lauantai 18. tammikuuta 2014

Kiitos, jonka seurauksena elämän suunta vaihtui















Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."


Muutos

Evankeliumi Kymmenestä spitaalisesta puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Se kertoo myös suuresta elämänmuutoksesta ja reagoimisesta siihen. Aluksi tämä kertomus näyttää melko yksinkertaista kokonaisuudelta mutta kun tarkastelemme sitä lähempää voimme huomata sen olevan melkoinen mosaiikki. Siinä on monia pieniä kiinnostavia yksityiskohtia ja muutama suurikin teema.

Parannusihme, joka evankeliumissa tapahtuu, toki muuttaa näiden miesten elämän mutta jääkö muutos vain ulkoiseksi vai tapahtuuko heidän sydämessään jotain suurempaa? Yhden parantuneen miehen elämässä oli kytemässä jotakin ja hän oli heräämässä todellisuuteen, jossa hän oli ensi kertaa vapaa sairauden kahleista. Tämä ilmenee vain yhden asian kautta, hän palasi kiittämään. Paraneminen alkoi ruumiista ja levisi sieluun asti.

Kansan suussa on kautta historian kulkenut erilaisia kertomuksia Jeesuksen ihmeteoista ja niitä kohdanneesta ihmisistä. Kun Jeesus ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla ihmisjoukot hänen luonaan kävi pieni poika tuomassa nuo tarveaineet. Kerrotaan, että tuo poika oli p. Ignatios Antiokialainen joka eli 100-luvulla. Samarialaisnainen, jonka Jeesus tapasi kaivolla, tunnetaan kirkossamme marttyyri Fotini Samarialaisena, joka viettää muistopäiväänsä 20.3. Entä tämä kiittämään palannut mies? En ole kuullut kuka hän olisi ollut.

Muistan itseni pienenä päivittelemässä kuinka nuo yhdeksän spitaalista eivät palanneet kiittämään Herraa. Nyt huomaan itse kuuluvani tuohon enemmistöön, joka osaa pyytää ja vaatia oikeuksiaan mutta joka ei osaa olla kiitollinen juuri mistään mitä on saanut. Me ymmärrämme helposti tämän kertomuksen hyvät ja pahat henkilöt, mutta miksi meidän on niin vaikea omaksua hyvien rooli? Siksi, ettei tuo kertomus ollut ennuste meidän elämästämme vaan peilikuva meistä tällä hetkellä, että pyrkisimme tekemään elämässämme muutoksen. Se on meille peili, jotta meistä löytyisi niin paljon elämänhalua, että olisimme valmiita kävelemään ulos tältä hautausmaalta.

Hengellinen elämä on aktiivista kääntymistä Jumalan puoleen. Ellemme käänny kymmenen spitaalisten tavoin yhä uudelleen Jumalan puoleen, meidän ei myöskään pidä odottaa mitään itsellemme. Kilvoituksemme vaatii kärsivällisyyttä ja toivomme panemista Jumalaan.


Ketkä ovat tervetulleita ihmeiden maailmaan?

Evankeliumi kertoo kahdenlaisesta terveydestä: sellaisesta, joka koskee ruumistamme ja sellaisesta, joka koskee sieluamme. Yhdeksän miestä saivat ruumiin terveytensä takaisin ja vain yksi sai sekä sielun että ruumiin terveyden. Jeesus ihmetteleekin eivätkö kaikki parantuneetkaan. Vaikka Jeesus paransi nämä miehet sairaudestaan, vain yksi heistä oli otollinen ottamaan vastaan terveyden, joka vaikuttaisi koko hänen olemukseensa. Nuo yhdeksän muuta saivat terveytensä takaisin mutta oliko tuolla paranemisella merkitystä, jos he heti palasivat maalliseen elämäänsä?

Me varmasti myös huomaamme evankeliumin erikoisen järjestyksen. Mies sai fyysisen terveytensä takaisin eli Jeesus paransi hänet. Mutta pelastuksesta osalliseksi hän tuli vasta silloin, kun hän palasi kiittämään ja ylistämään Jumalaa tästä tunnusteosta. Tämä tarkoittaa sitä, että miehen parantuminen ei ollut lopputulos vaan se oli alkupiste, josta kasvaminen vasta alkoi. Hän aloitti uuden elämänsä kiittämällä Junalaa laupeudesta jota hän oli saanut.

