tiistai 28. helmikuuta 2017

Kohtuu kaikessa



Aika harvoin puhumme kohtuullisuudesta ja itsehillinnästä, vaikka se onkin keskeinen osa hengellistä elämää. Etenkin nyt paaston aikaa meidän on arvioitava kilvoitustamme kohtuuden valossa. Tervehenkisesssä teologiassa ja kilvoituksessa vältetään ääripäitä, koska sieltä harvoin löytyy hyvää.

Kohtuuttomuuden lähellä on ainakin kaksi pahetta, jotka huomaamatta hiiipivät elämäämnme, ellemme ole valppaita: ylpeys ja itserakkaus. Jos paastoamme yli kohtuuden, me saatamme tulla ylpeiksi saavutuksistamme. Hiljalleen väheksymme toisen ihmisen paastoa ja saatamme vaatia häntä noudattamaan omaa kohtuuttomuuttamme. Jos taas laiminlyömme paaston ja juoksemme halujemme perässä, sammuu rakkaus lähimmäiseemme. Me veltostumme, haluamme enemmän ja lopulta olemme tyytymättömiä, kun mikään ei tuota enää meille riittävää nautintoa.

Kohtuullisuus ja inhimilliset tarpeemme liittyvät oleellisesti toisiinsa: kohtuullisuus suojaa meidän elämäämme. On asioita, joita me haluamme ja toisaalta on asioita, joita tarvitsemme. Kohtuullisuus keskittyy nyt nimenomaan siihen, mitä me tarvitsemme tullaksemme toimeen tässä elämässä. Halut taas ovat ylimääräistä, joista luopumalla me tulemme toimeen. Toki juhlalla on sijansa vuoden kierrossa mutta ilman kohtuullisuutta ja pidättyväisyyttä juhla menettää merkityksensä. Halujemme jatkuva tyydyttäminen johtaa kyllästymiseen, kyllästyminen turhautumiseen ja turhautumisen keskellä me huomammme yhä suuremman tyhjyyden.

Tätä varten meille on paastoaminen.

Paaston tarkoitus on järjestää elämämme niin, että voimme täyttää inhimilliset tarpeemme. Paaston tarkoitus on karsia turhat halut mielestämme. Turhat halut ovat monesti sellaisia asioita, jotka tulevat meidän ja Jumalan väliin. Me haluamme jotakin maallista ja samassa siiitä tulee meille päämäär. Samalla unohdamme oman Jumalan ja elämämme pyhän tarkoituksen. Halumme kohteesta tulee meille siis päämäärä, vaikka se alkuaan olikin vain väline, jonka kautta Jumala osoittaa meille hyvyyttään.

Ortodoksisessa kirkossa me emme koskaan paastoa yksin tai omaksi iloksemme. Kristillisen elämän tarkoitus on lopulta käyttää vain se mitä tarvitsemme ja jakaa toistemme kanssa se mikä jää ylitse. Meillä on oikeus tarpeidemme tyydyttämiseen mutta halujen täyttäminen voi tarkoittaa sitä, ettei lähimmäisemme kykene täyttämään omia tarpeitaan. Siksi on olennaista, että me käytämme yli tarpeen jäävän osan lähimmäistemme auttamiseksi.

Kun me lähdemme kohtuuden tielle, meidän on taisteltava vanhoja tottumuksiamme vastaan. Tämä taistelu on kuitenkin hyvin vapauttava kokemus. Monesti tuntuu siltä, ettei ruoka tai juoma tai viihde sido meitä vaan me voimme itse päättää niiden käytöstä. Sen kautta opimme huomaamaan, miten meille on syntynyt riippuvuuksia, jotka ovat aivan turhia ja tarpeettomia. Tämä oivallus lisää meissä elämän tarkoituksen ja aitouden ymmärtämistä.

Siunattua paaston aikaa kaikille lukijoille!

1 kommentti: