Kohtaamisia

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

»Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

»Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

»Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

»Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Tuomiosunnuntain evankeliumin sanoma on selkeä: meidät tuomitaan sen mukaan, miten me kohtelemme lähimmäisiämme. Eikä kysymys ole pelkästään omista kavereistamme ja sukulaisistamme, vaan niistä, jotka todella tarvitsevat myötätuntoamme ja apuamme.

Evankeliumissa ei vaadita meitä tilille siitä, kuinka olemme noudattaneet rukoussääntöämme tai paastonneet. Henkilökohtainen kilvoittelumme ei juurikaan auta hädässä olevaa veljeämme tai sisartamme ellemme konkreettisesti tee jotakin hänen auttamisekseen.

Lähimmäisen rakkauden sijasta voisi olla mielekkäämpää pohtia lähimmäistemme inhimillistä kohtelua. Annammeko me omastamme niille, jotka oikeasti tarvitsevat apuamme? Osoitammeko myötätuntoa ja sääliä kotimaamme huono-osaisia kohtaan, kodittomia, elämän myrskyihin joutuneita kohtaan? Entä ihmiset, jotka ovat katkeroituneet ja tai joutuneet epätoivon, eksytyksen tai vihan valtaan? Entä sairaaloissa ja hoitokodeissa olevat yksinäiset, jotka kärsivät tai joita kohdellaan huonosti? Entä kaukaa tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja sen saaneisiin? Entä meitä heikommat, jotka tarvitsevat rohkaisuamme ja hyväksyntäämme, vaikkapa lapset ja nuoret ja vanhat? Nämä kaikki ihmiset Kristuksen ikoneja.


Armahtaminen

Toivomme monessa rukouksessa, ettei meitä rangaistaisi tekojemme mukaan, vaan saisimme anteeksiannon. Me emme kestäisi meille kuuluvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Siksi me pyydämme armoa.

Saadessamme syntivelkamme anteeksi, myös meidän tulee antaa anteeksi toinen toisillemme:

Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. »Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.» (Matt. 18:32-35).

Syntiä ei ole vain pahat tekomme vaan myös tekemättä jättämiset. Ne hetket, jolloin emme välittäneet lähimmäisestämme, kun hän oli nälkäinen, janoinen, yksinäinen ja alaston. Jeesuksen sanoma ei ole vain passiivista pahan välttelyä vaan aktiivista hyvän tekemistä.


Pelosta vai rakkaudesta?

Kristillisen moraalin ydin ei ole enää siinä, että me noudattaisimme hyviä tapoja rangaistuksen pelossa vaan siksi, että me aidosti rakastamme ja haluamme olla myötätuntoisia. Ei kukaan voi rakastaa toista rangaistuksen pelossa. Todellinen rakkaus syntyy vapaudessa, meidän vapaan tahtomme seurauksena.

Rakastamalla me haluamme kasvaa kohti Jumalan kaltaisuutta, toimia niin kuin Jumala vastaavassa tilanteessa toimisi. Jumala on rakkaus. Teemme hyvää, koska uskomme sen saavan aikaan enemmän hyvää ja jotta voisimme jollain lailla samaistua itse Hyvyyteen. Toki voimme tehdä hyviä tekoja, jotta meillekin tehtäisiin hyviä tekoja mutta onko tämä pikemminkin itseämme hyödyttävää kaupankäyntiä?


Lopuksi

Mutta entä mikä on tämän evankeliumin ilosanoma? Mitä opittavaa meillä on noista evankeliumin vanhurskaista? Hyvän tekeminen ei ole heille mitään tekemistä vaan yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja syöminen.

Tuomiopäivä ei pitäisi olla meille pelon vaan ilon päivä. Silloin oikea erotetaan väärästä ja maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus päättyy. Jumalalle uskolliset saavat palkintona iankaikkisen elämän ja anteeksianto kohtaa niitä, jotka sitä sydämessään pyysivät. Meillä jokaiselle on mahdollisuus liittyä noiden vanhurskaiden joukkoon, jotka perivät taivaan valtakunnan.

Vaikka me olemme tehneet vääriä tekoja, niin silti meille on edelleen annettu mahdollisuus katumukseen. Siksi tulevan paaston aikana on muistaa, että me pitäisimme huolta lähimmäisestämme emmekä vain keskittyisi omaan itseemme. Kristusta me voimme palvella vain lähimmäisemme kautta.

Siunattua paaston aikaa!