Moraalin tuolle puolen

YHTEISELÄMÄ PERUSTUU moraalisiin sääntöihin ja tapoihin. Erilaiset moraalikoodit suojelevat yhteiskuntamme eri osia väkivallalta, vahvemman oikeudelta, epärehellisyydeltä jne. Moraali suojelee, ei vain elämää, vaan aivan tavallisia asioita: perheitä, koteja, ystävyyssuhteita. Usein ihmisillä on hyvä olla, kun noudatamme yleisesti hyväksyttyjä moraalisääntöjä. 

Moraalia tarvitaan samaan kuin lakiakin, heikompien suojaamiseksi. Me voimme tehdä monia asioita, koska me yksinkertaisesti voimme tehdä niin. Meidän ei tarvitse edes välittää seurauksista, koska seurauksia ei välttämättä edes tule. Polkupyöriä varastetaan päivittäin, harvemmin tekijä jää kiinni eikä poliisiakaan kiinnosta resurssien puuttuessa tutkia vähäisiä asioita. Yhteiskuntamme kestää, jos enemmistö kuitenkin noudattaa jonkinlaisia moraalisääntöjä eikä syyllisty isompiin rikkeisiin. Vähän niin kuin rokotesuoja. 

Mutta lailla ja moraalilla on tärkeä erotus toisiinsa. Lakia on noudatettava ja sen rikkomisesta seuraa jokin sanktio. Laki heijastelee yhteiskuntamme moraaliarvoja mutta kukaan ei voi päättää noudattaako lakia vai ei. Yleensä ajattelemme, että jokaisen on noudatettava lakia. Moraali taas kumpuaa ihmisestä itsestään ja sanktiot tulevat myös sisältämme, vaikkapa huonona omanatuntona. Me voimme vaihtaa moraalista ohjenuoraa, jopa hylätä se ja elää vailla moraalia. Lainsäädäntöä voi olla paljon, mutta jos meiltä puuttuu moraalinen ryhti, yhteiskunta voi hiljalleen hajota.

Meillä on ollut aikoja, kun moraalista ei ole välitetty tai sitä on pidetty samantekevänä. Moraalilla on hyvät aikansa, yhä lailla kuin huononsakin. Moraalin rappeutumista on usein pidetty myös yhteiskunnan sortumiseen johtava ilmiönä. Rooman valtakunnan romahtamiseen on varmasti löytynyt monia syitä (mm kansainvaellukset) mutta usein moraalinen rappio nähdään merkittävänä romahduksen syynä.

MEILLÄ EI OLE OLEMASSA jotain yhtä ainoaa kaikkien hyväksymää moraalikoodistoa. Meillä on runsas määrä erilaisia teorioita siitä, mitä me esim. pidämme moraalin lähtökohtana tai päämääränä. Moraalin päämäärän voi olla esim. nautinto, hyöty, onnellisuus, tasapuolisuus. Etiikan ja moraalifilosofian tutkimuksessa on vuosisatojen aikana etsitty eri näkökulmia kysymykseen hyvästä ja pahasta, metodeista jne.

Mutta samaan aikaan meillä on yrityksiä luoda universaaleja moraalisäännöstöjä, jotka saattavat olla melko ympäripyöreitä tai hyvinkin eksakteja. Tunnemme monia versiota Kultaisesta säännöstä: Tee lähimmäiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Tämä formula ei juurikaan kerro siitä, mitä me pidämme hyvänä tai pyhänä ja vastaus siihen pitää löytää toisaalta.

YK:n ihmisoikeuksien julistus sen sijan antaa konkreettisia vastauksia siihen, mitä tulisi kunnioittaa ja suojella. Se pyrkii mahdollisimman kattavasti heijastamaan moraalisia käsityksiämme. Vielä tutumpi meille on Suomen laki, joka pyrkii viime kädessä ilmaisemaan moraalisia arvojamme.

KRISTILLISEN ETIIKAN yksi keskeinen ja olennainen idea löytyy Jeesuksen vastauksesta lainopettajalle:

»Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:36-40)

Miksi Lailla ja käskyillä on niin keskeinen asema uskossamme? Siksi että yksinkertaisia käytöstapoja ja sääntöjä on selkeä noudattaa. Mutta onko meidän hengellinen elämä pelkkää lakien noudattamista?

Hyvä kysymys, koska eräs rikas mies tuli kysymään tätä aikanaan Jeesukselta.

Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?» 19 Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 20 Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21 »Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23 Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas. (Luuk. 18)

Me emme voi noudattaa tätä pyhää lakia vain soveltuvin osin. Samalla kannattaa muistaa ettei rikasta miestä ei kannata tuomita omassa mielessä vaan keskittää katse omaan sisimpään. Pelkään, että useimmat meistä olisi tehneet samoin. Pelastus oli tarjolla mutta ajallisen maailman houkutukset veivät mukanaan.

Juutalaisuudessa oli toki tärkeää tuntea Laki ja käskyt, koska ilman tätä pelastuminen ei ollut mahdollista. Eräs lainopettaja tulikin hieman epäilyttävin aikein kysymään Jeesukselta, mikä laeista ja käskyitä on tärkein: »Opettaja, mikä on lain suurin käsky?» Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:36-40)

Mutta yhtä lailla ortodoksisen ihmiskuvan ja etiikan lähtökohta ja päämäärä on yksinkertainen: jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja jokainen meistä on kutsuttu kasvamaan Jumalan kaltaiseksi. Meissä ei ole vain Jumalan sanan siementä vaan me olemme Jumalan kuva, ikoni. Tämä takaa jokaiselle ihmiselle ainutlaatuisen aseman ja antaa päämäärän, jonka jokainen voi saavuttaa, Jumalan armosta.

Apostoli Paavali lähteekin viemään juutalaista lakiuskoa kohti kristillistä ajattelua ja keskiöön tulee Jumalan armo. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. 22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta. (Room. 3)

AIKAKAUSIEN KULUESSA, ehkä läntisen maailman vaikutuksesta, kirkon rooli on muuttunut. Jo aikaisessa vaiheessa Kirkosta tuli osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja jopa valtarakenteita ja samalla sen rooli muuttui. Kirkko sai yhteiskunnallisen roolin jossa se tehtävä on kertoa, että on asioita, joita saa tehdä ja mitä ei saa tehdä? Onko moraali kirkon se keskeinen elementti miettiessämme pelastusta.

Kristinuskon ydin ei moraalisääntöjen noudattamisessa. Jos näin olisi niin silloin me palaisimme Vanhan testamentin aikaan, jolloin Lain ja käskyjen noudattaminen ratkaisi pelastuksen. Kristinuskon ydin on siinä, että me tunnemme Jumalan rakkauden itsessämme ja kohdistamme tuon rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan. Me otamme rakkauden omaksemme ja teemme siitä elämämme punaisen langan, siirrämme sen elämämme keskiöön. Silloin me tulemme Jumalan kaltaisiksi, koska Hän on Rakkaus. Jumala ei vain rakasta, vaan Hän itse on Rakkaus. Tämän ymmärrettyämme, erilaisilla moraalisäännöille ei ole kovin suurta merkitystä.

ON JÄNNÄ HAVAITA, että pyhien elämänkerroissa harvoin on keskiössä jokin moraalinen ongelma tai dilemma. Pyhän ihmisen nuoruudessa saattaa olla jokin kohta, joka on aiheuttanut maailmallisen elämän hylkäämisen mutta usein se jää tähän. Maria Egyptiläinen koki syntisen elämänsä käännekohdan, kun hän Jerusalemissa yritti päästä kirkkoon mutta jokin voima esti häntä. Sitten hän jätti synnillisen elämän ja lähti autiomaahan kilvoittelemaan. Hänen tarinassa ei käydä sen enempää moraalisia pohdintoja. Hän antaa elämänsä Kristukselle ja elää vakaumuksensa kanssa loppuelämänsä.

Pyhä ihminen ylittää lain mennen tullen. Hän ei tarvitse lakia, ei sääntöjä ei kehotuksia, koska lähimmäisen rakkaus ylittää nuo säännöt.

Tämä mielenkiintoinen asia, koska se liittyy myös keskeiseen kristilliseen teemaan, syntiin. Tiedämme, että synti on jotain suurempaa kuin vain Jumalan lain rikkomista. Vaikka voimme ulkoisesti ajatella, että pyhä ihminen on saavuttanut suuren moraalisen ”korkeuden”, niin silti hän pitää itseään suurimpana syntisenä maailmassa. Samaan aikaan joku saattaa sanoa katumuksella, ettei mielestään ole tehnyt juuri mitään pahaa. Kyse ei taaskaan ole siitä kuinka monta kertaa on tehnyt moraalisesti oikean tai väärän valinnan. Pyhyys ja synti ovat jotain paljon suurempaa.

Jossakin mielessä me siis kristittyinä astumme moraalin tuolle puolen. Alkuun moraalinen elämäntapa on lähtökohta kaikelle henkisyydelle mutta pian Rakkauden laki ylittää moraaliset vaatimukset. Jos me jäämme vain lain ja sääntöjen noudattamisen tasolle, me emme silloin ole ehkä ymmärtäneet koko kristinuskon ydintä. On vaara, että välineestä tulee varsinainen päämäärä. Meille saattaa riittää se, että noudatamme lakia. Silloin me olemme lain orjia emmekä astu siihen vapauteen, jonka rakkauden laki meille tarjoaa.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tästä hyvänä esimerkkinä on tarina Laupiaasta samarialaisesta. Pahoinpidellyn miehen ohi kulkeneet pappi ja leeviläinen varmastikin noudattivat lain käskyjä (temppelissä odotti palveluvuoro eikä matkalla sinne tehty muita asioita). Samarialaisella on kuitenkin sydämen usko eikä hän jäänyt pohtimaan lakeja tai käskyjä vaan teki sen mitä sydän sanoi. Hän lopulta oli se joka toimi oikein. 

Lopultakin tässä kaikessa on kysymys oikeudenmukaisuudesta. Meille laki edustaa moraalia ja tuomioistuinlaitos valvoo että lakia noudatetaan, jotta kokisimme että yhteiskuntamme on oikeuden mukainen. Sitten taas jos me ajattelemme Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan, niin huomaamme ettei tähän Suureen pelastussuunnitelmaan kuulu oikeudenmukaisuus. Jos Jumala noudattaisi meidän maallista lakia ja olisi oikeudenmukainen, meille kävisi huonosti.  

Meiltä vaaditaan enemmän kuin pelkkää lain noudattamista. Ihminen on kutsuttu kasvamaan kohti Jumalan kaltaisuutta ja parhaiten me teemme sen rakastamalla.

Daavidin poika, minä uskon!

Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

Kun luin tämän sunnuntain evankeliumin ymmärsin, että sokeutta voi olla hyvin monenlaista. Onko parempi olla sokea ja omata sisäisesti rikas maailma vai olla näkevä ja nähdä mielessään pelkkiä mainoksia ja iltapäiväuutisia? Olla nälkäinen ja janoinen ja kaivata parempaa vai elää yltäkylläisyydessä ja elää ilman maallisia huolia? Ehkä karuinta kuitenkin on se, ettemme tässä hengellisessä sokeudessa kykene edes pyytämään apua vammaamme, kuten evankeliumin kerjäläinen. Joko meiltä puuttuu palava halu päästä johonkin tai sitten halu päästä pois jostakin. Ehkemme kokonaan ymmärrä mitä synnin maailma todellisuudessa tarkoittaa tai miten valtava aarre pyhyyden maailma voisi olla. 


Värähdys sairaan kerjäläisen sielussa

Sokean elämä oli varmasti vaikeaa tuon ajan maailmassa, koska kaikki oli täysin toisten ihmisten armeliaisuuden varassa. Kun Jeesuksen seurue alkaa lähestyä tätä sokeaa kerjäläistä, alkaa hänen sielussaan tapahtua. Suuri tunne herää tämän miehen sisällä, toisaalta hän uskoo tilaisuutensa tulleen ja samalla hän myös pelkää sen menettämistä. Hänen hätänsä ja epätoivonsa oman selviämisen puolesta on suuri ja hän pelkää tilaisuuden menettämistä. Miehet käskivät rukoilevaa sokeaa olemaan hiljaa – tämä toteamus kuvaa viiltävällä tavalla sitä pinnallisuutta, jossa me elämme.

Miehen avuntarve kuitenkin oli ilmeinen eikä kohtelias käyttäytyminen ollut enää olennaista vaan saada apua hätäänsä. - Mitä haluat minun tekevän sinulle? Ja samaan aikaan hänessä herää toivo tilaisuus parantua, hän tuntee, että pelastus on lähellä. Nyt kun Kristus oli lähellä, hän luotti ainoastaan siihen, että Jumala voi häntä auttaa. Hänelle syntyi tästä hädästä todellinen usko, jonka takia hän oli valmis suututtamaan vaikka omien almujensa antajat.

Tuo mies tunnisti Kristuksen Daavidin pojaksi, joka voisi auttaa häntä. Hän myös tunnusti Herransa kaikkien ihmisten edessä hyvin yksinkertaisella tavalla. Mutta kyllä myös Jumala löysi sen uskollisen palvelijansa, jota hän tuli maailmaan etsimään. Tunnustamisesta ja tunnistamisesta syntyi usko, joka loi siteen Luodun ja luomattoman välille. Tuo avunhuuto oli tuore ja eläväksi tekevä parkaisu Kuolemanvarjon maasta, jonne Vapahtaja oli tullut pelastamaan syntisiä. Mies rukoili Herraa melkein samoin sanoin kuin mekin lausumme Jeesuksen rukousta.

Rukous, joka syntyy palavasta halusta ja hädästä voi tuoda meille jokaiselle laupeuden. Kun tuo mies oli köyhä, hän kaipasi enemmän. Kun tuo mies oli sokea, hän luotti jumalalliseen valoon. Hän rukoili Herralta syntien anteeksi antamista ja hänen tapauksessaan se merkitsisi vapahdusta sokeudesta ja sen kautta kurjuudesta. Nämä kaksi vaivaa rajoittivat ja ahdistivat hänen elämäänsä siten, että hänen elämänsä muotoutui pelkäksi selviytymistarinaksi päivästä seuraavaan. Kun elämä on pelkkää selviytymistaistelua, monesti ihmisen on vaikea keskittyä hiljentymiseen ja kilvoitteluun.

Parannusihmeet ja synnin tekeminen

Miten parannusihmeet ja syntien anteeksi antaminen liittyvät toisiinsa? Kuinka synti ja ruumiillinen sairaus liittyvät toisiinsa? Tämä evankeliumin mies kärsi ruumiin vammasta ja tämä vamma todennäköisesti aiheutti hänelle köyhyyden. Evankeliumeiden ajan ajattelussa sairaus ja synti kyllä liittyivät yhtä vahvasti toisiinsa kuin parantuminen ja pelastuminenkin. Syntien ajateltiin synnyttävän sairauksia ihmisessä. Synti toki sairastuttaa sielumme ja hengen sairaus voi muuntua ruumiilliseksi sairaudeksi (esim. psykosomaattiset sairaudet). Tässä keskustelussa kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nousee kuitenkin tämä hetki ongelmineen ja vahva luottamus tulevaan.

Onko synti sama asia kuin moraalisesti väärin tehtyjä tekoja? Oletammeko, että tämä mies olisi tehnyt sairauteensa liittyen menneisyydessään jotakin väärin? On tärkeä huomata, että tässä evankeliumin kohdassa parannusihme ei tarkoita sitä, että mies oli tehnyt roppakaupalla moraalisesti vääriä tekoja ja olisi saanut ne anteeksi. Evankeliumiteksti ei yksinkertaisesti ilmaise sitä, että mies olisi omilla valinnoillaan aiheuttanut terveydellisen ja taloudellisen tilanteensa. Mutta se oli varmaa, että sokeudella oli iso merkitys siihen, että mies oli joutunut kerjuulle.  

Jos lyhyesti vilkaisemme seuraavia evankeliumin pätkiä, niin huomaamme kuinka niistä puuttuu kokonaan synnin teon moraalinen pohdinta. Halvaantunut mies Betesdan altaalla, kymmenen spitaalista, tomutahnalla parannettu sokea mies, köyryselkäinen nainen, verenvuotoa sairastanut nainen. Heissä Jumalan kunnia tule ilmi tunnusteon muodossa ja he ilmaisevat uskonsa Herraan saatuaan takaisin terveytensä.

Sen sijaan meillä on Raamatun henkilöitä, jotka ovat selkeästi toimineet moraalisesti väärin ja heidän katumuksensa tai katumattomuutensa nousee tarinan kohokohdaksi. Sakkeuksen luona puhutaan kiskonnasta, kertomus publikaanista ja fariseuksesta sisältää moraalisen osion samoin kuin kertomus rikkaasta miehestä.

Synti kavensi näiden ihmisten mahdollisuutta elää todellisina ihmisinä, he olivat vamman rajoittamia. Tämän kautta me voimme ymmärtää hengelliseltä kannalta, että mitä enemmän me olemme synnin orjuuttamia, sen vaikeammaksi ja rajatummaksi elämämme muuttuu. On hyvä katumuksella me kerromme niista ongelmista, joita synti on aiheuttanut, mutta suurin asia katumuksessa on kuitenkin se, että me kaipaamme parannusta!

Syntien anteeksi antaminen kuitenkin on elimellinen osa parantamista. Parantaminen aloittaa uuden elämän ja vasta tässä yhteydessä Jeesus saattaa varoittaa, ettei henkilö enää tekisi syntiä (esim. Betesdan altaan parannus. Synti aiheuttaa meissä sairauden ja synnin anteeksi antaminen merkitsee parantumista.

Synti on jotain syvempää kuin moraali

Me saatamme jostakin syystä ajatella Jumalaa moraalituomarina, joka rankaisee meitä vääristä valinnoista. Tässä ajattelussa kristityn elämä kutistuu sarjaksi moraalisia valintoja, joita mitataan asteikolla hyvä ja paha sekä oikea ja väärä. Sairaiden parantamiskertomuksissa harvemmin, jos koskaan, käydään moraalisia keskusteluja ihmisen aiemmasta elämästä eikä niihin liity eettistä tai juridista pohdintaa ihmisen valinnoista. Uskallan nyt väittää, että synnissä on kysymys jostain paljon syvemmästä asiasta ja samalla me voimme ymmärtää myös saamamme parannuksen ja pelastuksen huomattavasti syvempänä asiana.

Synti merkitsee eroa Jumalasta, se merkitsee yhteyden katkeamista todelliseen elämään, se merkitsee oman elämämme tarkoituksen kadottamista. Se merkitsee astumista ohuelle jäälle, joka saattaa pettää altamme hetkenä minä hyvänsä. Synnin seurauksena me unohdamme ja unohdumme, huumaannumme, joudumme harhaan ja alamme epäillä. Synti luo näennäistodellisuuden, jota moni pitää todellisena.

Synti on moraalisen valinnan sijaan asenne, jossa me kiellämme Jumalan olemassaolon. Kova sydän ja välinpitämättömät tekomme estävät Jumalan toiminnan elämässämme. Ihminen täynnä vihaa - hän ei jätä Jumalalle tilaa toimia itsessään. Ihminen, joka on julma toistaan kohtaan, on asenteeltaan vastakkainen kaikelle sille hyvyydelle, jota Jumala on.

