tiistai 8. maaliskuuta 2022

Laupiaan samarialaisen majatalo

Suomalaiset ovat ottaneet ukrainalaisten hädän omakseen ja järjestäneet keräyksiä sotaa pakenevien auttamiseksi. Sypressiin on varattu autotallin kokoinen tila avustustarvikkeiden säilyttämistä varten. Suomalaiset tuntevat suurta sympatiaa Ukrainasta pakenevia kohtaan mm. muistellessamme omaa kohtaloamme vuosina 1939-1944. 

Samaan aikaan olen epäuskoisena seurannut rasistisen käytöksen nousua seurakunnassamme olevia venäläisiä, virolaisia ja ukrainalaisia kohtaan. Ymmärrän että käynnissä oleva sota herättää mielessämme ahdistusta ja tuskaa mutta emme me voi purkaa sitä lähimmäisiimme. Pahimmillaan vihansa on saanut myös Ukrainasta paennut joka puhuu venäjän kuuloista kieltä. Jokainen venäläistaustainen ei kannata sotaa, vähiten ne jotka ovat aloittaneet uuden elämän täällä Suomessa tai jopa syntyneet täällä. Moni venäläistaustainen häpeilee sotaa ja jopa omaa taustaansa. Heidän oloaan voimme myös helpottaa, koska he ovat syyttömiä sotaan. Eräs kysyi, mikseivät venäläiset vaihda vaaleissa johtajiaan? Uutisista olemme nähneet miltei joka päivä tuhansien mielenosoittajien vangitsemisia ja toisinajattelijoiden myrkytyksiä.   

Emme me voi kristittyinä olla osa vallitsevaa ongelmaa eikä kirkossamme ei ole mitään sijaa rasismille. Kirkossamme on tilaa jokaiselle ihmiselle, niin suomalaiselle, venäläiselle, ukrainalaiselle tai kelle tahansa. Kirkko on se paikka, jossa me otamme jokaisen ihmisen vastaan, olkoon hän sotaan syyllinen tai sen uhri. Tehtävämme ei ole toivoa kenenkään johtajan tappamista tai janota kostoa. Meidän tehtävämme ei ole tuomita vaan ottaa vastaan ja antaa Jumalan hoitaa ja eheyttää katuvia. 


Kirkkomme on laupiaan samarialaisen majatalo, jossa hoidamme ja autamme vähäosaisia. Tässä majatalossa meidän tehtävämme on rukoilla niiden puolesta, jotka vaarantavat elämänsä puolustaessaan kotiaan, perhettään, sairaalaa, lämpö- tai vesilaitosta. Rukoiltava jokaisen äidin ja isovanhempien puolesta, jotka joutuivat jäämään syystä tai toisesta kotiinsa. Niiden jotka ovat sairaalassa, hoitolaitoksissa vailla mahdollisuutta paeta. Niiden jotka ovat jääneet kodittomiksi ja jääneet vaille vettä ja sähköä. Niiden naisten ja lasten puolesta, jotka pakenevat tulituksen keskellä kohti Puolan rajaa. 

Toista miljoonaa turvapaikanhakijaa on lähtenyt pakomatkalle. Odotamme omassa seurakunnassamme turvapaikanhakijoiden tuloa ja olemme valmiita ottamaan heidät vastaan avosylin ja auttamaan heidät uuden elämän alkuun. Sillä kaiken minkä me teimme yhdelle näistä vähäisimmistä, sen me teimme Kristukselle. 

Jatkakaamme siis rukousta rauhan puolesta ja lähimmäistemme palvelemista. Suojelkoon Jumalansynnyttäjän huntu kaikkia Häneen turvaavia! 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Ukrainan sota mahdottoman edessä








UKRAINAA on kohdannut erittäin suuri kärsimys Venäjän aloitettua valloitussodan sitä vastaan. Ukrainalaista on kuollut suuria määriä ja lukuisia haavoittunut. Ukrainalaiset ovat kuitenkin hyvin päättäväisesti puolustaneet maataan lähes mahdottoman vihollisensa edessä. 

On selvää, että Venäjän käynnistämä täysimittainen valloitussota on tuomittava yksiselitteisesti. Kyseessä on erittäin vaarallinen veljessota vailla selkeää oikeutusta tai syytä. Ydinsodanuhka on myös nostettu esille. On hyvin surullista, että palaamme siihen 80-luvun maailmaan, jossa pelkäsimme aidosti suurvaltojen ydinaseuhkaa. 

Etiikassa on välillä pohdittu oikeutetun sodan käsitettä. Varsin yleinen mielipide on se että puolustussota on oikeutettua sotaa. Suomella on Puolustusvoimat, joita käytetään vain puolustautumiseen. Ihmisellä on oikeus puolustaa kotiaan, perhettään, sukulaisiaan ja jopa pyhäkköjään vihollisen hyökkäykseltä. 

Sen sijaan käsillä olevaan Venäjän hyökkäyssotaan onkin hankalampi löytää jotakin järkevää oikeutusta. Romanttiset haikailut suurvallan ajoista ja vanhoista rajoista voisivat viedä Euroopan täyteen kaaokseen. Ruotsi voisi oikeuttaa sodan Suomea vastaan muistelemalla mennyttä suuruuden aikaa, Ottomaanien imperiumi, samoin Rooman valtakunta käsittäisi helposti koko Välimeren alueen. Kolonialismin ajan rajojakaan tuskin kovin moni lähtisi ajamaan poliittisena agendanaan. 


SAATAMME ihmisinä kokea monenlaisia tunteita lukiessamme jatkuvaa uutisvirtaa sodasta. Moni tuntee pelkoa, vihaa, pettymystä, turvattomuutta ja ahdistusta. Erityisesti lasten on vaikea ymmärtää sodan logiikkaa ja mieleen saattaa syntyä pelko koskemaan myös omaa kotia.  

Entä kun me tunnemme vihaa tätä sotaa kohtaan, onko se syntiä? Ei ole. Vihaaminen itsessään ei ole syntiä. Jumalakin vihaa pahuutta ja taistelee sitä vastaan säälimättä. Viha kertoo tunteesta, että jokin tärkeää ja jopa pyhää asiaa uhataan tai jokin vaarantaa sen olemassaolon. Harva meistä tuntuu lempeyttä epäoikeudenmukaisuutta vastaan tai sympatiaa väkivaltaa nähdessään tai kokiessaan. Nämä tunnetilat ovat pahasta ja pahaa me ymmärrettävästi vastustamme kaikin muodoin. 

Sotaan liittyy myös avuttomuuden tunteita: pelkoa, pettymystä, turvattomuutta ja ahdistusta? Ne näyttävät olevan osa meidän kirkkomme historiaan kautta aikojen kun olemme todistaneet marttyyrien verenvuodatusta. Niiden esikuvana on Vapahtajamme kärsimykset kuolemansa edessä. Hän ei taistellut vihollistaan vastaan vaikka olisi kyennyt lähettämään 12 legioonaan taivaallista sotaväkeä avukseen. Kristus tiesi, että tämä malja hänen oli juotava maailman elämän edestä. 


MEILLÄ on kaksi näkemystä tähän sotaan. Ensinnäkin ihmisellä on oikeus puolustaa kotiaan, perhettään ja maataan. On oikein tehdä vastarintaa pahaa vastaan. Samaan aikaan meidän on myös muistettava, että Jumala on meidän kanssamme aina, mutta Hänen läheisyytensä tuntuu erityisesti silloin, kun me olemme hädässä. 

Jumala kärsii myötätunnossaan ukrainalaisten kanssa. Hän tietää tarkalleen, omalla ihollaan, omassa sydämessään miltä pahuus ja synti tuntuu sydämessä. Evankeliumissa kerrotaan miten ahdistus sai hänet valtaansa ja hän koki kuoleman kauhua.  

Kärsimyksen osalta on selkeää, ettemme elämämme aikana voi välttää tuskaan liittyviä olotiloja. Ne ovat osa elämää. Mutta niiden keskellä on hyvä muistaa, että Jumala on silloin kanssamme. Jumala tuntee kärsimyksemme ja tuntee tuskamme. Hän vahvistaa meitä kärsivällisyyteen ja nöyryyteen. Hän ottaa ne myös kannettavakseen. Kärsimys voi myös johdattaa meidät Jumalan luo hakemaan turvaa ja lohdutusta.  

 

ELÄMME paaston aikaa ja sanoin seurakuntalaisille, että tänä vuonna paaston aika antaa meille aivan poikkeuksellisen kilvoituksen. Toisen ihmisen kärsimys, on minun velvollisuuteni. Minun velvollisuuteni on toimia helpottaakseni lähimmäiseni tuskaa. Sinä ja minä, Jumalan kuvina, olemme velvollisia näkemään Kristus kärsivien lähimmäistemme kasvoissa. 

Me voimme lohduttaa ukrainalaisia rukoilemalla heidän puolestaan, avaamalla kotimme ja lompakkomme. Meidän on osoitettava solidaarisuutta tarjoamalla apuamme sotaa pakeneville. Jos me olemme todellisia kristittyjä, me tunnemme sympatiaa tätä kansaa kohtaan. 

Sovinnon ja anteeksiantamisen teemat koskettavat meitä tällä ensimmäisellä paastoviikolla. Mutta miten ne kaikki suhteutuvat tähän Ukrainan sotaan? Kuilu on valtava, aivan kuin asiasta ei voisi edes puhua samaan aikaan. Nyt käynnissä oleva sota särkee paljon ja todennäköisesti tämän sodan seurauksena moni sukupolvi vaurioituu.

Onko tässä vaiheessa että katumukselle ja anteeksiantamiselle sijaa? Kuolonuhrien ja haavoittuneiden määrä kasvaa koko ajan ja tilanne vaikeutuu koko ajan. Jotakin kuitenkin pystyttäisiin tekemään. Sodan välitön lopettaminen, joukkojen vetäminen pois ja Haagin sotaoikeudenkäynnin aloittaminen.  

Anteeksianto, sovinto, katumus ja parannuksenteko ovat aktiivista toimintaa. Ilman katumusta ei voi olla anteeksiantamusta. Tuhlaajapoikakin sai anteeksi vasta kun hän oli mennyt itseensä ja palasi katuen kotiinsa. 

Rakkaudessaan Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä katumukseen ja parannuksen tekoon. Anteeksipyytäminen on aktiivinen teko ja se merkitsee vääryyden ja pahuuden hylkäämistä. Se on syvältä käyvä mielenmuutos, joka päättää jotakin entistä, jotta syntyisi tilaa uudelle.


SOTA PÄÄTTYY jonain päivänä mutta miten siitä selvitään kun edessä on yhteiskunnan uudelleen rakentaminen? Pyhä Fransiskus Assisilainen sanoi, että rauha on mahdotonta ilman oikeudenmukaisuutta. Jos Venäjä miehittää Ukrainan, niin kokeeko kansa tätä mitenkään oikeudenmukaiseksi tilanteeksi? Millä lailla ukrainalainen voisi kokea miehitetyn maansa omakseen ja olla "kuuliainen" esivallalle? 

Sota on helppo aloittaa mutta erittäin vaikea lopettaa. Venäjä voi voittaa sodan mutta Ukrainaa se tuskin tulee koskaan voittamaan. Venäjä on mahdottoman edessä.

lauantai 19. helmikuuta 2022

Taivaalliseen iloon johtava tuomio


»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ »Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ 

Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

»Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

»Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

»Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


VIETÄMME paastoon laskeutumisen aikaa ja tänä sunnuntaina keskitymme Viimeisen tuomion teemaan. Lukukohdassa kerrotaan, miten viimeisenä päivänä kaikki kansat kutsutaan Vanhurskaan Tuomarin eteen ja kansat jaetaan kahteen ryhmään. Pelastukseen astuvat ne, jotka näkivät Kristuksen vähäosaisissa ja palvelivat heitä rakkaudessa ja myötätunnossa. Kadotukseen taas astuvat ne, jotka olivat välinpitämättömiä lähimmäisen hädälle ja kulkivat ohitse. 

Tuomio on yksinkertainen: Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Jumala kutsuu yhteyteensä meitä Jumalan kuvia, kasvamaan hänen kaltaisikseen ja tallettamalla sydämeemme rakkauden lain. Lähtökohta ihmisen elämälle on hyvin kaunis ja positiivinen. Ihmisellä on mahdollisuus rakastaa, hän on vapaa valitsemaan ja kaiken lisäksi tuo vapauteen perustuva lähimmäisen rakkaus palkitsee häntä jo tässä elämässä. Tässä evankeliumissa kiteytyy helpolla tavalla Kristuksen ydinopetus. 


ON MIELENKIINTOISTA, että me monesti ajattelemme tuomiopäivää pelottavana asiana. Varhaiset kristityt, etenkin suurten vainojen aikaan, suorastaan odottivat Tuomiopäivää. Tuomiopäivä tietenkin voi toki olla lähtökohtaisesti kauhistuttava asia mutta samaan aikaan se on lohdutuksen ja oikeudenmukaisuuden päivä. Tuomiopäivää odotettiin vainojen keskellä paljon ja näemme tästä esimerkin vaikkapa Raamatun viimeisessä luvussa, Ilmestyskirjassa: "Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan." (Ilm. 22:12) Maailmanlopun odotus oli hyvin todellista ensimmäisten kristittyjen kesken ja siihen uskottiin konkreettisesti. 

Mutta miksi näin oli? Siksi koska Viimeinen tuomio antoi lohtua ja toivoa vainojen keskellä. Varhaisilla kristityillä ei ollut ensi sijaisena pelkona mitä heille itselleen käy vaan se, että viimeisenä päivänä oikeudenmukaisuus palaa maailmaan ja kaikki pahaa tekevät joutuvat tilille teoistaan. 

Tuomiopäivä, kuten tässäkin vertauksessa, merkitsee pahan vallan loppumista. Tuska, jota se aiheuttaa päättyy eikä synnillä, sairaudella ja kuolemalla ole enää sijaa ihmisen elämässä. Sen myötä alkaa Taivaan valtakunnan aika, tuon valtakunnan, joka on ikuinen. Kuoleman valta päättyy ja saamme jälleen astua paratiisiin. 


LISÄKSI TÄSSÄ evankeliumissa tulee esille hyvin tärkeä pelastukseen liittyvä teema: jokainen voi itse vaikuttaa siihen, mitä viimeisellä tuomiolla tapahtuu. Jumalan tuomio on oikeudenmukainen, siitä voimme olla varmoja. Tuomion peruste on se, kuinka me kohtelemme tämän maailman vähäosaisia. Samalla tavalla kuin me olemme kohdelleet lähimmäisiämme, niin samalla tavalla myös meitä kohdellaan tuomiolla. Kyse on myötätunnosta, säälistä, tasapuolisuudesta, kohtuullisuudesta, armahtamisesta. Sen sijaan välinpitämättömyys koituu monen kohtaloksi. 

Nyt meidän kannattaa muistaa, että olemme saaneet armoa armon päälle, me olemme saaneet elinpäiviä, jotta voisimme katua ja tehdä parannuksen. Sitä Herramme meiltä odottaa.