lauantai 14. helmikuuta 2015

Kohti Suurta paastoa, osa 4


Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Kirkkomme siirtyy 40 päivänä mittaiseen paastoon tulevana maanantaina. Takana on neljä valmistusviikkoa ja olemme kuulleet kertomuksia kahdesta rukoilijasta, Tuhlaajapojasta, Viimeisestä tuomiosta ja nyt viimeisenä sunnuntaina sovinnon teon välttämättömyydestä.

Viimeisenä valmistussunnuntaina eteemme tuodaan anteeksiantamisen teema ja sen kautta meitä valmistetaan tulevaan paastoon. Me usein puhumme laskeutumisesta paastoon mutta yhtä lailla se voisi olla myös nousemisesta paastoon. Tarkoittavan se jonkinlaista matkaa  pyhyyttä kohti ja ryhdistäytymisenä omassa elämässämme. Sunnuntai-iltana me pyydämme anteeksi toisiltamme ja tästä tuo pyhiinvaellusmatka alkaa.

Anteeksiantaminen on vaikeaa ja jokainen tietää tämän omasta kokemuksestaan. Arkikokemuksemme kehottaa meitä ”tasaamaan tilejä” ja toimimaan ”oikeudenmukaisesti”. - Eihän toinen opi mitään ellemme kosta hänelle! Monesti oma mielenrauhammekin vaatii tätä ja samalla ajatus anteeksiantamisesta toiselle tuntuu aika kovalta ponnistukselta. Mutta jos ajattelemme asiaa tarkemmin ja isommassa mittakaavassa saatamme päätyä toisenlaiseen lopputulemaan.

Meillä on aika monia esimerkkejä vuosikymmeniä jatkuneista koston kierteistä. Israelin ja Palestiinan tilanne alkaa näyttää jo satavuotiselta sodalta ja loppua kostamiselle ei näytä olevan. Itse asiassa kostonkierre ruokkii itseään jo niin paljon, että nyt kostetaan kostamista. Se on aika surullinen esimerkki siitä, mitä anteeksiantamattomuus saa aikaan. Syyrian ja Ukrainan sodat ovat sillä kynnyksellä, että lapset näkevät sodan vallitsevana normaalitilana. Kun tämä askel on otettu, koko kansa on tuomittu kulkemaan hyvin pitkä matka kurjuudessa ja toivottomuudessa. Epätavallisesta tulee tavallista.

Anteeksiantaminen on aina vallan käyttöä ja pahojen tekojen unohtaminen merkitsee luopumista tästä vallasta. Me olemme kutsuttuja seuraamaan Kristusta ja kantamaan hänen ristiään tässä elämässä. Meidät on kutsuttu kärsimykseen Taivaan valtakunnan tähden. Rukoilemaan niiden puolesta, jotka kohtelevat meitä väärin. Mitä järkeä tässä sitten on? Arkijärjellä ajateltuna ei mitään.

Anteeksi antaessamme me joudumme luopumaan omastamme. Herran rukouksessa puhutaan hyvin osuvasti synnistä ja rikkomuksistamme velkoina. Velan käsite sisältää ajatuksen siitä, että me luulemme meillä olevan oikeuksia meitä rikkonutta kohtaan. Me koemme, että meillä on oikeus kostaa tai maksaa takaisin samalla mitalla kuin meillekin on pahaa tehty. Mutta tämä tilanne muuttuu kestämättömäksi jos mietimme omaa elämäämme ja sitä miten monella tapaa me olemme itse rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan. Periaate hammas hampaasta, koituu nopeasti meidän tuhoksemme ja Jumala tietää tämän. Me voimme saada anteeksi vain silloin kun olemme itse valmiita antamaan anteeksi.

Jos me olemme millään lailla huolestuneita omasta pelastuksestamme, meidän kiireesti annettava anteeksi ja ilman ehtoja.

Anteeksiantaminen on aina uuden mahdollisuuden antamista toisillemme ja itsellemme. Me kaikki olemme heikkoja ja siksi anteeksiantamus on suuri tunnustus ihmisyydelle. Me olemme heikkoja ja teemme virheitä toistuvasti mutta meissä kaikissa on myös Jumalan kuva. Tässä jännitteessä me annamme armahtaessamme itsellemme ja toisillemme toivon kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta.

Monesti on vaikeaa ymmärtää sitä että me olisimme muka rikkoneet toisiamme vastaan niin paljon kuin rukoukset siitä puhuvat. Tämä on vähättelyä ja hengellistä sokeutta omia rikkomuksiamme kohtaan. Monet tekomme ovat omasta mielestämme harmittomia ja ehkä monet niistä olivat mielestämme varsin oikeutettujakin. Olemmehan tunnetusti taitavia keksimään oikeutuksia synneillemme. Monet syntimme ovat myös tekemättömiä tekoja, niitä asioita, joita meidän olisi pitänyt tehdä ja joita ehkä toivoisimme itsellemmekin tehtävän jos olisimme vastaavassa tilanteessa.

Mitä pidemmälle me pääsemme hengellisessä elämässämme, sitä vahvemmin me alamme löytää syyllisyyttä sisällämme. Ja samalla me alamme yhä voimakkaammin ymmärtämään myös Jumalan armon ja suurpiirteisyyden. Mutta ilman katumusta ja tietoista elämänsuunnan vaihtoa tuo syyllisyyden tunne ei jalostu pelastukseksi.

Meidän elämämme on odotusta. Me puhumme uskontunnustuksessa siitä kuinka  odotamme tulevaisen maailman elämää. Herran rukouksessa taas toivomme Jumalan valtakunnan tuloa: tulkoon sinun valtakuntasi. Sen vuoksi me elämme odotuksessa eikä tämä maailma kykene täyttämään tuota kaipausta iankaikkiseen elämään.

Sen vuoksi meille annetaan murhe sydämeemme. Se ei ole kuitenkaan samanlaista murhetta jota tämä maailma tuottaa vaan pikemminkin se on valoisaa murhetta. Se saa aikaan monia positiivisia asioita elämässämme ja se muuttaa meidän suhtautumisemme toisiamme kohtaan. Tuo murhe synnyttää sääliä ja rakkautta lähimmäisiämme kohtaan ja johtaa meidät nöyryyteen ja anteliaisuuteen. Se auttaa meitä ymmärtämään elämän katoavaisuuden ja tarttumaan tähän hetkeen. Tämä positiivinen murhe auttaa meitä ymmärtämään, että me olemme vielä kaukana siitä ihmisyydestä johon meidät on kutsuttu.

Evankeliumissa puhuttiin aarteista ja palkinnosta. Aarteet taivaissa on sitä että me elämme tämän väliaikaisen elämämme täällä maan päällä kuuliaisena Jumalan sanalle. Otamme vaarin hänen lakinsa ja noudatamme sitä parhaamme mukaan. Ja jos unohdamme ja rikomme tätä pyhittävää opetusta vastaan, nousemme ylös ja jatkamme siitä mihin jäimme. Tästä uskosta ja periksiantamattomuudesta kasvaa se palkinto, joka meille on luvattu.

Sisaret ja veljet! Antakaa minulle anteeksi millä tahansa tavoin olen väärin puhunut, loukannut, panettelut, ylpeillyt, ollut epäkunnioittava, vihjaileva tai turhamainen. Jumala armossaan antakoon meille anteeksi ja armahtakoon meitä!

Siuanattua paastoon aikaa kaikille pyhyyden etsijöille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti