Jumalasta vieraantuneet

Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Se todellisuus, jossa Kristus kohtaa tämän ihmisen on toisenlainen kuin Hänen suhteensa opetuslapsiin. Tämä rikas nuorukainen käytännössä näyttää miten kaukana hän on elävästä Jumalasta. Hän on kuva meistä.

Jotakin on tullut hänen ja Jumalan väliin. Hän ei selvästikään tunnusta Kristusta Jumalaksi vaan pitää häntä pelkkänä rabbina, kiertävänä opettajana, jolla on monia seuraajia.

Hän kyllä noudattaa ulkoisesti lain kirjainta hyvinkin ansiokkaasti. Mutta ymmärtääkö hän lain tarkoitusta, miksi se on annettu ja mihin sen pitäisi johtaa.

Lain tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään Jumalan tahto ihmistä kohtaan ja viemään meidät Jumalan läheisyyteen. Jumala antoi lain Israelin kansalle heidän kovasydämisyytensä takia. Jotta he ymmärtäisivät käskyjä noudattaessaan, että lähimmäisen rakkaus on kaikki kaikessa. Laki annettiin, jotta Israelin kansa oppisi myötätuntoa, sääliä, armahtavaisuutta ja laupeutta.

Rikkaalta nuorukaiselta puuttui elävä usko, palava halu. Hän ei tuntenut Kristusta eikä Kristuksen jumalalliset sanat tehneet häneen riittävää vaikutusta. Siunaukseksi saatu hyvä toimeentulo ei koitunut hänen pelastuksekseen. Hän piti omanaan sitä, joka oli annettua lainaksi, hän piti itsellään sen millä olisi voinut helpottaa lähimmäisensä ahdinkoa. Rikkaan nuorukaisen pelastumisen esteeksi muodostui hänen omaisuutensa.

 

Opetuslasten suhde Kristukseen sen sijaan oli luonnollinen, vaikka he välillä epäilivätkin Jeesuksen opetusten ja kehotusten mielekkyyttä. Silti he seurasivat Kristusta, koska he luottavat Häneen. Ehkä tämä luottamus puuttui rikkaalta mieheltä.

 

Näiden kahden suhde on nyt polttopisteessä. Kummalla tavalla me itse suhtaudumme Vapahtajaamme? Noudatammeko kuuliaisesti vain lain käskyjä, paastoa, kristillisiä tapojamme vai pystymmekö me näkemään lain takana olevan rakkauden. Pystymmekö me kasvamaan lain yläpuolelle näkemään, ymmärtämään syvällisesti Jumalan tahdon. Pystymmekö me näkemään rakkauden säteet lain takaa. Tuleeko lähimmäisen rakkaudesta korkein lakimme, joka ylittää kaikki lain käskyt. Olemmeko valmiita antamaan enemmän kuin laki vaatii.

Lähimmäisen rakkaus kuvaa meidän elävää uskoamme ja sen palavuutta. Olemme valmiit antamaan itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun. Jos meillä on selkeä näköala elämämme merkityksestä ja tarkoituksesta, me kuulemme Jeesuksen pelastavat sanat ja lähdemme seuraamaan häntä ehdoitta.

Vaikkemme ole lähteneet vielä seuraamaan häntä, hän silti pyytää meitä uudelleen seuraamaan itseään ja että luottaisimme Hänen sanaansa, kuten opetuslapset tekivät.

Me emme tosiaankaan voi pelastua vain lakia noudattamalla, tämä on toistuva teema Jeesuksen opetuksessa. Me tarvitsemme Jumalan armoa, sillä meidän syntitaakkamme alla mahdotonta pelastua. Me emme pysty hyvittämään pahoja tekojamme, koska niiden määrä ylittää voimavaramme. Meidän on pyydettävä mahdotonta Jumalalta, sillä Hänelle kaikki on mahdollista. Pyytää anteeksiantoa, johon emme ole edes oikeutettuja.

Silloin me tulemme otollisiksi sille, että meille mahdoton pelastus voikin olla mahdollinen. Meidän on annettava Jumalalle tilaisuus pelastaa meidät. Kunhan vain pyydämme, niin me saamme, kun olemme valmiita päästämään irti siitä, mikä on tullut minun ja Jumalan väliin.

Oven takana

Kristus nousi kuolleista!

Tämän evankeliumin osalta olen usein tuonut esille, että siinä meille esitetään kahdenlaista sokeutta, fyysistä ja hengellistä. Sokeana syntynyt mies siis edustaa fyysistä sokeutta, kun taas Jeesusta vastaan nousseet fariseukset taas edustavat hengellistä sokeutta.

Mutta kannattaa olla tarkkana siinä, ettemme kategorisoi näitä fariseuksia ryhmäksi, jota me voimme rauhassa paheksua ja arvostella. Silloin evankeliumin pointti menee kerta heitolla ohitse. Evankeliumin tarkoitus on toimia peilinä meidän edessämme. Löydämmekö me itsessämme nuo samat sanat ja asenteet, jonka heiltä kuulimme?

Harva meistä on fyysisesti sokea mutta hengellinen sokeus on osa meitä niin monella tapaa. Voimme olla sokeita Jumalan johdatukselle, vastustaa Häntä, olla kuuroja Hänen opetukselleen, sokeita lähimmäisemme hädälle ja tarpeille. Ehkemme näe tätä luomakunnan kauneutta ja sen tarvetta tulla suojelluksi. Voimme olla sokeita omien syntiemme suhteen ja sen vuoksi lankeamme arvostelemaan ja tuomitsemaan toisiamme.

 

Paradoksaalista tässä evankeliumissa on se, että Jumala kyllä pystyy antamaan sokealle näön mutta fariseusten kovasydämisyydelle hän ei voi mitään. Toki hän voisi mutta se olisi ihmisen vapautta vastaan. Hyvä uutinen on se, että ihminen voi parantua hengellisestä sokeudesta helpostikin. Tästä Raamatussa on monia kertomuksia. 

 

Tänä keväänä moni meistä on jäänyt kirkon ovien ulkopuolelle. Me kaikki, joille jumalanpalveluksiin osallistuminen oli itsestään selvyys. Miksi?

Ehkä olemme tämän karanteenin aikana harjoittaneet itsetutkiskelua. Oliko jumalanpalvelus meille itsestään selvyys. Olemmeko kirkossa ehkä antaneet rukousten soljua ohi korviemme? Olemmeko olleet sokeita sen aarteen edessä, joka edessämme aina oli? Ehkemme ole ottaneet koskaan parannuskehotuksia tosissamme?

Moni meistä jäi kirkon ovien taakse. Siksi moni meistä kokee tuskaa, kun tuntuu, että yhteys kirkkoon alkaa heikkenemään. Onko nyt vaarana, että suljetut ovet vieraannuttavat meidät seurakuntayhteydestä?

Me emme ole ensimmäisiä emmekä ainoita uskovia, jotka kohtaavat suljetut ovet.

Tämä teema on yllättävän yleinen evankeliumissa. Me muistamme varmasti vertauksen taivaallisesta häähuoneesta, jonka ulkopuolelle olen jäänyt. Suuren viikon eksapostilariossa me laulamme:

Minä näen, oi Vapahtajani, sinun häämajasi kaunistettuna mutta minulla ei ole vaatetta siihen sisälle mennäkseni. Valista, oi Valonantaja, minun sieluni puku ja pelasta minut.

Sama suljettujen ovien tematiikka näkyy myös kertomuksessa viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitseestä, jotka odottivat ylkää. Kun Ylkä yöllä saapui, sisälle pääsivät vain ne, jotka olivat varautuneet Yljän tulemiseen. Opetuslapset pelkäsivät Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ja kokoontuivat lukittujen ovien takana.

 

Me elämme nyt pääsiäisen juhlan aikaa ja luimme jotain lupaavaa muutama viikko sitten. Muistatteko, miten mirhantuojanaiset tulivat haudalle, jonka edestä kivi oli vieritetty pois. Tämä on myös se, jota mekin palavasti odotamme.

Näin aikoina Jumala tulee lähelle. Olkamme siis kärsivällisiä ja toiveikkaita, vahvoja uskossamme. Olkaamme samalla myös korva herkkänä kuulemaan mitä hän meille hiljaisuudessa kuiskaa. Kuiskauksen me voimme vain kuulla, kun hiljennymme ja odotamme.

Kolkuttakaa, niin teille avataan. Pyytäkää, niin teille annetaan. Jumala tahtoo, että me kaikessa käännymme Hänen puoleen.

Ehkä tämän epidemian tarkoitus on opettaa meille kärsivällisyyttä, tilaisuus osoittaa uskoamme. Pitämään huolta toisistamme ja katsomaan toistemme perään. Varmasti Hän haluaisi tehdä jotakin, meidän kauttamme.

Pyydä siis Jumalalta kestävyyttä, lohtua, uskoa, luottamusta ja ennen kaikkea varjelusta. Jumala kyllä vastaa pyyntöihimme aivan kuin Hän itse sanoo.

Entä elämä koronan jälkeen, millainen jälki meihin jää tämän seurauksena? Muuttuiko mikään vai palaammeko vanhoille urillemme. Tätä jokaisen myös kannattaa miettiä kun hiljalleen mietimme myös koronan jälkeistä aikaa.

Kristus nousi kuolleista!

Hiljaa ja kärsivällisesti odottaen

Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 

Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» 

Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. 

Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.

Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Kristus nousi kuolleista!

38 vuoden odotus. Yksinäisyys, minulla ei ole ketään. Miten suurta kärsivällisyyttä mies osoitti odotuksellaan mutta toisaalta, oliko hänelle vaihtoehtoja? Elämä valui hänen sormiensa läpi kuin hiekka.

Monesti me haluamme luoda merkityksiä omaan elämämme, toteuttaa kaikki suunnitelmamme ja rakentaa jotain. Meillä on tahto ja haluamme toteuttaa ne asiat, joita haluamme.

Mutta mietimmekö me sitä, että kaikella voi myös olla tarkoituksensa, että Jumala johdattaa tiettyjä tapahtumia ja hetkiä meidän elämäämme? Tämä halvaantunut mies kohtasi tuskassaan lopulta Jumalan, joka muutti hänen elämänsä suuntaa. Kavereita ja läheisistä ei ollut auttamaan tässä muutoksessa vaan hänen piti vain odottaa ja olla kärsivällinen.

Kuinka monesti hän varmasti epäili Jumalan johdatusta, mietti kaiken mielettömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta…

Me olemme tänä keväänä olleet uuden edessä. Tiedämme syvimmässämme, että pelastuksen lähde on kirkossa ja pyhissä sakramenteissa.

Entä kun pelastava lähde on suljettu? Entä kun me emme pääsekään kirkkoon. Tuleeko meille olo, josta psalmin kirjoittaja kertoo, Herran on kääntänyt pois kasvonsa. Entä jos me emme pääse sinne vaikka haluaisimme? Meidän on helppo asettua tuon miehen asemaan, vaikka oma odotus aikamme onkin vasta reilu kuukausi.

Epidemioita on ollut aina, kautta historian. Ne ovat olleet ihmiskunnalle välillä hyvin tuhoisia. Mutta ne saavat ihmisen pysähtymään ja hiljenemään suuremman edessä. Me kykenemme moneen asiaan mutta tämän epidemian edessä me olemme lähes voimattomia. Me kykenemme hillitsemään sen leviämistä mutta tuskin me voitamme sitä kokonaan.

Kaikella on tarkoituksensa. Myös sillä, ettemme pääse tänään osallistumaan liturgiaan.

Ehkä on niin että meidät asetetaan tuon halvaantuneen miehen asemaan. Nyt mekin odotamme.

Ehkä olemme pitäneet oikeuttamme osallistua Herran pyhään ehtoolliseen itsestään selvyytenä. Kuinka syvästi me koemme katumuksen ja rukouksen ennen ehtoollista. Valmistaudummeko me aidosti kohtaamaan Herramme pyhässä Ehtoollisessa

Ehkä me olemme antaneet liturgian rukousten ja sanoman mennä vain ohi korviemme kerta toisensa jälkeen.

Kaikella on siis tarkoituksensa ja tämä elämän aikana Jumalan kaitselmus meille salaisuudeksi. Samaan aikaan kun murehdimme, olisi syytä muistaa miten solidaarisuus, lähimmäisen rakkaus ja keskinäinen huolenpito on kasvanut. Nyt meillä on pysyvä mahdollisuus arvopohjan muutokseen, nähdä asiat uudella tavalla.  Mikä lopulta on tärkeää, mihin me haluamme jatkossa keskittyä kun tämä epidemia on ohitse.

Toivon, että tämän koronaepidemian myötä me opimme arvostamaan elämän kauniin yksinkertaisia asioita. Opimme miettimään omaa suhdettamme Jumalaan. Kirkon julistamaa mysteeriä lihaksi tulleesta ja kuoleman voittaneesta Jumalasta. Olemassaolomme syvintä tarkoitusta. Tälläkin epidemia on osa suurta Jumalan suunnitelmaan meidän kaikkien pelastukseksi.

Kristus nousi kuolleista!