lauantai 13. joulukuuta 2014

Tulkaa, kaikki on jo valmiina!



















"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'

"Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"


Raamatussa usein puhutaan suurista pidoista ja häistä. Ne usein kuvaavat taivasten valtakuntaa ja nämä palvelijat olivat profeettoja. Israelin valittu kansa oli se, joka kutsuttiin takaisin Isän kotiin, luvattuun maahan. Tänä päivänä myös me olemme kutsuttuja. Monissa kirkon veisuissa ja etenkin tropareissa me pyydämme, että puolestamme rukoiltaisiin, jotta saisimme pelastuksen ja siis kutsun tuohon taivaalliseen juhlaan.

Mitä tämä evankeliumi opettaa meille pelastuksesta? Aika ison yllätyksen. Kaikki on valmista. Vierailta ei vaadita katumusta, parannuksen tekoa vaan kaikki esteet tulemiselle on poistettu. Me olemme kaikki tervetulleita, ja kun valittu kansa ei ole halukas tulemaan, kutsuttiin kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Ei tulliporttiteorioita eikä kiirastulia eikä oikeudenkäyntejä. Tulkaa, kaikki on valmista!

Tämän vuoksi isäntä piti itsestään selvänä, että kaikki haluavat osallistua juhliin, jotka hän järjesti. Paljon armoa, paljon laupeutta, paljon rakkautta! Jumala on tuhlaavainen rakkaudessaan ja hyvyydessään emmekä me useinkaan arvosta sellaista, mitä on paljon. Toisin kuitenkin kävi kutsujen isännälle ja niin käy tänäkin päivänä. Näin vähänkö me arvostamme Jumalaa, että kieltäydymme hänen kutsustaan? Me keksimme tekosyitä mutta Jumala tietää ne.

Pyyteetön hyvyys herättää halveksuntaa. Jos me saamme paljon ja ilmaiseksi, me emme arvosta sitä vaan ajattelemme sen olevan jotain huonoa, halpaa ja helppoa. Me olemme joutuneet aika kauas kodistamme ja kuljemme yhä kauemmas vailla pysähdyksiä.

Iankaikkinen elämä hyvyydessä on jokin unohtunut maa meille, jota emme juurikaan enää edes kaipaa. Me elämme tilapäisyyden maailmassa, jossa kaikki on katoavaa. Juhlat taivaassa, jonne meidätkin on kutsuttu? Onko se jo niin kaukaista ettemme edes jaksa miettiä sitä tai innostua siitä. Olemmehan me kovin luottavaisia, kyllä me sitten kadumme ja teemme parannuksen, kun olemme vanhoja. Mutta pian me ohitamme tuon kutsujan eikä hän välttämättä enää kutsu meitä. Kun olemme vanhoja, emme edellenkään löydä katumusta ja kaikki mennyt tuntuu tarkoituksettomalta ja turhalta.

Uni ja unohdus, ne ovat lähellämme.


Jumala ei anna perksi

Turha meidän on vakuutella, että jos me olisimme noita kutsuttuja, me kyllä ottaisimme kutsun vastaan ja lähtisimme mukaan juhlimaan. Tämä evankeliumi nimittäin kuvaa meitä. Kyllähän meillä syitä riittää sille, ettemme käy kirkossa. Olemme väsyneitä, haluamme viettää vapaa-aikaa, on erilaisia perhesyitä, työasioita, harrastuksia, matkustelua.

Nämä ovat vielä tekosyitä mutta vielä enemmän niitä, joita ei yksinkertaisesti kiinnosta. Me vaadimme ja oletamme, että Jumala on aina käytettävissämme mutta kuinka paljon me uhraamme aikaamme sille, että itse kuuntelemme häntä ja olemme hänen käytettävissään?

Me viihdymme nimittäin liian hyvin tässä elämässä. Tämän elämän tarkoitus on harjoittaa sieluamme kilvoituksessa iankaikkista elämää varten. Mutta me mieluummin menemme kaupan kautta kotiin katsomaan telkkaria. Käymme töissä, jotta saamme velkamme maksettua ja ostamme lisää velaksi että jaksaisimme yhä kiihtyvää työelämää. Me olemme oravanpyörässä. Me odotamme eläkkeelle pääsyä ja eläkkeellä ihmettelemme miten nopeasti elämä meni ohitse.

Kuningas suuttuu mutta juhlien hylkäämisen sijaan hän lähettääkin palvelijansa takaisin. Tällä kertaa palvelijat vaativat ihmisiä tulemaan, he tekevät  kaikkensa, vakuuttelevat ja jopa painostavat, jotta kaikki tulisivat.


Juhlat alkavat

Yhtenä päivänä koitti aika, jolloin ovet sulkeutuivat ja juhlat alkoivat. Silloin me olimme kuin viisi tyhmää neitsyttä, jotka eivät koskaan huolehtineet sielunsa lampukasta. Kun ylkä tuli keskellä yötä, me heräsimme unestamme.  Silloin huomasimme juhlahuoneen sulkeutuneen ja juhlien alkaneen. Kukaan ei enää auttanut meitä.

Kutsun vastaanottaneet ovat pyhiä ihmisiä, autuaita, vanhurskaita. He ovat kukin päätyneet erilaisiin elämänkohtaloihin, osa tunnustajiksi, osa apostoleiksi, osa maksoi verellään, osa antoi koko omaisuutensa, osa uhrasi toisella tapaa koko elämänsä, lähti yksinäisyyteen ja kokosi ympärilleen kilvoittelijoita. He ovat kutsuttuja mutta ennen kaikkea he ovat kutsun vastaanottajia.

Miksi köyhät ja raajarikot olivat otollisia ottamaan vastaan taivasten valtakunnan?

Hengessään köyhät ovat sellaisia, jotka  tuntevat ja  tunnustavat oman syntisyytensä ja heikkoutensa. He tietävät, että ainoan avun elämässään he saavat suurista pidoista eli kirkosta. Siksi he haluavat tulla sinne. Heistä itsestään ei ole mihinkään eivätkä he ole tehneet mitään hyvää ja siksi he janoavat Pyhää Henkeä täyttämään heidät ja asumaan heissä.

Meidän on löydettävä askel askeleelta tämä sama köyhyys hengessämme.

Autuuden lauseet kertovat lisää otollisista: pyhät ovat ovat nälkäisiä, he janoavat, heitä vainotaan, heillä ei ole mitään mihin turvata. He janoavat Jumalan armoa, niinkuin meidänkin tulisi janota. He eivät ole itserakkaita, heillä ei ole mitään millä kehuskella, ylpeillä vaan he voivat ainoastaan pyytää ja anoa armoa.

Siksi nämä puutteessa elävät ovatkin meidän esikuviamme. Kerta toisensa jälkeen meidän on huomattava miten vähän meillä on hyveitä ja miten paljon me tarvitsemmekaan Jumalan armoa. Sitä meidänkin elämämme pitäisi olla. Huomata niin syvästi oma syntisyytemme ettemme enää luottaisi omiin uimataitoihimme kun huomaamme hukkuvamme vaan huutaisimme apua.

10 kommenttia:

  1. Kutsun vastaanottaneet ovat pyhiä ihmisiä. Mainitset että uhrasivat elämänsä ja lähtivät yksinäisyyteen. Onko myös tavallisia perheellisiä ihmisiä pyhien joukossa? Harvoin kerrotaan esimerkkejä pyhistä, jotka olisivat eläneet perheenä, pitäen huolta puolisostaan ja mahdollisista lapsistaan. Kuitenkin perhe-elämä on enemmistön elämänmuoto. Kun kirkko toisaalla asettaa perhe-elämän luostarielämän rinnalle ihanteelisena elämänmuotona, niin millä kirkko rohkaisee, kannustaa ja opettaa uskovaisia kilvoittelemaan siinä? Luostariväestä kyllä paasataan. Toisinaan kuulee jopa sellaisia harhaoppisia äänenpainoja, että luostarielämä olisi pyhempää kuin perhe-elämä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos laajasta vastauksesta kysymykseeni! Ihanaa, kun vastasit. Nämä tekstit ovat hyödyllinen keidas nettimaailmassa. Hyvää, tulevaa juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista ja siunattua joulun aikaa!

      Poista
  3. Olenko käsittänyt jotain väärin tuosta vertauksesta? Unohtuiko tarinan lopun mies joka oli kutsuttu, muttei tullut valituksi? Esteitä ei pitänyt olla, vaatimuksiakaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo miehet saivat kutsun mutta he itse valitsivat mieluummin tämän maailman houkutukset. Onko esteitä tai vaatimuksia? On toki! Meidän pitää itse haluta tulla. Jos me haluamme tulla, niin silloin me raivaamme kaikki esteet edestämme jotka voisivat estää meidän pääsyämme juhliin. Olemmeko näin tehneet elämässämme? Tuskin.

      Ortodoksisen kirkon opetus on aina kokenut vieraaksi sellaisen ajatuksen, että meidät pelastetaan vaikkemme sitä itse haluaisi. Pelastus on pyhien isiemme ajattelussa aina vastavuoroinen tapahtuma: Jumala kutsuu ja ihminen vastaa tuohon kutsuun. Tästä alkaa hengellinen elämä, kilvoittelu.

      Pyhät ihmiset ovat meille esikuvia siinä, että he vastasivat kutsuun myöntävästi. Suurin myöntävä vastaus on meille Neitsyt Maria: Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niinkuin sanoit. (Luuk. 1:38) Tämä vastaus johtaa meidät pelastukseen sillä sen kautta me otamme vastaan kutsun Taivaallisiin pitoihin.

      Poista
  4. Et vastannut kysyttyyn. Kyse oli miehestä joka haettiin kadulta mutta heitettiin sidottuna ulos koska hänellä ei ollut juhlapukua, miksi Jumala toimii näin julmasti? Jos vaatimuksia ei ole. Matt 22 8-14 kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Nyt puhut kokonaan toisesta vertauksesta ja vaikka ne puhuvatkin molemmat suunnnilleen samasta asiasta, ne vastaavat eri asioihin.

      Vastasin kyllä jo ennakolta tähän kysymykseesi. Jumala kutsuu ihmistä mutta meidän on vastattava tuohon kutsuun, reagoitava. Se merkitsee sitä, että kutsu saa muutokseen aikaan sydämessämme ja alamme tekemään rakastavan Jumalan tahdon mukaisia tekoja.

      Meillä on perinteisesti kerrottu että tuon miehen häävaatteet kuvaavat sitä kuinka tämä mies toimi sen jälkeen kun hän oli kutsun saanut. Kuinka hän olisi voinut jäädä juhliin, jos hänen elämässään ei olisi tapahtunut mitään muutosta sen jälkeen kun hän sai kutsun? Hän oli kuin evankeliumin rikas mies joka kutsun saatuaan kääntyi pois eikä tahtonut ottaa vastaan rakkautta elämäänsä. Se tarkoittaa lähimmäisen rakkauden tuloa hänen elämäänsä. Vaatimus on se että entinen katoavan elämään sidottu elämä jätetään taakse ja pyritään koko mielestä, ruumiista ja sielusta elämään hengellistä elämää. Se on vaatimus.

      Jumala kutsuu mutta tuon kutsun on saatava aikaan muutos ihmisen elämässä. Ihmisen on omien sanojen, ajatusten ja tekojen kautta kasvettava kohti Jumalan kaltaisuutta. Jumala ei pelasta ihmistä väkisin eikä ihmisen elämä voi jäädä ennalleen tuon jumalaisen kutsun jälkeen. Entinen maallinen elämä jää taakse ja uusi hengellinen elämä tule tilalle. Tätä kääntymyksen tekoa on koko kristinuskon historia.

      Poista
  5. Kiitos kaunis vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestäsi! Toivottavasti vielä palaamme näiden kahden vertauksen samanaikaiseen käsittelyyn. Se on aika mielenkiintoista!

      Poista