Voikkaan perhesurma

Yesterday upon the stair
I met a man who wasn’t there
He wasn’t there again today
I wish, I wish he’d go away

William Hughes Mearns: "Antigonish" (1899)



Minulla on koti Voikkaalla Mattilassa ja vaali-iltana Facebookissa lähti leviämään tieto, että samassa kaupungin osassa on poliisin piiritystilanne. illalla uutisoitiin perhesurmasta, joka tapahtui lähellä kotiamme. Mies surmasi ex-vaimonsa ja itsensä heidän entisen kotinsa pihalla. Tiedän tuon perheen mutta en tunne heitä. He asuivat kotitieni varrella ja nyt olen nähnyt joka päivä kuinka elämä on pysähtynyt tuon talon pihalla. Tapahtuma on ahdistava ja tuo mieleen myös muut itsemurhat, joista olen elämäni aikana kuullut lapsesta pitäen.

Nyt vietämme pääsiäisen juhla-aikaa ja tämä perheväkivaltatapaus on todella pysäyttävä ja masentava. Omasta näkökulmasta voin miettiä asioita mutta entä tämän perheen eloon jääneet ja heidän valtava surunsa. Mitä sanoisin pappina saattoväelle, jos toimittaisiin heidän siunaamisensa. Rukouksia lukiessa ja saarnatessa mieleen varmasti tulisi myös se miksi hän surmasi myös ex-vaimonsa ja mitä heidän lapsilleen voisi sanoa?

Mitä siis Kristus on voittanut omalla kuolemallaan? Monesti me operoimme kirkossa kovin abstraktilla ja metafyysisellä tasolla vailla konkreettista kosketuspintaa tähän maailmaan. Siksi meidät usein palautetaan tähän maailmaan kauniista pilvilinnoistamme mutta luulen että se kuitenkin on siunaukseksi. Taaborin vuorella on monesti ihana nauttia Herran kirkkaudesta mutta maailma odottaa. Tällä kertaa minusta kuitenkin tuntui, että herätys oli kova ja olo on välillä aika neuvoton.

Pääsiäisen tapahtumat tarkoittavat sitä, että Kuolema ei merkitse elämämme päätöstä vaan se merkitsee siirtymistä tästä elämästä iankaikkiseen elämään. Kristuksen ylösnousemus merkitsee tämän väliaikaisen elämän tarkoituksen muuttumista ja uuden päämäärän saamista maalliseen vaellukseemme. Siksi kaste liittyy olennaisesti pääsiäiseen.

Kaste pelastaa meidät, mutta kaste ei pelasta meitä. Se merkitsee kristillisen elämän alkua ja taivaallisten lupauksiin saamista. Kaste on lähtökohta ja siitä vasta alkaa työmme. Kasteen saatuamme ja sen sisäistettyämme meistä tulee muukalaisia maan päällä. Me olemme tässä maailmassa mutta emme tästä maailmasta. Siksi meidän tehtävämme on oppia tuntemaan Jumalan käskyt löytääksemme takaisin kotiimme. Kannattaa tutustua psalmiin 119.

Ellemme etsi ja tutki Jumalan käskyjä me kuljemme pimeässä. Tässä pimeydessä me saatamme tehdä peräjälkeen monta väärää ratkaisua. Emme anna Jumalan tai lähimmäistemme äänelle sijaa valinnoissamme, emme pysähdy ja menemme kierteen mukana kohti pimeyttä. Pimeys ja välinpitämättömyys seuraavat valinnoissamme koko ajan toisiaan ja pahan valta sen kuin kasvaa. Ellei meillä ole tuossa pahan pyörteessä mitään oksaa, johon tarttua kiinni, voi päämäärämme olla kuolema. Ehkä näin kävi myös Juudakselle hänen päätyessään itsemurhaan.

Paholainen on todellinen henki, joka ohjaa meidät vääriin valintoihin, epätoivoon ja sulkee tiemme pelastukseen monin eri tavoin. Sen toiminta ei ole sattumaa vaan se elää valinnoissamme ja vapaassa tahdossamme.

Miksi hengellisen elämän alkaessa me törmäämme todella selvästi pahan hengen työhön juuri silloin, kun käännymme Jumalan puoleen? On selvää, että joka hetki kun me yritämme lähestyä Jumalaa, paha henki tekee kaikkensa estääkseen sen. Ne, jotka jäävät tuhlaajapojan sikolättiin, saavat olla rauhassa. Etenkin rukoillessa voi monesti tuntea, kuinka ajatukset harhailevat, mieleen nousee kummia asioita ja vastustaja selvästi yrittää häiritä.

Entä tuo runo tämän kirjoituksen alussa? Luulen, että se kuvaa hyvin yksinkertaisesti kuoleman ja pahan hengen läsnäoloa sielussamme. Se on olemassa mutta sen olemassaolo riippuu Jumalasta. Kuten isät sanovat, se on parasiitti: kun isäntä kuolee, myös sekin kuolee. Tuo runon mies on aina läsnä sielumme maisemassa ja vaikka se poistuisikin, tiedämme, että se on siellä. Toivon, että se menisi pois, mutta tiedän, että jonain päivänä, se palaa luokseni.

Me tarvitsemme paljon kärsivällisyyttä kärsimysten keskellä. Meidän on etsittävä sen keskellä Jumalan tahtoa, koska muuten me emme ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta. Kaikella on aikansa ja moni asia saa merkityksen vasta kärsimyksen ja odottamiseen kautta. Pieni ja mitätönkin asia voi tuntua suurelta kun me olemme odottaneet ja valmistautuneet. Kärsimyksestä seuraa aina lupaus, joka johtaa täyttymykseen, iloon ja vapauteen.

Luulen, että olemme lähes menettäneet kärsimisen taidon samalla tavalla kuin myös sen että osaisimme odottaa. Nykyaikana me olemme tottuneet siihen, että arkiset päänsäryt katoavat lääkkeillä, tarpeemme saavat tyydytyksen heti ja asioiden odottaminen merkitsee vikaa prosessissa. Oman tahtomme merkitys on kasvanut aivan uudenlaisiin mittoihin. Samalla on vähentynyt välittäminen ja huolenpito lähimmäisistämme.

Emme saa hylätä toivoamme ja luottamustamme siihen johdatukseen, jolla Jumala vie meitä kohti pelastusta. Mutta suuri merkitys on myös omalla suhteellamme lähimmäiseen. Jäikö tässä perhesurmassa tarpeeksi tilaa ja aikaa anteeksipyynnölle ja anteeksiannolle? Meidän pitää antaa toiselle kunniallinen tie perääntyä ja antaa mahdollisuus säilyttää kasvonsa.

Meidän pitää käydä läpi se kärsimys, joka meille annetaan. Monesti kärsimys ohjaa meidät toisen ihmisen luo, se ohjaa meidät avun luokse. Kärsimyksellä on aina merkitys vaikka emme sitä kriisin aikana aina huomaakaan. Silloin me tarvitsemme toista ihmistä. Meidät, jotka emme elä keskellä kriisiä, on kutsuttu työhön: me voimme olla kanssakulkijoita vaikeuksissa olevien rinnalla.

Nyt juhlimme pahan kierteen katkaisijan juhlaa. Juhlimme kuoleman kukistajan voittoa. Ei Hän ole vain kuoleman voittaja vaan kaiken pahuuden kukistaja, epätoivon karkottaja ja toivottomuuden tuhoaja. Sinulle tarjotaan elämää, yltäkylläistä elämää, ota se vastaan!

Kristus nousi kuolleista!