävä oli ottaa vastaan tämä jumalallinen tehtävä kasvaa kohti Hänen kaltaisuuttaan. Jokaiselle annettiin kuitenkin vapaa tahto kirkastamaan tuo kutsu silläkin riskillä, että ihminen valitsisi toisin.


Mikään ei ole muuttunut - kutsu on edelleen voimassa. 

perjantai 16. elokuuta 2013

Taiteiden yö Kouvolassa

Kouvolassa pidettiin jälleen Taiteiden Yö  perjantaina 16.8. ja kaupunki oli täynnä kultturitapahtumia lapsille ja aikuisille. Tapahtuma järjestettiin 22. kertaa ja se on vuosien varrella kerännyt paljon kaupunkilaisia Kouvolan ydinkeskustaan. Myös ortodoksinen seurakunta on pitkään ollut mukana tapahtumassa.













Haminan seurakunnan virasto sijaitsee historiallisessa Museokorttelissa Kouvola-taloa vastapäätä (Varuskuntakatu 14) ja tällä alueella kiertelee paljon kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä mm. taidenäyttelyiden, esitysten ja työpajojen vuoksi. Ortodoksiakeskus Sypressissä on pidetty avoimia ovia kaupunkilaisille.
  

Rukoushetki johdatti Taiteiden yöhön















Tilaisuuden alussa toimitettiin rukoushetki, jossa luettiin parimiatekstinä profeetta Joonan kirjaa ja Kouvolan Pyhän Ristin kirkon kuoro lauloi häneen liittyviä veisuja. Rukoushetken toimitti isä Arto Leskinen. 

Sinä hyväksyit kutsun korkeudesta tulla Herran profeetaksi, oi pyhä Joona, täyttääksesi pyhän kaitselmuksen olit valmis jopa valaan nieltäväksi. Ja tullen ulos kalasta kolmen päivän kuluttua, sinä edeltäkuvasit Sanan ylösnousemista. Siksi me kunnioitamme sinua Vapahtajan loistavana esikuvana, joka paljastit Jumalan rakkauden salaisuuden koko ihmiskunnalle. Profeetta Joonan kontakki


 Timo Vuoriston taidenäyttelyn avajaiset
















Ortodoksiakeskus Sypressissä avattiin taidenäyttely, jossa Timo Vuorikoski esitteli profeetta Joonan elämään liittyviä taidemaalauksia. Vuorikoski pohti aihetta hyvin intensiivisesti ja kytki aiheen tiukasti Vanhan testamentin Joonan kirjaan

Näyttelyesite kertoo tarkemmin hänen taiteestaan:

Näyttely kertoo vanhatestamentillisen tekstin innoittamana modernin ihmisen vaelluksesta mahdottomilta tuntuvien tehtävien ja velvollisuuksien puristuksessa. Raamatun Joonan kirja kasvaa viitekehykseksi, jonka kautta taiteilija tekee havaintoja jokapäiväisestä ympäröivästä todellisuudestaan, luonnonmaisemista, rakennetusta ympäristöstä, esineistä, eläimistä, ja heidän keskinäisistä suhteistaan. Yhteys Suureen Myyttiseen Kertomukseen antaa aiheille sen intensiteetin mikä on välttämätöntä taideteoksen synnylle.

Joonan kirjan teologisena ytimenä on sen suhde Uuteen testamenttiin. Joonan ongelmana oli hänen vanhatestamentillinen oikeustajunsa. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka Jumala armahti julkisyntisiä pahantekijöitä sen jälkeen, kun nämä tekivät parannuksen. Evankeliumissa mainittu Joonan "merkki" oli se, että vietettyään valaan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä Joona oksennettiin elävänä kuivalle maalle. Tämä oli profeetallinen viittaus siihen, kuinka Kristus oli kuolemansa jälkeen kolme päivää ja kolme yötä tuonelassa ja nousi sen jälkeen kuolleista. Toinen "merkki" oli se, kuinka niniveläisten armahdus ennakoi Uuden testamentin johtoajatusta, syntien sovitusta ja anteeksiantoa. 


Valamolainen teepöytä







Vierailijoillle tarjottiin antimia Valamolaisesta teepöydästä, jossa tarjottiin tällä kertaa mustaa teetä vadelmahillon kanssa, suolakurkkuja hunajan ja smetanan kanssa, erilaisia piirakoita, venäläisiä suolakurkkuja, pikkuleipiä, hedelmiä.

Tämänlaiset tapahtumat ovat kaikille ortodoksisille seurakunnille erittäin tärkeitä, koska silloin tavalliset ihmiset pääsevät tutustumaan ja piipahtamaan paikalliseen seurakuntaan vapaamuotoisesti. Taiteiden yönä Sypressissä vieraili viime vuonna n. 150 vierasta ja tänä vuonna ennuste oli kahdessa sadassa.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Puhtaimman Jumalansynnyttäjän astuminen iankaikkiseen elämään


Jumalansynnyttäjän paasto päättyy kuolonuneen nukkumisen juhlavigiliaan tänä iltana. Tämä on kirkkovuoden viimeinen juhla ja reilun kahden viikon kuluttua 1.9. alkaa uusi kirkkovuosi. Juhlassa sisältönä ei ole vain Marian kuolonuneen nukkuminen, vaan myös hänen ylösnousemus ja kirkastuminen kuoleman jälkeen. Siten Marian kuolema ei ole surujuhla vaan juhla syntyy siitä, kuinka hän kuoleman kautta astui Taivaan valtakuntaan.

Siinä missä kirkkovuosi loppuu Marian kuolonuneen nukkumisen juhlaan, niin samassa hetkessä syntyy ihmisen pelastuksen mahdollisuus. Juhlan sanoman myötä kuolema ei merkitsekään kristillistitylle elämän päättymistä, vaan uskoa siihen  että Vapahtajamme odottaa meitä kuoleman voittajana. Kuolema ei siis katkaisekaan elämältä siipiä vaan Kristus kannattelee meitä matkallamme kuolemasta iankaikkiseen elämään.

Kirkon perimätiedon mukaan Marian kuoleman hetkellä apostolit kokoontuivat Marian vuoteen ympärille lukuun ottamatta apostoli Tuomasta.  Marian kuolinhetkellä Kristus laskeutui taivaasta ja otti äitinsä sielun taivaaseen. Kun Tuomas kolmen päivän kuluttua saapui Jerusalemiin ja halusi nähdä Marian haudan, apostolit veivät hänet Getsemaneen, jonne Maria oli haudattu. Kun hauta avattiin, niin se havaittiin tyhjäksi eikä Marian ruumista ollut siellä. Tätä pidettiin ennusmerkkinä yleisestä ylösnousemuksesta ja lupauksena Kristuksen toisesta tulemisesta.

Oi Jumalansynnyttäjä, sinä synnyttäessäsi säilytit neitsyyden ja kuolonuneen nukkuessasi et maailmaa hyljännyt. Sinä elämän äitinä menit Elämän tykö ja rukouksillasi päästätä kuolemasta meidän sielumme.

Juhlan tropari kertoo, kuinka Marian elämässä tapahtui kaksi ”mahdottomuutta” - synnyttäessään hän ei menettänyt neitsyyttään eikä kuolemassaan hylännyt maailmaa. Maria oli Elämän äiti ja tämä ihme näkyy siinä, kuinka Jumalansynnyttäjien ikoneissa Maria pitää Jumalan Sanaa sylissään. Tämän armon saatuaan Maria oli kerubejakin kunnioitettavampi ja serafeja jalompi.

Juhlan ikonissa taas nähdään, kuinka Kristus on ottanut Marian sielun syliinsä kuoleman hetkellä. Tähän kuvaan myös kirkko nojaa opetuksessaan. Koko olemassaolomme on jaettu maalliseen ja taivaalliseen seurakuntaan tai ajalliseen ja ajattomaan, taistelevaan ja riemuitsevaan seurakuntaan. Me rukoilemme toistemme puolesta mutta vielä enemmän taivaallinen seurakunta rukoilee maailmassa kilvoittelevien puolesta, jotta nämä pysyisivät kestävinä. Rukous on se voima, jonka kautta pyhät ihmiset elävät meidän elämässämme. Uskovaiselle kuolema merkitsee pahuuden ja synnin loppumista ja kilvoittelun muuttumista taivaalliseksi riemujuhlaksi.


Kuolevaisuus ja synnittömyys

Maria oli samanlainen ihminen kuin kuka tahansa meistä ja hän kuoli samasta välttämättömyydestä kuin jokainen ihminen. Erityistä Mariassa oli se, että hän eli elämänsä ilman syntiä. Hän omistautui jo syntymästään Jumalalle ja ja alkoi vähitellen kasvaa nöyryyteen ja kuuliaisuuteen. Jumalansynnyttäjän synnittömyydessä ei niinkään ollut kysymys siitä, että hän olisi ollut erilainen ihminen kuin me muut vaan pikemminkin Jumalan sanan kuuleminen ja sen noudattaminen koituivat pelastukseksi. Synnittömyys ei tehnyt Mariasta kuolematonta vaan hän on ihmisenä samanlaisen pelastuksen tarpeessa kuin jokainen meistä. Maria kutsuukin kiitosvirressään Jumalaa vapahtajakseen. "Minun sieluni ylistää suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani".


Synnittömyys ei ole virheiden välttelyä vaan Kristuksen seuraamista. Jumala etsii ihmisiä, jotka ovat valmiita yhteistyöhön Hänen kanssaan ja tämän yhteistyön tuloksena Jumala toimii historiassa pyhiensä kautta. Maria on erityinen pyhä kirkkomme historiassa, koska hänessä voidaan nähdä Jumalan ihmeellinen siunaus ja armo, joka on varattu jo luomisen yhteydessä ihmisen osaksi. Marian pyhityksen tie syntyi siitä, kun hänen kaikki toivonsa oli varattu Jumalaan ja hän aidosti teki yhteystyötä Jumalan kanssa.

Maria otti vastaan Jumalan sanan ja noudatti sitä. Maria otti vastaan Jumalan Sanan ja synnytti hänet ihmiseksi. Marian hyvä vastaus Jumalan kutsuun toi pelastuksen koko luomakunnalle. Marian asenne Jumalaa kohtaan ilmenee parhaiten hänen vastauksessaan ylienkeli Gabrielille: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."


Jumalan täyteys meidän kanssamme

Kuolonuneen nukkumisen juhlassa apostolit ovat kokoontuneet yhteen Marian luokse. Kristus laskeutuu taivaasta ja ottaa Marian sielun luokseen viedäkseen sen taivaan iloon. Tässä meille on annettu kuva apostolisesta kirkosta, joka kokoontuu Marian ympärille tullakseen osalliseksi Jumalan armosta. Samaan aikaan me voimme ajatella asiaa myös toisinpäin. Kirkko on myös katolinen eli yksi kirkko jakaantuu kaikkialle maailmaan, pienimpäänkin pyhäkköön ja siten meillä on koko Pyhän Hengen täyteys kirkoissamme.

"Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Samalla tapaa koko pyhityksen täyteys on jokaisessa hetkessä. Jumala on yhtä vahvasti läsnä tänä hetkenä kuin aikanaan opetuslasten kanssa. Jokainen hetki elämässä on annettu mahdollisuus pelastua ja siksi kirkon veisuissa kaikki tapahtuu tänä päivänä.

Tässä juhlassa voi nähdä kirkon väkevän uskon elämään ja kuolemaan. Hetkessä eläminen on kaikkein tärkeinä: uskovaisen ei kannata keskittyä menneiden murehtimiseen tai tulevaisuuden suunnitteluun vaan nähdä pelastuksen mahdollisuus tässä hetkessä. Ja sen takia on myös hyvä oppia muistamaan ihmisen päivien rajallisuutta, koska se opettaa nöyryyttä ja kohtuullisuutta. Suokoon Jumala meille jokaiselle ymmärrystä ja taitoa ottaa vaarin jokaisesta hetkestä, jotka Luoja on meille suonut!

Siunattua juhlaa kaikille lukijoille!


perjantai 9. elokuuta 2013

Jokapäiväinen valinta - omaisuus vai lähimmäiset?

Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."


Kertomus rikkaasta miehestä on erinomainen kuva tämän ajan maailmasta. Meillä on harvinaislaatuinen tilanne historiassa jossa me useimmiten saamme enemmän kuin annamme ja hyvinvointi ympäröi meitä. Suhteessa kehittyviin maihin, meillä on runsaasti omaisuutta, me olemme hyvin terveitä ja olemme hyvin turvassa ulkoisilta uhilta. Käytännössä tämän uuden tilanteen pitäisi merkitä sitä, että jaamme tätä hyvinvointia toisillemme, koska emme itse kykene käyttämään sitä kaikkea itseemme ja läheisiimme. Tähän samaan valintatilanteeseen tuli myös evankeliumin rikas mies.


Rikkaan miehen valinta

On helppo olla mukava ihminen, kun kaikki on kunnossa ja kaikki menee niin kuin minä haluan. Käskyjen noudattaminenkin on silkkaa leikkiä, kun meidän ei tarvitse murehtia vaikka viidennen käskyn noudattamista (Älä tapa). Rikkaan miehen todellinen luonne paljastui, kun häntä pyydettiin luopumaan omaisuudestaan lähimmäisen hyväksi. Rikas mies rakasti enemmän mammonaa kuin Jumalaa ja hän teki valinnan.

Onko meillä syytä tuomita rikkaan miehen ratkaisua? En usko, sillä me teemme samanlaisia ratkaisuja hyvin usein omassa elämässämme. Taivasten valtakunta on meille niin etäinen tavoite, että mieluummin otamme palkintomme tässä ja nyt. Rikkaan miehen kohdalla Jeesus ja opetuslapset eivät nuhdelleet häntä, koska hänet oli luotu vapauteen ja hän käytti tuota vapauttaan.

Ei rikkaassa miehessä mitään vikaa ollut, hän on aiempien tekojensa puolesta hyvä esikuva meille kaikille. Hän oli samanlainen kuin mies vertauksesta publikaani ja fariseus. Ulkoisesti kaikki oli kunnossa mutta jotakin oleellista puuttui. Lähimmäisen huomioiminen. Samoin kuin fariseus hän oli hyvä ilman Jumalaa.

On selvää, ettei rikkaus tai köyhyys ei ketään sinänsä pelasta mutta rikkaalla on suurempi velvollisuus lähimmäisestään kohtaan. Tuo itselle kertynyt rikkaus sitoo meidät tähän maailmaan ja sen huoliin. Sen vuoksi omaisuudettomuuden ihanne on keskeinen vaatimus luostariperinteessä, koska se luonnostaan antaa paremman mahdollisuuden kilvoitteluun. Kun huolehdittavana ei ole suurta määrää omaisuutta, alkaa elämäkin tuntua yksinkertaisemmalta ja aikaa jää enemmän hengelliselle elämälle.


Kuollut maailmalle

"Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.”

Kysymys, jonka rikas mies kohtasi oli seuraava: Oletko valmis vaihtamaan ajallisen ja katoavan iankaikkiseen ja katoamattomaan? Oletko lisäksi valmis antamaan kaiken vähäosaisille? Tämä kehotus on hyvin voimakkaasti sosiaalinen ja kehottaa meitä pitämään huolta niistä, jotka ovat meitä huonommassa asemassa. Empatiassaan tämä teksti menee syvälle, koska se kehottaa meitä asettumaan heikompiosaisten asemaan pysyvästi.

Moni luostariin kilvoittelemaan lähtenyt on kuullut tämän evankeliumin ja jättänyt maailman. Toinen puolisko on kuullut tämän luostarin kirkossa uudelleen ja tullut viimeistään silloin vakuuttuneeksi kutsumuksestaan. Ja kieltämättä tässä evankeliumissa on jotakin niin ehdotonta, että sen on oltava myös totta käytännössä. Vain Kristus voi luvata meille iankaikkisen palkinnon näin valtavasta uhrauksesta, joka merkitsee suurta suunnanmuutosta kenen tahansa elämässä.

Tämä maailma tarjoaa meille kyllä kosolti aarteita, eikä lupaus taivaallisista aarteista juurikaan kiinnosta ihmisiä. Mutta tämä sama maailma ja elämä ovat osoittaneet sen, kuinka tässä maailmassa mikään aarre ei tule säilymään niin kuin aarre taivaassa. Kaikki maallisen aarteen löytäneet ovat myös kokeneet kuinka nämä aarteet muuttuvat arjeksi ja silmänräpäyksessä tuo aarre onkin muuttunut meille taakaksi.

Evankeliumi kertoo mahdollisuudesta osallistua täydellisesti Kristuksen seuraamiselle, josta ei paluuta enää ole. Mutta kyllä tällä tiellä myös otetaan harha-askelia ja tullaan toisiin aatoksiin eikä se niin vakavaa ole. Pietari on meille paras esimerkki Kristuksen kieltämisestä ja hänen luokseen palaamisesta. Ei toki Pietari ainoa ollut, vaan tämä koski kaikkia opetuslapsia ristinkuoleman jälkeen. Pahin esimerkki taas on Juudaksen kohtalo, joka ei koskaan oppinut tuntemaan kuka Jeesus oli. Hänen aarteensa oli tässä maailmassa.

"Kuka sitten voi pelastua?"  oli opetuslasten reaktion siihen, ettei rikas mies voi pelastua. Opetuslapset olivat jättäneet kaiken taakseen ja pelko tulevaisuudesta parkaisuna heidän huuliltaan. He ehkä olettivat kuten moni meistäkin, että he voivat omilla ratkaisuillaan vaikuttaa omaan pelastukseensa ja tästähän oli kyse rikkaan miehen ratkaisun kohdalla. Hän esti omalla valinnallaan pelastumisensa.

Mutta opetuslapset ymmärsivät asian väärin. Ihminen ei itse valitse pelastumistaan vaan voi tehdä vain itsensä otolliseksi pelastumiseen. Idän kirkon opetuksessa ihmisen pelastuminen syntyy ihmisen ja Jumalan välisestä yhteistyöstä (synergia). Jumala ei pelasta ihmistä vastoin hänen tahtoaan eikä ihminen voi murtautua taivaaseen vaikka sinne haluisi. Rikas mies ei valinnut pelastusta ja mitä siitä seurasi? Ei mitään, hän jatkoi elämäänsä.

Tämä on vapaan miehen evankeliumi, koska se kuvaa meille sitä, mitä me Jumalan suomalla vapaudella voimme itsellemme tehdä. Meillä on vapaus lähteä pois surullisina, vaikkemme olisikaan maallisesti rikkaita eikä kukaan opetuslapsista paheksunut tai selitellyt tätä tekoa. Kukaan ei myöskään sanonut ettei takaisin ole tulemista.


Vastuu lähimmäisestä

Näyttää siltä, että Jeesuksen vertauksissa ihmisen suurimmat ongelmat koskevat toisia ihmisiä. Lain noudattaminen ei tuone ihmiselle suuria vaikeuksia mutta kun meidän pitää huomioida toinen ihminen, niin me olemme pulassa.

Koko tämän evankeliumin kipinää aiheuttavin konflikti syntyy siitä, kuinka ihminen kykenee rakastamaan lähimmäistään konkreettisin teoin. Tähän kaatui rikkaan nuorukaisen tie kohti pyhittymistä. Meidän on turhaa noudattaa itseämme koskevia sääntöjä, kuten paastoa, jos jätämme lähimmäisemme oman onnensa nojaan. Taivaan elämä ei ole hurskaita lupauksia vaan konkreettisia tekoja. Kun me muistelemme hyviä tekojamme tästä päivästä taaksepäin, saatamme huomata kuinka vähäisiä ja vaatimattomia ne ovat olleet.

Köyhän on turha kuvitella, että olisi vapaa rikkaan miehen ongelmasta. Rikkautta voi olla monenlaista: rahaa, ihmissuhteita, koulutusta, valtaa, herkuttelua, intohimoa johonkin asiaan, itsekkyyttä, päihteitä, juoruilua. Sielun voi sitoa tähän maailmaan monin eri tavoin ja kaiken minkä me olemme saaneet siunaukseksi, voi muuttua elämässämme kiroukseksi. Rikkaan miehen ongelma oli siinä, ettei hän ollut valmis antamiaan itseään kokonaan Jumalan haltuun. Hän antoi itsensä vain soveltuvilta osin. Tämä on varoitus ja kasvun paikka meille keskellä paastoa.

Evankeliumissa mainitun anteliaisuuden tarkoitus on muuttaa meidän sydämemme. Evankeliumissa on useita esimerkkejä kilvoittelijoista jotka noudattivat lain ulkoisia sääntöjä mutta heidän sydämessään ei tapahtunut muutosta. Kritiikki fariseuksia kohtaan on erityisen voimakasta läpi evankeliumeiden ja ehkä kertomus kahdesta rukoilijasta (fariseus ja publikaani) kuvastaa tätä parhaiten. Toinen täyttää lain kirjaimen ja silti synti elää hänessä. Toinen taas ei onnistunut tässä mutta hän lähti pois temppelistä autuaana.

Jokainen meistä on tuo rikas mies ja jokainen meistä joutuu tekemään rikkaan miehen valinnan joka päivä. Kristuksen seuraaminen on omasta luopumista toisen hyväksi. Tämä on ihmiselle vaikeaa ja siitä syntyykin huudahdus, kuka sitten voi pelastua? Ei kukaan, ainakaan omilla ansioillaan. Me voimme vastata Jumalan kutsuun ja tehdä itsemme otollisiksi mutta pelastumisemme ei onnistu ilman Jumalan armoa. Se mikä ihmiselle on mahdotonta on Jumalalle mahdollista.

perjantai 2. elokuuta 2013

Anteeksipyynnön paikka

Sunnuntain evankeliumissa kuulemme armottomasta palvelijasta

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

"Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."




Armahtamisen ihanne ja todellisuus

Evankeliumin ydin on siinä, miten armollinen Jumala meillä on. Meidän tehtävämme on kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta ja anteeksianto on yksi näistä asioista, jotka meidän pitää omaksua.

Armon suuruus aukeaa meille kun tiedämme, minkä verran palvelija oli velkaa kuninkaalle. Olisiko tuon armottoman palvelijan varat edes teoriassa velan maksuun? Ei olisi. 10 000 talenttia oli aivan käsittämätön suuri summa ja se oli tuon ajan suurin tunnettu luku. Yhdellä talentilla sai 6 000 denaaria eli 10 000 talenttia merkitsi 60 miljoonaa denaaria. Raamatun ajan työläisen päiväpalkka oli yksi denaari. 

Jokainen meistä on tuo armoton palvelija. Mies, joka sai armon Jumalalta mutta itse ei armahtanut toisia. Hän tuli osalliseksi suurimmasta armosta mitä kykenemme edes ajattelemaan, mutta tuhosi tämän autuuden valitessaan laupeuden sijaan itsekkyyden. Etenkin paaston aikana kannattaa miettiä tarkkaan, löytyykö tämä sama armoton palvelija myös minun sisältä? Me joudumme tekemään todella kovasti töitä itsemme kanssa, jotta opimme edes antamaan anteeksi toisillemme samoin kuin Jumala. 

Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. (Matt. 7:2). Tämä periaate on tuttu meille jokapäiväisesti elämästä, mutta tässä vertauksessa siihen on lisätty syvästi kristillinen sisältö. Armahtaminen ja anteeksiantaminen. Me saamme yllättäen tuomita toisiamme, kunhan me tuomitsemme anteeksiantaen. Käytännössä tämä kehottaa meitä antamaan aina anteeksi ja ilman mitään ehtoja. Jos meidän kohdallamme Jumala käyttää armoperiaatetta, niin silloin meidänkin pitää käyttää tätä armoperiaatetta lähimmäisiämme kohtaan.

Miten isoja asioita meidän pitäisi antaa anteeksi? Sillä ei ole mitään rajaa, jos pidämme mielessämme vertauksen. Palvelijan velka kuninkaalle oli 10 000 talenttia eli mittaamaton velka. Meidän on helppo antaa anteeksi pikkujuttuja mutta meitä koetellaan isoissa asioissa. Anteeksiantaminen on vaikeaa kun meitä on loukattu, kun heikot ja viattomat ihmiset ovat kärsineet ja kun julmuuden määrällä ei ole mittaa. On syytäkin vihata noita tekoja sydämen pohjasta  mutta kykenemmekö olemaan tuomitsematta noita ihmisiä? 



Miksi anteeksiantaminen on niin keskeistä kristinuskossa?

Tässä vertauksessa on jotakin samaa kuin syntiinlankeemuskertomuksessa. Me saamme osaksemme suuren lahjan mutta emme osaa olla siitä kiitollisia ja toimimme moukkamaisesti. Me olemme rikkoneet kaiken ennen kuin huomaammekaan. Lopuksi vielä luulemme, ettemme jäisi kiinni vaan lymyilemme puskassa ja syyttelemme toisiamme.

Matkalla Golgatalle
Miksi Jumala vaatii meitä antamaan anteeksi? Siksi, että me olemme Kristuksen seuraajia. Kristus tuli hävittämään synnin maailmasta ja tekemään sen voiman tyhjäksi. Anteeksiantamus liittyy elämään ja viha kuolemaan. Niin kauan kun me vihaamme, me olemme kuolleita sieluissamme ja teemme työtä saatanan hyödyksi. Vihaamalla me estämme taivaan valtakunnan toteutumista tässä maailmassa ja teemme Jumalan pelastustyön tyhjäksi.

Me tiedämme, että anteeksiantaminen on jumalallista, koska se aiheuttaa monia hyviä asioita hengelliselle elämällemme. Kun me annamme anteeksi, me asetumme toisen ihmisen asemaan ja hänen rinnalleen. Me myönnämme olevamme epätäydellisiä mutta voimme tukea toisiamme tällä tiellä. Anteeksiantaminen vapauttaa meidät velastamme toista ihmistä kohtaan. Velka tarkoittaa sitä, että me emme odota toisen korvaavan aiheuttamaansa pahaa. Usein tuo korvaaminen on toisen rankaisemista samalla tavalla kuin meitäkin on kohdeltu. 

Jokainen päivä on annettu meille sen takia, että katuisimme ja tekisimme parannuksen. Me saamme jatkuvasti tilaisuuksia parannuksen tekoon mutta me mielellämme lykkäämme sitä huomiselle. Elinpäiviemme lukumäärä on meille salattu ja sen vuoksi parannuksen tekoa ei kannata lykätä tuonnemmaksi.


Anteeksiantaminen on tie kohti Taivaan valtakuntaa

Kristittynä oleminen merkitsee sitä, että me annamme anteeksi anteeksiantamattoman, koska Jumala on antanut meille anteeksiantamattoman. (C.S. Lewis)

Taivaan valtakunnan laki tarkoittaa ehdotonta anteeksiantamista. Taivaan valtakunnan todellisuus on meidän lähellämme ja voimme astua siihen vaikka heti, kunhan noudatamme sen keskeistä periaatetta eli anteeksi antamista lähimmäisellemme ilman ehtoja. Anteeksiantamista aina ja kaikissa tilanteissa ilman ehtoja. Sitenhän Jumalakin toimii meitä kohtaan.

Miksi meille kerrottiin tämä evankeliumi? Mitä meidän pitäisi oppia tästä evankeliumista? Siksi, että me saisimme edes kalpean aavistuksen siitä mitä on todellinen ja absoluuttinen anteeksi antaminen. Jumala ei edes miettinyt sellaista mahdollisuutta, että antaisi armottomalla palvelijalle maksuaikaa tai että hän saisi osan lainasta anteeksi. Hän antoi kaiken anteeksi ja palvelija sai lähteä vapaana miehenä. Samaa anteeksiannon suuruutta odotetaan myös meiltä.

Törmään rippi-isänä säännöllisesti sellaiseen ongelmaan, ettei toiselle anneta anteeksi vaikka tämä anteeksiantoa pyytäisikin. Olen osannut todeta tähän vain sen, että ihmisen pitää silloin vain antaa anteeksi tämä armottomuus ja rukoilla hänen puolestaan. Esirukouksen kautta tämä minuun kohdistettu viha laantuu vaikka vihaajan tunne pysyisikin samana. Toinen yhtä tärkeä asia on oppia pitämään itseään kaikkein suurimpana syntisenä.


Anteeksiantaminen ei ole yksittäinen teko vaan pysyvä asenne (Martin Luther King)

Stefanoksen kivitys
Tämä vertaus on Kristuksen vastaus Pietarin kysymykseen, kuinka monta kertaa meidän pitää antaa anteeksi. Jeesus vastasi, että seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Se ei tarkoita 490 kertaa vaan sitä, ettei meidän edes pidä laskea lukumäärää. Tärkeintä ei ole yksittäinen anteeksianto vaan jatkuva asenne.

Joka kerta kun me annamme anteeksi, me toimimme, kuten kristityn kuuluu toimia. Ja joka kerta kun me emme anna anteeksi, me toimimme Taivaan valtakunnan vastustajina. Kun me annamme anteeksi, me tunnustamme sen tosiasian, että synti on turmellut maailmamme ja se on vääristänyt meidän jokaisen aivoituksia. Antamalla anteeksi, me annamme toiselle tilaisuuden toimia oikein ja näemme hänessä olevan Jumalan kuvan.

Riittääkö, että annamme anteeksi velvollisuuden tunnosta tai pakosta? Ei, koska anteeksi pitää antaa koko sydämestämme. Anteeksiantaminen ei ole myöskään kaupankäyntiä, jonka avulla varmistelemme taivaspaikkaa itsellemme. Sen tarkoitus on muokata meidän sieluamme sellaiseksi, että meistä voisi tulla taivaan valtakunnan asukkaita. Se on armon asettamista oikeudenmukaisuuden tilalle ja uudenlaisen elämän opettelemista.

Siunattua paaston jatkoa kaikille lukijoille!