Siunatut vaikeudet - Kohti vuotta 2014

Tämän vuodenajan pimeys luo rauhallisuutta, toivoa ja rukouksellista mielialaa. Kun vuosi lähestyy loppuaan on hyvä miettiä oman elämän hyviä puolia ja kiittää niistä Jumalaa. Samalla miettiä myös elämän epäonnistumisia ja virheitä ja osallistua katumuksen sakramenttiin. Samalla kannattaa pohtia myös tarkemmin sitä arvioimmeko oikein elämämme hyviä ja huonoja asioita. Väitän, että elämämme huonot asiat saattavatkin olla kovin hyödyllisiä hengelliselle elämällemme ja päinvastoin.

Tämä vuosi on ollut itselleni varsin haastava ja rikkonainen. Vasta nyt jälkikäteen olen alkanut pohtimaan kuluneen vuoden vastoinkäymisiäni ja alkanut hämärästi oivaltamaan, että kulunut vuosi on yksi parhaista vuosista elämässäni.  Vastoinkäymiset ja sairaudet antavat oikein ymmärrettyinä mahdollisuuden muutokseen ja elämän perusasioista nauttimiseen. Saatamme niiden keskellä ensi kertaa havahtua Elämään ja löytää ne pilarit jotka kannattelevat elämäämme.

Huonossa tapauksessa vaikeudet estävät meitä näkemästä mitä kaikkea hyvää ympärillämme tapahtuu. Tästä syystä mm. onnellisuutemme on monesti kiinni meistä itsestämme: näemmekö sen kuuluisan lasin puoleksi tyhjänä vai täytenä. Olemmeko onnellisia siitä, mitä meillä on vai kaipaammeko ja haluammeko aina jotain sellaista mitä meillä ei ole? Tyytymättömyys olemassa olevaan johdattaa meidät pian ahneuteen ja kiintymyksen tätä maailmaa kohtaan. Kunpa oppisimme  tyytymään vähään ja antamaan liiat köyhille!

Toisaalta koko kristinuskohan ja kilvoittelu on sen tavoittelemista, mikä meiltä puuttuu ja sen kaipaavista mikä on tulossa. Me pyrimme hengellisessä elämässä aktiivisesti eteenpäin emmekä palaa menneisyyteen kuin koira oksennukselleen. (San. 26:11). Me emme koskaan voi olla tyytyväisiä hengelliseen tilaamme vaan meidän on uudistauduttava yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän on tässä mielessä janottava jotain sellaista mitä meillä ei ole ja minkä voimme saada vain Kristukselta: elämän leivän ja elävän veden.

Uuden vuoden kynnyksellä on myös tärkeää muistaa kaikki kokemamme huolella, koska muuten kokemuksistamme ei juurikaan ole hyötyä. Kirkkomme opetuksessa on puhuttu "liikennemerkeistä" eli siitä että muistaisimme merkitä varoitusmerkillä sellaiset asiat, jotka johtavat meitä kiusauksiin, jotta osaisimme ensi kerralla varoa niitä ajoissa. Jotkin asiat meissä ovat sellaisia, joita emme voi muuttaa. Ne ovat sisällämme ja meidän on opittava elämään niiden kanssa.

Mutta samalla meidän on kiinnitettävä katseemme kaikkeen siihen hyvään, jota Herra on meille antanut. Me emme saa kaivaa näitä talentteja maahan vaan käytettävä ne heikompiemme auttamiseen. Kun me käännämme katseemme Luojaamme, me saamme lisää toivoa, rohkeutta ja intoa tämän maailman epätoivon ja tuskan keskellä.

Vastoinkäymiset opettavat meitä tinkimään omasta tahdostamme ja kuuntelemaan sitä mitä Jumala minusta tahtoo. Mitä hän on suunnitellut minulle ja haluanko tehdä sitä? Koko Raamattu kertoo siitä, kuinka Jumala etsii ihmisiä, joiden kanssa hän voisi tehdä yhteistyötä maailman pelastamiseksi. Kasvaminen pyhyyteen on siis sitä, että me teemme yhteistyötä Jumalan kanssa.

Ja yhteistyö on myös sen muistamista, ettemme kulje matkaa Jumalan luo yksin. Etenkin joulun aikaan on hyvä ymmärtää hyvin konkreettisesti se, että Kristus on kanssamme. Kun kärsimykset ja vaikeudet ovat suuria, niin on myös Jumalan myötätunto meitä kohtaan suurta.

Kun tutustuin pyhän Porfyrioksen kirjoituksiin minulle aukeni jotakin sairauden mysteeristä. Hänen sanansa, älä paranna minua vaan tee minut hyväksi, tulivat koetuksi hyvin konkreettisesti sairaalassa. En varmaankaan tullut hyväksi parannuttuani mutta toivon, että tie hyvyyteen on entistä selkeämpänä edessäni. Jo mahdollisuuden saaminen on suuri lahja jokaiselle ihmiselle vaikka harva meistä tätä mahdollisuutta käyttää.

Sairaus antaa myös mahdollisuuden pohtia haavoittuvaisuutta ja heikkoutta.  Parhaassa tapauksessa se herättää meissä kaipuun pyhyyteen ja tunteen katumuksen välttämättömyydestä. Maailma on yllättävän hauras paikka, jossa hyvin pienet sattumukset saattavat lamauttaa yllättävän kovalla tavalla elämäämme. Sodat, pakolaisuus, nälänhätä ja monet muut murhenäytelmät syntyvät yllättävän pienistä asioista, jotka eskaloituessaan saavat suurta tuhoa aikaan. Synti haavoittaa meitä helposti jos laiminlyöneet toivomme Jumalaan. 

Näiden ajatusten kautta meidän kannattaa tehdä tiliä menneestä vuodesta ja nähdä mahdollosimman aidosti ja rehellisesti se kuinka kulunut vuosi on sujunut. Millaisia Uuden vuoden lupauksia olemme tekemässä vuodelle 2014? Antaa pyhän Porfyrioksen tarjota meille malli.

Hankkikaamme sisimpäämme rakkaus, sävyisyys ja rauha voidaksemme auttaa niillä lähimmäistämme, joka on pahan vallassa. Esimerkkimme vaikuttaa häneen salaisesti – eikä ainoastaan hänen läsnä ollessaan vaan myös hänen ollessaan poissa. Pyrkikäämme säteilemään ympärillemme hyväntahtoisuutta. Silloinkin, kun puhumme jon­kun elämäntyylistä, jota emme hyväksy, hän vaistoaa sen ja kokee tulleensa torjutuksi. Jos sitä vastoin olemme laupiaita ja annamme hänelle anteeksi, me vaikutamme hä­neen hyvyydellä, vaikkei hän näkisikään meitä, aivan vastaavasti kuin saatamme vai­kuttaa häneen pahuudella. Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen (1906-1991)

Erityisesti kiinnittäisin huomiomme sanaan hyväntahtoisuus. Me olemme nyt jouluna kuulleet enkelien ylistyksen, jonka mukaan Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Levittäkäämme tätä samaa hyvää tahtoa myös toisillemme!

Seuraava blogikirjoitus ilmestyy Teofaniana ja se käsittelee mm. Kristusta meidän esikuvanamme. Armollista uutta vuotta 2014!

Päätin yksinkertaisesti luovuttaa

- Ei ole koskaan liian myöhäistä järjestää elämäänsä uudelleen. 20 vuotta kestäneestä epilepsiasta parantunut nuorukainen kertoo. Nyt olen löytänyt toivon Kristuksessa ja rauhan Hänessä.

Erään mäntyharjulaisen perheen elämä tuli käännekohtaan kesäkuun 30. päivä, kun heidän poikansa parannettiin epilepsiasta. Poika oli pitkään sairastanut tätä neurologista sairautta eikä sopivaa hoitoa löytynyt vaikka erilaisia tutkimuksia oli tehty paljon. Mikkelin keskussairaalassa määrätty uusi lääkitys ei juurikaan tehonnut ja paikka leikkausjonossa oli jo varattu.

- Epilepsia harvoin itsessään on vaarallinen mutta kohtausten ennalta-arvaamattomuus tekee siitä kohtalokkaan, valottaa neurologian erikoislääkäri asiaa.

Juhannusaattona poika sai kohtauksen suvun kesämökillä n. klo 21 aikaan ja kaatui nuotioon. Pojan isä oli ollut saunaa lämmittämässä ja äiti valmistelemassa ruokaa. Sisko oli liiterissä hakemassa lisää puita puugrilliin. Heidän toimensa päättyivät kuitenkin pian kovaan huutoon ja he näkivät poikansa makaamassa osittain nuotion päällä. Vanhemmat soittivat hätäkeskukseen ja sieltä lähetettiin ensihoitoyksikkö mökille. Kohtaus kesti tällä kertaa noin minuutin ja nuo minuutit tuntuivat kestävän tunneilta.

Tarkastuksessa ilmeni, että hän oli saanut kivestä ison haavan otsaansa ja kolmannen asteen palovammoja kylkeensä, ylävartaloon ja kaulaan. Poika vietiin ensiavusta suoraan HUS:n palovammayksikköön ja perhe tuli autolla perässä. Hoito oli hyvää mutta toipuminen kesti kauan ja kivut olivat kovat.

- Kun olimme menossa palovammayksikköön, voimani loppuivat. Istuin taukopaikalle ja näin kuinka äidin silmistä valui kyyneleitä. Lohdutin äitiä, että kyllä me pian taas jaksamme jatkaa, sisko kertoo.

Vanhemmat kertoivat kokeneensa jo aiemmin kauhunhetkiä, kun poika oli laiturilla ollessaan saanut kohtauksen ja kaatunut matalaan rantaveteen. Ainoastaan vanhempien pikainen apu oli pelastanut hänen henkensä. Sairaus itsessään tuskin olisi poikaa tappanut mutta kohtauksista seurasi jatkuvasti hengenvaarallisia tilanteita, joita ei pystytty ennakoimaan.

Vuosien kuluessa pojan sairaus oli määrittänyt vahvasti perheen elämään. Ehkä tästä johtuen pojan vanhemmat olivat löytäneet jumalanpalveluselämän ja he kävivät liturgiassa melkein joka sunnuntai. Heillä oli tapana sytyttää tuohus Kristus Kaikkivaltiaan ikonin eteen ja viedä esirukouspyynnöt alttariin luettavaksi. Tällä kertaa isä polvistui Panteleimonin ikonin eteen ja hän tunsi sydämessään sanat:  Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. (Matt. 17:15) Tänä sunnuntaina rukous tuntui nousevan Jumalan kasvojen eteen aivan kuin suitsutussavu.

- Olin niin väsynyt näihin jatkuviin vastoinkäymisiin, voimani olivat loppuneet niiden edessä, kertoo äiti. Päätin yksinkertaisesti luovuttaa. Ja se auttoi. Kun en itse yrittänyt selviytyä tästä vaan jätin kaiken ristin juurelle, niin taakka sydämessäni keveni.

Liturgian jälkeen outo rauha täytti heidät ja tuntui, että jokin oli muuttunut kun he palasivat kotiinsa. Mennessään Mikkelin keskussairaalaan tapaamaan poikaansa, rauhan tunne kasvoi. Poika tuntui rauhallisemmalta ja eloisammalta. Ikäänkuin jokin raskas möykky oli lähtenyt perheen elämästä. Tuosta sunnuntaipäivästä on kulunut nyt neljä vuotta eikä kohtauksia ole enää tullut.

- Tunnen vahvasti että sula hyvyys ja laupeus seuraavat perhettämme äiti mukailee tuttua psalmia (Ps. 23:6). Toivon, että osaisimme pitää tämän ihmeen aina mielessämme emmekä koskaan ikäänkuin tottuisi siihen, äiti kertoo.

Tämä tarina voisi olla totta. Tein sen kuitenkin tulevan sunnuntain evankeliumin pohjalta ja sovitin sen tämän päivän Suomeen. Usein meille Raamatun kertomukset merkitsevät mennyttä maailmaa. Kuitenkin meidän pitää nähdä noiden evankeliumeiden Kristus tänään meidän kanssamme. Me emme muistele menneitä aikoja vaan uskomme, että Jumala on kanssamme tässä paikassa ja nyt.

Evankeliumeiden tarinat eivät ole menneiden muistelemista vaan pelastavien tapahtumien uudelleen elämistä. Kun me mietimme näitä kertomuksia ja niin voimme usein löytää niistä erilaisia merkityksiä omaan elämäämme. Epilepsia koskee vain harvaa meistä mutta voimmeko nähdä itsessämme jonkun toisen sairauden tai ongelman joka toteutuu elämässämme säännöllisesti (kuunvaiheiden mukaisesti). Uskon ja oikean rukouksen kautta me voimme saada armosta vapauden tästä vaivasta ja siten meistä tulee osa suurta kertomusta.

Kristus on antanut meille voiman tehdä tunnustekoja: parantaa sairaita, herättää kuolleita. Mutta joskus tuntuu kuin ihmeiden aika olisi ohitse. Sunnuntain evankeliumissa Kristus tuskailee epäuskomme kanssa ja vakuuttaa meille: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. (Matt. 17:20).

Meidän ei tarvitse taistella Saatanaa vastaan omilla voimillamme vaan Jumalan voimaan tukeutuen. Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut pahan ja antanut meille voiton Saatanasta. Sen merkkinä meille on katettu juhlapöytä ja avaimet on annettu haltuumme. Rukoilkaamme toistemme puolesta että saisimme edes sinapin siemenen verran uskoa!