Hyvä paimen

Uskon rukouksen voimaan. Uskon siihen, että meidän elämämme asettuu kohdalleen kun asetumme kerta toisensa jälkeen Jumalan eteen joko tulemalla kirkkoon, pysähtymällä kotialttarin eteen tai puhumalla Kristukselle kuin elävälle Jumalalle. Aina ei tapahdu mitä itse haluaisin mutta aina tapahtuu se, mikä on minulle parhaaksi. Kaitselmus ja johdatus - meidän on annettava siihen mahdollisuus.

Olen sairastanut monia sairauksia ja jokainen niistä on jättänyt jälkensä enkä yhdestäkään ole kokonaan parantunut. Sairauksien kanssa voi tulla toimeen hyvin vaikka ne rajoittavatkin elämää. Jokaisella sairaudella on tarkoitus ja moni on löytänyt lohdutuksen pyhän Serafim Viritsalaisen kirjeestä, Tämä oli minulta. Se muistuttaa hyvin siitä että kaikki on viime kädessä Jumalan lähettämää ja jokaisella asialla on tarkoituksensa.

Mutta ei elämä ole pelkästään kaitselmuksessa kellumista vaan kovaa työtä. Se on jatkuvaa Jumalan kuulemista rukouksen kautta ja vastaamista pelastuksen haasteeseen. Jumala on jo tehnyt kaikkensa pelastuksemme vuoksi, täydet 90 prosenttia, meille jää loput. Hän on tehnyt sitä maailman luomisesta alkaen ja tekee edelleen tänäkin päivänä, sinulle ja minulle. Juhlapöytä on jo katettu ja palvelijat on lähetty maailmaan. Me olemme saaneet paljon mahdollisuuksia katumukseen ja parannuksen tekoon mutta harvoin me me ajattelemme, että tämä päivä voi olla elämämme viimeinen.

Jotta Jumala voi johdattaa meitä kaitselmuksessaan, on hänen oltava kaikkivaltias. Hän on myös kaikkitietävä ja Hän on rakkaus. Hän voi kaikkivaltiudessaan pelastaa meidät kaikesta pahasta, synnistä ja kuolemasta. Hän tietää miten meille tulee käymään mutta hän ei ole määrännyt sitä ennalta. Ihmisen vapaus, se on suuren rakkauden ilmaus ihmistä kohtaan ja se on oman olemassaolomme edellytys. Vain vapaan ihmisen rakkaudella on merkitystä.

Jumalan kaikkivaltius ei ole helppo ajatus. Toki on helppo uskoa että kaikki hyvyys, rakkaus ja armo ovat Jumalan kädessä ja vuodattaa sitä meille yltäkylläisesti. Hänen hallussaan on kaikki ja hän ylläpitää kaikkea Sanansa voimalla. Mutta viime kädessä Jumalan vallassa myös pahuus ja hän käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa meidän pelastukseksemme. Kaikki, siis kaikki, on lähtöisin Jumalasta. Mikään ei tapahdu ilman että hän sallii sen tapahtua.

Tätä vastaan me monesti kapinoimme. Miksi elämämme on vaikeaa ja miksi meidän pitää kärsiä? Miksei meitä suojella ja päästetä pahasta vaan uskostamme huolimatta elämässämme tapahtuu myös hyvin pahoja asioita? Siksi että Jumala sallii sen. Miksi?

Me rukoilemme Herramme rukouksessa, ettemme joutuisi kiusaukseen vaan pääsisimme pahasta. Uskon ja tiedän, että me olemme päässeet monista pahoista tilanteista, vaaroista ja häpeästä. Moni asia elämässämme voisi olla paljon huonommin ja monet salaiset ja häpeälliset tekomme ovat jääneet paljastumatta. Monet Jumalan hyvyyden meitä kohtaan ovat salaisia ja joskus vasta myöhemmin mennä huomaamme miten kaikki järjestyi vaikka vaikeaa olikin. Me olemme saaneet loputtomasta uusia mahdollisuuksia emmekä ole joutuneet vastaamaan rikoksistamme. Ne häpeälliset tekomme, jotka paljastuivat, opettavat meille nöyryyttä nujertamatta meitä. Me saamme monia onnettomuuksia ja sairauksia, jottemme liikaa luottaisi tähän maailmaan vaan hakisimme turvaa Jumalalta.

Lisää pahuutta, lisää Herra pahuutta maan kunniakkaille!. Suuren paaston aikana luetaan aamupalveluksessa halleluja-lauselman liitelauselmana tämä Raamatun kohta. Se liittyy aiheeseemme. Miksi me toivomme Jumalan lisäävän pahuutta maailmassa menestyville ihmisille? Emmekö mieluummin rukoilisi heidän puolestaan? Jumala on valmis pelastamaan ihmisen keinolla millä hyvänsä. Jos maan kunniakkaat menestyvät elämässään epäjumalia palvoen, niin miten he voisivat kääntyä pelastukseen, jos Jumala lisäisi heidän elämäänsä hyvyyttä ja armoa. Lauselman ajatuksena on se, ettei syntinen ihminen käänny Jumalan luokse hyvyyden voimalla ja Jumala on valmis lisäämään pahuutta heidän elämäänsä jotta katumus ja parannuksen teko voisi syntyä.

Profeetta Jeremiaan kirjassa Jumala kutsuu pahaa hirmuvaltiasta Nebukadnessaria omaksi palvelijakseen. Nebukadnessar on meille tuttu hahmo kolmesta nuorukaisesta pätsissä ja tässä Jeremiaan profetiassa tuo kuningas miltei tuhoaa luvatun kansan ja vie heidät pakkosiirtolaisuuteen. Nebukadnessar käytännössä toteuttaa Jumalan säätämän rangaistuksen kansalle, joka hylkäsi hänet.

Me olemme Uudessa testamentissa tottuneet rakastavaan Jumalaan ja joskus Vanhan testamentin Jumalan käytös voi tuntua erikoiselta. Kautta historian on pohdittu sitä, miksi Jumala muutti mielensä. Miten kostavasta ja rankaisevasta Jumalasta tuli rakastava Taivaan isä. Eräässä harhaopissa uskottiin, että kyse oli kahdesta eri Jumalasta, mutta tämän käsityksen Kirkkomme isät torjuvat.

Toki maailmassa tapahtuu monia asioita, joita meidän on vaikea uskoa Jumalan sallimiksi. Tämän vuosisadan karmein rikos oli muutama vuosi sitten 8-vuotiaan pikku Eerikan murha.  Kaksi ihmistä käytti saamaansa vapauttaan äärimmäiseen julmuuteen ja Jumala salli sen. Jumala otti tämän pienen marttyyrin pois tästä julmasta pahuuden täyttämästä maailmasta ja vapahti hänet kärsimyksestä. Miten tämä asettuu aiheeseensa, miten Jumalan kaitselmus tässä näkyy. Riippuu näkökannasta. Me, jotka jäimme tähän maailmaan, saimme kovan opetuksen pahuudesta. Me olemme koetuksella ja rukous noiden väärintehneiden puolesta voi olla ylivoimaisen vaikeaa. Siihen meitä kuitenkin kehotetaan. Viranomaistoiminta ei ollut moitteetonta ja säännökset varmasti tiukentuvat.

Pikku-Eerika? Asian edessä on lähes sanaton.

Ei Jumala ollut voimaton pahan edessä mutta me näimme mitä pahuus on ja mitä se saa aikaan. Hän eli sielussaan ja ruumiissaan koko tämän maailman pahuuden. Mitä Eerikan sielulle oli varattu tulevassa maailmassa, varmasti jotakin, joka korvaa satakertaisesti kaiken sen kärsimyksen, jota hän koki tämän maailman ihmisten toimesta.

Mitä kaitselmus on omassa elämässäni? Se on luottamista siihen, että Jumala tahtoo minun parastani ja kaikki tapahtuu siksi, että saisin käteeni kaikki avaimet pelastustamme varten. Me emme näe kokonaisuutta, vaan hetkiä nykyisyydestä ja menneisyydestä.  Jokaiseen vastoinkäymiseen liittyy aina myös hyvää ja pelastavaa. Me emme aina löydä tätä näkökulmaa ja se aiheuttaa tuskaa. Jumala taas tietää kaiken ja hänen kirjaansa on kirjoitettu kaikki mitä meille vielä tulee tapahtumaan.

Tämän tietäminen vaatii minulta kärsivällisyyttä ja kestävyyttä kilvoituksessa. Ymmärtääkseni kaitselmuksen minulla pitää olla uskoa ja nöyryyttä Kaikkivaltiaan edessä. En voi nurista päivästä päivään ja esittää koko ajan miten asioiden pitäisi olla. Kaikki on kunnossa ja hyvin, yhtä hyvin kuin Jobilla, joka istui tunkiolla kaikkensa menettäneenä. Ei hän kironnut Jumalaa kun menetti kaiken vaikka kanssaihmiset häntä siihen kehottivatkin.

Meidän on tehtävä itsemme otolliseksi Jumalan kaitselmukseen. Se vaatii sopuisuutta, toisemme asettamista edellemme, kuuliaisuutta, ja ennen kaikkea luottamista Kaitsijaan. Hyvä paimen, Kristus on antanut meille tämän päivän kääntymystämme varten. Usko ja luota siihen, että sinusta pidetään huolta. 

Lähto Pyhästä kaupungista

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28 Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää." Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" 

Jeesus vastasi hänelle näin: 

"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. 

"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" 

37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."


Evankeliumit ovat täynnä vertauskuvia ja symboleja. Viime sunnuntaina puhuttiin 12-vuotiaasta Jairoksen tyttärestä, joka oli lähellä kuolemaa ja naisesta, jota oli sairaus vaivannut 12 vuotta. Luku 12 usein viittaa Israelin 12 heimoon. Monesti evankeliumeissa kerrotaan jostakin asiasta, joita löytyy kaksi ja toinen niistä viittaa usein luvattuun kansaan ja toinen pakanoihin. Kuningas usein viittaa isä-Jumalaan ja hänen poikansa Kristukseen. Juhlat kuvaavat taivasten valtakuntaa.

Jo kirkon varhaisessa historiassa myös tämä evankeliumi selitettiin allegorisella eli vertauskuvallisella tavalla. Tämä tulkintatapa on hyvin oikeutettu, koska Jeesus käytti usein vertauskuvia opetuksessaan. Allegorinen tulkinta etsii tarinasta syvempää hengellistä merkitystä ja haluaa nähdä rivien välissä kerrottavan sanoman. Allegorinen tulkinnan mukaan Jeesus kyllä puhuu tässä evankeliumissa miehestä, joka joutui ryöstön kohteeksi, mutta todennäköisesti tarinalla on syvempi merkitys kuin pelkkä ryöstön kuvaus.

Allegorisen selitystavan rinnalla elää myös antiokialainen tapa selittää Raamattua, jossa vertauskuvia taas ei käytetä vaan asia ovat mitä niiden sanotaankin olevan. Tämän evankeliumin ydin voisi antiokialaisessa tulkinnassa olla laupiaan samarialaisen esimerkillinen toiminta moraaliselta kannalta.

Monet evankeliumiin kertomukset voidaan selittää molemmilla tavoilla mutta poikkeuksia on: Kristuksen historiallisia tapahtumia ei tulkita allegorisella tavalla kun taas esim. Jeesuksen vertaukset voidaan ymmärtää ainoastaan allegorisesti. Kirkkoisistä Johannes Krysostomos (k. 407) oli antiokialainen selityksen kannalla kun taas esim. Origenes (k. 254) oli allegoristi.


Tie kadotukseen

Jerusalem kuvaa taivasta, Jeriko kuvaa langennutta maailmaa. Me olemme tuo mies, joka jättää pyhän kaupungin taakseen. Kaupungin muurien ulkopuolella ei ole yhteisön turvaa ja louhikkoinen maasto tarjoaa hyviä piilopaikkoja roistoille. Tuon alaspäin viettävän tien varrella on monia synnin houkutuksia ja harvoin selviämme niistä.

Nuo roistot kuvaavat pahoja henkiä. Ne ryöstävät meiltä sen kalliin toivon, uskon, vapauden, ikuisen elämän mahdollisuuden ja itsekunnioituksen, joka niiltä puuttuu lankeemuksen seurauksena. Ne ovat kateellisia meille ihmisille ja ovat valmiita tuhoamaan meistä kaiken, mikä meissä muistuttaa Jumalaa. Ne käyvät kimppuumme hetkeäkään miettimättä ja niiden viha on säälimätöntä. Ne jättävät meidät ahdinkoon, kun ovat saaneet haluamansa. Pahoinpitely, ryöstäminen ja alastomaksi riisuminen. Heitteille pano ja hidas kuolema auringon paahteessa kaupungin ulkopuolella. Ryöstäjät pakenivat ja pian jo vaanivat seuraavaa saalistaan.

Haavat syntyvät synnin teoistamme. Ne ilmaisevat meidän tottelemattomuuttamme Jumalaa kohtaan ja ovat silkkaa väkivaltaa meidän sielullemme. Nämä haavat ja vammat eivät parannu hetkessä vaan saatamme vuosikausien jälkeenkin nähdä ja kokea asioita himojen vääristämin värein.


Kolme miestä

Kolme miestä kohtasi tämän syntiin langenneen ja kaksi heistä väisti. Mitä itse olisin tehnyt? Ennen kuin vakuutan auttamishaluani, kannattaa miettiä, kuinka monesti olen auttanut ventovierasta ja monestiko siihen oli mahdollisuus. Pappi käveli ohitse ja hän kuvaa Lakia. Leeviläinen myös käveli ohitse ja hän kuvaa Vanhan testamentin profeettoja. Molemmat olivat matkalla temppeliin, siis vastakkaiseen suuntaan ylös Jerusalemiin.

Molemmat olivat tämän ryöstetyn kanssa samaa kansaa, juutalaisia. Ehkä heillä oli oikeutettu syy olla auttamatta, he eivät voineet saastuttaa itseään mennessään palvelustehtävään. Ehkä he pelkäsivät, että ryöstäjät olivat vielä lähellä.

Allegorinen tulkinta hylkää käytännölliset selitykset ja näkee syvemmän merkityksen papille ja leeviläiselle. Miksi he kulkivat ohitse? Jumala antoi meille suojaksi ja pelastukseksi Lain, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan tahdon. Profeetat kutsuivat ihmisiä katumukseen ja paluuseen Herransa luokse. Laki ja Profeetat auttavat meitä kulkemaan kohti pelastusta, mutta jotakin niistä puuttuu. Armo. Me voimme noudattaa lakia paljon ja lähes täydellisesti niin kuin tämä lainopettaja ja vaikkapa rikas mies, jotka tulivat Jeesuksen luo, mutta syntiemme määrä käy meidän ylitsemme. Ilman armoa me emme voi pelastua eikä laki tai profeetat pelasta meitä Tuomarin edessä.

Sen vuoksi Jumala antoi ainoan Poikansa jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen. (Joh. 3:16)

Pappi ja leeviläinen kävelivät ohitse eivätkä pelastaneet ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä. Jos laki ja profeetat olisivat meidät pelastaneet, me emme olisi tarvinneet Kristuksen tekemää lunastustyötä. Jeesus tuli uudistamaan liiton ihmisen ja Jumalan välillä, uuden liiton merkiksi tuli risti.

Samarialainen ohikulkija koitui tuon miehen pelastukseksi. Hän oli Kristus.


Vapahtaja

Hän ei kulje ohitsemme vaan kiinnittää katseensa myös tienpientareelle ja näkee meidät synnin murjomat. Hän ei epäröi kääntyä puoleemme ja auttaa. Hän näkee, mitä vammoja synti saa aikaan kehossamme ja millaiseen tuhoon se meidät ajaa. Hän sitoo haavamme ja nostaa meidät juhtansa selkään. Hän ottaa viiniä ja öljyä ja sitoo haavamme. Eivätkö ne kuvaakin kirkkomme pyhiä sakramentteja?

Hän jää yöksi hoivaamaan meitä majataloon. Kun pahin on ohitse aamulla ja olemme päässeet turvaan, hän jättää meidät majatalon isännän hoivaan.

Hän antaa isännälle ruhtinaallisen korvauksen huolenpidosta. Hän antoi kaksi denaaria, jolla olisi kyllä hoidettu miestä yli neljä kuukautta. Ja ellei olisi riittänyt, lisää olisi maksettu kun hän palaa. Tuo korvaus määrä on valtava mutta toisaalta ajateltuna se on mitätön. Todellisuudessa se tarkoittaa sitä lunastuksen verta, jonka Kristus vuodatti ristillä meidän tähtemme.

Majatalo on kirkko. Se ei tietenkään ole majatalo, rakennus mäen harjalla, vaan me olemme tuo kirkko ja majatalo. Tämän maailman köyhät on annettu meidän hoitoomme ruhtinaallisen korvauksen kera. Mitä me teimme tuolla kahdella denaarilla? Asetammeko työryhmän pohtimaan sitä ja mihin se päätyykään?

Kristus lupaa majatalon isännälle palata. Hän palaa varmasti, toisen kerran kirkkaudessaan ja kunniassaan. Kuinka hoidamme sillä aikaa saamaamme tehtävää?


Lähimmäiseni

Kuka siis on minun lähimmäiseni? Onko lähimmäinen ainoastaan se joka on ystävämme ja sukulaisemme? Vai onko hän jokainen ortodoksi tai kristitty? Onko hän vain suomalainen. Todennäköisesti hän on sekoitus näistä. Monesti meidän mielessämme lähimmäinen on se ihminen,  joka on omien rajojemme sisäpuolella.

Jeesus valitsi tarinan pelastajaksi samarialaisen, koska hän ei luonnostaan kuulunut siihen valittujen joukkoon, jotka kuulijoina olivat. Jeesus ylitti samarialaisvertauksessaan sekä juutalaisen uskonnon että myös kansalaisuuden rajat.

Jumala rakastaa sinua. Hän auttaa sinua kun löydät itsesi pahoinpideltynä tien poskesta. Mutta hän rakastaa myös sinun vihollistakin ja auttaa häntä.

Kuka sitten on lähimmäiseni? Se jonka minä teen omaksi lähimmäiseksi. Jokainen ihminen joka luokseni tulee, on minulle Jumalan lähettämä tehtävä. Jokainen ihminen on lähimmäiseni, jos vain otan hänet lähimmäisekseni.

Rautavaaran tragedian jälkeen

Rautavaaralla tapahtunut perhetragedia on herättänyt poikkeuksellisen paljon huomiota mediassa. Asiasta kirjoitetaan paljon ja toimittajat pohtivat paljon miksi taas tällainen perhesurma tapahtui. Erityinen piirre tässä tragediassa on ollut äidin itsemurha, joka aiheutti samalla kolmen pienen lapsen väkivaltaisen kuoleman ja käsittämättömän menetyksen perheen isälle.

Äitiys ja perhe ovat meille pyhiä asioita, jotka edistävät uuden elämän syntymää ja sen varjelemista. Lapset edustavat meille toivoa, viattomuutta ja tulevaisuutta. Pahuutta ja julmuutta tässä Rautavaaran tapahtumassa kuvaa mustasukkaisuus, kolmoismurha ja itsemurha. Kuka edes haluaisi mielessään kuvitella miten pahuus kietoo nämä asiat toisiinsa ja tuhoaa verisesti kaiken. Meidän ihmisten kautta.

Mikään ei tuo tätä äitiä ja näitä lapsia takaisin. Pimeä lokakuu verhoaa tämän murhenäytelmän ja suru täyttää koko kansan mielen.

Lapset maksavat maassamme aivan liian kovaa hintaa aikuisten pahasta olosta. Milloin me törmäämme perheväkivaltaan, milloin alkoholin synnyttämään kaaokseen, riitaisiin avioeroihin, kalvavaan koulukiusaamiseen, milloin satunnaisten vastaantulijoiden aggressioihin vaikkapa suojatietä ylittäessään.

Rakkautemme lapsiin on väljähtynyt. Kuinka usein asetamme lasten onnellisuuden ja hyvinvoinnin etusijalle ja etsimme keinoa, kuinka saamme heidän elämänsä kukoistamaan? Loppujen lopuksi meidän aikuisten ainoa tehtävä on suojella sitä elämää, jonka Jumala on lapsillemme antanut.

Kuinka me voisimme paremmin suojella heitä? Miten voisimme mahdollistaa valintatilanteita, joissa vanhemmat valitsevat aina kuoleman sijaan elämän? Luoda tilanteita, jossa Rautavaaran kaltaisen laajennetun itsemurhan mahdollisuus on täysin poissuljettu ratkaisu, jota kukaan ei edes harkitsisi. Lastensurmasta tulisi niin iso tabu, ettemme koskaan edes ajattelisi sitä. Kaikki nämä elämää suojelevat arvot ovat kristinuskon ydin ja siksi tätä asiaa kannattaa miettiä hyvin vakavasti.

Yhdenkään ihmisen elämä ei muutu hetkessä mustaksi vaihtoehdottomuuden tilaksi vaan asteittain me teemme valintoja, jotka sulkevat pois Jumalan rakkauden elämästämme. Kirkko voi vaikuttaa näiden valintojen tekemiseen ja meillä jokaisella on paljon työtä Kristuksen seuraajina.


Sisäisen muutoksen mahdollisuus
 
Tämä tragedia näyttää, miten yksin perheet saattavat jäädä, omasta tahdostaan tai tahtomattaan. Nyt tuo yksinäisyys on vielä yksinäisempää eloonjääneen isän elämässä. Hän jäi yksin niin aviomiehenä kuin isänä. On lähes mahdotonta kuvitella, miltä hänestä tuntuu tuon kauhean kolarin jälkeen. En ymmärrä, vaikka olen itsekin isä, samanikäinen, ja minulla on myös samanikäinen poika. Aikuisen tyttäreni kautta näen, mitä kaikkea näiltä lapsilta jäi kokematta tuon kolarin jälkeen: syntymäpäivät sukulaisineen, joulupukin odottaminen haudoilla käynnin jälkeen, ensimmäinen koulupäivä, lukemaan oppiminen, mopokortti, seurustelut, ylioppilasjuhlat, valmistuminen ammattiin ja perheen perustaminen.

Kunpa tämä tragedia herättäisi meissä sellaista itsetutkiskelua, joka syventäisi käsitystämme elämästä. Nuo tapahtumat olivat järkyttävä tragedia tälle perheelle, heidän suvulleen ja ystävilleen. Se oli vakava varoitus kaikille meille, jotka jäimme eloon ja näimme tämän tapahtuman. Mitä me teemme jatkossa paremmin, jotta tämä väkivalta lapsia kohtaan edes vähenee? Mistä luomme varaventtiilin hädässä oleville, etteivät he koskaan päätyisi tällaiseen tekoon?

Olisiko omalla seurakunnallamme mietinnän paikka omien jäsentensä auttamiseksi? Vai oliko tämä tapahtuma, jolle kukaan ei yksinkertaisesti voinut mitään? Varmasti sitäkin. Emme pysty eliminoimaan kaikkea pahuutta maailmasta mutta uskon, että voimme purkaa rakenteita, jotka mahdollistavat tämänlaisen kriisin syntymisen ja kehittymisen. Meidän on sen vuoksi oltava aktiivisia toimijoita, me emme voi vain odottaa hädässä olevien ihmisten yhteydenottoa.

Samaan aikaan on muistettava myös se, miten paljon tällä hetkellä papit tekevät sielunhoitotyötä ja ennaltaehkäisevät asioiden eskaloitumista. Lohduttavat sanat, kuunteleminen, parantavat nuhteet, ohjaaminen oikealle tielle, mahdollisuus häpeän läpikäymiseen, katumuksen vastaanottaminen, parannuksen saarnaaminen ja evankeliumin ilosanoman jakaminen. Tämän ei tarvitse olla pelkästään pappien työtä vaan seurakuntalaisetkin voivat näiden positiivisten asioiden kautta auttaa tällä kilvoituksen tiellä.

Me tarvitsemme perheissä ja suvuissa yhä enemmän yhteisöllisyyttä. Ydinperheen ihanne ja malli on vaarallinen malli kriisitilanteissa. Me emme selviä kaikista ongelmista omin voimin eikä ole tarkoituskaan. Monet ongelmat ovat luonteeltaan sellaisia, joiden tarkoituksena on nimenomaan tuoda ihmiset yhteen ja pohtia yhdessä parempaa huomista. Yhteiskuntamme ihanne ei jatkossa enää voi olla itsenäinen aikuinen, jonka pitää pärjätä yksin. Meidät on tehty aktiivisiksi toimijoiksi sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin ja ihmissuhteistamme syntyy meidän ihmisyytemme ja persoonallisuutemme.

Jos meidän on vaikea itse puuttua toistemme elämään, miksemme pyytäisi jotain toista puuttumaan puolestamme? Seurakunnan pappia tai sellaista seurakuntalaista, johon luotamme ja tiedämme omaavan auttamisen taidon. Pelkkä huolestuminen on riittävä syy. Olisimme tehneet edes jotakin ja se olisi saattanut pelastaa tämänkin perheen. Itse toivoisin, että minulle annettaisiin pappina useammin mahdollisuus tähän auttamiseen.

Meidän on pysähdyttävä yhä useammin elämän edessä ja löydettävä hiljentymisen ja rukouksen kautta katumus. Katumus, jonka seurauksena me löydämme taas itsestämme ne valtavat hyvyyden lahjat, jotka Jumala on meille tähän elämään antanut.


Vain aidosti vapaa voi rakastaa ja jumaloitua
Olisiko Jumala voinut estää tämän tragedian tapahtumisen? Totta kai, onhan Jumalalle kaikki mahdollista. Tällaiseksi maailmaamme ei kuitenkaan luotu. Meille on annettu vastuuta ja vapautta monella tapaa ja ne tekevät meistä erityisiä Jumalan silmissä.

Me olemme oppineet kuinka Jumala sallii pahan toimia tässä maailmassa, ja nyt me olemme kuin vanhurskas Job, joka sai kuulla lastensa kuolemasta ja sen ohella kaiken muun. Meidän viisautemme ja järkemme loppuu tällaisten tapahtumien kohdalla hyvin lyhyeen emmekä pääse koskaan perille siitä, miksi Jumala salli tämän tapahtuvan. Tuskin ymmärtäisimmekään kokonaisuutta vaikka asia meille selitettäisiinkin juurta jaksaen. Siksi tuo vanhurskas Job on meille kuva siitä, kuinka kristitty nöyrtyy kuuliaisuudessaan Jumalan edessä.

Jumala tiesi luodessaan mihin kaikkeen ihminen voisi vapauttaan käyttää. Vaikka hän tiesi millaisiin kauheuksiin ihminen kykenee, hän silti päätti luoda ihmisen. Ihminen luotiin hyväksi ja vapaaksi, Jumala loi hänet omaksi kuvakseen rakastamaan, tekemään hyvää. Synti saa ihmisen mielen sumenemaan. Ja niin tuo äiti päätti viedä lapset mukanaan bussin alle päättäen heidän elämän. Toivottomuus päätyi väkivaltaiseen kuolemaan ja hiljaisuuteen. Silti Jumala loi ihmisen. Tietäen, että ihminen tekee tämänkin teon Rautavaaralla lokakuun pimeänä iltana.

Jumala loi, vaikka tiesi mahdollisuudesta, että ihminen käyttäisi vapauttaan väärin. Sillä ilman vapautta ihminen ei olisi ollut mitään. Ainoastaan täydellinen vapaus voi olla todellista vapautta. Ilman sitä ihminen ei kykenisi kasvamaan jumalaksi, tulla oman Luojansa kaltaiseksi.

Jumala on meidän kanssamme ja kokoaa lapsemme hellään huomaansa. Ja hän on se, joka näyttää meille jumalallisen rakkauden syvyyden. Hänet on ristiinnaulittu rakkaudesta ihmiseen. Hän näyttää mitä on Isän rakkaus, joka antaa ainokaisen Poikansa meidän pelastuksemme puolesta. Tässäkin tragediassa Jumala on tullut hiljaa meidän sydämemme ovelle.

Luomakunnan moninaisuuden päivänä

Tänään vietetään Yhdistyneiden kansakuntien Kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää. Se ei ole Suomessa virallinen liputuspäivä mutta hyvä muistutus meille jokaiselle luomakunnan merkityksestä oman hengelliselle elämällemme. Meidän isämme, ekumeeninen patriarkka Bartholomeus on ansiokkaalle tavalla tuonut esille kirkkomme ekologista ajattelua koko kristikunnassa ja hänen opetuksensa ekologisesta kriisistä on otettu vastaan suurella arvostuksella ja kunnioituksella.

Kävin viime lauantaina kertomassa ortodoksisen kirkon ekologisesta ajattelusta Studium Catholicumissa, jonka aiheena oli Ekumeeninen ekoteologia. Luterilaista opetusta paikalla edusti TM Panu Pihkala ja katolista kirkkoa Gabriel Salmela dominikaanien sääntökunnasta.

Omana erityisaiheenani oli tällä kertaa ekologinen kriisi luostarielämän näkökulmastani pohdin mm. millaisia ratkaisumalleja ja näkökulmia askeettinen opetus antaa ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Miten pyhän Maksimos Tunnustajan opetus auttaa meitä ymmärtämään ekologisen kriisin asettamista haasteita.

Tämä aihepiiri on minulle rakas koska tein v. 2000 graduni ekoteologiasta otsikolla Pyhyyden läsnäolo luomakunnassa. Kontekstuaalis-hermeneuttinen tutkielma Maksimos Tunnustajan logos-teoriasta mallina ekologisen kriisin ratkaisemiseksi. Esittelin seuraava tekstin paikalliselle kuulijakunnalle.


Luostariliike ekologisen kriisin ratkaisumallina

Kautta vuosisatojen luostarien merkitys on ollut erittäin suuri ortodoksisen kirkon  opetukselle. Toisaalta, mitä muitakaan voisi syntyä tilanteesta, jossa ihminen jättää maailmallisen elämän ja omistaa kaiken aikansa ja voimansa hengelliselle elämälle ja on valmis luopumaan kaikesta uskonsa tähden.

Tänään otan ekologisen kriisin lähtökohdaksi askeesin ja luostarielämän, koska siinä kiteytyy ortodoksisen kirkon käsitys luonnonsuojelusta ja ratkaisusta ekologiseen kriisiin. Käytän tässä esityksessä tukenani kahta kirkkomme askeetikkoa, joista toinen on pyhä Maksimos Tunnustaja 600-luvulta, jota pidetään yhtenä suurimmista opettajista itäisellä puolella. Toinen on vanhus Efraim Filotheoslainen, joka on syntynyt v. 1927 ja on edelleen elossa. Hän on erityisesti korostanut rukouksen ja askeesin merkitystä kaikissa elämäämme koskevissa haasteissa.

Minkälaisia ratkaisuyrityksiä olemme tähän vuoteen mennessä nähneet ekologiseen kriisiin? Ainakin hyvin monia teknisiä ratkaisuja. Monet niistä ovat hyviä ja tulokset ovat olleet vaikuttavia. Samalla on kiristetty myös lainsäädäntöä ja esim. ympäristöpäästöjä on saatu vähennettyä merkittävästi. Uskallan  väittää, että monet tähän asiaan liittyvät kysymykset saavat vastauksensa vasta askeesin ja kilvoittelun näkökulmasta. Jos haluamme kuulla mitä ortodoksinen kirkko ajattelee ekologisen kriisin ratkaisusta, kannattaa kiinnittää huomiota siihen elämänihanteeseen, jota luostarissa pyritään elämään todeksi.


Askeesi ja kilvoittelu

Luostarissa tarkoitus on hylätä maailmallinen ja ottaa vastaan hengellinen. Miettiä mikä on oman nautinnon ja itsekkyyden sijaan Jumalan tahto ja kuinka se parhaiten olisi toteutettavissa. Tätä työtä kutsutaan kilvoitteluksi, jolla tarkoitetaan rukousta, jumalanpalveluksia, kuuliaisuustyötä, paastoamista, valvomista, hengellistä ohjausta ja ohjattavana olemista.

Askeesin päämäärä on Maksimos Tunnustajan mukaan ihmisen vapautuminen himoista. Himo on ihmisen epäterve asenne, josta syntyy varsinainen synti tai synninteko. Maksimos kuvaa himoja seuraavasti: Himo on sielun luonnonvastainen mielijohde; se on joko järjetöntä kiintymystä toiseen ihmiseen tai johonkin aistittavaan asiaan tai mieletöntä vihaa jotakuta ihmistä tai jotakin asiaa kohtaan. Tällaista järjetöntä kiintymystä on esimerkiksi rakkaus ruokiin, sukupuolinautintoihin, katoavaan kunniaan tai johonkin muuhun ajalliseen tai niiden lähteeseen.

Päämäärämme on siis Maksimoksen mukaan himottomuus, apatheia. Maksimos jatkaa: Paasto, ruumiillinen työ ja valvominen pitävät intohimon aisoissa, kun taas vetäytyminen yksinäisyyteen, hengellinen tutkiskelu, rukous ja palava rakkaus Jumalaan heikentävät intohimon ja lopulta hävittävät sen tyystin.

Pahaa ei ole ruoka vaan vatsanpalvonta, ei lasten siittäminen vaan haureus, ei raha vaan rahanhimo, ei kunnia vaan kunnianhimo. Maksimoksen mukaan himot sekoittuvat sinänsä luonnollisiin ja viattomiin asioihin. Hän vakuuttaa, ettei Raamattu kiellä meiltä mitään, minkä Jumala on antanut käyttöömme. Ainoastaan kohtuuttomuus on kielletty.

Oletukseni on se, että ekologinen kriisi on ihmisen himoihin ja syntiin liittyvä ongelma. Sen vuoksi tämän kriisin ratkaisu on ihmisessä ja hänen katumuksessaan. Meissä itsessämme on monia epäkohtia, jonka vuoksi koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä (Room. 8:22). Askeesi ja kilvoittelu kasvattavat meistä näitä Jumalan lapsia, jotka voivat vaikuttaa positiivisesta luomakunnan pelastukseen.

Askeettinen elämäntapa ei koske vain luostareita vaan jokainen kristitty on velvollinen soveltamaan sitä omassa elämässään. Luulen, että nämä Maksimos Tunnustajan ajatukset askeesista, auttavat meitä paremmin ymmärtämään sen problematiikan, johon olemme joutuneet suhteessa luomakuntaan. Monet ekokriisin syyt löytyvät ihmisen synnillisessä asenteesta luomakuntaa kohtaan ja samalla ratkaisu voi löytyä myös sitä kautta.


Paastoamisen perinne

Yksi ortodoksisen kirkon tunnuspiirteitä on paastoaminen. Kirkkovuodessa ei juurikaan ole tavallisia arkipäiviä vaan useimmiten eletään joko paaston tai juhlan aikaa. Mitä suurempi juhla sen pidempi paasto ja jälkijuhla. Paastoaikoja on vuodessa on useita: viikoittain on kaksi paastopäivää keskiviikko sekä perjantai ja  vuodessa on neljä pidempää paastokautta.

Ruokapaasto on olennainen osa hengellistä kilvoittelua. Se ei merkitse vain ruuan vähentämistä vaan myös ruuan vaikutusten arviointia. Eläinkunnalle annetaan lepo paaston aikana, koska silloin on kiellettyä käyttää ruokavaliossa eläinkunnan tuotteita. Kirkko suhtautuu negatiivisesti sellaiseen tehotuotantoon, joka aiheuttaa ylimääräistä rasitusta ja kärsimystä luomakunnalle. Usein tämän tehotuotannon taustalla on voittojen optimointi luonnon kustannuksella ja siten se on lähellä ahneutta.

Voiko paastoaminen olla yksi ratkaisu ekologiseen kriisiin? Näin uskon. Paastoaminen ei merkitse pelkästään syömisen rajoittamisesta vaan pikemminkin kyse on omaan itseensä menemisestä. Kun muistamme, että kristilliseen paastoon liittyy olennaisesti hengellisen elämän rikastuttaminen rukouksen ja hengellisen kilvoituksen myötä, voimme ymmärtää millaista uudistumista meidän sielullemme tarjotaan. Kun liitämme paastoon vielä lähimmäisen rakkauden, myötätunnon, auttamisen ja heikommista huolenpitämisen, me olemme lähempänä kestävää elämäntapaa.

Paastoon liittyy siis käytännöllisiä ja hengellisiä asioita mutta myös psykologisia ja terapeuttisia asioita. Paasto on pitkälti tutustumista omaan itseen ja omaan Luojasuhteeseen. Monen luostarikilvoittelijan mielestä suhteemme lähimmäiseen on ratkaiseva pelastuksemme kannalta ja siksi paaston aikana lähimmäinen on huomioitava myös tekojen kautta.

Paastoaminen ja yleensä askeesi ovat myös omien rajojen löytämistä ja niiden muokkaamista. Paasto kutsuu meitä keskittymään pelkästään oleelliseen ja vapautumaan piintyneistä tavoistamme. Me tyydymme ja totumme helposti ylellisyyteen ja menetämme helposti suhteellisuuden tajumme sen suhteen, mitä me oikeasti tarvitsemme elääksemme. Askeesin tarkoitus on löytää kulutuksen rajat ja oppia tyytymään välttämättömään. Meillä on halumme ja meillä on tarpeemme: se mikä on välttämätöntä ja mikä on ylimääräistä.


Jeesuksen rukous

Luostarien tärkein tehtävä on rukoilla maailman pelastuksen puolesta. Onko tällä juurikaan tekemistä ekologisen kriisin kanssa ja voiko siitä löytyä mitään näkökulmaa ongelmaamme? Vastaus on yksinkertainen: jos uskomme, että ekologisella kriisillä on hengellinen ulottuvuus, rukous on ainoa asia, joka siinä voi auttaa. Uskon, että tämän kriisin yksi suurimmista syistä on siinä, että me olemme menettäneet yhteytemme Luojaan ja sitä kautta luomakuntaan. Tämän yhteyden me voimme korjata pelkästään opettelemalla uudelleen rukoilemaan.

Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä! Tämän rukouksen myötä tuhannet pyhät ovat löytäneet autuuden Jumalassa. Tämä rukous on nimeltään Jeesuksen rukous ja sen pituus hieman vaihtelee kilvoittelijasta riippuen. Rukouksen juuret ovat evankeliumissa ja erityisesti niissä kohdissa, jossa Jeesus tulee parantamaan sairaita, jotka huutavat Herra armahda!

Onko näin lyhyellä rukouksella sitten merkitystä?

Jeesuksen rukouksen tarkoitus on herättää syvää katumusta, joka tarkoittaa käytännössä mielenmuutosta, metanoiaa. Mielen muutoksen tarkoitus on  järkyttää maailmallisia uskomuksiamme, nähdä nykyinen elämäntapamme tuhoon vievänä ja avata meille tie kohti pelastusta. Luulen, että tästä on syvimmillään kysymys ekologisessa kriisissä. Todellinen muutos ei tapahdu teknologisen ratkaisun kautta vaan ihmisen asennemuutoksesta.

Rukouksen hedelmiä ovat herkkyys ja vastuuntunto. Kun rukouksen seurauksena mielemme on taipuvaisempi havaitsemaan roolimme tämän kriisin synnyssä, me kykenemme syvemmin myös kantamaan siitä vastuuta. Ilman syyllisyyden kokemusta ei voi olla vastuutakaan.

Oman synnillinen tilan havaitseminen ja katumuksen ymmärtäminen on kaiken alku hengellisessä elämässä. Ellei meillä ole realistista näkemystä omasta lankeemuksestamme, me emme kykene ottamaan takaisin sitä tehtävää, joka meille paratiisissa annettiin, viljellä ja varjella tätä luomakuntaa (1. Moos. 2:15). Herääminen ja katumus ovat kaiken ydin. Me usein yritämmekin liikaa muuttaa toisia ihmisiä emmekä ole valmiit kantamaan vastuuta itse.

Mikä sitten on rukouksen päämäärä tässä maailmassa? Athos-vuoren vanhus Efraim Filotheoslainen vastaa meille: Lopulta rukous johtaa sinut tilaan, jossa näet luomakunnan sanomattomassa kauneudessa; kun sielusi pyhittyy tuon rukouksen kautta, näet luonnon uppoutuneena sanomattomaan iloon. Koko luomakunta rukoi­lee silloin kanssasi.

Rukous herättää meissä herkkyyttä näkemään luomakunnan suuri arvo ja kauneus. Tämän hengellisen heräämisen myötä me emme yksinkertaisesti voi hyväksikäyttää, saastuttaa ja tuhota elinympäristöämme. Kun liitämme tämän ekologisen huolenpidon kaikkeen seurakunnalliseen työhömme, me tulemme myös valinneeksi ratkaisuja, jotka säilyttävät tämän kauneuden myös jälkipolvimmekin.


Uhri: Yksinkertainen elämä ja paastoaminen

Mitä kaikkea uhri merkitsee ja voisiko siinä olla yksi näkökulma ekologisen kriisiin?

Luostarielämässä karsitaan kaikki turhat ja maailmalliset asiat ympäriltämme, että voisimme keskittyä ottamaan vastaan Kaikkeuden kuningasta. Jokainen luostariin lähtevä jättää kaiken entisen taakseen, kuolee maailmalle ja siten antaa suuren uhrin aloittaessaan kilvoittelun.

Uhriin ja uhraamiseen liittyy olennaisesti se, että me joudumme tinkimään jostakin. Uhri ei ole sellainen asia, jonka me annamme siitä, mikä on meille ylimääräistä vaan siitä, mikä on meille tarpeellista. Uhri on aina merkki epäitsekkyydestä ja luopumista omasta itsestämme, saadaksemme jotakin suurempaa tilalle. Me emme uhraa Jumalalle jotain halpaa tai huonokuntoista vaan tingimme jostakin antaaksemme parasta. Uhrin olennainen osa on vapaaehtoisuus ja halumme antaa uhri. Sitä ei voida vaatia väkisin samoin kuin ei rakkauttakaan.

Vanhassa testamentissa uhri merkitsee sitoutumista, liittoa, pääsyä parempaan, turvaa ja luottamista. Kyse ei ole niinkään luopumisesta tai tinkimisestä, sillä nämä molemmat asiat esiintuovat meissä piilevän itsekkyyden. Aabraham oli valmis uhraamaan Iisakin vaikka menettäisi siten ainoan poikansa. Se merkitsi liittoa Jumalan kanssa ja äärimmäisen vahvaa uskoa Herraan. Ilo ja luottamus täytti Aabrahamin, kun hän sai poikansa takaisin. Antaessamme omastamme Luojallemme, me saamme sen monikertaisena takaisin ja opimme suhtautumaan siihen oikein.


Itsensä kieltäminen ja Kristuksen tahto

Kuten jo alussa totesin, askeesi on kadonneen ihmisyyden etsimistä. Se on paluuta siihen paratiisilliseen tilaan, josta me olemme karkotettuja lankeemuksemme tähden. Ihminen on kuitenkin kutsuttu palaamaan siihen kunniaan, johon hänet luotiin. Sen vuoksi Kristus syntyi ihmiseksi maailmaan ja siksi meidät on kutsuttu seuraamaan häntä ja antaman itsemme ja koko elämämme hänelle rakkauden uhrina. Siksi katumus on olennainen osa kilvoittelua.

Jo aiemmin mainittu vanhus Efraim Filotheoslainen on todennut: Kuuliaisuus on elämä, tottelemattomuus kuolema. Lankeemuksen keskeinen osa oli tottelemattomuus Jumalan käskyjä kohtaan. Juuri tämä tottelemattomuus on edelleen se keskeinen syy, joka ekologisen kriisin taustalla vaikuttaa. Kapinoiminen, oman edun tavoittelu ja nautinnonhalu vievät meitä yhä kauemmas paratiisista ja viivyttää luomakunnan pelastusta.

Kuuliaisuus merkitsee myös tosiasioiden tunnustamista. Me olemme tässä tilanteessa, jossa koko luomakunnan monimuotoisuus on vaarannettu ihmisen ahneuden takia. Kuuliaisuus ei ole kaikkien hyve ja osa meistä edelleen uskoo, että kapinoimalla vallitsevia olosuhteita vastaan, ongelmaa ei edes ole. Lämpeneekö ilmasto vai ei, onko kasvihuonepäästöillä vaikutusta siihen?

