lauantai 19. elokuuta 2017

Pelastuksen tiellä


Kirkkovuosi kääntyy kohti loppua ja meillä tapana sanoa, että syyskuun alusta alkaa uusi pelastuksen vuosi. Mitä me tarkkaan ottaen ajattelemme pelastuksesta, ja mitä siinä tapahtuu?

Monesti kysytään mikä erottaa ortodoksista ja luterilaista uskoa. Olen aika usein sanonut, että meidän käsityksemme pelastuksesta on hieman erilainen. Joskus luterilaisella puolella sanottiin, että ihminen pelastuu yksin uskosta eikä teoilla ole merkitystä. Vain Jumalan armo voi pelastaa ihmisen. Mitä me ortodokseina tähän sanomme? Monesti otamme tässä kohtaan esiin apostoli Jaakobin kirjeen, jossa sanotaan: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? (Jaak. 2:14)

Silti meidän uskossamme ilmaistaan selkeästi, ettei yksikään teko tee meitä vanhurskaiksi Jumalan edessä. Kuten Basileios Suuri sanoo eukariastian salaisessa rukouksessa:

Sen tähden oi Kaikkein pyhin Herra, mekin syntiset ja kelvottomat palvelijasi, tultuamme otollisiksi palvelemaan pyhän uhrialttarisi edessä, emme vanhurskautemme tähden, sillä emme ole tehneet mitään hyvää maan päällä vaan luottaen armoosi ja laupeuteesi ---.

Jos meillä olisi riittävästi vanhurskaita tekoja pelastustamme varten, niin mihin silloin tarvitsisimme armoa?

Kirkon opetus nojaa yhteistyöhön Jumalan ja ihmisen välillä (kr. synergia) kun tavoittelemme pelastusta. Vaikka me olemmekin särkeneet Jumalan kuvan itsessämme ja olemme kaukana hänen kaltaisuudestaan, meillä on katumuksen kautta mahdollisuus anteeksiantoon ja uuteen elämään. Jumala on lähellä, ja kun katuen ja rakastaen lähestyn Häntä ja Hän pelastaa minut armossaan ja laupeudessaan. Aivan symmetrinen tämä kuvio ei ole mutta molempien aktiivisuutta vaaditaan. Kun minä kuljen yhden askeleen, niin Jumala ottaa kymmenen. Pelastuksemme on armahtavan Jumalan kädessä.

Siksi meidän on haluttava ja yritettävä. Vaikka epäonnistumme me emme anna periksi ja nousemme ylös yrittämään uudelleen uudelleen. Koko hengellisen elämän idea on jatkuva ja toistuva katumus ja paluu Jumalan luokse. Jos kuljemme riemusaatossa kohti Taivasten valtakuntaa vailla epäonnistumisia ja pettymyksiä olemme matkalla kohti kadotusta. Kenekään pyhän elämä ei ollut sellaista edes kuoleman hetkellä.

Valitse iankaikkinen elämä. Sinulle on annettu vapaa tahto ja siksi sinun on valittava tämän maailman ja Jumalan välillä. Seuraatko Kristusta vai lähdetkö katoavan elämän tielle?

Vapaalle valinnalle on annettu aivan valtavan suuri merkitys. Jumala ei pelasta meitä, ellemme ole halua sitä. Jumala ei kosta meille, vaikkemme olisi kiinnostuneet asiasta. Me voimme valita kaiketi jopa surkean lopun elämällemme mutta silti Jumala odottaa meitä kärsivällisesti. Hän suojelee viimeiseen asti eikä anna minkään tarpeettoman pahan kohdata meitä.  Hän on Rakastava isä, joka odottaa portilla tuhlaajapoikaansa.

Tässä on tärkeä huomata, että yritys riittää. Kunhan vain lähdemme kulkemaan ristin tietä ja teemme vilpittömästi parhaamme. Silloin Jumala on kanssamme.

Muistatteko sokean Bartimaiuksen joka tien vieressä huusi Jeesusta apuun? Tämä tarina kertoo pelastuksesta.

He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. (Mark. 10:46-52)

Niin, sekä usko että teot. Ja kun pysyt mukana laumassa ja seuraat paimenesi ääntä, niin voit pelastua. Aivan kuten lampaatkin tekevät tänä päivänä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksesta! Kun asuinalueella on harvoin liturgioita, on hienoa lukea näitä tekstejä blogin kautta.

    Jos on ollut kelvoton palvelija, on vaikea siirtyä takaisin rukouksen tielle, vaan ikään kuin rangaistukseksi kelvottomuudestaan ei salli itselleen sitä hyvää oloa, mitä rukous ja paasto toisi. Armottomuus itselle niin tuttu tapa, vaikka se on yhdellä lailla synti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, mukava aina lukea niitä vaikken aina niihin vastaisikaan!

      Onhan se niinkin että liturgioita osaa arvostaa entistä enemmään ja syvemmin kun niihin voi osallistua harvemmin.

      Kyllä me varmasti jonkinlaista pakottamista hyvyyden tielle menemisessä tarvitsemme vaikka se ei aina helppoa olekaan. Olisikohan se vähän kuin lenkille menemistä pitkän laiskottelutauon jälkeen? Alku on hankalaa mutta lopussa kiitos seisoo!

      Reipaasti siis vain ylös ja kohti hyvää elämää!

      Poista