Ja kaiken lisäksi tämä ainoa kokonaan parantunut oli samarialainen. Se on muistutus meille siitä, ettemme turvaisi siihen, ketä me olemme ja mitä olemme tehneet, vaan ymmärtäisimme itsemme tämän maailman viimeisimpänä, joka on pelastuksen ansainnut. Samarialaiset esiintyvät usein Jeesuksen opetuksessa ihmisinä, jotka ottivat hänet vastaan ilman ennakko-oletuksia kokonaan ja täydestä sydämestään. He olivat halveksittuja eivätkä kuuluneet valittuun kansaan. Mutta heidän erityisyytensä oli siinä, että he olivat alastomina Jeesuksen edessä ja valmiita suureen elämänmuutokseen.

Joskus mietimme miksei meidän aikanamme tapahdu ihmeitä. Uskon itse, että ihmeitä tapahtuu paljon mutta oman asenteemme vuoksi niitä ei tapahdu meille. Ne katoavat järkeilyyn ja epäuskoon sekä siihen, ettemme osaa ottaa niitä vastaan tai pyytää niitä. Me koemme paljon erilaisia sattumuksia, parantumisia, onnenpotkuja, jotka saattavat jopa ylittää evankeliumissakin esitetyt ihmeet, mutta ne eivät ole meille ihmeitä vaan sattumaa. Oleellista ihmeessä on se, että ymmärrämme tuon lahjan olevan Jumalan pelastavaa johdatusta. Olisiko Talvisodan ihmeestä tullut jotakin suurempaa, jos olisimme ymmärtäneet sen tapahtumat Jumalan suojeluksena ja johdatuksena, en tiedä. Oleellista on kysyä, että miten se muutti elämäämme, herättikö se sydämemme ylistämään Herraa?

Olisiko sairauden jatkuminen koitunut noiden yhdeksän miehen pelastukseksi? Vaikka miehet kokivat parantumisen ja he saivat käytännössä kaiken menettämänsä takaisin, niin silti jotakin keskeistä puuttui. Heidän sielunsa ei herännyt vaan jatkoi untaan. Ihmeellä ei kuitenkaan olisi toivottua vaikutusta, koska ihmisen kääntymistä se ei ainakaan takaa. Mutta täsmälleen päinvastaistakin on käynyt.  Kreetan Haniasta on kotoisin yksi viimeisimmistä pyhistämme, NikeforosSpitaalinen (1890-1964) joka sairasti koko elämänsä spitaalia eli lepraa eli Hansonin tautia. Tuo sairaus ei estänyt hänen kilvoitteluaan vaan pikemminkin teki siitä entistä otollisempaa. Sen vuoksi häntä on verrattu vanhurskaaseen Jobiin, joka kiitti Herraa kaikesta mitä oli saanut ja kokenut.
  

Uskosi on sinut pelastanut. Mitä kiitollisuus on?

Kiitollisuuden ydin on siinä, että ymmärrämme Jumalan tulleen ihmiseksi rakkaudesta meitä kohtaan. Hän on voittanut ristinkuolemallaan kuoleman ja antanut meille iankaikkisen elämän. Millään muulla ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Siitä syntyy kiitoksemme ja tarkoituksemme tässä elämässä.

Kiitollisuus on Jumalan rakkauden sisäistämistä kun ymmärrämme kuinka armollinen ja kärsivällinen Herra on ollut meitä kohtaan.  Se on kiitollisuutta omasta olemassolostamme ja kaiken kauneuden näkemisestä luomakunnassamme. Kiitollisuutta turvallisuudesta, hyvinvoinnista, taiteesta, kulttuurista, jne.  Kiitollisuutta vanhemmistamme, sukulaisista, ystävistä. Kiitollisuutta tästäkin kirkosta ja tästä eukaristiasta.

Kiitollisuus on asenne omaan elämään. Olla kiitollinen, siitä mitä meillä nyt on ja tunne siitä, etten yksinkertaisesti tarvitse enempää. Minun elämäni ei muutu paremmaksi eikä onnellisemmaksi vaikka saisinkin jotakin lisää itselleni. Minulla on kaikki mitä minä tarvitsen ja kaikki on nyt hyvin. Minä en tule saamaan lisää onnea vaikka jotakin saisin lisää. Kaikki riippuu nyt vain siitä ymmärränkö tämän asian ja sisäistänkö sen. Tyytymättömälle mikään ei riitä.

Kiitollisuus on pysähtymistä ja oman tilanteen hahmottamista ja ymmärtämistä. Ei kannata elää elämää lyhyellä tähtäimellä päivästä toiseen vaan pyrkiä näkemään elämä kokonaisuutena, johon kuuluu onnistumisia ja epäonnistumisia. Tämän näkeminen edellyttää hiljentämistä, hiljentymistä ja pysähtymistä, muuten kaikki lipuu ohitsemme.


Kiitollisuus kertoo myös nöyryydestä. Minä en pärjää yksin vaan tarvitsen sinun apuasi omassa elämässäni. Minä olen riippuvainen toisesta ihmisestä ja ennen kaikkea Jumalasta. Kiitollisuus on myös toisinpäin ajateltuna sitä, että teemme lähimmäisemme osalliseksi saamastamme lahjasta. Me jaamme sen hänen kanssaan ilman, että menettäisin itse mitään tästä.

Syvin kiitollisuuden aihe on siinä, kuinka synnitön ja puhdas Jumala ottaa vastaan syvästi itsensä tahraaman syntisen. Ja kun hän ottaa vastaan tämän syntisen, hän parantaa hänet ja lähettää takaisin terveenä ja kaiken anteeksi saaneena. Tätä Kristus itse asiassa teko koko ajan kun hän mm. aterioi syntisten parissa.


Kiitos siitäkin, mistä en osaa kiittää!

Kiitämmekö Jumalaa vain sellaisista asioista, joita itse olemme halunneet ja josta koemme olevan hyötyä meille? Manipuloimmeko mieltämme kiittämällä Jumalaa? Hyvä, että Jumala huomasi että minä todellakin tarvitsin sitä asuntoa ja että hän huomasi antaa sen minulle! Siinä tapauksessa olemme kovin kaukana Jumalan tuntemisesta. Kiittäessämme me ikäänkuin kerromme Jumalalle, että hän on nyt toiminut oikein ja tässä kiitos asiasta. Kiitämme Jumalaa siitä, että hän täytti meidän tahtomme.

Emme kiitä vain hyvästä vaan jokaisesta vastoinkäymisestä joka tulee osaksemme. Me emme tiedä mikä meille loppujen lopuksi on hyväksi ja Jumala on ainoa joka näkee elämämme kehdosta hautaan tietäen mikä on meille hyväksi. Monet ongelmat ovat kääntyneet meille siunaukseksi jos osaamme ymmärtää ne oikein. Erehdyksemme saattavat kasvattaa meissä nöyryyttä. Epäonnistumiset taas kasvattaa luottamustamme Jumalaan.

Parannusihme antaa näille miehille mahdollisuuden päästä eroon synnin kahleista ja siten me voimme samaistua heihin omien syntiemme määrässä. Vaikka synti on halvaannuttanut meidät, se ei ole tehnyt meitä kokonaan toimintakyvyttömiksi. Tämän vuoksi me tarvitsemme katumuksen sakramenttia.  Katumuksella me ilmaisemme Jumalalle sen että me haluamme kääntää elämämme oikeaan suuntaan, pois pahasta ja siihen, että me tarvitsemme ihmettä syntivelkamme tyhjäksi tekemiseen.

Millä lailla kiitokseni olisi otollinen Jumalalle? En kuvittele, että lahjan saaminen johtuu minun hyvyydestäni, koska minä en ole tehnyt maailmassa mitään hyvää. Kaikki hyvä on Jumalan lahjaa meille ja tarkoitettu siihen, että me olisimme hyviä toisiamme kohtaan. Otollinen kiitos Jumalalle on myös sitä, että me jaamme tuon kiitoksen ystäviemme kanssa ja annamme kaiken kunnian siitä Jumalalle. Otollinen kiitos Jumalalle muuttaa meidän elämämme.

Ainoa hyvä asia, jonka synti saa aikaan meissä on tieto siitä, että me tarvitsemme muutosta. Meidän elämämme valinnat luovat tarinan ja tarinan kohokohta on aina muutos juonessa. Millaisen tarinan meidän oma elämämme synnyttää jälkeläistemme muistoissa? Toivottavasti se syntyy valittamisen ja murehtimiseen sijaan kiitoksesta joka johtaa meidät ymmärtämään Jumalan kaitselmuksen elämässämme.

1 kommentti: