Elämää suojeleva äitiys

Tulevana sunnuntaina kirkossamme muistetaan Nikean kirkolliskokouksen isien lisäksi myös äitejä. Muistamme heitä esirukouksissamme niin elävien kuin edesmenneidenkin osalta. 

Kirkkomme elää vahvasti äitiydestä.

Kirkon historiassa on monia äitejä jotka ovat jääneet elämään pyhien elämänkertoihin. Muistamme marttyyri Sofian ja hänen kolme lastaan. Hänen kärsimyshistoriansa liittyy nimenomaan äitiyteen. Eräs toinen äiti taas kasvatti lapsensa kovin esimerkillisesti, sillä monet heistä kanonisoitiin. Äiti oli nimeltään pyhä Makrina Vanhempi ja hänen lapsensa oli Basileios Vanhempi. Hänen lapsiaan taas olivat kuuluisa idän kirkon mystikko Gregorios Nyssalainen, suuri kirkkoisämme Basileios Suuri, Makrina Nuorempi ja Pietari Sebastinialainen.

Äitien rooli oli tärkeä myös silloin kun ortodoksisuus oli vaarassa kuihtua pois. Sanotaan että Neuvostoliitossa ortodoksisuus säilyi vain niiden naisten ansioista jotka vuodesta toiseen jatkoivat kirkon rukousperinnettä vaikka koko muu yhteiskunta oli hylännyt uskonsa. Kautta historian äideillä on myös ollut erityinen tehtävä uskonnonopetuksessa ja lasten kasvatuksessa.

Suurin kunnioittamamme pyhä on Jumalanäiti neitsyt Maria, jonka kunnioitus on keskeinen tunnuspiirre niin ortodoksisessa kuin katolisessa kirkossa. Molemmissa kirkkokunnissa myös kirkkoa on aina kutsuttu äidiksi, jonka suojasta me haemme turvaa. Tälle epiteetille on myös olemassa oma juhlansa, Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla (1.10).

Mutta Jumalansynnyttäjän erityinen asema ei ensi kädessä pohjaa siihen, että hän synnytti Vapahtajamme. Hänen erityinen asema kirkossamme liittyy Marian päivän tapahtumiin ja siihen hetkeen, kun hän antoi myönteisen vastauksen enkeli Gabrielille. - Katso minä olen Herrani palvelijatar. Tämä myönteinen vastaus aloitti pelastushistoriamme.

Ehkä samalla tavalla meidänkin on ymmärrettävä, ettei äitiys ole niinkään biologinen suhde vaan pikemminkin asenne elämää kohtaan. Se merkitsee huolenpitoa, hoivaamista, suojelua, sääliä, myötätuntoa. Ja tänäkin päivänä, me voimme vastata myönteisesti Jumalan kutsuun osoittamalla näitä samoja hyveitä toisillemme. Sen vuoksi äitiys ja vanhemmuus ovat jaloa ja suurta kilvoittelua jo itsessään.

Äitiys kuvaa kristinuskoa syvimmillään. Se on myönteinen vastaus kaikelle valoisalle, hyvälle ja elämää synnyttävälle ja suojelevalle. Se on omasta itsestään luopumista ja toiselle antamista ilman, että odottaa saavansa mitään takaisin.

Siunattua pyhää kaikille kirkkomme äideille ja suokoon Herramme edesmenneille äideillemme iankaikkisen muiston!