Synti on meille niin tuttu olemisen muoto, että meidän on usein vaikea nähdä sen koko toimintaa meissä. Synti vammauttaa meidät. Se on monesti meille asioita, joita emme itse huomaa mutta lähimmäisemme saattavat kärsiä niistä hyvinkin paljon. Sokea mies vapautui vammasta, joka oli huomattavasti vakavampi asia kuin hänen yksittäiset syntinsä sen rinnalla. Miehen todellinen este jumalanpalvelukseen ei ollut yksittäinen synnin teko vaan hänen kyvyttömyytensä seurata ja palvella Herraa. 

Tähän hän pyyti armahdusta. Herran parannus eli pelastus oli paljon suurempi asia kuin vain väärien valintojen nollaaminen. Se tarkoittaa ihmisen vapautumista jumalalliseen elämään: ensin katumusta ja sitten kiitollisuutta Jumalan edessä. Sen vuoksi miehen rukous oli kahtalainen. Hän pyytää armahdusta ja kun laupeus tulee hänen osakseen, muuttuu katumus karkeloivaksi kiitollisuudeksi Luojaa kohtaan. 

Kun me opimme rukoilemaan, syntyy kiitollisuus elämästä

Usko pelastaa ja parantaa meidät sairauksistamme. Se on meille annettu mahdollisuus palata rakastavan Isän luo ja herätä jälleen oikeaan jumalalliseen todellisuuteen. Uskon kautta me muistamme, mistä me olemme kotoisin ja missä elämämme päämäärä on. Tämä on koko kristinuskon ydin. Usko siis herättää meidät jumalalliseen todellisuuteen ja johdattaa meidät siihen.

- Kuluneena syksynä olin kadottaa yhteyden Kristukseen, kun kohtasin sairalaassa ennen kokemattomia vahvaa ja pitkäkestoista kipua ja toivottomuuden tunnetta. Tunne terveyden menettämisestä karisti rukouksen mielestäni ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon horjui todenteolla. Silti yritin ja pyysin esirukouksia puolestani vaikka oma sieluni tuntiukin hengellisesti tyhjältä ja väljähtäneeltä.

 -Sain rakastavia vastauksia ja löysin kaiken läheltäni rukouksen ja perheeni kautta. Kun näin Filippiinien hirmumyrskyn ja tuhannet kuolleet ja kymmenet tuhannet kärsivät, minä uskoin ja ymmärsin, että voin sydämessäni auttaa tässä maailmassa Kristusta lähimmäiseni kautta. Suhteuttaessani oman tuskani toisen tuskaan sain perspektiiviä omaani. Kun palasin pitkän sairauteni jälkeen kirkkoon ja eukaristiaan sain palata toiseen kotiini.

Kirkko yhteisönä ja sen sakramentit ovat väkevin aseemme syntiä ja sairautta vastaan. Kirkon eukaristia palauttaa meille sen yhteyden, jonka olemme synnin kautta kadottaneet.

Oletko sinä jo pelastettu vai odotatko edelleen parantumista tai pelastusta? Me harvoin osaamme olla kiitollisia, jos vasta odotamme ihmetekoa. Sen sijaan me voisimme miettiä kuinka monta kertaa Jumala on jo pelastanut sielumme ja elämämme. Jokainen meistä on kokenut Jumalan hyvyyttä ja lahjaa tässä elämässä, mutta samalla meitä on myös suojeltu monilta vaaroilta.  

Ja tästä syntyy aito kiittäminen ja ylistäminen. Jumala ei tarvitse rukouksiamme vaan me tarvitsemme itse rukousta. Rukous muokkaa meitä, puhdistaa ja pyhittää sielumme. Sokean miehen rukous oli yksinkertainen ja se hän tarkoitti jokaista sanaa. Mies sai avun sokeuteensa mutta muistakaamme myös se ettemme aina itse tiedä mikä on parhaaksemme. Rukouksen tarkoitus on auttaa meitä oppia ymmärtämään Jumalan tahto omassa elämässämme. Ja ennen kaikkea rukouksen ja uskon kautta me annamme Herralle mahdollisuuden toimia meissä.