Paluu Jeesuksen rukoukseen

Tänään haluan jakaa kanssanne aarteen, jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa Jeesuksen rukoukseksi. Tutustuin itse tähän rukoukseen Uuden-Valamon luostarissa 80-luvulla, jossa olin talkootyöntekijänä. Uuteen Valamoon se oli aikanaan tullut Vanhan Valamon luostarista. Tämä perinne on elänyt kautta vuosisatojen vahvana kirkossamme ja sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt siitä lohtua ja vahvistusta vaikeina aikoina. Tiedän kokemuksesta, että tämä rukous on muuttanut monen ihmisen elämän.

Rukous kuuluu näin: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!"

Raamatullinen peruste tälle rukoussäännölle löytyy Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Tessalonikalaisille, jossa hän kehottaa meitä rukoilemaan lakkaamatta. Jeesuksen nimeen turvautuminen taas on tuttua meille evankeliumeista, joissa moni avuntarvitsija lähestyi Jeesusta armahdusta hakien. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan kahdesta rukoilijasta, publikaanista ja fariseuksesta, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseuksen rukous oli pöyhkeilevää itsekehua, kun hän kiitteli Jumalaa siitä, ettei ollut samanlainen syntinen kuin toiset. Publikaanin rukous taas oli nöyrä: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Tämä rukous oli yksinkertaisuudessaan otollinen Herralle ja niin hän poistui temppelistä vanhurskaana.


Tätä lyhyttä rukoushuokausta voi alkuun lukea ääneen sellaisessa yksinäisyydessä, jossa on helppo sulkea maailman ärsykkeet ympäriltään. Rukouksessa on oleellista keskittyminen, hengellinen hiljentyminen ja katseen kääntäminen sisimpäänsä. Sitä harjoitetaan yksinäisyydessä Jeesuksen ohjeen mukaisesti: "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut." (Matt. 6:6)

Jatkossa rukousta voi toistaa ajatuksissaan päivän mittaan mitä tahansa askarta onkaan tekemässä. Tätä varten moni rukoilija pitää ranteessaan rukousnauhaa, jossa on solmuja. Solmuja siirretään etusormen ja peukalon välissä jokaisen huokauksen jälkeen ja kun nauha on käyty läpi, se aloitetaan uudelleen. Rukousnauhan etu on siinä, että se auttaa rytmittämään rukousta ja keskittymään siihen. Samalla se muistuttaa meitä rukouksesta, kun olemme tekemässä jotakin muuta.

Varhainen luostariliike otti rukousmeditaation pian omakseen. Erityiseen kukoistukseen se nousi 1000-luvulla Athosvuorella, jossa syntyi hesykastinen liike. Hesykhija tarkoittaa hiljaisuutta ja kaiken huomion kiinnittämistä Jeesuksen nimeen. Jeesuksen rukous levisi nopeasti Venäjälle, jossa rukouskilvoitus tuli erityisen tunnetuksi Vaeltajan kertomusten kautta. Se kertoo perheensä menettäneestä miehestä, joka lähti etsimään vastausta siihen, mitä Paavali tarkoitti todetessaan Rukoilkaa lakkaamatta. Tämä tuntematon vaeltaja löysikin Jeesuksen rukouksen ja se mullisti hänen elämänsä. Tämä kirja löytyy monesta kirjastosta nimellä "Vaeltajan kertomukset".

Tänä päivänä tämä vanha perinne jatkuu seurakunnissamme. Eri puolilla Suomea järjestetään Jeesuksen rukous -jumalanpalveluksia, joissa toistetaan satoja kertoja tätä lyhyttä rukousta. Tämä rukouspalvelus toimitetaan ilman pappia ja usein näissä jumalanpalveluksissa istutaan. Tunnelma palveluksessa on hyvin harras ja keskittynyt.

Säännöllisesti harjoitettuna tämä rukous siirtyy huulilta mieleen ja mielestä lopulta sydämeen. Tämä on rukouksen täydellisin muoto, koska silloin hengityksemme ja sydämenlyöntimme sykkivät tätä rukousta ja se muuttuu hiljalleen lakkaamattomaksi rukoukseksi. Sen vuoksi sitä kutsutaan myös sydämen rukoukseksi.

Joku voisi kritisoida tätä rukousta turhaksi ja tyhjäksi hokemiseksi. Mikäli rukoukseen ei keskity, tämä todellakin on ongelma eikä silloin rukouksesta ole hyötyä. Jokainen sana sisältää monen monia merkityksiä ja siksi on tärkeää, että syvennymme sen sanoihin ja tutkimme niitä mielessämme. Kantava voima tässä rukouksessa on toistuva katumisen teema, joka tietenkin on olennainen osa uskoamme.

***

Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!

Onko Jeesuksen rukouksen lukeminen pelkkää synkistelyä kirkkaassa päivän valossa? Olen itse kokenut monia koskettavia hetkiä, kun olen katsellut luonnon kauneutta ja toistanut Jeesuksen rukousta. Silloin voi hyvin konkreettisesti nähdä armon kaikkialla luomakunnassa ja nähdä miten Jumala on armahtanut ihmiskuntaa monin eri tavoin.

Rukouksen alkuosassa me tunnustamme Kristuksen Herraksemme ja tunnustamme, että hän on lihaksitullut Jumalan Sana. Me tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksemme ja hänen nimessään me pyydämme armahdusta. Hän on tullut etsimään syntisiä ja hän auttaa jokaista joka kääntyy hänen puoleensa.

Toisessa osassa me ilmaisemme oman syntisyytemme ja avuntarpeemme. Tuo avuksihuuto kumpuaa synnin tahraamasta elämästämme ja siitä meidät voi pelastaa vain Jumalan armo.

Sana armahda yhdistää rukouksen kaksi osaa toisiinsa, aivan samalla tavalla kuin rukous yhdistää säälivän ja ihmisiärakastavan Jumalan synninkierteessä elävään ihmiseen.

Armahda minua syntistä! Pyytämällä hänen armahdustaan, me saamme avun taisteluumme syntiä ja pahuutta vastaan. Kun tunnustamme avuntarpeemme Luojamme edessä, meidät saatetaan muutoksen tielle. Me emme kykene kätkemään omaa alastomuuttamme hänen edessään, koska pyhyys karkottaa pimeyden ja paljastaa vajavaisuutemme. Vain tuntiessamme itsemme nälkäiseksi, janoiseksi, murheelliseksi, me voimme olla otollisia Jumalan armolle. Ja Jumalan armo tulee aina olemaan suurempi kuin syntiemme paljous. Pelastuksen kaipaaminen saa täyttymyksen mutta itsetyytyväisyys karkottaa armon luotamme.

Sen vuoksi Jeesuksen rukous avaa silmämme näkemään Jumalan loputtoman laupeuden meitä syntisiä kohtaan. Me voimme nähdä tämän armon välkehtivässä vedessä, pölyhiukkasten tanssissa ja kuulla sen lasten naurussa. Voimme tuntea sen tuulen huminassa, auringon lämmössä ja aaltojen loiskeessa. Pyhien ihmisten elämässä erityistä on se, kuinka he kykenevät luomakunnan kautta aistimaan Jumalan rakkauden koko luomakuntaa kohtaan.

Valtavan hädän keskellä tämä rukous on kohonnut palavana mieleeni, kun tuska on ahdistanut mieltäni. Jeesuksen rukouksen voima näkyy siinä, kuinka me kohtaamme maailman pahuuden, joka päivittäin tunkeutuu elämäämme. Samalla kun katselemme kaikkia hirveyksiä tässä maailmassa, tuo rukous antaa myös näkökulman koko ihmiskunnan yhteiseen kärsimykseen.

Tätä kärsimystä katselleessamme tuo rukous kertoo meille, kuinka Jumala on Kristuksen ristinkuoleman kautta voittanut maailman. Vain hänen avullaan me voimme saada merkityksen omalle kärsimyksellemme ja löytää toivon epätoivon keskellä. Lukiessamme mielessämme tuota rukousta me voimme kuulla hiljaisen kuiskauksen: minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.


Teksti on alunperin tehty radiohartautta varten. 

Millaisia kokemuksia sinulla on Jeesuksen rukouksesta? Kauan olet harjoittaut sitä ja miten se on vaikuttanut elämääsi? Jätä viesti kommenttiosioon!

Viisi askelta mystiseen elämään

Varhaiset hengelliset ja lähes mystiset kokemukset lapsuudesta elävät edelleen vahvana mielessäni. Osa kokemuksista liittyy suoraan kirkkomme jumalanpalveluksiin mutta sain myös vahvoja elämyksiä erityisesti Hermann Hessen kirjoista Demian sekä Siddharta. Niiden pelkistetty, lähes askeettinen ja yksinkertainen maailmankuva tekivät minuun vahvan hengellisen vaikutuksen. Kiinnostuin nuorena myös Pekka Ervastin teosofiasta ja luin monia hänen pieniä kirjasiaan paikallisessa kirjastossa. Samaan aikaan olin kiinnostunut myös shamanismista ja Carlos Castanedasta.

Mutta kristinuskossa oli jotakin hyvin erityistä suhteessa kaikkeen muuhun. Se ei ole vain henkistä ja tuonpuoleista vaan hyvin vahvasti tässä todellisuudessa olevaa ja konkreettista. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset olivat hyvin tärkeässä osassa tätä hengellistä heräämistä ja koin vahvoja uskonnollisia kokemuksia etenkin osallistuessani liturgiaan kotikirkossani. Palveluksessa ei sinänsä kai ollut ulkoisesti mitään poikkeavaa mutta usein etenkin lapsilla on aikakausia, jolloin he ovat erityisen avoimia ja herkkiä ottamaan vastaan ja kokemaan hengellisiä ilmiöitä.

Valamon luostarissa tutustuin ensi kertaa Jeesuksen rukoukseen ja tunsin kuinka se avasi salaisen hengellisen maailman. Rukouksen toistaminen ja hengityksen sitominen sen rytmiin tuntuivat täyttävän koko elämän. Tämä ei ollut kuitenkaan vielä oikea aika aloittaa todellista kilvoitusta. Vielä kerran ennen teologian opintoja harkitsin hetken aikaa uskontotiedettä mutta teologia vei voiton ja muut saivat jäädä. Ajattelin jo tuolloin että olennaista hengellisessä elämässä ei ole vain tutkia asioita vaan lähteä itse matkaan.

Vaikka meillä elämässämme on erilaisia herkkyyskausia, me voimme myös herkistää itsemme kokemaan jumalallisia asioita. Sopivat virikkeet avaavat meille tien mystiseen maailman, jonne ei astuta kerta rytinällä vaan kaikki tapahtuu hiljaa ja hitaasti rakentaen, päivä kerrallaan ja rukous kerrallaan.

Jälkikäteen miettiessäni kaikkea tapahtunutta löydän viisi asiaa, jotka johdattivat minua hengen maailmaan. Ne paljastivat minulle mystisen maailman todellisuuden ja auttoivat minua paremmin ymmärtämään oman elämäni tarkoitusta ja Jumalan suurta suunnitelmaa koko maailman kaikkeudessa. Kaiken tämän tarkoitus kai oli oppia tuntemaan Jumala paremmin ja kasvaa rakkaudessa häneen. Kunnia Jumalalle tälle tielle johdattamisesta!

1) Rukous

Rukoile säännöllisesti, harjoita erityisesti Jeesuksen rukousta. Pyri pitämään Jumala mielessäsi koko ajan kaikissa päivän hetkissä ja toista Jeesuksen rukousta. Hesykastisessa perinteessä puhutaan rukouksen ja hengityksen samanaikaisuudesta - samalla lailla kun hengitämme koko elämämme ajan, pitäisi meidän myös pitää Jeesuksen rukouksen sanat huulillamme.

Ihanne on se, että rukous sanoineen, asenteineen ja ajatuksineen täyttää päivämme. Harva meistä kykenee rukoilemaan lakkaamatta mutta Jumala on hyvä pitää mielessä koko ajan. Tässä mielessä rukous on omaa puhettani omalle itselleni. Päivän mittaan kannattaa muistaa rukouspyyntöjämme, kerrata Jeesuksen rukousta ja siunata itseään ristinmerkillä. Pyydä Jumalaa siunaamaan kaikki toimesi ja tee kaikki hänen kunniakseen.

Mutta ennen kaikkea rukous on puhetta Jumalalle. Hän kuulee rukouksesi ja vastaa siihen, jos se on sinulle pelastukseksi. Rukouksessa ei pidä painostaa Jumalaa, esittää hänelle omia haluamisiamme, kertoa hänelle asioita, joita hän jo tietää tai neuvoa häntä. Rukous osoittaa meille oman paikkamme Jumalan palvelijoina ja herättää meissä katumuksen ja halun täyttää Hänen tahtoaan.

Rukous kertoo, mistä tulet ja minne olet menossa. Kaikki tekstit eivät välttämättä tunnu kertovan sinun elämästäsi mutta ennen pitkää huomaat, että ne asiat ovat sinussa vaikka et ole huomannutkaan. Me olemme monesti kovin sokeita, sille millaisia me oikeasti olemme emmekä helpolla huomaa vikoja ja puutteitamme.

Rukous on ovemme hengellisten maailmaan. Mutta se on samalla ainoa tapa jolle me voimme suojautua kiusaajaa vastaan ja taistella himoja vastaan jotka ajavat meidät kauas kaikesta hyvästä. Rukous on kuin sota-asu, se pitää pukea päälle ennen taistelua, myöhäistä silloin kun taistelu on jo alkanut. Opettele siis turvautumaan Jeesuksen nimeen silloin kun olet vielä turvassa eikä pahempaa ole tapahtunut.

2) Hiljentyminen

Meille jokaiselle on varattu tehtävä tässä maailmassa. Tämä tehtävä on meille usein kuitenkin jäänyt hämäräksi, jos emme ymmärrä Hänen suurempaa suunnitelmaansa.

Emme voi kuulla Jumalan kutsua, jos häly täyttää jatkuvasti elämämme. Me tuskin koskaan saamme nauttia täydellisestä hiljaisuudesta, sillä meitä ympäröi jatkuvasti jokin ääni. Kellon tikitys, ilmastoinnin humina, kolahduksen, narinat, liikenne. Monet asiat vaativat huomiotamme ja meidän reaktioitamme: työelämä, tuttavat, puhelin, sähköposti, tietyn kelloon aikaan tapahtuvat asiat... Aina tavoitettavissa ja saatavilla.

Kerran kuuntelin Lapissa lähes täydellistä hiljaisuutta. Se oli häkellyttävää ja ihmeellistä. Oli syksyinen yö ja istuin kuistilla enkä kuullut käytännössä mitään. Oli vain musta yö, tähtitaivas ja oma hengitykseni. Tuntui, että olin yksin koko maailmassa mutta samalla aikaa koko maailma oli tässä läsnä edessäni. Se oli melkein mystinen kokemus.

Ortodoksisen hengen elämän ydin on hiljaisuudessa, hesykhiassa. Hiljaisuudessa me voimme kohdata itsemme ja Jumalan. Minusta olisi hyvä, että jumalanpalveluksissa hyödynnettäisiin hiljaisuutta enemmän osana rukousta, kuten esim paastoliturgiassa tai Jeesuksen rukouksessa.

Hiljaisuus ei merkitse vain ulkoista hiljaisuutta vaan myös sisäisen keskustelimme vaimentamista ja sen korvaamista lakkaamattomalla rukouksella. Tämä on todella vaativa harjoitus ja siinä helposti menee vuosikausia ellei -kymmeniä. Kaksi apua tähän kuitenkin olen löytänyt, työntekeminen ja rukousnauha. Rukousnauha on pelkästään ulkoinen apuväline mutta olen itse huomannut, että se auttaa paljon keskittymisessä erityisesti Jeesuksen rukoukseen. Joutilaisuuden korvaava työnteko pitää myös turhat ja vahingolliset ajatukset loitolla.

Meitä auttaa paljon myös se, että suljemme kotonamme kaikki äänilähteet. Hiljaisuuden tärkein asia on se, että silloin kuulet oman mielesi puhetta ja ääntä. Millaista ääntä ja keskustelua kuulet, sellainen sinä olet. Hiljaisuus voi aluksi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta mutta siitä oppii nauttimaan hyvin nopeasti. Mielen negatiivista puhetta ei kannata pelästyä, sillä sitä on helppo lähteä muokkaamaan ja tervehdyttämään, etenkin alkuvaiheessa.

Ensi askel on oman suun puheen vaientamista. Mieti mitä aiot sanoa ja ennen kuin sanot mitään, mitä onko se tarpeellista, hyödyllistä, parantavaa ja hyvää. Erityisesti kannattaa lopettaa turhanpuhuminen ja juoruilu. Kun tässä onnistuu edes pikkuisen, pääsee nopeasti jyvälle siitä, mitä hengellinen elämä on. Seuraava askel on vaientaa omat tuomitsevat ajatukset.

Mielessä helposti syntyy tuomitsevia ajatuksia mutta alkuun, vaikene. Ensi alkuun älä kiinnitä niihin huomiota, vaan jatka eteenpäin aivan kuin et olisi kuullutkaan sitä. Myöhemmin mieti tarkkaan, miksi sinä haluat tuomita vaikka itse olet syntisistä ensimmäinen ja suurin anteeksisaanut tässä maailmassa. Tuomitsemisen sijaan siunaa joka kerta, vaikka olisitkin jo ehtinyt tuomita. Kiitä Jumalaa tästä ihmisestä, siitä, että hän tulee luoksesi opettamaan sinulle jotakin sellaista, jota et vielä ymmärrä ja pyydä anteeksi tuomitsemistasi.

3) Armahtaminen

Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Armahtava ihminen kaipaa luonnostaan rakastavaa Jumalaa, joka on kaiken armollisuuden lähde. Samalla tavalla me tulemme Jumalan kaltaisistasi, kun opettelemme armahtamaan lähimmäisiämme. Jumala paljastaa itsensä sellaisille jotka kaipaavat hänen läheisyyttään ja jotka uskoen lähestyvät häntä.

Miksi armahtaminen on sitten olennaista? Siksi että ilman sitä me emme kykene aidosti katumaan ja löytämään armoa Jumalan edessä. Katumus, kääntyminen, palaaminen ja uusi elämä on ensimmäinen askel. Jos tämän jätämme tekemättä, kaikki myöhempikin on turhaa.

Me emme myöskään opi tuntemaan armahtavaa ja rakastavaa Jumala ellemme opettele taivaan valtakunnan sääntöjä ja lakeja. Sitä yhteistä kieltä, jota taivaassa puhutaan. Se on rakastamista ja anteeksiantamista.

Anteeksiantamisessa ja -pyytämisessä on vähintään kaksi tärkeää hengellistä ulottuvuutta. Ensimmäinen on hyvin käytännöllinen ja se merkitsee sitä, että me opimme sopimaan ja opimme katumaan. Katuminen on itsemme näkemistä sellaisina kuin todella olemme, se on itseemme menemistä. Kun tämän ymmärrämme me huomaamme seuraavan asian eli sen kuinka nöyryys ja herkkyys enenee meissä ja sieluumme kehittyy paikka jossa on tilaa Jumalalle.

Pyydä ja anna anteeksi monta kertaa päivässä. Ellet kykene armahtamaan, älä tuomitse ja vaikene. Suurin este meidän itsemme ja Jumalan välillä on sopimattomat asiat lähimmäistemme kanssa.

4) Maailman kokeminen hengellisin silmin

Ikonit näyttävät meille häivähdyksen hengellisestä maailmasta. Kaunis rukous voi työstää mieltämme koko päivän ja saada meissä aikaan hyvää muutosta. Kirkkoveisu, jonka kuulimme kirkossa, jää soimaan korvaamme ja pian tapailemme psalmin sanoja kävellessämme kaupungilla. Ehkä liturgiasta jää itu mieleemme ja teemme hyvän työn toiselle ihmiselle.

Herran pyhä ehtoollinen on se Herran rukouksen mainitsema jokapäiväinen leipämme, jota me tarvitsemme. Valmistaudu ehtoolliselle aina huolella paastoamalla edellisenä iltana ja lue ehtoolliselle valmistavat rukoukset. Elämä on parhaimmillaan kaiken näkemistä liturgiasta käsin ja Jumalan rakkauden havaitsemista elämässämme. Kaikella on alkusyy, tarkoitus ja päämäärä. Jokaisella valinnallamme on merkitystä ja vie meidät joko lähemmäs tai kauemmas Jumalaa.

Koko maailma on Jumalan rakkauden ilmentymää. Meille on annettu monia mahdollisuuksia osoittaa tätä samaa jumalallista rakkautta lähimmäiselle, mutta harvoin niin teemme. Sen vuoksi usein elämässä käykin päinvastoin. Sen vuoksi me näemme päivittäin kollektiivisen lankeemuksen seurauksia. Sodat, nälänhädät, sairauksien leviäminen, terrorismi, kuvaavat ihmisen raakuutta ja epäuskoamme Jumalaan.

On monesti sanottu, etenkin Suomessa, että luonto on Jumalan toinen evankeliumi. Tämä on totta niin kauan kun pääpaino on kirkon evankeliumissa ja ymmärrämme luomakunnan suhteessa Raamattuun. Me näemme luonnossa Jumalan luomistyöstä ja tarkkailemalla tätä kaikkea me voimme nauttia sen kauneudesta ja ehkä ymmärtää paremmin oman paikkamme tässä maailmassa.

Luonnossa tapahtuva kiertokulku on ja harmonia ovat meidän elämämme esikuvaa ja ne opettavat meille tämän maailman väliaikaisuutta. Nyt syksyllä puun lehdet kellastuvan ja ne pudottavat lehtensä. Samalla tavalla myös elämämme menee vääjäämättä kohti kuolemaa ja me joudumme joka päivä antamaan osan lehdistämme ja maahan pudottuaan ne kuolevat. Kevät on Suuren paaston ja Pääsiäisen aikaa ja kertoo keille uuden elämän synnystä.

Kaikella, mitä tapahtuu, on tarkoituksensa. Maailman tarkoitus ei ole palvella meitä vaan kasvattaa meistä Jumalan valtakunnan asukkaita. Siihen me tarvitsemme nöyryyttä, kuuliaisuutta ja kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja rakkautta. Sitä meille vastoinkäymiset opettavat. Älä kapinoi ja nurise kun Jumala tarjoaa sinulle mahdollisuutta kasvaa.

5) Rakasta elämää ja muista kuolemaa!

Ihmisen elinaika on hämmästyttävän lyhyt. Etenkin jos vertaamme tätä elämää iankaikkiseen elämään. Silti vain harva käyttää tämän elämänsä siihen, että valmistaisi sieluaan pelastusta varten. Me menemme mieluummin testaamaan härkiämme, katsomaan ostamaamme maatilkkua. Kyselemme rikkaina miehinä, kuinka voisimme pelastua ja rakennamme suurempaa varastoa, jonne voisi varastoida ylimenevän satomme. Vertailemme itseämme toisiimme kuin fariseus publikaaniin.

Jos kristinusko pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, se olisi rakkaus. Eikä mikään muu rakkaus kuin sellainen, joka on valmis lähtemään meistä itsestämme uhrautumaan toisen puolesta, vuodattamaan oman verensä, ja antaman kaiken anteeksi ilman ehtoja. Pelkästä rakkaudesta. Ja tämä rakkaus on valmis antaman kaiken ja tämä kaiken antaminen osoittautuu niin suureksi, että se voittaa kuoleman käsittämättömän vallan. On erikoista, että meidän kykymme tuntea Jumala on sidottu pelkästään rakkauteen. Jumalan voi oppia tuntemaan vain rakastamalla.

Kristus käski meitä ristin sunnuntain evankeliumissa kadottamaan elämämme, jotta me pelastaisimme sen. Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että elämää pitäisi rakastaa? En usko. Elämä on Jumalan antama lahja meille, joka kertoo Pyhän Kolminaisuuden ylitse vuotavasta rakkaudesta. Siksi meidän elämällämmekin on suuri tarkoitus: löytää rukouksen ja kilvoitukseen kautta tie pelastukseen.

Hengen maailma on merkinnyt minulle elämänpituista matkaa, jolta ei ole ollut paluuta. Kun kerran on aistinut mitä tämän näkyvän todellisuuden toisella puolella, on vaikea tyytyä vain tähän todellisuuteen. Väitän, että se on ainoa todella olemassa oleva todellisuus. Tämä todellisuus, jossa me elämme, on pelkkää heijastusta tuosta tosimaailmasta.

Pimeys ja valkeus sisällämme

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. 24 Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. 25 Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. 26 Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' 27 Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

28 "Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' 29 Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' 30 Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

31 "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. 32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. 33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' 34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi." (Matt. 18:23-35)


- Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?

Onkohan tämä ensimmäinen ja viimeinen kysymys ennen kuin joudumme kadotukseen? Mitä vastaamme? Kyllähän me yritimme, emme aina ehtineet, mutta kun...


Helvetti, paikka jossa ei anneta anteeksi

Häivähdys paratiisia tuodaan keskellemme ja edessämme on hyvän ja pahan tiedon  puu. - Minä armahdan sinua kaikesta tässä synnin maailmassa ja saat nauttia elämästäsi vapaana ja anteeksisaaneena. Mutta muista tämä. Saat katuessasi anteeksi kaiken, jopa sellaisen jota et voisi kuvitellakaan saavasi anteeksi. Ainoa asia joka sinun pitää muistaa tämän lahjan saatuasi, on se, että sinäkin vuorostasi annat anteeksi, jos vain se on mahdollista.

Eikä aikaakaan kun ihminen ojentaa käden ja tarttuu kiellettyyn hedelmään.

Me tiedämme periaatteen - meille mitataan samalla mitalla, jolla mekin toisillemme mittaamme. Me pyydämme Herran rukouksessa antamaan meille anteeksi samalla tavalla kuin mekin annamme anteeksi. Tähän nojaa koko idea saada armahdusta ja syntiemme anteeksiantoa, mutta miksi me sisäistämme niin heikosti tämän asian? Luulemmeko velkamme olevan kovin vähäisiä, että selviämme niistä maksamalla?  Ellemme ymmärrä, että velkamme hukuttavat meidät, me olemme tuhon omia. Tässä pelissä meillä on häviäjän kortit.

Tässä evankeliumissa armahdetusta palvelijasta tulee armoa saamaton palvelija. Kaksinkerroin: hän ei armahda eikä häntä armahdeta. Tuomio ei tule heti, mu tta miten pitkälle hänellä on armon aikaa ja mahdollisuus korjata virheensä? Aikaa on hänen kuolemaansa asti mutta hänen aikansa täyttyikin nopeasti eikä sen jälkeen kortteja voinut enää vaihtaa. Silloin hänen oma velkansa lankesi maksettavaksi täysimääräisenä.

Meidän anteeksiantamattomuus tulee olemaan meidän tuomiomme.

Juuri nämä teot tekevät kauniista luomakunnastamme maan päällisen helvetin. Me kunnioitamme marttyyreita, mutta jos kohtaamme itse vääryyttä me kiroamme, haluamme oikeudenmukaisuutta ja kostamme kohtaamamme vääryyden. Vaikka me saisimmekin osaksemme suurta laupeutta, me emme osoita laupeutta lähimmäisillemme. Näin me luomme todellisuutta, joka on hyvin pelottava. Se on kuin jäävuori, joka kasvaa pinnan alla. Me luomme helvettiä omilla teoillamme, sanoillamme ja valinnoillamme. Osaamme olla anteeksiantamattomia, julmia, kovasydämisiä, kylmiä ja sellainenhan tuo vaivan paikka on. Ei meitä tuomita sinne vaan me itse luomme sen ympärillemme.

Sen vuoksi luulen, että helvetti on vankila, jossa me olemme niin kauan kunnes velkamme on maksettu. Ja tämä vankilahan oli sisältäpäin lukittu. Se on kuin nyrkki, joka pitää sisällään kolikoita. Lopulta nuo kolikot omistavat tuon nyrkin ja koko käden, joka ei voi muuta tehdä kuin pitää niistä kiinni. Loppujen lopuksi tuo velka, jota me emme anna anteeksi, omistaa meidät. Me pääsemme sieltä pois, kunhan opimme rakastamaan ja antamaan anteeksi.


 Kaksi maailmaa armottomassa palvelijassa

Moni meistä elää kaksoiselämää, kuten tämä armoton palvelijakin. Kuninkaan edessä hän oli hyvä palvelija mutta palattuaan kaupungin hälyisille kaduille, hän muuttui saalistajaksi, jonka tähtäimessä oli voiton maksimointi. Hän ei armahtanut vaikka häntä armahdettiin. Kun hänet sitten tuotiin takaisin julman tekonsa jälkeen kuninkaan eteen, hän muisti kaiken: mistä oli lähtenyt, mitä oli luvannut ja mihin oli sitoutunut.

Yksi suuri vaara hengellisessä elämässä on se, että me rakennamme sieluumme pyhäkön, jonka aitaamme huolella. Siinä maailmassa me rakastamme, annamme anteeksi ja saamme anteeksi. Meidät armahdetaan ja me rukoilemme jopa vihamiestemme puolesta. Mutta pian me poistuimme sieltä ja jätämme kaikki hyvät aikomuksemme, lupauksemme ja päämäärämme noiden aitojen sisälle. Me palaamme kaupungin hälyisille kaduille ja jätämme taaksemme kaiken hyvän ja oikean.

Elämme usein vuorotellen sekä hyvässä hengellisessä maailmassa ja salaisessa itsekkäässä yksityismaailmassa. Toisessa maailmassa tämä armoton palvelija sisäisti vahvasti hyvän elämän parametrit mutta toisessa maailmassa ne unohtuivat ja menettivät merkityksensä. Hän osasi pyytää armoa ja saikin sitä ylenpalttisesti, mutta seuraavana hetkenä hän muuttui sudeksi, joka oli riistää hengen työkaveriltaan.

Tämä kaksoismaailma synnyttää helvetin keskuuteemme. Kaksi maailmaa, kahdet säännöt. Meidän sisällämme saattaa olla kaksi maailmaa, hyvä ja paha sekoittuneina toisiinsa, oikea ja väärä, joita ei meinaa saada erotettua toisistaan. Me pystymme olemaan hyviä Kaikkivaltiaan ikonin edessä mutta kun nämä hetket menevät, me muutumme "tavallisiksi" maailmallisiksi ihmisiksi.

On väärin elää kahdessa maailmassa. Meidän on annettava koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun ja pyhitettävä jokainen elämämme pienikin soppi Jumalan tahdon mukaiseksi elämäksi. Rukoushetkien pyynnöt ja lupaukset ja sitoutumisemme kristilliseen elämään näkyvät jokaisessa sanassamme ja teossamme. Siksi meidän pitää noudattaa kaikkia hengelliseen elämänperiaatteita myös maailmallisessa elämässä. Tinkimättä ja ehdoitta.


Taito armahtaa

Meille on annettu mahdollisuus jättää tämä petollinen kaksoismaailma. Meidän vain pitää uskaltaa alkaa kaataa sitä muuria, joka näiden kahden maailman välillä on. Kun sovittelin perheväkivaltaa, kulissien kaataminen oli ensimmäinen tehtävä ennen kuin varsinainen sovittelu saattoi alkaa. Monet ihmiset pitivät kulisseja pystyssä viimeiseen asti. Jotkut eivät luopuneet niistä koskaan eikä ratkaisua konfliktiin siksi syntynyt.

Ylpeys ja kostonhalu ovat keskeiset syyt sille, ettemme anna anteeksi vaikka itse olemmekin saaneet anteeksi. Me olemme monesti pahan kierteessä - kostamme kärsimäämme pahaa toisillemme, koska uskomme sen helpottavan meidän oloamme ja uskomme antavamme opetuksen toisillemme.

Silti itsekin samaan syyllistyneensä, ihmettelen sitä, miksi me päädymme siihen vaihtoehtoon, ettemme anna anteeksi lähimmäisellemme ja tyydymme siihen, ettemme itsekään saa anteeksi? Miksi me emme käytä tätä periaatetta hyväksemme ja jaa sitä kautta iloa myös lähimmäisillemme? Tai toisinpäin sanottuna, kun me saamme itse anteeksi, niin miksi me emme jaa tätä armahduksen ja anteeksiannon ilosanomaa myös muille ihmisille?

Liian usein näyttää siltä, että anteeksianto ja armahtaminen kuuluvat minun ja Jumalan välille mutta minun ja lähimmäisen välillä noudatetaankin armon sijasta Hammurabin lakia. Me olemme lempeitä itsellemme ja pyydämme anteeksiantoa omille synneillemme mutta olemme liian usein julmia ja kovasydämisiä toiselle ihmiselle. Unohdamme omat heikkoutemme mutta muistamme lähimmäistemme virheet ja lipsahdukset. Me tuomitsemme, juoruamme, käännämme asiat toisen viaksi, arvostelemme, liioittelemme, jopa valehtelemme. Sielun vihollinen tekee taukoamatonta työtä parissamme ja meidät on helppo saada lankeamaan lyhytjänteisyytemme takia.

Vaikka me rikomme tätä anteeksisaamisen ja -antamisen periaatetta vastaan usein, meidän koko rukouselämämme nojaa sen varaan. Jos tarkastelee kirkkomme aamu- ja iltarukouksia anteeksiannon näkökulmasta, voit huomata miten täynnä ne ovat armahtamiseen liittyvää aineistoa, kaikki rakentuvat sen varaan. Ortodoksinen kilvoitteluelämä lähtee liikkeelle siitä, että me olemme syntiä tehneet ja tunnistamme sen itsessämme. Katumus avaa meille elämän hengellisessä maailmassa. Ilman synnintuntoa, anteeksipyytämistä ja katumusta me emme pääse edes aloittamaan kilvoittelua. Siksi on olennaista osata antaa anteeksi, uudelleen ja uudelleen, loputtomasti.


Kohti valoa ja lämpöä

P. Maria Pariisilainen (Harri Stafanoksen ikoni Porin kirkossa)

Miten tästä kahden maailman ongelmasta pääsee eroon? Pidä Herran nimeä aina mielessäsi. Rukoile lakkaamatta. Käytä tähän Jeesuksen rukousta. Se tuo pyhyydentunnon mieleemme ja estää sielun vihollisen toiminnan meidän kauttamme. Me tarvitsemme yhä uudelleen maailmassa muistutuksia pyhästä päämäärästämme jumaloitua.

Missä on velkansa saaneen miehen ilo? Missä on meidän anteeksisaaneiden ilo? Emmekö ole niin iloisia, että antaisimme anteeksi toisillemme. Synnyttääkö anteeksiantamus meissä kiitollisuuden velkaa? Kun me saamme tämän lahjan, liikuttaako se meitä niin paljon, että olemme valmiita armahtamaan samalla tavalla myös meidän velallisiamme? Minä tiedän, joskus tuo sisällämme asuvan mustan voiman valta on vain niin suuri. Se tuntuu imevän kaiken valon itseensä ja joudumme tietoisesti taistelemaan sitä vastaan ja kääntämään mielemme väkisin hyvän puolelle. Se kirvelee, mutta se on ainoa vaihtoehto.

Elämässä on mahdotonta olla kiitollinen Jumalalle ilman, että sitä kiitollisuutta osoittaa lähimmäiselle. Sellaista tilannetta ei voi olla, että meillä on Jumalan kanssa hyvät välit mutta olemme itse lähimmäiselle velkaa tai lähimmäinen on meille velkaa. Sen vuoksi meidän pitää yhä uudelleen vain pyrkiä sovintoon, kerta toisensa jälkeen ja antamaan anteeksi yhä suurempia asioita.

Koko ortodoksisuuden ydin on siinä, että meidät on luotu toistemme yhteyteen. Meillä on aina jonkinlainen suhde omaan itseemme, lähimmäiseemme ja Jumalaan. Oikeastaan koko elämämme lopputulos on se, miten me hoidamme näitä kolmea suhdetta. Yhtäkään niistä ei voi laiminlyödä kahden muun kustannuksella. Olennaista siinä on rakkaus: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi!

Mitä kaikkea sitten anteeksiantaminen ja armahtaminen tarkoittavat? Sitä, ettemme tuomitse, vaikka meillä olisikin mahdollisuus. Annamme vain anteeksi emmekä muistele kärsimäämme väärää vaan hukutamme nuo vääryydet anteeksiantoon ja ymmärrykseen. Opimme nöyrtymään ja olemaan kärsivällisiä. Taivaan valtakunta on vasta syntymässä ja edistämme sen kasvamista vain siten, että vahvistamme pyhän ilosanoman leviämistä.


Sinut on jo pelastettu

Kannattaa ottaa vaarin tästä evankeliumista ja tehdä asiat toisin kuin tämä palvelija. Ilosanoma nimittäin on se, että nyt me tiedämme mitä meidän ei pidä tehdä ja suunnanmuutos on mahdollista. Kristinuskon valtava armollisuus on siinä, että meillä on mahdollisuus syntien anteeksiantoon ja parannukseen. Kuvittele millainen resetointi julman palvelijan elämässä tehtiin. Kymmenen tuhannen talentit armahdus tarkoittaa kymmenen tuhannen työpäivän ansiota. Työtä velanmaksamiseksi hän olisi joutunut tekemään 300 vuotta mutta nyt hän sai kaiken anteeksi.

Myötätunto. Armahtaminen ja anteeksi antaminen osoittavat myötätunnon taitoa ja kykyä meidän sydämessämme. Ehkei palvelija tuntenut lainkaan isäntäänsä, sillä anteeksianto ei herättänyt hänessä sääliä toisia kohtaan. Hänelle anteeksianto ei liittynyt rakkauteen vaan bisnekseen. Hän päätti korjata perheensä elämän kertaheitolla hakemalla vielä rahat toiselta palvelijalta.

Joka sunnuntai edessämme on pelottava hetki, kun menemme ehtoolliselle. Huomaa, miten suurta anteeksiantoa sinulle tarjotaan. - Koko ihmiskunnan synnit anteeksi aina Aadamista tähän päivään ja ilman ehtoja. Oletko valmis menemään samoilla konsepteilla kirkosta ulos maailmaan antamaan anteeksi myös jokaiselle vastaantulijalle?

Meissä on vahvana jumalallinen henki eikä se hylkää meitä vaikka me sen itse hylkäisimmekin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja katumuksen kautta me voimme nollata kaiken aiemmin kokemamme. Tämä on kristinuskon yksi käänteentekevistä ajatuksista. Toisekseen kristinusko on ainoa uskonto, jossa armolla on niin valtava merkitys. Näiden kahden asian esimerkki on meille viisas ryöväri.

- Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?

Jaksatko vielä kantaa syntisi taakkaa vai haluaisitko luopua jo siitä? Anna anteeksi niin taakka otetaan selästäsi ja voit astua iankaikkiseen elämään.