Yleinen pappeus ja yhteinen seurakuntamme

Suomalainen yhteiskuntamme muuttuu nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Nokian puhelinosuus myytiin ulkomaille, metsäteollisuus ei ole kuin muisto entisestä ja laivateollisuus on suurissa vaikeuksissa. Nämä rakennemuutokset pakottavat muuttamaan miettimään yhteiskuntaamme uusiksi. Monet kunnat ovat jo aloittaneet palveluiden ja toimintojensa uudelleen mitoittamisen ja irtisanomisia on luvassa paljon lähivuosina. Samoin myös seurakunnat ovat hyvin riippuvaisia suuryhtiöiden menestymisestä yhteisöverojen ja irtisanottujen työntekijöiden kautta. 

Paikalliset seurakunnat ovat jo supistaneet toimintaansa paljon mutta lisää on tulevaisuudessa tulossa. Tällä hetkellä yritetään keskittyä vain ydintoimintoihin ja yhä suurempi vastuu on siirtymässä tavalliselle seurakuntalaiselle. Tämä on hyvä asia, koska se tuo meitä entistä lähemmäs varhaiskirkon tapaa toimia ja se vastuuttaa meitä elämään kirkkomme opetusta. Emme ole enää passiivisia vastaanottajia vaan aktiivisia toimijoita. 

Olen varma, että tulevaisuuden suuri muutos on nyt käynnissä. Voisiko sähköinen ja sosiaalinen media auttaa meitä tässä uudessa tilanteessa, ja voisiko se itse asiassa auttaa meitä ymmärtämään koko kristinuskoa uudella tavalla? 

Isä Mikael Sundkvist kirjoitti viimeisimmässä Analogissa pyhäkkökeskeisyydestä. Isä Mikael nostaa hallinnollisen seurakunnan rinnalle paikalliset kirkot, joiden ympärille rakentuvat eukaristiset yhteisöt. Tämä on varmasti jo nyt nykyinen tapa ajatella osallistumista seurakunnissa. Toisaalta samaan aikaan on nähtävissä se, ettei seurakuntarajat sido kirkossa kävijöitä. Ihmiset vierailevat eri seurakuntien kirkoissa ja ovat valmiita menemään kauemmaksikin praasniekoille ja ehtoolliselle. Voisiko tämän pohjalta nähdä myös uusia tapoja siihen, kuinka eukaristinen yhteisö muodostuu?

Kolme pappeuden määritelmää

Ortodoksinen kirkko on tähän mennessä ollut hyvin pappisvetoinen yhteisö. Tämä varmaankin liittyy käsitykseemme pappeudesta, joka tulkitaan melko eri tavalla kuin luterilaisuudessa. Luterilaisessa kirkossa maallikkopappeutta on viety jo niin pitkälle että maallikko voi ottaa myös katumuksen vastaan toiselta seurakuntalaiselta ja siihen liittyvä anteeksianto on silloin myös pätevä. Mutta ortodoksinen kirkkokin antaa suuren arvon myös yleiselle pappeudelle vaikka harvoin siitä puhummekin.

Kallistos Ware totesi artikkelissaan Royal Priesthood and Ministerial Priesthood seuraavaa. Kirkossamme on vain yksi pappi, Kristus. Samaan aikaan jokainen ortodoksi omaa itsessään Jumalan kuvana pappeuden. Kolmanneksi, osa meistä on vihitty papeiksi, hoitamaan pappeuden sakramenttia. Jokainen näistä kolmesta väittämistä on totta ja perusteltavissa niin Raamatun kuin ortodoksisen kirkon teologiankin kautta. Mutta osaammeko ja ymmärrämmekö käyttää tätä lahjaa kirkossamme? Diakoniassa tähän on jo päästy ja jonkinlaisia askeleita on otettu myös maallikkojumalanpalveluksissa.

Sosiaalisen media: jakaminen ja osallisuus

Etenkin sosiaalisessa mediassa jakaminen on ollut pitkään päivän sana. Ihmiset jakavat kokemuksiaan ja luovat tämän kautta yhteisöllisyyden tunnetta. Kirkkomme on aina ollut luonteeltaan yhteisöllinen. Suurin arvo jumalanpalveluksessa syntyy siitä, että koemme asioita yhdessä ja jaamme sen armon, jonka Jumala Pyhän Hengen kautta vuodattaa päällemme.

Tämä vaikuttaa myös kirkkomme pelastuskäsitykseen. Kirkkomme opetuksen mukaan kukaan ei pelastu yksinään vaan me pelastumme yhdessä tai sitten emme. Tertullianus (k. 230) kiteytti tämän toteamalla: Unus Christianus, nullus Christianus, ihminen ei yksinään voi olla kristitty. Toisin sanoen me pelastumme toisen ihmisen kautta, emme yksinämme. Me emme siis omaa itsessämme pelastusta vaan pelastus jaetaan toisen ihmisen kanssa.

Myös osallistuminen ja osallisuus kuuluvat tämän päivän tapaan ajatella ihmisenä olemista. Me luomme kristillistä todellisuutta yhdessä ja itse, sen sijaan, että odotamme kaiken tulevan meille ylhäältä annettuna. Ortodoksi.net on tehnyt hienoa työtä ortodoksisen uskomme popularisoinnissa ja hyvän ja oikean tiedon levittämisessä. Wikipedia-alustalle rakennetussa sivustossa on erityisenä etuna ennen kaikkea se, että se on yhteisöllinen ja jokainen kirkon jäsen voi kantaa oman talenttinsa kirkon hyväksi.

Internet antaa todella paljon vaihtoehtoja niin seurakunnille kuin yksittäisille jäsenillekin. Kirkkokuntamme elää murrosvaihetta etenkin internetin ja uusien medioiden käyttöönotossa. Moni meistä on tottunut maailmaan, joka on verkossa, mutta hyvin paljon meillä on edelleen ihmisiä, jotka ovat vasta myöhemmällä iällä alkaneet elää internet-maailmassa. Ja tämä näkyy mm. eri seurakuntien nettisivuilla ja niiden hyväksikäyttämisessä.

Seurakuntalaiset seurakunnan rakentajina

Monesti odotamme seurakunnan järjestävän meille asioita mutta voisimmeko myös itse olla ideoimassa tapahtumia? Olen itse hyvin kangistunut kaavoihin ja seuraavat ehdotukseni kaikki ovat kuulleet jo ennenkin mutta kerron ne esimerkkeinä. Seurakuntalaiset voisivat loistavasti järjestää oman seurakuntansa puitteissa runsaasti erilaisia tapahtumia, joissa ihmiset voisivat jakaa omaa ortodoksisuuttaan muiden seurakuntalaisten kanssa. Lastenleirit, perheleirit, nuorten illat, toimintapiirit, erilaiset tapahtumat ja riehat, näyttelyt, vierailut ja tutustumiskäynnit.

Mutta kai nykyään voisi olla myös muutakin? Internet ja sosiaalinen media antaa meille huikeat mahdollisuudet tehdä asioita, joita parikymmentä vuotta sitten ei ollut mahdollista. Entä maallikkojumalanpalvelukset? Olisi varsin luontevaa ja ortodoksista lukea yhdessä aamuisin aamurukoukset ja toimittaa tyhjissä kirkoissamme myös ilman pappia akatistoksia, Jeesus-rukouspalveluksia ym. Ristisaattoja tehdään meidän aikanamme todella vähän. 

Viimeisimmässä Analogissa Jaakko Olkinuora esitti jumalanpalvelusten lisäämistä seurakunnissa ja ajatus on hyvä. Jottei kaikki olisi kiinni vain papistosta, niin tässä kohden erityisesti maallikkopalvleuksilla voisi olla paljon annettavaa. Yhdellä lukijalla ja kanttorilla/esilaulajalla päästään jo hyvin pitkälle.  

Mitä muuta?

Äiti Kristodulin blogissa kerrottiin v. 2008 yhteisestä Jeesuksen rukouksesta. Tämä on myös erittäin mielenkiintoinen tapa kerätä kirkkomme aktiivisia rukoilijoita ajallisesti yhteen. Toimiiko vastaava edelleen tai pitäisikö se herättää uudelleen henkiin? 

Olisi mielenkiintoista tutustua seurakuntaisen kirjoittamaan hengelliseen päiväkirjaan. Tämän lisäksi erilaisten hengellisten ja kirkollisten kokemusten jakaminen olisi mielenkiintoista. Tätä voisi tehdä myös valokuvaamisen kautta, kuten näissä kuvagallerioissa. Tässä Mikko Juneksen kuvakirjasto sekä Martti Malisen vastaava kokoelma . Näiden lisäksi meillä on monenlaisia muita taitoja, joita voisi hyödyntää myös lähimmäistemme auttamisessa ja diakoniatyössä.

Voisiko ikonimaalauksessa ja muuten visuaalisesti lahjakkaat ihmiset tehdä jotakin työtä seurakunnan tai uskonnon opetuksen elävöittämiseksi? Perinteisesti ikonimaalauspiirit ja näyttelyt ovat hyvä näyteikkuna kirkkomme elämään. Samoin kuin kirkkokuorot, jotka ovat tehneet esittelytyön lisäksi myös hyväntekeväisyyttä konserttien kautta.  ONL julkaisu kirkkomme ensimmäisen kuvakirjan liturgiasta, mutta lisää vastaavanlaisia mahtuisi paljon. Etenkin nettiversiona. 

Mikä tämä postaukseni tarkoitus on? Haluan, ettei seurakuntiemme toiminta olisi niin sidoksissa pelkästään papistoon tai seurakunnan työntekijöihin. Toisekseen haluan rohkaista ihmisiä tekemään asioita seurakunnassa ja siten löytää syvempi suhde omaan kristillisyyteen. Kolmanneksi haluan, että ihmiset miettivät tässä muuttuneessa maailmassa uudelleen mitä kristinusko ja ortodoksisuus ovat. Ydin ortodoksisuudessa tulee aina olemaan sama mutta ulkoiset muodot muuttuvat väkisinkin.