sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Enemmän kuin Jumala



















Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" 
19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin. 
20. Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." 
21. Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti". 
22. Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua". 
23. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. 
24. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan! 
25. Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 
26. Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?" 
27. Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista". 


Tänään evankeliumissa Kristus puhuu meille ristin ottamisesta ja kaiken maallisen hylkäämisestä. Evankeliumi ei kerro rikkauden kiroista vaan jostakin katoavasta asiasta, jota me pidämme rikkautena, vähäistä asiaa jota me pidämme omanamme, johon olemme liiaksi mieltyneet ja jota ehkä me salaisesti hellimme ja rakastamme. Enemmän kuin Jumalaa.

Aihe on kipeä. Rikkaan miehen tuska pitäisi tuntua meidän jokaisen sielussamme, kun me kuulemme tämän tarinan. Me olemme tuo rikas mies ja nyt kannattaa miettiä mikä meidän elämässämme on se asia, josta me emme ole valmiita luopumaan. Se saattaa olla se asia, joka on minun ja Luojan välillä, epäjumalaksi muuttunut kiintymyksemme kohde, johon me turvaamme. Se on se asia, jonka me panemme Jumalan edelle. Se todennäköisesti on se este, joka estää meitä etenemästä eteenpäin hengellisessä elämässämme, vaikka kuinka muuten yrittäisimme.

Kuinka lähelle me Jumalan päästämme? Luotammeko hänen lupaukseensa iankaikkisesta elämästä, jos luovumme itsellemme rakkaasta asiasta? Me usein pidämme Jumalan turvallisen välimatkan päässä, jotta hän ei todellisuudessa pääse muuttamaan elämäämme. Mutta meidän uskomme ydin on synergiassa, yhteistyössä. Se kertoo siitä, kuinka Jumala haluaa vaikuttaa meidän elämäämme, tehdä sen uudeksi ja tuoreeksi. Jotta tämä voisi tapahtua, meidän pitää vastata hänelle samalla tavalla kuin Maria: minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle sinun tahtosi. 

Käskyt annettiin meille, jotta noudattaisimme niitä kokonaan, ei vain soveltuvilta osin. Joidenkin käskyjen noudattaminen on helpompaa kuin toisten. Meidän pitää löytää se kipuraja, jossa me joudumme oikeasti tinkimään omasta hyvinvoinnistamme. Rikas mies teki enemmän kuin moni meistä. Hän oli valmis antamaan itsestään enemmän ja hän meni kysymään, mitä hän vielä voisi tehdä.

Moni meistä saattaa tyytyä siihen, että me noudatamme suurinta osaa käskyistä: älä tapa, älä varasta, älä tee aviorikosta. Kun vain välttelemme näiden paheiden harrastamista, kuvittelemme että kaikki on hyvin ja voimme olla tyytyväisiä. Me jätämme ottamatta sen askeleen, joka todella osoittaa uskomme ja muuttaa elämämme uudeksi.

Rikas mies pettyi, kun hän sai vastauksen, joka olisi tarkoittanut koko elämänsä antamista Jumalan haltuun. Mekin varmasti pettyisimme, kyllähän se merkitsisi sitä, että joutuisimme luopumaan jostakin meille rakkaasta. Mutta sitä vaaditaan, mikään ei saa tulla Jumalan ja ihmisen välille, mikään ei saa olla tärkeämpää meille kuin pelastuksen tavoittelu. Hän lähti pois.

Jeesuksen opetuslapset olivat tehneet saman valinnan kuin rikas mies, he olivat luopuneet kaikesta ja lähteneet seuraamaan Kristusta. Tämä on esikuvamme, me voimme kääntyä Jumalan puoleen ja hakea hänen tukeaan tilanteeseemme.

Minusta on kiinnostavaa, että sekä Juudas Iskariot että Pietari kielsivät Kristuksen, he molemmat katuivat tekoaan. Juudas palasi neuvoston luo ja petyttyään heidän apuunsa hän meni ja hirttäytyi. Pietari sen sijaan palasi Kristuksen luo ja sai anteeksiannon ja sovituksen. Ehkä mekin voimme kääntyä Kristuksen puoleen ollessamme valmiita muutokseen ja kysymään Häneltä, tuetko minua, jos ryhdyn suureen muutokseen.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni (Ps. 130:1-2).

Jumala kuulee rukouksemme ja hän nostaa meidät ylös elämään ja valkeuteen. Nyt meidän on oltava valmiita vapauttamaan kätemme katoavasta tarttuaksemme tuohon pelastavaan käteen? Meidän on mahdotonta saavuttaa pelastusta omin voimin, pelkästään sillä, että annamme meille rakkaat asiat pois. Meidän on tarttuva myös Jumalan pelastavaan käteen. Siksi tämä pelastuksen saavuttaminen on ihmiselle itselleen ja yksinään mahdoton asia mutta Jumalalle se on mahdollista. Me voimme luopua kaikesta, kuten apostoli Paavali sanoo, mutta jos meiltä puuttuu rakkaus, meillä ei olisi mitään. Ja juuri tämän rakkauden me voimme saada Jumalalta, kun luovutamme koko elämämme Hänen haltuunsa.

Olemmeko valmiita antamaan elämämme hänelle uhriksi?

Tänään kirkoissamme jaetaan Herran pyhä ja eläväksitekevä ehtoollinen. Siinä Kristus uhraa oman elämänsä, jotta millä olisi yltäkylläinen elämä Hänessä. Kuinka me voimme tulla pyhitetyiksi tuosta lahjasta? Ainoastaan ja vain ainoastaan sillä, että mekin uhraamme oman elämämme hänen puolestaan ja hänelle. Ilman tätä oman elämämme uhraamista me emme voi tulla osalliseksi tuosta uhrista.

3 kommenttia:

  1. Rikas mies kyselee, että mitä hänen pitäisi TEHDÄ, jotta pelastuisi. En tiedä, olenko hakoteillä tulkinnassani, mutta ehkäpä Jeesus vastaa juuri tuohon tehtyyn kysymykseen, eli että mitä pitää tehdä. Pitää siis noudattaa Jumalan Pyhää Tahtoa.
    Se, mitä esim. Jeesus on käskenyt kuuluu tuohon Jumalan tahtoon. Jeesus sanoi mm. että "olkaa te siis täydellisiä, kuten teidän taivaallinen isänne on täydellinen". Jos siis elämänsä aikana on edes sekunnin epätäydellisempi, kuin Jumala, rikkoo Jumalan lakia vastaan. Raamatun mukaan on rikkonut koko lain, jos rikkoo edes yhtä kohtaa vastaan ja näinollen ei voi pelastua.

    Kun ajattelen itseäni, niin en tiedä, olenko ottanut ristini oikein kannettavakseni. Minun pitää kuitenkin ottaa se kannettavakseni.
    Osaanko luottaa oikein, pitäisi osata? Mahdanko osata uskoa oikein, jotta pelastuisin, pitäisi uskoa oikein.

    Ortodoksikirkon perinteeseen kuuluu rukous "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä". Se on sellaisen oikeasti syntisen ihmisen rukous, jota rukoillaan paljon. Tuosta rukouksesta on monia eri variaatioita. Tätä rukousta Villekin on muistaakseni täällä blogissaan joskus käsitellyt.
    En pysty olemaan riittävän vilpitön, en koe omistavani pelastusvarmuustunnetta enkä omista muitakaan hyveitä, mutta onneksi Kristuksella on nämä kaikki.
    Elämääni on helpottanut valtavasti, kun olen ymmärtänyt, että kaikesta tästä jumalattomuudestani huolimatta (ja ehkäpä juuri tämän jumalattomuuteni johdosta) voin jatkuvasti kääntyä Jeesuksen puoleen ja pyytää häneltä apua tähän toivottomaan tilanteeseeni.

    Raamatussa todetaan jotain sellaista, että pelastuksen tieltä ei hullukaan eksy.
    Jeesuksen kerrotaan olevan tie.
    Raamatussa kerrotaan myös, että "Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu".
    Alkuseurakuntakin tunnettiin siitä, että he huusivat avuksi Herran nimeä.
    Ehkäpä tuo tie, jolta ei eksytä, on juuri tuo Herran nimen avuksi huutamisen tie.
    Sillä tiellä kun ei tarvita edes mitään tunnettavaa uskoa, hyviä töitä eikä muutakaan meriittiä. Ei muuta, kuin huutaa Herran puoleen ja pyytää häneltä oikeaa uskoa, oikeita tekoja, oikeaa luottamusta Kristuksen sovituskuolemaan, jonka minullekin takaa pelastumisen ym.

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi minun on uskoa pelastuvani tekemällä yhteistyötä Jumalan kanssa. Pelastun joko Kristuksen sovituskuoleman ansiosta tai sitten en pelastu ollenkaan.
    Raamatussa sanotaan, että ei kukaan voi tulla Isän luokse, ellei Isä häntä vedä. Kun huomaan, että Herran nimen avuksi huutaminen on keskeytynyt, ehkäpä tuo huomaaminen on juuri sitä Isän vetämistä: Hän ilmeisesti lähettää kutsun, jotta palaisin tuolle ihanalle Herran nimen avuksihuutamisen tilaan. Ja tätä unohdusta ja vetämistä sitten tapahtuu satoja tai tuhansia kertoja päivässä, koska tuo ihmismielikin on syntiinlankeemuksen turmelema.

    Tässä hajanaisia ajatuksia, jotka olisi voinut loogisempaankin kokonaisuuteen mahduttaa.

    Hienoa, että jaksat pitää yllä tätä blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä pohdinnastasi!

      Uskomme ja tekojen välinen suhde ei ole helppo aihe ja ongelmaa on pohdittu vuosisatojen ajan niin ortodoksisessa kirkossa kuin myös muissa kristillisissä yhteisöissä. Osa kirkoista pitäytyy apostolisen ajan perinnössä kun taas osa on selvästi vieraantunut alkukirkon opetuksesta.

      Olet oikeassa etteivät tekomme koskaan ole riittäviä pelastuksen saavuttamiseksi ja tästä monet rukouksemme puhuvat.

      Apostoli Paavali puhuukin Roomalaiskirjeessään siitä että me emme voi tulla vanhurskaaksi lakia noudattamalla vaan uskomisen kautta. Tässä laki tarkoittaa erityisesti Vanhan testamentin säädöksiä ja uskomme suhdetta juutalaisuuteen. Mutta vaikka Laki ei toisi meille pelastusta, tämä ei tarkoita että teoillame ei olisi merkitystä.

      Meidän kannattaa apostoli Paavalin ohessa muistaa myös apostoli Jaakobin opetus hänen lähetyskirjeensä toisessa luvussa:

      14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

      18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      Me todellakin tarvitseme jatkuvaa rukousta jotta armo tulisi osaksemme. Jumala tietää millaista tekoa me olemme, olemmehan hänen kätensä työn tulosta. Siksi Jeesuksen rukous on äärimmäisen tärkeä kun lähestymme Jumalaa ja turvaudumme hänen armoonsa. Me olemme hänen lapsiaan ja hän on meidän armahtava isämme: samalla tavalla kun me rakastamme lapsiamme ja annamme heille helposti anteeksi, niin vielä suurempaa rakkautta taivaallinen isämme tuntee meitä kohtaan. Hän itsessään on rakkaus ja laupeutensa syvyys on pohjaton. Me saamme kaiken, kunhan vain uskoen käännymme hänen armonsa puoleen.

      Siunattua joulun odotuksen aikaa ja kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Aika tiukkaa tekstiä Jaakobilta.
    Hyväksyttävä se on, että jos usko on oikeaa, siitä seuraa tekoja ikään kuin itsestään. Jaakobin mukaan usko on myös jotain enemmän, kuin jonkun asian totena pitämistä.
    Jaakob joitain uskon vaikuttamia tekojakin luettelee.
    Uskon teot lienevät jonkinlaisia 'Jumalan edeltä valmistamia tekoja', joissa kristitty vaeltaa. Olisin taipuvainen väittämään, että osa, ehkä suurin osa, näitä uskon teoista on ikään kuin salattu tekijältään, varsinkin silloin, kun tekoa ei inhimillisen järjen mukaan sellaiseksi teoksi voisi laskea. Eräs uskon teko on Jumalan puoleen kääntyminen ja armon pyytäminen.

    Sellainen ajatus tuli mieleeni, että uskosta kyllä syntyy tekoja, mutta teoista ei synny ainakaan pelastavaa uskoa. Eli tekoja tekemällä ei syntyne uskoa. Ehkäpä tässä yritän tuolla tapaa kiteyttämällä saada yhdistettyä Raamatun opetusta siitä, että ihminen pelastuu vain uskosta Kristukseen ja Raamatun opetusta siitä, että uskoa ei voi olla ilman tekoja.

    Aika jännä se Jeesuksen esiin tuoma ajatus, että jos ihmisellä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, hän voisi sanoa siinä lähellä olevalle vuorelle (olisikos ollut Öljymäki?), että heittäydy mereen ja se vuori sen tekisi. Jos uskoa olisi edes sinapinsiemenen verran, niin voisi myös kasvavan puun siirtää mereen.
    Näiden vertausten avulla ikään kuin aukenee tilaisuus käytännön tasolla testata omaa uskoaan, että löytyykö sitä uskoa itsestään edes sinapinsiemenen verran.
    Minulla ei uskon voimasta edes rantakukka veteen siirry.
    Ehkäpä Jeesus halusi tuolla vuori- ja puuvertauksellaan vain osoittaa ihmisen todellista tilaa uskon ja muun hyveen suhteen syntiinlankeemuksen jälkeen ja ajaa ihmistä hengellisesti täysin tyhjänä ja köyhänä huutamaan avuksi Herran nimeä mutta samalla jollakin tavalla toivon täyteisen ilonkin siivittämänä, koska Jumala todellakin on sellainen, kuten Ville tuossa kirjoitti.

    Vielä tuohon hyvän tekemiseen: olen minäkin sen kannalla, että hyvää pitää tehdä. Raamattukin niin monissa kohdin kristittyä kehottaa tekemään hyviä asioita. Jeesus jopa toteaa, että pakanatkin ja pahat ihmiset tekevät hyvää toisilleen ja lapsilleen. Tulkitsen Hänen tarkoittavan sitä, että riippumatta siitä, että uskooko Kristukseen vaiko epäjumaliin, niin voi myös tehdä hyviä asioita. Ja onneksi näin on.

    ME kaikki teemme myös hyviä asioita, minäkin. Minusta tuntuu siltä, että monet niistä hyvistä teoista, joita minäkin teen, eivät johdu mahdollisesta uskostani, vaan tekisin ne, vaikka pitäisin Raamattua satukirjana.

    Kiitos Ville vastauksestasi. Samoilla linjoilla minäkin olen.

    VastaaPoista