lauantai 28. kesäkuuta 2014

Jeesuksen rukous, osa 3: omasta rukoussäännöstäni



Paastoten, valvoen ja läpi öiden rukouksissanne seisoen te teitte lihanne hengelle kuuliaiseksi. Sen tähden te saittekin Kaikkivaltiaan oikeasta kädestä ansaitut kruunut. (Pyhien Sergein ja Hermanin tropari)

Tässä troparissa meille kerrotaan paljon siitä, mitä rukous on. Se on lihan tekemistä kuuliaiseksi hengelle. Ja kuinka me sen teemme? Väsymättömällä rukouksella, paastolla ja valvoen. Kun me seisahdumme ikonin eteen, me tunnustamme Kristuksen Jumalaksemme ja annamme itsemme Hänen haltuunsa. Uskomme, että hän on sielujemme ja koko elämämme pelastaja. Armossaan hän antaa meille katoamattomat kruunut, kunhan me elämme tämän elämän valvovalla mielellä ja seuraamme Hänen pelastavia käskyjään.

Aamurukous antaa sävyn päivällemme. Kun hiljennymme ikonin edessä rukoukseen ja kuulemme ne kaikki hyvät asiat, joita meitä osoitetaan tänä päivänä, se rohkaisee meitä hyvän tekemiseen. Valitettavasti nämä pyrkimykset katoavat helposti ja pian unohdamme mitä olemme pyytäneet ja mitä saaneet. Tämän rukouksellisen ilmapiirin ja sävyn palauttamiseen on hyvänä lääkkeenä Jeesuksen rukous. Kun tuntuu, että kaikki se hyvä, johon aamulla suuntauduimme on kadonnut, niin silloin kannattaa varata hetki Jeesuksen rukoukselle.

Rukoilkaa lakkaamatta! Se tarkoittaa tauotonta rukousta, jonka me saamme lahjaksi pitkäaikaisesta Jeesuksen rukouksen harjoittamisesta. Mutta samalla lakkaamaton rukous on myös niiden sanojen muistelemista päivän mittaa, joilla olemme aamulla Jumalaa lähestyneet. Siksi on hyvä aamulla keskittyä joihinkin rukouksiin kunnolla kuin pyrkiä vain lukemaan mahdollisimman monta rukousta vauhdilla.


Säännöllisesti ja ajatuksella

Minulle olennaista rukoussäännössä on säännöllisyys. Säännöllisyydellä tarkoitan sitä, että yritän muistaa Jumalaa vähintään kolmesti päivän aikana, aamulla herätessä, päivällä ja illalla nukkumaan käydessä. Tämä on minimi ja esim. viikonloppuna määrä kasvaa, kun osallistuu kirkon yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Olen kokenut hyödylliseksi opetella rukouksia ulkoa, koska silloin minulla on aina valmius harjoittaa hengellistä hiljentymistä. Tässä on varottava yhtä ilmeistä syntiä, johon itse olen myös langennut: huolimattomuus. Etenkin jos luemme rukouksia konemaisesti ja ilman ajatusta, voimme saada aikaan melko erikoisia rukouksia, joissa ei välttämättä ole mitään järkeä.

Elävyys on kaikessa rukouksessa tärkeää. Siksi on oltava valmis keskeyttämään rukous ja aloittamaan se alusta joka kerta, jos ajatus karkaa ja rukouksen sisältö jää epäselviksi. Ahneuden henki voi helposti tulla mukaan myös rukouksemme, jos alamme urakoida rukouksia monisanaisuuden toivossa. On siis parempi lukea yksi rukous aamulla ja miettiä sitä päivän aikana kuin kymmenen, joita ei hetken kuluttua muista lainkaan.

Rukousta kannattaa muistaa myös lupauksena ja sitoutumisena. Kun pyydän anteeksi omia rikkomuksiani, on minun muistettava antaa myös itse anteeksi muille heidän rikkomuksensa. Jumalan hyvyyden ehtona on se, että me seuraamme hänen käskyjään ja turvaamme kaikessa Häneen. Kaikessa turvaaminen tarkoittaa sitä, että me emme luota tämän maailman apuun vaan otamme vakavasti sen tosiasian, että viime kädessä kaikki on riippuvaista Jumalan tahdosta.

On hyvä ymmärtää, että rukous on Jumalalle annettu uhri. Tutussa psalmissa me laulamme: Nouskoon minun rukoukseni niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri. Rukous ei ole vain katumusta ja ylistystä vaan se kertoo, mikä on suhteemme Jumalaan. Maailma luotiin Sanalla, Jumala Poika on Sana ja sanalla me annamme itsemme ja koko elämämme Jumalan haltuun.


Kuinka itse harjoitan Jeesuksen rukousta?

Käytän 33 solmun rukousnauhaa ja pyrin lukemaan kerralla aina useamman kierroksen pelkästään rukouksen perusmuotoa, Herra Jeesus Kristus, armahda minua! Tämän jälkeen käännyn pyhien puoleen, jotta he rukoilisivat puolestani. Luen jokaisen pyynnön kerran, poikkeuksena Jumalansynnyttäjä, jota saatan toistaa useamman kerran. Pyydän pyhien esirukouksia seuraavalla kaavalla:

Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta minut esirukouksillasi!
Pyhät apostolit Pietari ja Paavali, rukoilkaa Jumalaa minun puolestani!
Rukoile Jumalaa minun puolestani pyhä palkatta parantaja Panteleimon!
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, rukoile Jumalaa minun puolestani!

Jeesuksen rukouksessa voi auttaa myös se, että käy yhden kierroksen läpi rukousnauhaa hiljentymiseen ja rentoutumiseen. Jokaisen solmun kohdalla hiljentää mielensä ääniä ja ärsykkeitä ja hylkää mieleen tulevia ajatuksia. Tässä on hyvä hiljentää järjestää kaikki ajatukset, niin hyvät, pahat kuin turhatkin ajatukset. Tämä voi olla yllättävän vaikeaa. Hyvä keino on hengittää muutaman kerran syvään ja keskittyä rauhalliseen hengitykseen.

Joskus liitän rukoukseen esirukouksia läheisten puolesta vaikka kirkkomme ohjaajavanhukset antavatkin tämän suhteen erilaisia ohjeita. Osan mielestä esirukous kuuluu olennaisesti Jeesuksen rukoukseen mutta siinä ei pidä mainita ketään nimeltään vaan sisällyttää minään kaikki ihmiset. Näin esim. suuresti kunnioittamani vanhus Porfyrios. Kun sanon armahda minua, se tarkoittaa koko ihmiskuntaa, koska me kaikki olemme saman Kristuksen ruumiin jäseniä.

Kun luen esirukouksia, käytän seuraavaa kaavaa: Herra, Jeesus Kristus armahda (sairastavaa) palvelijaasi NN.


Lopuksi

Mikä on ideani tässä systeemissä? Keskittää koko mieleni Jeesuksen rukoukseen ja yrittää automatisoida se mieleeni lakkaamattomaksi rukoukseksi. Toistuvasti törmään siihen, että riittävän toiston jälkeen mieleni harhailee ja lopulta unohtaa koko rukouksen, etenkin jos en seiso ikonin edessä. Sen vuoksi pyrin pitämään mieleni kurissa pienen varioinnin kautta kuten Jeesuksen rukouspalveluksessakin tehdään.

Varioinnissa eli rukouksen muuntelussa on myös toinen tärkeä asia. Olen kokenut myös suurempaa rikkautta, nöyryyttä ja hartautta kun olen pyytänyt pyhien esirukouksia puolestani. Silloin saan usein vahvan tunteen, etten ole tässä hengellisessä maailmassa yksin vaan näkymätön ja ylistävä kirkko rukoilee kanssani.

Rukousnauha ja rukoussääntö ovat hyviä apuvälineitä Jeesuksen rukouksen harjoittamiseen. Ne tekevät rukouspalveluksesta konkreettisempaa ja jäsentyneempää. Samalla rukousmuodon muistaminen on helpompaa, kun lyhyt rukousnauha pyörii kädessä päivän mittaa. Ilmankin tulee toimeen, mutta helposti sen käyttöön tottuu niin paljon, ettei ilmankaan osaa olla. Tässä muutama paikka jossa on myytävänä rukousnauhoja: Athos-säätiöTuohuksen verkkokauppa, verkkokauppa Chotki.com ja verkkokauppa St. Paisios webstore.

Tänään puhuin siitä mihin kykenen ihannetapauksessa. Joskus hengellinen innostus on suurta ja joskus taas taisteleminen pahoja henkiä vastaan uuvuttaa. Heikkouden hetkellä ei pidä antaa periksi vaikka voimat olisivatkin loppu. Ellemme jaksa rukoilla, niin silloin kannattaa lukea. Se tekee rukouselämästä monipuolisempaa, koska kirjallisuus usein selittää meille hengellisen elämän perusasioita. Ellei jaksa lukea, kannattaa tehdä jotakin käytännöllistä hyvää ja hyödyllistä.

***

Jokainen Jeesuksen rukouksen pyyntö merkitsee kiitosta. Me pyydämme armahdusta ja tämä pyyntö on katumuksen ohella kiitos Jumalalle siitä, että hän on ihmisiä rakastava ja armahtava. Tästä jatkamme ensi kerralla.

8 kommenttia:

  1. Mahtavan hienoa, kun kirjoitat Jeesuksen rukouksesta! Itse olen jonkin verran törmännyt jonkinlaiseen vastahankaan kirkon piirissä koskien tätä rukousta - olen käsittänyt kritisoijien ajattelevan niin, että tämä rukous kuuluisi vain luostareihin... Ja ettei sitä saisi harjoittaa ilman syvällistä henkilökohtaista ohjausta. Itselleni tämä on tärkeä rukous, sellainen "matkaikoni", joka kulkee mukana minne vain. Rukoiletko, isä Ville, kotona Jeesuksen rukousta ikonien edessä seisten vai miten, jos sopii kysyä? Hyvää juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Onhan tuo sellainen hengellinen aarre, ettei sitä pelkästään omana ilonaan voi pitää!

      Minun innostukseni tämän aiheen käsittelemiseen nousi äiti Kristodulin taannoisista kirjoituksista, joissa hän käsitteli Jeesuksen rukousta. Liian vähän tästä aiheesta keskustellaan vaikka se on meille jokaiselle tuttu aihe, tai ainakin toivottavasti on! Haluan myös osaltani rohkaista kaikkia tätä kautta pääsemään mukaan siihen kirkkomme pyhään ja ainutlaatuiseen perinteeseen joka meille aarteeksi on annettu.

      Osakseen halusin kirjoittaa koko aiheesta myös sen takia että minusta me olemme ylipäätään rukouselämän asioista vähän turhan vaitonaisia. Rukous on mitä kaunein osa meidän ihmisyyttämme ja lähes ainoa tapa kuinka me voimme tulla osalliseksi pyhyydestä ja rakkaudesta sekä levittää tuota armon sanomaa myös läheisillemme.

      Jeesuksen rukousta saa ja pitää lukea myös maailmassa. Toki meidän mahdollisuutemme ovat maailmassa rajallisemmat ajan suhteen, mutta ei anneta sen häiritä. Ehkä meidän pitäisi muutenkin astua eteenpäin tuosta perinteisestä luostari-maailma-ajattelusta ja puhua vaikka mieluummin aloitteleva ja kokenut kilvoittelija, kuten Pekka Metso eräässä artikkelissa ehdottaa (Hehkuva Hiillos, 2013, s. 2)

      Rukoilen pääsääntöisesti seisten, joskus polvillaan seisten. Luen myös rukousta päivänmittaan sitä mielessäni jolloin saatan olla missä tahansa, vaikka olohuoneen sohvalla. Hyvän vertauksen annoit: Tämä rukous on todellakin kuin matkaikoni, joka kulkee kaikkialle. En ole harjoittanut tätä rukousta istuen, kuten eräät kilvoittelijat siitä puhuvat enkä myöskään ole ottanut siihen hengitystä mukaan kuten eräät isät opastavat. En ainakaan vielä.

      Hengellinen ohjaus tässä on äärimmäisen tärkeää mutta helposti meille syntyy tilanne ettei sitä saa. Entä sitten? Vaihtoehtona on se ettemme harjoita Jeesuksen rukousta lainkaan. Se on huonoin vaihtoehto ja joskus elämässä meillä on valittavana vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Onnellinen siis se, joka saa henkilökohtaista ohjausta! Meidän muiden on tyydyttävä asiaa käsittelevään kirjallisuuteen ja olemaan tavoittelematta liian suuria ja ylpeitä päämääriä. Toki meidän tulee ottaa vaarin myös niistä tilaisuuksista, jolloin suuria kilvoittelijoita tulee Suomeen, kuten esim. viikon päästä Lammilla Paisios-seminaariin.

      Poista
    2. Kiitoksia perusteellisesta vastauksesta. Perustin tänään oman blogin hengelliseksi päiväkirjaksi tms, katsotaan millaiseksi se muotoutuu... Maallikon mietteitä... http://kirkkomummo.blogspot.fi

      Poista
    3. Tosi hieno juttu! Siunausta tälle hyvälle työlle ja rohkeutta kokemusten jakamiseen.

      Kehotan myös muitakin lukijoita hengellisen päiväkirjan pitämiseen. Se antaa aivan uuden ulottuvuuden elämän antamiselle Kristuksen haltuun, koska asioita tulee mietittyä entistä syvemmin. Minulla on eräs rippilapsi, joka on jo pidempään pitänyt hengellistä päiväkirjaa ja olen suuresti iloinnut niistä keskusteluista, joita se on synnyttänyt.

      Hänkin on muuten kirkkomummo... Ehkäpä tunnette, olette tavanneet tai olette rukoilleet yhdessä.

      Poista
  2. Hei, tällainen "kehittämisehdotus" blogiisi tuli mieleeni, kun kuumeisesti etsin yhtä kirjoitustasi katumuksesta. Onkohan sellainen mahdollista, että tuossa etusivulla olisi tunnistepalkki, josta suoraan löytyisi aihetta käsittelevät kirjoitukset, en itse pidä blogia, joten en tiedä miten helppoa sellainen on tehdä, mutta joissakin blogeissa olen sellaisen nähnhyt. Blogisi on minulle suuri ilo ja tuntuu, että aivan harvinainen helmi täällä netissä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ehdotuksesta, ryhdytään ideasta toteutukseen!

      Tuota blogin pohjaa en suuremmin pysty muuttamaan mutta lisäsin sivupalstalle ”Hakusanoja” johon blogi kokosi ydinsanoja/tageja kirjoittamistani aiheista. Tästä varmaankin on edes vähän apua! Tarkennan vielä paremmalla ajalla noita yksittäisiä hakutuloksia.

      Ihan mielenkiintoista katsoa omia kirjoituksia kyllä myös noiden sanojen kautta. Ehkäpä jostakin aiheista pitäisi kirjoittaa enemmänkin…

      Poista
  3. Vanhus Porfyrioksen (joka vastikään on tunnustettu pyhäksi ihmiseksi) tapa sisällyttää sanaan 'minä' koko ihmiskuntaa vaatii meiltä äärimmäistä sydämen puhtautta. Jos emme rakasta jokaista lähimmäistämme niinkuin itseämme, emme voi sisällyttää tuohon sanaan minä koko ihmiskuntaa. Ja jos joku pystyy, niin se kertoo paljon siitä miten aidosti hän rakastaa jokaista lähimmäistään.

    Itse en koe pystyväni tähän tai yrittäessäni sitä koen rehellisesti sanottuvani olevani teennäinen. Toisaalta jo tässä yrityksessä on se siunaus, että tajuan olevani kaukana sellaisesta rakkaudesta, että kohtaisin jokaisen ihmisen yhtä rakastavasti ja armollisesti. Tässä yksi syy rukoilla yhä uudelleen: "armahda minua...syntistä."

    VastaaPoista
  4. Kun valvoo voi netin kautta kuunnella Jumalanpalveluksen.Kuoron kaunis laulanta antaa sisäisen rauhan ja levon.

    VastaaPoista