Liiton juhla

21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. 22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." 24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".

Vuoden ensimmäisenä päivänä kirkkomme muistelee Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärileikkausta ja nimenantamista. Juhlan troparissa korostetaan sitä, kuinka lihaksitullut Jumalan Sana oli kuuliainen laille ja noudatti tässäkin Kaikkivaltiaan Jumalan tekemää liittoa Aabrahamin kanssa. 

  

Varhaiskristityt pohtivat ympärileikkauksen merkitystä ihmisen ja Jumalan välisen liiton merkkinä mutta pian he ymmärsivät olevansa aivan uuden aikakauden edessä. He eivät enää olleet juutalaisia vaan kristittyjä. Tässä kohden erityisen tärkeään rooliin nousi apostoli Paavalin opetus ympärileikkausta vastaan. Kuten tiedämme, ympärileikkausta ei enää vaadittu kristityiltä vaan kaste oli se toimitus, jolla tultiin Kristuksen kirkon jäseniksi.

Mikä on se liitto sitten, josta me puhumme: olemmeko me myös jonkun liiton alaisia? Ensinäkin, Raamattu koostuu kahdesta kirjakokoelmasta, Vanhasta ja Uudesta testamentista. Raamattu on meidän liittomme Jumalan kanssa: kun me olemme kuuliaisia Herramme opetukselle, pidämme hänen käskynsä, me olemme Jumalan kansaa ja hän pitää meistä huolta. 

Jumala on tehnyt kanssamme liiton hänen Pojassaan ja sen merkkinä meillä on tänä päivänä Herran pyhä ehtoollinen. Viimeisillä ehtoollisella Kristus teki kanssamme uuden liiton: Tämä on minun vereni, se uuden liiton veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi. 

***

Mistä liitossa on lopulta kysymys? Me emme ole eläneet Jumalan käskyjen mukaan, olemme langenneet syntiin ja rikkoneet Jumalaa vastaan. Me olemme vastuussa teoistamme ja jokainen väärä teko Jumalan edessä pitää sovittaa ja hyvittää. Meidän syntiemme määrä on vain niin suuri, ettemme me kykene sovittamaan tai korvaamaan syntiemme määrää. Sen vuoksi Jumala antoi ainoan poikansa ristiinaulittavaksi, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja meillä olisi iankaikkinen elämä.

Liitto merkitsee rauhaa ja luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Liitto on meille ikäänkuin Elämän lanka: jos me olemme yhteydessä Jumalaan, meillä on elämä mutta jos liittomme hänen kanssaan rikotaan me olemme kuoleman omat.

Kahdeksantena päivänä myös Jeesukselle annettiin nimi. Miten nimi liittyy tähän juhlaan? Nimi on vanhastaan merkinnyt tarkoituksen antamista ja olennon olemuksen paljastamista. Niinpä Joosef antaa pojalleen nimeksi Jeesus joka merkitsee pelastajaa. Tämän vuoksi me voimme myös pitää tätä juhlaa Jeesuksen nimen juhlana ja silloin mieleemme tulee Jeesuksen rukous, johon me voimme turvata. On sinänsä mielenkiintoista, että kun Aabraham teki tämän liiton Jumalan kanssa, niin myös hänen nimensä muuttui Aabramista Aabrahamiksi.

 

Me olemme myös itse saaneet kasteessa nimen, joka yhdistää meidät taivaalliseen esirukoilijaamme. Se merkitsee meille pelastuksen päivää, sillä se paljastaa meissä olevan mahdollisuuden kasvaa pyhäksi ihmiseksi. 

Juhlaan liittyy myös lupauksen täyttyminen. Vanhurskas Simeon oli saanut Jumalalta lupauksen, ettei hän kuole ennen kuin on nähnyt tulevan messiaan. Juhlassa tuo lupaus täyttyy ja kuulemme vanhurskaan Simeonin suusta tutun rukouksen: Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään niin kuin olet luvannut. 

***

On tärkeää, että mekin pyrimme elämässämme noudattamaan kaikin tavoin Jumalan tahtoa ja lakia. - Olemaan uskollisia hänelle ja pyrkimään kaikessa miettimään mikä voisi olla Jumalan tahto. Vanhurskaan Simeonin tavoin mekin olemme saaneet lupauksen: hänen uskolliset palvelijansa tulevat saamaan palkinnon, kun hän palaa kunniassaan ja kirkkaudessaan. Sen vuoksi on hyvin mielekästä, että me ymmärrämme kaikkien näiden tapahtumien koskevan myös meitä tässä hetkessä. 

Luomakunnan päivänä: kiitosuhri

Tämä kirkkovuotemme ensimmäinen päivä on pyhitetty luomakunnalle. Uusi pelastuksen vuosi on alkanut ja tulevat kuukaudet tulevat olemaan meille armon täyteisiä kunhan vain käännyimme ja turvaamme elämässämme Jumalan hyvyyteen. Tänään puhumme kiittämisestä ja uhraamisesta, jotka ovat hyvin olennainen osa tätä luomakunnan päivää.

Sinä toit minut tähän elämään kuin ihastuttavaan paratiisiin. Olemme nähneet sinisen taivaan, joka soi lintujen laulusta, olemme kuunnelleet metsän rauhoittavaa huminaa ja vesien suloista solinaa, olemme maistaneet makeita, tuoksuvia hedelmiä ja täyteläistä hunajaa. Kuinka hyvä on olla luonasi maan päällä, ilo olla vieraanasi. Kiitosakatistoksen toinen iikossi

Olin viikonloppuna Porin tiistaiseuran järjestämällä perheleirillä Merikarvialla. Meren rannalle oli tullut mukavasti perheitä mukaan ja vietimme aurinkoisen viikonlopun aikaa yhdessä viettäen. Lauantaina toimitimme kiitosakatistoksen eli akatistoksen luomakunnalle. Meren äärellä, auringon välkkyessä rantapuiden takaa ja Herramme ristiä katsellen tuo palvelus oli ainutlaatuinen. Toki luonnonhelmassa toimitetuissa palveluksessa on aina jotain ihmeellisen aitoa, välitöntä ja puhdasta, koska silloin me koemme ja näemme luonnon sellaisena kuin se meille annetaan. Aamulla jatkoimme liturgialla ja vedenpyhityksellä.

Nämä kaikki kolme palvelusta ovat hyvin luontokeskeisiä. Akatistos on pelkkää kiitosta kaikesta, mitä me näemme ja koemme, ja siinä puetaan sanoiksi Jumalan huolenpito ihmiskunnasta. Liturgia on kiitosuhria koko luomakunnan puolesta ja tuon palveluksen kautta koemme kuinka synti ja kuolema on kukistettu ja elämä on saanut voiton Kristuksessa. Vedenpyhitys jatkaa liturgian voittosanoman julistamista ja siinä saamme itsellemme pyhää vettä juomista ja vihmomista varten, jotta pyhittäisimme kaiken elämässämme olevan Jumalalle.


Uhraamisen teema

Kiitoksen ja pyhittämisen perusta  on alttarissa ja uhraamisessa. Uhraamisella on  erilaisia merkityksiä mutta suurin omalta kannaltamme on jakaminen ja kiitoksen osoittaminen kaikesta, mitä me olemme saaneet. Uhraaminen on sitä, että me rakennamme alttarin, otamme jotakin kallisarvoista ja Pyhän Hengen avuksihuutamisen kautta, me pyhitämme tuon lahjan Jumalalle. Sinun omaasi, sinun omistaisi, me sinulle uhraamme, kaiken tähden, kaiken edestä!

Tämä papillinen työ tarkoittaa erottamista ja jakamista. Me otamme eroon maailmasta, kohotamme sen ja omistamme sen Luojallemme. Sen vuoksi tuo uhrattava asia myös jaetaan meidän kaikkien kesken ja se muodostaa pelastavan siteen jokaisen siihen osallistuvan välille.

Suurin tehtävämme tässä luomakunnassa on papillinen. Ottaa luonnosta ja kohottaa se kiitoksena Luojallemme kaikesta. Ylevin muoto tästä on Herran pyhä ehtoollinen, jossa me otamme viljaa ja viinipuun antia, valmistamme ne omien kättemme kautta ja uhraamme ne kiitoksella Jumalalle. Sitä on eukaristia. Kun Kristuksen kirkastumisjuhlassa siunaamme maan satoa, kyse on myös samasta asiasta.

Valtias Herra, meidän Jumalamme, joka olet käskenyt jokaisen tuoda Sinulle uhrinaan Sinun omaasi Sinun omastasi, ja annat vastalahjaksi iankaikkista hyvääsi; Sinä, joka suopeasti vastaanotit leskeltä hänen voimiensa mukaisen uhrin, ota nytkin vastaan palvelijasi (nimi) esiin kantama lahja ja katso se arvolliseksi katoamattomaan aarteistoosi. Ja anna hänen (heidän) ja hänen omiensa runsaasti nauttia myös ajallista hyvää. Rukous uutishedelmiä tuotaessa

Parhaimmillaan ja aidoimmillaan uhri merkitsee sitä, että me luovumme ja tingimme omastamme, jotta voimme antaa Jumalalle kiitoksen hänen hyvyydestään. Emme anna sekundaa vaan parasta, jota meillä on. Se opettaa meille hyvällä tavalla luopumista, varoittaa meitä kiintymyksen vaarasta ja auttaa meitä huomioimaan omia lähimmäisiämme.

 Tämä uhraaminen kulkee punaisena lankana läpi Raamatun. Muistamme kuinka monissa eri kohdin autuaat ja pyhät ihmiset ovat rakentaneet alttarin ja uhranneet Jumalalle kiitosuhria hyvyyden tähden. Kain ja Abel toivat kumpikin oman uhrinsa, siitä mitä he olivat työllään saaneet aikaan. Kun Nooalle selvisi, että tulva oli ohitse, hän luonnollisesti kiitti Jumalaa ja rakensi alttarin uhriaan varten.(1. Moos. 8:20)

Aabrahamin uhri on koko Raamatussa vertaansa vailla, samoin kuin hänen uskollisuutensa, kun hän oli valmis uhraamaan tekemällään alttarilla ainoan poikansa Jumalalle. Myöhemmin Mooses sai erityiset ohjeet erilaisten uhrien toimittamiseen ja kuningas Daavid puhuu soveliaasta uhrista Jumalalle, joka ei välttämättä olekaan polttouhri vaan otollinen asenne Jumalaa kohtaan (Ps. 51). Profeetta Jesajan kertoo, kuinka valittu kansa on langennut niin moniin synteihin, että heidän uhrinsakin haisee Jumalan edessä (Jes. 1:13). Uudessa testamentissa tämä uhri saavuttaa äärimmäisen muotonsa rakkauden syvyyden tähden ja koko uhrikäsityksemme mullistuu.


Muistaminen

Uhraaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että muistamme Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, jota me olemme saaneet. Muistamisella on hyvin suuri merkitys Raamatussa ja koko suhteemme Jumalaa rakentuu pitkälti muistamiselle. Liturgiassa käytetään paljon aikaa siihen, että muistamme jumalan pelastustekoja ja kertaamme, kuinka Hän on monien eri tapahtumien kautta osoittanut hyvyyttään ihmiskuntaa kohtaan. Ja jotta me muistaisimme nuo teot ja ottaisimme vaarin hänen kutsutaan... Lopulta me uhraamme kiitosuhrin Jumalalle, koska hän on osoittanut meille niin suurta rakkautta ja haluaa edelleen jatkaa hyvyyttään meitä kohtaan.

Ja antaessamme tuon uhrin, me saamme suurimman lahjan, mitä voimme kuvitella: elämän, yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän Jumalan rakkaudessa. Katsoessamme taaksepäin, me voimme ymmärtää, kuinka hyvää huolta meistä pidetään jatkossakin, jos vain turvaamme Kristukseen!

Kiitosuhrin antaminen ei koske vain kirkon papistoa, vaan jokaista kirkon jäsentä.  Eikä tämäkään vielä kerro kaikkea: liturgiaan ei osallistu pelkästään koko seurakunta vaan salaisella tavalla koko luomakunta, koko näkyvä ja näkymätön maailma. Täynnä on taivas ja maa sinun ylistystäsi! Kiitosuhri on jotakin, joka annetaan meidän jokaisen tähden ja meidän jokaisen puolesta.

Siksi tämän muistamisen päähuomio on siinä, että me olemme uskollisia ja osoitamme uskollisuuttamme uhraamalla. Meidän olemassaolomme riippuu Jumalan armosta ja hyvyydestä ja jos me rikomme tämän liiton olemalla uskottomia, me menetämme oleellisen osan ihmisyyttämme. Me olemme enkelien lailla ylistäviä olentoja ja jos me pidämme mielessämme suuren armon, joka osaksemme on tullut Kristuksen lihaksitulemisessa, me voimme uskoa myös silloin pelastuvamme. Jos siis olemme uskollisia tälle liitolle.


Kirkkaus ja pyhyys tämän kaiken takana

Luomiskertomuksessa kerrotaan kuinka Jumala loi kaiken kuudessa päivässä ja hän loi maailman hyväksi. Ihmiselle annettiin jo alussa erityinen tehtävä tässä paikassa, kun hänet asetettiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Tänäkin päivänä tämä työmme jatkuu, me saamme maasta elämällemme tarpeellisen juoman ja ravinnon mutta meidän pitää myös huolehtia tästä maasta, joka ravitsee meidät.

Luomakunta on rakkauden osoitus. Maailma ei ole olemassa sattumalta vaan se on luotu ihmiselle asuinpaikaksi. Luomakunta ei myöskään ollut olemassa ennalta jonkinlaisena luvattuna maana, jonka ihmiset sitten ottivat haltuunsa Jumalan käskystä. Tämä maa luotiin meitä varten ja se on pyhä.

Kun Mooses näki palavan pensaan, Herra käski häntä: Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä (2. Moos. 3:1-6).

Kun Jaakob kävi yölevolle Betelissä, hän heräsi äkisti ja huudahti: Kuinka pelottavan pyhä tämä paikka onkaan! Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti. (1. Moos. 28: 17).

Kun Pietari kohtasi Kristuksessa luomattoman valkeuden, hän heittäytyi maahan yhdessä Johanneksen ja Jaakobin kanssa. He saivat nähdä Jumalan kirkkauden, joka oli tuleva tämän luomakunnan osaksi.

Näitä pyhyyden kokemuksia on muitakin Raamatussa ja ne kertovat meille jotakin hyvin olennaista tästä luomakunnastamme. Vaikka me uhraamme, olemme uskollisia ja osoitamme rakkauttamme sanoillamme ja teoillamme, me tulemme aina tietämään, että se on kuin pisara meressä verrattuna Jumalan rakkauteen meitä kohtaan. Tänään luomakunnan päivänä, meidän on muistettava olla avoimia ja vastaanottavia tämän pyhyyden ympäröiminä. Herra on meidän kanssamme hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan!