Aitoa rukousta etsimässä

Me tunnemme yllättävän vähän Raamatun ajan maailmaa ja siksi tarvitsemmekin lähes aina lisätietoa sen ymmärtämiseksi. Pelkästään historiallinen ja kulttuurinen välimatka Raamatun ajan maailmaan on pitkä ja tapamme ymmärtää maailmaa on kovin erilainen. Tämän päivän haasteensa on ymmärtää oikein sitä ilosanomaa, jota meille kerrotaan.

Yksi hyvä johdantoteos Raamatun ajan maailmaan, erityisesti ortodokseille, löytyy useimmista kirjastoista ja tämä kirja on Merja Merraksen ja Paul Nadim Tarazin Raamattu itämaisin silmin (Atena kust. 2005), jossa valotetaan sitä kontekstia, johon Raamatun kirjoitukset asettuvat.

Tulevana sunnuntaina luemme evankeliumin samarialaisnaisesta, jonka Jeesus tapaa Sykarin kaivolla. Meille tämän päivän suomalaisille tässä evankeliumissa ei varmaankaan ole mitään ihmeellistä. Jeesus pysähtyy kaivolla juodakseen ja keskustelee paikalle tulleen naisen kanssa vedestä, juomisesta ja janosta. Seuraavassa kohtauksessa koko seutukunta uskookin Messiaaseen. Helppoa kuin heinänteko, kun asian osaa!

Kun tutkimme tätä kertomista tarkemmin, löydämme heidän välisestään dialogista jotain todella ainutlaatuista, elävää ja puhdasta. Se kertoo Messiaan tuomasta vallankumouksesta, joka koskee rukousta, pyhiä paikkoja iankaikkista elämää. Kun tarkastelemme tekstiä enemmän, ymmärrämme paremmin miksi naisesta tuli Jeesuksen seuraaja ja miksi koko yhteisö uskoi häneen messiaana.

Jeesus rikkoi ainakin kolme raja-aitaa tavatessaan tämän naisen kaivolla. Ensinnäkin juutalaiset välttelivät samarialaisia, vierasheimoisia. He olivat halveksittua kansaa kuten muistamme kertomuksesta laupiaasta samarialaisesta. Toisekseen juutalaismiehet eivät juuri keskustelleet naisten kanssa kahden kesken kaivolla.  Lieneekö asialla jotain tekemistä sen kanssa, että monet vanhan testamentin henkilöt löysivät tulevan vaimonsa kaivon luona käytyjen keskustelujen pohjalta (Iisak, Jaakob ja Mooses). Kolmas raja-aidan rikkominen liittyykin avioliittojen lukumäärään: tällä naisella oli jo viisi takana ja kuudetta elettiin avoliiton muodossa.

Samarialaisnaisen tuskin oli helppoa jakaa vieraan miehen kanssa epäonnistumisiaan avioelämässä. Keskustelun alku ei lupaa hyvää: Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta? Mutta Jeesus osoittaa puheellaan ja asenteellaan, ettei hän ole jatkamassa vanhaa rasistista perinnettä vaan kohtaa tämänkin naisen ainutlaatuisena Jumalan kuvana. Pian tästä tapaamisesta syntyy valtaisa muutos naisen elämässä.

Evankeliumin tehtävä on saada meissä aikaan muutos, metanoia. Jos olemme kovin luutuneiden käsitysten varassa, pienikin liikahdus saattaa aiheuttaa mielessämme vastustusta ja kipua. Tämä on hyvä merkki, koska silloin jotakin voisi tapahtua sydämessämme ja muutos on mahdollinen. Ainoastaan unessa olevat eivät tunne mitään. Mutta kun tuo kipu menee ohitse, me huomaamme, että asiat ovat tuon liikahduksen jälkeen oikeilla paikoillaan.

Jumala ei koskaan satuta meitä vaan yrittää oikaista kieroon kasvaneen sielumme. Synti aiheuttaa meille haavoja, joita usein sattuu hetken aikaa kun sielujen lääkäri hoitaa niitä. Mutta kun haavat ovat parantuneet, me emme vaihtaisi saamamme hoitoa pois ja palaisi sairauteen.

Huomaamattaan nainen on tullut tavallisen kaivon sijaan elävän lähteen äärelle, josta pulppuaa iankaikkista vettä ja armon sanoja. Tämä lähde on Kristus ja tuo vesi hänen sanojaan. Nuo sanat herättävät samarialaisnaisesta vastakaikua ja muuttavat tuona helteisenä päivänä hänen elämänsä lopullisesti. Vanha ihminen kuolee tuossa naisessa ja uusi ihminen syntyy Hengestä. Tämän vuoksi hän myöhemmin ottaakin vastaan kasteen ja saa uuden nimen, Fotine, valoisa.

Samarialainen nainen sanoo Jeesukselle: anna minulle sitä vettä. Ja Herramme tarjoaa hänelle tuoretta, elävää, raikasta ja virtaavaa vettä. Hän tarjoaa vettä, pelastavia sanojaan, jotka kumpuavat iankaikkisesta elämästä. Jeesus ei tarjoa katoavaa vettä vaan antaa naisen juoda Pelastuksen lähteestä.

En usko, että tuo eläväksitekevä vesi tarkoittaa mitään tiettyä asiaa vaan ylipäätään armoa, jonka Jumala vuodattaa päällemme. Keskustelussa samarialaisnaisen kanssa pääpaino on rukoilemisessa. Sen vuoksi uskon, että oikea rukous hengessä ja totuudessa on tuota pelastavaa vettä kuivuneelle sielullemme. Yhtä paljon tämä eläväksitekevä, raikas ja puhdistava vesi on varmasti myös Herramme ehtoollista, joka parantaa sielumme ja ruumiimme synnistä. Kun siunaamme vedenpyhityksessä vettä, me saamme itsellemme raikasta ja eläväksitekevää vettä itsemme ja kotiemme pelastukseksi. Helluntaina meille vuodatetaan tämä armo Pyhän Hengen kautta tulisina kielinä. Me siis saamme armoa armon päälle!

Miksi tämä nainen oli arvollinen kohtaamaan näin ihmeellisen armon? Hän oli valmis ottamaan vastaan messiaan, Kaikkeuden kuninkaan. Se on oikeastaan ainoa asia, jota meiltä odotetaan, olemaan valmis työskentelemään Jumalan kanssa maailman pelastukseksi. Jumala hakee meitä ihmisiä, jotta voisi tehdä työtä kanssamme.

Samarialaisnainen näkee Jeesuksessa messiaan ja sen vuoksi hän vaikenee varsin vilkkaan ja rohkean keskustelun päätteeksi pyhyyden läsnäollessa. Nainen sai katsella Luojaansa silmästä ja silmään ja kuulla Kristuksen sanovan hänelle: Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi. Jumala paljastaa itsensä tälle naiselle ja puhuu hänelle kuin palavan pensaan kautta Moosekselle: Minä olen se, joka olen. Hänen kansansa odotti messiasta ja nyt odotus päättyi.

Suurten kilvoittelijoiden elämä ei päättynyt siihen, että he saivat kokea luomattoman valkeuden. Tämän armon kokemuksen tarkoitus oli vahvistaa heidän kilvoitteluaan. Rukoileminen jatkui tämän jälkeen entistä suuremman omistautumisen muodossa. Rukous jatkuu ja siksi tämäkin keskustelu Jeesuksen ja samarialaisnaisen kanssa syvenee entisestään.

Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. (Joh. 4: 23-24)

Jeesus siirtää meidän rukouksemme ulkoisista paikoista meidän sydämeemme. Tätä voi olla vaikea ymmärtää mutta kun me herkistymistä rukoukselle, antaudumme sille kokonaan ja pyrimme harjoittamaan Jeesuksen rukousta lakkaamatta, me ymmärrämme tämän olevan jotakin ihmeellistä ja totta. Koko taivaan valtakunta on sisällämme. Taivasten valtakunta on sisällämme ja meidän tulee löytää ovi sinne sisälle.

Mitä on hengessä rukoileminen? Se merkitsee rukousta Pyhässä Hengessä. Se on antautumista Pyhän Hengen valtaan. Se on keskittymistä rukoukseen, sen omaksumista ja ymmärtämistä. Omien sanojemme korvaamista Jumalan sanoilla ja tahdolla. Se on virittäytymistä ja herkistymistä hengelliselle muutokselle, jonka rukous saa meissä aikaan.

Mitä tarkoittaa totuudessa rukoileminen? Se merkitsee rukousta Kristuksessa. Kristus ei kuvaile meille totuutta vaan sanoo, että hän itse on Totuus. Hän on tullut ihmiseksi ja kuollut meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä kasteen, katumuksen ja ehtoollisen kautta. Totuus on lähtöisin Isästä ja tästä totuudesta Kristus on tullut todistamaan. Se ei muutu koskaan ja joka on vievä meidät iankaikkiseen elämään.

Me olemme tavallaan traagisia olentoja, kun synti on sumentanut mielemme. Me näemme ulkoisen mutta emme sisäistä. Kun lähestymme Herran ehtoollista, me tuskin koskaan ymmärrämme, että edessämme on kaikkeuden kuningas uhrattuna meidän puolestamme. Vain pyhä ihminen voi todella kokea tämän.

Seuraava lainaus on diakoni Osmo Kurolan artikkelista, jossa hän kertoo vanhus Efraim Katunakialaisen elämästä Athos-säätiön sivuilla.

Jumala soi hänen nähdä, miten armo todella muutti Pyhät Lahjat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Armo ”avasi hänen silmänsä” lahjojen pyhittämisen jälkeen monta kertaa niin, että hän sai katsella itse Kristusta diskoksella. Ja kun tuli aika leikata Karitsa osiin, hän ei kyennyt pidättelemään kyyneleitään. Armo näytti hänelle Kristuksen sillä hetkellä sellaisena kuin Hänet on kuvattu suuren perjantain hautakuvassa. Hänen kyyneleensä kastelivat antiminssin, joka oli kuin veteen upotettu. Samalla hän näki molemmilla puolillaan enkelit toimittamassa Liturgiaa hänen kanssaan.

Meidät on kasteveden kautta synnytetty uuteen elämään Kristuksessa. Meidät puettiin valonkirkkaaseen vaatteeseen ja saimme kaulaamme voiton merkin. Kummeillamme oli palavat tuohukset kädessään, kun meidät voideltiin pyhällä mirhaöljyllä ja siten kasteemme vahvistettiin pyhän Hengen lahjan sinetillä. Tämä tapahtuma ei ole mennyttä aikaa vaan nuo lupaukset, jotka me annoimme ja ne lupaukset, jotka meille annettiin, ovat edelleen voimassa. Katumuksen ja ehtoollisen kautta me voimme uudistaa synnin tahraamassa elämämme ja päästä osalliseksi uudesta elämästä samoin kuin tämä samarialaisnainen.

En tiedä mitkä elementit tässä evankeliumin kertomuksessa inspiroivat minua kaikkein eniten, mutta jotakin valoisaa, aurinkoista, aitoa ja puhdasta siinä on. Ehkä se johtuu erilaisuuden kohtaamisesta, ulkoisten manöövereistä hylkäämisestä, aidosta rukouksesta, totuuden etsimisestä ja sen löytämisestä, Jumalan ilmestymisestä tavalliselle ihmiselle, raikkaasta vedestä kuumana päivänä ja muutoksesta, joka tapahtuu tämän naisen sielussa.

Tämä kaikki olisi turhaa ilman Kristuksen ylösnousemusta. Vasta pääsiäisaamun tyhjä hauta ja Kristuksen ylösnousemus antavat tälle kertomukselle syvällisen merkityksen. Tämä juhla kehottaa myös meitä uudistumaan omassa rukouksessamme ja etsimään siihen antaumuksellisemmin herkkyyttä ja elävyyttä.

Kristus nousi kuolleista!

Syksyn pimeyden keskellä - luottakaamme Jumalaan!

41 Silloin Jeesuksen eteen tuli Jairos, synagogan esimies. Hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa. 42 Hänen ainoa lapsensa, noin kaksitoistavuotias tytär, oli kuolemaisillaan.

Matkalla Jairoksen kotiin väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä. 43 [i] Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin,* mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. 44 Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi  heti. 45 Jeesus kysyi: "Kuka koski minuun?" Kukaan ei myöntänyt koskeneensa, ja Pietari sanoi: "Opettaja, joka puoleltahan tässä ihmiset tunkevat päällesi." 46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa." 47 Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi. 48 [i] Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.* Mene rauhassa."

49 Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: "Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa." 50 Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: "Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu." 51 Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. 52 Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu." 53 He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut. 54 Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Tyttö, nouse!" 55 Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. 56 Tytön vanhemmat olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut.

Lokakuu merkitsee luonnonkierrossa jäähyväisiä kesälle ja astumista pimeään ja sateiseen vuodenaikaan. Ensipakkasten myötä kuoleman tunne on hyvin vahvasti läsnä, kun ilmat kylmenevät ja talvi lähestyy. Pimeyden myötä me siirrymme talviaikaan tulevana sunnuntaina ja luonto hiljenee lämpimän kesän jälkeen.

Jotakin samaa on myös tämän sunnuntain evankeliumissa. Kaksi ihmistä etsii elämässään vastausta kaikkialta mutta lohdutusta ei löytynyt. Heidän elämäänsä hiipinyt pimeys väistyy kun pieni elämänhenkäys pyyhkäisee heidän sydämeensä. He kuulevat Jeesuksesta ja ylittävät rajan, joka heidän mielessään oli ollut. Jairos oli synagogan esimies ja vaati varmasti paljon, että hän tuli kumartamaan Jeesusta ja hakemaan apua häneltä. Verenvuotoa sairastanut nainen taas kosketti salaa Jeesuksen viitantupsua parantumisen ja pelastuksen toivossa. Hän oli antanut kaikkensa lääkäreille mutta sairaus jatkui.

Kuolema odotti pimeydessä. Mutta samalla hengellisen kuoleman varjo oli heidän elämässään. Naisen tauti aiheutti verenvuotoa, joka esti hänen osallistumisensa temppelijumalanpalvelukseen. Synagogan esimies oli varmasti turvautunut jo omaan uskonyhteisöönsä löytämättä apua ja lohdutusta sieltä. Nyt hän hakikin apua vastustajan leiristä. (Eräissä tulkinnoissa nämä kaksi hahmoa edustavat ihmisiä jotka odottavat messiasta. Sairas nainen edustaa pakanakansoja ja Jairos juutalaisten ”isää”, jonka tytär oli menehtynyt ja joka haki pelastusta messiaalta.)

Kun me liitymme näiden kahden Jumalan etsijän joukkoon, meillä on lupa odottaa suuria ihmeitä. Kummankin usko muutti heidän elämänsä. Toinen sai parannuksen sairauteensa ja toinen pelasti lapsensa kuolemasta. Jumalalle kaikki on mahdollista mutta muistakaamme, että Jumalan avulla myös ihmiselle kaikki on mahdollista.

Toivottavasti meille Jumala ei ole viimeinen vaihtoehto vaan aina ensimmäinen ja lopulta myös viimeinen.

Mitä tämä tarkoittaa? Että me luottaisimme kaikessa Jumalan huolenpitoon. Luottaisimme siihen, ettei meille tapahdu mitään pahaa vaan kaikki on meille siunaukseksi.

Usko merkitsee luottamista Jumalan apuun. Edelleen tänä päivänä me saamme apua sairauksiimme lääkäreiden ja lääkkeiden kautta ja niiden kautta Jumalan vaikuttaa elämässämme. Mutta parantuminen on aina Jumalan kädessä. Jokainen sairaus voi olla meille kuin Jobille annettu haaste siitä, kuinka suhtaudumme Jumalan antamiin koettelemuksiin. Sairaus voi merkitä meille kilvoittelua, jotta oppisimme nöyrtymään, rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen. Olemmeko yhtä varmoja uskossamme kuin Aabraham, joka oli valmis uhraamaan poikansa luottaessaan Jumalaan?

Luottamus merkitsee uskoa. Kun me ravitsemme uskoamme ja annamme sen kasvaa sydämessämme, se poistaa pelon sielustamme. Se tuo valon pimeyteen, jota maailman ihmiset eivät voi ymmärtää. Usko on kuin pieni tuohuksen liekki pimeydessä, joka odottaa päivän valkenemista. Päivä valkenee kun Herramme palaa toisen kerran tähän maailmaan kunniassaan. Me saamme esimakua tästä toisesta tulemista kun siirrymme pikku hiljaa joulun odotukseen.

"Älä pelkää" on tuttu enkelin tervehdys ihmiselle, joka on otollinen Jumalalle. Nämä Jumalalle otolliset ihmiset uskoivat siihen, että Jumala voisi auttaa heitä. He olivat valmiita yhteistyöhön Jumalan kanssa. Suokoon Jumala meille kaikille toivoa tähän syksyn pimeyteen, jotta muistaisimme Valkeuden, joka on syntynyt pimeyden keskelle!