Kaksi kulkuetta

Käthe Kollwitz,
Mother with Dead Child, 1903

Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. 12 Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. 13 Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: "Älä itke." 14 Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" 15 Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.

16 Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi." 17 Tähän tapaan Jeesuksesta puhuttiin kohta joka puolella Juudeaa ja kaikkialla sen ympäristössä.

Kun kuuntelet evankeliumia, niin kannattaa aina kysyä kolme kysymystä: kehen kertomuksen henkilöön minun pitäisi samaistua, mitä tämä kertomus kertoo Jumalasta ja mikä on evankeliumin ilosanoma. Tämän lisäksi tässä nimenomaisessa evankeliumissa on joitakin symbolisia kuvia, jotka tosin vastaavat aivan todellisia asioita mutta niiden takana voidaan nähdä syvempikin merkitys.

Nainin kaupunki oli pieni kylä, jonka ohitse Jeesus oli kulkemassa riemuitsevan joukon saattamana. Heitä vastaan tulee ulos kaupungista surusaattue. Nämä kaksi vastakkaista kulkuetta kohtaavat kaupungin portilla - toisessa iloa, armoa, uudistusta ja toisessa kuolemaa, surua, huolta tulevaisuudesta. Väkijoukko oli tämän surullisen lesken tukena, kun hän oli saattamassa ainoaa poikaansa haudan lepoon.

Sureva kaupunki ei jättänyt leskeä yksin vaan osallistui hänen suruunsa. Pojan kantaminen saattueessa tarkoittaa esirukouksia, joita seurakuntalaiset läheistensä puolesta kantavat. Me kaikki, jotka olemme toistemme puolesta esirukouksia kantaneet, tiedämme, että Jumala vastaa rukoukseemme. Emme saa aina sellaista vastausta kuin toivoisimme vaan paremman. Paras vastaus rukoukseen on sellainen, joka auttaa meitä jatkamaan elämäämme kilvoitellen ja rukoillen.

Mikä sitten oli tämä seurue, joka tuli Jeesusta vastaan? Se on kirkkomme. Kirkossa me kannamme esirukouksia niin elävien kuin kuolleidenkin edestä. Kirkossa me jaamme ja kannamme yhdessä surumme, huolemme ja ilomme. Kirkossa me kannamme toisiamme yhteisen rukouksen avulla ja olemme samassa veneessä toistemme kanssa.

Kuka minä olen tässä evankeliumissa?

Usein evankeliumin kertomuksessa on henkilö, johon lukijan odotetaan samaistuvan. Evankeliumin tarkoitus ei ole jättää meitä kertomuksessa ulkopuolisiksi, vaan kutsua kuuntelemaan ja tulemaan mukaan. Mihin henkilöön lukijan olisi samaistuttava tässä evankeliumissa? Helposti säälimme tätä leskeä, joka oli synnin vuoksi menettänyt pelottavan paljon elämässään, aviomiehensä ja ainoan poikansa. Niiden molempien, joiden oli määrä pitää huolta perheen äidistä.

Mutta luulen, että me olemme tuo synteihinsä kuollut poika. Meitä Jumalalle kuolleita tuhlaajapoikia on paljon ja me nämä pojat tuottavat suurta hätää äideilleen, jotka pahimmassa tapauksessa ovat menettäneet myös puolisonsa. Vaikka poika ei enää rukousta tuokaan Jumalan eteen, niin äidin kantama esirukous poikansa puolesta voi saada aikaan paljon. Se voi vaikka herättää kuolleet eloon.

Ja kun rukous nousee sydämestä ja hädästä, niin Herra pelastaa hänen sielunsa ja elämänsä kuolemalta aivan kuten tutussa psalmissa lauletaan:

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. (Ps. 103: 2,4)

Tämän evankeliumin ilosanoma meille on se, että Jumala on voittanut synnin ja kuoleman. Tämä voitto koskee meitä jokaista kaikkina aikoina. Me juhlimme tätä voittoa joka sunnuntai liturgiassa kun muistamme Jumalan ihmiseksi tulemista, kuolemaa, hautaa ja ylösnousemista kolmantena päivänä.

Mitä tämä evankeliumi kertoo Jumalasta?

Tämä evankeliumi kertoo meille Jumalasta, joka on valmis vetämään meidät kuolemasta elämään. Sellaisesta Jumalasta joka tuntee myötätuntoa meitä kohtaan ja on luonamme hädän hetkellä. Hän ei välitä syntisyydestämme, vaan tulee luoksemme ja aterioi kanssamme.

Tämä evankeliumi puhuu myös Jumalasta, joka tuntee sääliä ihmistä kohtaan. Lasaruksen haudalla syvä liikutus valtasi Jeesuksen ja hän itki.  Kun Maria tuli Jeesuksen haudalle pääsiäisaamuna hän sanoi Marialle haudalla, älä itke. Ilmestyskirjassa hän kertoo, kuinka kaikki kyyneleet kuivataan. 

Se mihin Jumala koskee, muuttuu eläväksi, terveeksi, puhtaaksi ja oikeaksi. Meidän ei pidä asettaa syntisyyttämme esteeksi kirkkoon tulemiselle, koska vain syntisinä me olemme kelvollisia Jumalan edessä. Vasta kun tämä sureva joukko tapasi Jeesuksen, he saivat jälleen maistaa elämää. Eikä Herra lakkaa tekemästä tätä samaa tänäkään päivänä. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset ja teki heistä ihmisten kalastajia. Apostolit eivät vetäneet enää elämästä kuolemaan, vaan pelastivat ihmisen kuolemasta elämään.

On äärimmäisen tärkeää, että me osaamme tunnistaa itsemme tästä Raamatun kertomuksesta. Kun kuulemme liturgian antifonissa nuo sanat Kiitä sieluni, Herraa, muistakaamme kuinka olimme synnin kuolettamia ja Herra herätti meidät. Ja kun me olemme jälleen herätetyt elämään, niin kulkekaamme taas hänen jäljessään, koska se tie vie meidät ikuiseen elämään.

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. (Ps. 103: 2,4)