Joululahjatoiveeni

Joulun sanoma hämärtyy vuosi vuodelta ja Herramme syntymän juhla näyttää nykyään olevan jotakin taustakohinaa arkisen kiireen keskellä. Mielemme askartelee jouluruokien, lahjojen ja muiden suunnitelmien parissa. Joulun kristillinen sanoma on yhteiskunnassamme vastatuulessa ja olemme tilanteessa, jossa kouluissakaan ei ole soveliasta juhlia tätä Vapahtajamme syntymän juhlaa. Kirkko vaihtui ruokasaliin, otsikoi Yle aiemmin. Joulusta on tullut meille tonttujen juhla. 

Juhlassa varmasti on paljon hyviä piirteitä niin perheen ja suvun yhdessäolon ja levon kannalta mutta varsinaiseen juhlan kanssa sillä ei juurikaan ole tekemistä. Perinteiset joululaulut vielä ylläpitävät juhlan sanomaa Kristuksesta ja ilman niitä juhlan merkitys olisi kadonnut lähes lopullisesti.

Uskon haaste

Sen vuoksi joulupäivän aamupalveluksella ja liturgialla on itselleni valtavan tärkeä merkitys. Se todella paljastaa joulun sanoman niin monella eri ulottuvuudella ja palauttaa mieleen sen, miksi tätä juhlaa vietetään. Vuosi toisensa jälkeen juhlan syvyys alkaa hiljalleen avautumaan kirkkoveisujen ja rukousten kautta. 

Basileios Suuri kuvaa liturgiassaan tätä juhlaa:

Sillä sinä, oi, Hyvä, et kääntynyt lopullisesti pois luodustasi, jonka luonut olit, etkä unohtanut kättesi 

tekoa, vaan olet armosi laupeudesta monella tapaa etsiskellyt häntä: olet lähettänyt profeettoja, olet tehnyt voimallisia tekoja pyhiesi kautta, jotka kussakin sukupolvessa ovat sinua kelvollisesti palvelleet. Sinä olet puhunut meille sinun palvelijaisi, profeettain, suun kautta edeltä ilmoittaen meille tulevan pelastuksen, olet antanut meille lain avuksemme, olet asettanut suojelusenkelit. Mutta kun ajat olivat täyttyneet, niin sinä puhuit meille itse Pojassasi, jonka kautta olet maailmatkin luonut, joka ollen sinun kirkkautesi säteily ja olemuksesi kuva, ja kantaen kaikki voimansa sanalla ei pitänyt saaliinaan olla sinun, Jumalan ja Isän, kaltainen, vaan ollen itse iankaikkinen Jumala ilmestyi maan päälle, ja asui ihmisten kanssa. Joka tultuaan lihaksi pyhästä Neitseestä tyhjensi itsensä, ja otti orjan muodon, tullen meidän alennustilamme ruumiin kaltaiseksi, tehdäkseen meidät kirkkautensa kuvan kaltaisiksi.

Joulu, kuten pääsiäinenkin, koettelee uskoamme, koska uskon haaste näihin pelastaviin tapahtumiin on todella suuri. Miten sanoinkuvamaaton, käsittämätön, ääretön ja valtasuuruudessaan ylivoimainen Jumalan Sana voi syntyä ihmiseksi meidän synnin vallassa olevaan maailmaan? Ja miten me myöhemmin katsomme kuinka hän Golgatalla vuodattaa verensä meidän syntiemme tähden.

Herramme syntymän juhla on siinä mielessä erityinen juhla, että sen todellinen sanoma on vaarassa jäädä uskomme tavoittamattomiin. Oliko Kristus todellakin se Jumalan Sana, jonka kautta maailmat on luotu ja Pyhän Kolminaisuuden persoona, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua ja joka lähettää Pyhän Hengen. Uskommeko me todella, että näin on tapahtunut parisen tuhatta vuotta sitten?

Rakkaus olemassaolon syynä

Joulun sanoma koettelee koko olemassaolomme mysteeriä ja siksi aihe on kautta vuosisatoja kiehtonut kirkon opettajien mieltä. Miksi tämä kaikki olemassaolomme on olemassa?

Rakkauden tähden.

Kirkkomme pyhät opettavat Pyhästä Kolminaisuudesta ja rakkaudesta mielenkiintoisella tavalla. Isästä ulosvirtaava rakkaus haluaa jakaa jumalallisen rakkautensa ja hakee rakkaudelleen kohdetta. Rakkaus ei voi olla omaa itseään varten vaan etsii jatkuvasti kohdetta, jota rakastaa. Niin Poika syntyy Isästä ennen aikojen alkua ja Pyhä Henki lähtee Isästä Pojan kautta. Pyhä Kolminaisuus on siten erinomainen kuva rakkaudesta, sillä se ei tee kahden kauppaa, rakasta minua niin minä rakastan sinua. Pyhä Kolminaisuus on kuin kuva perheestä, johon ei sovi kaupankäynti. Vanhemmat rakastavat lapsiaan ja lapset vanhempiaan ilman ehtoja, ilman hyötyä. Se on pyyteetöntä ja ehdotonta rakkautta.

Tämä rakkaus, jota Jumala osoittaa ihmistä kohtaan on käsittämättömän suurta: Jumala haluaa pelastaa ihmisen synnin orjuudesta ja niin Hän tulee pienimmäksi, heikoimmaksi kuin kukaan toinen ihminen. Kaikkeuden Herra makaa pienenä viattomana lapsena luolassa vailla asuinsijaa, seimessä kapaloituna. Jumala luopuu valtasuuruudestaan ja ottaa heikoimman roolin, jotta mekin saisimme mallin ja tien kohta taivaallista valtakuntaa. 

Kasteen mysteeriossa 3. eksorsismissa todetaan:

Valtias Herra, elävä Jumala, joka loit ihmisen oman kuvasi ja kaltaisuutesi mukaan ja annoit hänelle iankaikkisen elämän oikeuden etkä hyljännyt häntä, hänen syntiin sitten langettuaan, vaan valmistit maailmalle pelastuksen Kristuksesi ihmiseksi tulemisen kautta, ota tämä luotusi taivaalliseen valtakuntaasi vihollisen orjuudesta vapautettuna.

Herramme syntymän ja ylösnousemuksen juhlan samankaltaisuuksia

Joulua on sanottu talvipääsiäiseksi mutta mitä se tarkoittaa? Monesti tuntuu siltä, että se on vain ilmaisu sille, että meillä on pieni juhla keskellä talvea. Mutta luulen, että kyllä se on paljon enemmän, sillä tähän Herramme syntymän juhlaan liittyy paljon erilaisia merkityksiä, jotka viittaavat pääsiäiseen.

Me olemme eksynyt kansa, joka asuu vieraalla maalla kuin tuhlaajapoika. Hengitämme kuolemaa kuoleman varjon maassa ja odotamme Vapahtajamme tuloa. Jumala tuli ihmiseksi johdattaakseen meidän pois hengellisen Egyptin orjuudesta. Kasteen myötä mekin kävelemme Punaisen meren kautta kohti erämaakilvoitusta, kunnes jonain päivänä elämämme päättyy ja pääsemme Luvattuun maahan. Molempiin juhliin liittyy luola, toisessa juhlassa synnytään ja toisessa kuollaan, koko elämä on siinä läpi elettynä. Mirhavoide kuului Itämaan tietäjien lahjoihin ja samalla tapaa myös mirhantuojanaiset menivät haudalle kohtaamaan Herraansa. Enkeleillä on juhlassa keskeinen rooli Jumalan lähettiläinä, kummassakin juhlassa enkelit aloittavat ilosanoman tuomisen sanoilla, älkää pelätkö!

Luolaan syntynyt lapsi ja pimeä yö. Miten tämä voisi muuttaa mitään? Joulun todellinen sanoma syntyy Taivaallisen sotajoukon ilmestyessä ja heidän antaessaan merkityksen tälle vähäpätöiselle tapahtumalle:

Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. (Luuk. 2:10-12)

Tämä on se todellinen joulu, jota toivoisin meidän kaikkien muistelevan kun vietämme joulua. Jumala todellakin ihmiseksi ja meille tuodaan mahdollisuus kasvaa Jumalan kaltaiseksi. Jumalan rakkaus saattaa ylittää käsityskykymme mutta uskon kautta me voimme käsittää pienen aavistuksen miten suuresta asiasta on kysymys.

Kristus syntyy, kiittäkää!

Taivaallinen ylistys maan päällä

Vietämme parhaillaan joulupaastoa ja monissa seurakunnissa juuri adventin aikaan järjestetään monia kirkkokonsertteja. Niin meilläkin taas kuoro on harjoitellut uuden ohjelmiston ja tänään saamme nauttia taas heidän työnsä hedelmistä. Kiitoksia jo tässä vaiheessa kanttorillemme ja kuorolle hyvästä ja laadukkaasta ohjelmistosta.

Kirkkomusiikki on oleellinen osa jumalanpalveluksia, kirkkomme kulttuuria ja pyhää opetusta. Kirkkomusiikki ei ole taustamusiikkia tai tunnelman luoja vaan jotakin paljon enemmän. Kuoro osallistuu jumalanpalveluksiin laulamalla ja sen tarkoitus on ylentää mielemme taivaalliseen maailmaan. Sen vuoksi kuoro myös kuvastaa taivaallisia enkeleitä.

Samalla tavalla kuin pyhät ikonit heijastelevat iankaikkista maailmaa niin kirkkomusiikki tuo taivaallisen maailman todellisuuden meidän keskellemme. Niin kuin enkelit toimittavat taivaallista palvelusta Kaikkivaltiaan edessä, niin samalla tavalla myös mekin liitymme heidän joukkoonsa ja osoitamme ylistystämme Jumalalle. Me emme vain kuvaa näitä taivaallisia voimia, vaan me olemme osa tuota ylistystä tässä maailmassa. Enkelit ovat viestintuojia taivaasta, niin samoin myös kirkkokuoro tuo evankeliumin sanoman meidän keskellemme:

Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää
ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle.
Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat.
Tietäjät tähden mukana vaeltavat,
sillä meidän tähtemme on syntynyt Lapsukainen,
iankaikkinen Jumala. (Joulukontakki)


Kuoro toimii jumalanpalveluksissa kirkkokansan äänenä ja käy jatkuvaa vuoropuhelua papiston kanssa. Kun me tarkkaan kuuntelemme kirkkoveisujen sanoja niin me ymmärrämme, miksi kirkkomusiikkia sanotaan lauletuksi teologiaksi ja kirkon opetukseksi. Niinpä kunkin juhlan tropari kertoo meille kaiken olennaisen juhlan sisällöstä ja avaa sen hengellisen merkityksen. Tänään konsertti alkaa joulutroparilla:

Sinun syntymästäsi, Kristus, meidän Jumalamme,
koitti maailmalle tiedon valkeus,
sillä siitä tähtien palvelijat tähden kautta oppivat kumartamaan Sinua,
vanhurskauden Aurinkoa,
ja tuntemaan Sinut, Koiton korkeudesta.
Herra, kunnia olkoon Sinulle.


Kuunnellessamme näitä vuosisatoja vanhaa runoutta me emme vain muistele vanhoja vaan elämämme todeksi näitä tapahtumia. Monesti veisuissa juhla tuodaan tähän päivään: Tänä päivänä neitsyt yliolennollisen synnyttää... Emme viittaa vain historiaan: ”Kanssamme OLI Jumala”, vaan että ”Kanssamme ON Jumala”. Tämä siis ilmaisee sen, että näillä pelastavilla tapahtumilla on suuri merkitys myös meidän elämällemme.

Kirkollinen musiikki on meille hengellistä ravintoa ja se on meille hyvin tärkeää etenkin nyt kun valmistaudumme Herramme syntymän juhlaan paastoamalla. Tämä sakraali musiikki heijastelee meidän sielumme tilaa, tuo esille sen toiveita, tuntoja, pelkoja, haaveita ja pyrkimyksiä. Se ravitsee meidän sielumme tilaa ja ohjaa sitä katumuksen lähteille. Samalla se myös lohduttaa ja rohkaisee sieluamme kilvoituksen parissa.


***

Elämme tällä hetkellä Vapahtajamme syntymäjuhlan odotuksessa. Odotamme maailmaan syntyvää Messiasta samalla tavalla kuin vuosisatoja odottanut Israelin kansa. Heille oli annettu lupaus Rauhan ruhtinaasta, joka toisi heille valon pimeyteen, rauhan, joka vihdoin koittaisi tuolle valitulle kansalle. Heillä oli profeetta Jesajan lupaus tulevasta Vapahtajasta:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus. (Jes. 9:1)

Profeetta Jesajan ennustuksen toteutumista oli odotettu jo lähes 700 vuotta ja nyt se oli toteutumassa. Luulisi, että tämä ennustuksen toteutuminen toisi tuohon maailmaan paljon iloa, toivoa ja hyvää tahtoa. Samoinhan suuri taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha, ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk. 2:14)

Mutta pian tämä pyhä perhe joutui lähtemään maanpakoon, kun he joutuivat vainon kohteeksi.

Samalla tässä maailmassa tapahtuu myös paljon pahoja asioita. Kristittyjen tilanne on Lähi-idässä edelleen tukala ja edelleenkin veljiämme ja sisariamme vainotaan ja surmataan heidän uskonsa takia. Tänä päivänä sodat edelleen ajavat ihmisiä maanpakoon ja sadat tuhannet ihmiset menettävät kotinsa ja perheensä. Tällä Suomessa me tiedämme, että Kouvolassa lapsiperheiden köyhyys on jälleen esille ja toisissa perheissä taas eletään vakavien sairauksien ja jopa kuoleman todellisuudessa.

Me todellakin olemme kansa, joka vaeltaa pimeydessä. Mutta ihmistä ei ole vain tuomittu vaeltamaan pimeydessä, vaan meille annetaan lupaus jostakin suuremmasta. Elämme odotuksen tilassa, ja meillä lupauksena evankeliumin todistus jo syntyneestä ihmeestä. Jostakin sellaisesta, joka auttaa meitä pimeyden keskellä tuomalla meille valoa, toivoa ja uskoa parempaan huomiseen. Paimenten tavoin mekin voimme lähteä seuramaan tähteä, joka vie meidän tulevan Vapahtajan seimen luo.


Puhe Haminan ja Kouvolan ortodoksisten kirkkokuorojen konsertissa Kouvolan pyhän Ristin kirkossa 11.12.2019

Rakastaen armahtava

Paras ilmaisu sille sakramentille, jolla käydään tunnustamassa synnit?

Synnintunnustus lienee tutuin nimi, joka viittaa syntien luettelemiseen. Katumuksen sakramentti on jo parempi koska se ilmaisee syvällisen asenteen omaa elämäntilannetta kohtaan. Voisiko paras termi olla sittenkin parannuksen sakramentti? Siihen liittyy syntien tunnustaminen, toki myös niiden katuminen mutta ennen kaikkea metanoia, muutoksen teko omassa elämässä, joka tarkoittaa parannuksen tekoa.

Raamattu on pullollaan kertomuksia parannuksen teosta. Yhä uudelleen ja uudelleen löydämme henkilöitä, jotka tajuavat tehneensä väärin ja sitten kääntyvät Jumalan puoleen tehdäkseen parannuksen. Mutta kuinka monta tarinaa onkaan heistä, jotka väärin tehdessään eivät katuneet ja kuinka heille sitten kävi. Uuden testamentin puolella ei ole montaakaan tällaista henkilöä, Juudas lienee tunnetuin. Ihmisryhmistä tietenkin näkyvin on juutalaiset, lainopettajat, kirjanoppineet, fariseukset. Vanhassa testamentissa taas on useitakin henkilöitä, jotka noudattavat Jumalan tahdon sijaan mieluummin omaa tahtoaan ja tämä vie heidät turmioon. Mielenkiintoista sinänsä, ettemme tunne tai muista heitä: he eivät ole iäti muistettuja, autuuteen kutsuttuja

Armahda minua, Jumala, Sinun suuresta armostasi, pyyhi pois minun syntini Sinun suuresta laupeudestasi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni…

Me kaikki tunnemme tämän psalmin 51 mutta moniko muista tarinan tuon psalmin takaa? Tarina löytyy Toisesta Samuelin kirjasta, luvusta 12. Tämä psalmi kertoo kuningas Daavidin rikoksesta ja katumuksesta.

Eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltaan käyskentelemään kuninkaanpalatsin katolla, hän näki sieltä naisen, joka oli peseytymässä. Nainen oli hyvin kaunis. Daavid lähetti tiedustelemaan, kuka nainen oli, ja hänelle kerrottiin: »Hän on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Urian vaimo.» 

Daavid lähetti sananviejiä noutamaan naista, ja tämä saapui hänen luokseen. Nainen oli juuri puhdistautunut, ja Daavid makasi hänen kanssaan. Sitten nainen palasi kotiinsa.

Daavid rakastui ja saattoi tämän naisen raskaaksi. Batseba oli avioitunut ja niin Daavid päätti hankkiutua eroon tästä miehestä. David kirjoitti: Sijoittakaa Uria eturintamaan keskelle kiivainta taistelua ja vetäytykää sitten itse kauemmas, niin että hänet lyödään hengiltä. Näin kävi.

Profeetta Naatan tuli Daavidin luokse ja esitti vertauksen:

Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: »Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.»

Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: »Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma.

Silloin Natan sanoi Daavidille: Se mies olet sinä.

Aviorikos paljastui ja Daavid tuomitsi huomaamattaan itsensä. Hän katui syvästi tekoaan. Tämä katumuspsalmi on täynnä kauniita jakeita ja monet saatamme kuulla vaikkapa liturgian alkurukouksissa, kanonien liitelauselmissa tai aamurukouksissa.  Monet jakeet tästä ovat jääneet elämään pysyvästi kristilliseen ilmaisuun. Rohkenen sanoa, että psalmeista tämä on tärkein, tunnetuin ja merkityksellisin.

Armahda minua, Jumala, Sinun suuresta armostasi, pyyhi pois minun syntini Sinun suuresta laupeudestasi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni, ja syntini on aina edessäni.

Sinua ainoata vasta an minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa Sinun silmissäsi, niin että oikea olet puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minut on synnissä siitetty ja äitini on minut synnissä synnyttänyt. Katso, Sinä rakastit totuutta ja ilmoitit minulle tuntemattoman, salaisen viisautesi.

Puhdista minut isopilla, niin minä puhdistun, pese minut, niin minä lunta valkeammaksi tulen. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista sisässäni totuuden henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle taas Sinun pelastuksesi ilo ja voimallisella hengellä vahvista minua. Minä opetan langenneille Sinun tiesi, ja syntiset tykösi palajavat. Päästä minut verenvioista, Jumala, minun pelastukseni Jumala, niin kieleni riemuitsee Sinun vanhurskaudestasi. Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa Sinun kiitostasi.

Sillä et Sinä tahdo uhria, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole Sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja nöyrää sydäntä et Sinä, Jumala, hylkää.

Kuninkaan katumus oli kaunis ja aito ja niin Daavid sai anteeksi rikoksensa:

Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.

Poika todellakin sai surmansa mutta myöhemmin kun Daavid oli mennyt naimisiin Batseban kanssa heille syntyi poika, jonka tunnemme kuningas Salomona.

Ilman todellista sydämen katumusta meidän tiemme kulkee kohti pimeyttä. Psalmissa Daavid rukoilee: Älä ota minulta pois pyhää Henkeäsi…

Näin kävi Daavidin edeltäjälle kuningas Saulille: Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle: »Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua. Antakoon siis kuninkaamme käskyn, niin palvelijasi hakevat miehen, joka osaa soittaa harppua. Jos paha henki taas yllättää sinut, hän soittaa harppuaan ja sinun tulee hyvä olla.» (1 Sam. 14-16)

***

Minkä lahjan me tuomme kuin kohtaamme seimessä makaavan Vapahtajan. Mikä on mirhaa tai kultaa, mikä on meidän suitsukkeemme?  Meidän lahjamme on todellinen katumus, sielumme puhdistaminen kilvoituksella. Pahojen tekojen hylkääminen, kääntyminen rukouksessa Jumalan puoleen, osoittaa myötätuntoa toisillemme, antaa anteeksi vihamiehillemme. Sielumme kaipaa rauhaa ja kun sitä edes pienen palan saavutamme, se leviää lähipiiriimme. Sielumme kaipaa myös balsamia ja eheytymistä, jota saamme, kun osallistumme yhteisiin jumalanpalveluksiin. 

Jouluun valmistautuminen on siis katumuksen ja parannuksen aikaa. Todellinen katumus on aina käänteentekevän hetki ihmisen elämässä ja vaatii syvällistä mielenmuutosta. Voi olla, että ihminen lankeaa vielä uudelleen katumaansa syntiin mutta silti katumus voi olla syvä ja hyvin todellinen. Miksi Jumala ei antaisi silloin ihmiselle mahdollisuutta parannukseen?

Me lähestymme Jumalaa sanalla armahda ja armo: Armahda minua Jumala sinun suuresta armostasi. Katumuksen osoittaminen on Jumalan valtasuuruuden tunnustamista ja ilmaisu siitä, että kaikki on Jumalan kädessä. Omaa itseämme kuvastamme sillä, että me olemme riippuvaisia Herrastamme samalla kuitenkin luottaen armahtavaan Isäämme. Me luotamme siihen, että Jumala on niin läpeensä hyvä, ettei Hän voi muuta kuin rakastaen armahtaa meitä, kun me pyydämme sitä.