lauantai 30. huhtikuuta 2016

Sokeana syntyneen sunnuntaina



Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäisaika on pian jatkunut kirkossamme seitsemän viikkoa ja se päättyy ensi torstaina vietettävän helatorstain myötä. Sunnuntaisin kuulemme evankeliumeissa Jumalan pelastustyöstä, jonka Hän on tehnyt hyväksemme.

Tämä juuri kuulemamme kertomus välittää meille syvällisellä tavalla jotain oleellista kohtaamisesta ja inhimillisyydestä. Meille näkeville on vaikeaa kuvitella, millaista näkövammaisen elämä on. Sen vuoksi meidän on lähes mahdotonta kuvitella tunnetta, jota sokeana syntynyt mies koki saadessaan näkönsä takaisin.

Opetuslapset kysyvätkin heti evankeliumin alussa Jeesukselta, ovatko sokean miehen vanhemmat tehneet syntiä, kun heidän lapsensa on syntynyt sokeana. Opetuslapsissa eli vahvasti käsitys Jumalasta, joka rankaisee ihmisiä pahoista teoista ja koettaa vaikka väkisin taivuttaa meidät hänen puoleensa. Jeesus kuitenkin ohjaa heidät näkemään sen, kuinka Jumala haluaa hyvillä teoillaan avata pelastuksen tien meille kaikille.

Mutta fariseukset nousivat Jeesusta vastaan, koska hän oli rikkonut sapattikäskyä. Tuo fariseusten syytös on maailman ääni ja helposti kuulemme siinä myös oman itsemme. Synnillinen luontomme nousee näiden epäilyksien kautta Jumalaa vastaan. Fariseukset edustavat meidän langennutta ihmisyyttämme, joka nousee vastustamaan Jumalan armoa.

Sen vuoksi me voimme ajatella, että tämä evankeliumi kertoo kahdenlaisesta sokeudesta, toisesta joka on ruumiillista ja toisesta joka on hengellistä. Sokeana syntynyt sai näkönsä mutta fariseukset jatkoivat harhailuaan hengellisessä pimeydessä.

Me voimme elää rikasta ja armollista elämää fyysisesti sokeina mutta hengellinen sokeus johtaa meidät kadotukseen. Hengellistä sokeutta on se, ettemme näe Jumalan hyvyyttä emmekä ota ylpeydessämme vastaan sitä pelastusta, joka meille on valmistettu.

***

Kevät on uuden heräämisen aikaa, se on tuoreuden, uuden elämän syntymisen ja valon aikaa. Tämä evankeliumi kertookin hyvin positiivisella tavalla meille muutoksen mahdollisuudesta omassa hengellisessä elämässämme. Me voimme parantua hengellisestä sokeudesta.

Ortodoksisen kirkon ihmiskuva on äärimmäisen positiivinen ja se näkyy myös tässä evankeliumissa. Ihmisen pelastuminen ei loppujen lopuksi ole Jumalasta kiinni, sillä hän on tehnyt meille kaiken valmiiksi pelastusta varten. Hän on valmis antamaan anteeksi jokaiselle katuvalle, joka tulee Hänen luokseen. Pelastuksemme näyttääkin ratkaisevan se, miten me itse suhtaudumme Jumalan tarjoamaan parannukseen. Onko meidän sydämemme kova ja kylmä vai olemmeko me avoimia lähimmäisen hädälle ja nöyriä Jumalan kutsulle? Jumala kulkee meidän kanssamme näissä elämänkohtaloissa ja odottaa avunpyyntöämme.

Me olemme vajavaisia ja keskeneräisiä. Miksi näin? Ei Jumala luonut maailmaa valmiiksi ja täydelliseksi vaan hänen luomistyönsä jatkuu edelleen. Pyhän Hengen työ ei rajoitu vain Raamatun aikaan vaan se jatkuu edelleenkin.  Pyhä Henki on uutta luova voima ja hän tekee työtään jatkuvasti meidän parissamme tänäkin päivänä.

Evankeliumin mies oli syntynyt sokeana, ja hänen kauttaan Jumalan teot tulivat julki. Tämä syntymästään sokea mies ei evankeliumin mukaan tehnyt mitään erityistä syntiä, joka olisi aiheuttanut hänelle sokeutumisen eikä myöskään hänen vanhempiensa synnit aiheuttaneet heidän lapsen syntymistä vajavaisena. Nyt Jumala jatkoi luomistyötään ja antoi miehelle näön, jotta ihmiset pelastuisivat uskomalla häneen.

Tuo sokea mies sai Kristukselta mahdollisuuden, samoin myös meidän on kohdattava toinen ihminen suurena mahdollisuutena. Toisen ihmisen kohtaaminen sisältää aina mahdollisuuden. Hänetkin on luotu ainutlaatuiseksi Jumalan kuvaksi ja myös hänessä me voimme kohdata Kristuksen, kärsivän Vapahtajamme. Ihmistä me emme koskaan voi kohdata välineenä vaan hän on aina päämäärä.

Mutta samaan aikaan meidän pitäisi nähdä myös itsemme valtavien mahdollisuuksien kehtona. Meille on annettu paljon lahjoja, joiden avulla me voimme saavuttaa pelastuksen. Ja meitä ei ole jätetty yksin tähän maailmaan lahjojemme kanssa. Meille on annettu lupaus, minä olen teidän kanssamme maailman loppuun asti.

Tästä miehestä tuli Jumalan tunnusteko, joka avaa meille näkymän Jumalan rajattomasta säälistä ja rakkaudesta meitä kohtaan. Kun mies sai näkökyvyn, hänestä tuli ikäänkuin apostoli, joka levitti ilosanomaa saamastaan hyvyydestä toisille ihmisille. Tätä samaa meiltä kaikilta odotetaan.

Tässä oli siis tämän päivän ilosanoma meille kaikille. Me olemme hengellisesti sokeita mutta Jumala voi meidät siltä pelastaa, jos vain otamme vastaan hänen tarjoamansa parannuksen. Mitä meidän tulee nyt tehdä?

Ensiksi, meidän on vaiennettava kapinamme Jumalaa vastaan. Jumalan on helppoa parantaa fyysinen sokeutemme mutta täysin mahdotonta parantaa hengellistä sokeuttamme, jos kapinoimme häntä vastaan. Sen vuoksi meidän on taivutettava oma vapaa tahtomme palvelemaan Jumalaa. Hengellinen sokeus ja sydämen kylmyys kasvavat itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä toisiamme kohtaan.

Toisekseen meidän tulee ymmärtää, millä tavoin me olemme hengellisesti sokeita. Me saatamme olla syntymästämme asti sokeita sille, ettemme näe lähimmäistemme hätää. Me saatamme olla hengellisesti sokeita niille lukuisille mahdollisuuksille, joissa voisimme auttaa toisiamme. Parissamme on paljon yksinäisiä, sairaita, apua tarvitsevia, mutta me monesti olemme kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Me saatamme olla myös sokeita sille hyvyydelle, joka ympäröi meitä. Me olemme Suomessa saaneet luonnon kauneuden, puhtauden ja se tietenkin sisältää suuren vastuun jälkipolvillemme. Moni meistä on saanut sellaisen toimeentulon, että voisimme myös auttaa puutteessa olevia.

Meiltä ei odoteta suuria uhrilahjoja tai moitteetonta elämää. Meiltä odotetaan nöyryyttä ja syntiemme jokapäiväistä katumista. Me olemme monella tapaa synnin tahraamia eikä kastepukumme ole kovin puhdas. Ja tämän Jumala tietää aivan hyvin. Siksi meille kaikille riittää se, että me olemme valmiita katumukseen ja muutokseen. Kaikki on meille mahdollista, kun me vain olemme yhteydessä Kristukseen. Mutta mikään muutos ei voi syntyä ilman että käännymme Jumalan puoleen.

Evankeliumin lopussa Jeesus kysyy sokeana syntyneeltä mieheltä: Uskotko ihmisen poikaan? Sokeana syntynyt vastasi: kuka hän on, sano jotta voisin uskoa! Jeesus vastasi hänelle: Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.


Nämä sanat on tarkoitettu meille. Me olemme tämä sokea mies. Hän uskoi ja siksi vastasi ”minä uskon, Herra”. Rukoilkaamme siis lakkaamatta Jumalaa, että mekin löytäisimme tämän saman uskon sielujemme ja ruumiidemme parantajaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti