Olen koettelemuksissa, älä käännä minulta kasvojasi

Tänä vuonna Suomessa on ollut ennätysmäärä yt-neuvotteluita ja irtisanomisia. Useinkaan kyse ei ole siitä, miten työntekijä on työnsä tehnyt ja harvoin työntekijä voi vaikuttaa oman työsuhteensa jatkumiseen. Etenkin tänä syksynä kuntien irtisanomiset ovat tuoneet työttömyyttä sellaisille aloille, joilla sitä ei perinteisesti ole ollut. Suomen valtava rakennemuutos tuskin tulee säästämään lähitulevaisuudessa yhtäkään ammattiryhmää muutoksilta. Itse sain karvaasti kokea irtisanomisen, kun Lahden seurakunta viime keväänä päätyi omituiseen ratkaisuun työsuhteeni kanssa. En tosin ole asiassa ainoana kärsijänä, koska ongelmia tuossa yhteisössä oli paljon ja olen kuullut, että tällä hetkellä niitä on vielä enemmän.

Kuinka itse olen selvinnyt vastaan tulleesta tilanteesta? Liian aikaista sanoa mutta tähän mennessä hyvin. Työ, joka Hyvinkäällä ja Riihimäellä jäi pahasti kesken, on jatkunut Kouvolassa ja Haminassa. Kotiseurakuntani otti minut sydämellisesti vastaan ja kirkossa käyminen oli parasta terapia näihin haavoihin. Suitsutuspihkan tuoksu alusviitassani, hämärässä palava lampukka ikonin edessä, kauniisti soiva kirkkokuoro ja seuraavana aamuna ehtoolliselle osallistuminen. Tämän blogin kirjoittaminen on auttanut minua löytämään uusia ihmisiä ja ymmärtämään paremmin itseäni. Olen sitä kautta tutustunut yhä syvemmin hengelliseen elämään ja saanut apua sen elämisestä toteen. Kun yksi ovi suljettiin, niin uusi aukeni.

Vastoinkäymisissä uskoamme testataan ja koetellaan. Tämä testaaminen on hyvä asia vaikka se saattaa turhauttaa meitä. Jumala koettelee meitä, koska tietää, että me tulemme kestämään ja tämä kestäminen taas merkitsee vahvistumista kilvoittelussa. Erityisesti minua on auttanut uskoni ja luottamukseni Jumalan johdatukseen. Kaikki vastoinkäymiset ja haasteet valmistavat minua johonkin, vaikka vielä en tiedä mihin. Jos osaamme käyttää vastoinkäymisiämme oikein, me saamme mahdollisuuden auttaa kokemustemme kautta toisia ihmisiä ja tukea heitä vastoinkäymisissä. Parasta tällaisessa tilanteessa on pysähtyä, kuunnella ja antaa aikaa.

Mitä enemmän me jaksamme työskennellä kilvoituksessa, sitä vahvemmin Jumalan laupeus tulee näkymään elämässämme. Ja nöyryyden oppiminen on kaiken kristillisyyden perusasia. On aikoja, kun rukoileminen ja Raamatun lukeminen on hyvin työlästä, mutta silti kannattaa jatkaa. Jo itsensä pakottaminen rukoukseen merkitsee uhria Jumalalle ja osoittaa meille kärsivällisyyden arvon tässä elämässä.

Edellisessä blogi-kirjoituksessani puhuin siitä, kuinka ihmisen tulee kilvoittelun kautta tehdä sydämensä otolliseksi Jumalan sanalle. Tämä kilvoitus on erittäin tärkeää työtä, jotta himot ja synti eivät saisi kasvun sijaa sydämessämme. Ei riitä, että me pelkästään viljelemme hengellistä peltoamme ja teemme sen otolliseksi, meidän on myös käännettävä koko elämämme Jumalan luomatonta valkeutta kohti.

Kun Kristus kirkastettiin Taaborin vuorella, opetuslapset näkivät luomattoman valon. Kristus on meidän vanhurskauden aurinkomme, joka koittaa Neitseestä. (Herran temppeliin tuomisen tropari 2.2). Valo paljastaa meidän sydämessämme piilevän pahan ja jotta me voimme taistella sitä vastaan, on meidän myös havaittava se. Valossa on jokaisen elävän elämä ja siinä on myös meidän pyhityksemme.

Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. (Ps. 51:13)

Raamatussa puhutaan paljon Jumalan kasvoista ja nämä kasvot liittyvät ihmisen ja koko maailman olemassaolon mahdollisuuteen. Ihmisen olemassaolo riippuu Jumalan suosiollisuudesta ihmistä kohtaan. Kun ihmiset pitävät liiton Jumalan kanssa ja noudattavat hänen käskyjään, ihminen on elävä. Mutta jos ihminen hylkää Jumalan, niin silti Jumala ei hylkää ihmistä. Jumala kääntää kasvonsa pois, jotta ihminen ymmärtäisi, että kaikki viime kädessä on riippuvaista Jumalan suosiosta ihmistä kohtaan. Mutta Jumala ei hylkää ihmistä.

  

Me rukoilemme suuressa ekteniassa monin tavoin rauhaa elämällemme. On Jumalan siunaus, että me saamme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, jotta voimme keskittyä Jumalan palvelemiseen. Mutta meidän on oltava myös kiitollisia siitä, että elämäämme myös välillä ravistellaan ja luutuneita käsityksiämme rikotaan.

Koettelemuksissa me saatamme tuntea hyvin vahvasti sen, kuinka Jumala kääntää kasvonsa pois meistä. Kun Jumala kääntää kasvonsa pois meistä, me astumme silloin hengelliseen pimeyteen. Tässä pimeydessä me emme voi nähdä juuri mitään ja sen vuoksi on tärkeää, että me kilvoituksen kautta olemme vahvistaneet uskoamme Jumalaan. Kun me tässä hengellisessä pimeydessä ymmärrämme turvata Jumalaan, se vahvistaa sydämen uskoamme. 

Tämän uskon avulla me voimme myös keskittyä rukoukseen, joka auttaa meitä löytämään tien Jumalan meille antamaan elämään. Silloin me kolkuttaessamme löydämme avoimen oven ja meille vastataan kun me huudamme.