
Vastoinkäymisissä uskoamme testataan ja koetellaan. Tämä
testaaminen on hyvä asia vaikka se saattaa turhauttaa meitä. Jumala koettelee
meitä, koska tietää, että me tulemme kestämään ja tämä kestäminen taas
merkitsee vahvistumista kilvoittelussa. Erityisesti minua on auttanut uskoni ja
luottamukseni Jumalan johdatukseen. Kaikki vastoinkäymiset ja haasteet
valmistavat minua johonkin, vaikka vielä en tiedä mihin. Jos osaamme käyttää
vastoinkäymisiämme oikein, me saamme mahdollisuuden auttaa kokemustemme kautta
toisia ihmisiä ja tukea heitä vastoinkäymisissä. Parasta tällaisessa tilanteessa
on pysähtyä, kuunnella ja antaa aikaa.
Mitä enemmän me jaksamme työskennellä kilvoituksessa, sitä
vahvemmin Jumalan laupeus tulee näkymään elämässämme. Ja nöyryyden oppiminen on
kaiken kristillisyyden perusasia. On aikoja, kun rukoileminen ja Raamatun
lukeminen on hyvin työlästä, mutta silti kannattaa jatkaa. Jo itsensä
pakottaminen rukoukseen merkitsee uhria Jumalalle ja osoittaa meille kärsivällisyyden
arvon tässä elämässä.
Edellisessä blogi-kirjoituksessani puhuin siitä, kuinka
ihmisen tulee kilvoittelun kautta tehdä sydämensä otolliseksi Jumalan sanalle.
Tämä kilvoitus on erittäin tärkeää työtä, jotta himot ja synti eivät saisi kasvun
sijaa sydämessämme. Ei riitä, että me pelkästään viljelemme hengellistä
peltoamme ja teemme sen otolliseksi, meidän on myös käännettävä koko elämämme
Jumalan luomatonta valkeutta kohti.
Kun Kristus kirkastettiin Taaborin vuorella, opetuslapset
näkivät luomattoman valon. Kristus on meidän vanhurskauden aurinkomme, joka koittaa
Neitseestä. (Herran temppeliin tuomisen tropari 2.2). Valo paljastaa meidän
sydämessämme piilevän pahan ja jotta me voimme taistella sitä vastaan, on
meidän myös havaittava se. Valossa on jokaisen elävän elämä ja siinä on myös
meidän pyhityksemme.
Älä karkota minua
kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. (Ps. 51:13)
Me rukoilemme suuressa ekteniassa monin tavoin rauhaa
elämällemme. On Jumalan siunaus, että me saamme viettää tyyntä ja rauhallista
elämää, jotta voimme keskittyä Jumalan palvelemiseen. Mutta meidän on oltava
myös kiitollisia siitä, että elämäämme myös välillä ravistellaan ja luutuneita
käsityksiämme rikotaan.
Koettelemuksissa me saatamme tuntea hyvin vahvasti sen, kuinka
Jumala kääntää kasvonsa pois meistä. Kun Jumala kääntää kasvonsa pois meistä,
me astumme silloin hengelliseen pimeyteen. Tässä pimeydessä me emme voi nähdä juuri
mitään ja sen vuoksi on tärkeää, että me kilvoituksen kautta olemme
vahvistaneet uskoamme Jumalaan. Kun me tässä hengellisessä pimeydessä ymmärrämme
turvata Jumalaan, se vahvistaa sydämen uskoamme.
Tämän uskon avulla me voimme
myös keskittyä rukoukseen, joka auttaa meitä löytämään tien Jumalan meille antamaan elämään. Silloin me kolkuttaessamme löydämme avoimen oven ja meille vastataan kun me huudamme.
Isä Ville, tämä koettelemus ei ole turha, vaan johtaa sinut sille tielle, mitä sinun tulee käydä. Tapahtuneella on ollut hyvin syvä vaikutus monen seurakuntalaisen käsitykseen oikeasta ja väärästä. Seurakunnan neuvoston luulisi pystyvän hoitamaan asioita rakkauden hengessä, mutta aina ei näytä olevan niin. Objektiivisuuden takaamiseksi seurakuntalaisten pitäisi voida luottaa siihen, että vihapuheet tai itkemiset eivät ole olleet päätöstilanteessa johtamassa harhaan. Mutta on jotain saatu aikaan: osa seurakuntalaisista tukee tehtyä päätöstä, osa ei ota kantaa, osa käy Uspenskissa, osa luterilaisessa kirkossa, osa naapuriseurakunnissa, osa on hiljaa kotona, osa näyttää eronneen koko kirkosta, ja osa vapaaehtoisista uupuu.
VastaaPoistaJouduit lähtemään, mutta ongelmat jäivät!
Mutta mikäs hätä tässä? Neitsyt Maria suojelee meitä viittansa alla (Kairos -tekstisi), ja Pyhä Henki lohduttaa.
Kiitos erittäin puhuttelevista blogikirjoituksista isä Ville! Sinulla on kirjoittamisen lahja! Parasta kirjoituksissasi on se, että ne selittävät Raamatun tekstejä. Janoava saa vettä!
Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaassa.( Matt. 5:16)
Anastasia