Suuren paaston aika on raollaan oleva pyhä portti, josta näemme valon heikon kajastuksen ja kuulemme hiljaa juhlien valmistelemisen äänet. Tunnemme, miten ilmassa väreilee odotus. Mutta edessämme on pitkä ja syvällinen matka läpi erämaan kohti Kristuksen ristiä – ja sen takana odottavaa valoa. Vaikka maa on vielä kohmeessa, jotain uutta on syntymässä.
Paasto ei ole pelkkää ruumiin koettelemusta, mutta ei myöskään pelkkiä hengellisiä tavoitteita. Tarvitsemme molempia, jotta tasapaino säilyy ja pääsemme oikeaan määränpäähän.
Paastomatkamme on ruumiin puhdistautumista, sen paluuta alkuperäiseen kauneuteensa. Paasto parantaa ja keventää ruumiimme tulevaan ylösnousemuksen juhlaan. Ellei paastomme ole kehollista, ei se voi olla hengellistäkään.
Hiljaisuutta ja herkkiä sanoja
Harvoin rukouksemme nousee korkeuksiin, kun olemme kylläisiä. Harvoin sanamme ja pyyntömme koskettavat pyhyyttä, jos käytämme niitä arkisin väärin ja tuhlailevasti. Kun olemme pidättyväisiä sanojemme kanssa, niiden voima kasvaa ja merkitys jalostuu. Miten yllättävän herkkiä ja särkyviä sanat voivatkaan olla, ja niin voimakkaita.
Paasto on turhien sanojen hylkäämistä, ajatusten puhdistamista, vilpittömyyden ja rehellisyyden tavoittelua sekä tekojemme tuomista Jumalan eteen.
Lapsena koin tämän kirkossa, kun tuohusten valossa ikonit tuntuivat eläviltä ja psalmien sanat kaikuivat salissa. Usein haen samaa tunnelmaa illan hämärässä, kun sytytän lampukat ikonien eteen kotonani ennen päivän viimeisiä rukouksia. Ovi on suljettu, ja voin kohdata salassa olevan Isän, paeten hiljaisuuteen ja rauhaan.
"Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!" (Ps. 37:7).
Paasto kutsuu hiljaisuuteen, siihen pyhään hetkeen, jolloin odotan Herraa ja kuulen hiljaa Hänen äänensä.
Jeesuksen rukous – Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä – on kuin kalliosta soljuvaa hengellistä vettä, yksinkertaista ja puhdasta. Se tavoittaa hengitykseni rytmin maailman hiljaisuudessa. Todellinen rukous elää ja sykkii sydämessämme, ja paaston suurin saavutus on saada yhteys sydämeemme.
Paasto on sydämen murtumista, katumuksen hiljaista virtaa – kelvollista uhria Jumalalle, sillä Hän ei hylkää särjettyä mieltä.
Lähimmäinen peilinä
Paasto avaa silmäni näkemään Kristuksen jokaisessa ohikulkijassa – nälkäisen katseessa, väsyneen harteilla – ja muistuttaa, että se, mitä teen vähäisimmälle, teen Hänelle. Annanko leipää, kuten Hän ruokki kansaa? Lohdutanko, kuten Hän lohdutti?
Sen ymmärtäminen vie aikaa, että Kristus on jokaisessa ihmisessä, jokaisessa eleessä, ilmeessä ja kohtaamisessa. Sen minkä annan toiselle, sen annan Kristukselle, niin hyvässä kuin pahassa.
Ellen osaa antaa anteeksi paaston aikana, kuinka voisin paastota? Kun annan anteeksi, saan anteeksi. Se on oikea ja todellinen uhri Jumalalle, joka puhdistaa sekä antajaa että saajaa.
Kristus köyhissä ja ristillä
"Minä olin nälkäinen, ja te annoitte minulle syötävää" (Matt. 25:35).
Kristus ei ole vain Golgatan ristillä, vaan Hän kulkee kanssamme – köyhän kädessä, sairaan vierellä. Jokainen leivänmuru, jokainen lohdun sana on pyhä teko. Jokainen laiminlyönti muistuttaa, että risti on lähellä – ei tuomiona, vaan rakkauden merkkinä.
Suuri paasto on pyhä tie, ristin tie, mutta myös toivon tie. Se kutsuu rakastamaan, kantamaan valoa ja näkemään Kristuksen jokaisessa. Herra Jeesus Kristus, armahda minua, toistan, ja tunnen, miten tuli syttyy sisälläni – tuli, joka palaa läpi paaston ja vie pääsiäisaamuun, jolloin kuolema on voitettu.
Valoisaa paaston aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti