Rokotteet tulevat, mitä tehdä?

KRISTUS SYNTYY, KIITTÄKÄÄ! 

Siunattua Vapahtajamme syntymän juhlaa!

Tänä vuonna joulun odotus on näyttäytynyt kirkoissamme kovin yksinäiseltä. Jumalanpalvelukset on toimitettu ilman kirkkokansaa ja monella on varmasti ollut ikävä yhteisiin jumalanpalveluksiin. Joulun alla olemme kuitenkin saaneet ilouutisen, vuoden loppuun mennessä aloitetaan rokotukset koronaa vastaan. Toivotaan, että pääsiäiseen mennessä voisimme taas kokoontua yhdessä murtamaan leipää!

Koronarokotteet ovat siis tulossa ja osa meistä miettii kannattaako rokotetta ottaa. Miten me ortodokseina suhtaudumme esiin tulleeseen rokotekielteisyyteen? Koko kirkon olemassaolon aikana on ollut monenlaisia kulkutauteja ja olemme vuosisatojen kuluessa pyytäneet Jumalaa suojelemaan meitä niin tulelta miekalta muukalaisten, hyökkäyksiltä kuin kulkutaudeistakin. Me turvaamme kulkutautien keskellä Jumalaan mutta miten hän vastaa meille?

Vastauksena lyhyt kertomus. Eräs mies haaksirikkoutui myrskyssä ja jäi veneen päälle huutamaan apua. Paikalle tuli mies veneen kanssa ja tarjosi apuaan. Mutta haaksirikkoutunut ei halunnut nousta kyytiin, että kyllä Jumala hänestä huolen pitää kuten opetuslapsista myrskyävänä yönä järvellä. Kyllä tästä selvitään! Seuraavaksi paikalle tuli ohi kulkenut kalastuslaiva, joka kehotti miestä tulemaan kiireesti turvaan. Haaksirikkoutunut pysyi uskossaan lujana ja päätti ettei lähde toisuskoisten matkaan. Lopulta paikalla lähettiin pelastushelikopteri, joka pudotti pelastusköyden, koska vene oli jo osittain pinnan alla. Mies torjui avun ja huusi metelin keskellä, että jos hän kuolee, niin se on sitten Jumalan tahto.

Mies hukkui ja enkelit veivät hänet Jumalan luo. Siellä mies kysyi vihaisena Jumalalta, miksei tämä auttanut häntä? Jumala huokaisi syvään. -Minähän autoin sinua. Lähetin kolme miestä pelastamaan sinua mutta yhdeltäkään et ottanut apua vastaan.

Jumala on kanssamme, kuten Kristuksen lisänimi Immanuel merkitsee. Kun hätämme on suuri myrskyssä hän ojentaa kätensä ja haluaa vetää meidät turvaan. Mikä sitten on meidän velvollisuutemme? Toimia vastuullisesti toisiamme kohtaan. Rokote ei ole vain minun asiani vaan meidän yhteinen turvamme. Olen velvollinen suojelemaan perhettäni, ystäviäni, sukulaisia ja kaikkia ihmisiä lähelläni. Jumala harvoin toimii suoraan maailmassaan ja siksi hän tarvitsee meitä työtovereikseen. Siksi suosittelen vahvasti asettamaan toisen edun omani edelle ja ottamaan rokotuksen.

Ps. Muistithan että ehtoolliselle voi osallistua liturgioiden jälkeen kirkon ulkopuolella. Ehtoollisen jako aloitetaan liturgian päätyttyä yleensä noin klo 11:15, jos palvelus alkaa klo 10. Tervetuloa!

Muista antaa!

Joulupaasto jatkuu hyvää vauhtia ja on mielenkiintoista, miten paljon joulupaaston ajan evankeliumeissa puhutaan rahasta ja maallisesta omaisuudesta. Ensimmäisenä sunnuntaina kuulimme evankeliumin, jossa kyseltiin, kuka on minun lähimmäiseni ja kuulimme tarinan laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tien ojassa maanneen ryöstetyn miehen osoittamalla hänelle laupeutta. Toisena sunnuntaina kuulimme rikkaasta miehestä, jonka runsas sato ei koitunut vähävaraisten iloksi vaan hänen omaksi nautinnokseen. Valitettavasti tuli yö, jona hänen sielunsa otettiin häneltä pois. Tänä sunnuntaina kuulemme tarinan rikkaasta miehestä, joka halusi tavoittaa iankaikkisen elämän. Ei siitä mitään tullut, kun hän asetti rikkautensa Jumalan edelle.

Ortodoksisen kirkon eetos lähimmäisen rakkaudesta ja kasvamisesta kohti jumalan kaltaisuutta on nyt läsnä polttavana. Kristus, kaikkeuden Jumala ja valtias syntyy ihmiseksi. Hän luopuu kaikesta ja saa syntymänsä köyhään perheeseen pieneen Betlehemin kylään, luolaan, eläinten syöttökaukaloon. Pian syntymänsä jälkeen hänestä tulee pakolainen lapsivainoja takia ja perhe pakenee vieraaseen maahan.

Todellinen rikkaus ei siis olekaan ulkoista kunniaa, rahaa, kultaa ja menestystä vaan jotakin syvempää. Todellinen rikkaus on arvovalinta. Sitä, että on valmis asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle. Siinä, että pitää huolta toisesta ihmisestä aivan konkreettisesti. Todellinen rikkaus on rakkautta toista ihmistä kohtaan.

Kristus luopuu jumalallisesta kirkkaudestaan, jotta me pääsisimme osalliseksi taivaallisesta kunniasta. Jos Jumala on valmis tekemään näin ja meidät on kutsutta kasvamaan Jumalan kaltaisiksi niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sama asia: luopua, antaa, lahjoittaa.

Jokainen, joka on salaa antanut rahaa hyväntekeväisyyteen, tietää miksi se tuo niin tavattoman hyvän olon. Se ei takaa hyvää oloa vain sinulle vaan myös sille, joka saa. Sitä upeaa oloa et tule koskaan saamaan millään muulla tavalla kuin antamalla. Kannattaa kokeilla!

Kun Taivas ja maa kohtaavat

Apostoli Luukas maalaa meille evankeliumissaan syvällisen kuvan ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta: Jeesusta seuraava elävä ja riemuisa opetuslasten joukko kohtaa Nainin kylästä tulevan synkistyneen hautajaissaattueen. Leskiäiti on menettänyt lähes kaiken miehensä ja poikansa kuoleman vuoksi. Surevat kyläläiset kulkevat hänen tukenaan kohti hautausmaata. 

Tämä kohtaaminen on varmasti ollut todellinen mutta samaan aikaan se on vakava muistutus meillä tämän päivä ihmisille. Elämä ja kuolema käyvät kanssakäymistään jokainen päivä ja hetki. Siksi tämän tarinan sanoma on hyvin syväluotaava ja symbolinen. Se sukeltaa suoraan syviin vesiin ja paljastaa meille jotain hyvin olennaista Jumalasta ja elämästä. Se asettaa meidät elämän rajallisuuden eteen ja kehottaa meitä tekemään ratkaisun. 

Mitä tästä kohtaamisessa tapahtuu ja mihin se johtaa, mitä se kertoo minusta, kuka minä olen? Mitä se kertoo Jumalastamme? Mikä on meille luvattu evankeliumi, ilosanoma?

Me olemme tuon Nainin lesken kuollut poika. Me olemme hengellisesti kuoleman omia, jota saattoväki kantaa. Leskiäiti ehkä kuvaa kirkkoamme ja vainajan kantaminen kirkkomme esirukouksia. Esirukouksin meidät kannetaan Elävän ja ihmeitätekevän Jumalan luokse. Ja nyt esirukouksiin, kuten aina, saadaan vastaus, kun Kristus lähestyy meitä.

Jokainen meistä kuolee jonain päivänä. Se on osamme ja sitä on turha pelätä. Sen sijaan meidän kannattaa pelätä hengellistä kuolemaa, joka kumpuaa välinpitämättömyydestä, kovuudesta, sydämen kylmyydestä. Jokainen meistä voi vajota hengelliseen kuolemaan, mutta Jumala voi herättää meidät. 

Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi. Vaikka välillä luulemme, ettei Jumalan näe hätäämme hän silti on luonamme. Meidän Jumalamme on elävä ja hän kantaa huolta jokaisesta luodustaan. Ja niin kaksi maailmaa kohtaa: kaunis ja iloa pursuava elämä kohtaa harmaan ja lakastuneen kuoleman, valoisa ja elämää luova myötätunto kohtaa toivottoman ja tumman kuoleman todellisuuden. 

Jumalan kosketus ja sanat: Nouse!  Jumala tuntee tämän synnin tahraaman todellisuuden, jossa me elämme. Hän tulee luoksemme ja kutsuu meitä palaamaan todelliseen elämään.  Todellinen elämä on elämää Jumalan yhteydessä, hänen tahtonsa noudattamista, hänen puoleensa kääntymistä, kaikessa häneen turvautumista. Todelliseen elämään me voimme päästä vain katumuksen ja parannuksen kautta. Se on meille kaikille mahdollista. 

Kirkon perinteessä maailmassa elävää kirkkoa on kutsuttu taistelevaksi seurakunnaksi ja taivaassa ylistävää seurakuntaa riemuitsevaksi seurakunnaksi. Nyt nämä kaksi seurakuntaa kohtaavat toisensa. Me, jotka elämme kuoleman ja katoavaisuuden varjossa voimme kokea miten taivaallinen seurakunta kaikkine pyhineen ja enkeleineen tulevat meitä vastaan. Tämä on kirkon todellisuutta jokainen sunnuntai. Liturgiassa me otamme vastaan Herramme joka sunnuntai, kun Suuressa saatossa Hänet kannetaan uhrina meidän luoksemme. Siksi me kutsumme jokaista sunnuntaita pieneksi pääsiäiseksi, Herramme ylösnousemuksen juhlaksi. 

Jumalasta vieraantuneet

Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Se todellisuus, jossa Kristus kohtaa tämän ihmisen on toisenlainen kuin Hänen suhteensa opetuslapsiin. Tämä rikas nuorukainen käytännössä näyttää miten kaukana hän on elävästä Jumalasta. Hän on kuva meistä.

Jotakin on tullut hänen ja Jumalan väliin. Hän ei selvästikään tunnusta Kristusta Jumalaksi vaan pitää häntä pelkkänä rabbina, kiertävänä opettajana, jolla on monia seuraajia.

Hän kyllä noudattaa ulkoisesti lain kirjainta hyvinkin ansiokkaasti. Mutta ymmärtääkö hän lain tarkoitusta, miksi se on annettu ja mihin sen pitäisi johtaa.

Lain tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään Jumalan tahto ihmistä kohtaan ja viemään meidät Jumalan läheisyyteen. Jumala antoi lain Israelin kansalle heidän kovasydämisyytensä takia. Jotta he ymmärtäisivät käskyjä noudattaessaan, että lähimmäisen rakkaus on kaikki kaikessa. Laki annettiin, jotta Israelin kansa oppisi myötätuntoa, sääliä, armahtavaisuutta ja laupeutta.

Rikkaalta nuorukaiselta puuttui elävä usko, palava halu. Hän ei tuntenut Kristusta eikä Kristuksen jumalalliset sanat tehneet häneen riittävää vaikutusta. Siunaukseksi saatu hyvä toimeentulo ei koitunut hänen pelastuksekseen. Hän piti omanaan sitä, joka oli annettua lainaksi, hän piti itsellään sen millä olisi voinut helpottaa lähimmäisensä ahdinkoa. Rikkaan nuorukaisen pelastumisen esteeksi muodostui hänen omaisuutensa.

 

Opetuslasten suhde Kristukseen sen sijaan oli luonnollinen, vaikka he välillä epäilivätkin Jeesuksen opetusten ja kehotusten mielekkyyttä. Silti he seurasivat Kristusta, koska he luottavat Häneen. Ehkä tämä luottamus puuttui rikkaalta mieheltä.

 

Näiden kahden suhde on nyt polttopisteessä. Kummalla tavalla me itse suhtaudumme Vapahtajaamme? Noudatammeko kuuliaisesti vain lain käskyjä, paastoa, kristillisiä tapojamme vai pystymmekö me näkemään lain takana olevan rakkauden. Pystymmekö me kasvamaan lain yläpuolelle näkemään, ymmärtämään syvällisesti Jumalan tahdon. Pystymmekö me näkemään rakkauden säteet lain takaa. Tuleeko lähimmäisen rakkaudesta korkein lakimme, joka ylittää kaikki lain käskyt. Olemmeko valmiita antamaan enemmän kuin laki vaatii.

