 |
Tämän
evankeliumin osalta olen usein tuonut esille, että siinä meille esitetään kahdenlaista
sokeutta, fyysistä ja hengellistä. Sokeana syntynyt mies siis edustaa fyysistä
sokeutta, kun taas Jeesusta vastaan nousseet fariseukset taas edustavat
hengellistä sokeutta.
Mutta kannattaa
olla tarkkana siinä, ettemme kategorisoi näitä fariseuksia ryhmäksi, jota me voimme
rauhassa paheksua ja arvostella. Silloin evankeliumin pointti menee kerta
heitolla ohitse. Evankeliumin tarkoitus on toimia peilinä meidän edessämme.
Löydämmekö me itsessämme nuo samat sanat ja asenteet, jonka heiltä kuulimme?
Harva meistä
on fyysisesti sokea mutta hengellinen sokeus on osa meitä niin monella tapaa.
Voimme olla sokeita Jumalan johdatukselle, vastustaa Häntä, olla kuuroja Hänen opetukselleen,
sokeita lähimmäisemme hädälle ja tarpeille. Ehkemme näe tätä luomakunnan
kauneutta ja sen tarvetta tulla suojelluksi. Voimme olla sokeita omien
syntiemme suhteen ja sen vuoksi lankeamme arvostelemaan ja tuomitsemaan
toisiamme.
Paradoksaalista
tässä evankeliumissa on se, että Jumala kyllä pystyy antamaan sokealle näön
mutta fariseusten kovasydämisyydelle hän ei voi mitään. Toki hän voisi mutta se
olisi ihmisen vapautta vastaan. Hyvä uutinen on se, että ihminen voi parantua
hengellisestä sokeudesta helpostikin. Tästä Raamatussa on monia
kertomuksia.
Tänä keväänä
moni meistä on jäänyt kirkon ovien ulkopuolelle. Me kaikki, joille jumalanpalveluksiin
osallistuminen oli itsestään selvyys. Miksi?
Ehkä olemme
tämän karanteenin aikana harjoittaneet itsetutkiskelua. Oliko jumalanpalvelus
meille itsestään selvyys. Olemmeko kirkossa ehkä antaneet rukousten soljua ohi
korviemme? Olemmeko olleet sokeita sen aarteen edessä, joka edessämme aina oli?
Ehkemme ole ottaneet koskaan parannuskehotuksia tosissamme?
Moni meistä
jäi kirkon ovien taakse. Siksi moni meistä kokee tuskaa, kun tuntuu, että
yhteys kirkkoon alkaa heikkenemään. Onko nyt vaarana, että suljetut ovet vieraannuttavat
meidät seurakuntayhteydestä?
Me emme ole
ensimmäisiä emmekä ainoita uskovia, jotka kohtaavat suljetut ovet.
Tämä teema
on yllättävän yleinen evankeliumissa. Me muistamme varmasti vertauksen
taivaallisesta häähuoneesta, jonka ulkopuolelle olen jäänyt. Suuren viikon
eksapostilariossa me laulamme:
Minä näen,
oi Vapahtajani, sinun häämajasi kaunistettuna mutta minulla ei ole vaatetta
siihen sisälle mennäkseni. Valista, oi Valonantaja, minun sieluni puku ja
pelasta minut.
Sama
suljettujen ovien tematiikka näkyy myös kertomuksessa viidestä viisaasta ja
viidestä tyhmästä neitseestä, jotka odottivat ylkää. Kun Ylkä yöllä saapui,
sisälle pääsivät vain ne, jotka olivat varautuneet Yljän tulemiseen.
Opetuslapset pelkäsivät Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ja kokoontuivat
lukittujen ovien takana.
Me elämme
nyt pääsiäisen juhlan aikaa ja luimme jotain lupaavaa muutama viikko sitten.
Muistatteko, miten mirhantuojanaiset tulivat haudalle, jonka edestä kivi oli vieritetty
pois. Tämä on myös se, jota mekin palavasti odotamme.
Näin aikoina
Jumala tulee lähelle. Olkamme siis kärsivällisiä ja toiveikkaita, vahvoja
uskossamme. Olkaamme samalla myös korva herkkänä kuulemaan mitä hän meille
hiljaisuudessa kuiskaa. Kuiskauksen me voimme vain kuulla, kun hiljennymme ja
odotamme.
Kolkuttakaa,
niin teille avataan. Pyytäkää, niin teille annetaan. Jumala tahtoo, että me
kaikessa käännymme Hänen puoleen.
Ehkä tämän
epidemian tarkoitus on opettaa meille kärsivällisyyttä, tilaisuus osoittaa uskoamme.
Pitämään huolta toisistamme ja katsomaan toistemme perään. Varmasti Hän
haluaisi tehdä jotakin, meidän kauttamme.
Pyydä siis
Jumalalta kestävyyttä, lohtua, uskoa, luottamusta ja ennen kaikkea varjelusta.
Jumala kyllä vastaa pyyntöihimme aivan kuin Hän itse sanoo.
Entä elämä
koronan jälkeen, millainen jälki meihin jää tämän seurauksena? Muuttuiko mikään
vai palaammeko vanhoille urillemme. Tätä jokaisen myös kannattaa miettiä kun
hiljalleen mietimme myös koronan jälkeistä aikaa.
Kristus
nousi kuolleista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti