Tänä sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäisen jälkeen, luemme Johanneksen evankeliumista epäilevästä Tuomaasta. Tämä kertomus jatkaa sitä samaa inhimillistä linjaa, jota saamme lukea opetuslapsista heidän kamppaillessaan uskonsa kanssa. Opetuslapset hätääntyivät järvellä myrskyn noustessa, he olivat lähettämässä Jeesuksen kuulijoita kotiin kun ruokaa ei ollut riittävästi. He yrittivät parantaa sairaita mutta epäonnistuvat epäuskossaan. Ylösnousemuksen jälkeen sekaannus oli valtava ja siitä myös tämä Tuomaksesta kertova evankeliumi meille puhuu.
Miksi tämä evankeliumi tuodaan eteemme ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen? Me olemme monesti samassa tilanteessa kuin opetuslapset pääsiäisen jälkeen. Voimmeko olla varmoja, että todella uskomme Jumalaan ja Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseen? Tai olemmeko edes ymmällämme ja olemmeko varmasti sisäistäneet tämän uskomme peruskysymyksen?
Opetuslasten epäusko oli melko ymmärrettävää, koska he elivät koko ajan aivan poikkeuksellisien tapahtumien keskellä. He eivät eläessään nähneet tämän suuren tarinan kokonaisuutta vaan elivät ja kokivat tapahtumia sitä mukaan kun niitä tapahtui. Me sen sijaan olemme saaneet aikaa miettiä, vertailla, punnita, hylätä ja palata, miettiä uudelleen.
Jumala salli meidän joutua joskus epäilyksen valtaan luodakseen uudelleen uskoamme. Meidän uskomme kasvaa koko elämämme ajan mutta se muuttaa myös muotoaan vuosikymmenien aikana. Lapsen usko on erilainen kuin vanhan ihmisen, terveen usko erilainen kuin sairastuneen ja rikkaan erilainen kuin köyhän. Ehkä meidän uskomme pitää aika ajoin joutua kriisiin, jotta uskomme uudistuisi. Usko on elävä osa meitä ja sen myös on uudistuttava. Riippuen elämäntilanteestamme, me löydämme Kristuksen aina samanlaisena mutta aina alati uutena ja tuoreena vastaamassa hätäämme.
Epäilys on tuhoisaa jos käännymme epäjumalanpalvelukseen eli rakennamme esim. elämämme jonkun muun asian varaan kuin Jumalan. Silloin me helposti vaadimme Jumalaa muuttumaan sellaiseksi kuin me itse haluamme ja kun Hän ei muutu me alamme yhä kiivaammin haastamaan häntä, kunnes kärsimättömyys valtaa mielemme ja teemme itse omat ratkaisumme. Me nousimme kapinaan ja jäimme yksin lähtiessämme Hänen luotaan.
Ellemme ole löytäneet nöyryyttä ja kuuliaisuutta elämäämme, uskominen voi pian menettää pohjan. Me uskomme siten kuin meille itsellemme sopii: otamme parhaat palat ja kieltäydymme näkemästä haasteita, joita usko meille asettaa. Jos laiminlyömme rukouselämämme, meidän on vaikea myöskään elää uskon mukaista elämää. Sanojen tasolla on monesti helppo uskoa mutta kun elämme noiden rukouksien mukaan saattaa jotakin yllättävää tapahtua: uskosta tulee ohjenuora elämällemme.
Vahvassa uskossa on vaaransa, koska se voi olla myös merkki kuolleesta uskosta tai siitä, ettei uskova levitä uskoaan toisille ihmisille. Terveeseen uskoon kuuluu aina epäilystä, koska uskon saamiseksi myös meidän on vastattava Jumalan kutsuun. Jumala antaa meille uskon mutta meidän on myös ponnisteltava ottaaksemme vastaan tuon Pyhän Hengen lahjan. Se vaatii monesti kärsivällisyyttä ja nöyryyttä ottaa vastaan itseämme suurempi osaksemme omaa elämää. Uskon vastaanottaminen vaatii myös kuuliaisuutta nöyrtyä hänen tahtoonsa.
Epäilykselle on sijaa vain Kristuksessa. Tämä on mielestäni tämän evankeliumin yksi kohokohdista. Tästä positiivisesta epäilystä, ihmettelystä tai harkinnasta syntyy uskomisen ilo. Vääränlainen, hengetön epäilys on pahan hengen työtä meissä. Se on vakava taistelu, jossa paholainen yrittää erottaa meidän Jumalasta. Kun käännymme uskossamme Jumalan puoleen, me saamme vahvistuksen ja silloin epäilyksemmekin tulee haihtumaan.
Minkä esimerkin pyhä apostoli meille opettaa? Tuomas epäili, mutta hän ei kääntänyt epäillessään selkäänsä Kristukselle, vaan oli valmis uskomaan jos Jumala vastaisi hänelle. Kristus ei katsonut tätä epäilystä pahalla vaan näki siinä inhimillisen heikkoutemme ja vastasi. Hän ei torjunut Tuomasta ja vaatinut häneltä sokeaa uskoa vaan oli valmis auttamaan epäuskossa. On myös hyvä huomata, ettei Tuomas ollut hylännyt Kristuksesta heikkouskoisuudessaan kuten moni tuntuu tänä päivänä tehdessään erotessaan kirkosta. Tuomas lupasi uskovansa, jos saa nähdä ja koskettaa Herran haavoja.
Meidät todellakin kutsutaan näkemään, koskettamaan ja aistimaan Jumalan täyteys Herran pyhässä ehtoollisessa. Me saamme todellisen uskon Kristukselta lahjana. Me voimme koskettaa hänen haavojaan osallistumalla pyhään Ehtoolliseen paastoamalla ja rukoilemalla.
Minun Herrani ja Jumalani! Lieneekö tämä yksi varhaisimmista uskontunnustuksista? Tämä on toinen kerta kun Uudessa testamentissa, kun Kristusta sanotaan Jumalaksi (o theos). Ensimmäinen kohta löytyy Johanneksen evankeliumin alkusanoista, Sana oli Jumala. Tämä Tuomaksen huudahdus laukaisee kaikki epäilykset, joiden vallassa opetuslapset olivat lukittujen ovien takana. Hänen huudahduksessaan lihaksi tullut Jumalan sana kytkeytyy Jeesus Nasaretilaiseen, hänessä he näkevät Luvatun messiaan, Kuninkaiden kuninkaan ja iankaikkisen Herran.
Siinä kiteytyy kaikki ne asiat, joita Tuomas muiden opetuslasten kanssa kokeneet seuratessaan Kristuksen kärsimysviikkoa. Tämän jälkeen me emme enää kuule epäilyksen sanoja vaan opetuslapsista tulee apostoleja ja he lähtevät viemään sanaa maailmalle.
Kristus nousi kuolleista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti