Kymmenen spitaalista

Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk. 17:12-19)

  

Kymmenen miestä tien vieressä tuomittuina kuolemaan. Vasta sairaus sai heidät ymmärtämään, että me kaikki olemme kuoleman omia ja elämä kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Tämä maailma ei heitä auttanut, päinvastoin, se karkotti heidät luotaan, ajoi ulos kaupungista. He havahtuvat, kun kuulevat Jeesuksen olevan heidän lähellä.  

Miksi Jumala lähestyy näitä sairaita ja syntisiä ihmisiä, jotka kaikki muut ovat karkottaneet luotaan? Siksi, että Jumala tuli ihmiseksi, jotta syntisistä voisi tulla pyhiä. Kristus tulee sairaan luo parantaakseen hänet, hän tulee kadonneen luokse viedäkseen hänet takaisin Taivaalliseen kotiin.  Jumalan rakkaus on sitä että vaikkei ihminen etsi Luojaansa niin silti Jumala on uskollinen liitolleen ja etsii kadonneen luotunsa!

Mitä me sanomme ja ajattelemme kun sairaudessamme käännymme Jumalan puoleen? Tässä kertomuksessa miehet rukoilivat armoa ja saivat jälleen elämänsä takaisin. Tässä kohtaa on tärkeää havaita se että Jeesus ensin teki ihmetyön ja vasta sen jälkeen kyseli heidän uskonsa perään. Tavallisesti tämä menee toisinpäin. Muuttiko tuo ihmeteko näiden miesten uskoa ja elämää. Ei, vain yksi palasi kiittämään. Jumalan päämäärä ei ole antaa meille vuosia toisensa jälkeen vaan hän antaa meille mahdollisuuden parannukseen ja pelastukseen. Siksi vastaus siihen, mitä me sanomme Jumalalle, vaihtelee.

Jumala voi myös osoittaa ihmeellisen voimansa ja parantaa meidät sairaudesta. Ehkä tuossa tapauksessa tunnusteon koettuamme teemme parannuksen ja palaamme Jumalan luo. Mutta kuinka monesti me olemmekaan olleet kuin nuo yhdeksän muuta jotka eivät palanneet? Ehkä olemme hetken olleet kiitollisia Jumalalle hänen ihmeestään ja jaksaneet hetken olla kiitollisia mutta sitten unohtaneet kaiken. Tuo ihme oli suuri mutta se ei aiheuttanut muutosta elämässämme.

Mutta ymmärrämmekö me lopulta mitä me pyydämme? Tiedämmekö paremmin mikä on meille hyväksi ja pelastukseksi? Sairaudella voi olla monta erilaista tarkoitusta ja se voi koitua myös sielumme pelastukseksi. Se saa meidät kääntymään Jumalan puoleen ja luottamaan hänen apuunsa. Vaikka ruumiimme kuolisi tuon sairauden takia, me voisimme saavuttaa sielullemme iankaikkisen elämän uskollisuuden ja nöyryyden kautta.

Siksi on monesti parempi pyytää, että me saisimme Jumalalta riittävästi voimaa ja kärsivällisyyttä kantaa ristimme jonka olemme saaneet. Tämä kuuliaisuutta ja kaiken antamista Jumalan haltuun. Tätä kautta nöyryys kasvaa sydämessämme ja ymmärrämme mitä Herramme tarkoittaa sanoillaan:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)

Nöyryys on sitä, että me luovumme omasta tahdostamme ja pyrimme löytämään kaikessa Jumalan tahdon. On suuri lahja oppia ymmärtämään se opetus, jonka vanhurskas Job kiteytti: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job 1:21)

Kyse ei ole siitä mitä meille tapahtuu vaan siitä, miten me asennoidumme siihen ja kuinka kunniallisesti me tuon ristin kannamme. Uskon vahvasti, että kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa. Oikein ymmärrettynä jokainen elämämme tapahtuma johtaa meitä kohti pelastusta, jos osaamme asennoitua siihen oikein. Siihen tarvitsemme nöyrää asennetta Herraamme kohtaan ja kykyä hiljentyä ja kuunnella hänen sanojaan.

Jokainen noista kymmenestä miehestä päätyi lopulta kuolemaan. Siksi meidän on ymmärrettävä koko elämämme kokonaisuus ja ymmärtää, ettei Jumalan tarkoitus ole pelastaa katoavaa ruumistamme tässä maailmassa. Jumala on sen tehnyt maasta ja Jumalan käskyn mukaan maahan palaava. Hänen tarkoitus on saada meidän katoamaton ja ikuinen sielumme pelastumaan.

Usko ja uskollisuus

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."

Tarina kymmenestä spitaalisesta on meille kaikille tuttu.  Jeesus paransi tien varrella olleet kymmenen miestä spitaalista, kun he huusivat avuksi Herran nimeä. Spitaali oli eristänyt heidät yhteisöstään, koska kyseessä oli hyvin vaikea kuolemaan johtava tauti, joka tarttui helposti. Jeesus tunsi sääliä heitä kohtaan ja käski heitä menemään temppeliin. Matkalla kaikki paranivat, mutta vain yksi heistä palasi kiittämään. Häpeä ja eristys oli päättynyt heidän elämässään ja he saivat elämänsä takaisin.

Spitaali on tautina erityinen evankeliumin kertomuksissa, koska allegorisessa selityksessä spitaali rinnastetaan syntiin. Samoin kuin spitaali, synti tappaa ja eristää ihmisen toisista. Vain Jumala voi auttaa ja palauttaa ihmisen takaisin yhteisön jäseneksi. Mitkä olivat Jeesuksen sanat tuolle yhdelle pelastetulle, kun hän palasi kiittämään Herraa? "Uskosi on pelastanut sinut."

Jumala siis paransi nämä miehet ja vain yksi heistä palasi kiittämään Jumalaa. Me monesti puhumme tämän evankeliumin kohdalla kiitollisuuden merkityksestä mutta se on vain tämän tarinan yksi juonne. On tietenkin hyvin tärkeää, että osaamme oikealla tavalla myös kiittää Jumalaa hänen pitkämielisyydestään ja hyvyydestä meitä kohtaan mutta luulen, että kiitollisuuden takana on jotakin vielä suurempaa.

Ehkä tässä evankeliumissa on lopulta kyse vain uskollisuudesta. Me monesti saamme erilaisia lahjoja Jumalalta, kun käännymme hänen puoleensa mutta mitä tapahtuu, kun me olemme saaneet haluamamme? Meidän uskollisuutemme rakastavaa Jumalaa kohtaan on kovin häilyväistä.

Siksi on tärkeää, ettemme me käänny Jumalaan puoleen vain silloin kun meillä on ongelmia vaan me uskollisesti pidämme katseemme hänessä kaikissa elämämme tilanteissa. Silloin me emme ikään kuin tee Jumalasta jonkinlaista taikuria joka aina vaan päästää meidät pälkähästä. Me elämme Jumalan kanssa arjessa, juhlassa, niin kriiseissä kuin ilonkin hetkinä.

Kun me pyydämme Jumalalta terveyttä me saatamme ajatella, että Jumala meidän rukouksemme kautta Jumala muuttaisi mielemme. Mutta kun rukouksen tarkoitus on päinvastainen, sen tarkoitus on muuttaa meidän mielemme. Saako tuo ihme meissä aikaan sisäisen muutoksen? Ei riitä, että vain ruumiimme parantuu, olennaista on se, että meidän sielumme pelastuu.

***

Siksi sairautta kannattaa lähestyä myös toiselta kannalta. Vanhus Porfyrios aikoinaan rukoili Jumalaa, ettei Jumala tekisi häntä terveeksi vaan hyväksi. Tämä asenne sisältää huomattavasti enemmän nöyryyttä ja kuuliaisuutta Jumalan edessä, mutta ennen kaikkea uskoa siihen että Jumala tietää mikä on meille parasta pelastuksemme kannalta.

Kaikella on tarkoituksensa, jopa sairaudella, köyhyydellä, epäonnistumisilla. Ne osoittavat meille tämän elämän vajavaisuuden, jotta oppisimme kaipaamaan Taivasten valtakuntaa. Ehkä noiden ikävien asioiden kautta me oppisimme myös huomaamaan, että vaikka me olisimme kuinka terveitä, varakkaita ja suosittuja niin silti jotain olennaista meidän elämästämme voi puuttua. Me huomaamme tämän, kun katsomme ihmisiä, joilla ainakin ulkoisesti on kaikki hyvin. Eivät he Jumalaa rakasta enemmän kuin köyhät ja huono-osaiset. Pikemminkin, ne jotka ovat nälkäisiä, kodittomia ja köyhiä turvaavat Jumalaan.

***

Kymmenen parannettiin ja vain yksi palasi kiittämään. Toivomme varmasti, että me olemme tuo yksi mies, joka palasi. Toivottavasti.

Tai sitten kyseessä on se, että Jumala on tehnyt meille kymmenen hyvä asiaa ja vain yhdestä me kiitämme häntä, jos edes siitäkään. Ei kiitoksen tarvitse mikään jankutuksen aihe olla, että pitäisi koko ajan olla kiittelemässä vaan kyse on asenteestamme tätä elämää kohtaan. Murehdimmeko jokaista pientä katoavaa asiaa vai näemmekö isomman kuva jossa jokainen yksittäinen tapahtuma kasvattaa meitä, jos otamme sen nöyryydellä ja kuuliaisuudella vastaan.

Siunattua joulupaaston jatkoa kaikille!