Nöyryyden kautta me voimme ymmärtää, että meidät on asetettu varjelemaan luomakuntaa. Se merkitsee omista eduistamme tinkimistä ja sen miettimistä yhä uudelleen, mitä me oikeasti tarvitsemme elääksemme. Onko yhteiskunnassamme vaadittu kulutuksen ihanne sitä todellista elämää, johon meidät on kutsuttu?

Itsensä kieltäminen tarkoittaa syvimmillään oman langenneen ihmisluontomme hylkäämistä ja pukeutumista uuteen kirkastettuun ihmisyyteen. Kirkon ajattelussa kerrotaan uudesta Aadamista, Kristuksesta, joka kirkastaa ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan ihmisyyden. Kun meidät kasteessa riisutaan tästä vanhasta ihmisyydestä, me puemme yllemme Kristuksen ja saamme ristin ja valkoisen kastepuvun.


Kirkastuva ja pyhittyvä luomakunta

Maailma on luotu hyväksi ja kauniiksi järjestykseksi. Se luotiin rakkaudesta ihmistä kohtaan ja Jumalan kunniaksi. Ihminen sai luomisen yhteydessä erityistehtävän, sillä hänet asetettiin viljelemään ja varjelemaan maata. Ihminen on kutsuttu luomisessa kirkastamaan itsessään Jumalan kuva ja kasvamaan kohti Jumalan kaltaisuutta. Tämä kehotus on olennainen osa ekologisen kriisin ratkaisussa. Jumalan kuvaa meissä mm. järki, vapaus ja ilo, onnellisuus ja vastuu. Jumalan kaltaisuutta taas hyvyys, rakkaus, myötätunto, sääli, nöyryys ja kuuliaisuus. Nämä hyveet ovat meissä piileviä kykyjä, jotka me saamme askeesin kautta.

Luomakunnan pelastuminen ja kirkastuminen ei ole vain eskatologiaa. Jumalan armo ja kirkkaus on jo tullut useasti ihmisten osaksi. Ylistävät enkeljoukot Beetlehemissä, Kristuksen kaste Jordanilla, Herran kirkastuminen Taaborin vuorella, Pyhän Hengen vuodattaminen Helluntaina. Armo ja kirkkaus tulevat tähän aikaan ja valaisevat silmämme, jotta me kuulisimme ja seuraisimme Kristusta.

Tämän salaisen kirkkauden vuoksi luomakunta on nähty kontemplaation kohteena. Maksimos Tunnustajan mukaan jokainen luotu sisältää logoksen eli sanan siemenen, jonka se on saanut luomisen yhteydessä. Tämä logos merkitsee jokaiselle luodulle sidettä Luojaansa ja ainutlaatuista arvoa tässä maailmankaikkeudessa. Tämän logos-teorian taustalla on Johanneksen evankeliumin alkusäkeet, jossa Jumala luo Sanallaan maailman ja kaikki on saanut syntynsä tämän Logoksen kautta.

Maksimos kertoo ajatuksestaan: Jumalan suunnatonta hyvyyttä kuvaa se, että hän on jättänyt selviä jälkiä suuruudestaan myös aineellisiin luotuihinsa, jotka muuten ovat paljon alempana henkisiä. Nämä jäljet voivat johtaa ihmismielen erehtymättä Jumalan luo, sillä niitä tutkimalla ja seuraamalla se kohoaa kaiken näkyväksen yläpuolelle ja lopulta saavuttaa ylimmän autuuden.

Kilvoitusperinteessä puhutaan kahdesta kontemplaation muodosta fysike theoria ja mystike theoria. Theoria merkitsee katselemista ja tutkimista, kun taas fysike ja mystike katselemisen kohdetta. Tämä fysike theoria usein käännetään suomeksi sanalla luonnollinen mietiskely ja sen tarkoituksena on löytää jokaisen luodun tarkoitus ja salainen merkitys sen olemuksessa.

Maksimos jatkaa: Sinun on hyödyllistä tutkia miksi Jumala on luonut näkyväisen ja näkymättömän maailman, sillä se on todellista tietoa. Älä kuitenkaan koeta ottaa selvää kuinka hän on sen luonut ja miksi vasta nyt, sillä se tieto ylittää ymmärryksesi.

Kilvoittelijat tutkivat luomakunnan rakennetta ja johtivat siitä periaatteita myös omaan elämäänsä ja näkivät siinä vahvasti Jumalan kaitselmuksen. Monen kilvoittelijan kokemuksen mukaan tämä johtaa Jumalan tuntemiseen ja yhteyteen hänen kanssaan. Mystike theoria taas tarkoittaa kontemplaation seuraavaa askelta, jossa kohotaan puhtaasti hengelliseen maailmaan ja sen ylikin. Kontemplaatio etenee fyysisestä mystiseen ja siinä luomakunnan merkitys nähdään yhä syvällisempänä ja kokonaisvaltaisempana.

Luomakunta on siis jollakin tapaa Jumalan luoma salaisuus, joka johdattaa ihmisen kilvoituksen kautta Jumalan tuntemiseen. Me emme ole joutuneet kovinkaan kauas tuosta ajatuksesta tänäkään päivänä. Osa meistä näkee tieteen uskonnon vastakohtana mutta monelle taas tieteen ihmeet ja löydöt kertovat pikemminkin Jumalan suuruudesta ja kauneudesta.


Sopusointu luomakunnan kanssa

Maksimos Tunnustaja tuo myös toisen erityispiirteen ortodoksiseen käsitykseen luomakunnasta. Hänen mukaansa ihminen on mikrokosmos eli pienoismaailma. Tässä ominaisuudessaan hän on yhdysside näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Kun ihminen lankesi syntiin, koko luomakunta sairastui tämän lankeemuksen seurauksena. Vastaavasti, kun ihminen pyhittyy, koko luomakunta seuraa häntä pelastukseen. Tämä ajatus kuvastaa hyvin sitä papillista työtä, johon jokainen ihminen on asetettu Jumalan kuvana.

Ihmisen vastuu siis on valtava, koska hänellä on mahdollisuus saattaa koko luomakunta takaisin siihen alkuperäiseen kunniaan ja kauneuteen, jollaiseksi se luotiin paratiisissa. Maksimoksen mukaan tämä on yksi syy sille, miksi Kristus tuli ihmiseksi. Hän tuli uudistamaan langenneen ihmisyyden, jotta ihminen voisi korjata vahingoittuneen suhteensa itseensä, luomakuntaan, lähimmäiseen ja Luojaansa.

Pyhien ihmisten elämänkerroista me tiedämme, kuinka he ovat eläneet harmoniassa luomakunnan kanssa. Se on merkinnyt syvää rauhaa ja sopusointua kaiken luodun kanssa ja siinä on nähtävissä se alkuperäinen ilo, joka ihmisellä oli paratiisissa. Näyttää siis vahvasti siltä, että ihmisen tie pyhitykseen käy yhdessä luomakunnan kanssa.

Me elämme kuitenkin maailmassa jossa esim. maanjäristykset ja tsunamit aiheuttavat monesti tuhansien ihmisten kuolemia ja suurta aineellista tuhoa. Osaltaan luonnon onnettomuudet on nähty myös seurauksena ihmisen ja maailman lankeemuksesta. Niiden tarkoitus on muistuttaa ihmistä tämän elämän väliaikaisuudesta ja herättää kaipausta iankaikkiseen elämään. Toisaalta jokainen onnettomuus antaa ihmiselle myös vastuun toimia kanssakärsijänä ja auttajana. Sen vuoksi onkin tärkeää, että osaisimme jakaa omastamme ja tuntea myötätuntoa toisiamme kohtaan.

Mutta luostari-isillä elää vahvana usko myös siihen, että pahalla hengellä on suuri rooli tämän maailman kärsimyksessä. Vanhus Efraim toteaa:

Näinä viimeisinä päivinä, kun antikristuksen hengitys saastuttaa maan ja meren ja kaiken elämän hengen, Jumala lietsoo mielen rukouksen toimin­taa Kirkon helmassa ja sydämessä. Se on kuin armon virkistävä kaste, kuin tuulen humina, jonka profeetta Elia kuuli (1. Kun. 19:11–13). Se on sielun ja ruumiin terveydeksi annettu vastamyrkky näinä päivinä, jotka ovat kohdallamme, ja niinä, jotka tulevat.


Lopuksi

Tässä lyhyessä alustuksessani olen yrittänyt löytää ortodoksisen kirkon luostarielämästä joitakin periaatteita, jotka voisivat vastata ekologisen kriisin herättämään huoleen. Ne perustuvat pitkälti ihmisen omaan synnillisen tilan havaitsemiseen ja katumukseen, joka johtaa metanoiaan eli mielenmuutokseen.

Nöyryys ja kuuliaisuus ovat mielestäni avainsanoja ekologisen kriisin hyväksymisessä ja josta syntyy todellinen muutos elämässämme. Askeettinen elämäntapa perustuu itsemme kieltämiseen ja kaikenlaiseen vaatimattomuuteen elämässämme.

Askeettisen elämän tärkein asia on kirkastaa meille se, mikä meissä on Jumalan kuvaa ja löytää päämäräksemme kasvu kohti Jumalan kaltaisuutta. Olennaista kaikessa tässä on rukous ja erityisesti ortodoksiaskeetikoille se on ollut Jeesuksen rukous Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!

Ruokkimisihme ja nälänhätä

Tämän sunnuntain evankeliumi on meille monille tuttu ja se puhuu meille varsin arkisesta aiheesta: leivästä ja syömisestä. Jeesuksen opetusta oli kuulemassa suuri joukko ihmisiä ja kun ilta oli tulossa erämaahan eikä heillä ollut syötävää. Jeesus otti viisi leipää ja kaksi kalaa, kiitti niistä Jumalaa ja antoi ne opetuslapsilleen. Opetuslapset jakoivat ne 5000 miehelle ja kaikki tulivat ravituiksi. Leipää jäi vielä ylitsekin ja 12 vakallista kerättiin leipää takaisin.

Tämä ruokkimisihme löytyy jokaisesta neljästä evankeliumista ja se on olennainen osa Jeesuksen julistustyötä. Markuksen evankeliumista löytyy tämän lisäksi vielä toinenkin ruokkimisihme ja samoin myös Vanhasta testamentista muistamme mannan, jolla ravittiin erämaassa vaeltava kansa.

Raamatussa syömisellä on hyvin keskeinen rooli. Ennen kuin Jeesus aloitti julkisen opetustyönsä, hän paastosi 40 päivää. Kun ihmisen ja Jumalan välillä tehtiin uusi liitto, niin se tehtiin ehtoollisen muodossa. Kun kolme enkeliä vieraili Aabrahamin ja Saaran luona, heille tarjottiin ruokaa. Kun Jeesus opetti samarialaisnaiselle millainen on elävä Jumala, hän pyysi naiselta vettä juotavaksi. Syöminen toisen kanssa näyttää merkitsevän siis yhteyttä, jakamista ja uuden alkamista. Ruokkimisihmeen myötä Jeesus tuo tähän varsin arkiseen asiaan jälleen kerran syvän teologisen merkityksen.

Ruokkimisihmeellä on erittäin tärkeä rooli evankeliumissa ja sen tarkoitus on osoittaa, että Jeesus on se luvattu messias, josta Vanhassa testamentissa puhutaan. Yleinen käsitys oli se, että kun Messias tulee kansansa luo, niin ihmiset eivät näe enää nälkää, koe sairauksia tai kuolemaa.  Psalmin sanoin Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista. (Ps. 146: 7). Tätä psalmia lauletaan liturgiassa toisena antifonina ja sen tarkoitus on kertoa, että messiaaninen aika on tullut myös meidän osaksemme. Nyt Herra on kanssamme ja odotuksemme on ohitse!

Millainen Jumala on tämän evankeliumin valossa? Jumala on todellakin isä, joka pitää huolta lapsistaan. Hän tuntee lapsensa ja tietää heidän tarpeensa. Jumala ei ole vain hengellinen tai filosofinen periaate vaan elävä Jumala, joka pitää huolta ihmisestä niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Ihmiseksi syntynyt Jumala, Kristus, tietää millaista ihmisenä oleminen on synnin maailmassa ja siksi lohduttaa ihmistä. Tämän tässä evankeliumin yksi keskeisimmistä asioista on Jumalan myötätunto ihmistä kohtaan.

Mitä tämä evankeliumi kertoo ihmisestä? Ihmisen jokainen päivä on riippuvainen Jumalan armosta ja siunauksesta. Evankeliumin teksti kuitenkin kertoo sen, kuinka vaikea ihmisen on luottaa siihen, että Jumala rakastaa ja auttaa ihmistä. Opetuslasten reaktio on kuvaava: kuinka viisi leipää ja kaksi kalaa voisi riittää 5000 miehen ruokkimiseen? Kunpa aina pitäisimme mielessämme, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta.

Miksi sitten maailmassa on edelleenkin nälänhätää vaikka Jumala kykenisi ruokkimaan kaikki maailman ihmiset? Tässä maailmassa me olemme edelleen ristin tiellä ja odotamme Kristuksen toista tulemista, joka merkitsee Jumalan voittoa pahasta. Jumalan tarkoitus ei ollut poistaa nälänhätää ja sairauksia maailmasta vaan saattaa ihmiset pelastukseen Jumalassa. Vaikka Kristus ruokki nuo ihmiset, se ei tarkoita, etteikö heille olisi tullut seuraavana päivänä uudelleen nälkä. Kristus osoitti tunnusteoillaan ihmisille, että hän on messias ja hänessä on todellinen elämä.   

Toinen yhtä tärkeä asia on myös se, että meillä jokaisella on vastuu nälänhädästä ja sen salliminen on syntiä. Tänä päivänä heikko-osaisten auttaminen on tehty niin helpoksi, ettei kukaan voi kieltäytyä siitä vaivan vuoksi. Meidän on mietittävä uskoamme aina sen valossa, miten me toteutamme uskoamme käytännössä. Annammeko me leipää nälkäiselle ja pidämmekö huolta vähäosaisista? Helposti kysymme opetuslasten tavoin, kuinka omastani riittäisi muille.

Jokainen nälkäinen on meille mahdollisuus kohdata Kristus. Jokainen puutteessa oleva on meille mahdollisuus tehdä apostolin työtä ja tuoda edes hetkeksi taivaan valtakunta hänen lähelleen. Me olemme onnellisessa asemassa kun emme itse näe nälkää ja voimme tehdä jotakin asian hyväksi. Meillä kuitenkin on suurempi vastuu viimeisellä tuomiolla.  

Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' (Matt. 25:42, 44, 45)