Lähimmäisen rakkaus kuvaa meidän elävää uskoamme ja sen palavuutta. Olemme valmiit antamaan itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun. Jos meillä on selkeä näköala elämämme merkityksestä ja tarkoituksesta, me kuulemme Jeesuksen pelastavat sanat ja lähdemme seuraamaan häntä ehdoitta.

Vaikkemme ole lähteneet vielä seuraamaan häntä, hän silti pyytää meitä uudelleen seuraamaan itseään ja että luottaisimme Hänen sanaansa, kuten opetuslapset tekivät.

Me emme tosiaankaan voi pelastua vain lakia noudattamalla, tämä on toistuva teema Jeesuksen opetuksessa. Me tarvitsemme Jumalan armoa, sillä meidän syntitaakkamme alla mahdotonta pelastua. Me emme pysty hyvittämään pahoja tekojamme, koska niiden määrä ylittää voimavaramme. Meidän on pyydettävä mahdotonta Jumalalta, sillä Hänelle kaikki on mahdollista. Pyytää anteeksiantoa, johon emme ole edes oikeutettuja.

Silloin me tulemme otollisiksi sille, että meille mahdoton pelastus voikin olla mahdollinen. Meidän on annettava Jumalalle tilaisuus pelastaa meidät. Kunhan vain pyydämme, niin me saamme, kun olemme valmiita päästämään irti siitä, mikä on tullut minun ja Jumalan väliin.

Oven takana

Kristus nousi kuolleista!

Tämän evankeliumin osalta olen usein tuonut esille, että siinä meille esitetään kahdenlaista sokeutta, fyysistä ja hengellistä. Sokeana syntynyt mies siis edustaa fyysistä sokeutta, kun taas Jeesusta vastaan nousseet fariseukset taas edustavat hengellistä sokeutta.

Mutta kannattaa olla tarkkana siinä, ettemme kategorisoi näitä fariseuksia ryhmäksi, jota me voimme rauhassa paheksua ja arvostella. Silloin evankeliumin pointti menee kerta heitolla ohitse. Evankeliumin tarkoitus on toimia peilinä meidän edessämme. Löydämmekö me itsessämme nuo samat sanat ja asenteet, jonka heiltä kuulimme?

Harva meistä on fyysisesti sokea mutta hengellinen sokeus on osa meitä niin monella tapaa. Voimme olla sokeita Jumalan johdatukselle, vastustaa Häntä, olla kuuroja Hänen opetukselleen, sokeita lähimmäisemme hädälle ja tarpeille. Ehkemme näe tätä luomakunnan kauneutta ja sen tarvetta tulla suojelluksi. Voimme olla sokeita omien syntiemme suhteen ja sen vuoksi lankeamme arvostelemaan ja tuomitsemaan toisiamme.

 

Paradoksaalista tässä evankeliumissa on se, että Jumala kyllä pystyy antamaan sokealle näön mutta fariseusten kovasydämisyydelle hän ei voi mitään. Toki hän voisi mutta se olisi ihmisen vapautta vastaan. Hyvä uutinen on se, että ihminen voi parantua hengellisestä sokeudesta helpostikin. Tästä Raamatussa on monia kertomuksia. 

 

Tänä keväänä moni meistä on jäänyt kirkon ovien ulkopuolelle. Me kaikki, joille jumalanpalveluksiin osallistuminen oli itsestään selvyys. Miksi?

Ehkä olemme tämän karanteenin aikana harjoittaneet itsetutkiskelua. Oliko jumalanpalvelus meille itsestään selvyys. Olemmeko kirkossa ehkä antaneet rukousten soljua ohi korviemme? Olemmeko olleet sokeita sen aarteen edessä, joka edessämme aina oli? Ehkemme ole ottaneet koskaan parannuskehotuksia tosissamme?

Moni meistä jäi kirkon ovien taakse. Siksi moni meistä kokee tuskaa, kun tuntuu, että yhteys kirkkoon alkaa heikkenemään. Onko nyt vaarana, että suljetut ovet vieraannuttavat meidät seurakuntayhteydestä?

Me emme ole ensimmäisiä emmekä ainoita uskovia, jotka kohtaavat suljetut ovet.

Tämä teema on yllättävän yleinen evankeliumissa. Me muistamme varmasti vertauksen taivaallisesta häähuoneesta, jonka ulkopuolelle olen jäänyt. Suuren viikon eksapostilariossa me laulamme:

Minä näen, oi Vapahtajani, sinun häämajasi kaunistettuna mutta minulla ei ole vaatetta siihen sisälle mennäkseni. Valista, oi Valonantaja, minun sieluni puku ja pelasta minut.

Sama suljettujen ovien tematiikka näkyy myös kertomuksessa viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitseestä, jotka odottivat ylkää. Kun Ylkä yöllä saapui, sisälle pääsivät vain ne, jotka olivat varautuneet Yljän tulemiseen. Opetuslapset pelkäsivät Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ja kokoontuivat lukittujen ovien takana.

 

Me elämme nyt pääsiäisen juhlan aikaa ja luimme jotain lupaavaa muutama viikko sitten. Muistatteko, miten mirhantuojanaiset tulivat haudalle, jonka edestä kivi oli vieritetty pois. Tämä on myös se, jota mekin palavasti odotamme.

Näin aikoina Jumala tulee lähelle. Olkamme siis kärsivällisiä ja toiveikkaita, vahvoja uskossamme. Olkaamme samalla myös korva herkkänä kuulemaan mitä hän meille hiljaisuudessa kuiskaa. Kuiskauksen me voimme vain kuulla, kun hiljennymme ja odotamme.

Kolkuttakaa, niin teille avataan. Pyytäkää, niin teille annetaan. Jumala tahtoo, että me kaikessa käännymme Hänen puoleen.

Ehkä tämän epidemian tarkoitus on opettaa meille kärsivällisyyttä, tilaisuus osoittaa uskoamme. Pitämään huolta toisistamme ja katsomaan toistemme perään. Varmasti Hän haluaisi tehdä jotakin, meidän kauttamme.

Pyydä siis Jumalalta kestävyyttä, lohtua, uskoa, luottamusta ja ennen kaikkea varjelusta. Jumala kyllä vastaa pyyntöihimme aivan kuin Hän itse sanoo.

Entä elämä koronan jälkeen, millainen jälki meihin jää tämän seurauksena? Muuttuiko mikään vai palaammeko vanhoille urillemme. Tätä jokaisen myös kannattaa miettiä kun hiljalleen mietimme myös koronan jälkeistä aikaa.

Kristus nousi kuolleista!

Hiljaa ja kärsivällisesti odottaen

Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 

Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» 

Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. 

Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.

Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Kristus nousi kuolleista!

38 vuoden odotus. Yksinäisyys, minulla ei ole ketään. Miten suurta kärsivällisyyttä mies osoitti odotuksellaan mutta toisaalta, oliko hänelle vaihtoehtoja? Elämä valui hänen sormiensa läpi kuin hiekka.

Monesti me haluamme luoda merkityksiä omaan elämämme, toteuttaa kaikki suunnitelmamme ja rakentaa jotain. Meillä on tahto ja haluamme toteuttaa ne asiat, joita haluamme.

Mutta mietimmekö me sitä, että kaikella voi myös olla tarkoituksensa, että Jumala johdattaa tiettyjä tapahtumia ja hetkiä meidän elämäämme? Tämä halvaantunut mies kohtasi tuskassaan lopulta Jumalan, joka muutti hänen elämänsä suuntaa. Kavereita ja läheisistä ei ollut auttamaan tässä muutoksessa vaan hänen piti vain odottaa ja olla kärsivällinen.

Kuinka monesti hän varmasti epäili Jumalan johdatusta, mietti kaiken mielettömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta…

Me olemme tänä keväänä olleet uuden edessä. Tiedämme syvimmässämme, että pelastuksen lähde on kirkossa ja pyhissä sakramenteissa.

Entä kun pelastava lähde on suljettu? Entä kun me emme pääsekään kirkkoon. Tuleeko meille olo, josta psalmin kirjoittaja kertoo, Herran on kääntänyt pois kasvonsa. Entä jos me emme pääse sinne vaikka haluaisimme? Meidän on helppo asettua tuon miehen asemaan, vaikka oma odotus aikamme onkin vasta reilu kuukausi.

Epidemioita on ollut aina, kautta historian. Ne ovat olleet ihmiskunnalle välillä hyvin tuhoisia. Mutta ne saavat ihmisen pysähtymään ja hiljenemään suuremman edessä. Me kykenemme moneen asiaan mutta tämän epidemian edessä me olemme lähes voimattomia. Me kykenemme hillitsemään sen leviämistä mutta tuskin me voitamme sitä kokonaan.

Kaikella on tarkoituksensa. Myös sillä, ettemme pääse tänään osallistumaan liturgiaan.

Ehkä on niin että meidät asetetaan tuon halvaantuneen miehen asemaan. Nyt mekin odotamme.

Ehkä olemme pitäneet oikeuttamme osallistua Herran pyhään ehtoolliseen itsestään selvyytenä. Kuinka syvästi me koemme katumuksen ja rukouksen ennen ehtoollista. Valmistaudummeko me aidosti kohtaamaan Herramme pyhässä Ehtoollisessa

Ehkä me olemme antaneet liturgian rukousten ja sanoman mennä vain ohi korviemme kerta toisensa jälkeen.

Kaikella on siis tarkoituksensa ja tämä elämän aikana Jumalan kaitselmus meille salaisuudeksi. Samaan aikaan kun murehdimme, olisi syytä muistaa miten solidaarisuus, lähimmäisen rakkaus ja keskinäinen huolenpito on kasvanut. Nyt meillä on pysyvä mahdollisuus arvopohjan muutokseen, nähdä asiat uudella tavalla.  Mikä lopulta on tärkeää, mihin me haluamme jatkossa keskittyä kun tämä epidemia on ohitse.

Toivon, että tämän koronaepidemian myötä me opimme arvostamaan elämän kauniin yksinkertaisia asioita. Opimme miettimään omaa suhdettamme Jumalaan. Kirkon julistamaa mysteeriä lihaksi tulleesta ja kuoleman voittaneesta Jumalasta. Olemassaolomme syvintä tarkoitusta. Tälläkin epidemia on osa suurta Jumalan suunnitelmaan meidän kaikkien pelastukseksi.

Kristus nousi kuolleista!

Maria - Sinä ja minä

Kirkkomme viettää tänään Maria Egyptiläisen sunnuntaita ja varmaan meille kaikille pyhittäjä-äidin elämä on tuttu. Hän vietti 500-luvulla synnin tahraamaa elämää Aleksandriassa eikä välittänyt sielunsa vahingoista. Hän kuitenkin lähti sattuman oikusta pyhiinvaeltajien mukaan Jerusalemiin ottamaan vastaan Herramme pääsiäistä. Kun hän saapui pyhiinvaeltajien joukossa Jerusalemin Pyhän Haudan kirkkoon, hän tunsi miten näkymätön voima esti häntä astumasta sisään. Hän yritti uudelleen monta kertaa muttei onnistunut.

Mitä tapahtui?

Maria kohtasi Hänet, jonka oli aina tuntenut mutta jota oli samalla aina etsinyt. Hän tiesi synnillisen elämän keskellä, että on olemassa parempaa ja ikuisempaa.

Siksi hän sisimmässään oli onnellinen, että kohtasi Hänet, joka vapahtaisi hänet. Mutta hän ei ollut valmistautunut, hänellä ei ollut taivaallista hääpukua.

Jokainen meistä on tuo Maria. Hän on metaforinen kuva sinusta ja minusta. Mutta se mitä hän katumuksen kyyneleiden kautta saavutti, jää monelle meistä haaveeksi. Hyvä lähtökohta on se, että tutkiskelemme itseämme joka kerta kun me astumme kirkon pihaan, kirkon ovelle.

Sillä Marian mystinen kokemus kirkastaa myös meille hengellisen elämän salaisuuden:

Vain samanlainen voi kohdata samanlaisen. Jumala etsii meissä olevaa särkynyttä kuvaa itsessämme. Meidän on pyrittävä kirkastamaan ja selventämään Jumalan kuvaa itsessämme. Toisin sanoen, kääntämään kasvomme kohti Jumalaa ja kulkea kohti valoa.

Syntinen voi katumuksen kyynelten kautta kohdata Jumalan armon lahjan mutta ihminen ei saa jäädä syntiseen elämään.

Sillä Jumala näkee aina ensimmäisenä ja muistaa viimeisenä luoduissaan lepäävän hyvyyden. Synti ei saa jäädä tahraamaan meissä olevaa ikuista hyvyyttä.

Kun me parannuksen kautta jätämme synnillisen elämän ja suuntaamme kohti iankaikkisia hyvyyksiä, me voimme kirkastaa elämämme kuin tämä pyhittäjä-äiti. Kun me parannuksen kautta ja Jumalan armosta kirkastamme oman sielumme katumuksen kyyneleiden kautta, me voimme kohdata kirkkaudessa asuvan Vapahtajamme.

Niin Maria aloitti vuosikymmenten pituisen katumuskilvoituksen erämaassa. Lopulta hän sai mahdollisuuden kohdata Jumalan joka vapahti hänet.

***

- Jokin tuntematon voima esti häntä menemästä kirkkoon…

Koronasta on tullut meille tuntematon voima, joka estää meitä astumasta kirkkoon. Se on läsnä kaikkialla mutta emme voi aistein havaita sitä. Osa meistä miettii, olemmeko mekin syntiä tehneet, kun emme pääse osallistumaan kirkon jumalanpalveluksiin? Olisimmeko me arvollisia astumaan Herramme huoneeseen, tai osallistumaan Herran pyhästä ehtoollisesta. Jos luemme rukouksia ehtoollisen edellä, törmäämme usein tähän ajatukseen. Ehkä meidän on syytä vakavoitua oman elämämme suhteen ja pysähtyä miettimään tätä asiaa.

Me emme koskaan ole arvollisia osallistumaan Herramme pyhään ehtoolliseen. Jumala voi armahtaa meitä, jos rukouksessa ja paastossa käännymme Hänen puoleensa.

Maria jätti tämän maailman hälyn ja lähti kilvoittelemaan erämaahan. Ehkei monikaan meistä toimi samoin mutta kaiketi me voimme ymmärtää tämän asian myös metaforana: Me jätämme tämän katoavan maailman ajalliset nautinnot ja lähdemme kilvoittelemaan autiomaahan, joka on meidän mielemme.

Sairauden teologiaa

Koronaepidemia on mullistanut koko maailman. Tuntuu kuin maailma pysähtyisi ja perusturvallisuutemme on uhattuna. Kenelläkään ei ole tietoa kauan tämä epidemia jatkuu ja mihin se lopulta johtaa. Mutta Jumalaan uskovan kristityn ei pitäisi huolestua tästä epidemiasta, koska kirkkomme on kauan opettanut meille oikeanlaista elämäntapaa ja asennoitumista elämää ja kuolemaa kohtaan, iloja ja suruja vastaan, terveyttä ja sairautta kohtaan.

Miksi maailmassa on ylipäätään sairauksia? Kirkkomme opettaa, että sairaudet ovat tulleet elämään syntiinlankeemuksen seurauksena. Sairaudet muistuttavat meitä tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan, kun jätimme noudattamatta sitä ainoaa käskyä, jonka saimme: älä syö siitä puusta. Mitä tämä syömiskielto oikein tarkoitti? Elämme Suuren paaston aikaa ja kysymys on hyvin relevantti.

Jumala loi ihmiselle paratiisiin ja asetti hänet asumaan sinne. Paratiisin tarkoituksena olla tehdä ihmisestä onnellinen, jotta hän voisi yhdessä Luojansa kanssa nauttia luomistyöstä ja Hänen rakkaudestaan. Ihminen luotiin suhteessa Jumalaan, ei sentään itsenäiseksi ja omavaltaiseksi olennoksi. Meidän on luotu äärettömän suureen vapauteen mutta samaan aikaan me olemme silti tämän elämän lakien alaisia. Meillä on vaikeuksia, sairauksia ja kuolemaa.

Tottelemattomuus on pahuuden lähde luomiskertomusta seuraten. Tottelemattomuus juontuu ylpeydestä ja ihmisen itseriittoisuudesta. Ihminen on saanut Jumalalta lait, joita hänen tuli noudattaa ja jonka avulla hän voisi pelastua. Jumala tahtoo jokaisen luotunsa pelastuvan ja siksi ilmaisee tahtonsa ja rakkautensa lakien kautta. Lait suojaavat elämää pahalta. Ja vielä enemmän, nämä lait ja käskyt lupaavat meille iankaikkisen elämän.

Ihminen lankesi syntiin ja se merkitsi synnin seurausten tuloa osaksi meidän elämäämme. Synnin seurauksena meistä tuli kuolevia ja päädymme maan tomuun, josta meidät oli otettukin. Eräänä juonteena voimme muistaa myös ajatuksen kuoleman ja pahuuden yhteenkuuluvuudesta. Kuolema merkitsee aina pahan kierteen katkaisua. Paha ei voi kasvaa loputtomiin, koska jossakin mielessä sekin on kuoleman lain alainen. Muuten paha voisi kasvaa ihmisessä loputtomiin ja viedä hänet yhä syvemmälle pimeyteen. Kuolema vapauttaa ihmisen tästä kierteestä. Samalla kun myös muistamme miten vastasyntyneet ovat sielultaan puhtaita ja viattomia niin ymmärrämme miten, Luomakunta siis uudistuu koko ajan syntymän ja kuoleman kautta.

Maailmassa on tuskin mitään mitä Jumala ei voisi käyttää myös hyvään. Tämä koronaepidemia voi olla myös pontimena meille siinä, että se herättäisi meissä keskinäisen solidaarisuuden ja huomaavaisuuden.

Sairaudet antavat meille mahdollisuuden toimia Luojamme kuvana. Voimme näin aikoina olla toisiamme kohtaan hyviä, huomaavaisia, sääliviä, myötätuntoisia ja kannustavia. Yhtä lailla myös välttää kaikkea itsekkyyttä, ahneutta, sydämen kylmyyttä, julmuutta. Nyt paastokeräyksen aikana on hyvä myös tiedostaa omalta osaltamme, millaista elämää me sallimme veljiemme ja sisartemme elää kolmannessa maailmassa? Tämän epidemian osalta voimme paremmin ymmärtää millaisissa ongelmissa he joutuvat elämään, kun jokapäiväinen elämä on aivan perusasioiden kanssa taistelemista. Ja ehkä samaan aikaan mekin saatamme alkaa lopulta oman elämän yksinkertaistumisen ja rauhoittumisen kautta näkemään, mikä elämässä on kalleinta ja tärkeintä.

Terveytemme ja elämämme on Jumalan hallussa. Elämä on lahja, jonka olemme Luojaltamme saaneet ja sillä on selkeä tarkoituksensa. 

Elämän tarkoitus on valmistaa meitä iankaikkista elämää varten. Me monesti kuvittelemme tässä arkitodellisuudessa, että tämä katoava elämä on kaikki kaikessa. Vaikka kaikki ympäriltämme hiljalleen katoaa ja vaikka moni ihminen kuolee läheltämme, emme siltikään monesti ymmärrä tämän elävän katoavaisuutta.

Meillä on elämässä aina vaikeuksia mutta jos osaamme kääntää ne haasteiksi ja suunnata ajatuksemme kasvamiseen kohti Jumalan kaltaisuutta niin olemme oikealle tiellä. Elämämme on kilvoittelua, jonka päämäärä on kasvamisessa kohti Jumalan kaltaisuuta. Kuten pyhittäjä Porfyrios opettaa, me emme pyydä Jumalalta vapautusta sairauksista vaan että meistä tulisi hyviä sairauden kouluttamina.  Oppisimme nöyryyttä, kärsivällisyyttä, myötätuntoa. Pitäisimme mielessämme toivon ja jaksaisimme uskoa, että kaikella on myös tarkoituksensa. Jotta me oppisimme luottamaan Jumalaan.

Monesti vaikeat ajat osoittavat meille ja lähimmäisillemme sen mitä aidosti olemme. Ehkä koronaepidemia jälleen herättäisi meissä yhteisöllisyyden, jotta muistaisimme, että terveys on lopulta kovin arvokasta ja vasta kun olemme sairastuneet me voimme ymmärtää sen merkityksen.

 ***

Sunnuntaina vietämme pyhän Ristin sunnuntaita. Mitä ristin kantaminen tarkoittaa? Ristin kantaminen annetaan meille sinä päivänä, kun me liitymme kirkon jäseniksi. Me elämme langenneessa maailmassa ja jokaiselle meillä on haasteensa ja ongelmansa tässä elämässä. Jokainen meistä kantaa omaa ristiään, kukaan ei voi ottaa kantaakseen toisen ristiä. Mutta millä tavoin me kannamme omaa ristiämme? Suureen ääneen valittaen vai hiljaa ja kärsivällisesti. Kannammeko ristiä vihamielisesti ja toisiamme syytellen vai herättääkö se meissä myötätuntoa myös muita kantajia kohtaan.  Kun katsomme ristiinnaulittua Herraamme, me näemme oikean tavan suhtautua ristimme kantamiseen.

Me emme ole yksin. Jumala on meidän kanssamme aina, mutta erityisen helppoa meidän on muistaa tämä hädän ja sairauden keskellä. Hän etsii meitä ja jää luoksemme lohduttamaan.  

Siunattua paaston jatkoa ja muistakaamme rukoilla toistemme puolesta! 

Kuka on Jumala?

Salattu Jumala

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt." (1. Joh. 4:12)

Jumalan olemus ylittää ymmärryskykymme. Hän jää meille ikuisesti salaisuudeksi.

On sanottu, että jos me kykenemme ymmärtämään tai selittämään Jumalan, me olemme luoneet epäjumalan.

Mutta voimmeko mitenkään puhua Jumalasta? Apofaattinen teologia löytää tähän yhden ratkaisun: Jumala on mutta paljon enemmän. Me voimme sanoa, että Jumala on rakkaus mutta samalla myös paljon enemmän. Jumala on hyvyys mutta paljon suurempaa kuin se hyvyys mitä me tarkoitamme. Hän on viisaus mutta jotain paljon syvällisempää kuin se viisaus, jota opettelemme tässä katoavassa maailmassa.

Me voimme ilmaista, että käsityskykymme on rajallinen ja tunnustamme, että tuolla puolen on asioita, joita me emme kykene sanoilla kuvaamaan. Niin Hän jää sanoinselittämättömäksi, sanoinkuvaamattomaksi, silti ainaolevaksi ja muuttumattomaksi.

Näkyvä Jumala

Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. (1. Joh. 4:12)

Gregorios Palamas opettaa, että me voimme oppia tuntemaan Jumalan hänen energioidensa kautta.

Jumala on ilmestynyt meille Pojassaan. Hän on ilmestynyt meille käskyissään, profeettojen sanoissa, tunnusteoissa ja ihmeissään. Siinä, kun Hän johdattaa kaitselmuksessaan meidän elämäämme, kun Hän varjelee meitä vaaroilta, puolustaa meitä vihollisiamme vastaan, pelastaa hädästä ja armahtaa, kun olemme tehneet väärin.

Mutta vieläkin enemmän, me voimme tuntea Jumalan rakkauden kautta, sillä Jumala on rakkaus. Voimme tuntea hänet, kun halaamme lähimmäistämme, kun näemme toisen ihmisen hymyn, kun autamme toisiamme, annamme omastamme toisellemme. Rakastamalla toinen toisiamme, me voimme hetkeksi kokea miten suuri ja mahtava Jumala on.

Jumala tulee tunnetuksi meille ennen kaikkea oman Poikansa kautta. Kuuntelemalla Hänen sanojaan pyhästä Evankeliumista, noudattamalla Hänen käskyjään, seuraamalla häntä kaikessa missä voimme. 

Hän on hiljaisuus, Hän on kuiskaus, Hän on kuin tuulen huminaa. Jumala laskeutuu luoksemme kyyhkysenä, hän tulee päällemme tulisina kielinä. Jumala ilmoittaa itsensä luomakunnassa. Puiden lehtien havinassa, tumman sinisessä tähtitaivaassa, auringon lämmössä, kevään heräämisessä. Keskikesän sinisessä hetkessä, syksyn lehtien värikirjossa, talvisen hangen narskunnassa, tulen rätinässä.

Rajapinta tämän ikuisesti tuntemattoman ja läsnäolevan kohdalla on usko. Me uskomme, vaikka emme tiedä. Saamme Hänestä kokemuksen, kun osallistumme pyhään liturgiaan. Jumala on rakkaus ja vain rakastamalla toinen toistamme, me voimme kokea mitä Jumala on.

Tuhlaajapojat, palataan kotiin...

Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Tänään kirkkomme pukeutuu violettiin ja Suuri paasto on valmis alkamaan. Ensimmäisenä paastoviikkona kuulemme jokainen pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanonin, jossa toistuvasti todetaan, ”Armahda minua Jumala, armahda minua”. Paaston aikana me pysähdymme, hiljennymme ja teemme päätöksen parannuksesta.

Tuhlaajapojan matka kotiin on alkanut.

Anteeksianto

Jos me olemme valmiita antamaan anteeksi toisillemme, niin me voimme pyytää armoa myös Jumalalta. Periaate on yksinkertainen mutta valtavan suuri, tämähän liittyy suoraan meidän pelastukseemme. Me tiedämme, että syntimme, säälimättömyytemme ja kovasydämisyytemme ovat pelastuksemme esteitä. Taivaan valtakunnan laki on rakkaus ja nuo edellä mainitut huonot ominaisuudet ovat vastakkaisia tuolle periaatteelle. Jos me olemme valmiita luopumaan näistä, meillä on lupa odottaa anteeksiantoa Herramme sanan mukaan.

Olemmeko valmiita luopumaan oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta, olemmeko valmiita kestämään epäreilua kohtelua, olemmeko valmiita siihen, että me rakkauden vuoksi voisimme olla kärsivällisiä? Tätä marttyyritkin tekivät ja samaa on myös kristittynä oleminen tarkoittaa.

Lähimmäisen rakkaus on mieluummin tekoja kuin sanoja. Toki me voimme auttaa toista myös lohduttamalla, kuuntelemalla ja rohkaisemalla. Mutta apostoli Jaakobin sanoin: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: »Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin», jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaak. 2:14-17)

Jos me aidosti rakastamme toinen toistamme, niin kuinka voisimme olla antamatta toisillemme anteeksi? Miksi me tällä pitkällä paaston tiellä kantaisimme mukanamme tällaista taakkaa, joka kasva rakkaudesta vaan kaunasta toista ihmistä kohtaan? Ja samaan aikaan, kuka meistä osaa laskea omien elonpäiviensä määrän? Kaikki meistä eivät tule elämään välttämättä vanhoiksi asti. Ja kuten Vapahtajamme sanoin, olemmeko itse antaneet anteeksi, kun nyt Kaikkivaltiaan edessä me olemme pyytämässä anteeksi rikkomuksiamme?

Paastoaminen

On hyvä huomata, ettei Jeesus vain ehdota meille paastoa vaan pikemminkin olettaa meidän paastoamistamme. ”Kun te paastoatte…”

Paastoamalla me valmistaudumme suureen juhlaan. Kirkon opettajien mukaan syömisen kautta synti tuli maailmaan, niin paaston kautta me etsimme voittoa tuosta samasta lankeemuksen hetkestä.

Paaston kautta me haemme hengellistä kuin ruumiillistakin puhdistautumista. Paastolla on kiistatta terveydellisiä vaikutuksia ja nykylääketiede suhtautuu hallittuun paastoon positiivisesti. 

Paastoaminen myös opettaa meille niin itsehillintää kuin pidättäytymistäkin. Me emme elä syödäksemme vaan syömme elääksemme. Siksi on hyvä muistaa, että paasto on meille työkalu, apuväline, jonka tarkoitus on tukea hengellistä pyrkimystämme tavoittaa aito ja oikea elämäntapa. Siksi paastoaminen on myös sisäisen harkinnan paikka ja kannattaa miettiä mistä lopulta on kysymys tässä elämässä.

Kuten Jeesuksen sanoo, paaston aika ei pidä olla murheen vaan ilon aikaa. Toki luopumisen tuska tämän elämän nautinnoista voi ajoittain masentaa meitä mutta jos jaksamme pysyä kestävinä, me tulemme huomaamaan mistä loppujen lopuksi on kysymys.

Jokaisen meistä tulee muistaa vielä viimeinen periaate, josta Jeesus puhuu suoraan. Paasto on jokaisen yksityisasia, se tulee tehdä salassa. Siksi paastoaminen on siis jokaisen yksityinen asia ja kukin meistä pyrkii parhaansa mukana toteuttamaan täydellisen paaston ihannetta. Emme myöskään velvoita toisiamme paastoamaan emmekä puutu toistemme paastoon.

Taivaallinen aarteemme

Missä meidän aarteemme on? Siellä on myös sydämemme. Aarteemme eteen olemme valmiita tekemään kaikkemme, aarteeseemme on sidottu koko ajankäyttömme, meidän halumme, se on päämäärämme, se vasta motivoi meitä yhä uudelleen ja uudelleen. Sen me asetamme etusijalle.

Tämä maailmallinen aarre saattaa olla elämämme epäjumala. Kultainen vasikka, ainoa mikä merkitsee jotakin, jonka eteen teemme kaikkemme. Palvomme mammonaa kahmimalla rahaa ja omaisuutta itsellemme, kokoamme rikkauksia - samaan aikaan kun toinen kärsii nälkää, janoa.

Saatamme tehdä itsestämme epäjumalankuvan keskittyessämme omaan nautintoomme ja unohtaessamme lähimmäisemme hädän. Me asetamme itsemme muiden edelle ja teemme itsestämme maailman keskuksen. Luomakunnan kärsiessämme me ostamme ja kulutamme luonnonvaroja niin peruuttamattomasti, että lapsemme ei tule koskaan perimään yhtä puhdasta ja eheää luomakuntaa sellaisena kuin me sen saimme.

Mihin tämä aarteemme lopulta päätyy, jonka eteemme annoimme koko elämämme, kun päiviemme määrä on täysi?

Kaiken tämän keskellä me kuulemme Vapahtajamme sanat: älkää kootko aarteita maan päälle vaan taivaaseen. Mitä ovat aarteet taivaissa? Rakkaus, sääli, anteeksianto, auttaminen, kärsivällisyys, toisen auttaminen hädässä, sairaiden tai vaikka yksinäisten luona vieraileminen.

Lopuksi

Paaston tarkoitus on jälleen eheyttää meidät ihmisinä Toivon, että jokainen meistä löytäisi kaikki ne paaston tervehdyttävät puolet, kun huomenna laskeudumme paaston viettoon. Paastotkaamme siis ruuasta ja juomasta, pahan puhumisesta ja tekemisestä, laiskuudesta ja velttoudesta, ylpeydestä ja toistemme tuomitsemisesta, ahneudesta ja välinpitämättömyydestä. Nyt on mielenmuutoksen aika, nyt on parannuksen aika.

Rakastava isä odottaa meitä.

Kohtaamisia

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

»Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

»Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

»Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

»Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Tuomiosunnuntain evankeliumin sanoma on selkeä: meidät tuomitaan sen mukaan, miten me kohtelemme lähimmäisiämme. Eikä kysymys ole pelkästään omista kavereistamme ja sukulaisistamme, vaan niistä, jotka todella tarvitsevat myötätuntoamme ja apuamme.

Evankeliumissa ei vaadita meitä tilille siitä, kuinka olemme noudattaneet rukoussääntöämme tai paastonneet. Henkilökohtainen kilvoittelumme ei juurikaan auta hädässä olevaa veljeämme tai sisartamme ellemme konkreettisesti tee jotakin hänen auttamisekseen.

Lähimmäisen rakkauden sijasta voisi olla mielekkäämpää pohtia lähimmäistemme inhimillistä kohtelua. Annammeko me omastamme niille, jotka oikeasti tarvitsevat apuamme? Osoitammeko myötätuntoa ja sääliä kotimaamme huono-osaisia kohtaan, kodittomia, elämän myrskyihin joutuneita kohtaan? Entä ihmiset, jotka ovat katkeroituneet ja tai joutuneet epätoivon, eksytyksen tai vihan valtaan? Entä sairaaloissa ja hoitokodeissa olevat yksinäiset, jotka kärsivät tai joita kohdellaan huonosti? Entä kaukaa tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja sen saaneisiin? Entä meitä heikommat, jotka tarvitsevat rohkaisuamme ja hyväksyntäämme, vaikkapa lapset ja nuoret ja vanhat? Nämä kaikki ihmiset Kristuksen ikoneja.


Armahtaminen

Toivomme monessa rukouksessa, ettei meitä rangaistaisi tekojemme mukaan, vaan saisimme anteeksiannon. Me emme kestäisi meille kuuluvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Siksi me pyydämme armoa.

Saadessamme syntivelkamme anteeksi, myös meidän tulee antaa anteeksi toinen toisillemme:

Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. »Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.» (Matt. 18:32-35).

Syntiä ei ole vain pahat tekomme vaan myös tekemättä jättämiset. Ne hetket, jolloin emme välittäneet lähimmäisestämme, kun hän oli nälkäinen, janoinen, yksinäinen ja alaston. Jeesuksen sanoma ei ole vain passiivista pahan välttelyä vaan aktiivista hyvän tekemistä.


Pelosta vai rakkaudesta?

Kristillisen moraalin ydin ei ole enää siinä, että me noudattaisimme hyviä tapoja rangaistuksen pelossa vaan siksi, että me aidosti rakastamme ja haluamme olla myötätuntoisia. Ei kukaan voi rakastaa toista rangaistuksen pelossa. Todellinen rakkaus syntyy vapaudessa, meidän vapaan tahtomme seurauksena.

Rakastamalla me haluamme kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta, toimia niin kuin Jumala vastaavassa tilanteessa toimisi. Jumala on rakkaus. Teemme hyvää, koska uskomme sen saavan aikaan enemmän hyvää ja jotta voisimme jollain lailla samaistua itse Hyvyyteen. Toki voimme tehdä hyviä tekoja, jotta meillekin tehtäisiin hyviä tekoja mutta onko tämä pikemminkin itseämme hyödyttävää kaupankäyntiä?


Lopuksi

Mutta entä mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Mitä opittavaa meillä on noista evankeliumin vanhurskaista? Hyvän tekeminen ei ole heille mitään tekemistä vaan yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja syöminen.

Tuomiopäivä ei pitäisi olla meille pelon vaan ilon päivä. Silloin oikea erotetaan väärästä ja maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus päättyy. Jumalalle uskolliset saavat palkintona iankaikkisen elämän ja anteeksianto kohtaa niitä, jotka sitä sydämessään pyysivät. Meillä jokaiselle on mahdollisuus liittyä noiden vanhurskaiden joukkoon, jotka perivät taivaan valtakunnan.

Vaikka me olemme tehneet vääriä tekoja, niin silti meille on edelleen annettu mahdollisuus katumukseen. Siksi tulevan paaston aikana on muistaa, että me pitäisimme huolta lähimmäisestämme emmekä vain keskittyisi omaan itseemme. Kristusta me voimme palvella vain lähimmäisemme kautta.

Siunattua paaston aikaa!

Aika osoittaa uskoamme

Tilanne maailmassa kiristyy päivä päivältä. Luemme viikoittain uutisia, jotka vähentävät luottamustamme turvalliseen maailmaan. Iranin kriisi, nationalismin kasvu, antisemitismin nousu. Pakolaiskriisi, joka saattaa tänä vuonna saada jopa uusia mittasuhteita verrattuna vuoteen 2015. Moni menettää yhä henkensä Välimeren aaltoihin.

Ilmastonmuutos on totta ja näemme poikkeuksellisia luonnonilmiötä. Eteemme asetetaan hyvin vakava kysymys siitä, mikä on meidän roolimme kristittyinä.

Kaikessa on lopulta kysymys uskosta. Jaksammeko me luottaa Jumalan kaitselmukseen ja johdatukseen kriisien keskellä? Otammeko kirkon sanoman lähimmäisen rakkaudesta vakavasti? Olemmeko valmiita toimimaan sen mukaisesti?

Olen positiivinen ja uskon, että nämä kriisit ovat mahdollisuus kristinuskolle. Kaikki lähtee meistä itsestämme ja hyvästä tahdostamme lähimmäistämme kohtaan. Nyt maailmassa etsitään vastuunkantajia ja negatiivisen muutoksen vastavoimaa.

Tulevan vuosikymmenen megatrendi tulee olemaan ystävällisyys toisiamme kohtaan. Kun me otamme kutsumuksemme vakavasti kristittyinä, meillä on edessämme huikeasti mahdollisuuksia osoittaa ja toteuttaa uskoamme.

Usko ei ole hurskaita sanoja, hyviä uskomuksia tai idealistista romantiikkaa. Usko on tekoja ja nyt erityisesti kyse on lapsistamme ja nuoristamme. Suokoon Jumala meille kaikille rohkeutta ja luovuutta osoittaa uskoamme hyvään ja rakastavaan Jumalaan!