Ruokkimisihme ja nälänhätä

Tämän sunnuntain evankeliumi on meille monille tuttu ja se puhuu meille varsin arkisesta aiheesta: leivästä ja syömisestä. Jeesuksen opetusta oli kuulemassa suuri joukko ihmisiä ja kun ilta oli tulossa erämaahan eikä heillä ollut syötävää. Jeesus otti viisi leipää ja kaksi kalaa, kiitti niistä Jumalaa ja antoi ne opetuslapsilleen. Opetuslapset jakoivat ne 5000 miehelle ja kaikki tulivat ravituiksi. Leipää jäi vielä ylitsekin ja 12 vakallista kerättiin leipää takaisin.

Tämä ruokkimisihme löytyy jokaisesta neljästä evankeliumista ja se on olennainen osa Jeesuksen julistustyötä. Markuksen evankeliumista löytyy tämän lisäksi vielä toinenkin ruokkimisihme ja samoin myös Vanhasta testamentista muistamme mannan, jolla ravittiin erämaassa vaeltava kansa.

Raamatussa syömisellä on hyvin keskeinen rooli. Ennen kuin Jeesus aloitti julkisen opetustyönsä, hän paastosi 40 päivää. Kun ihmisen ja Jumalan välillä tehtiin uusi liitto, niin se tehtiin ehtoollisen muodossa. Kun kolme enkeliä vieraili Aabrahamin ja Saaran luona, heille tarjottiin ruokaa. Kun Jeesus opetti samarialaisnaiselle millainen on elävä Jumala, hän pyysi naiselta vettä juotavaksi. Syöminen toisen kanssa näyttää merkitsevän siis yhteyttä, jakamista ja uuden alkamista. Ruokkimisihmeen myötä Jeesus tuo tähän varsin arkiseen asiaan jälleen kerran syvän teologisen merkityksen.

Ruokkimisihmeellä on erittäin tärkeä rooli evankeliumissa ja sen tarkoitus on osoittaa, että Jeesus on se luvattu messias, josta Vanhassa testamentissa puhutaan. Yleinen käsitys oli se, että kun Messias tulee kansansa luo, niin ihmiset eivät näe enää nälkää, koe sairauksia tai kuolemaa.  Psalmin sanoin Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista. (Ps. 146: 7). Tätä psalmia lauletaan liturgiassa toisena antifonina ja sen tarkoitus on kertoa, että messiaaninen aika on tullut myös meidän osaksemme. Nyt Herra on kanssamme ja odotuksemme on ohitse!

Millainen Jumala on tämän evankeliumin valossa? Jumala on todellakin isä, joka pitää huolta lapsistaan. Hän tuntee lapsensa ja tietää heidän tarpeensa. Jumala ei ole vain hengellinen tai filosofinen periaate vaan elävä Jumala, joka pitää huolta ihmisestä niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Ihmiseksi syntynyt Jumala, Kristus, tietää millaista ihmisenä oleminen on synnin maailmassa ja siksi lohduttaa ihmistä. Tämän tässä evankeliumin yksi keskeisimmistä asioista on Jumalan myötätunto ihmistä kohtaan.

Mitä tämä evankeliumi kertoo ihmisestä? Ihmisen jokainen päivä on riippuvainen Jumalan armosta ja siunauksesta. Evankeliumin teksti kuitenkin kertoo sen, kuinka vaikea ihmisen on luottaa siihen, että Jumala rakastaa ja auttaa ihmistä. Opetuslasten reaktio on kuvaava: kuinka viisi leipää ja kaksi kalaa voisi riittää 5000 miehen ruokkimiseen? Kunpa aina pitäisimme mielessämme, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta.

Miksi sitten maailmassa on edelleenkin nälänhätää vaikka Jumala kykenisi ruokkimaan kaikki maailman ihmiset? Tässä maailmassa me olemme edelleen ristin tiellä ja odotamme Kristuksen toista tulemista, joka merkitsee Jumalan voittoa pahasta. Jumalan tarkoitus ei ollut poistaa nälänhätää ja sairauksia maailmasta vaan saattaa ihmiset pelastukseen Jumalassa. Vaikka Kristus ruokki nuo ihmiset, se ei tarkoita, etteikö heille olisi tullut seuraavana päivänä uudelleen nälkä. Kristus osoitti tunnusteoillaan ihmisille, että hän on messias ja hänessä on todellinen elämä.   

Toinen yhtä tärkeä asia on myös se, että meillä jokaisella on vastuu nälänhädästä ja sen salliminen on syntiä. Tänä päivänä heikko-osaisten auttaminen on tehty niin helpoksi, ettei kukaan voi kieltäytyä siitä vaivan vuoksi. Meidän on mietittävä uskoamme aina sen valossa, miten me toteutamme uskoamme käytännössä. Annammeko me leipää nälkäiselle ja pidämmekö huolta vähäosaisista? Helposti kysymme opetuslasten tavoin, kuinka omastani riittäisi muille.

Jokainen nälkäinen on meille mahdollisuus kohdata Kristus. Jokainen puutteessa oleva on meille mahdollisuus tehdä apostolin työtä ja tuoda edes hetkeksi taivaan valtakunta hänen lähelleen. Me olemme onnellisessa asemassa kun emme itse näe nälkää ja voimme tehdä jotakin asian hyväksi. Meillä kuitenkin on suurempi vastuu viimeisellä tuomiolla.  

Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' (Matt. 25:42, 44, 45)