lauantai 17. tammikuuta 2015

Voiko Jumalaa pilkata?























Pariisin terrori-iskusta nousi kiivas keskustelu sananvapaudesta ja tämän myötä  on nostettu pöydälle rikoslaissa mainittu uskonrauhan rikkominen eli Jumalan pilkka. Onko tällä pykälällä enää paikkaansa nykymaailmassa? Saako ja voiko Jumalaa pilkata ja onko sananvapaus ylitse kaiken muun?

Nyt näyttää siltä, että  sananvapaus saattaakin olla pyhääkin pyhempi asia: pyhää saa pilkata ja kyseenalaistaa mutta sananvapautta ei. Tästä arkkipiispa Leo  toisessa yhteydessä jo aiemmin puhui.

Keskustelun ytimessä oli eilinen A-studio, jossa pohdittiin tarvitseeko pyhää tai Jumalaa erikseen suojella? Keskustelussa kolme näytti kannattavan sitä, että periaatteessa kaikkea saa pilkata eikä Jumalan pilkkapykälää tarvita, koska Jumalaa ei voida pilkata. Kirkollishallituksen kansliapäällikkö TT Jukka Keskitalo puolusti kirkollista näkökulmaa tyylikkäästi ja samalla hän puolusti myös ortodoksien tuntoja tässä asiassa.

Mutta miten asia koskee ortodokseja ja mitä me sanomme tähän asiaan? Saako ja voiko Jumalaa pilkata  ja mitä se tarkoittaa. Onko meille eduksi, että kaikenlaiset vapaudet vihdoinkin koittavat ja pääsemme oikeasti toteuttamaan itseämme? Onko uskonnon- ja sananvapauden tavoitteleminen meille hyväksi vai syventääkö se entisestään sitä pahaa oloa, jota yhteiskunnassamme koetaan?

Tämä keskustelu on yllättävän monitahoinen ja mutkikas mutta herättelevä. Se nostaa pintaan monia vähemmän keskusteltuja aiheita ja sen myötä joudumme pohtimaan sitä, miten monet asiat saattavat olla yllättävällä tavalla sidoksissa toisiinsa.

Jumalaa itsessään lienee mahdotonta pilkata vaikka asia ei ihan näin yksinkertainen olekaan. Pilkkaaminen on jonkin arvovallan mitätöimistä, kyseenalaistamista ja naurettavaksi tekemistä. Uskovaiselle Jumalan olemassa olo ei ole riippuvainen siitä, uskooko Häneen vaan pikemminkin toisinpäin. Ihmisen oma olemassaolo syvimmillään riippuu siitä, uskooko hän Hyvyyden Lähteeseen ja Elämänantajaan, joka on ainoa todella olemassaoleva. Kirkon uskossa luotamme siihen, että Herramme on kaiken inhimillisen yläpuolella eikä hänen kunniansa ja kirkkautensa ole riippuvainen meidän kunnioituksesta.

Mutta samaan aikaan me ortodokseina tiedämme Raamatusta monia kohtia, joissa ihminen  omalla käytöksellään "pilkkaa" Jumalaa. Hän tuo kelvottomia uhreja Jumalalle, on ulkokultainen, ei noudata vaelluksessaan Jumalan käskyjä, ei noudata hänen liittoaan, tekee yhtä ja sanoo toista.

Tämä Jumalan "pilkkaaminen" on meidän aikamme ilmiö ja siksi sitaatit: Raamatun ajan maailmassa pilkkaa ei tunnettu samalla tavalla kuin meidän aikanamme. Ihmiset olivat uskonnollisia ja pyhän kunnioitus oli aivan normaalia. Jopa Jumalan olemassaolon kyseenalaistaminen oli merkki horjuvasta mielenterveydestä (Ps. 14:1)

Koska tuohon aikaan suhde Jumalaan oli persoonallinen ja elävä, myös pilkkaamisella oli seurauksensa, totta kai. Se turmeli ihmisen ja Jumalan välisen liiton ja yhteyden. Kun Aadam löysi itsensä alastomana lankeemuksen jälkeen, hän pilkkasi Jumalaa piiloutumalla pensaaseen. Hän tavallaan kielsi sen, mitä oli tehnyt eikä hän katunut vaan syytteli toisia. Ei Jumala kostamalla kostanut ihmiselle: karkoitus paratiisista oli luonnollinen seuraus siitä, että ihminen hylkäsi Jumalan.

Jumalan pilkkaaminen on jossakin mielessä mahdotonta koska itse asiassa tuo pilkka ei koskaan voi kohdistua Jumalaan. Se mieluummin kohdistuu siihen kuvaan, joka meillä Jumalasta on. Jos ajattelemme Jumalaan liitettyjä ominaisuuksia, me voimme ymmärtää että kaikki sanat joita hänestä sanomme ovat vajavaisia eikä niillä koskaan voi määrittää Jumalaa. Voimme esimerkiksi sanoa että Jumala on rakkaus, mutta saman aikaan on todettava että onhan hän valtavasti suurempaa ja syvempää kuin meidän ymmärryksemme rakkaudesta.

Sellainen jumala jota voi pilkata ei ole todellinen Jumala.

Jumalan pilkkaamisella on eri merkitys kirkollisella tasolla. Uskon rauha on aika hyvä sana tässä yhteydessä. Usko on ihmistä määrittävä tekijä, jos ihminen uskoo Jumalaan, on loukkaavaa, että hänen uskoaan pilkataan. Sama koskee mitä tahansa vakaumusta ja ihmisen arvostamaa asiaa.

Nyt keskusteluun nousi kysymys siitä, että tarvitseeko Jumalaa erikseen suojella rikoslaissa.  Viime kädessä laki ilmaisee sen, mitä me arvostamme tässä yhteiskunnassa. Laki on yhteiskuntasopimus, jossa ilmaistaan enemmistön kanta jotain asiaa kohtaan. Sopimuksesta syntyy laki, joka velvoittaa kaikkia ja tuon lain rikkomuksesta seuraa rangaistus. Mitä tärkeämpi suojeltava kohde on, sen kovempi on rangaistus sen rikkomisesta. Ihmiselämän tuhoaminen on rikoksista pahin ja Jumalan pilkka yksi lievimmistä.

Toivon että laki uskorauhasta pysyy ennallaan.

Vaikka maallistuminen etenee kovaa vauhtia, niin silti enemmistö kansasta on kristittyjä. Suomella on vahvasti kristillinen historia ja se on sitoutunut kristillisiin arvoihin. Kulttuurimme on vahvasti kristillinen ja tapamme tässä yhteiskunnassa ovat vahvasti kristillinen. Tässä mielessä Jumalan pilkka pykälä ei suojele Jumalaa vaan kristillistä arvopohjaamme.

Luulen, että tämä Jumalan pilkka asialla on ennakkotapauksen rooli. Meillä on edelleen monia tabuja, joita ei sovi pilkata. Näin on kaikissa yhteisöissä, vaikka ne saattavat paljonkin vaihdella keskenään. Jokainen lapsi opettelee yhteiskunnan tabut usein tietämättään ja niiden kohtaaminen edes vahingossa voi olla hyvinkin nolo asia. Häveliäisyys estää meitä pilkkaamasta kaikkia heikommassa asemassa olevia: naisia, lapsia, vammaisia. Me emme pilkkaa äitejämme ja harvemmin  kotiamme. Suomen lipun pilkkaaminen taitaa olla myös aika tabu samoin kuin hautarauha ja muut kuolemaan liittyvät asiat ja tavat.

Loppujen lopuksi tämä kaikki on niin turhaa ja turhuutta. Meillä on harvinainen tilaisuus olla elossa ja nauttia tästä elämästä. Me olemme saaneet ilmoituksen Jumalalta ja olemme oppineet tuntemaan hänet Kristuksessa. Rakkauden määrä meitä kohtaan on valtava, vuosikymmenien jälkeenkin pohdittuna. Ohjaajavanhuksen Porfyrios ja Paisios on kanonisoitu pyhiksi. He ovat esikuviamme, helmiä, valittuja, hengellisiä majakoita. Ja me mietimme saako ja voiko Jumalaa pilkata.

Toki ihminen voi vapaudestaan pilkata Jumalaa ja Jumala vaikenee hiljaisuudessa. Mutta pilkatessaan Jumalaa, ihminen pilkkaa itseään. Sitä Jumalan kuvaa, joka hänessä on. Samalla hän tekee mahdottomaksi elävän suhteen iankaikkiseen olevaan, se joka antaa merkityksen tälle kaikelle.  Ilman Herraa ihminen on yksin, hyvin yksin.

2 kommenttia:

  1. Jumalan tai uskon pilkkaan ei kuitenkaan pitäisi olla ratkaisuna väkivalta. Minusta arkkipiispa Leon puhe/kirjoitus tässä yhteydessä pyhyyden kunnioittamisesta oli hieman erikoinen. Väkivalta pitäisi tuomita ehdottomasti, johtui se sitten mistä vaan.

    Terroristien tekemä väkivaltainen teko oli suurempi loukkaus islamia ja muslimeja kohtaan kuin mikään pilapiirroksista. Sananvapauden ja pilapiirrosten rajoittaminen pyhyyden kunnioittamisen nimissä olisi arveluttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Pariisin terroriteko helposti leimaa taas islamia vaikka kyse ehkä pikemminkin on uskonnon viittaan puetusta radikalismista. Taustalla on paljon sosiaalisia ongelmia.

      Väkivalta, oman käden oikeus ja koettu loukkaus. Lain tarkoitus on nimenomaan taata se, ettei kenenkään tarvitse turvata oman käden oikeuteen eli väkivaltaan koettuaan loukkauksen. Siitähän lainsäädännössä on kyse. Mutta mikä on kenestäkin loukkaavaa, sovitaan yleensä yhdessä ja lainsäädäntö yhteiskunnassa on sen mukainen. Äätoivottavasti tämä radikalismi ja terrorismi ei saa enempää jalansijaa maailmassa.

      Väkivallan kierre osaa olla loputon, sehän on monesti nähty ja siksi se ei voi olla ratkaisu mihinkään.

      Poista