keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Lapsen uskoa ja naivismia



Sunnuntaina oli Vaasassa liturgia ja puhuin opetuspuheessani turvapaikanhakijoista ja Kristuksen ristin kantamisesta. Palautetta tuli paljon ja syynä varmastikin oli televisiointi. Palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Itse en ollut kovin tyytyväinen saarnaan vaan minusta siinä oli koko ajan jokin valuvika. Työstin aihetta kauan eikä se silti oikein asettunut. Luulen, että se oli hyvä merkki: jotakin se kai muutti minussa kun mieli jollain tapaa pani vastaan.

Lueskelin alkuviikosta saamaani palautetta ja joku sanoi, että joko saarnaaja tai saarna oli naiivi. Sanakirjan mukaan naiivi on hyväuskoinen, viaton, lapsellinen, typerä, lapsekas.

Luulen, että hengelliseen elämään ja kristittynä olemiseen liittyy paljon lapsellisuutta. Herran rukouksessa lähtökohtana on Isä, jonka lapsia me olemme. Usko on pitkälti sitä, että me olemme Herran rakkauden ja armon varassa. Lapsiamme ei kehoteta kasvamaan aikuisiksi vaan aikuisia tulemaan lapsen kaltaisiksi. Lapsen usko on meille esikuva, ei niinkään aikuisten looginen ja rationaalinen tapa ymmärtää Jumalaa.

Onko Jumala naiivi? Tämän maailman ajattelussa siltä vähän vaikuttaa. Vaikka me kuinka monta kertaa petämme hänet ja teemme ihan muuta kuin mitä rukouksissamme lupaamme, Hän silti on uskollinen meitä kohtaan ja armahtaa jokaista joka kääntyy hänen puoleensa. Jeesus kai oli joidenkin mielestä kovinkin naiivi puhuessaan lähimmäisten rakkaudesta, kehottaessaan rakastamaan vihamiehiä ja kääntämään toisenkin poskemme meitä lyöville. Jokin päämäärä tällä naiivisuudellakin taitaa olla. Voittaa paha hyvällä, lievittää pahan ihmisen aristavia haavoja laupeuden eli hyvyyden öljyllä.

Evankeliumit ovat kovin naiiveja ja Kristus kehotti meitä olemaan vähän lapsellisia:

"Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matt. 18: 1-6)

Näyttää siltä, että moni hengellisessä elämässä edennyt on naiivi. Olen lukenut pyhien Paisioksen ja Porfyrioksen elämänkertoja opetuksia ja nämä kaksi vaikuttavat aika lapsellisilta ja hyväuskoisilta ajattelussaan. Pyhä Serafim Sarovilainen joutui ongelmiin antaessaan aina anteeksi ja uskoessaan ihmisten hyvyyteen.Vaikka hänet yritettiin tappaa kirveellä, hän oli valmis antamaan anteeksi. 

Jokaisen pyhän ihmisen elämään on liittynyt naivismia ja jopa yletöntä uskoa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Tuskin olen törmännyt sellaiseen pyhään, joka kovasti epäilisi ihmisten motiiveja. Kukaan pyhistä ei ollut synnitön mutta olisiko kukaan heistä silti ajatellut lähimmäisestään, ettei tuosta toisesta kuitenkaan mitään tule?


Maailmaa vastaan

Uskomme pitää olla vastakohta tämän langenneen maailman normeille. Olla jotakin ihan toista, mitä tämä maailma tarjoaa, vaihtoehto. Se on naiivisuudessaan ristiriidassa tämän maailman kanssa. Jotain ihan muuta kuin rationaalinen, tehokas, suorittava ja päämäärähakuinen. Vaikka maailma halveksuu naiivisuutta joka samaistetaan hyväuskoisuuteen ja tyhmyyteen, niin silti me uskomme, että hyvyys lopulta voittaa.

Haluan uskoa hyvää kaikista. Vaikka tässä ajattelussa voinkin pettyä, niin tiedän, että olen lähtenyt silloin hyvälle tielle. Luotan siihen, että Jumala auttaa tuolla tiellä kulkevia vaikka heitä vedetäänkin höplästä. Naiivia, kaiketi mutta pahinta maailmassa ei ole naiivi usko. Vielä pahempaa on kyynisyys ja nihilismi. Ne vievät senkin hyvän, joka voisi olla olemassa ja suuntaa kohti hengellistä kuolemaa.

Olen naiivi mutta luulen, että olen sitä kovin tietoisesti. Uskon vilpittömästi siihen, että jokaisesta ihmisestä voi kasvaa hyvä, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Tämä ei liity vähäiseen elämänkokemukseen sillä luulen, että tämän yhteiskunnan pimeä puoli on minulle tuttu tähän ikään ja työhistoriaani nähden. Ihmisten seksuaalinen, henkinen, taloudellinen, psykologinen tai fyysinen julmuus on minulle tuttua kun olen tehnyt työtä sekä tekijöiden että niiden kohteiden kanssa. Kaikki astalot olivat mukana leipäveitsistä paistinpannuista ja hieromasauvoihin. Toisen voi pettää voi monella tapaa ja mummoltaan voi kavaltaa rahat, mutta pahiten sattuu kun isä tai äiti pettää lapsensa.

Saarna tai saarnaaja oli naiivi? Oliko oikeastaan vaihtoehtoja? Tuskin saarnassa olisi voinut kyseenalaistaa ja epäillä turvapaikanhakijoiden motiiveja. En tiedä, olisiko ollut oikein, että lisännyt saarnaan omia ennakkoluulojani toisen ihmisen vahingoksi tai nolaamiseksi?

Jokainen meistä on uuden asian edessä alkuun epäileväinen ja ennakkoluuloinen mutta kyse on siitä, jääkö tuohon asenteeseen vai yrittääkö tietoisesti muuttaa sitä. Tässä työssä tavataan uskoa uskotaan Jumalaan, mutta ei työstä tule mitään, ellei usko toiseen ihmiseen.

Minä luulen, että meillä on maailmassa niin paljon epäilyä hyvyyttä kohtaan, että papin tehtävä on ainakin yrittää luoda uskoa hyvyyteen. Tästä kasvaa se, että jokaisella on pelastuksen mahdollisuus eikä kenenkään meistä pidä olla esteenä toisen pelastukselle. Emme me saa estää, mitätöidä tai kyseenalaistaa toisen ihmisen halua selviytyä. 

Lapsen usko - ainoastaan rohkeille ja tosi uskovaisille.

6 kommenttia:

  1. Olipa kaunis kirjoitus. Pyhät esirukoilijamme Paisios ja Porfyrios, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!

    VastaaPoista
  2. Kiitos isä Ville. Papin tehtävä on luoda uskoa hyvyyteen, niin harvat toiset sen nykyisin tekevät. -leena

    VastaaPoista
  3. Kiitos erinomaisesta blogikirjoituksesta. Tämä teksti pani ajattelemaan. Kuinka usein olenkaan kyyninen ja "realisti".
    Tulostin tämän emännällekin luettavaksi.

    VastaaPoista
  4. En tiedä kannattaako tätä julkaista mutta minulle tuli mieleen naiiviudesta mieleen maallinen naivius. Voisin asiaa ehkä lähestyä tässä kontekstissa vaikka niin että esimerkiksi minun kokemukset naisena monikulttuurisenatyöntekijänä aviovaimona entisenä muslimina tuttavana ja ystävänä turvapaikanhakijoihin ja pakolaisiin voi olla erilainen kuin esimerkiksi vaikka i Villellä miehenä ja kristittynä on heihin. Eli kokemukset heistä jotka muokkaavat mielipiteitä voivat olla erilaisia.Koska kulttuureista johtuen myös naisen ja miehen asema on erilainen.Itse islam kohtelee naisiakin hyvin mutta patriarkaaliset kulttuurit taas toimivat toisin siitä myös johtuu hyvin usein että jotkut tulkitsevat islamin uskoa patriarkaalisen tapakulttuurin tai yhteiskuntapoliittisen tilanteen kautta jolloin se vääristyy päinvastaiseksi. Ymmärrän kirkon kristillisen opin mukaisen näkemyksen kylläkin anteeksiannosta ja lähimmäisenrakkaudesta asiassa. Jos taasen on tullut kaltoinkohdelluksi tarvitsee todella vahvan uskon pystyäkseen antamaan anteeksi ja rakastamaan kaltoinkohtelijaa. Toisaalta mieleeni muistuu islamista sanonta joka kerrottiin kovia kokeneille ihmisille :Jos tätä ei olisi hänelle tapahtunut ei voi tietää mitä paljon pahempaa olisi voinut tapahtua,ehkä tämä oli kuitenkin tälle ihmiselle parempi asia.Ehkä Jumala oli tälle ihmiselle siltikkin armollinen.

    VastaaPoista